Miksi sovitusteologiaa hyljeksitään?

yleinen

Suomalainen keskustelu Kristuksen sovituskuolemasta on viime aikoina saanut yhä pidemmälle kärjistyviä piirteitä. Jotkut teologimme ovat alkaneet puhua sovitusajatusta vastaan tavalla, joka nostaa esille suorastaan vanhan nietzscheläisen radikalismin.
Ajatusta veriuhrista hyljeksitään jo pelkän sisäsiistin humanismin nimissä. Toisaalta näitä aatoksia tuetaan väitteellä, jonka mukaan Luukkaalta ei löytyisi ensinkään kristilliselle uskolle muutoin merkittävää sovitusteologiaa. Pitäisikö kristinusko nyt tulkita aivan periaatteellisesti uudella tavalla? Voiko nykyihminen valita haluamansa kristinuskon rekonstruktion vain sen mukaan, miltä hänestä tuntuu?
http://www.perustalehti.fi/2016/03/miksi-sovitusteologiaa-hyljeksitaan-katsaus-aikamme-hatkahdyttavaan-keskusteluun/

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bumerangi_

      Ei mitään uutta taivaan alla. Noin 2000-vuotta on juutalaisudesta lahkoutuneiden Jeesuksen seuraajien ja sittemmin kristittyinä tunnettujen keskuudessa kiivaasti kiistelty oikeoppisuudesta 'kehdosta hautaan' joka on aiheuttanut loputtomasti jakaumia.

      Onpa noiden oikeaoppisuuksien nimissä vainottu ja tapettukin eri tavoin ajattelevia ja tämä jo heti tuon "pelastavan sanoman" alkumetreiltä alkaen.

      Mutta Jeesus itsehän kertoi 'rakkaudellisena sanomanaan' tuoneensa jakaumat, kiistat ja miekan, ei rauhaa.

      Ainakin nuo sanat ovat raadollisuudessaan konkretisoituneet.

      ***

      "Varhaisen kristinuskon pääsuuntaukset

      "Ensimmäisinä vuosisatoina kristinuskossa oli valtavasti julistajia, joilla oli erilaisia näkemyksiä Jeesuksen opetuksista ja uskon sisällöstä. Tästä seurasi kilpailutilanne, jonka tärkeimmät osanottajat olivat juutalais-, gnostilais- ja hellenistikristityt."

      "Omaperäistä ja nykyisin epäkristillisenä pidettyä uskontulkintaa edusti gnostilaiskristillisyys. Gnostilaisessa teologiassa ihmisen päämäärä on vapautua ruumiin ja aineellisen maailman kahleista pyhän tiedon, eli gnosiksen avulla. Jeesus ei ollut heille syntien sovittaja, vaan jumalallisen tiedon tuoja. He uskoivat, että Jeesuksen on Jumala luonut ensitöikseen ja siksi häntä kutsuttiin" luomakunnan esikoiseksi", ei siis syntynyt Jumalasta. Gnostilaiskristityt jatkoivat Jeesuksen tuoman opetuksen noudattamista mutta joutuivat vainon kohteiksi ja tuhoutuivat."

      Menestyksekkäin kristinuskon pääsuuntaus oli hellenistikristillisyys (Helleenit eli kreikkalainen pakanauskonto), josta voidaan katsoa nykyisen kristikunnan periytyneen. Menestyksen avain oli matala kynnys kääntymiseen, sillä se ei juurikaan edellyttänyt juutalaisten säädösten noudattamista vaan kaikki aikaisemmat palvontamuodot saivat vain " kristillisen nimityksen".

      - https://fi.wikipedia.org/wiki/Kristinuskon_historia#Varhaisen_kristinuskon_p.C3.A4.C3.A4suuntaukset

    • aikansa.elänyttä

      Sovitusteologia on pelkkää primitiivistä uhraamista, jota on yritetty paketoida modernimpaan muotoon.

      Herraa miellyttää uhrisavu, mikä kai kertoo enemmän hänen kannattajistaan kuin mahdollisesta Herrasta itsestään.

    • Ajatusta veripaltusta hyljeksitään jo pelkän jessun ja mooseksen nimissä. Toisaalta näitä sepustuksia tuetaan väitteellä, jonka mukaan Luukkaalta ei löytyisi ensinkään jälkimaailmalle säilynyttä arvokkainta reliikkiä, kakkapökälettä.
      Muilta satukirjan hahmoilta sellainen on jo löydetty. Viimeisimpänä Kitsan suuren pyramiitin ulkohuussista. Tarkakkaakin (hih) tarkemmat jt-argleokookit etsivät vuosikymmeniä Onaniaksen kakkaa, ja viimein herran (aasichafööri ahmed) henkistyneellä opastuksella se löytyi. Sitä juhlittiin pruuklynissä viikkotolkulla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1699
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1075
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1027
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      952
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      91
      794
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      146
      759
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      49
      681
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      661
    Aihe