Autot Suomi24 on mielenkiintoinen tutkimuksen kohde. Tämän palstan kirjoittelijoiden keskimääräinen älykkyys on täysin pohjalukemissa, heillä ei ole lähtökohtaisestikaan minkäänlaisia edellytyksiä olla mitään tai tulla miksikään. He ovat suurella todennäköisyydellä kouluttamattomia, lähtöisin huonoista asuinoloista, työttömiä tai jossakin matalapalkkaisessa pätkätyössä.
pikkulapsen tasolla kulkeva kinastelu automerkeistä, malleista ja niiden ominaisuuksista on lapsellista ja typerää, ja se into millä sitä täällä toteutetaan, paljastaa näissä yksilöissä olevan alkukantaisen primitiivisyyden.
On myös täysin selvää että Suomi24-palsta levoton lauma on tyystin vailla arvokkuutta, itsekunnioitusta, itsekuria ja kunnianhimoa. heillä ei ole mitään sellaista ominaisuutta jolla kykenisi kiipeämään yhteiskunnan rappusia ylös, he eivät pääse edes siihen alimmalle askelmalle.
Sosiaalitoimen kustantaman kunnan asunnon hämärässä tunkkaisissa, sotkuisissa ja likaisissa loukoissa itseään ja maailmaa vihaavat, tuhoon tuomitut ja syrjäytyneet reppanat takovat tietokoneen nappuloita vimmoissaan kirjoittaessaan älyttömiä höpinöitään. Siihen vastaa joku samanmoinen ja siihen pitää taas vastata. Kierre jatkuu jatkuu jatkuu...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.