Juuri tulleen tiedon mukaan suvaitsevaisuutta huutavat gay-palleroiset pääsevät ensi kesänä tutustumaan siihen todelliseen monikulttuurisuuteen oikein reaalitasolla, runsasta osanottoa toivotaan.
Aika moni hinttarihan kuuluu tähän rajat auki kuoroon, no kohta pääsevät rakentamaan sitä yhteyttä oman kulttuurinsa ja islamin välille.
Tuonne on ihan pakko lähteä katsomaan ja nauramaan.
Saattaa tulla mediallekin aika vilkas uutiskesä?
HELSINKI PRIDE 27.6-3.7 2016 vs. monikulttuuri....
180
763
Vastaukset
- eikainytsen
Ja taas?
- moukkumaista
Tässä taas nähdään tämän saitin älyllinen taso
- älä.muuta.sano
Ei ole tuollainen Pride-homma älyllisten touhuja. Järki on niillä tungettu syvälle persreikään.
- Ylioppilas
Mikä on "moukku"?
- hhddhfhhfhfhfd
Onhan se palstan taso huono, jos suvakkien ideologiset ristiriidat tuo esiin.
Kummaltakohan se äly puuttuu? - OlenMaistanut
Ylioppilas kirjoitti:
Mikä on "moukku"?
Moukku tarkoittaa paukkua esim konjakkimoukku, viskimoukku tms.
Ilmeisesti kirjoittajalta oli unohtunut nimimerkistään viimeinen a pois...
- parruahanuriin
Taasko ne sankkireiän rassaajat pitää jonkun peppukarkelon ? Taas ne anaaalisoi koko viikon ja lapsille sanotaan että se on ihan tavallista.
- hohhhhoijaa
Kulttuurimarxistiset äärivasurithan ovat suvaitsevaisuuden nimissä vaatineet usein pedofian laillistamistakin. Siksi varmaan osittain suhtautuvat niin suopeasti islamiinkin, sillä olihan itse profeetta muhammed myös pedofiili, koskapa otti esimurrosikäisen lapsen vaimokseen ja raiskasi hänet.
- tuenhomoja
Olen heteromies, mutta aion antaa homoille ja lesboille tukeni osallistumalla marssille suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon puolesta. Kannatan humaaneja, inhimillisiä arvoja ja ihmisoikeuksia.
- hetero.pop
Vai niin, minä kyllä osoitan oman tukeni tuolle tulevalle homppeleiden ja muslimien kohtaamiselle, saattaapi olla ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua.
Ja sitä on varmasti hauska seurata vaikka terassilla istuen. - Hei-Viivi
milloin pystyt elättämään itsesi ? vai etkö koskaan ? elät siis koko elämäsi baapureiden rahoilla.
olet tosi humaani = ällöttävä täyspaska. - hei.veivi
Hei-Viivi kirjoitti:
milloin pystyt elättämään itsesi ? vai etkö koskaan ? elät siis koko elämäsi baapureiden rahoilla.
olet tosi humaani = ällöttävä täyspaska.Ketäs ne baapurit on, ne joiden rahoilla sinä elelet?
- hkgvouhbol
Hyödylliset idiootit islamismin asialla
Saudi-Arabian kuninkaan Abdullahin valtiovierailu Britanniaan on tuonut mieleen Machiavellin lauseen: Qui nescit dissimulare, nescit regnare – Ken ei osaa valehdella ei osaa hallita.
Tiedämme Saudi-Arabian rahoittavan useimpia niistä madrassa-kouluista, joissa nuoria muslimeja koulutetaan käymään Pyhää sotaa länttä ja sen turmeltuneisuutta vastaan. Tiedämme, että Saudi-Arabian vankiloissa kidutetaan poliittisia vankeja ja loukataan räikeästi ihmisoikeuksia. Tiedämme, ettei Saudi-Arabiassa työskentelevillä kristityillä maahanmuuttajilla ole oikeutta harjoittaa uskontoaan, rakentaa kirkkoja tai edes tuoda maahan raamattuja. Tiedämme myös, että Saudi-Arabian kuningashuone pysyy vallassa tukeutumalla yhtäällä alkeellisen ja julman beduiinikulttuurin vääristämään islamiin, wahhabiittien lahkon oppeihin, ja toisaalla Yhdysvaltoihin.
Tiedämme myös, että Saudi-Arabian kuningashuone on läpeensä lahjonnan korruptoima ja että edulliset asekaupat sen kanssa ovat korruptoineet myös Britannian hallituksen. Tony Blair esti parlamenttia ja oikeuslaitosta tutkimasta viimeksi tehtyjä lentokonekauppoja, jotteivät suhteet kuningashuoneeseen olisi vaarantuneet. OECD totesi Britannian rikkoneen korruptionvastaista sopimusta, jota se oli ollut itse säätämässä. Olemmeko eurooppalaisina valmiit tinkimään arvoista, jotka ovat elämäntapamme perustana vain miellyttääksemme islaminuskoisia?
Kuningas Abdullahin kunniaksi pidettyjen maljapuheiden hengen olisi voinut tiivistää sanoihin: Sinä kunnioitat minun tabujani ja minä sinun. Jos kansainvälinen vuorovaikutus vastedes rajoittuu keskinäisen kunnioituksen ilmauksiin, tila vapaalle ajatustenvaihdolle katoaa olemattomiin. Islam onnistuisi siinä missä fasismi ja kommunismi epäonnistuivat: Sananvapaus häviäisi. BBC:n toimittaja sai tosin armollisen luvan esittää muutaman ’ikävän’ kysymyksen kuninkaalle ja tämän ulkoministerille, mutta päästi heidät pälkähästä tyytymällä mitäänsanomattomiin vastauksiin. Se oli säälittävä näyttö eurooppalaisen journalismin alennustilasta.
Tuleeko meidän suvaita suvaitsemattomuutta? Lenin ivasi aikanaan niitä "hyödyllisisiä idiootteja", jotka ylistivät kommunismia ja asettivat proletariaatin diktatuurin demokratian edelle. Hitlerillä oli omat ihailijansa, joihin hän suhtautui yhtä halveksivasti. Meillä on nyt pilvin pimein omat arvonsa kavaltamaan valmiita "monikulturisteja". Jäljet pelottavat.
Kun paavi Benediktus XVI siteerasi muslimeista 1300-luvulla kirjoitettua realistista arviota ja rohkeni edellyttää, että islaminuskoiset osoittaisivat vastavuoroisuutta kristittyjen suvaitsemisessa, hänen oli puoliksi pyörrettävä sanansa. Kun tasapuolisuudellaan ylpeilevä BBC laati uutisten taustaa nuorille selostavan katsauksen islamismiin, sen kirjoittaja totesi varovasti, että Al-Qaida -järjestöä "on epäilty osallisuudesta terroritekoihin". Hän ei viittaa sanallakaan islamistien tavoitteisiin eli maailmanlaajuisen kalifaatin perustamiseen ja demokratian korvaamiseen koraaniin ja sen lakeihin perustuvalla yhteiskuntamuodolla.
Suomessa Yleisradio olisi ollut valmis sensuroimaan Tanskan pilapiirrosjupakkaa käsittelevän tv-ohjelman ja taipui esittämään sen saatuaan niskaansa vastalauseryöpyn. Kun osa Suomen muslimeista ilmoitti toivovansa sharia-lakien korvaavan muslimien kohdalla Suomen lait, reaktio oli säyseä. Demokratiamme ehdoton perusta on kuitenkin jokaisen kansalaisen yhdenvertainen asema kaikille saman lain edessä. Väärin ymmärretty "yhteisöllisyys" - eli erioikeuksien myöntäminen etnisille tai uskonnollisille ryhmille - merkitsee demokratian loppua.
Eurooppalaisina vapauduimme uskonnon kahleista paavin ja keisareiden käymän valtataistelun tuloksena. Olisimmeko valmiit palaamaan henkiseen keskiaikaan vain miellyttääksemme sinne juuttuneita islamisteja – ja varmistaaksemme öljynsaannin Saudi-Arabian kaltaisista tyrannioista?
Erkki Toivanen - suvakkionvajakki
He äänestivät homoliittoaloitteen puolesta:
Alanko-Kahiluoto Outi (vihr)
Alatalo Mikko (kesk)
Arhinmäki Paavo (vas)
Backman Jouni (sd)
Blomqvist Thomas (r)
Brax Tuija (vihr)
Donner Jörn (r)
Eestilä Markku (kok)
Eloranta Eeva-Johanna (sd)
Feldt-Ranta Maarit (sd)
Filatov Tarja (sd)
Gestrin Christina (r)
Grahn-Laasonen Sanni (kok)
Gustafsson Jukka (sd)
Guzenina Maria (sd)
Haapanen Satu (vihr)
Haavisto Pekka (vihr)
Harkimo Leena (kok)
Heinonen Timo (kok)
Henriksson Anna-Maja (r)
Hiltunen Rakel (sd)
Huovinen Susanna (sd)
Hänninen Katja (vas)
Ihalainen Lauri (sd)
Jaskari Harri (kok)
Jungner Mikael (sd)
Juvonen Arja (ps)
Kaikkonen Antti (kesk)
Kalliorinne Risto (vas)
Kanerva Ilkka (kok)
Kantola Ilkka (sd)
Karhu Saara (sd)
Kari Mika (sd)
Karimäki Johanna (vihr)
Kataja Sampsa (kok)
Kauma Pia (kok)
Kiljunen Anneli (sd)
Kiuru Krista (sd)
Kiuru Pauli (kok)
Kontula Anna (vas)
Korhonen Martti (vas)
Koskinen Johannes (sd)
Kurvinen Esko (kok)
Kuusisto Merja (sd)
Kymäläinen Suna (sd)
Kärnä Jukka (sd)
Lapintie Annika (vas)
Lauslahti Sanna (kok)
Lehtomäki Paula (kesk)
Lepomäki Elina (kok)
Lindtman Antti (sd)
Lipponen Päivi (sd)
Matikainen-Kallström Marjo (kok)
Modig Silvia (vas)
Mustajärvi Markus (vr)
Myller Riitta (sd)
Myllykoski Jari (vas)
Mäkelä Outi (kok)
Mäkinen Tapani (kok)
Männistö Lasse (kok)
Nauclér Elisabeth (r)
Niinistö Ville (vihr)
Nylander Mikaela (r)
Nylund Mats (r)
Ojala-Niemelä Johanna (sd)
Orpo Petteri (kok)
Paasio Heli (sd)
Paatero Sirpa (sd)
Pekonen Aino-Kaisa (vas)
Pelkonen Jaana (kok)
Peltonen Tuula (sd)
Puumala Tuomo (kesk)
Saarinen Matti (sd)
Saarikko Annika (kesk)
Salolainen Pertti (kok)
Salonen Kristiina (sd)
Sarkomaa Sari (kok)
Sinnemäki Anni (vihr)
Skinnari Jouko (sd)
Soininvaara Osmo (vihr)
Stubb Alexander (kok)
Suutari Eero (kok)
Taimela Katja (sd)
Tainio Hanna (sd)
Tiainen Eila (vas)
Tiilikainen Kimmo (kesk)
Toivakka Lenita (kok)
Toivola Jani (vihr)
Tuomioja Erkki (sd)
Tuppurainen Tytti (sd)
Tynkkynen Oras (vihr)
Uotila Kari (vas)
Urpalainen Anu (kok)
Urpilainen Jutta (sd)
Wallin Stefan (r)
Wallinheimo Sinuhe (kok)
Vapaavuori Jan (kok)
Wideroos Ulla-Maj (r)
Viitamies Pauliina (sd)
Viitanen Pia (sd)
Vikman Sofia (kok)
Virolainen Anne-Mari (kok)
Virtanen Erkki (vas)
Väätäinen Tuula (sd)
Yrttiaho Jyrki (vr)- mv.haisee
Äänestän seuraavissa vaaleissa näistä ketä vaan paitsi kokkareita. Varmasti äänestän naista, koska mv-vähäpojat eivät tykkää naisista.
Kjeh kjeh!
- MuslimitPoisEuroopasta
Rasistit takaisin kotimaihinsa!
- aaahaction
Joo mutta annetaan niiden nyt ensin osallistua hinttarijuhliin.
- MätäVattua
aaahaction kirjoitti:
Joo mutta annetaan niiden nyt ensin osallistua hinttarijuhliin.
Tuota... Mihin kotimaahansa ne suomalaiset rasistit täältä Suomesta sitten laitetaan?
- aaahaction
MätäVattua kirjoitti:
Tuota... Mihin kotimaahansa ne suomalaiset rasistit täältä Suomesta sitten laitetaan?
Eihän kukaan suomalaisia ole mihinkään ajamassa ja rasisteja ovat kuitenkin nuo maahantunkeutujat, mutta antaa nyt ennen ajolähtöä pitää vähän lystiä hinttareiden kanssa, on sitten jotain mukavaa juteltavaa paluumatkalla.
- MätäVattua
aaahaction kirjoitti:
Eihän kukaan suomalaisia ole mihinkään ajamassa ja rasisteja ovat kuitenkin nuo maahantunkeutujat, mutta antaa nyt ennen ajolähtöä pitää vähän lystiä hinttareiden kanssa, on sitten jotain mukavaa juteltavaa paluumatkalla.
Rasisti, tuo työtön luuserialkoholisti ei koskaan petä. Aina vika on kaikissa muissa :D
Kyllä mun mielestä voisi kaikki suomi24-rasistit roudata ihan yhtä lailla oppimaan RKP:läistä pakkoruotsia Ahvenanmaalle, jos sinne on toivotettu meneväksi homot ja ählämitkin erään perussuomalaisen kännipään sanoin.
Pitäisköhän vinkata Jessikkalle? Voitaisiin tehdä aiheesta YLE:lle sen ensimmäinen reality. - dfhhjttjtjjrt
MätäVattua kirjoitti:
Rasisti, tuo työtön luuserialkoholisti ei koskaan petä. Aina vika on kaikissa muissa :D
Kyllä mun mielestä voisi kaikki suomi24-rasistit roudata ihan yhtä lailla oppimaan RKP:läistä pakkoruotsia Ahvenanmaalle, jos sinne on toivotettu meneväksi homot ja ählämitkin erään perussuomalaisen kännipään sanoin.
Pitäisköhän vinkata Jessikkalle? Voitaisiin tehdä aiheesta YLE:lle sen ensimmäinen reality.No sinähän sen Jessikan ilmeisesti tunnetkin kolleegana. Lopeta jo se teeskentely. Kerro nyt ihan vain avoimesti olevasi suvakkitoimittaja. Käyt täällä kansalta kerätyillä rahoilla halveksimassa demokratiaa.
- MätäVattua
dfhhjttjtjjrt kirjoitti:
No sinähän sen Jessikan ilmeisesti tunnetkin kolleegana. Lopeta jo se teeskentely. Kerro nyt ihan vain avoimesti olevasi suvakkitoimittaja. Käyt täällä kansalta kerätyillä rahoilla halveksimassa demokratiaa.
En tunne, mutta teitä mv-psykoosissa olevia jonneja on hauskaa härnätä, koska ei teillä ole ikinä kestävää argumenttia mistään asiasta, pelkkiä harhaisia pelkokuvia ja itsetunto-ongelmia. Ette vaan kelkasta pudonneet rassukat kestä sitä kun teitä TÄÄLLÄKIN vähätellään, koska netti on ainoa paikka, jossa voitte kuvitella olevanne jotain.
Ja jos suutut tälle, niin myönnät vain, että olen oikeassa. Joten ihan rauhallisesti vaan siellä :D - gjjfjttjrjtjgjjjjgjgg
MätäVattua kirjoitti:
En tunne, mutta teitä mv-psykoosissa olevia jonneja on hauskaa härnätä, koska ei teillä ole ikinä kestävää argumenttia mistään asiasta, pelkkiä harhaisia pelkokuvia ja itsetunto-ongelmia. Ette vaan kelkasta pudonneet rassukat kestä sitä kun teitä TÄÄLLÄKIN vähätellään, koska netti on ainoa paikka, jossa voitte kuvitella olevanne jotain.
Ja jos suutut tälle, niin myönnät vain, että olen oikeassa. Joten ihan rauhallisesti vaan siellä :DKun pommit räjähtävät niin siinäpä sitä on argumenttia kerrakseen vai meinaatko syyttää taas MV-lehteä asioiden kertomisesta? En myöskään kannata pään irrottamista missään muodossa, kun keskiaikaisista pyöveleistä on jo täällä päästy eroon. Sinä ilmeisesti haluaisit homojen lentävän korkeiden rakennusten katolta mustien lippujen heiluessa? Minä en kannata sitäkään, vaikka hetero olenkin. Hyväksyn homot paljon enemmän kuin nuo rauhanuskonnon kiihkoilijat.
- MätäVattua
gjjfjttjrjtjgjjjjgjgg kirjoitti:
Kun pommit räjähtävät niin siinäpä sitä on argumenttia kerrakseen vai meinaatko syyttää taas MV-lehteä asioiden kertomisesta? En myöskään kannata pään irrottamista missään muodossa, kun keskiaikaisista pyöveleistä on jo täällä päästy eroon. Sinä ilmeisesti haluaisit homojen lentävän korkeiden rakennusten katolta mustien lippujen heiluessa? Minä en kannata sitäkään, vaikka hetero olenkin. Hyväksyn homot paljon enemmän kuin nuo rauhanuskonnon kiihkoilijat.
Kiitoksia siitä, ettet kannata homojen heittämistä katolta tai päiden irrottamista. En minäkään kannata sitä, että niin pitäisi tehdä rasisteille.
Olet näemmä jo ihan varma siitä, että pommit räjähtävät, taivas putoaa niskaan ja kaikki suomalaiset naiset raiskataan sillä sekunnilla kun kesä virallisesti alkaa.
Tunnetko käsitteen itsensä toteuttava profetia? Sinulle on jo kaupattu tuo ideologia mv-lehden toimesta. Että jotain tulee tapahtumaan, tarvitaan turvapalvelua tai vartijoita (sattumoisin Iljushkan entisiä ammatteja). Sinulle on kaupattu se, että kaduille tarvitaan poliisien sijaan partiot, joiden väkivaltataustaisilla pomoilla on yhteyksiä sekä ääriliikkeisiin, että mv-lehteen, että ulkomaille.
Nyt tässä ketjussa yritetään psyykata ihmisiä pois marssimasta pelkän pelko-oletuksen takia, että matut/natsit/odinit/marttakerholaiset/olkinuket tai ketä teitä nyt onkaan, hyökkäävät kulkueen kimppuun.
EI. SE. ONNISTU.
30.000 iloista ihmistä ei pelkää yksittäisiä hihhuleita tai rasistiryhmiä. 150.000 ihmistä ei pelännyt laittaa nimeään avioliittoadressiin ja niinpä se aloite meni lakiin saakka, siinä kun AitoA-liikkeen propaganda (jota mainostettiin... aivan oikein, mv-lehdessä) tussahti nolosti.
Jos kulkueessa jotain negatiivista häirintää tapahtuu, niin täysin varmaa on se, että tämä "vähemmistö" pistää typerät häiriköt myös kuriin. Kaikki kuvaavat kuitenkin tapahtumaa ja päivittävät reaaliajassa nettiin, joten mahdolliset häiriköt jäävät varmasti jonkun kameraan talteen --- ja sitten saavatkin pakoilla. - fhdhdhfhhhfsdhfdhdfs
MätäVattua kirjoitti:
Kiitoksia siitä, ettet kannata homojen heittämistä katolta tai päiden irrottamista. En minäkään kannata sitä, että niin pitäisi tehdä rasisteille.
Olet näemmä jo ihan varma siitä, että pommit räjähtävät, taivas putoaa niskaan ja kaikki suomalaiset naiset raiskataan sillä sekunnilla kun kesä virallisesti alkaa.
Tunnetko käsitteen itsensä toteuttava profetia? Sinulle on jo kaupattu tuo ideologia mv-lehden toimesta. Että jotain tulee tapahtumaan, tarvitaan turvapalvelua tai vartijoita (sattumoisin Iljushkan entisiä ammatteja). Sinulle on kaupattu se, että kaduille tarvitaan poliisien sijaan partiot, joiden väkivaltataustaisilla pomoilla on yhteyksiä sekä ääriliikkeisiin, että mv-lehteen, että ulkomaille.
Nyt tässä ketjussa yritetään psyykata ihmisiä pois marssimasta pelkän pelko-oletuksen takia, että matut/natsit/odinit/marttakerholaiset/olkinuket tai ketä teitä nyt onkaan, hyökkäävät kulkueen kimppuun.
EI. SE. ONNISTU.
30.000 iloista ihmistä ei pelkää yksittäisiä hihhuleita tai rasistiryhmiä. 150.000 ihmistä ei pelännyt laittaa nimeään avioliittoadressiin ja niinpä se aloite meni lakiin saakka, siinä kun AitoA-liikkeen propaganda (jota mainostettiin... aivan oikein, mv-lehdessä) tussahti nolosti.
Jos kulkueessa jotain negatiivista häirintää tapahtuu, niin täysin varmaa on se, että tämä "vähemmistö" pistää typerät häiriköt myös kuriin. Kaikki kuvaavat kuitenkin tapahtumaa ja päivittävät reaaliajassa nettiin, joten mahdolliset häiriköt jäävät varmasti jonkun kameraan talteen --- ja sitten saavatkin pakoilla.Tiedän käsitteen itseään toteuttava ennustus aivan hyvin, mutta nyt ei ole kyse siitä. Jos fundamentalistisen islamin sallitaan asettuvan tänne taloksi, se kasvaa siihen mittaan, että lopulta siitä tulee yhteiskunnan perusta. Sen jälkeen homot, lesbot, feministit, krisityt, ateistit yms. yms. ovat vainottuja enemmän tai vähemmän. Lähi-Idässä on tarpeeksi maita missä ei muita sulateta. Ei se ole mitään MV-lehden propagandaa. Itsehän nuo latailevat kaikkia brutaaleja rikoksiaan kaikkien nähtäväksi.
Minä en vain jaksa tajuta kuinka te uskotte sovittavanne vähemmistöjen ihmisoikeudet ja natsismin kaltaisen ideologian yhteen? Millä te meinaatte erottaa esimerkiksi 30 000 turvapaikanhakijan seasta ne 300 terroristia? Kyllä miettisin itse menisinkö marssimaan asian puolesta, jota uskonnolliset terroristit vihaavat. - MätäVattua
fhdhdhfhhhfsdhfdhdfs kirjoitti:
Tiedän käsitteen itseään toteuttava ennustus aivan hyvin, mutta nyt ei ole kyse siitä. Jos fundamentalistisen islamin sallitaan asettuvan tänne taloksi, se kasvaa siihen mittaan, että lopulta siitä tulee yhteiskunnan perusta. Sen jälkeen homot, lesbot, feministit, krisityt, ateistit yms. yms. ovat vainottuja enemmän tai vähemmän. Lähi-Idässä on tarpeeksi maita missä ei muita sulateta. Ei se ole mitään MV-lehden propagandaa. Itsehän nuo latailevat kaikkia brutaaleja rikoksiaan kaikkien nähtäväksi.
Minä en vain jaksa tajuta kuinka te uskotte sovittavanne vähemmistöjen ihmisoikeudet ja natsismin kaltaisen ideologian yhteen? Millä te meinaatte erottaa esimerkiksi 30 000 turvapaikanhakijan seasta ne 300 terroristia? Kyllä miettisin itse menisinkö marssimaan asian puolesta, jota uskonnolliset terroristit vihaavat.Kyllä se tekisi hyvää sinullekin käydä marssimassa ja tuulettamassa ajatuksiasi.
Nimenomaan SIKSI täytyy mennä, etteivät ahdasmieliset tai vähemmistöjä kontrolloimaan pyrkivät tahot pääse ikinä voitolle.
Pelolle ei saa antaa sijaa, koska muuten terroristit voittavat, you know. Ovat ne sitten mv-lehden ajatusterroristien sinulle luomia olkiukkoja tai aitoja ihmisiä, joilla on jokin paha tarkoitus.
Saattaa kuule mennä hukkaan ihan hyvä ja häiriötön päivä iloisten ja vapautuneiden ihmisten parissa samaan aikaan kun sinä purat ahdistuneena entä-jos-jotain-sattuu -pelkojasi ja traumojasi täällä netissä. Ei koskaan voi tietää, mitä tapahtuu, ennen kuin jälkiviisaana.
Mutta, valinnanvapaus on sinun. - hoit_su
MätäVattua kirjoitti:
Kiitoksia siitä, ettet kannata homojen heittämistä katolta tai päiden irrottamista. En minäkään kannata sitä, että niin pitäisi tehdä rasisteille.
Olet näemmä jo ihan varma siitä, että pommit räjähtävät, taivas putoaa niskaan ja kaikki suomalaiset naiset raiskataan sillä sekunnilla kun kesä virallisesti alkaa.
Tunnetko käsitteen itsensä toteuttava profetia? Sinulle on jo kaupattu tuo ideologia mv-lehden toimesta. Että jotain tulee tapahtumaan, tarvitaan turvapalvelua tai vartijoita (sattumoisin Iljushkan entisiä ammatteja). Sinulle on kaupattu se, että kaduille tarvitaan poliisien sijaan partiot, joiden väkivaltataustaisilla pomoilla on yhteyksiä sekä ääriliikkeisiin, että mv-lehteen, että ulkomaille.
Nyt tässä ketjussa yritetään psyykata ihmisiä pois marssimasta pelkän pelko-oletuksen takia, että matut/natsit/odinit/marttakerholaiset/olkinuket tai ketä teitä nyt onkaan, hyökkäävät kulkueen kimppuun.
EI. SE. ONNISTU.
30.000 iloista ihmistä ei pelkää yksittäisiä hihhuleita tai rasistiryhmiä. 150.000 ihmistä ei pelännyt laittaa nimeään avioliittoadressiin ja niinpä se aloite meni lakiin saakka, siinä kun AitoA-liikkeen propaganda (jota mainostettiin... aivan oikein, mv-lehdessä) tussahti nolosti.
Jos kulkueessa jotain negatiivista häirintää tapahtuu, niin täysin varmaa on se, että tämä "vähemmistö" pistää typerät häiriköt myös kuriin. Kaikki kuvaavat kuitenkin tapahtumaa ja päivittävät reaaliajassa nettiin, joten mahdolliset häiriköt jäävät varmasti jonkun kameraan talteen --- ja sitten saavatkin pakoilla.Hih☺
- your.mama
fhdhdhfhhhfsdhfdhdfs kirjoitti:
Tiedän käsitteen itseään toteuttava ennustus aivan hyvin, mutta nyt ei ole kyse siitä. Jos fundamentalistisen islamin sallitaan asettuvan tänne taloksi, se kasvaa siihen mittaan, että lopulta siitä tulee yhteiskunnan perusta. Sen jälkeen homot, lesbot, feministit, krisityt, ateistit yms. yms. ovat vainottuja enemmän tai vähemmän. Lähi-Idässä on tarpeeksi maita missä ei muita sulateta. Ei se ole mitään MV-lehden propagandaa. Itsehän nuo latailevat kaikkia brutaaleja rikoksiaan kaikkien nähtäväksi.
Minä en vain jaksa tajuta kuinka te uskotte sovittavanne vähemmistöjen ihmisoikeudet ja natsismin kaltaisen ideologian yhteen? Millä te meinaatte erottaa esimerkiksi 30 000 turvapaikanhakijan seasta ne 300 terroristia? Kyllä miettisin itse menisinkö marssimaan asian puolesta, jota uskonnolliset terroristit vihaavat.Katsokaas nyt rasistit ja muut hankalat ihmiset, keskustelumme "marssin" aikana kävi juuri niin kuin tuossa aiemmin sanoin, kun homoa (tässä tapauksessa minua) yritetään loukata, pelotella, häiriköidä tai terrorisoida (MätäVattua -nimimerkin varastaminen), niin hänestä tulee vaan vahvempi (rekisteröity nimimerkki).
Ette suinkaan ole voittaneet tai pelottaneet minua pois keskustelusta, päinvastoin ;D - jooooooooooooooooooh
MätäVattua kirjoitti:
Kyllä se tekisi hyvää sinullekin käydä marssimassa ja tuulettamassa ajatuksiasi.
Nimenomaan SIKSI täytyy mennä, etteivät ahdasmieliset tai vähemmistöjä kontrolloimaan pyrkivät tahot pääse ikinä voitolle.
Pelolle ei saa antaa sijaa, koska muuten terroristit voittavat, you know. Ovat ne sitten mv-lehden ajatusterroristien sinulle luomia olkiukkoja tai aitoja ihmisiä, joilla on jokin paha tarkoitus.
Saattaa kuule mennä hukkaan ihan hyvä ja häiriötön päivä iloisten ja vapautuneiden ihmisten parissa samaan aikaan kun sinä purat ahdistuneena entä-jos-jotain-sattuu -pelkojasi ja traumojasi täällä netissä. Ei koskaan voi tietää, mitä tapahtuu, ennen kuin jälkiviisaana.
Mutta, valinnanvapaus on sinun.No menes nyt vaikka Syyriaan isis-alueille homomarssille! Ole nyt rohkea poika!
- your.mama
jooooooooooooooooooh kirjoitti:
No menes nyt vaikka Syyriaan isis-alueille homomarssille! Ole nyt rohkea poika!
Ei tässä ole ollut puhe kuin Helsinki Pride -marssista.
Minne aurinkoiseen ja iloiseen, ketään uhkaamattomaan seuraan, sinä selvästikään et uskalla tulla, niin rohkea poika/tyttö sinä olet :D - hjgggfjfjtjtjtjte
your.mama kirjoitti:
Ei tässä ole ollut puhe kuin Helsinki Pride -marssista.
Minne aurinkoiseen ja iloiseen, ketään uhkaamattomaan seuraan, sinä selvästikään et uskalla tulla, niin rohkea poika/tyttö sinä olet :DSyyriassa paistaa aurinko koko ajan. Mene sinne. Siellä tarvitaan enemmän oikeuksia homoille.
- your.mama
hjgggfjfjtjtjtjte kirjoitti:
Syyriassa paistaa aurinko koko ajan. Mene sinne. Siellä tarvitaan enemmän oikeuksia homoille.
Tuo oli ensimmäinen looginen kommenttisi. Syyriassa tosiaan tarvitaan homoille oikeuksia, mutta turhaa sinne on tässä vaiheessa asiasta valistamaan mennä, sen paremmin sinun kuin minunkaan.
En silti mene estämään sitä, jos joku sieltä suunnalta sukupuolisen suuntauksensa takia pakoon tänne lähtenyt haluaa tulla mukaan marssille. Voi olla, että puolustan marssilla ennemmin häntä kuin terassilla huutelevaa kantasuomalaista kaljapummirasistia.
- kfjåpjqwråfg
Eiköhän tämä koko homokiihkoilu ja terroristit liity yhteen. Jotkut vähä-älyiset ovat lähteneet homopropagandaan mukaan. Homopropagandan tarkoitus on heikentää suomalaisia ja osaan heikompi älyisiä se on uponnut hyvin. Ja miettikää vaan, kuka tästä heikentymisestä hyötyy...
- arvotuusiksi
Homojen tukemisella on tarkoitus uudistaa yhteiskuntaa, murentaa kristillinen kulttuuri ja luoda humaani ja tasa-arvoinen maailma joka on vapaa. Suomalaisten arvot on tarkoitus uudistaa vaikka väkisin.
- vieraat.ensin
arvotuusiksi kirjoitti:

Eikös ne ole ihan samat perusteet tuolla matutarhauksella, vai tuetaanko tuossa oikeasti sisällissotaa?
Sillä ei kai noiden kahden asian tukeminen voi kuin johtaa räjähdykseen? - uyboubiiu
arvotuusiksi kirjoitti:
Homojen tukemisella on tarkoitus uudistaa yhteiskuntaa, murentaa kristillinen kulttuuri ja luoda humaani ja tasa-arvoinen maailma joka on vapaa. Suomalaisten arvot on tarkoitus uudistaa vaikka väkisin.
Provosoiko arkkipiispa Mäkinen Ylivieskan kirkon tuhopolton?
27.3.2016 00:21 Kimmo Saarikko 60 kommenttia
ilmoita asiaton viesti
Klikkaa suuremmaksi
Klikkaa suuremmaksi
Arkkipiispa Kari Mäkinen esiintyi alkuillasta MTV:n uutisekstrassa. Ylivieskan puukirkko sytytettiin ilmiliekkeihin heti ohjelman jälkeen. Poliisi on pidättänyt kantasuomalaisen tuhopoltosta, ja hän on tunnustanut teon.
Jo pitkin päivää uutisissa ja MTV:n ohjelmassa arkkipiispa Mäkinen kertoi, että kirkossa on varauduttu avaamaan kirkkojen ovet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille.
En kirjoita tänne toiseen kertaan, mitä kaikkea muuta asiantuntijana esiintynyt arkkipiispa puhui, mutta jo päivällä tuli mieleen, että mitähän näistä puheista seuraa. Piispat ja papit eivät ole yhteiskuntatieteilijöitä tai psykologeja.
En ollenkaan hämmästyisi, vaikka tekijä olisi "radikalisoitunut" arkkipiispan puheista, ja siinä uskossaan ja herätyksessään polttanut Ylivieskan mittaamattoman arvokkaan, vuonna 1786 rakennetun puukirkon.
Kirkossa oli tarkoitus pitää pääsiäisyön messu. Vaikka kirkko paloi, seurakunta tiedottaa, että messu pidetään silti. Se pidetään palaneen kirkon raunioilla ja vielä tänään klo 24.00. - Kapealle.Tielle
uyboubiiu kirjoitti:
Provosoiko arkkipiispa Mäkinen Ylivieskan kirkon tuhopolton?
27.3.2016 00:21 Kimmo Saarikko 60 kommenttia
ilmoita asiaton viesti
Klikkaa suuremmaksi
Klikkaa suuremmaksi
Arkkipiispa Kari Mäkinen esiintyi alkuillasta MTV:n uutisekstrassa. Ylivieskan puukirkko sytytettiin ilmiliekkeihin heti ohjelman jälkeen. Poliisi on pidättänyt kantasuomalaisen tuhopoltosta, ja hän on tunnustanut teon.
Jo pitkin päivää uutisissa ja MTV:n ohjelmassa arkkipiispa Mäkinen kertoi, että kirkossa on varauduttu avaamaan kirkkojen ovet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille.
En kirjoita tänne toiseen kertaan, mitä kaikkea muuta asiantuntijana esiintynyt arkkipiispa puhui, mutta jo päivällä tuli mieleen, että mitähän näistä puheista seuraa. Piispat ja papit eivät ole yhteiskuntatieteilijöitä tai psykologeja.
En ollenkaan hämmästyisi, vaikka tekijä olisi "radikalisoitunut" arkkipiispan puheista, ja siinä uskossaan ja herätyksessään polttanut Ylivieskan mittaamattoman arvokkaan, vuonna 1786 rakennetun puukirkon.
Kirkossa oli tarkoitus pitää pääsiäisyön messu. Vaikka kirkko paloi, seurakunta tiedottaa, että messu pidetään silti. Se pidetään palaneen kirkon raunioilla ja vielä tänään klo 24.00.Hyvä kun ei pidetty mitään katolista messua.
Pääsiäinen on tänä vuonna 22.4.2016.
Pääsiäistä vietetään 2.Mooseksenkirja 12 kerrottuna päivänä.
14.päivänä 1 kuukautta Raamatun ajanlaskun mukaan,
tuo mitä nyt jotkut viettivät on "EASTER" epäjumalan palvonta juhla.
Sillä Ei ole mitään tekemistä Raamatussa kerrotun Pääsiäisen kanssa.
Katolis-luterilainen kirkko on vain eksyttänyt kansat niin tehokkaasti etteivät he edes tiedä milloin on Pääsiäinen.
Nuo "värikkäät kananmunat symboloivat hedelmällisyys kulttia" eikä mitään tekemistä taaskaan koko Kristinuskon kanssa!!
Noidat kattiloineen ja virpomisineen on pelkkää noituutta ja ´sekin on kielletty pahuutena Raamatussa.
Tietenkin sillä kirkon tuholla ja tulipalolla on jokin yhteys toisiinsa, mutta aika näyttää hajoaako kirkko muutenkin. Ja hajoaahan se kun kirkko on luopunut Jumalasta ja Jumalan Sanasta.
Minkä varassa se on? Ei humanismi sitä pystyssä voi pitää.
Oikeastaan hyvä että piispat höpisevät alvariinsa niin kaikki järkevät jättävät kirkon.
Saa Mäkinenkin etsiä uutta työpaikkaa kun viimeinen kirkosta eronnut sammuttaa lähtiessään valot piispantalosta.
www.eroakirkosta.fi
usko Herraan Jeesus Kristukseen ja pelastu.
Tee parannus ja usko evankeliumi.
A HEARTBEAT AWAY FROM ETERNITY
www.youtube.com/watch?v=zJdx9BtTob4
- MätäVattua
Ei huolta, meitä tulee turvaamaan kemiläisten ja tamperelaisten homojen SOO -katupartio, koppalakeissaan ja nahkaliiveissään --- ah niin miehekkään heteroa sakkia :D
- MätäVattua
Totuushan on se, etteivät nämä 24/7 nillittävät ja kitisevät nettitussukat täällä eivät koskaan osallistu mihinkään, joten saadaan Pridessä aivan varmasti olla rauhassa ainakin heiltä :D
Iljushkakin varmaan tulee Espanjasta Pride-marssimaan punaisissa lenkkareissaan :D - hauskaa.olla.pitää
Totuushan on se ettei ainakaan minua hinttarit häiritse. kuten ei muutkaan mielisairaat tai vajavaiset.
Mutta pakkohan se on mennä kesällä keijujen marssia nauramaan, ihan sen mahdollisuuden takia että muslimit opettaisivat näitä pyrstön poraajia ihmisten tavoille.
Ja jos nyt sattuisit saamaan kunnolla turpaasi jonkun terassin kohdalla niin pidä kuitenkin turpasi kiinni, ettei huuto häiritse oluen juontia. - MätäVattua
hauskaa.olla.pitää kirjoitti:
Totuushan on se ettei ainakaan minua hinttarit häiritse. kuten ei muutkaan mielisairaat tai vajavaiset.
Mutta pakkohan se on mennä kesällä keijujen marssia nauramaan, ihan sen mahdollisuuden takia että muslimit opettaisivat näitä pyrstön poraajia ihmisten tavoille.
Ja jos nyt sattuisit saamaan kunnolla turpaasi jonkun terassin kohdalla niin pidä kuitenkin turpasi kiinni, ettei huuto häiritse oluen juontia.No me terassinpitäjähomot nauretaan sulle örveltävälle kaappihomolle siinä vaiheessa, kun tuodaan sulle sitä ylihintaista ja lämmintä kaljaa ja mennään sitten sun meille kantamillasi äidiltäsi saamillasi viikkorahoilla vaikkapa Sydneyhin marssimaan :D
Cheers!
Kiitos sinulle ja iloista kesän odotusta. Rohkeasti vain marssille mukaan, kun mieli tekee kuitenkin. - sdfdfdfdfdfdfdffff
Musuille pitää antaa riittävästi infoa tästä marssista.
- Terve.Menoa
MätäVattua kirjoitti:
No me terassinpitäjähomot nauretaan sulle örveltävälle kaappihomolle siinä vaiheessa, kun tuodaan sulle sitä ylihintaista ja lämmintä kaljaa ja mennään sitten sun meille kantamillasi äidiltäsi saamillasi viikkorahoilla vaikkapa Sydneyhin marssimaan :D
Cheers!
Kiitos sinulle ja iloista kesän odotusta. Rohkeasti vain marssille mukaan, kun mieli tekee kuitenkin.Jotenkin luulen vähän että ne teikäläisten naurut alkaa olemaan jo naurettu.
Ja ehkäpä se on juuri sinulla edessä, se paluu takaisin kaappiin?
Taitaa ne auttajat olla teikäläisillä aika vähissä sitten kun alkaa tapahtumaan, ainakin mitä tämän palstan mielipiteistä voi päätellä.
Eipä käy todellakaan kateeksi tuo teikäläisten mahdollinen tulevaisuus. - luonnollista.poistumaa
hauskaa.olla.pitää kirjoitti:
Totuushan on se ettei ainakaan minua hinttarit häiritse. kuten ei muutkaan mielisairaat tai vajavaiset.
Mutta pakkohan se on mennä kesällä keijujen marssia nauramaan, ihan sen mahdollisuuden takia että muslimit opettaisivat näitä pyrstön poraajia ihmisten tavoille.
Ja jos nyt sattuisit saamaan kunnolla turpaasi jonkun terassin kohdalla niin pidä kuitenkin turpasi kiinni, ettei huuto häiritse oluen juontia.Samoilla linjoilla, mullekin on aivan se ja sama miten käy tulevassa hompottien ja musujen yhteentörmäyksessä, niin kauan kun eivät ihmisiä häiritse.
- onhan.se.nähtävä
sdfdfdfdfdfdfdffff kirjoitti:
Musuille pitää antaa riittävästi infoa tästä marssista.
Eiköhän niillä ole jo, kun niin kiihkeästi siitä ovat pulisseet omilla palstoillaan jo jonkin aikaa.
Taitaa olla tulossa ihan etusivu matskuu?
Jos hintti olisin niin jättäisin marssimatta. - MätäVattua
onhan.se.nähtävä kirjoitti:
Eiköhän niillä ole jo, kun niin kiihkeästi siitä ovat pulisseet omilla palstoillaan jo jonkin aikaa.
Taitaa olla tulossa ihan etusivu matskuu?
Jos hintti olisin niin jättäisin marssimatta.Ihan sun kiusaksesi menen pyörittämään persettäni, onhan siinä sentään ihailemista, toisin kun teillä terassikaljasta turvonneilla punaniskakaappihomoilla :D
AINOAT häiriköt homomarsseilla ovat olleet kantasuomalaisia foobikkoja. Kyllä ne teidänkin äärijärjestöpulinanne ovat poliisin tarkkailussa ja senkun vaan vahvistaa oikeiden arvojen ja tasavertaisuuden puolesta marssivien heteroidenkin osuutta porukassa. Reilut 20.000 marssijaa viime vuonna ja tänä vuonna varmaankin puolet lisää.
Siellä teillä Tampereella asiat eivät tietenkään toimi kun täytyy olla kaksi Pride-järjestäjää ja sitten Odineille omat marssit ja komeammat asut :D - jaksamisia
MätäVattua kirjoitti:
Ihan sun kiusaksesi menen pyörittämään persettäni, onhan siinä sentään ihailemista, toisin kun teillä terassikaljasta turvonneilla punaniskakaappihomoilla :D
AINOAT häiriköt homomarsseilla ovat olleet kantasuomalaisia foobikkoja. Kyllä ne teidänkin äärijärjestöpulinanne ovat poliisin tarkkailussa ja senkun vaan vahvistaa oikeiden arvojen ja tasavertaisuuden puolesta marssivien heteroidenkin osuutta porukassa. Reilut 20.000 marssijaa viime vuonna ja tänä vuonna varmaankin puolet lisää.
Siellä teillä Tampereella asiat eivät tietenkään toimi kun täytyy olla kaksi Pride-järjestäjää ja sitten Odineille omat marssit ja komeammat asut :DPelosta se taitaa sunkin persees nykyään pyöriä, no toivottavasti saat oikeauskoisilta hengellistä johdatusta ja paranet tosta mielisairaudestasi.
- MätäVattua
Terve.Menoa kirjoitti:
Jotenkin luulen vähän että ne teikäläisten naurut alkaa olemaan jo naurettu.
Ja ehkäpä se on juuri sinulla edessä, se paluu takaisin kaappiin?
Taitaa ne auttajat olla teikäläisillä aika vähissä sitten kun alkaa tapahtumaan, ainakin mitä tämän palstan mielipiteistä voi päätellä.
Eipä käy todellakaan kateeksi tuo teikäläisten mahdollinen tulevaisuus.Lähtökohtaisesti voi luottaa siihen, että netissä uhoava rasisti pitää vain omaa puoltaan.
Joten ei sinusta ole tosipaikan tullen kuitenkaan missään apua kenellekään, kun aina löydät tekosyyn siihen, mikset nettiuhon sijaan voi tulla mukaan mihinkään rauhanomaiseen ja rakentavaan, koska perse ei irtoa penkistä sen vertaa ja sitten jos tulet, niin luuletko aikuisen oikeasti jengistäsi olevan tappelemaan sinun tai asiasi puolesta?
Heti sillä sekunnilla, kun ensimmäinen teistä huutaa tyttömäisesti IIIIK, kuten teillä on tapana, niin juoksette karkuun kuin siperialaiset aropuput :DDDDDDDD
En siis luota teihin ja kykyihinne pitää Suomea tai ketään suomalaista missään turvassa tai arvossa, vaikka olisittekin siellä terassilla tosipaikan tullen. Hartiat luimussa hörppisitte kaljaa, ette nauraisi, vaan yrittäisitte epätoivoisesti olla ryystämättä tai kalisuttamasta tutisevin käsin lasianne, ettette vaan kiinnitä huomiota :DDDD
Mv-lehdellekin olette vain etusivun lööppi odottamassa rähinää, mutta teitä urpåja viedään kuin lampaita teuraalle. Iljushka lipoo huuliaan, kun ensin hän yllyttää hölmöt kinaan ja sitten ne samat hölmöt käyvät mv:stä lukemassa kuinka kahinassa kävi :DDDDDDD
Tyhmyytenne määrää ei siis voi mitata rahassa. Jospa tietäisitte millaiset kaappihomot tekevät teille rasistisille homofobeille lehtiänne, jossa saatte haukkua homoja. Tekee siis "lehdellä" rahaa teidän homofobiallannne ja nauraa matkalla pankkiin, siihen minä vinkkasin tuolla terassikaljakommentilla. Mutta ette taida tajuta tai uskoa sitä todeksi, joten se naurattaa taas minua :D - jaksamisia
MätäVattua kirjoitti:
Lähtökohtaisesti voi luottaa siihen, että netissä uhoava rasisti pitää vain omaa puoltaan.
Joten ei sinusta ole tosipaikan tullen kuitenkaan missään apua kenellekään, kun aina löydät tekosyyn siihen, mikset nettiuhon sijaan voi tulla mukaan mihinkään rauhanomaiseen ja rakentavaan, koska perse ei irtoa penkistä sen vertaa ja sitten jos tulet, niin luuletko aikuisen oikeasti jengistäsi olevan tappelemaan sinun tai asiasi puolesta?
Heti sillä sekunnilla, kun ensimmäinen teistä huutaa tyttömäisesti IIIIK, kuten teillä on tapana, niin juoksette karkuun kuin siperialaiset aropuput :DDDDDDDD
En siis luota teihin ja kykyihinne pitää Suomea tai ketään suomalaista missään turvassa tai arvossa, vaikka olisittekin siellä terassilla tosipaikan tullen. Hartiat luimussa hörppisitte kaljaa, ette nauraisi, vaan yrittäisitte epätoivoisesti olla ryystämättä tai kalisuttamasta tutisevin käsin lasianne, ettette vaan kiinnitä huomiota :DDDD
Mv-lehdellekin olette vain etusivun lööppi odottamassa rähinää, mutta teitä urpåja viedään kuin lampaita teuraalle. Iljushka lipoo huuliaan, kun ensin hän yllyttää hölmöt kinaan ja sitten ne samat hölmöt käyvät mv:stä lukemassa kuinka kahinassa kävi :DDDDDDD
Tyhmyytenne määrää ei siis voi mitata rahassa. Jospa tietäisitte millaiset kaappihomot tekevät teille rasistisille homofobeille lehtiänne, jossa saatte haukkua homoja. Tekee siis "lehdellä" rahaa teidän homofobiallannne ja nauraa matkalla pankkiin, siihen minä vinkkasin tuolla terassikaljakommentilla. Mutta ette taida tajuta tai uskoa sitä todeksi, joten se naurattaa taas minua :DOlipas melkoisen hauska pikku hinttarin purkaus, taisit samalla paskoa housuihisi, ettei vaan ole jo pelko perseessä?
Pelosta se taitaa sunkin persees nykyään pyöriä, no toivottavasti saat oikeauskoisilta hengellistä johdatusta ja paranet tosta mielisairaudestasi.
Ps. Muista se vanha sananlasku, se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa.
Enkä oikein usko että se olet sinä. - MätäVattua
jaksamisia kirjoitti:
Olipas melkoisen hauska pikku hinttarin purkaus, taisit samalla paskoa housuihisi, ettei vaan ole jo pelko perseessä?
Pelosta se taitaa sunkin persees nykyään pyöriä, no toivottavasti saat oikeauskoisilta hengellistä johdatusta ja paranet tosta mielisairaudestasi.
Ps. Muista se vanha sananlasku, se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa.
Enkä oikein usko että se olet sinä.Terve vauva jokeltaa ja nauraa iloisesti ja ennakkoluulottomasti kaikille asioille.
Mihin olet kadottanut itsesi, jo noin kyyninen olet nyt 5-vuotiaana ja ainoa mitä olet lapsuudestasi mukaasi saanut ovat itkupotkuhousuraivarit, kun kukaan ei tule enää pyyhkimään, vaikka kuinka huudat paskoneesi housuihisi? :/
Hassua, kun sinun täytyy nykyisin copypasteta itseäsi :D
Onko kyseessä a) rasselta menee toista tuntia kirjoittaa noin pitkiä lauseita
vai b) etkö enää muista mitä olet tunti sitten kirjoittanut? - dhhfhhhhfhdf
MätäVattua kirjoitti:
Lähtökohtaisesti voi luottaa siihen, että netissä uhoava rasisti pitää vain omaa puoltaan.
Joten ei sinusta ole tosipaikan tullen kuitenkaan missään apua kenellekään, kun aina löydät tekosyyn siihen, mikset nettiuhon sijaan voi tulla mukaan mihinkään rauhanomaiseen ja rakentavaan, koska perse ei irtoa penkistä sen vertaa ja sitten jos tulet, niin luuletko aikuisen oikeasti jengistäsi olevan tappelemaan sinun tai asiasi puolesta?
Heti sillä sekunnilla, kun ensimmäinen teistä huutaa tyttömäisesti IIIIK, kuten teillä on tapana, niin juoksette karkuun kuin siperialaiset aropuput :DDDDDDDD
En siis luota teihin ja kykyihinne pitää Suomea tai ketään suomalaista missään turvassa tai arvossa, vaikka olisittekin siellä terassilla tosipaikan tullen. Hartiat luimussa hörppisitte kaljaa, ette nauraisi, vaan yrittäisitte epätoivoisesti olla ryystämättä tai kalisuttamasta tutisevin käsin lasianne, ettette vaan kiinnitä huomiota :DDDD
Mv-lehdellekin olette vain etusivun lööppi odottamassa rähinää, mutta teitä urpåja viedään kuin lampaita teuraalle. Iljushka lipoo huuliaan, kun ensin hän yllyttää hölmöt kinaan ja sitten ne samat hölmöt käyvät mv:stä lukemassa kuinka kahinassa kävi :DDDDDDD
Tyhmyytenne määrää ei siis voi mitata rahassa. Jospa tietäisitte millaiset kaappihomot tekevät teille rasistisille homofobeille lehtiänne, jossa saatte haukkua homoja. Tekee siis "lehdellä" rahaa teidän homofobiallannne ja nauraa matkalla pankkiin, siihen minä vinkkasin tuolla terassikaljakommentilla. Mutta ette taida tajuta tai uskoa sitä todeksi, joten se naurattaa taas minua :DKun joudut tänne haluamasi ääri-islamilaisten käsittelyyn niin loppuu nuo sinunkin paskatarinasi. Etkö vielä tiennyt, että ISIS-miehet ei homostelijoita katsele.
Eli....taisit veikata väärää hevosta. Sorit sulle! - hauskaa.olla.pitää
MätäVattua kirjoitti:
No me terassinpitäjähomot nauretaan sulle örveltävälle kaappihomolle siinä vaiheessa, kun tuodaan sulle sitä ylihintaista ja lämmintä kaljaa ja mennään sitten sun meille kantamillasi äidiltäsi saamillasi viikkorahoilla vaikkapa Sydneyhin marssimaan :D
Cheers!
Kiitos sinulle ja iloista kesän odotusta. Rohkeasti vain marssille mukaan, kun mieli tekee kuitenkin.On se vaan jotenkin niin kovin säälittävää kun hinttari haukkuu ihmistä kaappihomoksi, kun tulee siinä samalla myöntäneeksi oman alhaisuutensa ja mielisairautensa.
Onkohan kukaan koskaan kuullut ihmisen solvaavan hinttaria kaappiheteroksi?
Arvaas muuten mikä siitä kesän odotuksesta tekee niin iloisen asian? - MätäVattua
hauskaa.olla.pitää kirjoitti:
On se vaan jotenkin niin kovin säälittävää kun hinttari haukkuu ihmistä kaappihomoksi, kun tulee siinä samalla myöntäneeksi oman alhaisuutensa ja mielisairautensa.
Onkohan kukaan koskaan kuullut ihmisen solvaavan hinttaria kaappiheteroksi?
Arvaas muuten mikä siitä kesän odotuksesta tekee niin iloisen asian?Alhainen ja mielisairas ;D
näin pätevästi määrittelee toisen ihminen, jolla on selkeitä toiveita, että Suomeen syntyy väkivaltaisia kahakoita, joita on kiva seurata kalja kourassa. Kumpikohan meistä on säälittävä?
Tiedäthän, että terassilla kroonisessa aivopierussa istuva kaljapöhö, kuten sinä, on terrorille monta kertaa alttiimpi kohde kuin joku, joka sattuu siitä vain marssimaan ohi :D
Kesän odotus on sinulle iloinen asia... koska viimein aiot olla rohkea ja rakastaa toista miestä ja kävellä käsi kädessä terassille?
Onnellinenhan minä olen sun puolestasi, jos näin on. Saatan tuoda kylmää kaljaakin ;D - hauskaa.olla.pitää
MätäVattua kirjoitti:
Alhainen ja mielisairas ;D
näin pätevästi määrittelee toisen ihminen, jolla on selkeitä toiveita, että Suomeen syntyy väkivaltaisia kahakoita, joita on kiva seurata kalja kourassa. Kumpikohan meistä on säälittävä?
Tiedäthän, että terassilla kroonisessa aivopierussa istuva kaljapöhö, kuten sinä, on terrorille monta kertaa alttiimpi kohde kuin joku, joka sattuu siitä vain marssimaan ohi :D
Kesän odotus on sinulle iloinen asia... koska viimein aiot olla rohkea ja rakastaa toista miestä ja kävellä käsi kädessä terassille?
Onnellinenhan minä olen sun puolestasi, jos näin on. Saatan tuoda kylmää kaljaakin ;DTuskaista on hinttarin vaikerrus, kun joutuu valehtelemaan joka lauseessa.
Enhän minä ketään ihmistä määritellyt, ainoastaan alhaisen ja mielisairaan hinttarin.
Eikä kukaan ole mitään väkivaltaisia kahakoita suomeen toivonut, se että joku matupartio päättäisi teikäläisiä vähän opettaa ihmisten tavoille olisi pelkästään hyvää viihdettä.
Joten yritä nyt hinttipallero edes kerran pysyä asiassa. - MätäVattua
hauskaa.olla.pitää kirjoitti:
Tuskaista on hinttarin vaikerrus, kun joutuu valehtelemaan joka lauseessa.
Enhän minä ketään ihmistä määritellyt, ainoastaan alhaisen ja mielisairaan hinttarin.
Eikä kukaan ole mitään väkivaltaisia kahakoita suomeen toivonut, se että joku matupartio päättäisi teikäläisiä vähän opettaa ihmisten tavoille olisi pelkästään hyvää viihdettä.
Joten yritä nyt hinttipallero edes kerran pysyä asiassa.Sinä kaljapää et asiaa tajuaisi tai ihmisten tavoille oppisi, vaikka se hyppisi pellenaamari kasvoillaan ympärilläsi ja huutelisi keppihevonen ;D
Rautalankaa ei kaupasta löydy edes niin paljoa, että siitä voisi sulle vääntää :D
Joten itke sinä vaan kaljalasiisi ja ota pari slicea matupizzaa lisää :D Kyllä se siitä. - hauskaa.olla.pitää
MätäVattua kirjoitti:
Sinä kaljapää et asiaa tajuaisi tai ihmisten tavoille oppisi, vaikka se hyppisi pellenaamari kasvoillaan ympärilläsi ja huutelisi keppihevonen ;D
Rautalankaa ei kaupasta löydy edes niin paljoa, että siitä voisi sulle vääntää :D
Joten itke sinä vaan kaljalasiisi ja ota pari slicea matupizzaa lisää :D Kyllä se siitä.No voi sentään tuliko pienelle hinttipallerolle iso kiukku, tekisikö mieli lyödä käsilaukulla?
Ei tainnu tosiasiat oikein miellyttää, tekisi varmaan mieli ihan itkeä nyt kun alat tajuamaan kuinka paljon oikeat ihmiset teikäläisiä halveksivat. - MätäVattua
hauskaa.olla.pitää kirjoitti:
No voi sentään tuliko pienelle hinttipallerolle iso kiukku, tekisikö mieli lyödä käsilaukulla?
Ei tainnu tosiasiat oikein miellyttää, tekisi varmaan mieli ihan itkeä nyt kun alat tajuamaan kuinka paljon oikeat ihmiset teikäläisiä halveksivat.Tuo viimeisin lauseesi sopii teikäläisille "oikeille" vallan mainiosti :D
En olisi osannut paremmin sanoa.
En viitsi lyödä käsilaukulla, yrität kuitenkin torjua ja sulta kaatuu kaljat sukkahousuille ja lohkeaa rakennekynsi :D - hauskaa.olla.pitää
MätäVattua kirjoitti:
Tuo viimeisin lauseesi sopii teikäläisille "oikeille" vallan mainiosti :D
En olisi osannut paremmin sanoa.
En viitsi lyödä käsilaukulla, yrität kuitenkin torjua ja sulta kaatuu kaljat sukkahousuille ja lohkeaa rakennekynsi :DHeh heh, taitaa se pienen hinttipalleron kiukku vaan kasvaa, ainakin mielisairaus on pahenemaan päin.
Ja sitten se pakollinen copy paste:
Ei tainnu tosiasiat oikein miellyttää, tekisi varmaan mieli ihan itkeä nyt kun alat tajuamaan kuinka paljon oikeat ihmiset teikäläisiä halveksivat.
Ps. Eihän teikäläiset sentään ihmisiä hiljennä.
Tuo sinun kiinnostuksesi muiden lapsia kohtaan alkaa vaikuttamaan todella oudolta. - MätäVattua
hauskaa.olla.pitää kirjoitti:
Heh heh, taitaa se pienen hinttipalleron kiukku vaan kasvaa, ainakin mielisairaus on pahenemaan päin.
Ja sitten se pakollinen copy paste:
Ei tainnu tosiasiat oikein miellyttää, tekisi varmaan mieli ihan itkeä nyt kun alat tajuamaan kuinka paljon oikeat ihmiset teikäläisiä halveksivat.
Ps. Eihän teikäläiset sentään ihmisiä hiljennä.
Tuo sinun kiinnostuksesi muiden lapsia kohtaan alkaa vaikuttamaan todella oudolta.Ei suinkaan, sinun pakkomielteinen oireyhtymäsi liittää homot ja lapset toisiinsa se vaan sinulla oireilee kuin siitepölyallergia... Lisäksi sinulla on aina tuo itsellesi kertoma fantasiaominaisuus, että muka saisit kommenteillasi ihmiset kiukustumaan :D
Joo, ei mitään tarvetta ole ihmisiä hiljentää, ainakaan mulla. Teette itsenne ja asenteellisuutenne naurettaviksi, mä vaan vähän vauhditan teitä tuossa ajatuksellisessa alamäessä :D - hauskaa.olla.pitää
MätäVattua kirjoitti:
Ei suinkaan, sinun pakkomielteinen oireyhtymäsi liittää homot ja lapset toisiinsa se vaan sinulla oireilee kuin siitepölyallergia... Lisäksi sinulla on aina tuo itsellesi kertoma fantasiaominaisuus, että muka saisit kommenteillasi ihmiset kiukustumaan :D
Joo, ei mitään tarvetta ole ihmisiä hiljentää, ainakaan mulla. Teette itsenne ja asenteellisuutenne naurettaviksi, mä vaan vähän vauhditan teitä tuossa ajatuksellisessa alamäessä :DNo voi sentään, nyt meni hinttipallerolla persoonapronominitkin ihan sekaisin, vai kuuluko tuo hinttareiden kieroon luonteeseen yrittää aina kääntää asiat jonkun toisen syyksi?
Tällä kertaa voi olla vähän vaikea rasti, sillä minähän vaan siteerasin sinun kirjoituksiasi, jotka toki ovat tässä samassa ketjussa kaikkien nähtävillä.
Niin että kelläköhän niitä sairaita pakkomielteitä oikein olikaan?
Ettäkö ei ole tarvetta hiljentää ihmisiä, vaikka kehut kuitenkin niin tehneesi?
Et taida enää pysyä mukana edes omissa sekoiluissasi, ja se jos mikä on oikeasti säälittävää...
Kuvitteletko ihan oikeasti että normaali-ihmiset kaipaavat sinulta ohjeita omien lastensa kasvattamiseen? - MätäVattua
hauskaa.olla.pitää kirjoitti:
No voi sentään, nyt meni hinttipallerolla persoonapronominitkin ihan sekaisin, vai kuuluko tuo hinttareiden kieroon luonteeseen yrittää aina kääntää asiat jonkun toisen syyksi?
Tällä kertaa voi olla vähän vaikea rasti, sillä minähän vaan siteerasin sinun kirjoituksiasi, jotka toki ovat tässä samassa ketjussa kaikkien nähtävillä.
Niin että kelläköhän niitä sairaita pakkomielteitä oikein olikaan?
Ettäkö ei ole tarvetta hiljentää ihmisiä, vaikka kehut kuitenkin niin tehneesi?
Et taida enää pysyä mukana edes omissa sekoiluissasi, ja se jos mikä on oikeasti säälittävää...
Kuvitteletko ihan oikeasti että normaali-ihmiset kaipaavat sinulta ohjeita omien lastensa kasvattamiseen?Kommenttiesi perusteella et ole normaali-ihminen.
Sen minä olen sinun sekoiluistasi tajunnut.
Menikö kovin pahasti diagnoosini väärin? - hauskaa.olla.pitää
MätäVattua kirjoitti:
Kommenttiesi perusteella et ole normaali-ihminen.
Sen minä olen sinun sekoiluistasi tajunnut.
Menikö kovin pahasti diagnoosini väärin?Taaskaan ei hinttipallero kyennyt vastaamaan huutoonsa yllätyskö, no ei todellakaan.
Sen sijaan tällaista tuo ihmisperse tuottaa:
(Kommenttiesi perusteella et ole normaali-ihminen.)
Varmasti totta ainakin osittain, ottaen huomioon että normaalin määritelmä on niin kovin erilainen ihmisillä ja hinttareilla.
(Sen minä olen sinun sekoiluistasi tajunnut.)
Kommenteistasi päätellen sinä et omasta sekoilustasi johtuen ole mitään mistään tajunnut.
(Menikö kovin pahasti diagnoosini väärin?)
Tuollaista kysyy tyyppi joka itse on ihan virallisesti diagnosoitu mielisairaaksi, joten päin persettä meni niin kuin kysyjäkin.
Mikä ihme siinnäkin on että hinttareiden kiukuttelu on aina kuin pikku-kakaralla tai vanhalla neuroottisella ämmällä?
- urpollewaltteri2
Urpilainen selittää rotutohtorin välityksellä kuinka sisäsiittoisia suomalaiset ovat, tarvitsevat tautista mustaa makkaraa..
https://www.youtube.com/watch?v=_an9Y_xqCVU
TÄSSÄ VIDEO!
itekin hakee partalapsen lemmikkielukakseen..- 3plus6
Kyllä hienosti tulee esille demariämmän pohjaton ylimielisyys ja vittumainen luonne.
Ei ole varmaan tullut mieleenkään että tuollainen jatkuva kansalle vittuilu saattaa joskus vielä kostautua.
Hienosti on toi lemmikkimamukin kotoutunut demariksi, jaksaa mielenvikaisesti virnuilla ilman taukoja.
- hintithirteen
Imaami esitti homojen tappamista – demarikansanedustaja puhkesi nauramaan
Mellunmäen imaamina toimiva Abbas Bahmanpour totesi Ylen Islam-illassa suorasanaisesti, että homoseksuaalisuus on kielletty, ja että siitä seuraa shariassa kuolemanrangaistus. Ohjelmaan keskustelijana osallistunut työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajana toimiva kansanedustaja Tarja Filatov (sdp.) ei nähtävästi pitänyt asiaa kummoisena pulmana, koska hän puhkesi nauramaan asiaa käsiteltäessä.
– Islam suhtautuu homoseksuaalisuuteen moraalisena paheena. Rangaistus annetaan, homoseksuaalinen akti nähdään eli itse penetraatio nähdään neljän todistajan silmin eli ellei ne avoimella jollain torilla tee niin silloin sitä rangaistusta ei tule. Erittäin harvoin, erittäin harvoin rangaistuksia, Bahmanpour kertoi.
Ohjelman juontajat pyysivät täsmennystä siihen, mikä on sharia-lain mukainen rangaistus homoseksuaalisesta teosta.
– Se on kuolemantuomio, Bahmanpour totesi.
Islamin opettaja Ahmad Fadil on sitä mieltä, että Suomessa pitäisi ottaa käyttöön sharialaki:
– Kyllä kyllä, totta kai. Meille sopisi sharia-laki, Fadil kommentoi.
Perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtaja Simon Elo tarttui Bahmanpourin lausuntoon ja esitti kummastuksensa siitä, miksi tällaisiin puheisiin ei kiinnitetä enempää huomiota: simon_elo_small_areena
– Aika mielenkiintoinen tilanne, kun perussuomalainen konservatiivin pitää alkaa puolustamaan seksuaalivähemmistöjä. Ja aika erikoisen maltillisesti suhtaudutaan siihen, että sanotaan että homoseksuaalien pitäisi saada kuolemantuomio. Tämä on se asia, missä islam on ristiriidassa länsimaisen ihmisoikeuskäsityksen kanssa.
Keskusteluun osallistunut perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen mitta tuli täyteen, kun hän kuuli Mellunmäen imaamin vahvistavan omin sanoin sen, että islamissa rangaistaan homoseksuaalisuudesta kuolemantuomiolla.
– Ja sitten me vielä keskustellaan, että pitäisikö sharia-laki ottaa käyttöön. Ei missään tapauksessa, Immonen puuskahti.
Ohjelmassa esitettiin pohdintoja sen puolesta, voisiko islam tulkita joitain koraanin kohtia uudelleen, paremmin nykyaikaan sopivaksi. Bahmanpouri ei hyväksynyt ajatusta uudelleentulkinnasta. Hänen mukaansa islamin laki on tullut jumalalta, ja että se on viimeisessä muodossa.
Elo nosti vielä ohjelman lopussa Bahmanpourin käsittämättömän kommentin esille ja vaati SDP:n Filatovilta ja vihreiden Heidi Hautalalta kantaa asiaan:
– Se mikä on minua tässä on huolestuttanut ja huolestuttaa yhä enemmän on se demarit ei uskalla puolustaa seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa ja vihreät eivät uskalla puolustaa seksuaalivähemmistöjen oikeutta elää Suomessa ilman tällaisia ajatuksia, Elo täsmensi.
Filatov vastasi naurulla.
PS VERKKOTOIMITUS- Joh.16
No onhan se myös mielenkiintoista miten Simon Elo ei ole lukenut Tooraa ja mitä Leviticus 18:22 sanoo.
Se on Jumalan kanta asiaan.
Homous on iljettävä teko, iljettävä synti.
SEN TAKIA JUMALA MÄÄRÄSI SODOMAN JA GOMORRAN TUHOTTAVAKSI TULELLA JA TULIKIVELLÄ.
Ja luuletteko te nykyajan syntiset jotka ette tahdo tehdä parannusta synneistänne ja uskoa evankeliumia että pelastuisitte.
Niin luuletteko te pääsevänne helpommalla?
Ei sinne Paratiisiin pääse sen paremmin homot kuin muslimitkaan.
Homous on synti ja muslimi on antikristus, koska hän kieltää Kristuksen.
Vain uskomalla Kristukseen voi pelastua!
Sen sanoo Raamattu joka on elävän Jumalan Sanaa.
Eikä mitään satua 500-luvulta jonka kirjoitti Muhametti.
Muhametti ei kuollut kenenkään puolesta eikä sovittanut kenenkään syntejä.
Muhamettilaisille ja homoille on yhteistä se että kummatkin elävät synnissä
ja jos eivät parannusta tee ja Kristusta löydä niin helvetti odottaa.
Jumalan viimeisellä tuomiolla ei auta halal-makkara ja falafel pyörykät.
- eimitäänväliä
sillehän voi nakata paskat mitä mieltä joku keskiaikainen imaami on, sossutuet poikki vaan niin oppivat olemaan.
- 2000KansaneläkeVas
Joukkovoimaa suurmielenosoituksia, äärioikeistosairaan EK-sss-Veroparatiisihallituksen kaatamiseksi, tulee varmasti jo aiemmin.
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3522637-harmaa-talous-syo-miljardeja-vuodessa
Teekutsuliike polttaa kirkotkin, kun PersutKokoomusKepujen käytännön väkivaltajoukot, tekevät äärioikeistosuvaitsevaisuudessaan ja rasismikorttia nöyristellessään tuhoja.
Onneksi ennenaikaisia eduskuntavaaleja, tuskin tarvitsee kauaa odottaa, ellei sitä 1500 €/kk kansalaistuloa, 2000 €/kk sairas- ja kansaneläkkeittä ala pian kuulumaan. - homoudenvastustaja
Oli mielisairaus vielä vuonna 1981.
- selvähän.se
Onhan se vieläkin, sitä vaan pitää suvaita nykyään.
- MätäVattua
selvähän.se kirjoitti:
Onhan se vieläkin, sitä vaan pitää suvaita nykyään.
Homous ei ole mielisairaus, ei ole sitä koskaan ollutkaan. Ahdasmielisyys, rasismi ja suvaitsemattomuus, empatian puute, naisviha, väkivallan lietsominen, alkoholismi sen sijaan...
- pitäisikö.sääliä
MätäVattua kirjoitti:
Homous ei ole mielisairaus, ei ole sitä koskaan ollutkaan. Ahdasmielisyys, rasismi ja suvaitsemattomuus, empatian puute, naisviha, väkivallan lietsominen, alkoholismi sen sijaan...
Melko tarkkaan kuvailit juuri moniongelmaisen homon, yritä nyt sitten tuon kuvauksen jälkeen vielä valehdella ettei homous ole mielisairaus, vaikka itse juuri todistit sen olevan.
HUUTONAURUA!!!! - MätäVattua
pitäisikö.sääliä kirjoitti:
Melko tarkkaan kuvailit juuri moniongelmaisen homon, yritä nyt sitten tuon kuvauksen jälkeen vielä valehdella ettei homous ole mielisairaus, vaikka itse juuri todistit sen olevan.
HUUTONAURUA!!!!Sääli vaan, sehän osoittaa, että olet ihminen, jolla on inhimillisiä tunteita.
Huutonauraminen on sekin parempi kuin huutoitkeminen.
EHKÄ sinusta vielä ihminen joskus kuoriutuu.
Harmi, että nimenomaan SINÄ tunnistit itsesi, mielenterveysongelmasi ja sinua itseäsi kiusaavan homoutesi lajin tuosta "valehtelustani." - pitäisikö.sääliä
MätäVattua kirjoitti:
Sääli vaan, sehän osoittaa, että olet ihminen, jolla on inhimillisiä tunteita.
Huutonauraminen on sekin parempi kuin huutoitkeminen.
EHKÄ sinusta vielä ihminen joskus kuoriutuu.
Harmi, että nimenomaan SINÄ tunnistit itsesi, mielenterveysongelmasi ja sinua itseäsi kiusaavan homoutesi lajin tuosta "valehtelustani."ITE OOT!!!!.....
Et sitten oikeasti muuhun enää kykene, no ilmeisesti tuokin lapsellisuus on osa tuota homoilua aiheuttavaa mielisairautta niin kuin nuo muutkin oireet, no kyllähän minä säälin sinua ihan kuten ketä tahansa muutakin mieleltään sairasta.
Jätän nauramatta tällä kertaa ja haluaisin toivottaa sitä kuoriutumista sinullekin, mutta en vaan pysty homoa pitämään ihmisenä. - MätäVattua
pitäisikö.sääliä kirjoitti:
ITE OOT!!!!.....
Et sitten oikeasti muuhun enää kykene, no ilmeisesti tuokin lapsellisuus on osa tuota homoilua aiheuttavaa mielisairautta niin kuin nuo muutkin oireet, no kyllähän minä säälin sinua ihan kuten ketä tahansa muutakin mieleltään sairasta.
Jätän nauramatta tällä kertaa ja haluaisin toivottaa sitä kuoriutumista sinullekin, mutta en vaan pysty homoa pitämään ihmisenä.Naura vaan. Täällä kaikki ovat niin haudanvakavia, että kiva kuulla nauruakin välillä. Mä yritän lisätä hymiöitä, jos joku tajuaisi :DDDDDDDDDDDD
Se, että tekee itsensä naurettavaksi ja ennenkaikkea ei pelkää tehdä niin, ihan tarkoituksella, on ainoa keino sulattaa tätä s24 -lumetodellisuutta, joka on kyllä ihan onnenpäivät jollekin psykologille. Joillakin on ihan liian tiukkaa pärjätä täällä ja aivan uskomattomia mielipiteitä.
- ulkomaille_pakoon
Pitää uhrata lomaviikko tuolle ajankohdalle. Lapset on saatavat hemmetin kauaksi pervoilu prideista.
- MätäVattua
Hmmm. Ei.
Lapsesi voivat kuule paremmin, jos saavat mennä vapaasti kavereidensa kanssa marssille, on ne kaverit sitten homoja tai eri ihonväriä, koska kyse on heidän elämästään ja valinnoistaan, ei sinun, joka annat ennakkoluulojesi johdatella sinua ylisuojelevaksi. Viimeksikin Pridessä oli tuhansittain homonuorten vanhempia ja ystäviä, joilla ei ollut mitään ongelmaa viettää mukavaa aurinkoista päivää rauhallisen marssin merkeissä.
Ongelma on siis sun asenteissa. Ei homoissa. Eikä sun lapsissasi. SINUSSA.
Ulkomailla muuten vasta onkin eri ihonvärisiä ja homoja. Ihan tiedoksi :D - vanhemman.vastuu
MätäVattua kirjoitti:
Hmmm. Ei.
Lapsesi voivat kuule paremmin, jos saavat mennä vapaasti kavereidensa kanssa marssille, on ne kaverit sitten homoja tai eri ihonväriä, koska kyse on heidän elämästään ja valinnoistaan, ei sinun, joka annat ennakkoluulojesi johdatella sinua ylisuojelevaksi. Viimeksikin Pridessä oli tuhansittain homonuorten vanhempia ja ystäviä, joilla ei ollut mitään ongelmaa viettää mukavaa aurinkoista päivää rauhallisen marssin merkeissä.
Ongelma on siis sun asenteissa. Ei homoissa. Eikä sun lapsissasi. SINUSSA.
Ulkomailla muuten vasta onkin eri ihonvärisiä ja homoja. Ihan tiedoksi :DÄläs nyt hinttari taas jauha paskaa.
(Ongelma on siis sun asenteissa. Ei homoissa. Eikä sun lapsissasi. SINUSSA.)
Vai väitätkö tosissaan että mun asenteista johtuen niin suuri osa hinttareista on pedofiilejä ja päinvastoin?
Kyllä noi teikäläisten marssit ja muut sairaat tapahtumat ovat aina tosi riski lapsille, enkä minäkään tule ikinä päästämään omiani lähellekään teikäläisiä.
Aivan sama mitä sinä yrität selittää. - MätäVattua
vanhemman.vastuu kirjoitti:
Äläs nyt hinttari taas jauha paskaa.
(Ongelma on siis sun asenteissa. Ei homoissa. Eikä sun lapsissasi. SINUSSA.)
Vai väitätkö tosissaan että mun asenteista johtuen niin suuri osa hinttareista on pedofiilejä ja päinvastoin?
Kyllä noi teikäläisten marssit ja muut sairaat tapahtumat ovat aina tosi riski lapsille, enkä minäkään tule ikinä päästämään omiani lähellekään teikäläisiä.
Aivan sama mitä sinä yrität selittää.En ole pedofiili, inhoan pedofiilejä, enkä marssi minkään sortin pedofiilien oikeuksien puolesta. Homoja on asiassa täysin turhaa leimata.
Pedofiileistä suurin osa on (ei suinkaan homoja tai kirkonmiehiä) vaan kaltaisiasi asenteellisia heteroperheiden vanhempia. Jotka rakastavat lapsiaan vaan hieman liikaa ja väärällä tavalla.
Sekin sulle tiedoksi, että tuolla asenteellasi lapsesi ihan varmasti kääntyvät sinua vastaan heti kun alat kitinän siitä, ketä he saavat tapailla ja ketä eivät. Että onnea vaan kasvattajana :D sinua tullaan vihaamaan antaumuksella tiukkapipoisena hirviöisänä tai -äitinä.
Epäilen silti, että sinulla on lainkaan lapsia, vaimoa tai minkäänlaista ihmissuhdetta. Ja senkin syy on tuo sun asenne :D - vanhemman.vastuu
MätäVattua kirjoitti:
En ole pedofiili, inhoan pedofiilejä, enkä marssi minkään sortin pedofiilien oikeuksien puolesta. Homoja on asiassa täysin turhaa leimata.
Pedofiileistä suurin osa on (ei suinkaan homoja tai kirkonmiehiä) vaan kaltaisiasi asenteellisia heteroperheiden vanhempia. Jotka rakastavat lapsiaan vaan hieman liikaa ja väärällä tavalla.
Sekin sulle tiedoksi, että tuolla asenteellasi lapsesi ihan varmasti kääntyvät sinua vastaan heti kun alat kitinän siitä, ketä he saavat tapailla ja ketä eivät. Että onnea vaan kasvattajana :D sinua tullaan vihaamaan antaumuksella tiukkapipoisena hirviöisänä tai -äitinä.
Epäilen silti, että sinulla on lainkaan lapsia, vaimoa tai minkäänlaista ihmissuhdetta. Ja senkin syy on tuo sun asenne :DJa hinttari se vaan jatkaa paskan jauhamista.
En minä juuri sinua pedariksi väittänytkään, en tosin reaktiostasi johtuen sitäkään sitäkään pois sulje.
Yllättävän paljon sinua suututtaa se että ihmiset haluavat suojella lapsiaan, mistäköhän se mahtaa johtua?
Se nyt on vaan tutkittu fakta että valtaosa pedofiileistä on hinttareita ja suuri osa hinttareista myös pedofiilejä.
Ja taitavat nuo lapset sitten isompina olla kiitollisia siitä että niitä on suojeltu saalistavilta mielipuolilta.
Eihän teikäläisistä oikein muuta positiivista löydy kuin HIV-testin tulos ja se että todennäköisesti te ette jatka sukuanne. - MätäVattua
vanhemman.vastuu kirjoitti:
Ja hinttari se vaan jatkaa paskan jauhamista.
En minä juuri sinua pedariksi väittänytkään, en tosin reaktiostasi johtuen sitäkään sitäkään pois sulje.
Yllättävän paljon sinua suututtaa se että ihmiset haluavat suojella lapsiaan, mistäköhän se mahtaa johtua?
Se nyt on vaan tutkittu fakta että valtaosa pedofiileistä on hinttareita ja suuri osa hinttareista myös pedofiilejä.
Ja taitavat nuo lapset sitten isompina olla kiitollisia siitä että niitä on suojeltu saalistavilta mielipuolilta.
Eihän teikäläisistä oikein muuta positiivista löydy kuin HIV-testin tulos ja se että todennäköisesti te ette jatka sukuanne.Laitapa linkit niistä tutkituista faktoistasi :D lämmintä haisevaa ilmaa -mutua tuntuu muuten olevan.
Tottakai lapsia tulee suojella. Sinä vaan et voi suojella kaikkia, etkä kaiken aikaa. Lapsesi on kuitenkin onnellisempi, jos et päätä heidän sukupuolista käyttäytymistä heidän puolestaan vaan tuet lapsesi onnea omana itsenään eikä sinun rajoittuneen maailmankuvasi myötäilijöinä, ovatpa sitten heteroita tai homoja.
HIV-tapausten määrästä heteroiden keskuudessa en nyt viitsi mainitakaan, koska se on määrällisesti niin paljon suurempi prosentti heterokansalaisilla kuin homoilla, että tietämättömyytesi kautta olet potentiaalisempi taudin levittäjä kuin keskiverto homo, jolle valistusta taudista on jo parikymmentä vuotta asiallisesti jaettu ja turvaseksikäyttäytyminen on tiedossa.
Sinä taas kuulostat henkilöltä, joka jatkaa sukuaan joka panokerralla, jotka tosin taitavat edelliset oll kovin kovin kaukaa viime vuosituhannelta :D - homoudenvastustaja
MätäVattua kirjoitti:
Laitapa linkit niistä tutkituista faktoistasi :D lämmintä haisevaa ilmaa -mutua tuntuu muuten olevan.
Tottakai lapsia tulee suojella. Sinä vaan et voi suojella kaikkia, etkä kaiken aikaa. Lapsesi on kuitenkin onnellisempi, jos et päätä heidän sukupuolista käyttäytymistä heidän puolestaan vaan tuet lapsesi onnea omana itsenään eikä sinun rajoittuneen maailmankuvasi myötäilijöinä, ovatpa sitten heteroita tai homoja.
HIV-tapausten määrästä heteroiden keskuudessa en nyt viitsi mainitakaan, koska se on määrällisesti niin paljon suurempi prosentti heterokansalaisilla kuin homoilla, että tietämättömyytesi kautta olet potentiaalisempi taudin levittäjä kuin keskiverto homo, jolle valistusta taudista on jo parikymmentä vuotta asiallisesti jaettu ja turvaseksikäyttäytyminen on tiedossa.
Sinä taas kuulostat henkilöltä, joka jatkaa sukuaan joka panokerralla, jotka tosin taitavat edelliset oll kovin kovin kaukaa viime vuosituhannelta :DSPR ei hyväksy homoverta. Syy HIV.
- MätäVattua
homoudenvastustaja kirjoitti:
SPR ei hyväksy homoverta. Syy HIV.
Kunpa tietäisit, kuinka moni homopridejä karkuun Thaimaaseen tai Viroon menevä ja siellä salaa hiv-tautisen ilotytön (tai -pojan) kanssa peuhaava, kenties samalla piikittävä, kiltti perheenisä luovuttaa Suomessa kirkkain silmin verta, niin olisit ihan hiljaa homoverestä :D
Juu ja tämä on luonnollisesti ihan mutua. SPR tekee hyvää työtä ja puhdasta tauditonta verta tietysti tarvitaan, mutta toivottavasti eivät luota pelkästään vain siihen, että asiakas laittaa rastin ruutuun "olen naimisissa oleva hetero." - arvaa.kuka
MätäVattua kirjoitti:
Laitapa linkit niistä tutkituista faktoistasi :D lämmintä haisevaa ilmaa -mutua tuntuu muuten olevan.
Tottakai lapsia tulee suojella. Sinä vaan et voi suojella kaikkia, etkä kaiken aikaa. Lapsesi on kuitenkin onnellisempi, jos et päätä heidän sukupuolista käyttäytymistä heidän puolestaan vaan tuet lapsesi onnea omana itsenään eikä sinun rajoittuneen maailmankuvasi myötäilijöinä, ovatpa sitten heteroita tai homoja.
HIV-tapausten määrästä heteroiden keskuudessa en nyt viitsi mainitakaan, koska se on määrällisesti niin paljon suurempi prosentti heterokansalaisilla kuin homoilla, että tietämättömyytesi kautta olet potentiaalisempi taudin levittäjä kuin keskiverto homo, jolle valistusta taudista on jo parikymmentä vuotta asiallisesti jaettu ja turvaseksikäyttäytyminen on tiedossa.
Sinä taas kuulostat henkilöltä, joka jatkaa sukuaan joka panokerralla, jotka tosin taitavat edelliset oll kovin kovin kaukaa viime vuosituhannelta :DEtsi itse niitä linkkejä on ollut tälläkin palstalla jo useita varsinkin pervojen adoptio-oikeuden keskustelun aikaan, tai googleta.
Ja vaikka nuo sinun kommenttisi ovatkin pääasiassa mielisairaan hinttarin lässytystä niin yksi asia niissä kuitenkin pistää silmään, nimittäin se kuinka sinä suhtaudut toisten lapsiin.
Ensin nousee raivo siitä että vanhemmat haluavat suojella lapsiaan pedofiileiltä, se on mielestäsi ylireagointia ja kun sitä ihmetellään niin sen jälkeen mielestäsi lapsia pitääkin suojella, kunhan ei vaan suojella hinttareilta.
Ja kun ilmeisesti tajuat jo sanoneesi liikaa, yrität epätoivoisesti kääntää asiaa johonkin lapsen itseyden tukahduttamiseen, vaikka itsekin tiedät että kyse oli vain lapsien suojelusta.
Tuskin olen ainoa jonka mielestä tuollainen reagointi on sairasta ja varsin epäilyttävää.
Ettei vaan alkaisi hinttarilla maski repeilemään? - MätäVattua
arvaa.kuka kirjoitti:
Etsi itse niitä linkkejä on ollut tälläkin palstalla jo useita varsinkin pervojen adoptio-oikeuden keskustelun aikaan, tai googleta.
Ja vaikka nuo sinun kommenttisi ovatkin pääasiassa mielisairaan hinttarin lässytystä niin yksi asia niissä kuitenkin pistää silmään, nimittäin se kuinka sinä suhtaudut toisten lapsiin.
Ensin nousee raivo siitä että vanhemmat haluavat suojella lapsiaan pedofiileiltä, se on mielestäsi ylireagointia ja kun sitä ihmetellään niin sen jälkeen mielestäsi lapsia pitääkin suojella, kunhan ei vaan suojella hinttareilta.
Ja kun ilmeisesti tajuat jo sanoneesi liikaa, yrität epätoivoisesti kääntää asiaa johonkin lapsen itseyden tukahduttamiseen, vaikka itsekin tiedät että kyse oli vain lapsien suojelusta.
Tuskin olen ainoa jonka mielestä tuollainen reagointi on sairasta ja varsin epäilyttävää.
Ettei vaan alkaisi hinttarilla maski repeilemään?Miten minun sitten pitäisi suhtautua toisten lapsiin?
Sinä haet tarkoituksellisesti tiettyä vivahdetta siihen, että homo haluaa sanoa jotain lapsista tai vaikka kertoa rehellisesti, mikä tyhmän heterovanhemman lasten kasvatuksessa tai asenteissa on pielessä.
Mikä kertoo 1000% enemmän sinun ajattelumalleistasi ja kieroutuneesta mielikuvituksestasi kuin minun --- ja kun olet keskusteluissamme jäänyt älyllisesti toiseksi jo ajat sitten, niin sinulla on tämä johdatteleva tie enää jäljellä :D
Lapsien suojelu ei sinua muuten kiinnosta lainkaan, haluat vain dissata homoja. - vanhemman.vastuu
MätäVattua kirjoitti:
Miten minun sitten pitäisi suhtautua toisten lapsiin?
Sinä haet tarkoituksellisesti tiettyä vivahdetta siihen, että homo haluaa sanoa jotain lapsista tai vaikka kertoa rehellisesti, mikä tyhmän heterovanhemman lasten kasvatuksessa tai asenteissa on pielessä.
Mikä kertoo 1000% enemmän sinun ajattelumalleistasi ja kieroutuneesta mielikuvituksestasi kuin minun --- ja kun olet keskusteluissamme jäänyt älyllisesti toiseksi jo ajat sitten, niin sinulla on tämä johdatteleva tie enää jäljellä :D
Lapsien suojelu ei sinua muuten kiinnosta lainkaan, haluat vain dissata homoja.Miksi edes pitäisi suhtautua, minulle ainakin riittää että jätät lapset rauhaan.
Kyllähän tuossa tiettyä vivahdetta on ainakin sinun toimestasi, sillä sinähän se aloit saarnaamaan lapsien oikeudesta homosteluun tai muuten ylisuojelu.
Ja pienenä vinkkinä kun kerran kyselit, VaHon tilasto 2014 kertoo että tuomituista pedofiili tapauksista 70% oli aikuinen mies ja pikku poika.
Jokuhan saattaisi yhdistää tuollaisen homoihin, jollet sinä julistaisi ettei samalla sukupuolella ole mitään tekemistä homostelun kanssa.
Yritä nyt....
Kyllä se lasten suojelu sen verran kiinnostaa ettei ole pervot ainakaan omia lapsiani häirinneet.
Eikä se ole dissaamista jos ihan avoimesti halveksin teikäläisiä. - oikea.MätäVattua
vanhemman.vastuu kirjoitti:
Miksi edes pitäisi suhtautua, minulle ainakin riittää että jätät lapset rauhaan.
Kyllähän tuossa tiettyä vivahdetta on ainakin sinun toimestasi, sillä sinähän se aloit saarnaamaan lapsien oikeudesta homosteluun tai muuten ylisuojelu.
Ja pienenä vinkkinä kun kerran kyselit, VaHon tilasto 2014 kertoo että tuomituista pedofiili tapauksista 70% oli aikuinen mies ja pikku poika.
Jokuhan saattaisi yhdistää tuollaisen homoihin, jollet sinä julistaisi ettei samalla sukupuolella ole mitään tekemistä homostelun kanssa.
Yritä nyt....
Kyllä se lasten suojelu sen verran kiinnostaa ettei ole pervot ainakaan omia lapsiani häirinneet.
Eikä se ole dissaamista jos ihan avoimesti halveksin teikäläisiä.Mainittiinko pedoprosenteissasi, että monessako tapauksessa kyseessä olisi saman perheen isä ja poika? Ja lopuissa prosenteissa äiti ja poika tai isä ja tytär tai äiti ja tytär? Lähisukulainen on realistisesti ajatellen se henkilö, joka tätä tekee ja joka voi sitä paljastumatta tehdä vuosikausia, koska lapsi ei osaa häpeän takia tulla julkisuuteen tai ei halua/uskalla loukata vanhempaansa.
Tutkipa vähän asiaa.
Ihan mielenkiinnosta, koska selkeästi et osaa edes tätä vaihtoehtoa edes kuvitella, vaan yhdistät asian aina ja pelkästään homoihin.
Ja kun esimerkiksi minä homona en ole millään muotoa seksuaalisesti kiinnostunut nuorista, niin et voi olettaa, etten loukkaantuisi siitä, että tarkoituksellisesti leimaat minut keskustelijana vain sen takia, mikä on sinun halveksiva kantasi siihen, jos ilmoitan olevani homo.
Niin, kirjoituksessani näet uuden nimimerkin, koska ilmeisesti tämä keskustelu on joillekin ollut varsin oikeaan osunut ja kuuma peruna, että nimimerkkinikin on varastettu :D kun ei minulle alkuunkaan pärjätä.
Montako lasta sinulla on? Joko ovat onnellisesti heteronaimisissa? Hyvä jos ovat, hyvä jos jatkavat sukua, hyvä jos osaavat suhtautua paremmin kuin sinä siihen mahdollisuuteen, etteivät kaikki lapset ole samasta muotista. - vanhemman.vastuu
oikea.MätäVattua kirjoitti:
Mainittiinko pedoprosenteissasi, että monessako tapauksessa kyseessä olisi saman perheen isä ja poika? Ja lopuissa prosenteissa äiti ja poika tai isä ja tytär tai äiti ja tytär? Lähisukulainen on realistisesti ajatellen se henkilö, joka tätä tekee ja joka voi sitä paljastumatta tehdä vuosikausia, koska lapsi ei osaa häpeän takia tulla julkisuuteen tai ei halua/uskalla loukata vanhempaansa.
Tutkipa vähän asiaa.
Ihan mielenkiinnosta, koska selkeästi et osaa edes tätä vaihtoehtoa edes kuvitella, vaan yhdistät asian aina ja pelkästään homoihin.
Ja kun esimerkiksi minä homona en ole millään muotoa seksuaalisesti kiinnostunut nuorista, niin et voi olettaa, etten loukkaantuisi siitä, että tarkoituksellisesti leimaat minut keskustelijana vain sen takia, mikä on sinun halveksiva kantasi siihen, jos ilmoitan olevani homo.
Niin, kirjoituksessani näet uuden nimimerkin, koska ilmeisesti tämä keskustelu on joillekin ollut varsin oikeaan osunut ja kuuma peruna, että nimimerkkinikin on varastettu :D kun ei minulle alkuunkaan pärjätä.
Montako lasta sinulla on? Joko ovat onnellisesti heteronaimisissa? Hyvä jos ovat, hyvä jos jatkavat sukua, hyvä jos osaavat suhtautua paremmin kuin sinä siihen mahdollisuuteen, etteivät kaikki lapset ole samasta muotista.Jos maltat pienen hetken olla uhriutumatta niin kerro mitä vaikutusta jollain sukulaissuhteella on siihen että pedofilia on aina rikos, ja jos uhri ja tekijä ovat samaa sukupuolta niin eikö se silloin ole homoseksuaalinen rikos?
Tiedän kyllä että uhrin kannalta sillä on eroa, oman isän hyväksikäyttö on varmasti traumaattisempi kokemus.
Mistä sinä tiedät ettei sinulle kukaan pärjää keskustelussa, kun sinä ensimmäisenä väistät vähänkin itsellesi ikävän aiheen ja alat loputtoman jaarituksen joka johda mihinkään.
Jos sinä noilla eväillä oikeasti uskot olevasi hyväkin keskustelija niin metsään menet.
Enkä minä sinua persoonana leimaa, mutta en myöskään päästä pakenemaan tosiasioita.
- PTHYIII
Onneksi en asu tuolla päinkään.
- MätäVattua
En minäkään. Mentäisikö yhdessä, kun tuntuu että sinulla kovasti mieli tekisi, muttet yksin uskalla? Sä voisit olla se mun faghag avec ja sylkeä lasiin siellä teikäläisten terassilla.
- Ulkomaalaisiako
Ulkomaaaalaisia kyllä odotetaan vesi kielellä, mutta "yllätys" "yllätys"! Sinne pride kulkureitin varrelle tuleekin vain muutama uskisvajakki ja natsit kananmunia heittelemään.
- MätäVattua
Siis ne 100% kaappihomot uskisvajakit ja natsit, joiden rohkeus ei riitä tulla mukaan iloiseen kulkueeseen :DDDDDD
Näitähän ne pahimmat vastustajat aina ovat, omia ääriaineksia, joille ei mikään positiivinen kelpaa, kun se toisten ilo on omasta identiteetistä jotenkin pois.
- homoudenvastustaja
Mitähän "ylpeyden" aihetta on olla vakavasti mielisairas?
- MätäVattua
Ilmeisesti olet sen sisäistänyt niin, että ylpeänä vastustat itseäsi ennemmin kuin hyväksyt homoutesi?
- homoudenvastustaja
MätäVattua kirjoitti:
Ilmeisesti olet sen sisäistänyt niin, että ylpeänä vastustat itseäsi ennemmin kuin hyväksyt homoutesi?
Teillä kaivelijoilla on vissiin vaseliinia kulkeutunu pehmentämään aivoja kun kuvittelette että terveilläkin olisi tuo sama sairaus.
- MätäVattua
homoudenvastustaja kirjoitti:
Teillä kaivelijoilla on vissiin vaseliinia kulkeutunu pehmentämään aivoja kun kuvittelette että terveilläkin olisi tuo sama sairaus.
HOMO sapiens olet kuule sinäkin :D
Että huutele sinä paniikkihäiriössäsi vaan homoa, eihän se ole mikään haukkumasana edes :D - hah.hah.kaappiheteroko
MätäVattua kirjoitti:
HOMO sapiens olet kuule sinäkin :D
Että huutele sinä paniikkihäiriössäsi vaan homoa, eihän se ole mikään haukkumasana edes :DVattu mikä pelle-hinttari säkin olet, tässä samassa ketjussa sä itse haukut toista kirjottajaa kaappihomoks, kun sait ensin kunnolla korvilles.
Koitas nyt pelle-hinttari päättää että onko vai eikö, niin sitte voit mielisairaudestas ylpeenä jatkaa tota sun sekoiluus. - MätäVattua
hah.hah.kaappiheteroko kirjoitti:
Vattu mikä pelle-hinttari säkin olet, tässä samassa ketjussa sä itse haukut toista kirjottajaa kaappihomoks, kun sait ensin kunnolla korvilles.
Koitas nyt pelle-hinttari päättää että onko vai eikö, niin sitte voit mielisairaudestas ylpeenä jatkaa tota sun sekoiluus.Miten niin "toista kirjoittajaa", kun sinähän siellä aiemminkin minulle kirjoittelit :D
Ai niin sähän oletkin samansisältöisestä tekstistäsi huolimatta ihan toinen henkilö, kun vaihdoit nimimerkkiä, kun sillä toisella laitoin sut hiljaiseksi :DDDDDDD
EN viitsi mainita mikä diagnoosi sinusta tässä tulee :D - mamiskaus
MätäVattua kirjoitti:
Miten niin "toista kirjoittajaa", kun sinähän siellä aiemminkin minulle kirjoittelit :D
Ai niin sähän oletkin samansisältöisestä tekstistäsi huolimatta ihan toinen henkilö, kun vaihdoit nimimerkkiä, kun sillä toisella laitoin sut hiljaiseksi :DDDDDDD
EN viitsi mainita mikä diagnoosi sinusta tässä tulee :DNo huh huh, no kai minäkin olen sitten joku ''toinen kirjoittaja'' kun en hinttaripaskoja voi sietää.
Onhan sinulla lyömätön logiikka kun kaikki homovastaiset kirjoitukset ovat yhden ja saman henkilön teoksia ja koko muu maailma rakastaa homoja.....
Tulee jotenkin elävästi nuorin poikani jolla oli tosi vaikea uhmaikä, hänelle jos esitti vaikean vaikkakin asiallisen kysymyksen niin aina vaihtui aihe hyvin sujuvasti loputtoman kiukuttelun kera.
Aivan kuten sinulla.
No minäpä käyn välillä vaihtamassa nimimerkkiä ja yritän sitten taas hämätä sinua. - MätäVattua
mamiskaus kirjoitti:
No huh huh, no kai minäkin olen sitten joku ''toinen kirjoittaja'' kun en hinttaripaskoja voi sietää.
Onhan sinulla lyömätön logiikka kun kaikki homovastaiset kirjoitukset ovat yhden ja saman henkilön teoksia ja koko muu maailma rakastaa homoja.....
Tulee jotenkin elävästi nuorin poikani jolla oli tosi vaikea uhmaikä, hänelle jos esitti vaikean vaikkakin asiallisen kysymyksen niin aina vaihtui aihe hyvin sujuvasti loputtoman kiukuttelun kera.
Aivan kuten sinulla.
No minäpä käyn välillä vaihtamassa nimimerkkiä ja yritän sitten taas hämätä sinua.Miten sinun kirjoituksesi eroavat toisesta "hinttaripaskoja" heittelevästä, kun sinulla on ihan sama pienen ihmisen logiikka ja loukkaaviksi tarkoitetut sananparret?
Kuinka oletat minun osaavan tehdä eron yhden ja toisen rasistin pölkkypään välillä? Ja miten oletat, että sillä olisi minulle mitään väliä, koska samaa paskaa sieltä tulee rasistin aivoista :D muistattehan sen aiemmin palstalla olleen "tutkimuksenne", että teillä oli ne "oikeat" aivotkin ja homoilla ei :D
Enhän MINÄ kiukuttele ollenkaan, eikä ole minun vikani, jos teillä ei riitä kapasiteetti vastata ilman aikuisuutenne paljastavia "hinttaripaskoja" :D - hah.hah.kaappiheteroko
MätäVattua kirjoitti:
Miten niin "toista kirjoittajaa", kun sinähän siellä aiemminkin minulle kirjoittelit :D
Ai niin sähän oletkin samansisältöisestä tekstistäsi huolimatta ihan toinen henkilö, kun vaihdoit nimimerkkiä, kun sillä toisella laitoin sut hiljaiseksi :DDDDDDD
EN viitsi mainita mikä diagnoosi sinusta tässä tulee :DWauu, nyt sano pelle-hinttarin pääsulake poks!
Oli vissii liian vaikee kysymys ku alko vintillä viheltää ja pahasti, oot näköjään saanu turpaas täällä vähä kaikilta ja sähän tiedät miks nimimerkkii joutuu vaihtaa...
Mä kyllä viittin mainita sun diagnoosin sähän oot ihan virallisestikki mielisairas. - your.mama
hah.hah.kaappiheteroko kirjoitti:
Wauu, nyt sano pelle-hinttarin pääsulake poks!
Oli vissii liian vaikee kysymys ku alko vintillä viheltää ja pahasti, oot näköjään saanu turpaas täällä vähä kaikilta ja sähän tiedät miks nimimerkkii joutuu vaihtaa...
Mä kyllä viittin mainita sun diagnoosin sähän oot ihan virallisestikki mielisairas.Harmi kun täällä ei enää ole niitä peukkuja ylös ja alas. Näkisit omien kommenttiesi suosion verrattuna minuun :D ja sitten sun täytyisi epätoivoisesti upata omiasi :D
- hah.hah.kaappiheteroko
your.mama kirjoitti:
Harmi kun täällä ei enää ole niitä peukkuja ylös ja alas. Näkisit omien kommenttiesi suosion verrattuna minuun :D ja sitten sun täytyisi epätoivoisesti upata omiasi :D
Kova on tarve pelle-hinttarilla vahvistaa omaa diagnoosiaan.
Eiköhän noiden sun kommentties suosio tullu aika selväks, kun oot tässäki ketjussa saannu luunappia koko ajan ja kaiken kruunuks sulta vielä nussittiin nimimerkkiki.
Niin että kyllä sä oot poju nyt töötänny ittes ihan perseeseen. - your.mama
hah.hah.kaappiheteroko kirjoitti:
Kova on tarve pelle-hinttarilla vahvistaa omaa diagnoosiaan.
Eiköhän noiden sun kommentties suosio tullu aika selväks, kun oot tässäki ketjussa saannu luunappia koko ajan ja kaiken kruunuks sulta vielä nussittiin nimimerkkiki.
Niin että kyllä sä oot poju nyt töötänny ittes ihan perseeseen.Eiköhän tuo ole kaikille selvinnyt, miten paljon vammaisia on täällä kirjoittajien joukossa :D
Mä vaan tuon teidät aina framille olemalla ärsyke. - abnormYou
your.mama kirjoitti:
Eiköhän tuo ole kaikille selvinnyt, miten paljon vammaisia on täällä kirjoittajien joukossa :D
Mä vaan tuon teidät aina framille olemalla ärsyke.your.mama alias mv.haisee alias MätäVattua ( entinen ) alias moni muu mv-kriittinen kertoo suhtautumisestaan vammaisiin .REKISTERÖIDYLLÄ nimimerkillä.
Jotta tulee selväksi rasistinen suhtautuminen ko. ryhmään. Mitätön turhake. - your.mama
abnormYou kirjoitti:
your.mama alias mv.haisee alias MätäVattua ( entinen ) alias moni muu mv-kriittinen kertoo suhtautumisestaan vammaisiin .REKISTERÖIDYLLÄ nimimerkillä.
Jotta tulee selväksi rasistinen suhtautuminen ko. ryhmään. Mitätön turhake.Trollaavaan mv-ryhmään kuuluminen on vammaisuutta. Näkeehän tuon sokea reettakin joka kommentista.
- buahhahhahaaa
your.mama kirjoitti:
Trollaavaan mv-ryhmään kuuluminen on vammaisuutta. Näkeehän tuon sokea reettakin joka kommentista.
Ai niinkö..sähän kuulostat ihan joltakin jorelta.
- mv.haisee
buahhahhahaaa kirjoitti:
Ai niinkö..sähän kuulostat ihan joltakin jorelta.
kuka jore? Ooksä viimeinkin myöntänyt taipumuksesi itsellesi ja siirtynyt Jessikkoista miehiin päin?
Hienoa. Marssilla nähdään. - missäMätäVattua
mv.haisee kirjoitti:
kuka jore? Ooksä viimeinkin myöntänyt taipumuksesi itsellesi ja siirtynyt Jessikkoista miehiin päin?
Hienoa. Marssilla nähdään.kyllä joku ehtii tuonkin tunnuksen rekkaamaan :P
Mutta , auts...missäs on MätäVattua ? :) :D !!!!!!!!!
Ennen oli ennen , nyt on nyt, on MätäVattua aunukseen lähtenyt . :D !!!!!!!!!
:D
- MätäVattua
Homous on sairaus.
- MätäVattua
--- ja kuten arvasin, et osannut muuta kuin napata nimimerkkini sotkeaksesi keskustelua, kun jäit asiallisessa väittelyssä toiseksi :D
Uhmaikäinen lapsesi olisi sinusta ylpeä, mamiskaus, jos sinulla olisi lapsia. - MätäVattua
Ihan kummallinen tyyppi toi mamiskaus :DD Keskustelee täällä yksin ja esittää muita henkilöitä. Voit sanoa ihan mitä vaan, mutta saan sinut aina hiljaseks.
Mitäs jos menisit vain kasvattelemaan sitä uhmaikäistä lastasi, jos sinulla edes sellanen on :DDDD
Ahdasmieliset rasistit eivät ikinä pysty sanomaan mitään tarpeeksi viisasta argumenttia jolla lopettaa keskustelu :DD:DDD nm. oikea MätäVattua. - jennabeWassika
MätäVattua kirjoitti:
Ihan kummallinen tyyppi toi mamiskaus :DD Keskustelee täällä yksin ja esittää muita henkilöitä. Voit sanoa ihan mitä vaan, mutta saan sinut aina hiljaseks.
Mitäs jos menisit vain kasvattelemaan sitä uhmaikäistä lastasi, jos sinulla edes sellanen on :DDDD
Ahdasmieliset rasistit eivät ikinä pysty sanomaan mitään tarpeeksi viisasta argumenttia jolla lopettaa keskustelu :DD:DDD nm. oikea MätäVattua.sulla on joku happotripin aiheuttama :D :D :D :D :D-syndrooma.
Narsismi ja huumeet ei erikseenkään ole nettitrollaamisessa sopiva yhdistelmä , mutta vaikeaahan sinun on sitä kellekään myöntää kun et itsellesikää sitä suo.
Öitä vaan sekoboltsi :P - mamiskaus
MätäVattua kirjoitti:
Ihan kummallinen tyyppi toi mamiskaus :DD Keskustelee täällä yksin ja esittää muita henkilöitä. Voit sanoa ihan mitä vaan, mutta saan sinut aina hiljaseks.
Mitäs jos menisit vain kasvattelemaan sitä uhmaikäistä lastasi, jos sinulla edes sellanen on :DDDD
Ahdasmieliset rasistit eivät ikinä pysty sanomaan mitään tarpeeksi viisasta argumenttia jolla lopettaa keskustelu :DD:DDD nm. oikea MätäVattua.Voi sinua säälittävää homon reppanaa, olet tainnut olla liian kauan poikapilluna kun on älykkyys ja ymmärrys noin heikkoa.
Että sait sitten minutkin hiljaiseksi?
No eihän sinun sairaan mielesi harhaisuuteen voi millään mahtua sellainen seikka että meitä on sellaisiakin ihmisiä joilla on muutakin elämää kuin päivystää tällä palstalla että mitä se poikapillu seuraavaksi keksii.
Noita sinun kommenttejasi lukiessa ei tule mieleen että onpas nokkela homo, sen sijaan tuo sinun sairaalloinen pelkosi siitä että vanhemmat haluavat suojella lapsiaan pistää kyllä silmään.
Ja herättää kysymyksen MIKSI? - MätäVattua
mamiskaus kirjoitti:
Voi sinua säälittävää homon reppanaa, olet tainnut olla liian kauan poikapilluna kun on älykkyys ja ymmärrys noin heikkoa.
Että sait sitten minutkin hiljaiseksi?
No eihän sinun sairaan mielesi harhaisuuteen voi millään mahtua sellainen seikka että meitä on sellaisiakin ihmisiä joilla on muutakin elämää kuin päivystää tällä palstalla että mitä se poikapillu seuraavaksi keksii.
Noita sinun kommenttejasi lukiessa ei tule mieleen että onpas nokkela homo, sen sijaan tuo sinun sairaalloinen pelkosi siitä että vanhemmat haluavat suojella lapsiaan pistää kyllä silmään.
Ja herättää kysymyksen MIKSI?Ihanko itse osasit kirjoittaa noin pitkiä lauseita, vai pyysitkö äidiltäsi apua? ;D
Tottakai minä olen nokkela homo ja sekös vanhoillisia rasistifundiksia, kuten sinä pelottaa, kun et voi minua kontrolloida tai aivopestä tai pelotella ruotuun tai kun joku ei tanssikaan teidän pillinne mukaan ;D
Siinähän sitten kyselet itseltäsi MIKSI koet minun olevan sairas, jos muuta et osaa kuin keksiä loukkaavia sanontoja tai rakennat minusta uhkan lapsillesi ;D
Tai sitten oikeasti sairaan pitää teeskennellä olevansa minä, kun ei ole mitään annettavaa keskusteluun, kuten tämä trollaava feikki puolestani tekee saadakseen lisää riitaa aikaan:
" MätäVattua
29.3.2016 22:43
Ihan kummallinen tyyppi toi mamiskaus :DD Keskustelee täällä yksin ja esittää muita henkilöitä. Voit sanoa ihan mitä vaan, mutta saan sinut aina hiljaseks.
Mitäs jos menisit vain kasvattelemaan sitä uhmaikäistä lastasi, jos sinulla edes sellanen on :DDDD
Ahdasmieliset rasistit eivät ikinä pysty sanomaan mitään tarpeeksi viisasta argumenttia jolla lopettaa keskustelu :DD:DDD nm. oikea MätäVattua." - mamiskaus
MätäVattua kirjoitti:
Ihanko itse osasit kirjoittaa noin pitkiä lauseita, vai pyysitkö äidiltäsi apua? ;D
Tottakai minä olen nokkela homo ja sekös vanhoillisia rasistifundiksia, kuten sinä pelottaa, kun et voi minua kontrolloida tai aivopestä tai pelotella ruotuun tai kun joku ei tanssikaan teidän pillinne mukaan ;D
Siinähän sitten kyselet itseltäsi MIKSI koet minun olevan sairas, jos muuta et osaa kuin keksiä loukkaavia sanontoja tai rakennat minusta uhkan lapsillesi ;D
Tai sitten oikeasti sairaan pitää teeskennellä olevansa minä, kun ei ole mitään annettavaa keskusteluun, kuten tämä trollaava feikki puolestani tekee saadakseen lisää riitaa aikaan:
" MätäVattua
29.3.2016 22:43
Ihan kummallinen tyyppi toi mamiskaus :DD Keskustelee täällä yksin ja esittää muita henkilöitä. Voit sanoa ihan mitä vaan, mutta saan sinut aina hiljaseks.
Mitäs jos menisit vain kasvattelemaan sitä uhmaikäistä lastasi, jos sinulla edes sellanen on :DDDD
Ahdasmieliset rasistit eivät ikinä pysty sanomaan mitään tarpeeksi viisasta argumenttia jolla lopettaa keskustelu :DD:DDD nm. oikea MätäVattua."Todistit juuri kuinka sairas minäkuva homoilla on ja logiikka ihan perseestä, pedari-homot ne raiskaa pikkupoikia ja kun en sellaista hyväksy niin silloinhan minä rakennan sinusta uhkaa lapsilleni, eihän teikäläisten teot asiaan mitenkään vaikuta.
Joopa joo, tämä taisi nyt olla tässä. - your.mama
mamiskaus kirjoitti:
Todistit juuri kuinka sairas minäkuva homoilla on ja logiikka ihan perseestä, pedari-homot ne raiskaa pikkupoikia ja kun en sellaista hyväksy niin silloinhan minä rakennan sinusta uhkaa lapsilleni, eihän teikäläisten teot asiaan mitenkään vaikuta.
Joopa joo, tämä taisi nyt olla tässä."Teikäläisten teot eivät asiaan mitenkään vaikuta", joten päätät rakentaa koko homopelkosi ja -vihasi ja loogisen argumenttisi siihen, että _siitä huolimatta_ etteivät "teikäläisten teot mitenkään vaikuta" nimenomaan on olemassa "teikäläisiä", jotka tekevät tekoja, "jotka eivät vaikuta sinuun millään tavalla"??? Koska homo. Koska pedofiili. Koska logiikka.
Joopa joo, tosiaan :D
Kerro, kun olet sen rautalankakerän pään löytänyt, (mitkä asiat, jotka eivät sinuun vaikuta, vaikuttavat kuitenkin) jatketaan purkamista sitten siitä :D
- ikiresisti
Jännä juttu kun musut sanovat että olen rasisti ja homot sanovat samaa. Musut ei homppeleita katsele. Onko päätelmä se että musut ja homot nirhaavat toisensa ja rasisti senkun porskuttaa...
- MätäVattua
No, jos kahdelta toisestaan (ja rasisteista) pitämättömältä ja toisiaan tuntemattomilta eli siis puolueettomalta taholta olet kuullut olevasi rasisti, niin varmaan sitten olet :)
Miksi muuten kenenkään pitää nirhata toisensa, mikä siinä sinua kiihottaa noin kovin? Harmittaa tietysti, jos et saa tappelua aikaan, mutta pystytkö hahmottamaan ketä sä sitten psyykkaat tai nimittelet, jos kaikki homot ja musut nirhaavat toisensa?
- Näinhänon
Heteroista tulee mieleen perhe,
homoista taas paneminen ja sukuelimet,
elukkaseksi, insesti. pedofiilia ja kaikenlaiset luonnottomuudet,
kuten keinosiemennys ja kohdunvuokraus...- MätäVattua
Sinulla on varmasti ollut onnellinen ja tasapainoinen perhe ja lapsuus, etkä ikinä arvaa, mistä näin päättelen :D
- koptrkotjh
Kun seuraa näitä kirjoitteluja. miten edelleenkin haukkumaniminä käytetään homoa, transua., lespoa jne. niin ei ole vieläkään tarpeeksi näitä Pride tapahtumia järjestetty.
- MätäVattua
Ei normaaleille ihmisille tuputtaminen tee homoista yhtään sen parempia.
- MätäVattua
MätäVattua kirjoitti:
Ei normaaleille ihmisille tuputtaminen tee homoista yhtään sen parempia.
Ja taas palstan heikkolahjainen käyttää nimimerkkiäni tuputtamiseen ;D
Kai tajuat, että olet malliesimerkki siitä, miten teet itsestäsi huonomman jopa trollina kuin hartaasti vihaamasi homo (=minä), koska sun täytyy jopa feikata olevasi minä pärjätäksesi tässä keskustelussa alkuunkaan :D
Sulla on selkeä identiteettikriisi. - MätäVattua
MätäVattua kirjoitti:
Ja taas palstan heikkolahjainen käyttää nimimerkkiäni tuputtamiseen ;D
Kai tajuat, että olet malliesimerkki siitä, miten teet itsestäsi huonomman jopa trollina kuin hartaasti vihaamasi homo (=minä), koska sun täytyy jopa feikata olevasi minä pärjätäksesi tässä keskustelussa alkuunkaan :D
Sulla on selkeä identiteettikriisi.Vitsi vitsi vitsi taas lähti aivopieru avaukseen, pääsin juuri pakkohoidossta eikä pönttö pelaa oiken vieläkään, älkää ottako ihan tosissanne! Pliis pliis!
- MätäVattua
MätäVattua kirjoitti:
Ja taas palstan heikkolahjainen käyttää nimimerkkiäni tuputtamiseen ;D
Kai tajuat, että olet malliesimerkki siitä, miten teet itsestäsi huonomman jopa trollina kuin hartaasti vihaamasi homo (=minä), koska sun täytyy jopa feikata olevasi minä pärjätäksesi tässä keskustelussa alkuunkaan :D
Sulla on selkeä identiteettikriisi.Mitä lässytät?
- oikea.MätäVattua
MätäVattua kirjoitti:
Mitä lässytät?
Kauanhan se kestikin ennenkuin saitin rasistitrolli-vähäpoikaa otti niin pahasti kupoliin, että rekisteröi nimimerkkini, kun ei hermo pitänyt taaskaan jäädä asiakeskustelussa, eikä edes nimittelyssä toiseksi :D
Tyypillinen Iljushkan aivopesty mv-zombi :D Hyvää mainosta olet mv:lle :D Muistutat niin kovin Iljushkaa itseään, kun hänelläkään ei ole mitään toleranssia tai hyvien tapojen kunnioitusta :D
Tiedät kuitenkin, luuseri, kuka kirjoittelee kenenkin kommentteja :DDDDDD ja että olen piikkinä sinulle siitä huolimatta, mitä teet. Hyvähän tuo on että ketjun lukijat ja s24 -ylläpitokin tietää, että rekisteröity MätäVattua on homofobinen rasisti :D
Laittakaa vähäpojalle palautetta suoraan postilaatikkoonsa :DDDD - oikea.MätäVattua
oikea.MätäVattua kirjoitti:
Kauanhan se kestikin ennenkuin saitin rasistitrolli-vähäpoikaa otti niin pahasti kupoliin, että rekisteröi nimimerkkini, kun ei hermo pitänyt taaskaan jäädä asiakeskustelussa, eikä edes nimittelyssä toiseksi :D
Tyypillinen Iljushkan aivopesty mv-zombi :D Hyvää mainosta olet mv:lle :D Muistutat niin kovin Iljushkaa itseään, kun hänelläkään ei ole mitään toleranssia tai hyvien tapojen kunnioitusta :D
Tiedät kuitenkin, luuseri, kuka kirjoittelee kenenkin kommentteja :DDDDDD ja että olen piikkinä sinulle siitä huolimatta, mitä teet. Hyvähän tuo on että ketjun lukijat ja s24 -ylläpitokin tietää, että rekisteröity MätäVattua on homofobinen rasisti :D
Laittakaa vähäpojalle palautetta suoraan postilaatikkoonsa :DDDDVitsi vitsi vitsi taas lähti aivopieru vastaukseen, pääsin juuri pakkohoidosta eikä pönttö pelaa oiken vieläkään, älkää ottako ihan tosissanne! Pliis pliis!
- itse_töissä
Lasten lisäksi vien isovanhemmat "piiloon" mökille luonnottoman tapahtuman ajaksi. Heillä on oikeus normaaliin terveeseen elämän tyyliin.
- oikea.MätäVattua
Niin, siis ne samaa sukupuolta olevat isovanhempasiko, joita niin kovin häpeät? Ja mahdollisimman kauas, jotta eivät vaan olisi katsomassa SINUA marssimassa perse keikkuen :D
Voi sentään tuota kaappiuden määrää :D - oikea.MätäVattua
oikea.MätäVattua kirjoitti:
Niin, siis ne samaa sukupuolta olevat isovanhempasiko, joita niin kovin häpeät? Ja mahdollisimman kauas, jotta eivät vaan olisi katsomassa SINUA marssimassa perse keikkuen :D
Voi sentään tuota kaappiuden määrää :DVitsi vitsi vitsi taas lähti aivopieru, pääsin juuri pakkohoidossta eikä pönttö pelaa oiken vieläkään, älkää ottako ihan tosissanne! Pliis pliis!
- oikea.MätäVattua
Ai että kun Iljushkan trollia ottaa kupoliin :D Olet säälittävä kaappihomo joka rimpuloi identiteettikriisinsä kanssa :DDD Tule mukaan paraatiin ja pukeudu oikeisiin väreihisi! :D Senkin rasistiapina :D
- yruei
oikea.MätäVattua kirjoitti:
Ai että kun Iljushkan trollia ottaa kupoliin :D Olet säälittävä kaappihomo joka rimpuloi identiteettikriisinsä kanssa :DDD Tule mukaan paraatiin ja pukeudu oikeisiin väreihisi! :D Senkin rasistiapina :D
LapinSomali hiljaa
- Poikain_kesken
Kyllä sinne tulee kourallinen natsihomojakin. Viihtyvät paremmin poikaporukoissa.
- vaikea.mätä.vattu
No voi herran jestas ny sattu håmålle ihan kauhee vahinko ku mulla aivot ja perse yhtäkkii vaihto paikkaa ja siks mun jututki on niin perseestä.
Hajookohan mun aivot ku mua seuraavaks vetästään hanuriin?
Mä tiesin tän ei olis kandennu alkaa håmåks. - your.mama
Lapsilta loppui taas koulupäivä, niin on aikaa trollata.
- your.mama
Btw. Heräsin juuri järkyttävässä krapulassa, pakko hakea vähä myssyy ja olutta. Älkää ottako mun juttuja tosissaan, koska olen täysi pummi.
- your.mama
your.mama kirjoitti:
Btw. Heräsin juuri järkyttävässä krapulassa, pakko hakea vähä myssyy ja olutta. Älkää ottako mun juttuja tosissaan, koska olen täysi pummi.
hei hani, onko sulla iso?
Krapula, siis - your.mama
your.mama kirjoitti:
Btw. Heräsin juuri järkyttävässä krapulassa, pakko hakea vähä myssyy ja olutta. Älkää ottako mun juttuja tosissaan, koska olen täysi pummi.
Hei hani, onko sulla iso?
Krapula, siis.
Ei ole tosiaankaan mitään aikomustakaan ottaa sun juttujas tosissaan, koska olet täysi pummi ja varastelet toisen nimimerkkejä senkun ehdit. SURKEAA!
Hei pikkuiset, MätäVattua, se alkuperäinen tässä, tilapäinen häiriö viestittelyssä, kun mv-vähäpojat yrittää kaikkensa vaientaakseen minut ;D
Rekisteröity MätäVattua, rekisteröimätön MätäVattua, rekisteröitymätön oikea.MätäVattua tai rekisteröitymätön your.mama eivät edusta minun kommenttejani tästä hetkestä eteenpäin. Vammainen feikki homofobi yrittänee näillä häiritä keskustelua, mutta semmoisiahan ne vammaiset feikit homofobit ovat, minkäs ne luonteelleen voivat. - hiihaapapukaija
your.mama kirjoitti:
Hei hani, onko sulla iso?
Krapula, siis.
Ei ole tosiaankaan mitään aikomustakaan ottaa sun juttujas tosissaan, koska olet täysi pummi ja varastelet toisen nimimerkkejä senkun ehdit. SURKEAA!
Hei pikkuiset, MätäVattua, se alkuperäinen tässä, tilapäinen häiriö viestittelyssä, kun mv-vähäpojat yrittää kaikkensa vaientaakseen minut ;D
Rekisteröity MätäVattua, rekisteröimätön MätäVattua, rekisteröitymätön oikea.MätäVattua tai rekisteröitymätön your.mama eivät edusta minun kommenttejani tästä hetkestä eteenpäin. Vammainen feikki homofobi yrittänee näillä häiritä keskustelua, mutta semmoisiahan ne vammaiset feikit homofobit ovat, minkäs ne luonteelleen voivat.Sua on NÖYRYYYTETTY , sun imagosi on romahtanut. Ei ole enää mahtavaa nickiä pontena. Sulla ei ole enää uskottavuutta. Karman laki :) Kiva !
- your.mama
hiihaapapukaija kirjoitti:
Sua on NÖYRYYYTETTY , sun imagosi on romahtanut. Ei ole enää mahtavaa nickiä pontena. Sulla ei ole enää uskottavuutta. Karman laki :) Kiva !
onnea yritykselle, vatipää :D
- hiihaapapukaija
your.mama kirjoitti:
onnea yritykselle, vatipää :D
mille yritykselle? Ei tässä mitään yritetä vaan etköhän ole jo vajonnut korokkeeltasi , pökiö.
- your.mama
hiihaapapukaija kirjoitti:
mille yritykselle? Ei tässä mitään yritetä vaan etköhän ole jo vajonnut korokkeeltasi , pökiö.
En suinkaan, siellä pohjamudissahan sinä näytät lilluvan edelleen ;D
Harmi, sulla olisi voinut olla potentiaalia parempaankin ;/ - xoD
your.mama kirjoitti:
En suinkaan, siellä pohjamudissahan sinä näytät lilluvan edelleen ;D
Harmi, sulla olisi voinut olla potentiaalia parempaankin ;/Pääasia on että sua vituttaa MätäVattua nimimerkin menetys. Se oli ihan oikein sulle .Nyt kun sullal ei oo enää sitä (ahhhh niii ihqqqqqq !) nickiä niin sullahan on aikaa mennä lukemaan ja kommentoimaan asiasta mv-lehden sivuille :)
Niin se entinen diiva häviää unohduksiin ja vain vieno pierunhaju hänestä jäljelle jää.. :D :D :D :D :D:D :D:D:D:D - your.mama
xoD kirjoitti:
Pääasia on että sua vituttaa MätäVattua nimimerkin menetys. Se oli ihan oikein sulle .Nyt kun sullal ei oo enää sitä (ahhhh niii ihqqqqqq !) nickiä niin sullahan on aikaa mennä lukemaan ja kommentoimaan asiasta mv-lehden sivuille :)
Niin se entinen diiva häviää unohduksiin ja vain vieno pierunhaju hänestä jäljelle jää.. :D :D :D :D :D:D :D:D:D:DVammaisuutesi määrä ei lakkaa hämmästyttämästä, mutta eihän se myöskään ketään yllätä. Narsisti mikä narsisti, et kestä että joku on niin paljon parempi kommenteissa ja ihmisenä kuin mitä sinä :D
Miksi ihmeessä menisin mv-lehden sivuille? Siellähän on vain lisää vammaisia ja minä olen sentään ihan terve teihin verrattuna :D
Luojan kiitos, että olen homo, muutenhan en kestäisi tätä jatkuvaa parhauttani. - rassukkanyhveröoot
your.mama kirjoitti:
Vammaisuutesi määrä ei lakkaa hämmästyttämästä, mutta eihän se myöskään ketään yllätä. Narsisti mikä narsisti, et kestä että joku on niin paljon parempi kommenteissa ja ihmisenä kuin mitä sinä :D
Miksi ihmeessä menisin mv-lehden sivuille? Siellähän on vain lisää vammaisia ja minä olen sentään ihan terve teihin verrattuna :D
Luojan kiitos, että olen homo, muutenhan en kestäisi tätä jatkuvaa parhauttani.Tulihan selväksi entisen MätäVattua - hyypiön kanta vammaisuuteen.Vain todellinen narsisti voi käyttäytyä sinun laillasi. Ja te jotka olette your.mama : n kavereita niin hyi helvetti. Koetat esittää coolia ja suvaitsevaa mutta oletkin vain pelkkä vähemmistöjä mollaava nilkki. Lopeta se pirin vetäminen ja mene mielenterveystoimistosta kysymään apua , aika pahasti on asiasi.
- mt-hoitaja
rassukkanyhveröoot kirjoitti:
Tulihan selväksi entisen MätäVattua - hyypiön kanta vammaisuuteen.Vain todellinen narsisti voi käyttäytyä sinun laillasi. Ja te jotka olette your.mama : n kavereita niin hyi helvetti. Koetat esittää coolia ja suvaitsevaa mutta oletkin vain pelkkä vähemmistöjä mollaava nilkki. Lopeta se pirin vetäminen ja mene mielenterveystoimistosta kysymään apua , aika pahasti on asiasi.
Tyypillinen narsistisuvakki. Näennäinen suvaitsevaisuus on vain oman egon pönkittämistä, on ikään kuin "parempi ihminen" kun on äärimmäisen suvaitsevainen.
Todellisuudessahan tuollaiset persoonallisuushäiriöiset ja kieroutuneet yksilöt on kaukana suvaitsevasta. - your.mama
mt-hoitaja kirjoitti:
Tyypillinen narsistisuvakki. Näennäinen suvaitsevaisuus on vain oman egon pönkittämistä, on ikään kuin "parempi ihminen" kun on äärimmäisen suvaitsevainen.
Todellisuudessahan tuollaiset persoonallisuushäiriöiset ja kieroutuneet yksilöt on kaukana suvaitsevasta.Kuinkas ei samantien mv-hoitaja? :D
Vähäpojat, ette vaan (taaskaan) pärjää väittelyssä minulle. Hyväksykää tosiasiat. - your.mama
rassukkanyhveröoot kirjoitti:
Tulihan selväksi entisen MätäVattua - hyypiön kanta vammaisuuteen.Vain todellinen narsisti voi käyttäytyä sinun laillasi. Ja te jotka olette your.mama : n kavereita niin hyi helvetti. Koetat esittää coolia ja suvaitsevaa mutta oletkin vain pelkkä vähemmistöjä mollaava nilkki. Lopeta se pirin vetäminen ja mene mielenterveystoimistosta kysymään apua , aika pahasti on asiasi.
Mihin unohdit Jessikkan ja YLEn?
Hei, mutta se en ole minä, jolla on näistä pakkomielle ;D
- hieno_loppuelämä
Aika noloa että MätäVattua paljastui narsistiksi. Häneen pätee sama tarina kuten hyvin moneen muuhun narsistiin. Eka nuoressa iässä menetetään itsetunto tyysti, koska on vastarannankiiski jota kiusataan, eikä sille minkään voi. Sitten myöhemmällä iällä monen vuoden itsetutkiskelun jälkeen päätyy ajatukseen, että "Hei! Minä en välitä mitä muut sanoo, koska olen parempi kuin he ja itseasiassa paras!". Tadaa ja narsisti on valmis.
- your.mama
älä unohda itseäsi, narsku ;D hyvinhän tuon osaat kohdaltasi kuvata.
- you.mama
your.mama kirjoitti:
älä unohda itseäsi, narsku ;D hyvinhän tuon osaat kohdaltasi kuvata.
Tirsk tirsk....
Nyt on kohillaan ja vitutus niin tapissa, kohta hinttipallerolta katkeaa suoni päästä.
Buuahhaaaahhaaa........ - oosf
you.mama kirjoitti:
Tirsk tirsk....
Nyt on kohillaan ja vitutus niin tapissa, kohta hinttipallerolta katkeaa suoni päästä.
Buuahhaaaahhaaa........No, kuis kävi, katkesiko sinulta, kun noin elämääsi kommentoit ja ykskaks hiljenit?
Teinipissis :D
- joooopp
Harmiettä hyvä tapahtuma pilataan jollakin monikulttuurilla. aion osallistua kyllä mutta monikulttuuri voi mennä sinne mistä tullutkinsinne misä tullutkin. Eikös tuollaiselle ole ihan omakin tapatuma maailma kylässä tai jotain.menkööt sinne monikulttuuri neen, eikä prideä tarvi sotkea mamutukseen, se on sukupuolivähemmistöille .
- your.mama
Homokulttuuri on varsin monikulttuurista, yhden paraatin mukana kävelee varsin monta alakulttuuria, myös heteroperheitä lapsineen, eikä se tasa-arvoisuus ole keneltäkään pois, kuten avioliitto-oikeus ei ole sekään keneltäkään pois.
Pridessahan on marssimassa myös sympatian ilmauksena ihmisiä niiden puolesta, joilla ei nimenomaan ole mahdollisuutta omassa maassaan käydä marssimassa.
Pommi- ja naistenhakkaajafettarit tosin pysyköön paraateista poissa, on he minkävärisiä kansalaisuuksia tahansa.
- Raaka-Reiska
Vittufobioiset eli kammoiset homot eivät saavuta koskaan tasavertaista asemaa heteroiden kanssa vaikka saavat tasa-arvoisen avioliittolainkin suojakseen jonka avulla he kuvittelevat voivansa sekoittua normaalien ihmisten joukkoon. Avioliitto vain voimistaa kahden homon välisen parisuhteen luonnottomuutta. Poikkeavuuden leima tulee säilymään läpi heidän elämänsä. Sitä ei edes Pride-marssien pelehtimiset häivytä.
- MätääVattua
Huhun mukaan muslimit ovat kehittäneet tehokkaan hoidon homouteen, yksi hoitokerta riittää.
Joten olen toiveikas että minäkin paranen. - Mä.Tä
MätääVattua kirjoitti:
Huhun mukaan muslimit ovat kehittäneet tehokkaan hoidon homouteen, yksi hoitokerta riittää.
Joten olen toiveikas että minäkin paranen.Jos et paranekaan niin ehkä opit kuitenkin lentämään, aika moni on jo oppinut pahimmat ongelmat on ollu siinä laskeutumisvaiheessa.
- your.mama
Mä.Tä kirjoitti:
Jos et paranekaan niin ehkä opit kuitenkin lentämään, aika moni on jo oppinut pahimmat ongelmat on ollu siinä laskeutumisvaiheessa.
Peräkamarintytöt selvästi haluaisivat olla minä :D niin syvälle on homoinen parhausstandardi MätäVattua porautunut tajuntaanne :D
Voi hellankullinlettas!
- kesähän.on.kohta
Joko on palstan hinttiprinsessa MätäVattu saatu häädettyä pois keskustelusta ja takaisin kaappiin, vai joko se on värvätty monikulttuuriseen lentonäytökseen?
Ilmeisesti sai vaan tarpeeksi paljon korvilleen tässäkin ketjussa.- your.mama
Here I am, honeybunny! Awwwwwwww... Missed me already?
Tein sinulle helpommin lähestyttävän tunnuksen, kun sua selkeesti niinku ahdistaa semmoinen "don't tell mama" -meininki. Voit kertoa minulle täällä kaiken lemmentuskasi kuten olisit kertonut MätäVattua:llekin, mutta nyt oikeasti voit luottaa siihen, että joku fake ei tule väliimme. - kesähän.on.kohta
your.mama kirjoitti:
Here I am, honeybunny! Awwwwwwww... Missed me already?
Tein sinulle helpommin lähestyttävän tunnuksen, kun sua selkeesti niinku ahdistaa semmoinen "don't tell mama" -meininki. Voit kertoa minulle täällä kaiken lemmentuskasi kuten olisit kertonut MätäVattua:llekin, mutta nyt oikeasti voit luottaa siihen, että joku fake ei tule väliimme.Varmasti monikin täällä kaipaa sua, lähes yhtä paljon kuin koiran paskaa kengänpohjassa.
Ehdin jo elätellä toivoa siitä että olisit päässyt mukaan niihin monikulttuurisiin rientoihin.
Asiaan, kyllä muuten mahtaa sua vituttaa vai pitäiskö sanoa että persetyttää toi karmea nöyryytys, suahan vietiin kuin kuttua narussa musun pantavaksi.
Niin ja menetit vielä nickisikin, mihin taisit olla kovin kiintynny.
Toi jor.mana on aika paska nicki, silleen homppeli mutta tosi negatiivisessa mielessä. - your.mama
kesähän.on.kohta kirjoitti:
Varmasti monikin täällä kaipaa sua, lähes yhtä paljon kuin koiran paskaa kengänpohjassa.
Ehdin jo elätellä toivoa siitä että olisit päässyt mukaan niihin monikulttuurisiin rientoihin.
Asiaan, kyllä muuten mahtaa sua vituttaa vai pitäiskö sanoa että persetyttää toi karmea nöyryytys, suahan vietiin kuin kuttua narussa musun pantavaksi.
Niin ja menetit vielä nickisikin, mihin taisit olla kovin kiintynny.
Toi jor.mana on aika paska nicki, silleen homppeli mutta tosi negatiivisessa mielessä.your.mama on kuule hanipumpsis aivan terapeuttisesti ja nimenomaan sinua varten valittu, koska äitisi on sinulle se tärkein ihminen elämässäsi, jonka maitoisaa rintaa vielä aikuisenakin turhaan hapuilet ja kun et tyttöystävässäsi tai kaduilla partioidessasi äitiäsi löydä, niin päädyt väkivaltaan.
Nää teidän mv-rassetrollien kuviot on niin nähty. Mistä ne syntyy, mistä ne johtuvat, kenen vika ne ovat ja koskaan vastuu tai vika ei ole teissä.
Aina on vika homoissa, naisissa, mamuissa, työkkärissä, päättäjissä, Suomessa. Herranjestas, jos joku pikkuisen raaputtaa teitä vastakarvaan, reaktiot ovat arvattavia :D
Nöyryytyksestä puhut, niin, sellainen onkin tässä ketjun aikana tapahtunut, mutta sulla ei riitä kapasiteetti tajuta, kenelle se on tapahtunut. Vinkki: ei minulle :D - kesähän.on.kohta
your.mama kirjoitti:
your.mama on kuule hanipumpsis aivan terapeuttisesti ja nimenomaan sinua varten valittu, koska äitisi on sinulle se tärkein ihminen elämässäsi, jonka maitoisaa rintaa vielä aikuisenakin turhaan hapuilet ja kun et tyttöystävässäsi tai kaduilla partioidessasi äitiäsi löydä, niin päädyt väkivaltaan.
Nää teidän mv-rassetrollien kuviot on niin nähty. Mistä ne syntyy, mistä ne johtuvat, kenen vika ne ovat ja koskaan vastuu tai vika ei ole teissä.
Aina on vika homoissa, naisissa, mamuissa, työkkärissä, päättäjissä, Suomessa. Herranjestas, jos joku pikkuisen raaputtaa teitä vastakarvaan, reaktiot ovat arvattavia :D
Nöyryytyksestä puhut, niin, sellainen onkin tässä ketjun aikana tapahtunut, mutta sulla ei riitä kapasiteetti tajuta, kenelle se on tapahtunut. Vinkki: ei minulle :DNo onhan sulla aika sairas äitisuhde mutta mitäpä muutakaan hinttarilta vois odottaa, mahtaako siitä johtua se että hinttareilla on niin paljon pedofiilisiä taipumuksia?
Kuuluukohan tuohon mielisairauteen myös se ettet kykene ymmärtämään jatkuvaa nöyryytystä jonka kohteena olet koko ajan?
(MätäVattua) Hahhaaahhaaahaahaaaahhhaaaaaa............ - mv.haisee
kesähän.on.kohta kirjoitti:
No onhan sulla aika sairas äitisuhde mutta mitäpä muutakaan hinttarilta vois odottaa, mahtaako siitä johtua se että hinttareilla on niin paljon pedofiilisiä taipumuksia?
Kuuluukohan tuohon mielisairauteen myös se ettet kykene ymmärtämään jatkuvaa nöyryytystä jonka kohteena olet koko ajan?
(MätäVattua) Hahhaaahhaaahaahaaaahhhaaaaaa............Tuohan on pikemminkin kovin ystävällistä your.mama:lta koska hän myös helpottaa sinun vastaamistasi ja ummartaa parantumatonta pedofilia-fetissiäsi, kun voit kirjoittaa terapeuttisesti tunnoistasi kuin äidillesi, your.mama:lle :D
- niin.haiset.sinäkin
mv.haisee kirjoitti:
Tuohan on pikemminkin kovin ystävällistä your.mama:lta koska hän myös helpottaa sinun vastaamistasi ja ummartaa parantumatonta pedofilia-fetissiäsi, kun voit kirjoittaa terapeuttisesti tunnoistasi kuin äidillesi, your.mama:lle :D
Kyllä hinttari tietää ja toista osaa ymmärtää, voi sitä sinunkin äitiäsi.
- tirskaus
Täältä näköjään ainakin yksi homopalleroinen on saatu häädettyä takaisin kaappiin niin ja vietiinhän siltä nimimerkkikin.
Ei ole mätiä vattuja ei......- mv.haisee
on täällä :D
Eikös olekin tylsä palsta tämä s24 ilman minua?
Kun sinunkin piti vartavasten muistaa suuri rakkautesi älykkäisiin kommentteihini? - tirskaus
Onko hinttarin ahdistus iloinen asia, kyrvityttääkö sinua?
Kuin mätää vattua. - mv.haisee
tirskaus kirjoitti:
Onko hinttarin ahdistus iloinen asia, kyrvityttääkö sinua?
Kuin mätää vattua.Jos Iljushkaa ahistaa ripulille asti Espanjassa asti se, että homot marssivat Helsingissä, niin sehän on iloinen asia.
- metsonpoika
Viime vuosina merimetsokanta on lisääntynyt nopeasti. Varsinkin viimeisten kymmenen vuoden aikana määrät ovat kasvaneet valtavalla tahdilla, n. 3 000 pesivästä parista suunnilleen 20 000 pesivään pariin. On selvää, ettei näin runsas merimetsojen määrän kasvu voi olla vaikuttamatta ympäristön tilaan ja myös ihmisten toimintaan niillä alueilla, joilla merimetsot pesivät.
- mv.haisee
No nyt päästiin itse aiheeseen :D kauan se kestikin :D
https://fi.wikipedia.org/wiki/Merimetso
http://yle.fi/uutiset/merimetsokannan_yllattavan_huima_kasvu_tyrmistyttaa_jotain_pakko_tehda/8211298
ja nämäkin siis ovat Afrikan rannoilta muuttaneita...
- hohhhhoijaa
On se jännää, että samat kulttuurimarxilaiset suvakit puolustavat ja kannattavat kiihkomielisesti homosaatiota, mutta toisissa yhteyksissä yrittävät saada väännettyä kaikki isänmaalliset, joita vastustavat, homoiksi, joita samalla pilkkaavat väittänsä homouden perusteella. Samoin suvakit väittävät usein homoilun jatkuvan hehkuttamisen arvostelijoiden olevan itse kaappihomoja ja homofoobikkoja. Mutta tällöinhän homofobiasta eivät kärsi heterot vaan homot.
- mv.haisee
Olet ymmärtänyt taas kaiken väärin.
Emme pelkää homofobiasta kärsiviä heteroita, mehän sopuisasti nauramme teille, koska pelollenne ei ole mitään rationaalista syytä.
Homot eivät uhkaa heteroavioliittoa, homot eivät uhkaa sivariheteroiden uhoisänmaata, homot eivät aloita tappelua sen paremmin suomalaisten kuin mamujen kesken.
Homojen vika ei tipan tippaa ole se, että suomalainen heterouhorasistimies ei vaan millään mittarilla ole mikään ihannemies. Edes suomalaisen naisen mielestä. - hohhhhoijaa
mv.haisee kirjoitti:
Olet ymmärtänyt taas kaiken väärin.
Emme pelkää homofobiasta kärsiviä heteroita, mehän sopuisasti nauramme teille, koska pelollenne ei ole mitään rationaalista syytä.
Homot eivät uhkaa heteroavioliittoa, homot eivät uhkaa sivariheteroiden uhoisänmaata, homot eivät aloita tappelua sen paremmin suomalaisten kuin mamujen kesken.
Homojen vika ei tipan tippaa ole se, että suomalainen heterouhorasistimies ei vaan millään mittarilla ole mikään ihannemies. Edes suomalaisen naisen mielestä.Et ymmärtänyt taaskaan yhtään mitään. Paskaa ilmeisesti aivojen tilalla. Tai sitten kieroilevat ja valehtelevat punikit ym. suvakit vain näyttelevät umpityhmää tarpeen vaatiessa. Totuuden kanssa heidän vajaamielisillä horinoillaan ei ole mitään tekemistä.
- mv.haisee
hohhhhoijaa kirjoitti:
Et ymmärtänyt taaskaan yhtään mitään. Paskaa ilmeisesti aivojen tilalla. Tai sitten kieroilevat ja valehtelevat punikit ym. suvakit vain näyttelevät umpityhmää tarpeen vaatiessa. Totuuden kanssa heidän vajaamielisillä horinoillaan ei ole mitään tekemistä.
"Totuuden kanssa heidän vajaamielisillä horinoillaan ei ole mitään tekemistä."
No sehän tuli ihan kuin mv-ajakkien suusta :DDDDDDDDDDDDDDDD - SuvakkiOnpiVajakki
mv.haisee kirjoitti:
"Totuuden kanssa heidän vajaamielisillä horinoillaan ei ole mitään tekemistä."
No sehän tuli ihan kuin mv-ajakkien suusta :DDDDDDDDDDDDDDDDÄlä viitsi lässyttää. Olet jo osoittanut nolosti tyhmyytesi.
- EiOleMätäVattuaHehhh
mv.haisee kirjoitti:
"Totuuden kanssa heidän vajaamielisillä horinoillaan ei ole mitään tekemistä."
No sehän tuli ihan kuin mv-ajakkien suusta :DDDDDDDDDDDDDDDD" mv-ajakkien..." varsinainen youtubeteemu :D
- ei.auta.lässytys
''Emme pelkää homofobiasta kärsiviä heteroita, mehän sopuisasti nauramme teille, koska pelollenne ei ole mitään rationaalista syytä.
Homot eivät uhkaa heteroavioliittoa, homot eivät uhkaa sivariheteroiden uhoisänmaata, homot eivät aloita tappelua sen paremmin suomalaisten kuin mamujen kesken.''
Ja näin lässyttää ''mv.haisee'' mutta unohtaa taas sopivasti sen tosiasian että suuri osa hinttareista on myös pedofiilejä ja varmasti muodostaa uhkan ainakin lapsille, ja siinä on oikeasti rationaalista syytä niitä vastustaa ja varsinkin niiden adoptio-oikeutta.- your.mama
Eli keskustelun lämmittämiseksi: siis sallit pedofiiliheteroille adoptiot?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422