Jos joku kuvittelee, että kirkosta eroamalla

Tämä.pitää

voi muuttaa jotain niin voin kertoa, että se on täyttä utopiaa. Kirkosta eroaminen on vain ideloginen kysymys. Menetetty kirkollisvero tullaan kattamaan valtion varoista aivan samaan tapaan kuin nykyinen yle verokin. Kirkko on niin suuri tekijä tässä maassa, että kenenkään on turha kuvitella, että se päästetään kaatumaan ja kiinteistöt rapistumaan. Kirkkorakennukset ovat todellisia arvorakennuksia ja niitä pidetään kunnossa ja pappien, kappalaisten ja kanttorien virat säilytetään vaikka yksikään suomalainen ei kuuluisi kirkkoon. Se on varma asia. Me maksamme Kirkon toiminnan muodossa tai toisessa. Kirkon kustingit tulevat maksamaan nekin jotka eivät ole milloinkaan kuuluneet kirkkoon ja vaikka olisivat kuinka pakanoita tahansa.

61

74

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wuwuwuwuwu

      Mitä sitte? Kyllä se tiedetään että tässä maassa maksetaan autoilustakin vaikka et omistaisi ede autoa! Vittupäiden johtama valtio viimeiset 30 vuotta!

      • sinä.hyödyt

        Autoton ei maksa autoilusta. Autoilijat maksavat noin viisinkertaisesti sen mikä niistä kuluja.


      • wuwuwuwuwu
        sinä.hyödyt kirjoitti:

        Autoton ei maksa autoilusta. Autoilijat maksavat noin viisinkertaisesti sen mikä niistä kuluja.

        Tiet tehdään autoja varten ei jalankulkijoita ja jalankulkija maksaa myös sinun kärräämisestä, "hienoilla" teillä


      • loisiaovat
        sinä.hyödyt kirjoitti:

        Autoton ei maksa autoilusta. Autoilijat maksavat noin viisinkertaisesti sen mikä niistä kuluja.

        Autoton ei maksa edes pyöräteistäkään.


      • rahaa.menee
        wuwuwuwuwu kirjoitti:

        Tiet tehdään autoja varten ei jalankulkijoita ja jalankulkija maksaa myös sinun kärräämisestä, "hienoilla" teillä

        Autoilijat maksavat myös jalkakäytävät ja vielä suuren osan sinun sossutuistasikin.


      • junpyöräjuna
        sinä.hyödyt kirjoitti:

        Autoton ei maksa autoilusta. Autoilijat maksavat noin viisinkertaisesti sen mikä niistä kuluja.

        No hoh-hoi! Katso Suomen karttaa ja kaupunkien asemakaavoja. On ihan autoilijaa ja autoja varten suunniteltu maa. Teitten rakentaminen on törkeän kallista ja nykyrekat esim "syövät asvaltin" ennätysnopeudellam ihan 100% varmuudella joka ikinen meistä maksaa autoilusta


      • Vesivelli
        rahaa.menee kirjoitti:

        Autoilijat maksavat myös jalkakäytävät ja vielä suuren osan sinun sossutuistasikin.

        Onneksi rikkaille kaikki on melkein ilmaista. Veroparatiisien verotuksesta lähtien


      • Kaikilletietoon

        Asioita voi muuttaa vain äänestämällä taas seuraavissakin eduskuntavaaleissa


    • TalutettavatIdiootit

      Tunnette historiaa?

      Ruotsin kuningas päätti, että alamaiset siirtyvät Lutteruksen taakse ja hylkäävät paavin katolisen uskon ja niin siinä sitten kävi - seuraavana aamuna KAIKKI katolilaiset Ruotsissa/Suomessa olivatkin luterilaisia.

      • Katoliselle kirkolle ei tietääkseni makseta veroa. Kirkon tukeminen rahallisesti on vapaaehtoista.

        Protestantismin valtakuntaansa pystyttäneet hallitsijat (myös Englannin kuuluisa Henrik VIII) halusivat täysimääräisesti pitää omassa komennossaan kuningaskuntansa asiat. Luostarilaitos poistettiin, kirkkorakennuksissa saatettiin tehdä muutoksia, katolisen uskon tunnustaminen kiellettiin, otettiin käytäntöön protestanttiset kirkolliset opit. Muutokset olivat valtavia, ja muodollisesti ainakin nopeita.

        Suomessakin valtion ja kirkon yhteys on pysynyt vahvana. Siihen on totuttu. Mutta välttämättä ei tarvitsisi olla niin.

        Luterilaisuus ei ole globaalia, katolinen usko taas on.


    • ei.haittaa.mitään

      Ideoligistapa niin, mutta mitä haittaakaan siitä on?

    • Oman_sielun_rauha

      Eroaminen tuo sentään rauhan sielulle, olen tehnyt jotain haitatakseni fariseusten kansan harhhanjohtamista

      • oma-usko

        Siis:harhaanjohtamista, ja kusettamista vastaan


      • Jumalasta.eronnut

        Kerrottakoon, että "sielu" on raamatullinen termi joka ihmisellä on vain raamatun mukaan. Joten kuinka sielu voi saada rauhan jos eroaa kirkosta?


      • märkäpää
        Jumalasta.eronnut kirjoitti:

        Kerrottakoon, että "sielu" on raamatullinen termi joka ihmisellä on vain raamatun mukaan. Joten kuinka sielu voi saada rauhan jos eroaa kirkosta?

        Kaikkea sitä päästään ulos päästää, kun on jo muutaman viikonikäsenä ruvettu kastelemaan, kosteus on syy lahovikoihin.


      • piru_raamatusta
        Jumalasta.eronnut kirjoitti:

        Kerrottakoon, että "sielu" on raamatullinen termi joka ihmisellä on vain raamatun mukaan. Joten kuinka sielu voi saada rauhan jos eroaa kirkosta?

        Eikö jossakin päin raamattua käsketä kattelemaan taivaanlintuja, siellä ne ilman sielua lentelee, sieluttomat?


      • Palkankorotus

        Eivätkä kynnä, kylvä,niitä. Ovat kuin piispoja


      • turhanlirkuttelijat
        Palkankorotus kirjoitti:

        Eivätkä kynnä, kylvä,niitä. Ovat kuin piispoja

        Osaavat sentään laulaa, mutta kenen lauluja?


      • Sellaistaeisallita
        Palkankorotus kirjoitti:

        Eivätkä kynnä, kylvä,niitä. Ovat kuin piispoja

        Tulenteko tupakkaan täytyy hallita varkaissa suntion viinikellarissa. Muuten voi karata käsistä ja polttaa kirkon


    • ateistiateisti

      Seurakunnat ovat aika pitkälle itse vastuussa omasta taloudenpidostaan, eikä valtio maksa papiston palkkoja. Valtiolta tulonsiirtona tuleva summa on nykyisellään varsin pieni verrattuna kirkon kokonaisbudjettiin ja menee kokonaisuudessaan hautaustoimen ylläpitoon. Muuta valtionrahoitusta kirkko voi hakea siinä, missä mikä tahansa yhteisö. Jäsenmäärän väheneminen taas vaikuttaa suoraan seurakuntien henkilöstön tarpeeseen.

      Kirkosta eroaminen pienensi aikanaan ainakin minun kokonaisveroprosenttiani sellaiset 1,5 prosenttiyksikköä. Se tekee liikennelentäjän tuloilla melkoisen siivun joka vuosi, joten kyllä erolla merkitystä on, ainakin eroajan itsensä kannalta.

      Valtiovalta näyttäisi olevan sitä mieltä, että osa kirkoista saa rapistua, osa ei. Seurakunnilla on mahdollisuus hakea esim. museoviraston tai EU:n hankerahoituksen kautta valtion avustusta kulttuurihistoriallisesti merkittävien kirkkorakennusten kunnostukseen ja ylläpitoon. Samalla tavalla vaikkapa historiallisesti merkittävän kartanon omistaja voi saada avustusta kiinteistökustannuksiinsa. Läheskään kaikkien kirkkorakennsten korjauskuluihin rahaa ei myönnetä, esim. entisen kotikuntani seurakunta ei saanut valtion kassasta senttiäkään oman yli satavuotiaan kirkkonsa korjauskuluihin. Perusteluina (kuulemma) oli, ettei kyseinen kirkko ole kulttuurihistoriallisesti merkityksellinen.

      • YleinenHarhakäsitys

        Hautaustoimen ja kaikki siihen kuuluvat asiat maksaa valtio kokonaan. Maksut kulkevat vain kirkon kautta.


      • Hoh-hoh-hoooo

        "Se tekee liikennelentäjän tuloilla melkoisen siivun "
        Suksi vittuun.


      • pyhänhengen_luvalla

        Elämä on laiffii, sano Lutter kun viinipullon kanssa naapurin rouvaa panemaan matkasi.


      • huvittelevat_papit
        pyhänhengen_luvalla kirjoitti:

        Elämä on laiffii, sano Lutter kun viinipullon kanssa naapurin rouvaa panemaan matkasi.

        Katoliset papit perustivat pikkupoikakuoroja omiksi ratoikseen, Luther sentään tyytyi naapurin akkoihin.
        Ilmankos Soinikin viihtyy katollisena ja kuoripoikiahan löytyy nykyaikoinakin.


      • Katoton
        huvittelevat_papit kirjoitti:

        Katoliset papit perustivat pikkupoikakuoroja omiksi ratoikseen, Luther sentään tyytyi naapurin akkoihin.
        Ilmankos Soinikin viihtyy katollisena ja kuoripoikiahan löytyy nykyaikoinakin.

        Takki vuorella ja katollinen mies. Auts! Kyllä suomi on niin vaikea oppia.


      • Teesejenystävä
        pyhänhengen_luvalla kirjoitti:

        Elämä on laiffii, sano Lutter kun viinipullon kanssa naapurin rouvaa panemaan matkasi.

        Taisi saada kunnon orkunkin se Lutteri kun niin mukavia teesejä jälkikäteen kirjioitteli?


      • huvipappi
        Katoton kirjoitti:

        Takki vuorella ja katollinen mies. Auts! Kyllä suomi on niin vaikea oppia.

        Takki vuorellakin kääntyy näppärästi kun hilloa mättää, eikä iske vuoritauti rukoilemaan mennessä


      • Meu-1
        YleinenHarhakäsitys kirjoitti:

        Hautaustoimen ja kaikki siihen kuuluvat asiat maksaa valtio kokonaan. Maksut kulkevat vain kirkon kautta.

        Valtio ei todellakaan maksa! Kuolema on todella kallista, posti suoltaa pari viikkoa hautajaisten jälkeen melkoisen tukun laskuja, vaikka jätetään kahvitarjoilukulut pois.


    • Huijarikirkko

      Kirkko on pahin rikollisjärjestö mitä tiedämme. Ammattimaisella valheiden levittelyllä ja pelolla kiristetään rahaa heikompiosaisilta.

      • pankkiirimafia

        ja juutalaisia unohtamatta


    • Valinnanvapaus

      Suomella on armeija, joko oma tai vieraan maan. Suomella on uskonto joko kristinusko tai islam.

      • 9730967306

        Hölö pölö. Luuletko, että jos suomalaiset eroaisivat kirkosta niin islam täyttäisi sen tyhjiön?


      • Näinpä. Ei ole uskonnollista tai sotilaallista tyhjiötä - kuin korkeintaan hetkellisesti. Suomalaisen kulttuurin puolustajien sopisi ymmärtää, mitä se tarkoittaa.


      • 9730967306 kirjoitti:

        Hölö pölö. Luuletko, että jos suomalaiset eroaisivat kirkosta niin islam täyttäisi sen tyhjiön?

        Kristittyjen ei tarvitse kuulua luterilaiseen kirkkoon. Eikä näin olekaan, Suomessa on vapaakirkollisia, helluntailaisia, katolilaisia, ortodokseja, ja lisäksi itseään kristittyinä pitäviä, jotka eivät kuulu yhtään mihinkään kirkkokuntaan tai lahkoon.

        Tostaiseksi ei ole mitään sellaista tahoa, joka pakottaisi suomalaiset muslimeiksi. Mutta jos ihmisillä on "uskonnon nälkää", niin jotain he aina nälkäänsä löytävät.


      • Erkki1

        Älä nyt sentään älyttömiä esitä! Suomessa on ollut lukutaito kaikki kattavana niin kauan, ettei toivoakaan islamin leviämisestä.


      • Erkki1 kirjoitti:

        Älä nyt sentään älyttömiä esitä! Suomessa on ollut lukutaito kaikki kattavana niin kauan, ettei toivoakaan islamin leviämisestä.

        Kyllä. Ja naisen asema on sellainen ja ollut jo niin kauan sellainen, että on vaikea kuvitella täällä taannuttavan sennäköiseen elämäntapaan,mikä muslimimaissa yleensä vallitsee.

        On naisia, jotka omaksuvat islamin ja "oikeaoppisen" pukeutumisen, mutta "perusmuija" joka käy töissä ja hotkaisee siiderin ja vääntyilee punttisalilla säilyy kyllä valtaenemmistönä. Ja niin säilyy myös haalistunut tapakristillisyys ja maallistunnut elämänmeno.


    • kirkotalas

      Kirkko työntää rahaa kehitysmaiden loisille, maksaa puhelut kotomaahan ja merkkikännykät, mistä rahat ellei veronmaksajien kukkarosta?

    • asdfgfsdf

      Ja nyt maksaa arkkipiispa vielä lisää lakimiesapua siirtolaisille, jotka on todettu ja jo kalliilla valittaneet päätöksestä ja sitten laillisesti turvapaikkaa tarvitsemattomiksi.
      Ei minun kirkollisverorahoilla kylläkään.
      Ihan pikkuriikkinen tolkku pitäisi hyysäämisessäkin olla.

    • VanhaKehnoKirkonSisällä

      Mutta, silti, jokaisen entisen kirkollisveron maksajan sponsoriraha on pois suklaanappisilmäisten sieluttomien saatananpalvojien suojelutoiminnasta ja pelsepuuppiarkkipiispojen harrastamasta islamisaatiosta...
      Kannattaa tosin muistaa, että rahanahneuksissaan kirkko on saanut ajettua läpi sen, että kirkosta eroava joutuu pakosta maksamaan loppuvuoden kirkollisveroa vaikka eroaisi tammikuun ensimmäisenä päivänä...
      Eli se todellinen vaikutus näiden islamisaation levittäjien talouteen tulee vasta viiveellä...

    • 5784f78

      Kyllä mää ainakin olen säästänyt noin 25 000 euroa, kun olen ollut kymmeniä vuosia kuulumatta kirkkoon, onpahan nyt hyvä maksella vaikka lääkärimaksuja, kun julkiseen hoitoon ei oikein pääse.

    • realismi

      päivän kysymys voiko kirkkoja polttamalla vaikuttaa?

      • SuvakisminVastaisku

        Sukkivakit ainakin yrittävät propagandakoneistollaan ja tiedotussuunnittelullaan ottaa niistä kaiken irti:
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016032721330171_uu.shtml
        -Twitterissä on ollut uhkauksia koskien Ylivieskan kirkon polttoa.
        Kohta aletaan indoktrinaation nimissä "yhdistelemään" kriittisesti Suomen mädättämistä suklaanappisilmäisillä karvaperskultamunilla suhtautuviin ja näitä kirkkojen polttoja samaan "kategoriaan" noin niinkuin nettikirjoittelun tasolla, kahtokeepa vain...


    • voi.sillä

      Minullekin jää n. 500 euroa vuodessa enemmän omaan käyttöön. Sillä saa parempaa ja tuoreempaa hengen ravintoa.

    • Ihmeidenaika

      Omat vanhemmat ja mummo erosivat kirkosta tuon ilmoituksen jälkeen että kirkko suojelee laittomia yms. En ois ikininä uskonut et mummokin erois kirkosta missään tilanteessa. Itte erosin jo aikaa sitten.

      • lflpogj

        Mää taisin erota, silloin kun jostain sukunimenmuutosoikeudesta tai naispappeudesta riitaa, siis kymmeniä vuosia sitten, eikä ole todellakaan kaduttanut.


      • Ananaspelsepuuppipiispa

        Ehkäpä juuri se onkin tämän "uusien aikojen" pelsepuuppiarkkipiispan agenda ja missio luoda samalla tilaa suklaanappisilmäisten sieluttomien saatananpalvojien moskeijoille kirkkojen polttamisien muodossa...
        Myydäänkö poltettujen kirkkojen tontit islamisteille, siinäpä kysymys, jota kannattaa funtsia...


    • sierjeg

      Se ei ole seurakunnan vika että kirkosta erotaan!Sen saa piispat ja papit ottaa hartioilleen, he ovat niin islaamusvassa että ovat unohtaneet mitä nämä ovat vuosikausia uhanneet piispojen uskonveljiä musliimimaissa siitä nämä ei välitä mutta meidän kaikkien pitäis ylistää musliimia heidän kanssa???

      • EiVoiJärjelläYmmärtää

        Joku siellä Suomen kirkossa nyt mättää ja pahasti.
        Suklaanappisilmäiset sieluttomat saatananpalvojat ja kristityt ensimmäistä kertaa maailman historiassa "vierekkäin" sulassa sovussa:
        http://yle.fi/uutiset/espoon_piispa_tapio_luoma_suurten_uskontojen_rinnakkaiselo_on_mahdollista_suomessa/8768131
        -Elämä on kuitenkin paljon enemmän kuin mitä järki voi ymmärtää.
        Onko nää piispat menneet aivan sekaisin siellä Suomen kirkossa?
        Lusiferistako ovat oppinsa ammentaneet...
        -Kristillisen perinteen mukaan Lucifer oli ensimmäinen arkkienkeli, kunnes hänestä tuli liian ylpeä ja vallanhaluinen, mikä johti kapinaan Jumalaa vastaan.
        -Taivaallisen sodan jälkeen Jumala karkotti Luciferin, jolloin Luciferista tuli paholainen, langennut enkeli, ja hänen seuraajistaan demoneita.
        Tässä tapauksessa niistä näyttää tulevan saatananpalvojia...


      • sdfhkjk
        EiVoiJärjelläYmmärtää kirjoitti:

        Joku siellä Suomen kirkossa nyt mättää ja pahasti.
        Suklaanappisilmäiset sieluttomat saatananpalvojat ja kristityt ensimmäistä kertaa maailman historiassa "vierekkäin" sulassa sovussa:
        http://yle.fi/uutiset/espoon_piispa_tapio_luoma_suurten_uskontojen_rinnakkaiselo_on_mahdollista_suomessa/8768131
        -Elämä on kuitenkin paljon enemmän kuin mitä järki voi ymmärtää.
        Onko nää piispat menneet aivan sekaisin siellä Suomen kirkossa?
        Lusiferistako ovat oppinsa ammentaneet...
        -Kristillisen perinteen mukaan Lucifer oli ensimmäinen arkkienkeli, kunnes hänestä tuli liian ylpeä ja vallanhaluinen, mikä johti kapinaan Jumalaa vastaan.
        -Taivaallisen sodan jälkeen Jumala karkotti Luciferin, jolloin Luciferista tuli paholainen, langennut enkeli, ja hänen seuraajistaan demoneita.
        Tässä tapauksessa niistä näyttää tulevan saatananpalvojia...

        Joo, näköjään arrkimäkelän lauluja on pakotettu kaikki muutkin kirkon päät laulamaan.
        Vissiin se Suomen inami kanssa otta kristittyjä rikollisia moskeijaan suojeltavaksi ja maksaa niiden ylläpidon noin niinkuin tasapuolisuuden vuoksi. Ja kaikki muslimit hyväksyvät asian ilomielin.
        Vähän harmittaa tämä politikointi, kun tunnen muutamia pappeja jota vielä saarnaavat ihan kristillistä evankeliumia.


    • TeekutsuliikeBoikotissa

      Äärioikeistolainen Bisneskirkko, perii ryöstövuokria köyhiltä sairas- ja kansaneläkeläisiltä, että he joutuvat sitten kirkon ruoka-avusta hakemaan ruokansa - kieroa kulissienpitoa ja hädänalaisten ihmisten hyväksikäyttöä, oman hännän nostamiseksi.

      • EiVoiJärjelläYmmärtää

        Niinpäs ja tämä laittomien maahantunkeutujien suojelemisagendan ramille nostaminen on oikeastaan vain piste iin päälle.


      • Ananaspelsepuuppipiispa

        Aina vaan hurjemmaksi näköjään menee...


      • herää.epäilyn

        Kirkko on mukana matusalakuljetuksessa ja vokeissa.?


      • MatutarhauksenEhdoilla
        herää.epäilyn kirjoitti:

        Kirkko on mukana matusalakuljetuksessa ja vokeissa.?

        Siinäkö avain tähän kirkon aloittamaan saatanalliseen agendaan eli kyse on taas jälleen kerran vain ja ainoastaan rahasta?


    • Kertokaapa

      Täytyykö tässä islamisaation huumassa kääntyä kohta ortodoksiksi?
      Sieltä ei taida viellä olla tullut vastaavia saatananpalvontaan liittyviä ylistyspuheita..?
      Vai onko?

    • tivkep

      Leipäpiispat riehuu suvaitsevaisuudessaan. Eiköhän anneta heidän touhuta omilla rahoillaan. Erotaan kirkosta ja katsotaan kuinka kauan korkeapalkkaiset kirkon elätit jeesustelevat omilla rahoillaan.

    • Peili2

      ihan noin se nyt vaan ei mene. Vaikka varmaan toivoisit.

      Seurakunnat ovat sanoneet väkeä jopa irti rahapulassaan. Vaikka Hämeenlinnassa oli yt neuvottelut esimerkiksi.

      Kirkolla on nyt huomattavasti vähemmän työntekijöitä levittämässään taikauskoaan, mitä 15 vuotta sitten. Niin se vaan puree kun väki siirtää rahansa ja äänensä muualle. Yhä useampi kansanedustaja on nykyään uskomaton, ja se näkyy tietenkin heidän päätöksissään.

      Niinpä kirkon budjetti pienenee entisestäänja toiminta kuihtuu. Samalla pienenee kirkon valta, joka nähtiin tas-arvoisen avioliittolain kohdalla. Eipä kirkkoa juuri kuultu lainsäätäjän toimesta, ei edes siitä seuranneissa jatkolaeissa.

      Kirkosta eroaminen kannattaa aina, etenkin eroajalle itselleen. Hän säästää heti seuraavana vuonna helposti 550€.

      Toimi siis heti. eroakirkosta.fi

    • täytyyharkita

      En todellakaan halua osallistua seurakunnan harjoittamaan laittomaan toimintaan majoittaa ja rahoittaa laittomasti maassa olevia rikollisia.

    • KirkkoEksynytLammas

      Kirkko voi mamuttaa jos sitä matututtaa aivan rauhassa, voi majoittaa laittomasti maassa olevia turisteja ja pahantekijöitä. Voi siunata homoja lesboja ja vaikka eläimiä avioliittoon ja maksaa kaikki kustannukset jne... AIVAN VAPAASTI....ollos hyvä......Mutta jos kirkko haluaa minut takaisin kirkollisveronmaksajaksi ja seurakunnan siipien alle jäseneksi sen on palattava siihen kristillisen uskon kannattajaksi itse ensimmäisenä....
      Itse en Jumalaa ole hyljännyt...............

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe