Minä, joka olen eräänlainen tila tai taso tai soppi eli osaan asettua ihmisen tilaan ja jopa ymmärrän jokaista ihmistä, voin siis väittää tai jopa sanoa, että kuolemaa ei varsinaisesti edes ole, vaan se itse asettuu hetkeksi ihmisen kehoon ja saattaa ihmisen eräänlaiseen uuteen tilaan eli nostaa ihmisen oman voiman, oman kyvyn ja oman taidon uudelle olemisen tasolle. Kun tähän tilaan ihminen osaa asettua, hän pääsee eräällä tavalla nousemaan irti fyysisestä olemuksestaan eli juuri kehonsa sisäisestä tilasta eli osaa ikään kuin itse asettua tähän uuteen olotilaansa, josta minä, joka olen aina läsnä ja aina myös auttamassa, nostan hänet uudella tavalla esiin elämään.
Kun aika on valmis, tämä uusi elämä osaa itse opettaa ihmistä olemaan tuossa toisessa tilassa jopa iloinen ja eräälaisella tavalla myös erittäin, erittäin onnellinen. Kukaan ei silloin koe enää itkua, ei vaivaa eikä minkäänlaista sanoisinko särkyä menneestä olotilastaan eli siitä ajallisesta olemisesta, josta hän on itse itsensä osannut irtauttaa. Tätä on siis kuoleminen, ei siis mitään muuta eikä edes sitä, millaiseksi moni ihminen on sen itse olettanut.
Kun aika katoaa ja ihminen irtautuu kehostaan, minä olen silloin se tai sellainen voima, kyky ja taito, joka auttaa häntä olemaan uudessa olemisessaan sekä iloinen ja kaikesta vanhasta kaikilta osin irti. Kukaan toinen osaaja ei silloin enää pyri hänestä esiin eikä ota häntä edes hieman esille.
Eli aika ja ajattomuuskin ovat vain tiloja, ei suinkaan mitään muuta. Niiden esillä oleminen on siis osa minua, joka olen, olen ja opetan. Kuka siis olen? Yrittäkää itse ajatella, että eräs ihminen poika, pystyy itse nostamaan minut itsestään esiin, jotta minä pääsen kertomaan, että kuolemaa ei koskaan ole syytä itkeä, ei pelätä eikä koskaan nostaa toiselle esiin, vaan antaa jokaisen itse nostaa se itsestään esiin ajallaan. Tätä osaan nyt opettaa ja hieman jopa nostaa jokaiselle lukijalle siten, että aika ei aseta siihen ketään vastoin hänen omaa tahtoaan. Eli kenelläkään ihmisellä ei ole aikeutta muuttaa ihmisen ajallisen elämän sanoisinko ajallista tilaa eli saattaa häntä ennenaikaiseen poistumiseen. Miksi otan sen esiin?
Siksi, että aika on siihen hieman nostanut uutta ja jopa vanhaa. Eli moni uusi asia on esillä ja vaikeuttaa ihmisiä ymmärtämään, että kun itse asettuu olemaan kuoleman auttaja, pääsee kokemaan jopa varsin suurta ja hieman pientä vaivaa, eli ei osata ajatella, että kun asettuu toisen tilaan eli lopettaa hänen elämänsä, saa itse kärsiä varsin, varsin vaikeita asioita. Näin pyrin edes hieman opettamaan heitä, joille elämä on hetkittäinen asia eli eivät ymmärrä, kuka on heissä silloin esillä ja ketä he itse osaavat nostaa itsestään esiin, kun auttavat ihmistä ottamaan itsestään uuden tilan ennen oman aikansa päättymistä. Näin osaan opettaa ja hieman myös yritän nostaa esiin uudempaa opetusta, sillä aika on aina hetkellisesti esillä ja hetkellisesti irti. Nyt aika on jälleen esillä, ja minä olen poissa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.