Lopetin paniikkihäiriö lääkkeet, en mennyt kontrollikäyntiin joten reseptiä ei uusittu. Omaa tyhmyyttä mutta ahdistaa ja hävettää mennä lääkäriin. Ennen lääkkeen aloitusta saatoin viiltää itseäni pelkotilan ja kohtauksen yhteydessä. Pelkäsin itseäni ihan kauheasti, normaalisti olen iloinen ja rakastan elämää. Minulla on ystäviä, opislelupaikka josta tykkään, oma koti ja ihana mies. Mutta kun tämä loputon masennus ja pelko iskee en tunnista itseäni. Sen jälkeen tullut järkyttäviä pelkotiloja, joka yö näen painajaisia ja en halua nukkua. Herään itkien tai säpsähdän hereille. Päivällä taas en halua muuta kuin nukkua, ahdistaa valoisuus ulkona ja odotan vaan iltaa. Edes sängystä nouseminen ahdistaa. Ulos en pysty menemään kun on tämä masennus päällä , saatikka kauppaan. Joskus taas olen pirteämpi ja voin käydäkkin jossain. Tyytyväinen olen yleensä kun tiedän ettei tarvitse poistua kotoa. Nyt ehkä vähän hankalaa kun pitäisi opiskella, joka on sujunut hyvin mutta nyt tämä ahdistus tuli takaisin. Pelkään ihmisiä, niiden katseita ja mielipiteitä. Piilottelin jälkiä joita itselleni tein melkein pari vuotta ystäviltä ja perheelle en vieläkään ole kertonut. Olin aina mustelmilla ja viilsin paikkoihin joitai ei näkynyt. Olin ihan kauhea, pelottaa ja ahdistaa kuvitella että ne oireet tulisivat takaisin. Eikä kukaan osannut minusta sellaista edes ajatella, olen mukava, tosi herkkä ja hyvä ystävä.
Olen jutellut usean lääkärin ja psykologin kanssa mutta omalle kohdalle ei ole osunut yhtään hyvää, paitsi kun olin alle 18, mutta sekin kontakti loppui kun tulin täysi-ikäiseksi. Lapsuudessa olen kokenut asioita joita en ole koskaan käsitellyt, eikä lääkärissäkään siihen olla päästy kun aina käynti oli samanlainen... Lääkäri haukotteli, kysy miten on mennyt ja rupes juttelemaan niitä näitä.. Tällaisia tapauksia ollut vielä pari peräkkäin ja sitten kun on ollut kerran tai pari hyvä kontakti, aina jostain syystä lääkäri/psykiatri vaihtuu ja tuntuu etten jaksa sitä enää.. Saattaa olla välillä hyviä kausia, mutta sitten kaikki taas pelottaa ja en halua olla muuta kuin peiton alla. Eikä lääkekkään auttanut, turrutti enemmänkin ja jokainen päivä oli samanlainen, seksihalut lähti ja en jaksanut mitään. Onko kenelläkään saman tyyppisiä oireita. Ja mikä tähän auttaa, onko pakko vaan syödä turruttavaa lääkettä loppu elämä..
Olen jutellut usean lääkärin ja psykologin kanssa mutta omalle kohdalle ei ole osunut yhtään hyvää, paitsi kun olin alle 18, mutta sekin kontakti loppui kun tulin täysi-ikäiseksi. Lapsuudessa olen kokenut asioita joita en ole koskaan käsitellyt, eikä lääkärissäkään siihen olla päästy kun aina käynti oli samanlainen... Lääkäri haukotteli, kysy miten on mennyt ja rupes juttelemaan niitä näitä.. Tällaisia tapauksia ollut vielä pari peräkkäin ja sitten kun on ollut kerran tai pari hyvä kontakti, aina jostain syystä lääkäri/psykiatri vaihtuu ja tuntuu etten jaksa sitä enää.. Saattaa olla välillä hyviä kausia, mutta sitten kaikki taas pelottaa ja en halua olla muuta kuin peiton alla. Eikä lääkekkään auttanut, turrutti enemmänkin ja jokainen päivä oli samanlainen, seksihalut lähti ja en jaksanut mitään. Onko kenelläkään saman tyyppisiä oireita. Ja mikä tähän auttaa, onko pakko vaan syödä turruttavaa lääkettä loppu elämä..
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.