Onko paikalla nähty ennen paloa pelleporukkaa keppihevosineen ? nyt kameratallenteet äkkiä syyniin, ennenkuin ne ehditään hävittää niinkuin nykyään on tapana.
Ylivieskan kirkko palaa kokonaan
1
<50
Vastaukset
- Osanottmme_suuri_menetys
http://www.kirjastovirma.fi/kirkot/ylivieska
Ylivieska kuului 1540 perustettuun Kalajoen emäseurakuntaan, aluksi kiinteänä osana kirkkoherrakuntaa ja vuodesta 1643 puoli-itsenäisenä kappeliseurakuntana. Vuonna 1861 Ylivieska julistettiin itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi, mutta oman kirkkoherran se sai vasta 1875.
Ylivieskan ensimmäinen kirkko valmistui 1653. Se sijaitsi Juurikosken partaalla, samalla paikalla kuin nykyinenkin, johon verrattuna se oli pieni. Se sai kuitenkin palvella Herran huoneena 133 vuotta.
Vuonna 1786 rakennettiin vanhan ja rappeutuneen tilalle uusi kirkko, joka edustaa pohjalaisen suoranurkkaisen ristikirkon tavallisinta mallia. Vuonna 1892 kirkko korjattiin perusteellisesti sekä sisältä että ulkoa, jolloin se sai nykyisen muotonsa.
Kirkon aikaisemmat alttarimaalaukset, jotka ovat ruotsalaisen taiteilijan Thomas Kempen maalaamat, jäivät vuoden 1892 korjauksen yhteydessä alttarirakenteiden ja ‑seinän alle. Nykyisen alttaritaulun takana on osittain säilyneenä seinämaalaus ”Pyhä ehtoollinen”, joka paljastui korjaustöiden yhteydessä 1957. Siitä on pohjoisristillä nähtävänä luonnollista kokoa oleva värivalokuva.
Vuoden 1990 sisämaalauksessa Ylivieskan kirkko sai vaalean yleisilmeen, johon maltillisesti väriä antavat ruskean eri sävyt. Alttaria ja saarnatuolia korostavat ja koristavat lehtikultaukset
----------
Kirkonkellojen kuva
Suuremmassa kirkonkellossa on seuraava teksti: ”Nyt iloiten laulakaa Herralle, kohottakaa hänelle riemuhuuto, hän on meidän turvakalliomme. Tulkaa hänen kasvojensa eteen ja kiittäkää, virittäkää hänelle riemuvirsi!” (Ps. 95: 1–2)
-----------
Ylivieskan kirkon kolmannessa kerroksessa sijaitsee kirkkomuseo.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410