Hyvät Kirkonkylän koiranomistajat!

Koiramimmi

Tiedättekö, mitä järjestyslain 14§ sanoo? Entä mitä ohjeistaa kennelliitto sivuillaan? Kannattaisi tutustua asiaan. Molemmissa sanotaan yksiselitteisesti: koiran omistajan ja haltijan on pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

Hoidettuja alueita lain mukaan ovat esimerkiksi alueet, joilla nurmikot on leikattu ja joilla on istutuksia tai joilla tiet ovat päällystettyjä. Järjestyslaki koskee yleisesti käytettäviä paikkoja riippumatta siitä, kuka paikat omistaa. Poliisi voi sakottaa koiranomistajaa, joka jättää jätökset keräämättä. Jätökset kuuluvat sekajätteeseen, eivät kadulle.

Mikä siinä on, että sitä jätöskasaa ei saa pussiin kerättyä ja kiikutettua roskikseen? Miksi me vastuuntuntoiset ja jätösten asianmukaisesta hävittämisestä huolehtivat koiranomistajat, sekä koirattomat asukkaat vuodesta toiseen hiljaisesti alistumme tähän, että joudumme elämään ulostemassan keskellä? Uskoisin, että jokainen, joka vähänkin viitsii kadunvarsia vilkuilla, huomaa, miten siivottomassa kunnossa paikat ovat.

Asia ei suinkaan ole koirien vika vaan omistajien. Omistajat voisivat edes ajatella sitä omaa koiraansa, jolle ulosteiden levittäminen ympäristöön ja kaduille muodostaa terveysriskin: koira saattaa saada jätöksistä sisäloisia.

Ryhtiliikettä kaivataan! Koirankakkapussi käteen, kun seuraavan kerran koiranne kanssa ulos lähdette. Kiitos!

5

254

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sussarikimma

      Kerää itse paskaa jos kerran asia vaivaa noin paljon.

      • varma_aihe

        Nykyään tulee kerättyä jos pahaan paikkaan pääsee. Mun koira tekee mahd. kauas kadusta rauhalliseen paikkaan ja jos se on ihan pöpelikköö... niin sinne jää.
        Sitä en ihan ymmärrä että keskellä jalkakäytävää löytyy jätöksiä, ei hyvä.

        Taitaa muuten olla kohta Kevät....ihanaa...


    • skodakundi

      Miten ois toinen ajankohtainen keskustelu? Nastarenkaat kuluttaa tietä ennemmän kuin kitkat...pölisee ihan kamalasti.

      • pommisuojaan

        Elämä on ihmisen vaarallisinta aikaa... kielletään kaikki !


    • jalankulkija

      Samaa mieltä koirankikkareista, jokainen kerää oman koiransa tuotokset pois niin ympäristö pysyy siistinä. Nyt näkee läjiä jopa keskellä jalkakäytävää.... kamalan näköistä.

      Samaa mieltä myös toisesta aiheesta, nastarenkaat kuluttaa tien pinnat, katupöly menee keuhkoihin. Ja senhän tietää että yhteiskunnan rahat ei riitä kaikkeen, katujen parempaan kunnossapitoon - eikä kikkareiden siivoomiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      116
      2406
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1471
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      642
      1004
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe