Kiramonrannassa on käytetty samaan aihepiiriin liittyviä kadunnimiä. Sopivat erittäin hyvin juuri sille alueelle. (Aluetta kutsutaan nykyisin myös Iljanniemeksi.)
Katujen nimissä ovat sanat: kiramo, otva, vorokki, koltsa, soho ja petla.
Lienevätkö tuttuja vanhemmalle väelle? Tiedän ne nyt kaikki, mutta vain vorokin arvasin ilman selvittelyä.
Hienoa sanastoa
22
543
Vastaukset
- vuosimalli56
Tiedän mihin liittyvät, mutta en mitä tarkoittavat.
Kuvassa on nähtavissä monta kohdetta vuodelta 1960. David Koistisen matkustajalaiva Pielinen on osittain uponnut tihutyön seurauksena Kaarisillan alavirran puolelle. Vierellä on proomu, jonka avulla laiva saatiin taas pinnalle ja käännetyksi pystyyn. Laiva romutettiin pian tapahtuman jälkeen.
Kaarisillan takana Rantalan puoleisella rannalla näkyy kiramo, jolla nostettiin puita joesta junan vaunuihin, joita Pankakosken "pässi" veti tehtaan hiomolle kapearaiteista (raideleveys 600 mm) rautatietä pitkin. Rautatie muutettiin normaalilevyiseksi välillä Pankakoski - Rantala - Sokojoki vuonna 1952. Tämän jälkeen tehtaan tuotteiden välilastaus voitiin Sokojoella lopettaa.
Kuvan ilmarataa käytettiin vielä 50-luvun alkuvuosina. Laitteet purettiin vuonna 1962.
https://www.finna.fi/Record/pielinen.M011-22869- huikeaavarastoa
No kiramoa ei enää tarvitse pohtia!
Kyllä sinulla on kuvia tiedossasi joka lähtöön.
- Metsuri-seppä
Vorokki, mikä vorokki, mutta tiedätkös mikä on ryssän vorokki? Sillä saa mm. puun kaadettua aika pahasta paikasta.
- aina.sama.idea
Vorokki ( ven. ) eli käyntikela ( suom. ) on tukkinippujen kasaamisessa käytetty hevos- tai ihmisvoimin toimiva pystykela, varppauslaitos. Niitä on käytetty sekä aluksissa, varppilaivoissa, että maalla, jolloin sellaista on voitu käyttää myös hevosella (hevoskierto).
Ekös se aina perustu tuohon kelaan joko käsi tai muussa pelissä.
- sanasepot
Sammaa mieltä olen, että hyvin on kadut nimetty. Kuka lie kekannu?
Lieneekö ollut joku entisajan uittoperinteen tietäjä. Näitähän Lieksassa edustivat esimerkiksi Ilmari Karvonen, Unto Pohja, Teuvo Vänskä ja Onni Koponen. He kaikki olivat hyvin "monessa mukana" Lieksan asioita kehitettäessä.
wanha_lieksalainen kirjoitti:

Onni E Koponen oli tuttu mies.
kamuttaja kirjoitti:
Onni E Koponen oli tuttu mies.
Niin oli ja myös hänen hyvin monet kirjoituksensa paikallishistoriasta on tullut tutuiksi. Hän kirjoitti myös monen lieksalaisen yrityksen historiikit. Kun niitä tutkii, huomaa kuinka valtavan suuri työ niiden tekemiseen on sisältynyt.
wanha_lieksalainen kirjoitti:
Niin oli ja myös hänen hyvin monet kirjoituksensa paikallishistoriasta on tullut tutuiksi. Hän kirjoitti myös monen lieksalaisen yrityksen historiikit. Kun niitä tutkii, huomaa kuinka valtavan suuri työ niiden tekemiseen on sisältynyt.
Onnin piti tulla meidän kylälle monta kertaa, aina kun nähtiin lupasi poiketa kun ehtii.
Hän halusi haastatella alueen vanhoja ukkoja joita siellä oli useita, vanhimmat 1800- luvun puolivälin tienoilla syntyneitä.
Sitten nuo ukkelit muutti Mähkön kankaaseen yksi kerrallaan.
Onni harmitteli kovasti jälkeenpäin, kun ei tullut aikanaan käytyä, sillä hän tiesi näillä ukoilla olleen paljon tietoa.
Hän oli erikoisen kiinnostunut vanhoista alueen asukkaista.
Toinen asia joka häntä myös kiinnosti kovin oli Venäjällä sotineet Pielisjärven miehet, erikoisesti he jotka kiersivät Japanin sodassa ja Kaukasuksella
Kertoi kyllä tietävänsä näin tapahtuneen, koska oli joiltain haastattelemistaan kuullut asiasta ja miehistä, ketä oli mukana, mutta ei ollut itse haastatellut heitä.
Näissä ukoissa oli heitäkin.
Minä olen merkannut niitä aikoinaan ylös, ja jotain vanhoja asioita olen täälläkin kirjoitellut.
Iso osa on kyllä vieläkin muistiinpanoissani, enkä niitä julkaise, mutta olen luvannut testamentata ne Kotiseutuyhdistykselle.
Niissä on myös paikkoja, joista kannattaa mennä etsimään hyvin vanhoja esineitä.
Ymmärrätte varmaan, miksi sellaisia ei voi julkaista, hetihän joku menee etsimään niitä, ja jos löytää niin rikastuu salaa myymällä.
Itse en ikinä pääse etsimään enää mitään, kun tuo terveys alkaa olla aika horjuvaa.
Nuorempana suunnittelin joskus tekeväni etsintämatkan alueille, mutta ei ollut koskaan aikaa, ja nyt ei pysty.- opiskelen.historiaa

Nuorempana suunnittelin joskus tekeväni etsintämatkan alueille, mutta ei ollut koskaan aikaa, ja nyt ei pysty.Teidät jos ketään haluaisin tulla tuntemaan ja tietämään, nyt vielä enemmän.
- kyseliin
Mitä ne tarkottaa nuo muut sanat?
- nomikäänsheriffi
No. Mitä minä muistan:
-kiramo on eräänlainen tukkien nostolaite.
-otva on uittotukki tai puu vedessä
-vorokki tulee ilmeisesti venäjänkielestä ja on jonkunmoinen käsille tapitettu kela. Pystyssä tai vaaka-asennossa, ehkä molemmin päin.
-koltsa:kaksinkertainen lenkkinäre.
-soho? Olisiko vene, jolla huollettiin uittolaisia?
-petla on köysi tai sen silmukka- asunnonkahtelija
Otva voi olla myös ohjauspuomi, siis ne puut, joita oli joessa, ettei uitettavat töksähdä rantaan.
Soho on muonavene. Siinä voi olla katos. - rotestimökinpoika
asunnonkahtelija kirjoitti:
Otva voi olla myös ohjauspuomi, siis ne puut, joita oli joessa, ettei uitettavat töksähdä rantaan.
Soho on muonavene. Siinä voi olla katos.Päätalon kirjasta lause: otvan aisalla vängätään väylää hollilleen.
- Sohonranta
Eikös soho ole se lautta jossa kokki teki ruuat ja keitti kahvit?
- entlieksalainen
Käyppä sellaisella sivuilla kuin tukkilaiset.fi sieltä löytyy tietoa moneen asiaan .kyllä minäkin voisin kertoa ja luotella mikä esine mikäkin on , nyt ei jouda täytyy mennä pilkille. Työn täyteistä viikkoa kaikille rotuun katsomatta.
- halusin.tietää
Nimien valinnasta:
"Kadunnimet päätetään kunkin kunnan omalla päätäntävallalla. Ne suunnitellaan muun kaavasuunnittelun yhteydessä. On myös kaupunkeja ja kuntia, joissa on oma nimitoimikunta. Toisinaan niitä voi pohtia arkkitehti tai kotiseutuasioihin perehtynyt henkilö. Kunnan asia on päättää niistä, ja nimet vahvistuvat kaavan mukana, kertoo Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen erikoistutkija Sirkka Paikkala.
Nimiä ei ihan noin vain keksitäkään. Paikkakuntatietous on tarpeen ja nimen pitää olla kunnalle ominainen.
- Oman paikkakunnan alueen historia kannattaa ottaa selville, samoin se, mitkä alueen omat perinteiset paikannimet ovat. Kaikkein turvallisinta on käyttää niitä hyväkseen. Teiden nimiä voi tehdä niin pitkälle kun omia nimiä riittää. Kun omat paikannimet loppuvat, kannattaa tarttua paikalliseen historiaan, jotta nimet olisivat tuttuja paikallisille kuntalaisille.
- Huomioon on otettava myös kielelliset seikat; tiennimen pitää olla hyvää kieltä ja korrektisti muodostettu, ja oikeinkirjoituksen on oltava nykykielen suosituksen mukainen. Lisäksi huomioon pitää ottaa monia käytännön seikkoja. Osoitteet pitää olla hälytystilanteissa helppo muistaa, eli niistä ei kannata tehdä liian pitkiä, Paikkala sanoo."- Paikkaan
On siinä taas kerran sattunut tutkijalle nimi työtä myöten:))
Täällä Syvässä Etelässä näyttää menevän aivan toisin tuo nimeäminen.
Monissa kaupungeissa on hyvin pitkiä nimiä, ja myös sellaisia jotka eivät liity mitenkään kyseiseen alueisiin.
Ihmiset manaa näitä nimihirviöitä.- opskelen.historiaa
kamuttaja kirjoitti:
Täällä Syvässä Etelässä näyttää menevän aivan toisin tuo nimeäminen.
Monissa kaupungeissa on hyvin pitkiä nimiä, ja myös sellaisia jotka eivät liity mitenkään kyseiseen alueisiin.
Ihmiset manaa näitä nimihirviöitä.jos jotenkin saisin teihin yhteyden, niin pyytäisin lupaa haastatella teitä.
Koko alueen vanha historiallinen nimi on tosiaan Iljanniemi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422