Jos VIIKINKIAIKAKIN on keksitty Suomen vuoksi,

Niin kyllä Suomen alueen menetys on todellakin ollut Ruotsille kova pala:

http://wwwc.aftonbladet.se/nyheter/0010/16/guillou.html


Ja elämme ajassa, jossa tämä sama mentaliteetti on voimissaan! Niin kauan kuin suomalaiset päättävät muuttaa kielipolitiikkansa samanlaiseksi kuin Ruotsissa!!
11144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tottakai ruotsalaisille oli katastrofi, kun menettivät resurssiaittansa. Suomalaiset vaurastuttivat Ruotsin ja oli ainoa sotakelpoinen väestö.

Äänestä
  • Niimpä! Suomea käytettiin nimenomaan Ruotain vaurastuttamiseen ruotsalaisia ei esimerkiksi muuttanut Suomeen, kuten tutkimukset ovat osoittaneet (kaikista silloisista ruotsinkielisistä vain n. 19% oli Ruotsista lähtöisin, hekin pääosin P-Ruotsin suomalaisalueilta.

    Äänestä

Se, että niinkin valtava myytti kuin viikinkimyytti kasvoi nimenomaan suomalaisten olemassaolon vuoksi, kertoo siitä, että:

1. Suomalaisia, suomalaista kulttuuria ja tämän elinvoimaa on todella pelätty ja pelätään edelleenkin

2. Nykypäivänä suomalaisten puolustusreaktio ja kielivapauden vaatiminen ei ole "turhaa" tai ylipäätään mikään ihmeteltävä reaktio. Jokainen tervejärkinen ja itseään kunnioittava suomalainen puolustaa omaa äidinkieltään.

Äänestä

P A K K O R U O T S I P O I S !

Äänestä

Maa nimeltä Suomi oli sekin myytti ennen 1809.

Äänestä
  • Mutta ei kansa ja kulttuuri nimeltä suomalaiset. Se, että Ruotsi sai Suomen alueen haltuunsa, ei tätä faktaa muuta.

    Äänestä

  • Suomessa puhuttiin suomea ja vallitsi suomalainen yhtenäiskulttuuri jo TUHANSIA vuosia ennen kuin ruotsalaiset eriytyivät muista pohjois-germaaneista.

    Äänestä

  • TässäTotuus kirjoitti:

    Suomessa puhuttiin suomea ja vallitsi suomalainen yhtenäiskulttuuri jo TUHANSIA vuosia ennen kuin ruotsalaiset eriytyivät muista pohjois-germaaneista.

    Aikoinaan puhuttiin suomea!!!

    http://finnpro2000.tripod.com/spraket.htm

    Ja kun sekin Rurik oli suomalainen
    Rurikin sukulainen
    17.8.2013 0:46
    Myöhempi DNA-tutkimus on selvittänyt että Rurik oli, vastoin aikaisempaa käsitystä, suomalainen, eikä suinkaan ruotsalainen.

    Rurik, Venäjän perustaja, oli DNA-tutkimusten perusteella lähtöisin Kantahämeestä.

    Siispä: "Venäjä on suomalainen." Myös Puolan ruhtinassuku on täten suomalainen.

    En ihmettelisi lainkaan jos myös "Ruotsi on suomalainen".

    Tässä DNA-tutkimuksen tulokset.

    http://www.familytreedna.com/public/rurikid/default.aspx?section=yresults

    Äänestä

  • TässäTotuus kirjoitti:

    Suomessa puhuttiin suomea ja vallitsi suomalainen yhtenäiskulttuuri jo TUHANSIA vuosia ennen kuin ruotsalaiset eriytyivät muista pohjois-germaaneista.

    Det var den där enhetskulturen där de finska stammarna slog ihjäl varandra.

    Äänestä

Eilisessä nyrkkeilyillassa jopa AFFENAT esiintyivät viikinkeinä!!?? ;-)

Äänestä

Identiteettikriisiä pukkaa, Suomessa.

Hei, kehitellään oma uusi identiteetti: natoporoviikinki!
Natokypärä jossa poronsarvet!

Identiteetin perusta on kypärä, aina. Kaikki muu on sepitelmää, välttämätöntä lisuketta.

Joo, Guillou saattaa olla totuuden jäljillä. Kiitos linkittäjälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PropagandaMyytti kirjoitti:

Niin kyllä Suomen alueen menetys on todellakin ollut Ruotsille kova pala:

http://wwwc.aftonbladet.se/nyheter/0010/16/guillou.html


Ja elämme ajassa, jossa tämä sama mentaliteetti on voimissaan! Niin kauan kuin suomalaiset päättävät muuttaa kielipolitiikkansa samanlaiseksi kuin Ruotsissa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu