Avoin kirje entiselle työkaverilleni

Olin alunperin päättänyt olla puuttumatta tähän tilanteeseen, mutta viime viikonloppuna keskustelit pitkään myös perussuomalaisten ryhmäjohtajan Tuomo Isokankaan kanssa ja tulit sen jälkeen jälleen tokaisemaan, että minä olen kusipää. Hän nyt sattuu olemaan eräiden ystävieni ystävä ja täten voin olettaa, että perättömät puheesi minusta voivat kantautua myös ystävieni korviin. Niinpä päätin sittenkin puuttua tähän tilanteeseen.

Koska kasvokkain pääsemme suunnilleen sellaiseen keskusteluun, että tulet kertomaan minulle, että olen kusipää ja minä sanon, että puhu toimitusjohtajalle, jonka jälken poistut haistatellen paikalta, eikä muukaan yhteydenpito onnistu, niin koitetaan nyt tällaista anonyymiä avointa kirjettä. Lisäksi vaikka voin ymmärtää sen, että akuutissa tilanteessa tunteet räiskyvät, niin sitä en voi ymmärtää, että minulle ollaan lähes vuosi vihassa sellaisesta asiasta, johon minulla ei ole osaa eikä arpaa.

Syytit minua aiemmin, että ”firma muuttui samana päivänä, jona tulit taloon”. Ihmettelin sitä, enkä osannut yhdistää ko. asiaa ennen kuin myöhemmin minulle kerrottiin, että samassa kuussa kun aloitin täysipäiväisenä yrityselle oli tullut lähes 300 000 euron jälkilaskut maksuun , joka sittemmin lakkautettiin ja siinä ohessa Sinut irtisanottiin. Siinä kuussa oli kyllä todella outo ilmapiiri toimistolla. Ennen kuin toimitusjohtaja ja firman kakkosmies saivat pokkansa toimimaan, he katsoivat minua kuin kävelevää kuollutta miestä hirsipuulle kävelemässä. Että oli kyllä mielenkiintoinen ensimmäinen täysi työpäivä. Seuraavat pari viikkoa eivät olleet paljoakaan paremmat. Ajattelin silloin, että tuliko sittenkin veikattua väärää hevosta ja keräsin ko. kuussa pitkää listaa mahdollisista tulevista uusista työpaikoista. Siis heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Jos kuitenkin tarkoitat sitä hetkeä, kun alotin osa-aikaisena, niin sitten en osaa kyllä sanoa mitään, sillä olin niin vähän paikan päällä.

Yksi vaihtoehto vihanpidollesi on myös se, että minun virallinen tittelini oli aluksi harjoittelija sellaisella alueella, joka sopisi Sinulle kuulemma ehdotettuun ylennykseen, mikä sitten hävisi savuna ilmaan edellä mainittujen yt-neuvottelujen vuoksi. Käytännössä en kuitenkaan tehnyt kyseisen tittelin mukaisia töitä lainkaan ennen tätä vuotta. Joten en ole myöskään napannut ylennystäsi Sinun nenäsi edestä. En ole myöskään puhunut selkäsi takana pahaa, kuten Sinä nyt teet minulle. Työn jälkesi on erinomaista ja saat valmista aikaan kuulemma nopeasti. Ilman tätä välikohtausta olisin varmasti antanut omasta puolestani hyvät suositukset, jos sellaisia olisit sattunut kysymään. Nyt tuskin annan Sinulle minkäänlaisia suosituksia. Siis myöskään negatiivisia.

On siis mahdollista, että epäilet minun puhuneen selkäsi takana ennen irtisanomistasi. Koska otin pari kuukautta sitten esittämäsi eri asteiset uhkaukset vakavasti, jouduin keskustelemaan tästä tilanteesta myös toimitusjohtajan kanssa. Toimitusjohtajan käsitys asioiden kulusta minun osaltani selvinnee tästä tekstiviestistä: ”Joo, ei tässä sinun syytä ole tietenkään mikään, kyse kun on siitä kun luovuttiin ja se linjapäätös oli tehty jo keväällä 2014 eli paljon ennen kun sinä tulit kuvioihin.” Eli olisi todella hyvä, jos voisit keskustella toimitusjohtajan kanssa tästä asiasta sen sijaan, että pidät vihaa minulle.

En myöskään ymmärrä, miten olisin voinut viedä Sinulta myös asuntosi, autosi ja tyttöystäväsi - joista myös olet syyttänyt minua. En tiedä missä asut tai kuka tyttöystäväsi oli. Auton olen sentään nähnyt työpaikan pihalla.


Allekirjoitan tämän antamallasi kunnianimellä

Terveisin,
12445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Krmh, ei oikeen kuulu suomi24 palstalle tämmöset. Tekstaa suoraan ks. henkilölle, jos sinusta löytyy (miestä /naista). Taidat olla hieman omissa mailmoissasi kun laitat henkilökohtaisia asioitasi tämäntapaiselle foorumille, missä käy vain kourallinen nokialaisia. Tai sitten olet niin katkera, että vain haluat huudella ympäriinsä epämääräsesti, niin kuin tästä ulostulostasi voi vain tällä erää päätellä.

Äänestä

"Avoin kirje entiselle työkaverilleni"

TÄH? Kirjettä ei ole tarkoitettu ainakaan minulle, koska en ole entinen enkä työkaverisi.

Äänestä
  • MINÄ SE EN OLE ; JOO !!! ,EMMÄÄ, EMT ????!!!TÖISÄ KATO NYY JA VAIK ASUNKKII NOKIAAAL

    Äänestä

  • ENOOENOOENOO kirjoitti:

    MINÄ SE EN OLE ; JOO !!! ,EMMÄÄ, EMT ????!!!TÖISÄ KATO NYY JA VAIK ASUNKKII NOKIAAAL

    ENOOENOOENOO ERES KOTONA JA TÄTIKIN TSUIKKAS NOKIANVIRTAAN

    Äänestä

Taitaa olla joku metalli paja

Äänestä

Normaaleja nokialaisia; puhuu pahaa selän takana

Äänestä
  • Onneks ei oo Pitkäänniemeen pitkä matka...

    Äänestä

  • Hoitoon.vaan kirjoitti:

    Onneks ei oo Pitkäänniemeen pitkä matka...

    Jaaha, sää oot sinne menossa.

    Äänestä

  • no.mee.ny.sitte kirjoitti:

    Jaaha, sää oot sinne menossa.

    Ei, yleensä sinne ei mennä itse, sinne viedään.

    Äänestä

  • löälöälöälö kirjoitti:

    Ei, yleensä sinne ei mennä itse, sinne viedään.

    Kuka sut vei?

    Äänestä

  • haisulivei kirjoitti:

    Kuka sut vei?

    Ihmettelen, miten vielä pystyt kirjoittamaan jos sinut on sinne jo viety.

    Äänestä

  • asäkaäsdklöäad kirjoitti:

    Ihmettelen, miten vielä pystyt kirjoittamaan jos sinut on sinne jo viety.

    Sulla on vikaa päässäsi, koska et tajua, että sinua tässä viedään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


OletSiltiKusipää kirjoitti:

Olin alunperin päättänyt olla puuttumatta tähän tilanteeseen, mutta viime viikonloppuna keskustelit pitkään myös perussuomalaisten ryhmäjohtajan Tuomo Isokankaan kanssa ja tulit sen jälkeen jälleen tokaisemaan, että minä olen kusipää. Hän nyt sattuu olemaan eräiden ystävieni ystävä ja täten voin olettaa, että perättömät puheesi minusta voivat kantautua myös ystävieni korviin. Niinpä päätin sittenkin puuttua tähän tilanteeseen.

Koska kasvokkain pääsemme suunnilleen sellaiseen keskusteluun, että tulet kertomaan minulle, että olen kusipää ja minä sanon, että puhu toimitusjohtajalle, jonka jälken poistut haistatellen paikalta, eikä muukaan yhteydenpito onnistu, niin koitetaan nyt tällaista anonyymiä avointa kirjettä. Lisäksi vaikka voin ymmärtää sen, että akuutissa tilanteessa tunteet räiskyvät, niin sitä en voi ymmärtää, että minulle ollaan lähes vuosi vihassa sellaisesta asiasta, johon minulla ei ole osaa eikä arpaa.

Syytit minua aiemmin, että ”firma muuttui samana päivänä, jona tulit taloon”. Ihmettelin sitä, enkä osannut yhdistää ko. asiaa ennen kuin myöhemmin minulle kerrottiin, että samassa kuussa kun aloitin täysipäiväisenä yrityselle oli tullut lähes 300 000 euron jälkilaskut maksuun , joka sittemmin lakkautettiin ja siinä ohessa Sinut irtisanottiin. Siinä kuussa oli kyllä todella outo ilmapiiri toimistolla. Ennen kuin toimitusjohtaja ja firman kakkosmies saivat pokkansa toimimaan, he katsoivat minua kuin kävelevää kuollutta miestä hirsipuulle kävelemässä. Että oli kyllä mielenkiintoinen ensimmäinen täysi työpäivä. Seuraavat pari viikkoa eivät olleet paljoakaan paremmat. Ajattelin silloin, että tuliko sittenkin veikattua väärää hevosta ja keräsin ko. kuussa pitkää listaa mahdollisista tulevista uusista työpaikoista. Siis heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Jos kuitenkin tarkoitat sitä hetkeä, kun alotin osa-aikaisena, niin sitten en osaa kyllä sanoa mitään, sillä olin niin vähän paikan päällä.

Yksi vaihtoehto vihanpidollesi on myös se, että minun virallinen tittelini oli aluksi harjoittelija sellaisella alueella, joka sopisi Sinulle kuulemma ehdotettuun ylennykseen, mikä sitten hävisi savuna ilmaan edellä mainittujen yt-neuvottelujen vuoksi. Käytännössä en kuitenkaan tehnyt kyseisen tittelin mukaisia töitä lainkaan ennen tätä vuotta. Joten en ole myöskään napannut ylennystäsi Sinun nenäsi edestä. En ole myöskään puhunut selkäsi takana pahaa, kuten Sinä nyt teet minulle. Työn jälkesi on erinomaista ja saat valmista aikaan kuulemma nopeasti. Ilman tätä välikohtausta olisin varmasti antanut omasta puolestani hyvät suositukset, jos sellaisia olisit sattunut kysymään. Nyt tuskin annan Sinulle minkäänlaisia suosituksia. Siis myöskään negatiivisia.

On siis mahdollista, että epäilet minun puhuneen selkäsi takana ennen irtisanomistasi. Koska otin pari kuukautta sitten esittämäsi eri asteiset uhkaukset vakavasti, jouduin keskustelemaan tästä tilanteesta myös toimitusjohtajan kanssa. Toimitusjohtajan käsitys asioiden kulusta minun osaltani selvinnee tästä tekstiviestistä: ”Joo, ei tässä sinun syytä ole tietenkään mikään, kyse kun on siitä kun luovuttiin ja se linjapäätös oli tehty jo keväällä 2014 eli paljon ennen kun sinä tulit kuvioihin.” Eli olisi todella hyvä, jos voisit keskustella toimitusjohtajan kanssa tästä asiasta sen sijaan, että pidät vihaa minulle.

En myöskään ymmärrä, miten olisin voinut viedä Sinulta myös asuntosi, autosi ja tyttöystäväsi - joista myös olet syyttänyt minua. En tiedä missä asut tai kuka tyttöystäväsi oli. Auton olen sentään nähnyt työpaikan pihalla.


Allekirjoitan tämän antamallasi kunnianimellä

Terveisin,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu