Muistetaankos varmasti laman aiheuttajat?

Historia. 1980-luvun lopulla oli pääministerinä Harri Holkeri ja valtiovarainministerinä Erkki Liikanen (nyk. Suomen Pankin pääjohtaja) Tämän hallituksen toimesta Suomi ajautui todelliseen lamasyöveriin. Johtui itsensä hallituksen toimista mm. vahva markka, hallitsematon ulkomaisen velanotto (yksityisten huijarien) jne. Hallituksesta riippumattomista mm. idän kaupan romahdus jne.
Poliittisesti sitoutuneet ovat syyttäneet perässä tullutta Esko Ahon hallitusta! Kuinka se tapahtui yhdessä yössä kun hallitukset vaihtuivat? Mahdottomuus!
Kun Ahon hallitus astui virkaansa oli kuvakieltä käyttäen talon (Suomen)päärakennus poltettu vain sauna ja väentupa olivat jonkunlaisessa kunnossa! Päästiin kuitenkin tuskallisin keinoin nousuun ja jäätiin henkiin.
Suututtaa kun vanhoista puhuttaessa tollot avaa turpansa ja totisella naamalla pölöttää: Ahon hallituksen jäljet pelottaa!
12197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tässä alustuksessa yritetään selittää jotain, mutta mitä? Laman syyt on kerrottu tälläkin palstalla monasti.

" mm. vahva markka"

=> Miksi meillä oli se vahva markka?

"ulkomaisen velanotto "

=> Miksi jouduimmme ottamaan ulkomailta velkaa emmekä painaneet rahaa itse, kuten ennen?

Äänestä
  • "kerro.lisää" Vahva markka= markalla oli valheellisen korkea arvo. Ulkomailta saivat ottaa velkaa ketkä vain säännöstelemättä. Kun sitten lopulta devalvoitiin niin velat monikertaistuivat jne.
    Tärkein sanomani: Väärää hallitusta haukutaan(siis Ahon hallitusta) vielä nykyäänkin silloin tällöinOikea syyllinen 1990-luvun romahdukseen oli 1980-luvun lopulla ollut Harri Holkerin johtama hallitus jossa valtiovarainministerinä oli Erkki Liikanen.

    Äänestä

  • jafakta kirjoitti:

    "kerro.lisää" Vahva markka= markalla oli valheellisen korkea arvo. Ulkomailta saivat ottaa velkaa ketkä vain säännöstelemättä. Kun sitten lopulta devalvoitiin niin velat monikertaistuivat jne.
    Tärkein sanomani: Väärää hallitusta haukutaan(siis Ahon hallitusta) vielä nykyäänkin silloin tällöinOikea syyllinen 1990-luvun romahdukseen oli 1980-luvun lopulla ollut Harri Holkerin johtama hallitus jossa valtiovarainministerinä oli Erkki Liikanen.

    " Vahva markka= markalla oli valheellisen korkea arvo."

    => Oikeastaan en kysynyt sitä, vaan että miksi se arvo oli valheellisen korkea?

    "Ulkomailta saivat ottaa velkaa ketkä vain säännöstelemättä."

    Noinhan se oli, mutta kysyin enneminkin sitä, että miksi valtio alkoi ottaa sitä velkaa ulkomailta

    Tuolla jotain pähkäilevät:

    http://www.promerit.net/2012/07/13008/

    Myös tuolla vastaavaa, josta lyhyesti lainaan:

    "Jos valtio noudattaa viisasta politiikkaa, se ei tarvitse koskaan ulkomaanvelkaa. Se voi tarvittaessa painaa omat setelinsä taikka lainata kotimaasta"

    http://auvorouvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/151890-valtion-ulkomaanvelka-kiellettava-perustuslailla

    Ja, tuolta Akateemisen talousblogin kommenteista hiukka vihjettä:

    "Huomaamme Suomen Pankin taulukosta, että Suomen liityttyä EY:n Suomen Pankin luotot julkiselle sektorille (valtio) loppuivat, ja Suomi siirtyi ostovaluutta euroon = velkaantuminen alkoi."

    http://blog.hse-econ.fi/?p=5995

    Äänestä

Minä muistan, enkä koskaan unohda.

Äänestä
  • Muistissa on .Vekaa sai kun käveli pankkiin. Meiniki oli kuinka pajon pannaan.Korot oli jotain muuta kuin tänäpäivänä.12% ja silleen... .Ei haitannut .Rakennettiin ja velkaa sai .Velanmaksukyky tuntui jäävän huomioimatta.Työtä oli ja kavuun luotettiin.

    Idänkauppa tyrehtyi.Markka oli kovaa valuttaa /_talous seisahtui ja konkursseja tuli.Asuntoja oli luototettu yliarvoisesti ja pankit halusivat saatavia.Joskus näytti siltä ja että vaikka maksukykyä olis takaisinmaksuun ,mutta riittäviä vakuuksia luototetulle kiinteistölle ei ollut hintojen tippuessa,vasaran alle meni.

    Hinta holtittomuudelle oli kova.Pörssiopelurit olivat pelaneet ja kansa maksoi viulut loppupeleissä ja taisi joku pankijohtaja vetää itsensä kaulakikkuunkin.Työttömyys oli samassa jamassa kuin nytkin ja jäi varmasti monelle selkärankaan muistoksi nuo ajat

    1990 lama:

    http://pankkikriisi.blogspot.fi/2008/11/suomen-taloudellinen-lama-1990-luvun.html

    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/03/19/90-luvun-lama-kaatoi-pankkeja-ja-ihmisia

    http://jouniflemming.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91741-1980-luvun-pankkikriisi-suomessa-mita-tapahtui-ja-miksi

    ja pelkkää asiaa noista ajoista:
    http://www.vatt.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/news_3190_id/72

    Äänestä

  • tyhijopkå kirjoitti:

    Muistissa on .Vekaa sai kun käveli pankkiin. Meiniki oli kuinka pajon pannaan.Korot oli jotain muuta kuin tänäpäivänä.12% ja silleen... .Ei haitannut .Rakennettiin ja velkaa sai .Velanmaksukyky tuntui jäävän huomioimatta.Työtä oli ja kavuun luotettiin.

    Idänkauppa tyrehtyi.Markka oli kovaa valuttaa /_talous seisahtui ja konkursseja tuli.Asuntoja oli luototettu yliarvoisesti ja pankit halusivat saatavia.Joskus näytti siltä ja että vaikka maksukykyä olis takaisinmaksuun ,mutta riittäviä vakuuksia luototetulle kiinteistölle ei ollut hintojen tippuessa,vasaran alle meni.

    Hinta holtittomuudelle oli kova.Pörssiopelurit olivat pelaneet ja kansa maksoi viulut loppupeleissä ja taisi joku pankijohtaja vetää itsensä kaulakikkuunkin.Työttömyys oli samassa jamassa kuin nytkin ja jäi varmasti monelle selkärankaan muistoksi nuo ajat

    1990 lama:

    http://pankkikriisi.blogspot.fi/2008/11/suomen-taloudellinen-lama-1990-luvun.html

    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/03/19/90-luvun-lama-kaatoi-pankkeja-ja-ihmisia

    http://jouniflemming.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91741-1980-luvun-pankkikriisi-suomessa-mita-tapahtui-ja-miksi

    ja pelkkää asiaa noista ajoista:
    http://www.vatt.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/news_3190_id/72

    Tuolla Jouni Flemmingin blogissa asiaa aavaavat hyvin kommentoijat:

    Pekka Heliste

    Tuula Hölttä

    Mauri Nygård

    Äänestä

  • kerro.lisää kirjoitti:

    Tuolla Jouni Flemmingin blogissa asiaa aavaavat hyvin kommentoijat:

    Pekka Heliste

    Tuula Hölttä

    Mauri Nygård

    Avaaja meni hiljaiseksi jostain syytä, johtuukohan se siitä, että kepuhallitus toistaa samat virheet joita silloin tehtiin.

    Äänestä

  • kysyn.kuitenkin kirjoitti:

    Avaaja meni hiljaiseksi jostain syytä, johtuukohan se siitä, että kepuhallitus toistaa samat virheet joita silloin tehtiin.

    Hölmöjä puhut.
    Duunarien koko sosiaalikoneiston ainoa luottopiste oli inflaatio. Inflaatio lauloi ja markkaa heilutettiin aina tyhmien toimesta. Palkkoja nostettiin ja hintoja nostettiin. Ay-jäärät ajoivat asiaansa ja kasvattivat sairaan potilaan tulehdustilaa. Todellisuudessa progressiivinen verotus sai joka kerta enemmän ja enemmän jolloin kun vero% nousi, palkkaa alkoikin jäämää vähemmän ja vähemmän käteen. Duunareita kusetettiin urakalla. Nytkin tehdään niin ( esim. ammattiliittojen vuokra-asunto bisnekset).
    Duunari maksaa ja vielä maksaa liitto maksunsakin :D
    Tämä koko koneisto oli kasvanut järjettömiin mittoihin ( suomessa 10x liikaa virkoja ja toimia julkishallinnossa kansan määrään nähden) ja yhä jatkuu. Sosialismi alkaa olla jo kummunismia. Kuinka pitkälle duunarit jaksavat, sitä ei kukaan tiedä. Työpaikat kuitenkin vähenevät ja entiset kusettajat ovat korkeamääräisillä eläkkeillä. Yhä repivät tyhmiltä ja ay-jäärät esittävät osaansa.
    Nyt koneistosta on tullut itse tarkoitus. Eletään velalla ja kasvatetaan koneistoa. Sehän on vasemmiston, vihreiden ja sdp:n talousoppi.
    Hölmöjä siis puhut. Emme voi enää edes inflaatiolla pelata, koska olemme eurossa. Mietihän sitten uudestaan asiat.
    Koko koneiston määrää tulee tiputtaa vahvalla kädellä. Menohan on kun Kreikassa, hyvin tuttua itsemurha toimintaa. Syy on sosialistien loputtomassa ahneudessa ja itsetuhovietissä. Ei ole inflaatiota :D
    Pitäisi vastata omista veloistaan ja kansalle siitä, että ottaa heidän rahoja omiin, kansaa tuhoaviin tarkoituksiinsa.
    Tämä vasuri siipi on tyhmää porukkaa ja luulen että suomalaiset ovat huomaamassa asian hitaasti mutta varmasti.
    Nykyhallituksen vika ei ole menneiden sosialisti-punaisten hallitusten mokat. Ongelmat tulevat sieltä, missä ne on rakennettu. Nykyhallitus ei ole vielä rakentanut juuri mitään. Homotouhutkin oli sdp hallituksen tärkeimpiä asioita (nauretaan taas).
    Koska olemme eurossa, ei inflaatio enää toimi. Siksi joutuukin duunari opettelemaan uusia asioita ja se on luultavasti konkurssi. Joutuu vastaamaan typeryydestään ja lisäksi elättämään kaikenkarvaisia partalapsia. Onnea vaan! Toivottavasti jaksatte.
    Itse tulen äänestämään PS puoluetta. Ikinä en ole punikkeja äänestänyt. Kokoomusta kyllä, mutta en enää sitäkään.

    Äänestä

  • PS.tulee kirjoitti:

    Kirjoittelet enemmänkin omia subjektiivisia näkemyksiäsi kuin faktoja.

    "Tämä koko koneisto oli kasvanut järjettömiin mittoihin ( suomessa 10x liikaa virkoja ja toimia julkishallinnossa kansan määrään nähden) ja yhä jatkuu."

    Tuo on joidenkin oikeistopuolueiden levittämää propagandaa. Lisäksi tiedetään, että julkiselta on tuottavuusohjelmien aikana vähennetty väkeä, valtiolla oli aikanaan n. 240 00 virkamiestä ja työntekijää, nyt n. 80 000.

    Inflaatiosta olet tietyllä tavalla oikeassa. Sehän oli jo EU-vaatimuskin, matala inflaatio.

    "NAIRU (Non Accelerating Inflation Rate of Unemployment) –

    systeemi joka on tämän päivän todellisuutta.

    Euroopan monetääriseen unioniin pääsemisen ehtona oli mm että

    inflaatio ei olisi liian korkea. "

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/1693437/siksi-tyottomyys-ei-saa-havita---

    "Tuo NAIRU-systeemin keksijä Milton Friedman sai Nobel-palkinnon 1976.

    Jotta tämä ekonominen systeemi toimisi täytyy työntekijöitten kamppailla keskenään työpaikoista ja vaatia vähiten palkkaa ja työturvallisuutta.

    Työttömyys on poliittinen ase."

    Äänestä

  • PS.tulee kirjoitti:

    Hölmöjä puhut.
    Duunarien koko sosiaalikoneiston ainoa luottopiste oli inflaatio. Inflaatio lauloi ja markkaa heilutettiin aina tyhmien toimesta. Palkkoja nostettiin ja hintoja nostettiin. Ay-jäärät ajoivat asiaansa ja kasvattivat sairaan potilaan tulehdustilaa. Todellisuudessa progressiivinen verotus sai joka kerta enemmän ja enemmän jolloin kun vero% nousi, palkkaa alkoikin jäämää vähemmän ja vähemmän käteen. Duunareita kusetettiin urakalla. Nytkin tehdään niin ( esim. ammattiliittojen vuokra-asunto bisnekset).
    Duunari maksaa ja vielä maksaa liitto maksunsakin :D
    Tämä koko koneisto oli kasvanut järjettömiin mittoihin ( suomessa 10x liikaa virkoja ja toimia julkishallinnossa kansan määrään nähden) ja yhä jatkuu. Sosialismi alkaa olla jo kummunismia. Kuinka pitkälle duunarit jaksavat, sitä ei kukaan tiedä. Työpaikat kuitenkin vähenevät ja entiset kusettajat ovat korkeamääräisillä eläkkeillä. Yhä repivät tyhmiltä ja ay-jäärät esittävät osaansa.
    Nyt koneistosta on tullut itse tarkoitus. Eletään velalla ja kasvatetaan koneistoa. Sehän on vasemmiston, vihreiden ja sdp:n talousoppi.
    Hölmöjä siis puhut. Emme voi enää edes inflaatiolla pelata, koska olemme eurossa. Mietihän sitten uudestaan asiat.
    Koko koneiston määrää tulee tiputtaa vahvalla kädellä. Menohan on kun Kreikassa, hyvin tuttua itsemurha toimintaa. Syy on sosialistien loputtomassa ahneudessa ja itsetuhovietissä. Ei ole inflaatiota :D
    Pitäisi vastata omista veloistaan ja kansalle siitä, että ottaa heidän rahoja omiin, kansaa tuhoaviin tarkoituksiinsa.
    Tämä vasuri siipi on tyhmää porukkaa ja luulen että suomalaiset ovat huomaamassa asian hitaasti mutta varmasti.
    Nykyhallituksen vika ei ole menneiden sosialisti-punaisten hallitusten mokat. Ongelmat tulevat sieltä, missä ne on rakennettu. Nykyhallitus ei ole vielä rakentanut juuri mitään. Homotouhutkin oli sdp hallituksen tärkeimpiä asioita (nauretaan taas).
    Koska olemme eurossa, ei inflaatio enää toimi. Siksi joutuukin duunari opettelemaan uusia asioita ja se on luultavasti konkurssi. Joutuu vastaamaan typeryydestään ja lisäksi elättämään kaikenkarvaisia partalapsia. Onnea vaan! Toivottavasti jaksatte.
    Itse tulen äänestämään PS puoluetta. Ikinä en ole punikkeja äänestänyt. Kokoomusta kyllä, mutta en enää sitäkään.

    "Itse tulen äänestämään PS puoluetta. Ikinä en ole punikkeja äänestänyt. Kokoomusta kyllä, mutta en enää sitäkään."

    Heh:

    "Persuista tulee vielä Kokoomuksen Hassu-Osasto. ... Eikös Vihreitä aikoja sitten pidetty "kokkareiden" puisto-osastona..."

    http://jarnoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/214596-olen-ollut-vaarassa#comment-3263998

    Äänestä

Aloittaja ei mennyt hiljaiseksi vaan oli matkalla.
Halusin pitää/palauttaa mieleen ketkä olivat poliittisesti vapailla vaaleilla valitut henkilöt jotka saivat aikaan pääsääntöisesti "itse" aiheutetun laman 1990-luvulla, ettei turhaan syytettäisi vääriä henkilöitä. Muuten siltä ajalta tulee mieleen vielä Iiro-rukka Viinanen, erittäin hyvä mies joutui myös hirveästi haukuttujen penkille- aiheetta .
Huonosti silloin toimineita olivat edelleenkin alussa mainitsemani Harri Holkeri ja Erkki -kumihuuli Liikanen!
Muuten (jo toisen kerran) Puheistaan päätellen Erkki-rukka tuntuisi oppineen toki jotakin valt var ministeri (1990-luku) ajaltaan/ajallaan? Nyt Suomen Pankin pamppu.

Äänestä

Ketkut muistetaan aina. Ja kumma kyllä samat ketkut aina saavat ääniä vaaleissakin.

Pienet ketkut antaa ääniä isommille ketkuille vaaleissa. Ja mikään ei muutu, aina on kauniita vaalilupauksia ja sitten ne kaikki unohtuu.
Näin se ketkuilu jatkuu. Ja joskus tulee jätti jytky kunnon ketkuilusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jafakta kirjoitti:

Historia. 1980-luvun lopulla oli pääministerinä Harri Holkeri ja valtiovarainministerinä Erkki Liikanen (nyk. Suomen Pankin pääjohtaja) Tämän hallituksen toimesta Suomi ajautui todelliseen lamasyöveriin. Johtui itsensä hallituksen toimista mm. vahva markka, hallitsematon ulkomaisen velanotto (yksityisten huijarien) jne. Hallituksesta riippumattomista mm. idän kaupan romahdus jne.
Poliittisesti sitoutuneet ovat syyttäneet perässä tullutta Esko Ahon hallitusta! Kuinka se tapahtui yhdessä yössä kun hallitukset vaihtuivat? Mahdottomuus!
Kun Ahon hallitus astui virkaansa oli kuvakieltä käyttäen talon (Suomen)päärakennus poltettu vain sauna ja väentupa olivat jonkunlaisessa kunnossa! Päästiin kuitenkin tuskallisin keinoin nousuun ja jäätiin henkiin.
Suututtaa kun vanhoista puhuttaessa tollot avaa turpansa ja totisella naamalla pölöttää: Ahon hallituksen jäljet pelottaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu