”Paavi Franciscus on pessyt ja suudellut eri uskontoja edustavien pakolaisten jalkoja kiirastorstain perinteisessä seremoniassa.” (Yle uutiset 25.3.16)
Siinä ei ole mitään pahaa, päinvastoin hyvää jos pesee lähimmäisensä jalat.
Hyvältähän se kuulostaa kun paavi lupaa lähes kaikki maailman ihmiset täältä kurjuuden ahjosta taivaan iloon, mutta onko hänen lupauksensa luotettava? Voivatko ihmiset panna siihen toivonsa?
Viimesyksynä hän lupasi juutalaisille pelastuksen ilman Jeesusta? Raamattua tutkimalla ja lukemalla huomaamme, että siellä on aivan erilaiset pelastuksen ehdot kuin mistä paavi puhuu. Jeesus itse sanoo Raamatun sivuilla ”Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani” Jo pelkästään tuo vaatimus pudottaa miljoonia pois siitä taivas kyydistä mitä paavi lupaa.
Entä sitten Raamatun vaatimus uudestisyntymisestä, kasteesta, Pyhästä Hengestä ja Jumalan käskyjen pitämisestä, sitten ei enää paljon taivaaseen menijöitä jäljelle jääkään.
Jos paavin hyvältä kuulostava lupaukset ihmisille toteutuisivat ja he pääsisivät ilman vanhurskauttamista ja pyhityselämää taivaaseen mitä siitä seuraisi. Raamattu vastaa hyvin yksiselitteisesti:
”Jos jumalaton saa armon, ei hän opi vanhurskautta; oikeuden maassa hän tekee vääryyttä eikä näe Herran korkeutta.” (Jes.26:10)
Eli oikeuden maassa taivaassakin jumalattomana sinne päässyt alkaisi tehdä vääryyttä. Pian kaunis taivaskin muuttuisi samanlaiseksi helvetiksi kuin täällä alhaalla on.
Mutta entäpä jos joku menee esittämään paaville pyyntöä uudesta Raamatunmukaisesta uskopuhdistuksesta koko kristikunnassa? Voi olla, että silloin aina ystävällinen hymyilevä paavi suuttuu ja mustaksi muuttuu, nimittäin Rooma ei ole koskaan historiansa aikana hyväksyt puhdasta ja oikeaa Kristinuskoa, jossa on Jumalan oikeat kymmenen käskyä (2.Moos.20) ja Jeesuksen usko. Ilm.14:12)
Voiko kaikki olla näin hyvin?
27
<50
Vastaukset
- OnnellistaPääsiäistä
Ikävää että koet maapallolla elämisen helvetiksi. Me muut, rikkaassa pohjoisessa Suomessa asuvat, olemme varsin tyytyväisiä, muistaakseni olemme maailman 5. onnellisin kansa.
Kristinuskosta lienee tuhansia eri tulkintoja, todennäkösesti sinun käsityksesi ei ole se ainoa ja oikea, kannattaa ottaa tämä asia huomioon kun väität muita vääräuskoisiksi.Koen paavin koittavan mennä Jeesuksen jalanjälkiä. Niin ei moni kristitty halua tehdä. Se olisi ehkä alentavaa.
- onniasuu
" muistaakseni olemme maailman 5. onnellisin kansa."
Miksihän se ONNELLISUUS ei näy missään ? Ihmiset on stressaantuneita töitä on liikaa tai liian vähän. Hapannaamaisia ihmisiä tulee vastaan kadulla. Hyvinvointi Suomessa on vielä suhteellisen hyvä, mutta onnellisuudesta en tiedä. Ja kuka " onnea etsii, ei sitä löydä ". Missä - TorTori
"Me muut, rikkaassa pohjoisessa Suomessa asuvat, olemme varsin tyytyväisiä, muistaakseni olemme maailman 5. onnellisin kansa."
No ainahan näitä hedonisteja on ollut, jotka eivät muitten ongelmista välitä. onniasuu kirjoitti:
" muistaakseni olemme maailman 5. onnellisin kansa."
Miksihän se ONNELLISUUS ei näy missään ? Ihmiset on stressaantuneita töitä on liikaa tai liian vähän. Hapannaamaisia ihmisiä tulee vastaan kadulla. Hyvinvointi Suomessa on vielä suhteellisen hyvä, mutta onnellisuudesta en tiedä. Ja kuka " onnea etsii, ei sitä löydä ". MissäOnnellisuus näkyy monessakin asiassa. Ehkä vain sinun pitäisi aukaista ne silmäsi jotta näkisit?
- Se_on_täytetty
”Paavi Franciscus on pessyt ja suudellut eri uskontoja edustavien pakolaisten jalkoja kiirastorstain perinteisessä seremoniassa.” (Yle uutiset 25.3.16)
Pääsiäisen sienikiintiö lienee paavilla nyt täytetty. - juutalaisuuttakunn
Meillä kaikilla on vain se yksi ja sama Jumala., joka on luonut kaiken. On vain erilaisia rituaaleja joilla häntä palvellaan, tärkeintä on rakkaus ja lojaaliteetti ja tietysti rauha kaikkien kesken.
- yksi_tie
Kaikki maailman uskonnot voivat olla väärässä, mutta vain yksi niistä voi olla oikeassa. Niin suuria eroavaisuuksia eri uskontojen välillä on, esim. juuri Jumalasta.
- zed74
"On vain erilaisia rituaaleja joilla häntä palvellaan, tärkeintä on rakkaus ja lojaaliteetti ja tietysti rauha kaikkien kesken."
On se ihme että ihmisille eivät kelpaa Jumalan asettamat pelastuksen ehdot vaan aletaan tehdä omia ja noudattaa niitä. Esim. Kirkkovuoden Juhlapyhistä yksikään ei edes tämä pääsiäinen ole oikealla paikallaan vaan seuraa enemmänkin pakanajuhlien aikatauluja.
nim. onnellistapääsiäistä kirjoitti:
"Kristinuskosta lienee tuhansia eri tulkintoja, todennäköisesti sinun käsityksesi ei ole se ainoa ja oikea, kannattaa ottaa tämä asia huomioon kun väität muita vääräuskoisiksi."
Toin esille vain Raamatun opetusta, en omaani. Jos löydät siitä jotain minun omaa niin kerro!- Arodia
"Raamatunmukainen uskonpuhdistus," mikä se olisi? Hellarien, lestojen, fundiksien, viidesläisten, yhden miehen seurakunnan, jehovien vai minkä mukainen ja älä nyt vaan sano, että raamatunmukainen sillä jokaisella on oma käsityksensä Raamatusta.
- zed74
"Raamatunmukainen uskonpuhdistus," mikä se olisi? Hellarien, lestojen, fundiksien, viidesläisten, yhden miehen seurakunnan, jehovien vai minkä mukainen ja älä nyt vaan sano, että raamatunmukainen sillä jokaisella on oma käsityksensä Raamatusta."
Vastaan seuraavalla tavalla: Neljän naisen porukka oli aikoinaan tullut tutustumaan seurakuntaamme. Noiden naisten motiivi oli ollut löytää sellainen seurakunta jossa Raamatunmukainen opetus. Kun he olivat pastoriltamme tätä tiedustelleet hänpä ei ollut käynytkään heti kehumaan omaansa vaan esitti kyseleville naisille seuraavanlaisen haasteen. Menkää takaisin kiertäkää ja tutustukaa kaikkiin mahdollisiin seurakuntiin ja jääkää siihen seurakuntaan jossa Raamattua opetetaan ja sen ohjeita noudatetaan.
Muutaman kuukauden tutustumisreissujen jälkeen nuo kyseiset henkilöt olivat palanneet takaisin ja ilmaisseet halunsa liittyä meidän seurakuntaamme.
Neuvon saman konstin, eli rukoillen ja Raamatullisesta totuudesta tinkimättä löytyy oikea uskonpuhdistus-seurakunta.Eli mikä tämä seurakunta on nimeltään? Se ei varmaan ole salaisuus, vaan ilosanoma koko Suomelle.
- Arodia
torre12 kirjoitti:
Eli mikä tämä seurakunta on nimeltään? Se ei varmaan ole salaisuus, vaan ilosanoma koko Suomelle.
Sellaista ei olekaan. Tämä zed74 on ilmeisesti paljon puhuttu "räyhis" aitona tuosta vastauksesta päätellen joten tuskin kannattaa vastata sen kummemmin.
Eli oletko sellainen yksinäinen ritari, jolla monen muun tavoin on aivan uuteen uskonpuhdistukseen ja ainoaa oikeaan kristillisyyteen?
- zed74
"Räyhis"en ole! Olen vain kuullut, että sellainenkin täällä on.
"Eli mikä tämä seurakunta on nimeltään? Se ei varmaan ole salaisuus, vaan ilosanoma koko Suomelle."
Enempää en kerro kuin sen tuntomerkit:
Jumalan 10 käskyä (2.Moos.20) ja Jeesuksen usko.
"Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon." Ilm. 14:12- Kiinnnnostunuteikirj
Eikös siellä kymmenessä käskyssä ollut jotain valehtelemisesta?
Paavin ele oli symbolinen ja kristillinen mitä suurimmassa määrin:
”…rituaaliin osallistui 12 pakolaista, joista kahdeksan oli miehiä ja neljä naisia.”
”Heidän joukossaan oli mm. eritrealaisia koptikristittyjä, nigerialaisia katolisia, intialainen hindu sekä muslimeja Malista, Syyriasta ja Pakistanista.”
Ja mitä paavi halusi ilmaista?
”Paavin mielestä Brysselin hyökkääjät pyrkivät tuhoamaan ihmisten välisen veljeyden, jota pakolaiset edustivat.”
”Meillä on erilaiset kulttuurit ja uskonnot, mutta olemme veljiä ja haluamme elää rauhassa, paavi totesi.”
http://yle.fi/uutiset/paavi_pesi_pakolaisten_jalat_olemme_saman_jumalan_lapsia/8768785
Jostain syystä osa kristittyjä ei halua noin tehdä vaan kaipaavat sotaa ja riitaa. He rakentelevat noita kaikkialla missä voivat. Se on surullista ja pelottavaakin.>> Hyvältähän se kuulostaa kun paavi lupaa lähes kaikki maailman ihmiset täältä kurjuuden ahjosta taivaan iloon <<
Kerran tuo paavi innostui ja lupasi jopa meille ateisteille taivaspaikan. Reilu kaveri. Taisi ne sitten sitä lupausta ottaa pikkuisen takaisin kun ihan kaikki katoliset kardinaalit ja muut ei tykänneet ideasta.
>> onko hänen lupauksensa luotettava? <<
Luottaisin paavin sanaan siinä mielessä, että hän todellakin ajattelee noin.
>> Voivatko ihmiset panna siihen toivonsa? <<
Itse en panisi...
>> Pian kaunis taivaskin muuttuisi samanlaiseksi helvetiksi kuin täällä alhaalla on. <<
Taivas on sulta kokematta ja meno täällä maan päällä oli suhteellisen brutaalia jo ennen ihmisen ilmestymistä eläinkuntaan. Toisen pohje on toisen päivällinen-periaate on aina toiminut luonnossa ja se on mielestäni luonnollinen ja raaka systeemi.
Mutta Suomi on maana onnellisuudella, elintasolla, korruption vähäisyydellä, turvallisuudella, koulutustasolla ja jopa älyllä mitattuna ihan maailman huippua. Hyvä me!
Mutta on täällä niitä onnettomiakin ja lohduksesi voin ainoastaan kertoa, että valtaosalla maapallon ihmisistä asiat on lähes kaikilla mittareilla mitattuna paljon huonommin kuin sinulla.- a.postoli
Minäkin ottaisin sen jalkojen pesun mielelläni.Mutta jos saisin valita,niin mielelläni vaihtaisin sen suudelman kynsien leikkuuseen.
- zed74
Me suomalaiset emme ole ajallisilla mittareilla mitattuna niitä huono-osaisempia, sitä en ole tarkoittanut. Tarkoitin yleensä ihmiselämää, jossa kuolema, kipu, ero, suru ja kaikenlainen tuska on ihmisten osana synnin seurauksena.
Uudet autot ruostuvat, talot homehtuvat, ihmiselo on jatkuvaa taistelua rappeutumista ja kuolemaa vastaan. Naapurini, eräs uskova mies sai taivaallisen näyn, jossa hänen huomionsa oli kiinnitetty siihen, että mitkään pintamateriaalit eivät taivaassa kuluneet. Mihinkään ei jäänyt mitään koskettamisen jälkiä eikä kulumisen merkkejä.
Eli sama ilmiö kun Israelin kansalla erämaavaelluksen aikana kengät eivät käytössä kuluneet.- a.postoli
Hiio hoi,saisipa nämä taivaalliset näyt toteutua täällä matoisessa maailmassa.Puukkohippaakin voisi rauhassa leikkiä ilman mitään jännitystä.Kolaroinnista ei tulisi naarmuakaan.Poliisikin voisi pamputtaa ilman mitään tulosta,kaikki sakotkin muuttuisivat saataviksi.Koskenkorvaa ei kuitenkaan saisi muuttaa vedeksi.Tälle erämaavaellukselle kyllä löytyy selitys,vaeltajilla ei nimittäin ollut kenkiä vaan ns.kusiluistimet joita pitivät kainalossaan etteivät kuluisi.
- jeesusfani
Paavi Franciscus, viimeinen paaviko?
Irlantilaisen Armaghin luostarin munkki Maleaki sai profetioita katollisen kirkon tulevista tapahtumista Roomassa vuosina 1139 - 1140.
Paavi Innocentius II sijoitti profetiat arkistoon, jossa ne pysyivät kenenkään lukematta lähes neljä vuosisataa.
Profetiat on julkaistu vuonna 1969 kirjana, nimellä The Profecies of St Malachy.
Vuonna 1978 julkaistun lehtiartikkelin mukaan 34 päivää paavina olleen Johannes Paavali I jälkeen olisi jäljellä vielä kolme paavia.
Pyhä Johannes Paavali II (Maleakin nimeämänä (De labore solis) oli paavina 1978 - 2005.
Benedictus XVI (Gloria olivas) 2005 - 2013.
Franciscus (Petrus Romanus) vuodesta 2013-lukien olisi siis viimeinen paavi, jonka Maleaki liittää suurten historiallisten mullistusten yhteyteen.
Aikamoisten mullistusten pitäisi noin parin vuosikymmenen kuluessa ilmaantua, mikäli niiden seurauksena paavius lakkaisi. - zed74
En ole yksinäinen susi, seurakuntaamme maailmanlaajuisesti kuuluu 17-miljoonaa jäsentä. Jäsenmäärä kasvaa miljoonan vuosivauhtia.
"Jumalan Käskyt ja Jeesuksen usko"( Ilm.14:12) tuntomerkki soveltuu vain yhteen seurakuntaan, muut poikkeavat niistä enemmän tai vähemmän.- en.häpeä.olla.evl
Häpeätkö porukkaasi kun et sitä paljasta vaan venkoilet?
- zed74
Et häpeä olla evl. Oletko liberaali vai konservatiivi evl?
Hyväksytkö Lutherin opetukset?
Luther sanoo: "Minulle on suuri häpeä olla sen valtakunnan kansalainen jota Rooman paavi edustaa."
En todellakaan häpeä sitä seurakuntaa johon kuulun. Olen vain jättänyt pähkinän purtavaksi. Lisä vihje: Seurakuntaamme on joskus sanottu Luterilaisemmiksi kuin luterilaisia itseään.. - PasiToivonen
>>Neuvon saman konstin, eli rukoillen ja Raamatullisesta totuudesta tinkimättä löytyy oikea uskonpuhdistus-seurakunta.>>
1700-luvun Amerikka. Oikeaoppinen protestanttisuus ja ihmiset joivat viskiä aamusta iltaan, alkoholia kului parhaimmillaan yli 26 litraa vuodessa.
http://www.bbc.com/news/magazine-31741615
Kuiva uskonto niin tarvitsee kostuketta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082834Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672511Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061172Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831015Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1241002- 671000
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait271952Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka320921Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768