Valtakunnansyyttäjä tyrmää Kiemungin tutkintapyynn

Valtakunnansyyttäjä tyrmää Kiemungin tutkintapyynnön: "Rikoslaki ei ole arvoja ja ismejä määrittävä oikeuslähde"

Perjantai 1.4.2016 klo 17.48

Itsestä tehdyt tutkintapyynnöt esitutkintaviranomaisille eivät ole toivottavia syyttäjälaitoksessa, linjaa valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen.
Terhi Kiemunki teki itsestään tutkintapyynnön, josta valtakunnansyyttäjä ei suinkaan ilahtunut.

Terhi Kiemunki: Tein kohukirjoituksistani itse tutkintapyynnön - "haluan poliisin tutkivan"

Nissisen mukaan järjestelmä ruuhkautuu ja itsestään tutkintapyynnön tekevä sovittaa viranomaiselle helposti kaapua, jota tälle ei ole tarkoitettu.

Asia tuli perjantaina ajankohtaiseksi, kun kansanedustaja Lea Mäkipään (ps.) eduskunta-avustaja ja perussuomalaisten Pirkanmaan piirihallituksen varapuheenjohtaja Terhi Kiemunki teki tutkintapyynnön omasta kirjoittelustaan.

Facebook-profiilissaan Kiemunki muun muassa hämmästeli virpovia muslimilapsia ja kyseli, onko Allahillakin samaan aikaan (pääsiäisenä) joku vuosipäivä. Samassa viestiketjussa Kiemunki myös harmitteli, ettei hänellä sattunut olemaan yhtään kondomia.

Puhelimitse Kiemunki kertoi haluavansa viranomaisratkaisun siihen, onko hänen kirjoittelunsa täyttänyt rasistisen tai muun rikoksen tunnusmerkistön.

- Jos ihmistä sanotaan suoraan rasistiksi, sille pitää olla joku pohja. Nyt poliisi tutkii, onko. Nämä jutut ovat täysin sometrolleista lähtöisin, Kiemunki sanoi STT:lle.

Kiemunki ei ota kantaa siihen, onko olemassa muuta rasismia kuin rasistinen rikos.

- En tiedä, mitä rasistiksi sanoja ajattelee. Hän syyttää kuitenkin silloin aika kovilla sanoilla.

"Ei voi määritellä"

Nissinen ei ota kantaa Kiemungin kirjoitteluun, mutta avaa käsitystään rikoslain ja rasismin suhteesta.

- Rikoslaki ei ole arvoja ja ismejä määrittävä oikeuslähde. Mitä voidaan yhteiskunnassa muuten pitää moitittavana, niin luojan kiitos kaikkea sitä ei ole määrätty rikoksella rangaistavaksi. Se pitäisi jokaisen ymmärtää oman sivistyksensä perusteella.

Nissisen mukaan esimerkiksi syyttäjälaitoksen tehtävä ei ole ryhtyä yleiseksi moraalinvartijaksi, koska tehtävä on toisaalla.

- Emme tahtoisi ryhtyä itsepesun välineeksi.

Poliisi tiedustelee usein Valtakunnansyyttäjänvirastosta esimerkiksi sananvapausasioissa, onko jutusta syyttäjän mielestä syytä aloittaa esitutkinta.
STT
17227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Eläkeikäinen Lea Mäkipää, jo pitkän työuran tehnyt henkilö. Ehkä olisi aika siirtyä hyvin ansaituille eläkepäiville ja avustaja hakemaan uutta työtä tai yritystoimintaa.

Äänestä

Jos tutkintapyyntö olisi otettu vastaan, ja tutkinnassa todettu että Kiemunki ei ole syyllistynyt rikokseen, olisi Kiemunki voinut haastaa nimittelijät oikeuteen kunnianloukkaksesta.

Tämä mahdollisuuson kuulemma poissuljettu, koska "- Rikoslaki ei ole arvoja ja ismejä määrittävä oikeuslähde. Mitä voidaan yhteiskunnassa muuten pitää moitittavana, niin luojan kiitos kaikkea sitä ei ole määrätty rikoksella rangaistavaksi. Se pitäisi jokaisen ymmärtää oman sivistyksensä perusteella."

Toisaalta sama oikeuslaitos langettaa tuomioita arvojen ja ismien perusteella (esim. tapaus Halla-aho).

Näin meillä vuonna 2016. Mielenkiintoista nähdä, miten asioita linjataan vuonna 2026. Meneekö yhden uskonnollisen ryhmän oikeudet yli perustuslaissa säädetyn? Meneekö vihapuhe laillisena läpi, koska uskonto?

Meillä toisinajattelijoilla on vielä 3 ässää hihassa, millä tämä hulluus lopetetaan demokraattisin keinoin.

Äänestä
  • "Jos tutkintapyyntö olisi otettu vastaan, ja tutkinnassa todettu että Kiemunki ei ole syyllistynyt rikokseen, olisi Kiemunki voinut haastaa nimittelijät oikeuteen kunnianloukkaksesta."

    Ei olisi. Eihän kukaan ole väittänytkään hänen syyllistynen rikokseen. Häntä sanotaan rasistiksi ja sellainen hän onkin.

    "Toisaalta sama oikeuslaitos langettaa tuomioita arvojen ja ismien perusteella (esim. tapaus Halla-aho)."

    Ehei, Halla-aho syyllistyi rikokseen ja sai siitä tuomionsa. Harmittaako?

    "Meneekö yhden uskonnollisen ryhmän oikeudet yli perustuslaissa säädetyn? "

    Mistähän uskonnollisesta ryhmästä mahdat puhua? No, vastaus on joka tapauksessa "ei".

    Äänestä

Rasismi ei ole rikos. Kiemungin tutkintapyyntö täyttä pelleilyä. Ihmisten harhautamista. Punk in finlandia keskustelupalstalta löytyy lisää Kiemugin löysäpäisiä fb kirjoituksia(kuvakaapauksia). Tuskin antoi niitä poliisille tutkittavaksi. Voisi rikosnimike täyttyä ja kyllä ne ovat aitoja.

Äänestä
  • niin ja kukas siellä on editoinut narkkari-sloganilla lehtikuvaa ? Ja aitoja siis ..hahhaha.Tuonkin olet täällä jo aiemmin ulostanut.

    Äänestä

  • Ihminen joka ei ota vastuuta? Osaako tämä nainen muuta? Kyllä ne ovat aitoja. Huuhaa rikosilmoituksia itsestä. Näytäisi vaan nämä Punk in finlandia kirjoitukset myös. Eihän niitä voi! Editoida ei ikävä kyllä tarvinnut. Ihan tarpeeksi huonoja itsestään.

    Äänestä

  • terhisevaanjaksaa kirjoitti:

    Ihminen joka ei ota vastuuta? Osaako tämä nainen muuta? Kyllä ne ovat aitoja. Huuhaa rikosilmoituksia itsestä. Näytäisi vaan nämä Punk in finlandia kirjoitukset myös. Eihän niitä voi! Editoida ei ikävä kyllä tarvinnut. Ihan tarpeeksi huonoja itsestään.

    Mistä hänen pitäisi ottaa vastuuta?
    Hänellä on puhumisen ja kirjoittamisen oikeus, eli sanan vapaus. Itsestään voi myös tehdä tutkintapyynnön s, sitä ei kukaan kiellä. Ei edes suvakit valtakunnan
    syyttäjän virastossa!!! Viraston työntekijät ovat veronmaksajilla töissä. Tekevät sen, mitä veronmaksaja vaatii tehtäväksi, vaikka se olisi kuinka keljua SVAKKIEN mielestä.

    Äänestä

Kai poliiseilla on tärkeämpääkin tekemistä kuin harjata persujen perseitä puhtaaksi rasismista?

Äänestä
  • vedä sinäkin tumppuusi trollinrutale.

    Äänestä

  • Totta, mutta sen myös Terhi tietää.

    Äänestä

  • Juu, vetävät tosiaan perseeseen!! Toisinaan.

    Äänestä

  • kukkuaviälä kirjoitti:

    Juu, vetävät tosiaan perseeseen!! Toisinaan.

    Piti sanoman; toisiaan perseeseen.

    Äänestä

"Kai poliiseilla on tärkeämpääkin tekemistä kuin harjata persujen perseitä puhtaaksi rasismista?"

Tuo on kyllä ketjun järkevin ja osuvin kommentti.

Äänestä
  • Niin on.

    Äänestä

http://yle.fi/uutiset/terhi_kiemunki_pyysi_poliisitutkintaa_omista_kirjoituksistaan/8781768

YLE Kotimaa 1.4.2016 klo 13:30
Terhi Kiemunki pyysi poliisitutkintaa omista kirjoituksistaan

Perussuomalaisten paikallispoliitikko ja Lea Mäkipään eduskunta-avustaja Terhi Kiemunki on pyytänyt poliisitutkintaa kirjoituksistaan.

Kiemunki perustelee pyyntöään medialle lähettämässään tiedotteessa sillä, että kuluneen parin viikon aikana useat tiedotusvälineet, poliitikot ja yksityishenkilöt ovat julkisuudessa syyttäneet hänen Facebookissa ja Uusi Suomi -blogisivustolla julkaisemiaan tekstejä rasistisiksi.

– Media ja mediassa esiintyneet henkilöt ovat käyttäneet niistä sanoja, kuten ”solvaava”, pilkkaava” ja ”pelottelee”. Trollit ovat internetissä kirjoittaneet lukemattoman määrän kommentteja ja blogeja, joissa minusta on tehty äärettömän paha ihminen, Kiemunki kirjoittaa tiedotteessaan.

– Olen tehnyt tutkintapyynnön esitutkintaviranomaiselle, jotta he selvittävät onko alkuperäisissä kirjoituksissani rasistisen tai muun rikoksen tunnusmerkkejä. Tämän jälkeen voidaan tarkastella some-trollien kautta mediaan vietyjä väitteitä kiihkottomasti.

http://www.tehikiemnki.fi

Äänestä
  • Niinpä mitä voisi pahimmillaan tapahtua ?

    Rajat kirjoitusten rangaistavasta sisällöstä selkenisivät tutkinnan aikana ja voi hitto enää ei voisi "sometistit" leimailla "rassisteiksi" "fassisteiksi" ja muiksi. Sama ongelma tulisi myös kirjoittelijoille parhaat "per.." ja "ho.." sekä muut laatusanat olisivat helposti kierrettävissä. On hyvä että voidaan aina oman mieltymyksen mukaan "mielenpoahoitusta" hoitaa erovatimuksin ja puoluejohtoa vaatia vaihdettaviksi. Koskahan vaihdettaisiin koko kansa ??

    Äänestä

Kestääkö Mäkipään kantti, voiko hän olla enää uskottava kansanedustaja jos Kiemunki saa jatkaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei_mennyt_läpi kirjoitti:

Valtakunnansyyttäjä tyrmää Kiemungin tutkintapyynnön: "Rikoslaki ei ole arvoja ja ismejä määrittävä oikeuslähde"

Perjantai 1.4.2016 klo 17.48

Itsestä tehdyt tutkintapyynnöt esitutkintaviranomaisille eivät ole toivottavia syyttäjälaitoksessa, linjaa valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen.
Terhi Kiemunki teki itsestään tutkintapyynnön, josta valtakunnansyyttäjä ei suinkaan ilahtunut.

Terhi Kiemunki: Tein kohukirjoituksistani itse tutkintapyynnön - "haluan poliisin tutkivan"

Nissisen mukaan järjestelmä ruuhkautuu ja itsestään tutkintapyynnön tekevä sovittaa viranomaiselle helposti kaapua, jota tälle ei ole tarkoitettu.

Asia tuli perjantaina ajankohtaiseksi, kun kansanedustaja Lea Mäkipään (ps.) eduskunta-avustaja ja perussuomalaisten Pirkanmaan piirihallituksen varapuheenjohtaja Terhi Kiemunki teki tutkintapyynnön omasta kirjoittelustaan.

Facebook-profiilissaan Kiemunki muun muassa hämmästeli virpovia muslimilapsia ja kyseli, onko Allahillakin samaan aikaan (pääsiäisenä) joku vuosipäivä. Samassa viestiketjussa Kiemunki myös harmitteli, ettei hänellä sattunut olemaan yhtään kondomia.

Puhelimitse Kiemunki kertoi haluavansa viranomaisratkaisun siihen, onko hänen kirjoittelunsa täyttänyt rasistisen tai muun rikoksen tunnusmerkistön.

- Jos ihmistä sanotaan suoraan rasistiksi, sille pitää olla joku pohja. Nyt poliisi tutkii, onko. Nämä jutut ovat täysin sometrolleista lähtöisin, Kiemunki sanoi STT:lle.

Kiemunki ei ota kantaa siihen, onko olemassa muuta rasismia kuin rasistinen rikos.

- En tiedä, mitä rasistiksi sanoja ajattelee. Hän syyttää kuitenkin silloin aika kovilla sanoilla.

"Ei voi määritellä"

Nissinen ei ota kantaa Kiemungin kirjoitteluun, mutta avaa käsitystään rikoslain ja rasismin suhteesta.

- Rikoslaki ei ole arvoja ja ismejä määrittävä oikeuslähde. Mitä voidaan yhteiskunnassa muuten pitää moitittavana, niin luojan kiitos kaikkea sitä ei ole määrätty rikoksella rangaistavaksi. Se pitäisi jokaisen ymmärtää oman sivistyksensä perusteella.

Nissisen mukaan esimerkiksi syyttäjälaitoksen tehtävä ei ole ryhtyä yleiseksi moraalinvartijaksi, koska tehtävä on toisaalla.

- Emme tahtoisi ryhtyä itsepesun välineeksi.

Poliisi tiedustelee usein Valtakunnansyyttäjänvirastosta esimerkiksi sananvapausasioissa, onko jutusta syyttäjän mielestä syytä aloittaa esitutkinta.
STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu