Isä lähti pois. Muutaman viikko asiasta aikaa ja hautajaiset pidetty. Niin murheellinen olo että heikkoa välillä tekee. Välillä kykenee jotain tekemään ja toisena hetkenä vollottaa vain. Vaikeita asioita ollut isän kanssa ja ne tuntuvat todella raskailta nyt. Tiedän että jos alan nyt masentumaan niin en enää tule sieltä nousemaan.
Isä toivoisi minulle parasta ja siitä saa vähän voimaa mutta silti tuntuu aika vaikealle.
Isä toivoisi minulle parasta ja siitä saa vähän voimaa mutta silti tuntuu aika vaikealle.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Yritän ottaa osaa menetykseesi. Kaikenlaiset tunteet, muistot ja yksittäiset tilanteet vuosien varrelta tulevat mieleen kun vanhempi kuolee. Sen tiedän itse jäädessäni nuorena aikuisena orvoksi. Ensin lähti isä ja sitten äiti. Kuolivat työikäisinä. Samalla sitä alkaa miettimään myös omaa vuoroaan sukupolvien ketjussa.
Juttelu toisten samaa kokeneiden kanssa auttaa. Ja onhan suru raskas ja masentava kannettava.
Voimia! Oma isä kuoli marraskuussa ja tässä koitan miettiä samaa, miten tästä selviää.. Huomaan, miten nämä pyhät tekee olosta vielä vaikeamman. Muutama kuukausi oli mulla varmaan jonkinlaista asian kieltämistä. Tuntu pitkään, että vielähän me nähdään. Tuudittauduin ajatukseen, että isän sielu on täällä mun kanssa. Nyt vasta alan hereillä, et hetkonen.. Ja nyt on suru ja ikävä. Ei voi tajua, ettei omaa isää enää nää. Sitä vaan miettii, että tekis mitä vaan jos sais pienen hetken yhdessä. Mua auttaa unet isästä, vaikkei ne aina hyviä oo. Mutta edes niissä saan vielä tuntea, että isä elää.
Kuten kirjoitit, niin isäsi toivoisi sinulle parasta. Muista se ja muistakaa, että edesmenneet toivovat, ettette jää suruun, vaan jatkatte elämää niin hyvin kuin on mahdollista.
Tuota yritän pitää mielessä. Vaikeaa silti on. En halua kuitenkaan haaskata elämääni ja kaikkea sitä mitä isä on hyväkseni tehnyt elämänsä aikana ja jäädä vuoteenomaksi.
Raskasta, tosi raskasta. Isä kuoli 2010 marraskuussa. Hautajaisten jälkeen isän siirto toiselle puolen Suomea, en pystynyt ajamaan autoakaan.
2 pv Hautajaisten jälkeen tuli sitten väsymys. Sitä ennen ei pystynyt nukkumaan. 3 kk meni kuin sumussa.
Suru työ jatkui ja on jatkunut. Katselen valokuvia ja teen isän omaa historiikkia.
Kuuntelen hengellistä musiikkia.
Historiikkia kun tekee ymmärtää isän historian paremmin. Edespäin pyrkivä, luova.
Ei kai se suru jätä koskaan. Sitä vakavoituu.
Isän kuolemasta tulee kuluneeksi yli vuosi ja kaipaus on edelleen. Elämän raskaimmat ja vaikeimmat asiat ovat omien vanhempien menettäminen ja niillä joilla on puoliso ja lapsia, niin heidän menettäminen. Ei minkään maallisen menettäminen ole yhtään mitään sen rinnalla.
Edelleen on kaipaus ja vaikeimpia asioita ovat ne, että enää ei voi kysyä isältä neuvoa ja mielipidettä moniin asioihin, joihin aina tuli isänkin mielipidettä kysyttyä, eikä voi enää näyttää isälle, että katsoppas mitä olen tehnyt tai hankkinut.
Myös se, ettei enää kuule isän ääntä, eikä hän ole enää läsnä, niin se on tässä raskasta ja vaikea hyväksyä.
Minä ainakin uskon ja luotan siihen, että ero rakkaimpiin läheisiin ei ole ikuinen, vaan kerran koittaa meillekin se hetki, kun saamme nähdä kaikki rakkaamme ja sen jälkeen saamme olla heidän kanssaan ikuisesti.
Tuskin ihminen pohtisi tällaisia asioita ja sitä, että missä olimme ennen syntymää ja minne menemme kun elämä täällä päättyy. Ei kaikki vain voi loppua siihen, että ei olisi mitään kuoleman jälkeen.
Samaa miettivät lähes kaikki ihmiset maapallolla, joten ei ihminen näitä asioita miettisi, jollei asiassa olisi jotain perää.
Hei
Otan osaa sinun ja muiden surevien tilanteeseen. Sanat vaan eivät oikein riitä, tuntuvat niin keinotekoisilta ja teennäisiltä.
Kyllä meillä kristinuskossa on vahva usko ja toivo jälleennäkemisestä. Kuolema ei ole kaiken loppu, vaan se on portti uuteen, ihmeellisen ihanaan ulottuvuuteen. Vaikkemme voi tieteellisesti todistaa sen toisen maailman olemassaoloa, voimme uskoa sydämellämme. Onhan monien kuoleman rajalla käyneiden koemuksetkin sen tukena, että jotain suurenmoista on rajan toisella puolen.
Itse uskon, että rakastava Jumala on meidät jokaisen luonut, olemme hänelle rakkaita ja ainutlaatuisia. Elämme täällä maan päällä oman aikamme. Miksi se aika on jollekin pitkä, joku taas otetaan pois liian varhain, sitä syytä emme tiedä. Mutta Jumala on voittanut kuoleman ja valmistanut meille taivaan kodin, sen toisen ja ihmeellisen ulottuvuuden. Siellä kohtaamme rakkaamme kun aikamme koittaa.
Eihän se ota silti surua pois, mutta lohdullista se on. Voisiko vielä ajatella, että rakkaan ihmisen muisto elää meissä. Isäsi on ollut sinulle rakas, muistat häntä ja siksi hän ei koskaan kuole sydämessäsi.
Lämmöllä
Pappi Elisabet