Miten syntinen ihminen saa pelastuksen?

Miten ihminen pelastuu? Hyviä tekoja tekemällä? Ettei tee kenellekään mitään pahaa? Yrittämällä noudattaa kymmentä käskyä?

Ei. Raamattu kertoo asian aivan toisin:

Pelastus on JUMALAN LAHJA

Jumalan armo ja lahja on yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi. Armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja.

_ _ _

Mutta SYNTI?
Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Peri- ja tekosyntisyys estää ottamasta Jumalalta vastaan mitään hyvää, koska teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. Me tiedämme, ettei Jumala kuule syntisiä.
Silti hän haluaa ihmiset itselleen: hän tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

Onko tässä ristiriita? Miten syntinen ihminen pääsee täydellisen ja puhtaan Jumalan yhteyteen?

RATKAISU
Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Jeesus Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Jumalan lahja ihmisille, Jeesus, on meidän syntiemme sovitus.

JEESUKSEN OMAKSI
Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.
Miten tämä armosta saatava lahja otetaan vastaan?

USKOLLA
kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

Mistä ottaa uskoa, kun sitä ei ole? Anoen sitä Jumalalta. Rukous: "Jumala, armahda minua syntistä!" on jo uskon ensimmäinen askel. Sen jälkeen tulee toinen, ja kolmas....
Kunnes polku kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään asti.

5

347

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • agaatti

      Kun ihmisiltä kysyy, miten päästään taivaaseen, vastaukseksi todellakin tulee: hyviä tekoja tekemällä tai ettei tee kenellekään mitään pahaa tai yrittämällä noudattaa kymmentä käskyä.
      Nämä konstit ei toimi, kokeiltu on. Ainoa tie on armon tie.

    • upataan.taas

      Up.

    • Jewsus

      Hienoa, että "Jumalan" piti kiduttaa joku kuoliaaksi jotta voisi antaa synnit anteeksi. Ei tainnut ihan toimia koko syntiuhri, koska Jeesus oli ainakin Raamatun perusteella melko syntinen kaveri. Puhdisti temppelin juutalaisista käyttämällä remmiä, se jos mikä on väkivaltaa. Sen lisäksi Jeesus kidutti eläimiä karkoittamalla riivaajahenkiä sikoihin jotka syöksyivät oitis kuolemaan.

      http://see_the_truth.webs.com/
      http://www.angelfire.com/empire/serpentis666/HOME.html

    • OttoPetteris

      - - - Miten ihminen pelastuu? - - -

      Riippuu mistä pitäisi pelastua; Jos on kyse jäihin putoamisesta, niin se on eri asia kuin tulipalosta. Jos taas on kyse uskovaisten pelottelusta helvettiin joutumisesta, niin paras tapa on olla uskomatta niihin höpötyksiin. Lahkot ovat keksineet helvetin ja kiirastulen, jonne joutuu, jos ei tottele määryksiä. Tuosta paikasta "pelastuu", jos alistuu lahkon määräyksiin miten lahkon jäsenen on elettävä. Näitä määräyksiähän on sitten erilaisia, joka lahkolla omansa.

      Parasta olla kokonaan erossa kaikista lahkoista ja seurakunnista ja elää hyvää ja antoisaa elämää. Niin minäkin teen, enkä usko, että Jumal-hahmo kyttää minua ja päättää tappaa minut kun käytän kortonkia tai luovutan verta...

    • "Miten syntinen ihminen saa pelastuksen? "

      Ratkaisemalla rubiikinkuution 14 sekunnissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      116
      2406
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1491
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      642
      1014
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe