ryyppyreissutkin ;
"Jyväskylän yliopisto järjesti kolmen tiedekunnan henkilöstölle yli 88 000 euroa maksaneen kahden päivän mittaisen työseminaarin Virossa viime joulukuussa.
Seminaari sisälsi muun muassa syömingit Tallinnan keskiaikaisessa Olde Hansa -ravintolassa kera snapsien ja karhunfileiden.
Humanistisen tiedekunnan hallintopäällikkö kertoo, että alkoholia kulutettiin kuitenkin vain vähän, vaikka piikki oli auki, joskin hallitusti."
voivittu, Suomi on virkamiesten diktatuuri.
Ne vitä tee virassaan mitään tarpeellista ja sen lisäksi maksattavat juopottelureissunssakin veronmaksajilla..
VAI MUKA TYÖSEMINAARI, VOI PERKELE !!!
Miksi veronmaksajat pakotetaan maksamaan suvakkien
7
<50
Vastaukset
- voisaatanasentää
viron reissulle 88 000 euroa??
millä logiikalla? mikä oli saatu hyötysuhde?!!??!- voihan.perkele
Ja "taksikyyteihin" oli kulutettu kuulemma tuhat euroa... Tiedän että Tallinnassa saa ajella taksilla satasella koko päivän, ja kahdella sataa saa jo seuraakin takapenkille.
- tiedetärkeää
Tiede on yhteiskunnan kehityksen ydin ja yliopistot ovat tieteen kehtoja. Yhteiskunnalla on velvollisuus tukea tieteen tekemistä, maksaa sen kustannukset ja saada vastalahjaksi teknologiaa, tieteellisiä tuloksia ja parempi tulevaisuus. Tiedemiehillä on tärkeä rooli yhteiskunnan rakentamisessa, eikä kenelläkään ole oikeutta solvata heitä "suvakeiksi" tai nimitellä muutenkaan halventavaan sävyyn. Tiedemaailma edustaa yhteiskunnan älyllistä huippua.
Harrastan itsekin tiedettä, mm. kokeellista fysiikkaa ja tähtitiedettä harrastelija astronomin tasolla. Lisäksi osallistun vapaaehtoisesti SETI home-ohjelmaan ja Near earth asteroid tracking system-ohjelmaan jonka koko idea on tunnistaa ja seurata maan lähelle tulevia isohkoja asteroideja. Ohjelmalla on toinenkin tarkoitusperä, jota en nyt tässä ala julkisesti ruotimaan koska en halua lietsoa paniikkia.- onkoarvojaenään
Kyllä se on tärkeää, mutta joku tolkku jossain on oltava. Näissä yliopisto juttusissa ei ole mitään rajaa minne sitä verovaroista kerättyä rahaa kylvetään, ainoastaan mielikuvitus on rajana. Ja kaiken saa ns, "firman piikkiin".
- rahaakuluu
Kyllä se suurin summa tieteessä menee silti tiedemiesten palkkoihin, erilaisten projektien kustannuksiin ja laitteistoihin.
- tieteestäkustannuksia
Vapaaehtoisestakin tieteestä syntyy kustannuksia yhteiskunnan maksettavaksi vaikka harrastajat antavat panoksensa tieteelle vapaaehtoisesti. Laitteiskokustannukset, sähkö, ammattitiedemiesten palkat, jne. Summa kasvaa sitä isommaksi mitä enemmän vapaaehtoisia on mukana. Toisaalta yhteiskunta ja ihmiskunta hyötyvät näistä tiedeohjelmista suuresti. Asteroideja kartoittava vapaaehtoinen tiedeohjelma antaa aikaa reagoida ja pelastaa ihmisiä jos ja kun isomman asteroidin havaitaan olevan tulossa suoraan kohti maata. SETI taas tuottaa tiedon siitä, jos jossakin on toinen älyllinen laji ja se on kyennyt ilmaisemaan olemassaolonsa.
- pallintopäällikkö
Humanistisen tiedekunnan hallintopäällikkö? Onko nuilla hallintopäällikkö per tiedekunta? Aikamoista aikamoista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418