PerusSuomalaista ei saa jättää yksin, kuten monesti tälläisessa totuuden esille tuonnissa Suomessa on käynyt.
.
Se joka ei tue Suomalaisuutta voi pakata laukkunsa ja lähteä.
Suomi on tarkoitettu Suomalaisille, muut saa mennä.
.
Puolueen on tehtävä kaikkensa tukeakseen jäseniään. Kiemunki on tuen tarpeessa.
.
Se joka ei tue Suomalaisuutta voi pakata laukkunsa ja lähteä.
Suomi on tarkoitettu Suomalaisille, muut saa mennä.
.
Puolueen on tehtävä kaikkensa tukeakseen jäseniään. Kiemunki on tuen tarpeessa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Massamurhaajaa tuetaan RKP:ssä parhaillaan hiljaisuudella.
Meteliä ei pidetä, odotetaan kohun laantumista.
.
Persujenkin pitäisi oppia hiljainen tukeminen. Ei pidä antaa jokaiselle vastaantulevalle vassaritoimittajalle haastatteluja, vaan olla hiljaa.
Ainakin minä miehenä olen suorastaa ihastunut Kiemunkiin. Luonto ihmisenä olen usein toivonut näkeväni petolinnun perseen.
Hyvin sanottu!
Vihreissä näkee petolintujen perseitä jo tarpeeksi, olisi yhtä vähemmän jos pysyisit itse pois.
Petolinnun perse joka näyttää ihan norsun vitulta.
Olen pari viikkoa lueskellut Suomi24-palstoilla tästä Terhi Kiemungista. Ihmettelen eritoten miksi palstoilla toistuvast nostetaan esiin kauneusaspekti, negatiivisessa mielessä. Olen miettinyt onko takana joku tai jotkut naiset jotka ns. trollaavat Kiemungia kohtaan. Muuten ei tuo valtavalla kiihkolla rumaksi haukkuminen selity. Kirjoittajille kaikki muu on merkityksetöntä, kun vain pääsevät "oksentamaan" Kiemungin rumuutta.
Palstoilla on ollut lukuisia Kiemunkiin liittyviä linkkejä ja kommentteja niihin. Olen niitä selaillut. Kopioinpa ja kommentoinpa minäkin joitakin niitä tässä. Toivon että jaatte tätä minunkin kokoelmaa.
Kuinka "petolinnun perse" - kuten kirjoitetaan - se kiemunki on. Tuosta "kuvagalleriasta" näkee sen, että Terhi Kiemunki ei todellakaan ole mikään "Barbie-tyttö", vaan tavallisen suomalaisen näköinen pyöreähkö nainen.
http://www.meidanmaa.fi/terhikiemunki/kuvagalleria
Keskusteluissa on kiistelty siitä muokkautuvatko some-tarinat alkaen elää omaa elämäänsä myös valtamedioissa. Asiassa lienee vinha perä. Lööppi on iso lööppi kun sen saa rakennettua mieleisekseen sopivista some-palasista.
http://www.terhikiemunki.fi
On yllätys, että Turun Sanomat oli alkanut poistaa esimoderoinnin kautta hyväksyttyja viestejä Kiemunki-jutustaan. Nyt koko jutun viestiketju näkyy olevan poistettu ja suljettu.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/857450/Kiemunki jatkaa islaminvastaista kirjoitteluaan
Miksi TS esitarkastamansa kommentit esti, jää arvoitukseksi. Aivan sama juttu löytyy Aamulehdestä. Monet siellä olevat kommentit ovat selvästikin ajatuksella kirjoitettuja, vastakkaisetkin. Kannattaa lukea jutun kommenttejakin. Kopioin alle yhden kommentin.
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/lea-makipaan-eduskunta-avustaja-terhi-kiemunki-jatkaa-islaminvastaista-kirjoitteluaan/
Aamulehden kommentoija nimimerkillä: "Ei ennustaja vaan realimaailmassa elävä pappa."
"Täysin turhaa ”suvaitsevaisten” on keuhkota Terhi Kiemunkin kirjoittelusta. Oikea demokratia kestää jopa Terhinkin mielipiteet. Lähivuodet näyttää höpöttääkö Kiemunki omiaan vain toteutuuko Kiemunkin näky koko karmeudessaan. Suomi on hyljännyt ne arvot jonka varaan rakennettiin Suomen huikea hyvinvointi menneinä vuosina. Nyt arvotyhjiön on täyttänyt ”suvaitsevaisten tyhjien tynnöreiden kolina”. Isis ja sen airueiden ei tarvitse valloittaa Europpaa, ne ovat jo Euroopan ytimessä. Brysselin ja Pariisin tapahtumat ovat järkyttävä esimerkki siitä kun ei ajoissa osata lukea ajan ilmiöitä. Kun Isis on Euroopan ytimessä, miksei siis myös Suomessa. Arvoisat suvakit ym. tyhjien tynnöreiden kolistelijat, nöyryyttä ja rehellisyyttä kehiin, myös teillä on vastuu puheistanne. Kukaan ei tiedä mikä kohtalo odottaa Eurooppaa, Euoopan lähihistoriaa kannattaa tutkistella. Ennen toista maailmansotaa hiljennettiin ”kiemungit” jotka varoittivat uhkaavasta katastrofista. Valitettavasti he vaan olivat oikeassa. Esim. Viipurin tuomiokirkkoon käveli kesken Jumalanpalveluksen mies joka kertoi, että kolmen kuukauden kulutta tämä kirkko on raunioina. No ukko heivattiin pihalle ja Viipurin tuomiokirkko oli kolmen kuukauden kuluttua raunioina. Sama ukko ennusti myös etukäteen sodan lopputuloksen hän vaan ei voinutt kertoa sitä suomalaisille kun Suomen viranomaiset laitto ukon häkkiin aina sodan katkeraan loppun saakka."
Kiemunki ei ilmeisesti usein pääse medialle kertomaan mitä itse oikeasti ajattelee, vaan jutut hoitaa some tai tiedostusvälineen. Tämä iltalehden haastattelu lienee enemmän Kiemungin mielipiteitä kuin toimittajan omaa maailmankuvaa tai pyrkimystä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015092720426192_uu.shtml
Ääliöt - Mitä väliä on ulkonäöllä, kaikki rumenee vanhetessa, myös te!
Tärkeintä on päänsisältö ja Kiemungilla se on loistava.
Kyllä teille missi tissinuket kelpaa, mutta päässä on sahajauhua, se kertookin siitä, että olette itse samanlaisia jauhopäitä!
Eihän Kiemunki edes ole mikään ruma ihminen, sellainen tavallisen keski-ikäisen naisen näköinen vaan.
Jos vähemmän komea mies puhuisi samoin kuin Kiemunki, ei hänen ulkonäköönsä puututtaisi mitenkään, vain hänen sanoihinsa - näettekö nyt, minkälaisia idiootteja nämä Kiemunkin haukkujat ovat ja vain siksi että hän on arkisen näköinen keski-ikäinen nainen.
Kiemungin sanoma ei peity eikä unohdu, niin kuin missien senttien pakkelikerrosten alle.