Suomalaiset muuttavaat pois mamualueilta

"Me muutamme täältä ennen kuin lapsi menee päiväkotiin tai kouluun", kertoo nimettömänä pysyttelevä pienen lapsen äiti HU:lle.

"Kun koulun oppilaista yli 50 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia, se vaikuttaa oppimistuloksiin."

Josko käykin niin että syntyy tällainen ilmiö, että kantaväestö alkaa väistymään mamujen edestä. Ensin mamuja asutetaan lähiöihin ajatuksena että ne integroituvat paremmin suomeen mutta seurauksena onkin se että suoamaliset muuttavat pois alueelta - ja kas, siinähän meillä on mamulähiö, jossa lähes kaikki ovat mamuja.

http://www.talouselama.fi/uutiset/muutamme-taalta-kun-lapsi-menee-kouluun-hu-nain-pahasti-lapsiperheiden-koyhyys-repesi-6537648
12244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Läntisien kulttuurien maissa näin tehty iät ajat, Suomessa yritetään kai jotakin muuta. Tullaan näkemään, mitä arkipäivän yhdessä eläminen on outoja tapoja ja uskontoja harrastavien kanssa, ei vaihtoehtoja ole. Äänekkäimmät, röyhkeimmät, suurimmat sukulaumat valtaavat asuinalueet. Ei siinä järjenäänillä ole mitään kuuluvuutta.

Äänestä

Mamualueelta pois muutto on rasistinen viharikos.

Äänestä

Detroitin väestöstä yli 80 % on mustia, valkoiset muuttivat ensin lähiöihin ja sitten kokonaan pois.

Detroit meni konkurssiin muutama vuosi sitten...

Äänestä
  • Detroit on suurin afroamerikkalaisten keskittymä Yhdysvalloissa. Etninen jakauma oli vuonna 2000 seuraava[8]:

    mustat 79,5%%
    valkoiset 11,9%
    latinot 4,8%
    aasialaiset 0,9%
    intiaanit ja muut alkuperäisasukkaat 0,3%
    muut 2,5%

    Detroitin väkiluku on ollut laskussa useitten vuosikymmenien ajan: kun kaupungissa oli vuonna 1950 ennätykselliset 1 849 568 asukasta, oli heitä vuonna 2007 jäljellä enää 916 952. Väestön määrän on arvioitu laskevan vielä noin parillasadalla tuhannella vuoteen 2035 mennessä. Väestön väheneminen johtuu osittain valkoisen väestön poismuutosta, mikä näkyy etnisessä jakaumassakin. Lisäksi eläköityvällä väestöllä on Yhdysvalloissa tapana muuttaa maan lämpimiin eteläosiin, josta Detroit on varsinkin kärsinyt.

    FBI nimesi Detroitin vuonna 2007 Yhdysvaltain vaarallisimmaksi kaupungiksi. Detroitissa nimittäin tapahtuu väkivaltaisia rikoksia eniten Yhdysvaltojen 25 suurimmasta kaupungista. 65–70 prosentissa tapauksista on tekijänä huumeiden käyttäjä. Vuodessa tapahtuu 10 000 asukasta kohden, 47 murhaa, 2051 murtoa ja 97 tuhopolttoa . Muita ongelmia ovat huumeiden ja ihmisten salakuljetus.

    Yhdysvaltain Ruostevyöhykkeeseen kuuluvan Detroitin slummiutuminen etenee: kaupungissa ja etenkin sen lähiöissä suuri osa taloista on hylättyjä ja tuhottuja.

    Lähde wikipedia

    Äänestä

  • Värillinen(mustat, arabit) väestö on tasoltaan ala-arvoista. Vallankin muslimit ovat tilastojen valossa totaalisen kelvotonta porukkaa kaikkialla maailmassa minne ovat asettuneet/tunkeutuneet. Syynä on alhainen älykkyys ja siitä seuraava tyhmyys, uskonto ja luonne.

    Äänestä

Kyllä näin on. Maahanmuuttajien keskittyminen suuriin kaupunkeihin on aiheuttanut sen että kantaväestö haluaa pois tällaisilta alueilta. Esimerkkejä löytyy Ruotsista Malmösta ja Göteborgin ja miksei myös Tukholman alueelta.
Malmön alueen täyttyminen muslimeilla on saanut aikaan kiihtyvällä nopeudella kantaväestön muuttamista alueille jossa ei ole kovin paljoa muslimeja. Malmön kantaväestöä on alkanut muuttaa myös ulkomaille, heistä suuri osa Australiaan joka on tunnetusti ollut jyrkkä maahanmuuttoasenteistaan.
Malmön alueen n. 1000 opettajasta 200 kertoo joko lopettavansa tai etsivänsä työpaikkaa muualta Ruotsista tai ulkomailta, syyksi he ilmoittavat etteivät koe työympäristöään enää turvallisksi eivätkä he jaksa vääntää peistä muslimien kanssa enää päivääkään.
Sama 20% osuus ilmenee mm poliisin ja sosiaalihuollon työntekijöiden muuttohalukkuudessa.
Malmö on käytännössä täysin muslimien valtaama eikä siellä viihdy nykyisin edes aikaisemmin tulleet kotoutuneet maahanmuuttajat, hekin haikailevat entisiä aikoja kun muslimeita oli vähemmän.

Helsingin infrastruktuuria rakennetaan veronmaksajien rahoilla, on kehäradat ja pisraradat joihin uppoaa n. miljardi meidän veronmaksajien euroja. Kaikki vain sen metropoli utopian vuoksi joka on sekoittanut pääkaupunkiseudun päättäjien nupit. Kantaväestö ei ole välttämättä enää kovin innokasta edes muuttamaan Helsinkiin, muslimit sitäkin innokkaampia sillä onhan Helsingissä ostoskeskuksia ja metroasmia joissa voi notkua päivät pääksytysten.
Hauskaa että Suomeen väkisin tehtyyn metropoliin tuleekin ajanmyötä muslimiväestö mölytorneineen ja moskeijoineen.

Äänestä

Eivät lähde mihinkään, kun eivät pysty. Kaupunki ei anna uutta asuntoa ja sillä selvä. Omaa ostamaan eivät kykene eikä vapaita vuokria maksamaan.

Äänestä

Maahanmuuttajia on niin vähän, ettei mitään "muuttajakeskittymiä" voi tulla. Sitäpaitsi, mitä haittaa maahanmuuttajista on asuinalueella? Minulla on kokemuksia pitkältä ajalta maahanmuuttajista.

Äänestä
  • Oletko asunut Malmössa vai mistä moinen kokemus?

    Äänestä

Mielenkiinnolla odotamme ensimmäisiä kantasuomalaisten pakkoasutuksia matulähiöihin. Keksivät varmaan semmoiset ratkaisun kun koska matulla vapaa liikkuvuus pitää sopeutus hoitaa kantista kyykyttämällä ihn niin kuin kaikessa muussakin.

Äänestä

Kyllä länsimainen sivistys ja vapaa demokratia alkaa olla tiensä päässä! Tätä se tekee kun yhteiskunnassa saa vaikuttaa pieni mutta sitäkin äänekkäämpi suvakkien ja anarkistien porukka joille maailman tärkein asia on epäjärjestys ja kaaos. Lisäksi länsimainen seurauksista piittaamaton humaanius ja maailman pelastajaksi ryhtyminen tuhoaa sen aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin minkä eurooppalaiset ovat itselleen luoneet! Turhahan näistä on enää tietenkään jankuttaa kun olemme jo kovassa myötäisessä "virrassa" menossa kohti "kuohuvia koskia".

Äänestä

eihän kukaan asu korkeasaaren apina-aitauksessakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jos.käykin.näin kirjoitti:

"Me muutamme täältä ennen kuin lapsi menee päiväkotiin tai kouluun", kertoo nimettömänä pysyttelevä pienen lapsen äiti HU:lle.

"Kun koulun oppilaista yli 50 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia, se vaikuttaa oppimistuloksiin."

Josko käykin niin että syntyy tällainen ilmiö, että kantaväestö alkaa väistymään mamujen edestä. Ensin mamuja asutetaan lähiöihin ajatuksena että ne integroituvat paremmin suomeen mutta seurauksena onkin se että suoamaliset muuttavat pois alueelta - ja kas, siinähän meillä on mamulähiö, jossa lähes kaikki ovat mamuja.

http://www.talouselama.fi/uutiset/muutamme-taalta-kun-lapsi-menee-kouluun-hu-nain-pahasti-lapsiperheiden-koyhyys-repesi-6537648

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu