Profetioita palavista kirkoista?

Onko tällaisia profetioita muistissa, missä kirkkoja poltetaan? Ihan kuin joskus olisin kuullut, mutta en nyt tarkemmin muista. Muistaako joku?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • Avataanpa tähän vielä tuon linkin teksti, jos joku ei uskalla linkkiä avata:

    "Vuosia sitten David Wilkerson kutsui kaksi suomalaista luokseen Manhattanin osoitteeltaan salaisena pidettyyn yksityistoimistoonsa. Wilkerson tahtoi puhua Suomea koskevasta taakastaan. Valtionkirkossa mutta myös helluntaiherätyksessä olisi kerran lisääntyvästi julistajia, jotka eivät sitoudu Raamatun mukaiseen julistamiseen. ”Olen nähnyt kirkkojen täyttyvän uudenlaisesta väestä: Jumalan etsimisessään pettyneistä suomalaisista, erityisesti nuorista. He tulevat huutoineen, jopa aseineen – kirkot pistetään tuleen…” Suomessa tapahtuisi niin kuin Wilkerson on ennustanut New Yorkistakin: siellä syttyisi tuhat tulipaloa ennen kuin ohjukset lentäisivät Googin sodan alkaessa. Leo Meller oli toinen suomalaisista…

    Näin avautuu julistus, jossa aluksi analysoidaan kolmea tuleen liittyvää ilmiötä Suomessa: Makasiinipalojen yhteydessä Leo Meller ennakoi kirkkojen pian olevan vuorossa – miksi? Jeesus ennusti kivien julistavan – silloinkin kun ne ovat liekeissä. Kuulet hätkähdyttävää kolmesta sytytetystä kirkosta – yhdessä niistä paloi professori Oili Mäen alttarikudos, jossa Suomi-muumio. Raunioilla Oili Mäki julisti: Tämä on herätyshuuto koko Suomelle! Miksi? Sitten: 50 000 suomalaista tutustui Helsingin liepeillä temppeliin, jossa tuliset kielet laskeutuvat ja vainajahenget yhtyvät ihmisiin – ja 1,4 miljardia ihmistä näki pahuuden alttarilla Lordin ja tuhotulen. Valtaosa opetusta on vielä esittelemättä – siirrytään vainovalkeisiin ja jo käynnissä oleviin kristittyjä vastaan nouseviin voimiin Suomessa."

    Tämä tuote on saatavilla myös kasettina ja MP3:sena.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kysynpätätäkin kirjoitti:

Onko tällaisia profetioita muistissa, missä kirkkoja poltetaan? Ihan kuin joskus olisin kuullut, mutta en nyt tarkemmin muista. Muistaako joku?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu