Uskovat ihmiset eivät ole niin älykkäitä kuin ihmiset, jotka ovat ateisteja.
Tämä selvisi, kun tutkijat kävivät läpi 63 älykkyyteen ja uskomiseen liittyvää tutkimusta. Niistä tehtiin oma tutkimus, eli meta-analyysi.
Rochesterin yliopisto kokosi yhteen 63 tutkimusta aina vuosikymmenien takaa. Tutkimusta johti professori Miron Zuckerman. Hän löysi tutkimuksissa selvän negatiivisen korrelaation älykkyyden ja uskonnollisuuden välillä.
Ilmiöt eivät siis esiinny yleensä yhdessä. Tämä päätelmä ilmeni 53 tutkimuksessa 63:sta.
Meta-analyysi julkaistiin tieteellisessä julkaisussa, jonka nimi on Personality and Social Psychology Review.
Mitä älykkäämpi lapsi on, sitä todennäköisemmin hän irtaantuu elämänsä aikana uskonnosta. Vanhemmallakaan iällä tavallista älykkäämmät ihmiset eivät yleensä ole uskonnollisia.
Yksi Zuckermanin käymistä tutkimuksista seuraa 1 500 lahjakkaan ihmisen elämää. Lapsena heillä oli mitattu hyvin korkea älykkyys eli yli 135 pisteen älykkyysosamäärä. Tutkimus alkoi jo vuonna 1921 ja se jatkuu yhä.
Zuckermanin tutkimus on ensimmäinen järjestelmällinen meta-analyysi 63 tutkimuksesta, jotka oli tehty vuosina 1928–2012. Vain kymmenessä tutkimuksessa 63:sta nähtiin positiivinen yhteys uskomisen ja älykkyyden välillä.
Meta-analyysin tekijät ottivat myös huomioon myös sen, miten tutkimuksen tiedot kerättiin, mikä oli tutkittavien määrä ja miten ne oli valittu. Tutkijat selvittivät myös ne menetelmät, joilla älykkyyttä mitattiin.
Meta-analyysissä psykologit määrittelivät älykkyyden "kyvyksi järkeillä, suunnitella, ratkoa ongelmia, ajatella käsitteellisesti, ymmärtää mutkikkaita ideoita, kyvyksi oppia nopeasti ja kokemuksesta".
Uskomisen psykologit määrittelivät osallisuutena johonkin uskontoon tai sen osiin.
Tutkimuksen mukaan muut tekijät, kuten sukupuoli tai koulutus, eivät vaikuttaneet löydettyihin korrelaatioihin. Uskon määrä kuitenkin vaihteli hieman iän mukaan.
Meta-analyysi toteaa, että tutkimuksen löydöillä on muutama keskeinen teema.
Älykkäät ihmiset pitävät uskonnollisuutta epäjärjellisenä eli irrationalina. Lisäksi uskonto ei ankkuroidu tieteen löytöihin, eikä uskontoa voi testata.
Meta-analyysin johtopäätöksiä on arvosteltu siitä, että se määrittelee älykkyyden vain analyyttisena älykkyytenä. Tutkimus ei ota huomio luovaa älyä ja tunneälyä.
Epäuskonnollisuus liittyy myös itsensä hallintaan.
"Älykkäät ihmiset käyvät tyypillisesti enemmän kouluja. Se tuottaa heille lopulta etuja", tutkijat pohtivat.
"Älykkäät ihmiset saavat lopulta hyviä töitä ja korkeampaa palkkaa. Se voi johtaa korkeampaan itsevarmuuteen ja voi puolestaan rohkaista hallitsemaan uskomuksiaan."
http://www.hs.fi/tiede/a1376360063034

Vastaukset 12
Vanhimmat
Tämä luterilaisuus palsta todistaa samaa asiaa omalta osaltaan.
Etenkin teistä ateisteista, ÄLYKKYYS LOISTAA POISSAOLOLLAAN. Ja miksi postaatte tuota samaa aina vaan.
Mikä onnen tae se älykkyys on, eikös se niin ole, että tieto vaan lisää tuskaa? Jokainen ihminen on juuri niin älykäs kuin pitääkin, eli semmoinen minkälaisen Jumala on hänestä luonut. Kyllä nykyään on tehty älystä, koulutuksesta, työstä, rahasta ja tavarasta jonkinlaisia epäjumalia, mihin turvataan.
Luuk 12
15. Ja hän sanoi heille: "Katsokaa eteenne ja kavahtakaa kaikkea ahneutta, sillä ei ihmisen elämä riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä ylenpalttisesti olisi".
16. Ja hän puhui heille vertauksen sanoen: "Rikkaan miehen maa kasvoi hyvin.
17. Niin hän mietti mielessään ja sanoi: 'Mitä minä teen, kun ei minulla ole, mihin viljani kokoaisin?'
18. Ja hän sanoi: 'Tämän minä teen: minä revin maahan aittani ja rakennan suuremmat ja kokoan niihin kaiken eloni ja hyvyyteni;
19. ja sanon sielulleni: sielu, sinulla on paljon hyvää tallessa moneksi vuodeksi; nauti lepoa, syö, juo ja iloitse'.
20. Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?'
21. Näin käy sen, joka kokoaa aarteita itselleen, mutta jolla ei ole rikkautta Jumalan tykönä."
Tässä omaisuuteen voisi hyvin liittää myös älyn, kaikki on Jumalan lahjaa.
Psalmit 139
13. Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
14. Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
15. Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä.
16. Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
"Mikä onnen tae se älykkyys on, eikös se niin ole, että tieto vaan lisää tuskaa?"
Ålykkyys ja tieto ovat eri asioita.
Typerät palstahörhöt kyllä vahvistaa aloituksen väitettä. Nämä idiootit nauraa varmaan pierunkin kuultuaan.
Mitä älykkäämpi ihminen on, sen vaikeampaa – todennäköisesti ja keskimäärin – on uskoa mitään todistamattomia väitteitä uskonnolliset mukaan lukien. Näin yksinkertaisesta asiasta tässäkin on pohjimmiltaan kyse.
Ja poikkeuksia tietysti löytyy, sillä on myös älykkäitä konservatiiviuskovaisia kuten tyhmiä ateistejakin.
"tyhmiä ateistejakin."
Tiedän yhden ns "tyhmän ateistin".
Juteltuani hänen kanssaan huomasin, että hän kuitenkin uskoo Jumalaan ja luulee olevansa ateisti.
Tuollaiset tutkimukset vahvistavat Raamatun sanan oikeaksi.
1 Kor 1:23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
1:24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
1:25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
1:26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
1:27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
1:28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
1:29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
Jumala on muuten samaa mieltä alustajan kanssa ....hmmmm
Luuk. 10:21
Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
Lapsenmielisten on taivasten valtakunta. Amen
Lapsenmielinen ja kiero valehtelija on kaksi eri asiaa. Ja täysin oma lukunsa on omahyväinen. Kokeillaanpa: "..olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne kieroille valehtelijoille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt." Miltä kuulostaa? Tai "Omahyväisten on taivasten valtakunta. Amen"
Tämä kohta missä puhutaan, että "on salattu viisailta ja ymmärtäväisiltä" on kyllä ihmeellinen. Kaikkivaltias jos on hän antaa kaiken, myös viisauden tai tyhmyyden, mutta rankaisee sitten viisasta ja palkitsee tyhmää. Tosin sitten kertomus viisaista ja tyhmistä neitsyistä lievittää, tai sekoittaa, tuota.
On myös viisaita uskovaisia ja tyhmiä ateisteja. Mutta enemmistö uskovaisista ei ole maan mahtavia, kuten Raamatussa sanotaan.
1:26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
1:27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
1:28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
1:29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
Kaikki ihmiset ovat kuitenkin samalla viivalla Jumalan edessä, kaikilla on mahdollisuus pelastua, mutta rikkaan on vaikeampi nöyrtyä.