Elämää 2016 keväällä

Alibabanossi

Tästä alkaa virallisesti kesä 2016

500

4845

Äänestä

    Vastaukset

    • Cee-Lila

      Sopii minulle hyvin, että ne roomalaiset jäivät pois. Sitten seuraava on se LXXXVII kuten sanoit, koska se LXXXVI olisi ollut seuraava. Ei tässä elämässä olla muinaisissa roomalaisissa kiinni. Elämmehän suomalaista aikaa joka tapauksessa keväällä 2016, kuten sanoit. Ketjumme on nyt kuitenkin nro 86. Väliäkö sillä, minkä numeroinen jo on, pääasia että olemme hengissä ja jaksamme kirjoitella kaikista netin nikotteluista huolimatta.:-))

    • Dr.Whoo

      Jaa, mää olenkin ihmetelly mitä hiivattia noi kirjainkoodit tarkoittaa, aloittajan vaatekokoa vai..

      Mutta juu, numerojen kanssa kannattaa olla varovainen, esim. Saksassa poliisi kiinnostuu herkästi tietyistä numersajoista, kuten numerosta LXXXVIII, eli 88. Latinalaisen aakkoston kahdeksas kirjain on H, elikkä 88 = HH. Tää on eräs tunnettu natsitervehdys, jota en viitsi tähän edes kirjoittaa. Kyse on siis tiettyjen piirien "salakielestä", koska noita sanoja ei voi alkuperäisessä muodossa käyttää.

    • amummu

      Kummaa, kun tuonne edelliseen Elämään ei pääse kirjoittamaan, en ainakaan minä. Katsotaan, pääseekö tänne.

      Jotain kirjoitin tuosta bluetoothista Web*:lle vastaukseksi, semmoista, että ei tarvinnut mitään wlania napsauttaa. Automaattisesti lähti jakamaan bt:lla, kun sen parin olin muodostanut. Netistä lueskelin asiasta, ja sielläkin sanottiin, että pitää jotain asetuksia muuttaa parin kummassakin päässä, vaan minä - tietämättömyttäni - en tehnyt mitään ja silti toimi. No, voihan olla, että oli säkää, eikä ens kerralla sitten enää toimikaan. Katsotaan, mitä tuleman pitää.

      Harmaa on taas keli. Luulin saavani tänään pyykkejä ulos narulle kuivumaan, mutta toisin kävi. Tai tottakai sinne ne saisin, mutta eivät kuiva. Siis taas rättisouvia sisätiloissa, kun toin mökiltä koko talven pyykit, eikä niitä ole kovin vähän. Tietäää huomenissa imurointia, yäk.

      Häätyy taas ruveta tekemään pieni kirjoitushomma taloyhtiön jutuista. Ahistaa, kun sitä ei voi tehdä vasta inspiksen innoittamana, vaan kalenteri, jopa kellonaika säätelee tekojani. Ei hyvä. No, itepä suostuin taas remmiin. Pakkohan sellaiseen ei kenekään ole ruveta ryhtymään, mut ku ei aina kehtaa kieltäytyä.

      As Oy:ssämme iso osa porukoista vielä työelämässä, joten ymmärrän, jos he eivät niin innokkaita ole lisäämään tekemisiään yhteisten asioiden tiimoilta. Ilman mitään korvauksia. Tosin yhtenä yhtiökokouksen asiana viime viikolla oli päättää hallituksen jäsenten palkkioista; meillä ihan uusi asia. Viime vuosi rassasi hallituksen lähes uuvuksiin, etenkin kun silloinen isännöitsijä vielä ilmoitti, että hän ei sitten mitenkään osallistu meidän salaoja- ja sähköprojekteihin. Kokous ei kuitenkaan palkkioita määrännyt, koska kukaan ei ehdotusta kannattanut. Vastaan olivat jopa em. työmyyrähallituksenkin jäsenet, joista jotkut vielä jaksavat jatkaa tässä uudessakin. En minäkään niitä palkkioita halua/tarvitse. Oman omaisuutemme eteenhän tässä toimitaan. Ja minullahan ei muuta ole kuin aikaa.

      • webs

        Jahas, vai ei entiseen päässyt? No en ole ehtinyt kokeillakaan. Juu tuota siitä sinun "sormikoitosta" nopeesti tässä ruokailua. Ne laitteet kyllä pitävät muistissaan ja kommunikoivat (tunnistavat) toisensa kun vaan virrat ovat päällä ja jako myös, tai napsauttaa sen päälle.
        Kerran syötetyt salasanatkin ( jos on) muistavat eikä niitä sitten kysele joka kerta.

        Mutta ny äkkiä hutua kitusiin että jaksaa "myllyä" auki pitää ja jyviä syöttää..


    • amummu

      Ei lähtenyt tuolla vanhassa mihinkään. Nyt ei onnistunut edes laskutoimituksen vaihto. Home- ja end-namiskukkelitkin kieltäytyivät toimimasta.

      Cee kirjoitti elokuvien näyttämisestä.

      Kummeillani oli aikoinaan pienessä kotikylässään elokuvateatteri. Itse en käynyt konehuoneessa koskaan, mutta muistan kun minua aika paljon vanhemmat serkkuni (toimivat isänsä sijaisina filmikoneen käyttäjinä) välillä manailivat, kun kone tai filmi tilttasi ja näyttöön tuli katko. Silloinaikaan ihmiset kuitenkaan eivät paljon valitelleet noita katkoja, odotettiin kärsivällisesti filmin jatkumista. Tai niin ainakin muistelen. En niin monta kertaa itse siellä käynytkään.

      En tiedä minkälaisia, oliko minkäänlaisia, ikärajoja noihin aikoihin elokuville oli. Itse näin siellä mm. Valkoisen peuran. Pelotti, sen muistan. Jotkut kuvat ja kohtaukset siitä vieläkin näyttävät vähän pahoilta, mutta ehkä tämän päivän lapset vain nauraisivat moisille.

      • CeeEiPeura

        Ei ihme, jso sinua lapsena pelotti se Valkoinen peura -leffa. Siinä tämä nainen on noiduttu ja on välillä nainen välillä peura. Moni mies kuolee tämän naisen takia, mutta lopuksi oma aviomies ampuu tämän peuran, joka kuolinhetkellään muuttuu takaisin itsekseen, eli sen miehen vaimoksi. Kauhuleffahan se on. Nykyiset ovat vielä kauhempia.


    • Akenttitäällätaas

      Hyvää uutta Elämän alkua! Kiitos aloittajalle.
      Vilkaisin tuonne edelliseen mutta en tohtinna sinne kirjuuttaa kun aattelin jospa tulee ylipitkä juttu niin ei enää ota vastaan ja ruppee kenkkuilemmaan. Kirjoititte siellä telkkareista. Minulla on ainakin 25v ollut sama telkkari. Muistan siitä kun tähän muutin kun myyjä kävi tipauttamassa luukusta ohjekirjan. Ja tämä oli liikkeessä näytillä seinällä ja sain sen edullisesti. Sitten joitakin vuosia myöhemmin tekaisi temppusen eikä näyttänyt mitään. Pojan kaveri korjaili kaikenlaisia pienkoneita ja poikani vei toosan hänelle katottavaksi. Parisen markkaa se osa maksoi minkä oli siihen laittanut ja on näyttänyt ihan tarpeeksi ja on tosi hyvä kuva sen jälkeen kun taloyhtiö uusi anteenit. Pojalla on mielestäni ihan liian suuri telkkari ja enkä minä sitä siellä käydessä katso ollenkaan. Hän kyllä muistuttaa vähän väliä että koskas mennään mummolle ostaa uus mutta enpä tarvii. Tyttäreni toi syksyllä taulutelevision kun ostivat kans isomman eikä mukamas sille ollut tilaa heillä. Tuolla on kirjoituspöydän takana peitto silmillä. Olisivat laittaneet sen heti katottavaksi mutta pidin pääni ettei sitä laiteta niin kauan kuin entinen näkyy. Tartteis opetella uudet säätimet ja minä en nyt taho kun ei oo pakko. Ei oo älykännyäkään ja pärjään hienosti vanhalla Nokia 2760:lla.
      Viikonloppuna viluistuin pihatöissä ja hieman on ollut kurkku kippeenä. Sitä kun innostuu noihin pihatöihin ei malta sitten aikanaan lopettaa kun oli niin hieno ilmakin kuin morsian. Tulppaanit ja narssissit puskee maasta esiin ja lintuparvia lenteli kohti pohjoista. Niin olin kiireinen etten ennättänyt mehtään mennä. Kesäsauna otettiin käyttöön ja kyllä oli nautinnolliset löylyt. Lammessa oli pysynyt kalaparvikin hengissä ja yks lohipoikakin siellä oli kasvanut talven aikaan.
      Pihalla sanoi naapurin mies että runsas 2 viikkoo on remontti jäljessä aikataulusta joten toukokuun puol välliin männöö ainaskin. Muutamia lasituksia on alkupäässä laitettu mutta taitaa vaan yks reiska hommat hoitaa. Talossa on 45 lasitettavaa parveketta. Joten hommaa on yhdelle miehelle. Parveke n.4-6 tuntia työn alla.
      Tässäpä tärkeimmät palataan asiaan toisena päivänä!

    • Alifilee

      Täälähän nää onkin. Minä vielä kirjoittelin sinne vanhaan ketjuun ja ihmettelin onko Huuskis jäänyt vahingossa takalukkuun Könniinsä ja alkaa kohta kärsimään nestevajauksesta!

      • web-ihaa

        Kyllä minä sinne kävin kirjaltamassa jotain joutavia. Saakuta jos sen meitin osakas-ravurin siivua ostit niin alakaa hirnuttamaan sinuakin. Meikä katos sai aikansa hirnua sille kun ravasi vielä. Helekatan luuska, aina tahallaan hävis turvanmitalla.


    • Alihorseilee

      Laitoin tässä välillä ihan ruokaranttaliksi ja hain Tammiston Liiteristä parhaita DeLuxe herkkuja mitä oli tarjolla: Cfreme Bruleetä, Italialaista erikois salamia, Porkkana-Palsternakka leipää, Sienisalaattia, muutamia juustoja, paria rasvaista jugurttia ja kylmäsavustettua hevosenpaistia siivuina.

      Kumma vaikka sitä on tosi harvoin tullut syötyä niin se maku oli ihan sama kuin 65 vuotta sitten kun eka kerran sitä söi! Tosi äreetä.

      Toivottavasti kukaan ei ole ex hevostyttö ja saa traumoja kun minä olenkin popsinut heidän lemmikkejään!

      Buenas tardes

      • Dr.Whoo

        Kyllä hepo on herkkuva, monissa huippusalameissa sitä onkin runsaasti. Liiterissäkin siis
        ainakin yhtä lajia semmoista. Ja jos kunnon lenkkiä haluaa, niin Paimiolaisen Hvitfeltin hevospaistimakkara on aito asia, samoin hevosryynäri, nam.


      • Aliasserdahl

        Minä olen ostanut pariin otteeseen Kivikylän hevoslenkkiä Tammelan torilta Mansesta. Kyllä sekin menettelee vaikka ovat ilmeisesti melko eläköityneitä työhevosia siihen rusikoineet!

        Mutta Huuskis on oikeassa. Aidossa italialaisessa salamissa on kunnolla pollea. Siksi ostinkin sitäkin tänään sillä eron huomaa tavalliseen "kotivaran" salamiin verrattuna.


      • CeeHevoseton

        Minäkin olen havainnut, että tuo palsternakka-porkkanaleipä, että punajuuri-porkkanaleipä ovat todella hyviä leipiä. Saa sitä S-Marketistakin, ei tartte Liiteriinkään mennä.

        Salamista pidän, mutta heposenlihasta en enää. Ai, että salamikin on hepoa? No, silti pidän. Hevon maku on peitetty mausteilla.


      • alivalveuni

        Ce on cee niin, että jos korkeluokkaista salamia haluaa niin siinä onhevosta ja se hevone viimiestelee sen salamin hienostuneen maun ja mausteet ovat vain komplimettej.
        Tämä de luxen salami spianata calabra on etelä italiasta, kengan kärjestä ja tässä on aika tiukat pippuri.

        Se mikä minua juuri hämmentää on nuoret työntekijät jotka itkevät tulojansa ja voihkivat siitä piuääkö jättää osa vuokraa maksamatta kun ei muuten saisi ruokaan, Tuossa yksikin mies valittaa saavansa 2-3000 euroa kuussa jo rahat ei riitä. Olisikohan osallisena heikko talous ja käyttökontrolla.

        Minäkin olen "eläkeläinen jo 11 vuotta" mutta ei minun vajaaksi jääneellä eläkkeelläni ole miktään vaikeuksia pärjät. Auto on, matkustellaan reippaasti, mitä tg
        Tahansa haluaa voi ostaa, No ei käteisellä omakotitaloa, mutta mummon laadukkaan mökin.
        Sapuskaakin voi ostella herkummasta päästä niin paljonkuin napa vetääin Eestistä kunnon tontilla halutessaan.
        Kertokaas nyt minulle omien kokemusten mukaan minkä verran olisi tienattava jotta kaiki olisi mitä tarpeis, Siis peruselämän tarpeista.
        Minun varsineinen eläkkeeni ei ole suuren suurri kunhiipparoin ulkomailla ja eläkettä ei maksettu joka pailkkaan, Sen verran serasin että kun joudun jäämään eläkkeelle niin suoimalsita eläketytä on niin että sillä "vaatimattomasti " pärjaa..
        Epäilen että ihmisillä on suuri vaikeus sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen.
        Esimerkiksi pienellä eläkkeellä mikään ei estäisi lähteä vaikka "Kemijärvelle" eläkkeelle ja pudotta asumiskulu 300 euroon tai alle,
        Otin tuossa juuri Mount Gay Rhummia lasillisen ginger alella. Ei mitään köyhän juomaa, mutta pienelläkin eläkkeellä klykene hankkimaan kunlasteittain tuo tavikkeita baltian ja euroopan reissuilta.

        Liiteristä pitää hakea lisää de luxe3 tuotteita, eri salamioa, ja savustettua poronsiivia mitä en eilen ottanyt

        Mikosi jollain on pieni eläke mutta siitä huolimstta herkkuja , matkoja, motelleja ja bensaa riittää


    • Alihösärintemera

      Hesari jatkaa keskustelujen rajoittamista johdonmukaisesti. Tästä aamusta lähtien kommentoimaan pääsee vain Hesarin tilaaja.
      Bravo sananvapaus Suomessa. Se seuraa tiiviisti Neuvostoliittoa ja Erdoganin Turkkia. Johtotähtenä on tietenkin suomalaisen sananvapauden johtotähti: Hösari! (Tämä oli siis mielipide)

      • e-a

        Kuules

        Kommentoimaan kait ei enää pitkiin aikoihin ole päässyt kuin tilaaja. Kirjautuminen mielestäni on mahdollista vain tilaajille.

        Mutta asiaan. Soitin Hesarin tilauspalveluun ja ihmettelin, miksei netin hesarin tilauksien pääsivulla ole edes mainintaa, että myös HS.fi voi tilata, 9,90 ekua / kk. Soittavat takaisin, koska myyjäkään ei tiennyt sitä, mitä se 9;90 tarjoaa eli sillä kyllä veikkaan 100 % varmuudella avautuu myös kommentointi. Tietysti sillä ei pääse lukemaan sitä "aitoa" hesaria, vaan vain tätä jatkuvasti päivittyvää hs.fi

        Odotan mielenkiinnolla soittoa hesarin tilaajapalvelusta. Lopetin hesarin tilauksemme juuri vast'ikää (15,90 /kk) ja en meinaa itse maksaa edes 9,90 ekua kuukaudessa siitä lystistä, että pääsee kommentoimaan.


    • amummu

      Minä liiteristä hakisin vain puita, jos liiteri olisi. Nytkin meillä saunapuupino on tuossa sisäpihalla, seinän vieressä tuulen tuivertaa ja sateen satuttaa. No, ei nyt ihan, on siinä joku kate päällä.

      Mutta Liiterissä tosiaan käyn erittäin harvoin. Joskus tarttuu mainoksesta (joita yleensä en edes lue kuten en muitakaan mainoksia, vaan suoraan menevät eteisen lattialta jätepaperikassiin) joku asia, yleensä joku tavara. Viimeksi ostin sarjan siveltimiä. Minua Lidlissä sieppaa suunnattomasti se, että kun jotain mainoksen mukaista ruoka-ainesta olen mennyt hakemaan, niin ovat olleet jo lopussa siinä vaiheessa, kun sinne pääsin. Pitäisi varmaan mennä jo aamuseitsemältä, mutta sellainen ei sovi minun rintakehälleni. Eli en sitten mene Lidliin.

      Eilen taisi uutisissa tai jossain muussa ohjelmassa radiossa kuulua, että maksuhäiriöisten lukumäärä kasvaa kiihtyvällä vauhdilla, ja ylittää tällä menolla syksyllä 90-luvun laman jälkeisen määrän. Etenkin nuorilla, voi olla monia eri luottoja samaan aikaan, ja kuten tiedetään, niin kulutusluottojen korot ovat korkeat, pikaluottojen suorastaan taivaissa. Rahan käyttö on monellakin lähtenyt ihan lapasesta, ja kun tavaraa pitää saada ja pikaluottoja saa netistä vain klikkaamalla, niin kierre on valmis. Yhteenlaskutaito on hakusessa, prosenttilaskuista puhumattakaan. Ja hyvätuloisetkin menevät samaan pikavippiretkuun.

      Nyt jatkamaan pyykkihommia. Pojan ja miniän kone hajosi ja meillä on nyt pyykkejä vaikka komppanialle jaettavaksi. Ja kettiskin pitää hakea hoitoon.

      Kepeätä keskiviikkoa!

    • CeeHanaVesi

      Huomenta. Vai on Hösäri entisestään alkanut rajoittaa kommentoijien määrää. Törkeätä sananvapauden riistoa.

      Minäkään en käy Lidlissä, koska heille ei käy kuin Lidlin palautuspullotkaan. Lidlin pullot eivät taida käydä muihin kauppoihin. Mutta esim S-marketin pullot otetaan K-Kauppaan ja päin vastoin. Ja meillä U juo virvoitusjuomia ja Aquaa, ei hanavettä.

    • Alkuperäinen-Rapu

      Keskipäivää ketjuun!

      Onnistuin nyt pääsemään tännekin, kuin myös Hesariin ja kun HS:n tilaukseni on voimassa, niin kirjoittamani kommentitkin on julkaistu.

      Nyt olen taas pessyt ikkunoita ja vielä on pesemättä olohuoneen koko seinän mittaiset ikkunat, sekä parvekkeen ja viherhuoneen, mutta parveke saa odottaa kunnon lämpöisiä säitä. Tänään pesin makuuhuoneen ikkunat.

      Huomenna tulee tietsikkani kuntoonlaittaja. Toivottavasti tulee kuntoon. Eilen hain postista sen laitteen mikä siihen nyt tulee. Pakettia en ole avannut, enkä sitä itse avaakaan.

      Nyt katson onnistuuko tämän lähetys, sillä se on ollut hyvin puuskittaista, onnistuuko, vai ei.

      • CeeTyhmyri

        Hyvin onnistui lähetyksesi. Totuushan on, että olet Hesarin tilaaja ja rekannut itsesi sinne, mutta silti kaikkia kirjoituksiasi ei ole julkaistu, kuten olet pariin kertaan ainakin kirjoittanut siitä tänne. Että kyllä sensuuria harrastavat myös vakikirjoittajien kohdalla, jos se ei ole Hesarin mieleen. Ovat siis erittäin puolueellisia, kirjoittajan on oltava lehden politiikan mukainen.

        Olet sinä ollut ahkera, voihan jeeveli. Minun pitää usuttaa U ikkunoiden pesuun, hän kun on ollut niin innostunut siitä hankkimastamme ikkunanpesuri Kärcheristä, joka ostettiin Gigantista, eikä pitänyt maksaa liikaa, mutta maksoimme. Omaa, että myyjätytön tyhmyytämme, tyttö taisi olla ekaa päivää kassalla ja otti siitä täyden hinnan, vaikka se oli 20 eurolla alennettu. Takaisinkaan emme kääntyneet, vaan U peseskelee nyt sen laitteen alentamattomalla hinnalla. Ostimme siihen vielä jatkovarret ym, jotka maksoivat erikseen, joten tästä lähtien U sanoi tarkistavansa kassakuitit ennen kaupasta poistumista. Ettei toiste olisi tyhmää maksaa liikaa!


      • amummu

        Minä en juurikaan HS:ssa kommentoi. En viitsi kirjautua, enkä myöskään halua olla kirjautuneena kaiken aikaa. Pieni vaivahan se olisi, mutta sekin minulle liikaa. Eiväthän nuo kommentit mihinkään edes johda. Vaikka siellä oisi kuinka fiksujakin juttuja, niin karavaanit vain kulkevat. Etenkin päättäjätasolla. Keskustelua perätään nykyään joka helkkarin paikassa, mutta onko sillä mitään merkitystä. Eppäilen. Sillä saadaan vain uskoteltua, että kansalla olisi jotain sanomista asioiden hoitoon. Näennäisdemokratiaa.

        Web* ei ookaan täällä tänään, mutta pitää silti tökkästä ja kertoa, että kävin taas eilen uupperassa. Lapset ja miniä olivat mukanani pelkäämässä Oopperan kummitusta. Melkoisen hyvä oli esitys. Ja lavasteet ajoittain tosi hurjat. Niin hurjat, että poikaa välillä hieman pelotti, etenkin tarinan pahimmassa vaiheessa, kun kummitus rupesi hirttämään kilpailijaansa. Ei kuitenkaan nähnyt painajaisia viime yönä.

        Olin kettiksen kanssa lenkillä, ja olin huomaavinani, että ei jaksa enää pitää yllä sellaista vauhtia kuin ennen. En tiedä, oliko huomioni oikea vai vain kuviteltu, koska tiedän sairautensa. Mutta kyky nautiskella hajuista näyttää olevan aivan ennallaan. Tuossa se nyt kyttää edessäni, kun nautiskelen päiväkahviani ja pullapalaa sen kanssa. Ruoka kupissaan on kyllä vielä syömättä. Jättää kuulemma kotonakin välillä syömättä. Sitä ei juurikaan ole ennen tehnyt. Liekö se merkki sairauden etenemisestä.


      • Alkuperäinen-Rapu
        CeeTyhmyri kirjoitti:

        Hyvin onnistui lähetyksesi. Totuushan on, että olet Hesarin tilaaja ja rekannut itsesi sinne, mutta silti kaikkia kirjoituksiasi ei ole julkaistu, kuten olet pariin kertaan ainakin kirjoittanut siitä tänne. Että kyllä sensuuria harrastavat myös vakikirjoittajien kohdalla, jos se ei ole Hesarin mieleen. Ovat siis erittäin puolueellisia, kirjoittajan on oltava lehden politiikan mukainen.

        Olet sinä ollut ahkera, voihan jeeveli. Minun pitää usuttaa U ikkunoiden pesuun, hän kun on ollut niin innostunut siitä hankkimastamme ikkunanpesuri Kärcheristä, joka ostettiin Gigantista, eikä pitänyt maksaa liikaa, mutta maksoimme. Omaa, että myyjätytön tyhmyytämme, tyttö taisi olla ekaa päivää kassalla ja otti siitä täyden hinnan, vaikka se oli 20 eurolla alennettu. Takaisinkaan emme kääntyneet, vaan U peseskelee nyt sen laitteen alentamattomalla hinnalla. Ostimme siihen vielä jatkovarret ym, jotka maksoivat erikseen, joten tästä lähtien U sanoi tarkistavansa kassakuitit ennen kaupasta poistumista. Ettei toiste olisi tyhmää maksaa liikaa!

        Onnistui, mutta jatkuvasti saa kiskoa johtoja irti. Ei aina viitsi kuluttaa aikaansa siihen.

        Kyllä välillä minunkin kommenttejani jätetään julkaisematta Hesarissa ja se on totta, että kun sanon mielipiteeni jostakin asiasta suoraan, käyttämättä mitään "hyssyttelyä", niin saattaa jäädä julkaisematta. Minusta tuntuu siltä, että siellä on joku moderaattori, joka ei päästä kommenttejani julki, koska ainakin kerran oli päivä, että vaikka kirjoitin niin kuin tavallisestikin, niin yhtään kommrnttiani ei julkaistu. Työvuoro oli varmaan sellaisella modella, joka syystä tai toisesta ei hyväksy mitään mitä kirjoitan. Tänään on jokainen kirjoitukseni julkaistu.

        Ikkunoiden pesusta sitten. Minä pesen aivan vanhanaikaisella tavalla ja kiilloitan vielä hesarilla, nukat pois. Tytär oli "vihainen" kun kerroin hänelle peseväni ikkunoita. Hänellä oli tarkoitus juuri sinä päivänä jutella oman siivoojansa kanssa minun ikkunoiden pesusta. Olohuone on se vaikein mitä tulee ikkunoidenpesuun, mutta kun nyt olen muut jo pessyt, niin eiköhän tuokin onnistu.

        Olen huomannut, että kuitit kannattaa aina tarkistaa ja säästääkin, koska jos tuote hajoaa melko pian, tai kotona huomaa sen olevan viallinen, niin kuitin kanssa on valitus ja palautus helppoa.


      • CeeBoxeriton
        amummu kirjoitti:

        Minä en juurikaan HS:ssa kommentoi. En viitsi kirjautua, enkä myöskään halua olla kirjautuneena kaiken aikaa. Pieni vaivahan se olisi, mutta sekin minulle liikaa. Eiväthän nuo kommentit mihinkään edes johda. Vaikka siellä oisi kuinka fiksujakin juttuja, niin karavaanit vain kulkevat. Etenkin päättäjätasolla. Keskustelua perätään nykyään joka helkkarin paikassa, mutta onko sillä mitään merkitystä. Eppäilen. Sillä saadaan vain uskoteltua, että kansalla olisi jotain sanomista asioiden hoitoon. Näennäisdemokratiaa.

        Web* ei ookaan täällä tänään, mutta pitää silti tökkästä ja kertoa, että kävin taas eilen uupperassa. Lapset ja miniä olivat mukanani pelkäämässä Oopperan kummitusta. Melkoisen hyvä oli esitys. Ja lavasteet ajoittain tosi hurjat. Niin hurjat, että poikaa välillä hieman pelotti, etenkin tarinan pahimmassa vaiheessa, kun kummitus rupesi hirttämään kilpailijaansa. Ei kuitenkaan nähnyt painajaisia viime yönä.

        Olin kettiksen kanssa lenkillä, ja olin huomaavinani, että ei jaksa enää pitää yllä sellaista vauhtia kuin ennen. En tiedä, oliko huomioni oikea vai vain kuviteltu, koska tiedän sairautensa. Mutta kyky nautiskella hajuista näyttää olevan aivan ennallaan. Tuossa se nyt kyttää edessäni, kun nautiskelen päiväkahviani ja pullapalaa sen kanssa. Ruoka kupissaan on kyllä vielä syömättä. Jättää kuulemma kotonakin välillä syömättä. Sitä ei juurikaan ole ennen tehnyt. Liekö se merkki sairauden etenemisestä.

        Oisit ny antanut sille kettikselle palan pullaa. Anoppikin aina aamuisin joi kahvia ja söi pullaa ja bokseri sai annoksen kahvia, jossa oli pullaa seassa, eli söi pullamossoa:-) No, sille bokserille kelpasi mikä tahansa. Ei ollut kuitenkaan liian lihava.


      • amummu
        CeeBoxeriton kirjoitti:

        Oisit ny antanut sille kettikselle palan pullaa. Anoppikin aina aamuisin joi kahvia ja söi pullaa ja bokseri sai annoksen kahvia, jossa oli pullaa seassa, eli söi pullamossoa:-) No, sille bokserille kelpasi mikä tahansa. Ei ollut kuitenkaan liian lihava.

        No niin annoinkin. En kestä sen surkeaa tuijotusta; on kuin olisi maailman nälkäisin otus. Tietysti olisi pitänyt sanoa kuin lapsille, että ensin ruoka, sitten herkut. Vaikka tämä koira saa omien ruoka-annostensa lisäksi melkein aina jonkun suupalan ihmisten annoksista, niin ei senkään ole lihava. Jolkottaa päivän mittaan aika paljon, kun meitä säännöllisesti jolkotuttajia on kolme. Lisäksi leikkii (vielä) aika paljon ja siihen kuuluu tietysti laukkaamista, loikkimista ja hyppimistä lelujen perässä.


    • Alihevoinen

      Tänään jätin hevoisten ja porojen syönnin muille ja ostin kotiin palttuani Viivin pizzeriasta Pizza Frutti di Maren. Suosikkipizzani jota muutaman kerran vuodessa käyn hakemassa.
      Mut avot jos oltais Napolissa tai Torre di Annunziatassa mistä Suomen ensimmäisen pizzerian perustaja Adriano Vinciquerra oli kotoisin (Adriano bar, Lappeenranta)
      Ehkä pitää seuraavalla kertaa pyytää Fruttyi di Mareen merihevoista! (no tuskin Viivin arabiomistajat tuntevat merihevoista, mutta jokainen Napoli9n lahden asukas tuntee.)

      • hh-riitu

        Kyllä teittien nimmarit ovat muuttuneet täällä aivan ihmeellisiksi, ei niistä ota selevää, minkähän itelleni keksisin.
        Mutta on mulla asiaakin, tai no.
        Nuoremmella tyttärelläni on taas yksi hassu halu: hän haluaisi saada karhunkynnen! Niin ihan oikein, ei onneksi koko karhua.
        Onko keskusteljoissa yhtään karhunkaatajaa, jolta voisi moista piikkiä kysyä?


      • e-a
        hh-riitu kirjoitti:

        Kyllä teittien nimmarit ovat muuttuneet täällä aivan ihmeellisiksi, ei niistä ota selevää, minkähän itelleni keksisin.
        Mutta on mulla asiaakin, tai no.
        Nuoremmella tyttärelläni on taas yksi hassu halu: hän haluaisi saada karhunkynnen! Niin ihan oikein, ei onneksi koko karhua.
        Onko keskusteljoissa yhtään karhunkaatajaa, jolta voisi moista piikkiä kysyä?

        Mitäs ammutitte Bruno karhun.

        Täällä Suomessa tietysti voi kysyä karhunkynsiä kusipäisiltä metsästäjiltä. Tai sitten hankkia kiinalaisilta kynsiä. Hehän ovat omaa luokkaansa kusipäisyydessään. Toisaalta onhan sitä kusipäisyyttä myös näiden "tuotteiden" kyselijöissä.


      • Cee-Lila-Mikaela
        hh-riitu kirjoitti:

        Kyllä teittien nimmarit ovat muuttuneet täällä aivan ihmeellisiksi, ei niistä ota selevää, minkähän itelleni keksisin.
        Mutta on mulla asiaakin, tai no.
        Nuoremmella tyttärelläni on taas yksi hassu halu: hän haluaisi saada karhunkynnen! Niin ihan oikein, ei onneksi koko karhua.
        Onko keskusteljoissa yhtään karhunkaatajaa, jolta voisi moista piikkiä kysyä?

        Noista meidän nimmareista, joita ihmettelit, johtuvat siitä, että Weepeli huomasi, että sellainen nettiseuraaja kuin hollilla.com, seuraa kirjoituksiamme ja muodostaa niistä selkeitä luetteloita, mitä kukin on kirjoittanut. Ei meidän Elämämme ole pelkästään seurannassa, vaan vaikka minkä ketjun kirjoitukset ovat seurannassa. Nyt olemme vaikeuttaneet seurantaa siten, että joka nimmariin lisäämme jotain, mutta niin että vielä selviää, kuka on kirjoittaja. Minun Cee-nimmarikin böllittiin, jolloin otin Cee-Lilan ja vaikka mitä milloinkin nykyään. Muistan kun Hesarikin aikoinaan antoi katsoa mitä kukin on kirjoittanut, vaikkapa googlaamalla nimmarin, sitten ei enää onnistunut, kun poistivat sen mahdollisuuden.

        Eli siitä nämä meidän ihme nimmarit.


    • amummu

      Ja taas alkoi uusi päivä lehtien lukemisella, ja sen mukana suurella suivaantumisella! Luin mm. jutut köyhyyden periytymisestä, Suomen urheilun eettisen keskuksen perustamisesta ja erään urheilupuistoyhtiön johtajan saamista, yhtiön rahojen väärin käyttöä koskevista syytteistä.

      Köyhyyden periytyminen tarkoittaa lapsiperheissä mm. sitä, että lapset putoavat pois kaikista harrastuksista, siis myös urheilusta. Laji kuin laji on tänä päivänä turkasen kallista. Urheiluseuroissa junioreiden vanhemmat maksavat oman jälkikasvunsa maksut, mutta lisäksi myös keräävät muutakin rahaa seuroille, muuhun käyttöön - näköjään sitten vaikkapa johtajien juhlintaan, kuten Vantaalla oli tapahtunut.

      Mutta tuo Suek on minusta kaiken huippu. Lehtijutun mukaan se tekee työtä mm. dopingin, tulosten vääristelyn ja katsomoväkivallan parissa. Järjestön pääsihteeri (tuskin kovin pienipalkkanen viskaali)on juuri valittu ja lisää porukkaa palkataan. Ja mistäpäs rahat po. Suomen laitokselle tulee muualta kuin veroista ja Veikkauksen tuotoista. - Vain Australiassa on vastaava, yhtä laajan toimenkuvan omaava valtion virasto!

      Minusta tuota rahaa, kun sitä kerran on, voisi ennemmin antaa urheiluseuroille korvamerkittyinä lasten ja nuorten toimintaan. Niin, että ne köyhyyden piinaamat lapsetkin pääsisivät johonkin mukaan. Douppaajat, pelurit ja tappelijat doupatkoon, pelatkoon ja tapelkoon itsensä vaikka hengiltä, tyhmiä aikuisia ovat kaikkityynni. Sellaisiin aikuisiin ei yhteisiä varoja pidä tuhlata. No, urheilua harrastavat lapsetkin tietysti aikuistuvat jossain vaiheessa ja saattavat joutua em. vääryyksien tielle, mutta aikuinen on aikuinen ja lapsi kuuluu ihan eri "kastiin".

      Nonni, nyt tuli purnattua tarpeeksi, joten pääsen siirtymään tärkeämpiin hommiin: kauppareissuun, kettislenkille, sapuskan laittoon ja myöhemmin päivällä as oy:n asioita hoitamaan. Ihan liikaa tapahtumia yhteen eläkeläisen päivään. Jo lehtien luku on jo aikamoinen työ. Sen lisäksi ei enää paljon muuta jaksaisi:))

      Leppoisaa päivää muille eläkeläisille ja duunareillekin!

    • CeeKöyhänKakara

      Huomenta/päivää. HH-Riitun kysymykseen en osaa vastata, olen joskus kyllä nähnyt joillakin ihmisillä kaulakoruna jonkun eläimen kynnen taikka hampaan, mutta en tiedä, olivatko aitoja vai kenties muovia.

      A-mummun harmistuksen ymmärrän, itsekin olin lapsena niitä, joka ei päässyt mihinkään maksulliseen harrastukseen mukaan, hyvä että sain ruokaa joka päivä ja vaatteet päälle.

      • Aurora4

        Eipä ollut maksullisia harrastuksia myöskään minun lapsuudessani, eikä niitä älytty edes vaatiakaan. Sukset oli ja hokkarit, kaunoluistimia ei Suomesta saanut pula-aikana. Eka pyörä oli tädin vanha iso musta romu. Talvivaatteina olivat hiihtohousut, joita pidettiin myös koulussa, essulla suojattuina, jalassa monot. Elokuviin päästiin, koska leffateattereita oli joka korttelissa ja liput sai pikkurahalla. Kirjastot olivat ilmaisia, kuten nykyäänkin. Näin vaatimatonta oli useimpien virkamiesperheiden elämä Helsingin Töölössä 40-50-luvulla.


      • CeeLapsuus

        Sukset minulla oli ns lenkkisukset, monot sain kansanhuollosta, vai mikä se instanssi olikaan, johon äiti kait vetosi, ja monoihin sain eka luistimiksi ns nurmekset, eli ne terät kiinnitettiin monojen rantteihin jollain tavalla. Ekat kaunoluistimet sain 12-vuotiaana ja niillä luistelinkin joka ilta, niin että vettä tuli toiseen polveen, koska kaaduin aina jossain vaiheessa rajusti jäähän, kun ne sahateräkärjet toppasivat. Äitini isolla polkupyörällä minäkin opin pyöräilemään ja löysin itseni usein ruusupensaasta täynnä ruusunpiikkejä, kun en osannut saada tarpeeksi äkkiä jarruja päälle sillä isolla pyörällä.

        Oi niitä aikoja! Kesät olivat kuumia, uimassa joka päivä ja talvet lumisia ja pitkiä.


      • Aurora4
        CeeLapsuus kirjoitti:

        Sukset minulla oli ns lenkkisukset, monot sain kansanhuollosta, vai mikä se instanssi olikaan, johon äiti kait vetosi, ja monoihin sain eka luistimiksi ns nurmekset, eli ne terät kiinnitettiin monojen rantteihin jollain tavalla. Ekat kaunoluistimet sain 12-vuotiaana ja niillä luistelinkin joka ilta, niin että vettä tuli toiseen polveen, koska kaaduin aina jossain vaiheessa rajusti jäähän, kun ne sahateräkärjet toppasivat. Äitini isolla polkupyörällä minäkin opin pyöräilemään ja löysin itseni usein ruusupensaasta täynnä ruusunpiikkejä, kun en osannut saada tarpeeksi äkkiä jarruja päälle sillä isolla pyörällä.

        Oi niitä aikoja! Kesät olivat kuumia, uimassa joka päivä ja talvet lumisia ja pitkiä.

        Minullakin oli ensin nurmekset eli pelkät terät. Monoissa oli valmiiksi reiät, joista piti aina sorkkia ensin jäät pois. Kaunoluistimia en ehtinyt saada koskaan ennen kuin 80-luvulla ostin sellaiset kirppikseltä voidakseni luistella tyttären seurana. Kummasti vanha taito oli säilynyt, vaikka ensin oli totuttava erilaisiin terien kärkiin, hokkareissa ei ollut niitä pykäliä.

        Sukset oli ruskeat tervasukset ja porkat rottinkiset. Suksissa oli nahkaiset mäystimet, joihin monon kärki työnnettiin. 50-luvulla taisi tulla ne ekat metalliset, jotka puristettiin monojen rantteihin kiinni. Sen modernimpia siteitä mulla ei ole ollutkaan.

        Talvet olivat lumisia ja kylmiä täällä Helsingissäkin. Ei muistu yhtään mieleen, millaista oli hiihtokauden ja pyöräilykauden välissä. Kai silloinkin tällaista harmaata huhtikuuta oli, jolloin ladut ja luistinradan jäät olivat sulaneet, mutta kadut olivat kuraa ja sohjoa. Hauskat ajat muistaa parhaiten.


    • Alkuperäinen-Rapu

      Nyt on uusilaite käytössä ensimmäistä kertaa. Hieno "pupu" se on. Kutsutaan kuulemma pupuksi kun sillä on kaksi "korvaa" pystyssä.

      Asentaja Rasmus kyllä suositteli minulle kannettavaa ja kymppiä windousiin. Ei suositellut tuota kahdeksikkoa.Tässä on kuulemma vanha tämä Kubuntu, vai mikä Ubuntu tämä nyt onkaan. Ei pysty edes päivittämään tuota Fireefoxiakaan. Ubuntun päivitys taas veisi aikaa todella kauan.

      No katsotaan nyt miten toimii.

    • Aliveetee

      Alan juuri katsella uutisia tänään hankkimastani 49 tuuman televisiosta
      Palaan asiaan kun olen saanut vaikutelman

      • Cee42-Tuumainen

        Vai että 49 tuumaisiakin on? Kerrohan sitten kun olet saanut vaikutelman, odotan mielenkiinnolla.


      • e-a

        Voi voi, 55 tuumanen vasta alkaa pikku hiljaa antaa kunnon vaikutelmia


    • e-a

      Mul oli sitten ankara lapsuus ja kengätkin ostettiin vain yhdet ja veljekset niiden käyttöä sitten vuorottelivat. Mutta oli sentään kunnon talvet. Ja kesällä uitiin nakuna, kun oli kalliit ne simmarit. Mutta vesi oli lämmintä ai ai.

      Kyl se oli hianoo aikaa.

      • Cee-Lila

        Taidat puhua isäsi, et omasta lapsuudestasi. Isäpuoleni kertoi, että heillä ei ollut kaikilla lapsilla kenkiä, vaan kävivät kouluakin vuoropäivinä, koska jokaiselle ei ollut kenkiä. Heitä oli 7 tai kahdeksan lasta.


    • Alihuu

      Heipatirallaa. Täällä ollaan normaaliajassá. Tosin tämän viimeisen savannireissun jälkeen uni on maistanut hiukan paremmin.

      Tämä uusi 49 tuuman LG LED TV (siis ei smart) tuntui aluksi hiukan pliisun väriseltä, mutta nyt kun silmä on siihen iltaa pitkin tottunut ja säädin hiukan kirkkautta enemmän niin kyllä se näyttää mukavalta ja tekstit esimerkiksi ovat nyt täysin selkeästi luettavissa normaali katseluetäisyydeltäni eli merkittävä parannus siihen 40 tuumaiseen verrattuna. Samalla kävi selväksi, että tähän tilaan voi halutessaan sijoittaa jopa 55 tuumaisen jollaista vain ea suostuu katselemaan kun on näemmä unohtunut kengättömän ajan kokemukset muututtuaan tilanomistajaksi ja liikkuvalla asunnolla maailmanmatkailijaksi. Sellasii ne on nuo Wahlroosin sukulaiset, Varmaan on ea'llakin tilit Panamassa ja Virgin Islandilla.

      Seuraavaksi pitää tehdä se vieterisänky upgreidaus ja sitten en tiedä mitä hankkis ellei pistä pollea vaihtoon. Läppärikin palautui muusikkohuollosta erinomaisessa iskussa kuten Lenovokin. Vielä jäi jäljelle se Samsung, mutta siihen voi keskittyä vasta kun näkee minkälainen SIM siihen kelpaa. Onko hommattava uusi vai mahtuuko vanhasta kapulastani se normi SIM.

      Jos sen saa vielä tehtyä niin sitten ollaan vielä kerran tietoteknologisesti upgreidattu ja up to date. Kaikkeen sitä ihminen joutuu, toistan että eikö tuo riittäis että osaa noista molekyyleistä keitellä kaikenlaista kaikkialla. Ja joskus saa pukattua ihan runouttakin pihalle.

      Kengistä puheenollen, niin eiköhän me kaikki kuuluta siihen ikäluokkaan että ollaan nähty melko köyhää aikaa. Myös meidän silloin rikkaammat kolleegat. Ei niilläkään ollut kuin ehkä suhteellisesti enemmän.

      Minäkin asuin silloin köyhänä aikana Kemi yhtiön toimitusjohtajan talon naapurissa ja hänen poikansa oli ihan kavereita vaikka isossa palatsissa asuikin verrattuna meikäläisten vesijohdottomaan ja puulämmitteiseen yhtiön pikkuomakotitaloon. Kaivo pihalla ja kesällä jäävärasto purukasassa. Yleinen sauna missä käytiin kerran viikossa. Hyvin kelpas. Kengät irvisteli, housuissa oli paikkoja, mutta hauskaa oli. Metsiköt olivat vielä täynnä ammuksia joita keräiltiin ja poksauteltiin nuotiolla. Hyvä ettei itseämme poksauteltu. Ehkä henkisesti jo niistä paukuista alkoi kemistin maailma, huu nous?

      • weblenovot

        " Läppärikin palautui muusikkohuollosta erinomaisessa iskussa kuten Lenovokin."!!

        Huomenat ja heheheehee..... sanoinks jottain? Siis Lenovosta? Mutta että pitää miehen kämpästä ison osan täyttää telkun ruutu, mitäs tuo ny on? Olisit laittanut sen entisen rinnalle niin jovain olisi 89 tuumaa katottavaa, eri kanava kummallekin pyörimään, samalla saisit liikuntaa kun kävelet laidasta laitaan lukemassa tekstit :)

        Voe voe. "Normi-simi" on micro ja se pienin mahd. nano, mallin mukaan löydät mitä se syö. Mokkulassa luultavasti micro ja samoin siinä Samussa jos parikin vuotta vanha kapine on. Kameroissa yleensä on se suurin koko. Näihinkin saa nykyään sovitus-adaptereita jolla saa nanonkin sovitettua microa käyttävällä. Mm. Clasu Ohlssoni myy, hinta n. 7 ekua.

        No enempiä en kerkiä edellenkään pölöttämään toistaiseksi, enkä lukemaan juuri edes noita juttuja mutta onhan sitä oltu "köyhiä" :) Mutta ei kukaan niin köyhä kuin meitin entinen "varastomies" joka parkui sitä että heillä se lapsuus vasta köyhää oli kun koti oli Pohojanmaan lesta-alueelta eikä ees mäkiä ollut mistä laskemaan olis päässyt,enempää kelkalla kuin muullaakaan....

        No jatkoja , nyt pitää startata köyhän kulkuneuvoon eli metroon, jääköön porchen-pas*ha parkkiin. Soon moro.


    • Alihuuhaa

      Minähän en ole vuosiin edes avannut kapulaani, mutta sen verran tiedän kuitenkin, että sen härvelin nimi mikä mahdollistaa yhteydet on SIM ja että niitä on kahden kokosia. Ei ole ollut availuille tarvetta, kun en käytä puhelinta muuhun kuin tekstiviestien lähetykseen ja tietysti jos Sampan virittää ni9in sillä voi lukea meilit ja nyheterit.
      Avasin sen Sampan takakuoren eilen illalla ja kyllä se on sellainen pieni SIM joka sinne pitää järjestää.
      Nyt on vaan käytävä DNA'ssa selvittämässä miten sellaisen saa kun kapulassa on se iso SIM. Saako sen vaihdettua pienempään vai pitääkö avata peräti uusi liittymä kun tämä nykyinen on ollut iät ajat prepaid liittymä mikä on minua tarpeisiini hyvin palvellut.
      No tämä selviää yhdellä DNA reissulla.
      Mokkulasta en tiedä minkäkokoinen siellä on sillä annoin siinäkin tapauksessa "poikien" työllistyä siellä DNA'ssa ja laittaa sen sinne.

      Se ea voisi aloittaa 55 tuumaisten televisoiden virityspajaan kun se niistä tykkää katsella ja antaa sille verstaalle nimen ENA :)

      • e-a

        Mä virittelen nykyään tietsikan kiinni 32 tuumaiseen (KDL-32EX500. 80 cm:n / 32":n Full HD 1080 LCD -TV: Wireless LAN Ready) ja langattomalla näppäimistö/hiiri systeemillä katselen 3 metrin etäisyydeltä Ylen ohjelmia.

        Philips digi tallentimella taas tallennan mainoskanavien joitain ohjelmia, niin hups ja mainokset ylitän.

        Enableeraan jees sitä sun tätä, mutta sitten vasta perustan verstaan, jos hallitus käy rokottamaan liiaksi yksityiselämääni.


      • e-a
        e-a kirjoitti:

        Mä virittelen nykyään tietsikan kiinni 32 tuumaiseen (KDL-32EX500. 80 cm:n / 32":n Full HD 1080 LCD -TV: Wireless LAN Ready) ja langattomalla näppäimistö/hiiri systeemillä katselen 3 metrin etäisyydeltä Ylen ohjelmia.

        Philips digi tallentimella taas tallennan mainoskanavien joitain ohjelmia, niin hups ja mainokset ylitän.

        Enableeraan jees sitä sun tätä, mutta sitten vasta perustan verstaan, jos hallitus käy rokottamaan liiaksi yksityiselämääni.

        Lisäys

        "Full HD- tai HD Ready -televisiolla voi vastaanottaa teräväpiirtolähetyksiä, liität siihen Antenna Ready HD- ja/tai Cable Ready HD -digiboksin."

        Eli yli kymmenvuotisen tallentimen vaihti vaan ja siten voi ajaa teeveen loppuun. Kaksinkertaistuu samalla digiboksin tallennuskapasiteetti


    • Alihaahuu

      Nythän vasta huomasin, että aioit mennä Metrolla ja heti muistin, että olet mennyt aikaisemmin Jojensuuhunkin junalla (Liperiin).
      Nyt velvotetaan sut tekemään kunnon raportti ea'lle ja mulle millaista on matkustaa julkisella kulkuneuvolla. Tapaako siellä ulkolaisiakin ja jos tapaa niin mitä vaikutelmia siitä saa =))

      ps. hilpasen tässä perjantain kunniaksi johonkin DNA kauppaan Sampan kanssa selvittämään saako prepaid Simin kokoa muutettua siksi, mikäs se nyt olikaan, ai niin nanoksi!

      Ihan turhaan kyllä kun on läppäri ja tabletti eli kapulalla pärjäis, mutta ilmeisesti sosiaalinen "kehitys" vaatii siirtymistä älyttömään puhelimeen. Onneksi ei ole vähäisintäkään pelkoa, että alkaisin sitä räpläämään muuten kuin pakolliset komennot opetellakseni. Ts. kuinka vastata jos se pärisee. Kuinka avata tekstiviestiluukku ja kuinka kirjoittaa ja lähettää tekstiviesti. Enköhän ne opi jossain ajassa.

    • CeeÄlytön

      Ei ole minunkaan kapulaani tarvinnut avata sen jälkeen kun sen ostin. Nyt olen vähitellen alkanut haluta älykännyä. Saisi monipuolisempia juttuja tehtyä sen kanssa ja ottaa vaikkapa selfieitä. hih..

    • Alihaahunen

      Meikäläinen, jos laittaa tuulemaan, tuulettaa sitten nopeasti ja kunnolla.
      Kävin vaihteeksi Tammiston DNA,ssa setvimässä sitä SIM soppaa ja niinpä palasin nano Sim Sampassani ja uusi puhelinnumero ja sopimus plakkarissa. Ei itseasiassa paha vaan perusmaksu 3.95 kk vapaalla netillä ja sitten jonkin verran laskutusmaksua tekstareista ja puheluista mutta funkar WW.
      Sieltä sitten Tammizton Jyskin neuvottelemaan ison miehen vieteripatjasta myyjäneidin kanssa. Tulos se et6tä ensi perjantaina kannetaan ovesta sisään ison miehen jousilla varustettu vieteripatja samaan kyytiä, eli jouset kirkumaan ihan yhden painosta.
      Sieltä Tammiston Tokmanniin hakemaan pari hienoa listaa joiden väliin voi virittää pääikkunalleen alumiinifoliosta viritetyn etelän auringon takaisinheijastimen.
      Nyt sitten Samppa lataukseen ja sen jälkeen ihmettelemään miten sen saisi toimimaan ja jollei taaskaan onnistu niin kutsumaan muusikko suorittamaan intro.
      Onneksi tuli aikoinaan tehtyä kakaroiden kanssa sellainen sopimus, että minä ostin niille silloin siihen aikaan erittäin kalliin 65 kilon Spectravideon sillä diilillä että ne opettelevat sen ammattimaisesti ja sitten auttavat minua oppimaan pakolliset IT jutut.

      Mitähän keksis seuraavaksi

      • prööötpröööt

        "Mitähän keksis seuraavaksi"

        Osta mopo tai Jopo.


      • CeeLaveri

        Olet hauska Alihaahunen. Ostit siis itsellesi vieteripatjan tarpeeksi jäntevillä jousilla. Olisit mennyt Unikulmaan, olisit saanut juuri oikean patjan sinun kokoisellesi miehelle.


      • Alihoo

        Unikulmassa olisi ehkä voinut käydä, mutta vanhat rutiinit ohjaavat aina Tammistoon missä on Jyskikin. Kaikki mitä tarvitsen löytyy Tammistosta. Kyllä se Jyskin patjakin oli ihan kunnollinen eikä nyt ihan maltaita maksanut. Tosin niiden oikeaa hintaa ei tiedä iso Erkkikään sillä niillä on aina alennusmyynti ja Maskulla alennusmyynneistäkin erikoisalennus aina!

        Pääasia että homma hoituu. Jyskissä on vielä se etu että auton saa parkkeerattua 10 metrin päähän myyjästä eikä tarvitse loikkia puolta kilometriä. No Webskutillehan sellainen 8 km'kin on pelkkä alkupala, mutta meille ei Stubbin kaltaisille on jokainen juoksumetri harkittava käyttääkö siihen energiaansa vai ajatteluun! ;)

        Hirvittää vaan se siivouksen ja tavaroiden järjestelyn aloitus. Vielä nimittäin seisovat matkalaukutkin lattialla eikä ole kokonaan purettu. Isossa matkalaukussa on vielä sisällä mm. Madras Curry ja Korma Curryt. Niin ja mustakuminaöljy.

        Son varmaan Webskeli hilpaissut metsään etsimään HH'lle karhunhampaita


    • hh-riitu

      Nyt mun on taas pakko kirjottaa, kun jollekkin on tullut väärä käsitys edellisestä kirjoituksestani. Ei täällä nyt niin "kusipäitä" olla, että karhu pitäs kaataa kynsien takia. Mutta onhan niitä karhuja kaadettu ihan luvallakin ja varmaan luvattakin kautta aikojen. Tyttäreni ihan raivostui, kun käänsin sen e-a:n kirjoitelman hänelle. Tyttäreni ei ihan takuulla ole mikään "kusipää" siinä mielessä, kuin luulet.
      Hyvää kevättä kaikille.

    • aliaina

      Huhpati heyah ja pröötprööt,
      Kun kaikki isot hommat on hoidettu ja Samppakin käynnissä mutta harjoittelua vajaa, niin se on huomaenna alettava nyt huiskin haiskin olevien tavaroiden sijoittaminen pois näkyvistä tai peräti pois olemasta. Sitten on tartuttava pölkkäriin ja moppiin. Kaikkea sitä joutuu tekemään näin keväisinkin kuten suursiivoamaan. Eikö tuo riittäis että siivoais itsenäisyyspäiväksi

      Missähän hiipparoivat suuret herrat Webskeli ja Huuu?

      Täytyypä kirjoittaa pieni viesti kaverilleni Eestiin ja heittää pikku huumoria ja katsella vieläkö ilo irtoaa 78 vuotiaalta Tattarikauppiaalta, mutta entiseltä merikapteenilta, jonka kanssa opiskeltiin kansainvälistä kauppaa Lontoossa v. 72-73

      • webskeli

        Houdy ja mikäs prööt, se mopo(ko). Wskeli hiipparoi just himaan ja kohta päätä pehkuun. No ei niitä karhunkynsiä niin vain ole saatavilla, yheltä kysäsin että josko nappaisin niin ärähti sen verran pahasti et lähettävä oli, ja kovaa sittenkin.

        Mikä toi Ali se Sampppas malli on ? Mutta tuohon hintaan DNA:n netti niin nauruksi meni, sorit siitä :) Tais olla se minipaketti, netin nopeus 256 kbits, puhelut ja txt-viestit normihintaisia 7cent/min/kpl? Jos se tuo paketti oli niin ei sillä netillä kyllä mitään tee ellei oo iso kasa nilviäisiä eväinä.
        Ja mitäs muusikko sano Lenovosta ? :))

        No ,aina ei voi voittaa, ei ees joka toinen kertakaan mutta oppia ikä kaikki? Vai loppuuko ikä ennenkuin oppimiset, luultavasti.
        Terkut täs ny kaikille ja ei tietookaan koska pääsis taas normipalstaamaan. Ny maaten, aamulla hävittävä ennen aamunkajoa taas, Ötyjä.


      • hh-riitu

        ...yheltä kysäsin että josko nappaisin niin ärähti sen verran...
        Vai kysäsit ihan yheltä nallelta iteltään. Uskon kyllä, että tuli äkkilähtö. Kuka nyt kynsiään antaa repiä.
        Tyttärelläni on jo yksi koiran kynsi ja yksi sudenkynsi kaulariipuksessaan roikkumassa. Hän oli nuorempana Viikinkiseurueessa mukana ja heillä oli tapaaminen Pohjoismaitten Viikinkien kanssa jossain Tanskan rannikolla. Siellä hän kertoi tavanneensa ruotsalaisviikingin, jolla oli karhuntalja selässä. Oli kuulemma oikea Viikingin näkönen suurikokoinen mies ja hän oli kertonut itse joutuneensa Ruotsissa karhun kanssa nokakkain ja kaataneensa sen ihan omin voimin. Voiko sitä uskoa, olikohan kuiteskin käytetty vaikka kirvestä apuna?


      • webbear

        Heh, onpa tainnut "sweduviikinki" heittää melkoista läppää? Jos lie ollutkin oravannahka ja mies vähän pienempi? :) Saahan niitä nahkoja tai kynsiä mutta ehkä helpoiten kyselemällä itänaapurin salakaatajilta. Sinne suuntaan vaan jotain kontakteja luomaan.


    • aliainainen

      Eihän sillä ole mitään väliä mikä sen netin nopeus siihen Samppaan on kun eihän sitä käytetä kuin hätätilanteessa. Tärkeämpää oli se, että sms ja tarvittaessa puhelu toimii myös Suomen alueen ulkopuolella mikä ei ollut ihan varmaa sillä prepaidillä. Hulluhan minä olisin ollut jos olisin ottanut 21 euron liittymän kun tarvitsee mahdollisesti 2-5 tekstaria kuukaudessa lähettää ja netit katsotaan wifillä kaikilla laitteilla. Wifi se on tässä sampassakin SIM lisäksi eli SIM on se viimeinen hätävara e-mailin lukuun.

      Eihän muusikko Lenovosta mitään sanonut vaan teki tilaustyönsä ja laittoi siihen sellaiset asetukset että se toimii.

      Merkillepantavaa sen sijaan on että sekä Lenovossa, että Läppärissä oli Gigantin tekemät asetukset ja niiden vuoksi molemmat olivat sieltä tuuletuspaikasta itsestään.

      • webapps

        Niin no jos noihin "tarpeisiin" on niin riittäähän se. Luulin kyllä että aoit hankkia sen sitäkin varten että voit käyttää "mokkulana" netin jakoon ettet tarvii sitä toista mukana kuljetella. Eli 2 toimintoa samassa taskuun menevässä laitteessa. ( tabsi)
        Tietty kun isolla miehellä on isot taskut niin kulkeehan siellä vaikka pienempi "pöytäkone". :)

        Ihmettelen suuresti miten tai kenen "pyynnöstä" tai toiveesta noissa laitteissa on liikkeessä tehtyjä asetuksia ollut päällä? Tehdaspaketista otetuissa ei meinaan ole kuin perustoiminnot järjestelmän kännistymiseen ja muutama perusjuttu kuten esim. selain muutama sovellus.


    • Ali-aina-kertoo

      Väestömme näyttää olevan lomalla keskellä kevättä.
      Minä kävin via Cruciksella Haartmanin Sairaalassa. Jos muistatte tuossa ennen aavikolle lähtöä valittelin orastravista hammaskivuista elävässä kulmahampaassani. No ne ovat orastaneet eri vahvuisina ja nyt tätä viikonloppua vasten alkoivat orastamaan oikein kunnolla.
      Siis Haartmannin hammaspäivystykseen ja olenkin yhtä kulmahammasta keveämpi. Sitä ei voinutkaan juurihoitaa kun sellainen ryömivä reikä oli murtanut hammasta niin ettei siihen olisi avauksen jälkeen saanut uutta paikkaa tilalle. Näin siis kerrottiin, enkä sitä hirmuisesti epäile sillä tätä kyseistä kulmahammasta on paikattu muutaman kerran vuosien varrella ja sellainen jättää aina rajapintoja joita pitkin uusi särö voi ryömiä entistäkin syvemmälle ja aiheuttaa vaikka pulpiitin kuten nyt oli tehnyt (hammashermon tulehdus).

      No jahka saan ikenen parannettua niin sen jälkeen ei ole pulpiittimurheita kun joka ikinen tallella oleva hammas on juurihoidettu ja kruunutettu. Tämä yksi jäi hoitamatta silloin joskus kun aavikon aika sinä vuonna loppui kesken ennekuin senkin olisi saanut hoidettua

      Jos vaan on rahaa ja aikaa teettää kruunutus niin mikään ei ole sen hammaslääkärin tarvetta poistavampaa sen jälkeen.
      Itse sain teetettyä ne intialaisella hammaslääkärillä vielä silloin Dubain kohtuuhintoihin. Enää ei onnistuisi sillä sielläkin on toteutettu "valinnanvapaus" ja päästetty sen avulla pörssiyhtiöt niskan päällä terveydenhuollossa ja apteekeissa. Se on näkynyt viime vuodet rajuina hinnan nousuina terveyalalla.
      Meillä on istutettu samat siemenet ja noin 10 vuoden sisällä vain yuksityisellä kovalla hinnalla vakuutetut kykenevät hankkimaan terveydenhoitoa. Vakuutukseton kansa ei lainkaan.

      Tämä kehitys on aivan sata varmaa kansainvälisten esimerkkien valossa. Meillä sitä vaan kokoomus on perustellut "valinnanvapaudella" ja onnistunut rajusti höynäyttämään niitä jotka osaavat lukea vain "valinnanvapaus"

      Eli siivoukset siirtyi huomiselle ja kun liikkeelle löhtöö niin son haettava Corsodyliä suun huuhteluun. Parasetamoslistakin ´tuli resepti, on se sen verran jälkikipuakin aiheuttava kun kovasti kiinni ollut iso hammas vedetään 2 metrin putkitongeilla pikku suusta pihalle. Nyt vaan kaikki suositukseni mukaan hammaslääkärille naatiskelemaan. Kaikki nämä hammaskirjoitukset tulivatkin impulssina HH'n karhunhammastarpeesta

      • e-a

        "Meillä on istutettu samat siemenet ja noin 10 vuoden sisällä vain yuksityisellä kovalla hinnalla vakuutetut kykenevät hankkimaan terveydenhoitoa. Vakuutukseton kansa ei lainkaan."

        Vielä uskonasiana kirjoitan, että en usko. Vitonen vetoo. Vedon voittaminen kannustaa elämään seuraavat 10 vuotta.


      • websveto

        Jaa ja juu, e-a ehtikin ensin mutta samalla asialla. Lyön kyllä vaikka kybänkin siihen että perusterveydenhuolto tulee jatkumaan nykyisillä "vakuutuksilla". Omat erikoisjuttunsa voivat olla asia erikseen joista "artisti" saa maksaakin ellei se kuulu välttämättömiin hoitoihin.


    • Alinpörssi

      Minä lyön juuri poistetun kulmahampaani vetoa siitä, että 5 vuoden sisällä valtion terveysmenot ovat kaksinkertraistuneet ja että se kaikki on mennyt pörssiyhtiöille ja niiden kautta veroparasiitehin.
      Ja että 10 v kuluttua on vain pieni julkinen toiminta ehkä 10 julkisessa perussairaalassa ympäri maan ja niitä pääsevät käyttämään vain muslimimaahanmuuttajat.
      Kaikkien muiden on pakko käyttää yksityisten vakuutusyhtiöiden terveysvakuutusta tai oltava ilman ja ostettava käsilääkkeensä ruokakaupasta missä niitä myyvät myös pörssirahastajat. ;)

      • webskeli

        "Minä lyön juuri poistetun kulmahampaani vetoa siitä, että 5 vuoden sisällä valtion terveysmenot ovat kaksinkertraistuneet ja että se kaikki on mennyt pörssiyhtiöille ja niiden kautta veroparasiitehin."

        No tuostahan on helppo keissi vetoa lyödä että menot suurenevat kiihtyvästi kun suuret ikäluokat alkavat olla nk. "loppusuoralla". Mutta minne ne varat ohjautuvat, se on vielä ehkä avoimempi juttu. Samoin se mikä lopulta on meille päätyvä maahanmuuttovirran suuruus.

        Mutta pähkäikäähän noita sillä meikältä nyt kysytään aika paljon eri asioissa joten en ehdi kuin täällä piipahtaa satunnaisesti. Äsken juuri lähes 1½ h "konsultoin" erästä juuri leskeksi jäänyttä henkilöä kuinka lähteä etenemään asioiden hoidossa. Ei siis ihan parasta lauantai-illan ajankulua. Ja huomenna täytyy taas paneutua eri asioihin.
        Mutta näillä mennään joten tässä alkaa odotella reilun kk:n päästä alkavaa 2 vkon "lomaa" jo suht. kovasti.


      • CeeTonniton

        Minusta alkaa tuntua, että Webskeli on IT-asiantuntijan lisäksi eläkkeellä oleva lakimies.

        Tuollainen sairaanhoitomenttaliteettihan on monessa maassa, että siellä ei ole julkista terveydenhoitoa juuri lainkaan, kaikki ovat yksityisiä ja ihmisillä on isot vakuutukset, jotta pystyvät käymään lääkärissä ja saamassa sairaanhoitoa sairaaloissa. Ainakin Australiassa on näin. Onhan meillä tuo suuntaus jo nähtävissä selkeästi.

        Katsoin juuri viimeisen Haluatko miljonääriksi -ohjelman ja kyllä oli taas hitaasti etenevää meininkiä. Miksi joka ihmisen kohdalla on kerrattava aina ne pelisäännöt, että on kolme apua, esim fifty-fifty jne, vaikka tänäänkin oli monta ihmistä yrittämässä. Kukaan ei ole saanut ainakaan 10 000 suurempaa summaa, eli nimi olisi muutettava, haluatko 200 000 omistajaksi? Siinäkin on jo liikaa lupausta.


      • Alimolekyylinöf

        Minäkin ihan riemastuin kuin Webskele paljastuikin kolleega konsultiksi. Vähän eri alalla, mutta konsultti mikä konsultti. Konsulteissa on maan tulevaisuus.
        Katsokaapa vaikka suomalisen yritysjohdon laatua! Kaikki meidän konsulttien kouluttamia =))=))=))

        ps. yllättävän nopeesti muuten alkaa turpa paranemaan jos siitä hampaita hohtimilla pois kiskotaan. Vaikuttaa uskomattomalta, mutta olen todella tyytyväinen että pääsin siitä kirotusta hampaasta eroon sillä se oli liian monta kertaa paikattu ja siksi kai kehitteli ihan omia ongelmiaan.
        Mahdollisesti parempi vaihtoehto olisi ollut tehdä se juurihoito jo vuosia sitten, mutta siinäkin Hohdinihmiset konsultoivat ja sanoivat että kyl tän viel voi paikata.


    • Alirohkaisee

      ps. Sit tietysti taas unohtu kertoo teille, että jos sattuu tulemaan hammashoitotarvetta niin leikkaukset tuntuvat myös käytetyssä puudutusainemäärässä eli puolet on poistettu. :))))))))

      • CeeOmatHampaat

        Ai puolet puudutemäärästä on poistettu? Mutta ei tunnu silti miltään? Tuo hoitola, missä käyn, jopa nukuttaa. Se onkin yksityinen. On minuakin leikattu muutamaan kertaan, mutta ei hampaiden takia. Eikä ole nukutettu kertaakaan. Kouluhammaslääkäri muuten veti minulta kerrankin 5-hampaan pois puuduttamatta. Oli siis varsinainen konitohtori.


    • Alineandertalkarhu

      Minäkin olen hammashoidossa pääsääntöisesti käyttänyt yksityisiä. Tosin tuota nyt edesmennyttä kulmahammasta olivat peukaloineet sekä yksityiset että julkiset. Aika pitkäänhän se messissä notkui lopulta. Tällä kertaa piti käydä Haartmannissa kun kaikki muut paikat olivat kiinni

    • Alironskis

      Tulipa tuossa Wallanderin wälissä mieleen, että meikäläiselle tawalliselle wanhukselle ei hampaiden kato juurikaan merkitse. Senkun pehmentää sapuskaa ja nilviäisethän ovat oikeastaan luonnonpehmeitä. Samoin puurot kuten muikku-ja tattipuuroa, Huun herkku!

      Toista se on sitten lakimies Weepelille, joka on tottunut saamaan vaan karhun kylkeä, hirven rump steakia, t-bone steakia tai waqui härän sisäfilettä eteensä. Johan niissä on niin sitkeät kastikkeetkin että hampaiden on oltava melkein moottorisahat, eller hyyr Webskeli?

      • CeePaahtopaistiton

        Heh, en minäkään kovin sitkeistä lihoista välitä, käsivoimatkin ovat sen verran heikot, että paksuun puolikypsään häränfileeseen olisin kerran eräässä raflassa tarvinnut kunnon lihaveitsen, mutta koko raflassa ei sellaista ollut antaa! Ruokailukaverini pilkkoi osan pihvistä minulle. Sihen olisi moottoriveitsi ollut hyvä. Sellaisiakin on, esim kälylläni. Hän pilkkoo sillä esim paahtopaistinsa valmiisiin viipaleisiin pöytään.Itse en sen takia itse tee ikinä paahtopaistia, koska se on aina sitkeää. Enkä pidä erityisemmin sen maustakaan.


    • CeeExetönkö

      Nyt minulla olisi taas kysymys IT-konsultti Webskelille: Skypeeni ilmestyi pari pari päivää sitten uusi kontakti, joka oli on line-tilassa koko ajan ja siinä ei lukenut kenenkää nimeä. Suljin aina skypeni heti. Tänään kone ilmoitti, että käytän näköjään skypeäni BtvStack.exen kanssa ja neuvoi minua katsomaan ohjeesta, mitä merkitsee kolmannen osapuolen mukana olo, tai jotain sinne päin. No, en minä mitään kolmatta tuntematonta osapuolta halua kokoelmaani ja luin mitä se voi merkitä. Se voi olla hyväkin ohjelma, mutta voi tuoda myös haittiksia tai viruksia koneelleni. Poistin kontaktin ohjeen mukaan mutta ei lähtenyt, sillä koneessani on jo määritetty, että vain luettelossa olevat voivat olla yhteydessä kanssani, joten sehän oli jo näköjään imeytynyt kontakteihini ja oli koko ajan auki. Sitten arvelin, että on käynnistettänä kone uudelleen, tein sen ja se kontakti oli edelleen, mutta siinä oli punainen rengas ja punainen vinoviiva sen keskellä ja silti näytti olevan auki. Sitten vain poistin sen ja lähti kuin joku joskus Töölöstä. Olikohan se jotain tarpeellista, minkä poistin vai olikohan jokin haitake. Se puhui jostain bluetooth- yhteydestä. Onhan minun koneeni wlan-yhteydessä modeemiini, samoin eteisen pöydällä olevaan skanneriini, mutta tulostin on piuhalla koneeseeni tuossa tietokonepöytäni alla.

      Vastaa joskus, kun kiireiltäsi ehdit.

      • webhophop

        No terve, tulin kotona käymään välillä ja vilkaisin tänne niin niin. No ihan entex ei webskeli ole mikään lakimies, eikä piruvie toistaiseksi ees eläkkeellä vaan "täystyöllistetty" , ja ylikin jopa :( Pyydettiin vielä eilen mainittuun konsultointiin liittyen pesänhoitajaksi mutta pakko oli kieltäytyä. Ei ehdi eikä jaksa, konsultoida toki lupasin aina tarvittaessa.
        Niin joten ei Alisbuu vai Huu ei wbee "sitkeitä steikkejä" kerkii jäystämään, kyl sen pitää olla viidesti rekalla yli ajettu ennenkuin pannulle nakataan.

        " BtvStack.exe" ? Siis tollanen riesake, tai no. Käsitin ettei sulla ole mitään laitteita skypeen bluetoothilla (esim. kuulokkeita) liitetty pariksi? Tuo on skypen bluetooth -laitteiden asennustiedosto joten et tarvitse ellei noita laitteita siinä Bth:lla ole.
        Toisaalta siinä voi olla myös haitakkeita mukana jos noin ilmestyy, tai sitten ei, varma ei voi olla. Eli liittyy lähinnä skypen blt-ajureihin.

        Voisit varmuudeksi ajaa kuitenkin läpi koneen nopealla F-Securen Online skannerilla ettei se ole jäänyt sinne "pesimään". Satavarma en ole noteeraako tuo sen jos jotain olisikin mutta kannattaa silti tehdä.

        https://translate.google.com/translate?hl=fi&sl=en&u=https://www.f-secure.com/en/web/home_global/online-scanner&prev=search

        Kokeillaan löytyykö tuosta, jos ei niin ota googlella sitten uudestaan.

        Mutta jees, nyt pitää vähän ryysyjä vaihtaa, hörpätä kaffe ja lähtee "reissulle" vielä, toivottavasti ei kovin myöhään menis...


      • CeeÄänetön

        Ei minulla mitään kuulokkeita ole skypeen, jos haluan äänen skypeen, avaan koneeni ämyrin. Koneeni äänet ovat muuten aina pois päältä.


      • CeeNoDuunia

        Muuten U on eläkkeellä, mutta silti lähes päivittäin töissä. Oletin Webskelillä olevan sama juttu. Näinhän se on Alillakin, ainakin niin olen käsittänyt.


      • CeeTarkistus

        Tarkistin koneeni tuolla F-secure onlinella ja ei havainnut haitakkeita.


      • amummu
        CeeÄänetön kirjoitti:

        Ei minulla mitään kuulokkeita ole skypeen, jos haluan äänen skypeen, avaan koneeni ämyrin. Koneeni äänet ovat muuten aina pois päältä.

        Kiva tietää, että on muitakin, jotka "kuuntelevat" koneitaan äänettöminä. Minullakin tästä läppäristä on kaikki äänet vaiennettu, paitsi tietysti jos jotain semmoista hommaa, missä ääni tarvitaan.

        Puhelimessani on myös kaikki mahdolliset äänet vaimennettu. Karmeinta kuunneltavaa on, jos esim. bussissa tai junassa hollille sattuu joku, jolla on näppäinäänet päällä. Aikoinaan tulin kerran poikkeuksellisesti työmatkalta kotiin bussilla. Olin neljänä aamuna peräkanaa kärsinyt aikaisen aamuherätyksen (lähes unettoman yön jälkeen) ja univaje sen mukaisesti melkoinen. Ajattelin, että bussissa sitten saan otettua kolmen tunnin tirsat. Ja peet! Taakseni tuli istumaan nuori tyttö, joka tekstaili matkalla kaiken aikaa ja välillä puhuikin puhelimessa. Se piip, piip, piip,... meinasi saada minut hengiltä.


    • amummu

      Onpas täällä ollut jos vaikka mitä konehuolia. No, niistähän selvitään, kun tietoa on. Ja sitä tuntuu ainakin Web*:llä olevan. Onneksi.

      Hampaiden hoito myös tarvitsee tietoa, mutta onkohan sitä aina tarvittava määrä alan laitoksissa. Ceeltä joskus muinoin revitty hammas ilman puuduketta. Sehän oli tapana kansakouluaikaan, ainakin minun koulussani. Niinhän laulussakin sanottiin, että "Tiedän paikan armahan, kouluhammasklinikan. Siellä hampaat revitään, ikenet jää riippumaan". Minultakin revittiin silloin hampaita puuduttamatta. Se oli kamalaa. Sitten viimeisenä kansakouluvuonna tuli markkinoille joku tahnamainen puudutusaine, ja minäkin sain sitä hampaan kiskontaan. Karmean makuista ja muista kun syljeskelin sitä tahnaa koko loppupäivän. Kipua se ei juurikaan vienyt.

      No, se oli sitä aikaa. Kansakoulun jälkeen olen käynyt ainoastaan yksityisellä hammaslääkärillä, nykyisellä jo parikymmentä vuotta. Hän tuntee kituseni ja tietää omituisuuteni, joten sinne voin aina mennä kaikessa rauhassa (jos sitä nyt po. paikassa voi yleensä olla), kun tuikkaa pääni tunnottomaksi jo ovella. Minulle ei voi tehdä juuri mitään puuduttamatta. Röntgenin sentään voi ottaa ja perustarkastuksen tehdä, mutta siihen se melkein jääkin. Viimeksi poisti hammaskiven laserilla, ilman puudutusta. Sanoin, ettei koskaan enää sitäkään.

      Jokohan Rapusen kone toimii. Toivottavasti. Eikös nuo gurujen avut sen verran maksa että olisi suotavaa oneglmien häviävän heidän mukanaan.

      Hh-Riitukin käväisi, mutta hävisi sen siliän tien. En kyllä ihmettele. Akentti varmaan jo istuttelee taimeniaan maan uumeniin. Itselläni ei ole käynnissä mitään puutarha-askareita. Suunnittelua pitäisi kyllä tehdä, mutta tänään on sen verran taas univajetta, että taidan ottaa lepoasennon ja pistää tallenteita pyörimään.

      Rauhallista pyhäiltaa!

      • CeenKalterit

        Tuo laulu oli todella tuttu minullekin. Hammasröntgenin ottokin on kamala, mikäli se otetaan esim vain yhdestä takahampaasta. Silloin levyjä tungetaan suuhun hampaan ientä vasten ja yökötys on melkoinen. Koko kalteririvin kuvaus on ihan eri asia.


      • Alkuperäinen-Rapu

        Aurinkoista maanantaita kaikille!

        Kone toimii, mitä nyt tänä aamuna ei meinannut aueta. Muuten on Huawein (kuten weepeli olettikin) asennuksen jälkeen toiminut erittäin hyvin. Aika vaan karkaa käsistä. Tänäänkin on lähdettävä tuonne liikenteeseen.

        Aurinko paistaa, taitaa tulla kesä. Pihatyötkin pitäisi aloitella pikkuhiljaa. Hammaskivet poistattaa (aika varattu jo) ja sepelit nurmikolta, mihin aura-auto on ne kipannut lumien kanssa. Minulla oli tarkoitus laittaa krassinsiemenet itämään jo aikaa sitten, mutta pussissa ovat edelleen, meneeköhän valmiiden taimien ostoksi.

        Ikkunoiden pesu urakkaakin on vielä jäljellä, joten töihin on taas ryhdyttävä - kunhan palaan kotiin tuolta asioilta.

        Mukavaa viikon alkua!


    • Alipohjat

      Joooo, heitinkin Webskeleen juristiksi ihan piruuttani. Todellisuudessa ajattelin niin kirjoittasessani, että ero juristin välillä on marginaalinen sillä DR Whoo on tarinoidemme oletuksen mukaan Könnistä palatessaan "Jurristi"

      Mitä tulee noihin entisaikojen hammashoitoihin niin se on asia missä voi perustellusti todeta että ennen ei ollut paremmin.

      Itseänikin on porattu hermoon sellaisella jalalla vauhtiin poljettavalla poralla millaisella nykyisin porattaisiin vain öljykaivoja!

      • hh-riitu

        Hei taas, täällä puhutaan hampaista. Se sai alkunsa varmaan siitä, kun kysyin karhun kynsistä! minkä joku erehtyi luulemaan hampaaksi.
        Ainoastaan webeli vastasi siihen asiallisesti. Sitä arvelinkin, että hänellä jos jollain VOISI olla jotain vihjeitä, koska hän on metsästysasioittenkin konsultti ja tunnistaa kaikki metsän eliöt muurahaisesta karehuun. Niin, että minun pitäisi etsiä sieltä ent. Karjalan puolesta karhun kynsiä, Kiinaan asti en lähde, tyrkyttävät mitä lie muovipiikkejä. Sinulla weebeli on varmaan joitakin osoitteita, jonne voisin ottaa yhteyttä.Please.Ennen itärajan aukaisuahan ne kyttäsivät kaikkea, mikä rajoilla liikkui ja täräyttivät karhutkin, mihin lie nahkat ym. ovat hävinneet. Rajan auettuahan Suomeenkin alkoi tulla yhä enemmän karhuja.


      • webskurimus

        Jahas, heitelläs ny sitä hetulaa, skutarallaa? Ööööh, että juristi olis vähän niinkuin synonyymi jurristille? Tietty siinä vois olla perääkin että herkästi tulis ellei toimeksiantoja olisi niin "kaapilla" käyntiin houkutus vois olla suuri.

        Böndekin on käynyt törräyttämässä "pitkästä aikaa" mutta onkohan tosiaan sen Rapsrallaan koneen se "asentaja" päreiksi pistänyt ? Jos vähän tuolta äkkiä hokasin niin sellaisen sarvipää Huihaiwein reittimen (oletus) tökkinyt siihen kiinni? Toivottavasti koneeseen piuhalla eikä wlanina sitten.

        Hyvä ettei Ceen koneesta se skannaus örkkejä havainnut ja jospa se pysyis nyt poissa se tyrkytys siitä skypen bluetooth ohjelmasta. Monta kertaa noissa tuolla tavalla esiin pomppivat ovat vähän arveluttavia ja voivat lykätä "kylkiäisiä" koneeseen. Ja pois eivät välttämättä lähde ees antibioteilla. Onhan siinä näet skypen ajurit kunnossa jos se toimii ja siihen päivitykset yleensä löytyvät skypen kotisivuilta tai WinUpDatesta koneelta.

        Hih, varsin tuttuja ovat muistelot entisajan hammas-repijöistä, -lääkäriksi ei viitti edes kutsua. Samaahan se meilläkin, ilman puudutuksia irti ja roskiin, tai jopa porattiin ilman puudutusta, ja kerran kielestä läpi. Kyllä "nauratti" oikein kun aika oli Ojalalle :(

        Näin taas, ny iltapuuhille ja huomen taas startattava aamupäiväks toisaalle, välillä kolomannelle ja josko johonkin aikaan taas tälle ensimmäiselle takaisinkin. Kohta menee päivätkin sokinsikin ettäs missä mennään.......


      • websbear
        hh-riitu kirjoitti:

        Hei taas, täällä puhutaan hampaista. Se sai alkunsa varmaan siitä, kun kysyin karhun kynsistä! minkä joku erehtyi luulemaan hampaaksi.
        Ainoastaan webeli vastasi siihen asiallisesti. Sitä arvelinkin, että hänellä jos jollain VOISI olla jotain vihjeitä, koska hän on metsästysasioittenkin konsultti ja tunnistaa kaikki metsän eliöt muurahaisesta karehuun. Niin, että minun pitäisi etsiä sieltä ent. Karjalan puolesta karhun kynsiä, Kiinaan asti en lähde, tyrkyttävät mitä lie muovipiikkejä. Sinulla weebeli on varmaan joitakin osoitteita, jonne voisin ottaa yhteyttä.Please.Ennen itärajan aukaisuahan ne kyttäsivät kaikkea, mikä rajoilla liikkui ja täräyttivät karhutkin, mihin lie nahkat ym. ovat hävinneet. Rajan auettuahan Suomeenkin alkoi tulla yhä enemmän karhuja.

        Terve, ei kuule valitettavasti ole enää sellaisia "kontakteja" rajan yli mitä joskus muutama oli tiedossa. Ja nekin oli rajamiesten kautta silloin. Nyt ovat ajat siinäkin suhteessa toiset ja paljon tiukemmat. Muuttui aika tavalla -90-luvun alussa.
        Silloiset rajamiehetkin ovat jo eläkkeellä ja ehkä "tavarantoimittajat" jo turpeen alla, olettaisin.

        En ole etsinyt täältä vieläkö se yksi (ainakin) korufirma tekee aidoista riipuksia, epäilen kyllä etteivät saa niitä mistään. Ja täällä karhun kaataneet kyllä pitävät ne taljoissaan kiinni eli niitä ei irroiteta. Uroskarhun siitinluuhan on se kovahintaisin amuletti joista on väärennöksiäkin netissä ilmoiteltu joskus.

        Yritä hieman googlailla jos vaikka osumia tulisi.


    • Grizzlyali

      Minäkin ihan yleisestä mielenkiinnosta browsailin vähän karhunkynsiä.
      Kyllä niitä kaupan on mutta lähes 100% synteettisiä.

      Tästä linkistä löytyy, jos uskoo, aitoja Alaskasta ja ihan halpaan noin 200 euron hintaan per kynsi!

      http://wildlifetaxidermy.com/front-grizzly-bear-CLAWS.html

      • webs

        Onhan noita grizzlyjen aika valikoimat ja aidoilta kuvissa näyttävät. Mutta riittäähän tuolla niitä kynsien kantajiakin ja tietyille alueille ei ole lupaa ilman aseellista vartijaa edes vaelluksille mennä.
        Mutta onhan noilla hintakin aika "mairea" /kynsi jos haluaisi ostaa.

        Täällä myynnissä olevat ovat tod.näköisesti kaikki synteettisiä tai sitten koruina hopea/kultavaluja riipuksissa.


    • Alikielijuristi

      Mitenkä siis taipuikaan suomalainen sana juristi?
      Menikö se näin: Juristi, jurrissa, jurriin......:)

      • webuninen

        Hih, vai noin? Kiälimiäs, sano.... :) Juristi jurrissa jurisi ja turhaa turistia kuristi?
        Vai "eukkookos" se olikin ala "lampela" ?

        Äääh, ny olla meikkäpoika nin pahki et heittää kohta navan kohti kattoa, katotaan kuinka huomenis, siis Ötyjä ja nätei painajaissi....


    • Aliva

      Nyt kyllä alkaa Webskulia liian aikaisin väsyttämään. Ettei vain olisi D vitamiinin puutetta. Sitä tulee helposti kun syö liikaa villisikaa ja fasaania!
      Ei sen puoleen kyllä itseänikin on alkanut helpommin väsyttämään. Olen sen kuitenkin laittanut vanhuuden syyksi! On se kurjaa että ei enää kykene tekemään säännöllisesti 16 tuntisia työpäiviä 8 tunnin palkoilla! Va?

    • amummu

      Huomenpäivää!

      Nyt on mummulla ihmettelyä, miten tämän viikon päivät järjestän - kettis on Lapissa ja minulla lomaa! Koiralenkki on rytmittänyt päiväni mukavasti: ennen lenkkiä teen tuon ja jälkeen lenkin tämän. Näinä päivinä ei siis ole tuota "vedenjakajaa", joten joudun järjestelemään tekemiseni lähes satunnaisotannalla. No, nämä minun hommani eivät niin kaksisia ole, että mikään mullistuisi, vaikka en tekisi yhtään mitään. Lapsetkin ovat jo niin isoja, että kuskaamistarvekin on vähäistä, "hoito"tarpeesta puhumattakaan. Nythän pyörillä jo pääsevät useimpiin harrastuksiinsakin. Viikoloppuna kyllä olivat yökylässä, mutta nekin keikat ovat jo harvassa.

      Ulkona olisi kyllä nyt kiva olla ja tehdä jotain. Pihahommiin en kuitenkaan voi vielä ryhtyä - ei kylläkään kamalasti harmita:). Meillä on syksyisen kaivuu-urakan jälkeen vielä nurmikko pelkkiä multakasoja, jotka vailla levittelyä ja tasoitusta. Maankaivuufirman pojat tulevat vielä tekemään sen urakkaan kuuluvana. Ja sen päälle sitten siirtonurmi.

      Uusia istutuksia en aio tehdä, paitsi pioneja haluan samaan paikkaan, missä niitä oli iso puska. Pelkkä nurmikko, muutama hävitykseltä säilynyt pensas ja pionit riittävät minulle. Muut kukat pistän ruukkuihin. Sillloin puutarhapyllistelyä ei tule kuin just sen verran, minkä selkäni (ehkä) kestää. Nyt se tuntuu kestävän kumartelua vieläkin huonommin taannoisen jäällä kurvahtamiseni jälkeen.

      Kun ei ole ulkohommia niin päivä on oikein sopiva talvivaatteiden pesulle ja niiden kuivatukselle ulkona. Ehkäpä uskallan jo untsikankin pistää pesuun. Tosin Vappunahan sitä vielä saatan tarvita, joten pussiinsa en sentään vielä sitä puristele.

      Hyvää alkanutta kevätviikkoa!

    • CeeUu

      Huomenta. Ilma tuntuu olevan kuin kaunis morsian.
      Katsoin noita karhun kynsiä, aika hinnakkaita ovat.
      U on myös huomannut, että kun tekee töitä 6-8 h päivässä, on aivan puhki kun tulee kotiin. Toista se oli nuorena, silloin jaksoi jopa lähteä rimpsalle työpäivän jälkeen taikka muihin rientoihin.

      • amummu

        Miehet on kummia. Minunkin siippani päätti olla eläkkeellä pari päivää viikossa. Mutta hyvä jos kuluneen reilun puolen vuoden aikana on yhtenä päivänä ollut menemättä konttorille tai työmatkalle, niin siinäpä se. Etänä joka tapauksessa tekee joka päivä, viikonloppuinakin. Jossain vaiheessa se toppi kuitenkin kyllä tulee. Joko saappaat jalassa tai ilman. Ensiksi mainittu tapa on ainakin siippani toiveissa.

        Aikoinaan, kun itse jäin työelämästä, ei ollut minkäänlaisia sopeutumisvaikeuksia. Olin jo niin kuittipoikki ja kyrsiintynyt jatkuvaan työmäärän kasvuun, jota en yksin enää kerinnyt hoitaa, että koin lähdön pelkästään vapautukseksi. Ainut, mitä huomasin sitten jonkun ajan jälkeen kaipaavaani oli joka-aamuinen (silloin, kun olin kustannuspaikalla), pienen työyhteisöni, kahvikupin ääressä viettämä vapaamuotoinen/-ehtoinen "istunto", missä pähkäilimme työasioiden ohella myös kaikkea muuta. Tuota yhteisöä tapaan edelleen muutaman kerran vuodessa, ja edelleen puhumme työasioista, mutta tuosta "kaikesta muusta" paljon, paljon enemmän. Kaikkihan olemme jo eläkeellä tai sairaseläkkeellä, ja elämässä on muutakin kuin työ.

        Ja niin tosi kuin vesi, on pakko myös tunnustaa, että jaksaminen vain vähenee kun vuodet karttuvat. Olen itse huomannut ihan viime aikoina, että päikkäreille tekee mieli silloin tällöin. Sitä en työstä pois jäämisen jälkeen tehnyt kuin yhden käden sormin laskettavat kerrat. Mutta nyt muutamana päivänä olen siihen langennut, tosin vain sen verran, että olen nukahtanut ja herännyt varttitunnin päästä. Niin käy yöunillakin, jos nukahdan selälleni. Sohvalla en oikein muuta kuin selkäasentoa löydäkään. Sanotaankin, että puolta tuntia enempää ei pitäisi pälkkäreillä lorvehtia. Pitääkin seurata, jos unet alkavat venyä, niin sitten vain kello soimaan.


    • Ikkuna-akentti

      Hyvää maanantai päivää!
      Hampaista ootte kirjoittaneet muistelmia. Joopa joo ihan kamalaa se entisajan hammashoito. Kotikunnassa ei ollut vaki hammaslääkäriä vaan kesäisin "hammaskandeja" vastaanottoa pitämässä. Ei puudutettu siitä vaan nujerrettiin hammas irti. Ei koskaan kysytty sattuuko. Joskus kesäisin isä vei Kuopioon hampuriin ja siellä kyllä laitettiin puudutusta niin paljon että viikon oli alaleuka turtana ja yöllä suusta valui verensekaista mönjää tyynylle. Isäni serkku vei sitten Suonenjoelle hänelle tuttuun hampuriin ja kehua retosti kuin hyvä tää lääkäri on. Lienenkö aikaisemmin kertonut kun tuli sisälle kutsumaan valkonen takki veriroiskeita täynnä kuin teurastajalla ja sitten kun otti puudutusruiskun ja tähtäs kaukaa ikeneen niin jopa tuli vedet silmään. Verta roiskahti ikenestä ja käski mennä vessaan sylkemään. Voi helevetti sentään en paremmin sano. Näin täällä ollessa tv:ssä kyseiseisen lääkärin haastettelun jossakin veteraanijutuissa. En ollut tuntee kun oli kutistunut ja käppänäks tullut. Rauha hänen sielulleen on jo mananmajoilla. Kerroin nykyiselle hammaslääkärille tämän jutun ja hän ihmetteli kovakourasuutta ja sanoi että vähemmästäkin kammon saa. Nyt on hyvät hammaskeijut ja lääkärit ettei tarvii pelätä mutta kyllä siitä huolimatta jännittää.
      Amummu siellä eppäili et istuttelisin jo tomaatteja multiin. No ei vielä mutta hyvin ovat varttuneet. Saavat vielä kasvaa sisätiloissa. Lauantaina istutin 4o iiriksen mukulaa maahan. En nyt tiiä kun muistelen et mummu sanoi että häneltä ne hävis seuraavana vuonna että onkos nää nyt yks vuotisia. Sinisiä vanhoja iiriksiä on jos kuin vanhoja ja joka vuosi nousevat uudestaan. Onnen apilaat myös tökkäsin ruukkuihin eteisen ikkunalle.
      Viikolla tuli tieto että "lasipojat" tulee maanantai-tiistai aamuna klo 7.30-16. Nukuin huonosti kun kyttäsin kelloo että ennätän petistä nousta ennenkuin tulevat. Puolenpäivän aikaan sitten kalut tuotiin parvelle ja pojat sano että aamulla sitten tullaan.
      Ja nyt vahvaa kahvia mukillinen ja huiloomaan sohvan syliin.
      24.8 näyttää mittari ulkona ja sisällä 21.4. Taretaan!

      • CeeNoHampuri

        Jopa on lämmintä akentilla ulkona, meillä on sisällä 22 ja partsilla 21, vaikka aurinko ei enää sinne paista. Kyllä taretaan. Karseet hampurit sinullakin, kuten näköjään meillä kaikilla aikoinaa koulussa ollessamme. Minun kaksi koulukonitohtoriani olivat mikkeliläisiä, toinen oli erään kuuluisan suomalaisen naislaulajan isä ja toinen oli nainen, josta kuulin myöhemmin, että oli narkkari. Jo siihen aikaan! En sellaisesta mitään ymmärtänyt silloin. Isäpuoli otti välillä viinaa ja poltti tupakkaa, muista huumausaineista en tiennyt mitään. Paitsi hän otti myös lähes joka päivä yhden Hota-pulverin. Nyt isona olen lukenut että se sisältää itse asiassa jotain huumetta, jota sodassa taistelleille syötettiin. Myöhemmin teipattiin asperiini polveen, jos intissä jollain särki jotain paikkaa:-))

        A-mummun siipan toive kuolla saappaat jalassa, on se paras. Isänikin kuoli kesken työpäivän, mutta aivan liian nuorena. Ei 36-veenä tarvitsisi kuolla saappaat jalassa. Ei onneksi kuitenkaan jäänyt kitumaan kun sai niin pahan sydärin.


    • kuppanen

      http://www.gearbest.com/smart-wristband/pp_263275.html?vip=133809

      Siitä hyvä aktiivisuusranneke. 5/5 sanoisin, ollut käytössä pari viikkoa.

      http://www.gearbest.com/hand-tools/pp_211614.html?vip=133811

      Tää on kans ihan kätevä, esim huonekalujen kanssa.

      http://www.gearbest.com/other-tools/pp_216958.html?vip=133812

      Kauppisille katkenneiden pulttien irroitteluun kjeh ;)

      http://www.gearbest.com/earphones/pp_169225.html?vip=133815

      Hetken parhaat kuulokkeet, paljon paremmat ja halvemmat kuin jotkun suomesta saatavat vastaavat.

      http://www.gearbest.com/microscopes-endoscope/pp_229387.html?vip=133817

      Tästä vaikkapa hiirenkolojen tutkintaan

      http://www.gearbest.com/car-dvr/pp_314031.html?vip=133818

      Tästä perseiden kuvailuun

      http://www.gearbest.com/tv-box-mini-pc/pp_334005.html?vip=133819

      Edullinen netflixkone paskempaakin telkkariin.

      http://www.gearbest.com/cutting-tools/pp_319818.html?vip=133820

      Toimiva leikkikalu avainnippuun.

      http://www.gearbest.com/memory-cards/pp_331431.html?vip=133822

      Vähän muistia puhelimeen vähä :D

      http://www.gearbest.com/smart-watches/pp_287644.html?vip=133823

      Edullinen älykello

      http://www.gearbest.com/stylus/pp_17273.html?vip=133826

      Edullinen stylus.

      http://www.gearbest.com/action-toys/pp_190697.html?vip=133827

      Ja tästä vielä ehdoton leikkikalu joka on pakko tilata jos jotain tilailee.

      Eipä kestä kiittää, t. tilaus pro

      • CeeKupaton

        Kukahan kuppanen meille noin pitkän viestin eri tavaroista laittanut. No en avaa yhtäkään, tiedä, mitä syfilistä sieltä saa:-(


    • Alicupaton

      No mutta jo vain oli muistoja herättävää tarinaa hampaiden hoidosta Ikkuna Akentilla. Miten se saattoikaan olla sellaista. Siitä on kuitenkin hyvä vetää sellaiset johtopäätökset että kehitys on hyvin tuoretta hammashuollossa eli se oli lähes faaraoiden ajan tasolla vain noin 60 vuotta sitten koko maassa.
      Ei tarvitse kenenkään aikuisen ihmetellä mistä niin monelle on aikoinaaan syntynyt hammaslääkärikammo.

      Tuli heti mieleen, että "Kuppanen" on ehkä 40-50 luvun hammaslääkäri. Ne varmaan hankkivat tarvikkeensa jostain gearbestistä

      • CeeHb127

        Niin oli, ei minunkaan muistissani ole, että olisi lekurin takki ollut veriroiskeissa kuin teurastajilla, joilla se kuuluu asiaan. Muistan joskus muinoin katsoneeni dokumentin tapaisen ranskalaisista lihakauppiaista, jotka veivät valkoiset takit yllään naudan ja sian ruhoja olkapäillään kantaen paikallisiin kivijalkakauppoihin, takit olivat ihan veressä ja poikkesivat välillä ottamaan 5 senttisen konjakin/vast viereiseen kivijalkapubiin ja jatkoivat ruhojen vientiä seuraaviin liikkeisiin.


    • weblaiskuri

      "Aurinkoista maanantaita kaikille!

      Kone toimii, mitä nyt tänä aamuna ei meinannut aueta. Muuten on Huawein (kuten weepeli olettikin) asennuksen jälkeen toiminut erittäin hyvin. "

      Kuin myös !:) Pitkäksi veti taas, juur tunti sitten sai 3 h:n konsultoinnin ohi tällä kertaa,ja päivä meni muuten osin "reissun" päällä taas vuuhatessa. Jaa Ali ihmettelee jos meinaa "virta " hyytyä?

      Haa, tuo ylimmäinen (lainaus), peetunat, Rapsrallaan kone on toiminut siis? Eli osa toimimattomuutta oli sitä mitä siitä "tikkunekusta" ja Netwjorkista toiminnasta epäilinkin. Sillä yhdistelmä "Nokian tikku ja ...." joka oli enemmän "njetwork". Loput murheet ovatkin sitten (jos ilmenee) se yhteysliittymä mutta suurempi vielä että on se käyttis (kubuntu/Ubuntu) päästetty happanemaan :( Siis jätetty päivittelemättä tarvittavat jutut.

      Akenttikin on törräyttänyt sellaset lämpölukemat että onhan mittarin anturi ehkä hiukka vika paikassa. Vai koko mittari?


      "Miehet on kummia." Törräyttää bönden "kirveenvaihtaja" ! Häh, miteennii kummia?
      Elä elä ala kuule meille mittään............. :))

      Mutta oikeesti, hih, pitää vielä muutama dokumentti ettiä, meilata ja tulostaa, ääääh....

      • Alkuperäinen-Rapu

        Huomenet!

        Myönnän, että oikeassa olit tämän koneeni toimimattomuuden suhteen ja kyllä sen uskoinkin, mutta en vain saanut toimeksi mitään parannuskeinoja, kunnes tuli pakko. Niinhän nuo asiat monesti menee "epäröijien" kohdalla.

        Tuo S-lahden Rasmus sanoi heti, että se minun entinen systeemini on aivan "kelvoton", mutta näitä Linuxsin päivityksiä hän sanoi "ei helpoiksi" ja todella ne vievät aikaa.

        Täytyy nyt katsoa miten koneeni toimii (nyt todella toimii hyvin) jatkossa ja sitten sen mukaan tehtävä ratkaisuja. Rasmus suositteli minulle kannettavaa tietokonetta. "Voisit käyttää sitä missä vain. Ylhäällä, alhaalla, terassilla, missä sitten liikutkin." Wlan on tässä myöskin, nyt on kyllä piuhalla seinässä.


      • webwin

        Tervehdys ja jo aamupäivät pitkällä. No tänään ei ehkä tarvitse lähteä tästä "toimistolta" mihinkään joten jää vähän aikaa vähän vetäistä välillä "henkeä".

        Hyvä että se kone itsessään vielä toimii ja nyt yhteydetkin. Se reititin toki ottaa virran seinästä mutta toivottavasti "asentaja " yhdisti myös koneen reitittimeen ethernet piuhalla koska se oli vähemmän arka silloin ulkoisille häiriöille.

        Tuon käyttiksen ( Ubuntu tmv) on siinä jo niin vanha että se pitäisi koko pakettina uusia, eli asentaa kokonaan (päivittää) uusi järjestelmä versio esim. Ubuntusta. Vaikkapa versioon 14.04 LTS tai nyt ihan uuteen julkaistavaan (voi olla jo) 16. x.x LTS- versioon. Siis jos jatkossakin haluaa linux-jakelussa pysyä.
        Nopein tapa olisi tietysti asentaa kokonaan uusiksi asennuslevyltä mutta siihen pitäisi ottaa joku it-firman kaveri joka varmasti hallitsee sen tekemisen. Toki siihen saa ostettua lähes "ilmaiseksi" tuon asennusmedian mm. Ubuntu-yhteisöltä, mutta silti ei ehkä jokaisen homma asentaa se entisen tilalle. Ja pitää tietää sekin onko järjestelmä 32- bit vai 64- bit:n ?

        Samoin pitäisi se kone itsessään puhdistaa mm. pölyistä sisäkaluiltaan koska sekin voi aiheuttaa putsaamattomana isoja murheita, lämmöt nousevat liiaksi ja voi tehdä "tuhojaan" pikkuhiljaa. Myös muita pätkimisiä voi esiintyä liittimien pölyisyydestä johtuen.

        Tuosta kannettavasta sitten sen verran että jos pääasiallinen käyttö on vain kotikäytössä niin itse suosittelen yhäkin pysymään pc- koneessa sillä eivät ole niin häiriöarkoja ja korjaukset ovat helpompia sekä kestävyys parempi. Ellet ole ennen Win-perhettä käyttänyt voi tuohon win 10:n hyppääminen suoraan olla aika shokki.

        Itseasiassa jos haluat "kannettavaan" tutustua tai oppia kannattais ensin harkita tabletin-hankkimista johon saat yhteyden langattomasti jaettua siitä reitittimestä. Olisi halvempi "tutustuminen" kuin hyvän kannettavan läppärin hankinta.

        No mutta nyt täytyy vähän syödä ja jatkaa sitten "varaston" töitä taas..


      • amummu

        Kuule ala mitään. Sanon vaan, että miehet on kummia. Eivät osaa hellittää. Woihan Wee, kun Weekin vetää niin, että tänne saakka kuuluu kurkun korina.

        Siippani tekee ihan sitä samaa, ja sit on kanttuvei, kun iltamyöhällä "ansiosta" kotiin vääntyy. Eka ääni oven käynnin jälkeen on syvä "huuuuuuuuh", sitten kassien mäjähdys eteisen lattialle, henkarit kolisee ja vaatteiden vaihdon jälkeen paksu "tumps", kun rojahtaa sohvalle. Ja olis ehkä ollut eläkepäivä!!

        No, ensi viikolla siippakin ehkä JOUTUU pitämään vähän lomaa. Lähdemme mekin Lappiin, kunhan kettiksen porukka on sieltä ensin kotiutunut, majapaikka on nimittäin meilllä sama. Alunperin reissumme piti yhdistettämän siipan duuneihin Rovaniemellä, mutta hän joutuikin sen keikan heittämään jo pari viikkoa sitten. Nyt siis ei ole matkallamme mitään muuta tarkoitusta kuin "olemisen sietämätön keveys". Mutta sellaisissa maisemissa se on aika helppo homma: eikun antaa silmän ja korvan levätä. Mitä nyt isäntäparimme ajuri välillä mylvii tarhassaan. Siinä on koira, joka ei osaa haukkua. Mylvimistä voi kuulua nyt enemmänkin. Kettis on sen kaverina tämän viikon ja sen lähdön jälkeen ajuri ikävöi monta päivää. Ja mylvii.

        Em. ajuri on muutenkin omituinen otus. On elänyt 12-vuotisen elämänsä lähes tarha-asukkina. vain joskus "työmatkoillaan" yöpynyt ukkojen kanssa majoitustiloissa. Se oli juuri muutaman päivän vieraalla (tuttu kuitenkin) hoidossa, ja kuulemma heti hyödyntänyt hoitajansa sängyn ihanuuden: pää tyynyyn, tassut levälleen kohti taivasta ja unta palloon! Että kyllä se vanhakin koira vielä istumaan, tässä tapauksessa makoilemaan, oppii.

        Iloista päivää iikoille!


      • Alkuperäinen-Rapu
        webwin kirjoitti:

        Tervehdys ja jo aamupäivät pitkällä. No tänään ei ehkä tarvitse lähteä tästä "toimistolta" mihinkään joten jää vähän aikaa vähän vetäistä välillä "henkeä".

        Hyvä että se kone itsessään vielä toimii ja nyt yhteydetkin. Se reititin toki ottaa virran seinästä mutta toivottavasti "asentaja " yhdisti myös koneen reitittimeen ethernet piuhalla koska se oli vähemmän arka silloin ulkoisille häiriöille.

        Tuon käyttiksen ( Ubuntu tmv) on siinä jo niin vanha että se pitäisi koko pakettina uusia, eli asentaa kokonaan (päivittää) uusi järjestelmä versio esim. Ubuntusta. Vaikkapa versioon 14.04 LTS tai nyt ihan uuteen julkaistavaan (voi olla jo) 16. x.x LTS- versioon. Siis jos jatkossakin haluaa linux-jakelussa pysyä.
        Nopein tapa olisi tietysti asentaa kokonaan uusiksi asennuslevyltä mutta siihen pitäisi ottaa joku it-firman kaveri joka varmasti hallitsee sen tekemisen. Toki siihen saa ostettua lähes "ilmaiseksi" tuon asennusmedian mm. Ubuntu-yhteisöltä, mutta silti ei ehkä jokaisen homma asentaa se entisen tilalle. Ja pitää tietää sekin onko järjestelmä 32- bit vai 64- bit:n ?

        Samoin pitäisi se kone itsessään puhdistaa mm. pölyistä sisäkaluiltaan koska sekin voi aiheuttaa putsaamattomana isoja murheita, lämmöt nousevat liiaksi ja voi tehdä "tuhojaan" pikkuhiljaa. Myös muita pätkimisiä voi esiintyä liittimien pölyisyydestä johtuen.

        Tuosta kannettavasta sitten sen verran että jos pääasiallinen käyttö on vain kotikäytössä niin itse suosittelen yhäkin pysymään pc- koneessa sillä eivät ole niin häiriöarkoja ja korjaukset ovat helpompia sekä kestävyys parempi. Ellet ole ennen Win-perhettä käyttänyt voi tuohon win 10:n hyppääminen suoraan olla aika shokki.

        Itseasiassa jos haluat "kannettavaan" tutustua tai oppia kannattais ensin harkita tabletin-hankkimista johon saat yhteyden langattomasti jaettua siitä reitittimestä. Olisi halvempi "tutustuminen" kuin hyvän kannettavan läppärin hankinta.

        No mutta nyt täytyy vähän syödä ja jatkaa sitten "varaston" töitä taas..

        Nyt jo iltapäivä. Tänään on taas yksi ikkuna ja pihanoven ikkunat myös saatu pestyä. Hieman siistin sisäpihaakin, mutta sitten puhti loppui.

        En edelleenkään ymmärrä mitä kaikkea koneelleni laitettiin, mutta uskon, että kaikki mitä pystyi laittamaan, on tässä nyt. Tilatessani omagurun sanoin, etten ymmärrä yhtään mitään tekniikasta, niin minulle luvattiin tehdä homma "avaimet käteen" valmiiksi.

        Omaguru kertoi, että kannettava maksaa 200 euroa. Minä haluaisin kuitenkin pysyä tässä pöytäkoneessa, koska ei minulla ole mitään tarvetta kulkea turuilla ja toreilla kannettavan kanssa.

        Nyt on minunkin lähdettävä katselemaan pötyä pöytään - mitä nyt jääkaapista löytyy. Valmistamaan jotain uutta, en nyt ryhdy.


      • webnounou

        Kaffetauko ja puhallusta vähän väliin. Ensin tuonne bönden "mummulle" että esitän osanoton siippaasi ymmärtäen että että .........joutuu pitämään lomaa ! Ihan kaaheeta, tukka nous pystyyn :) Josta tulikin mieleen et kohta olis taas leikkauksessa käytävä ja vastahan meikä kävi !
        No ajureilla on usein tapana ilmaista mielenpiteitään "mylvivällä" tai "ulahtelemalla" noin tarhaoloissa. Mutta olettaisin sen nyt osaavan haukkuakin jos ajava koira on ollut :)

        Sitten samaan henkenvettoon että tekikös se guru mitään sille itte tietokoneen keskusyksikölle eli "mötikälle"? Jos siitä Huihaiweista menee toinen piuha virtapistokkeeseen ja toinen koneeseen niin silloin hää olis kytkenyt sen sillä rj45 piuhalla joka olisi hyvä asia ihan.
        Nou nou nou, mitä hiijen "kannettavaa" 200€ ?? Luulen että on juuri tarkoittanut tabletti-konetta, joka tuokin vielä n. keskihintainen ehkä. Jos ajattellee kunnollista kannettavaa läppäriä, sitten aletaan puhua hintaluokasta 700-800€ ylöspäin, ellei halua ostaa itselleen kiinanmuovi-murheita ja tehotonta "lelua". Tietysti saa noin 300-500 ekua sellaisen jolla nyt netissä surffaa mutta unohtaisin nopeammin tuon kuin miettisin edes.

        Normikäyttöön jopa saa edullisemmin kohtuullisen pöytäkoneen keskusyksikön kuin hyvän läppärin.

        Jepjep, toinen muki kaffe ja tauko ohi.


      • Alkuperäinen-Rapu

        En minä tiedä tekikö jotain "mötikälle". Viisi valoa palaa tuossa Huihaiweissä, mutta en tiedä, kun en kehdannut hengittää koko ajan niskaan, että mitä piuhoja laittoi mihinkin. Konttasi kyllä tuolla pöydänalla! Sen vanhan "saippuapalan" (reitittimen) tikkuineen ja johtoineen antoi minulle ja kun kysyin, "voinko heittää näillä vesilintua",niin sanoi että "voit". En nyt ole vielä mennyt satuttamaan vesilintuja.

        Työlomakkeessa (kaikki hinnat esillä) lukee että Mobiililaajakaistan asennus. Ja sitten vielä testaukset, joissa kaikissa on rasti, että toimii. Tässä listassa on tosiaan kaikki hinnat eriteltyinä. Käyntihinnat eri alueille, asunnuspalvelut, laitteet, tukipalvelut ja sitten on vielä, muut. "Ohjelmistojen päivitys" on 31 euroa, mutta en usko että tuolla hinnalla päivitettäisiin tämä Linux? Huomasin vasta jälkikäteen nuo eritellyt hinnat, joten en tullut kysyneeksi.

        En minä nyt ole ostamassa mitään konetta, jos tämä jatkaa toimintaansa tähän malliin.


      • amummu
        webnounou kirjoitti:

        Kaffetauko ja puhallusta vähän väliin. Ensin tuonne bönden "mummulle" että esitän osanoton siippaasi ymmärtäen että että .........joutuu pitämään lomaa ! Ihan kaaheeta, tukka nous pystyyn :) Josta tulikin mieleen et kohta olis taas leikkauksessa käytävä ja vastahan meikä kävi !
        No ajureilla on usein tapana ilmaista mielenpiteitään "mylvivällä" tai "ulahtelemalla" noin tarhaoloissa. Mutta olettaisin sen nyt osaavan haukkuakin jos ajava koira on ollut :)

        Sitten samaan henkenvettoon että tekikös se guru mitään sille itte tietokoneen keskusyksikölle eli "mötikälle"? Jos siitä Huihaiweista menee toinen piuha virtapistokkeeseen ja toinen koneeseen niin silloin hää olis kytkenyt sen sillä rj45 piuhalla joka olisi hyvä asia ihan.
        Nou nou nou, mitä hiijen "kannettavaa" 200€ ?? Luulen että on juuri tarkoittanut tabletti-konetta, joka tuokin vielä n. keskihintainen ehkä. Jos ajattellee kunnollista kannettavaa läppäriä, sitten aletaan puhua hintaluokasta 700-800€ ylöspäin, ellei halua ostaa itselleen kiinanmuovi-murheita ja tehotonta "lelua". Tietysti saa noin 300-500 ekua sellaisen jolla nyt netissä surffaa mutta unohtaisin nopeammin tuon kuin miettisin edes.

        Normikäyttöön jopa saa edullisemmin kohtuullisen pöytäkoneen keskusyksikön kuin hyvän läppärin.

        Jepjep, toinen muki kaffe ja tauko ohi.

        Kuulemma tuppaa "töissäkin" mylvimään. Yrittivät sitä pari kesää sitten saada kesäteatteriin Ulvovan myllärin ääneks, mutta sitten hokasivat, että ulvoahan sen pitäisi, ei mylviä. Minkä taiteilijan menettivätkään:))

        Joo, siippa on aika järkyttynyt, kun on justikään tajunnut luvanneensa itselleen lomapäiviä. Duunarinsa kyllä pitävät tarkkaan, tunnilleen saatavansa. Hyvä tietysti, että joku firmassa pitää puolensa. Itse asiassa siippa voisi pitää koko loppuelämänsä palkallisia lomapäiviä. Sen verran on palkatonta ylityötä plakkarissa, riittäis perinnöksi lapsenlapsillekin.


      • webcleaner
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        En minä tiedä tekikö jotain "mötikälle". Viisi valoa palaa tuossa Huihaiweissä, mutta en tiedä, kun en kehdannut hengittää koko ajan niskaan, että mitä piuhoja laittoi mihinkin. Konttasi kyllä tuolla pöydänalla! Sen vanhan "saippuapalan" (reitittimen) tikkuineen ja johtoineen antoi minulle ja kun kysyin, "voinko heittää näillä vesilintua",niin sanoi että "voit". En nyt ole vielä mennyt satuttamaan vesilintuja.

        Työlomakkeessa (kaikki hinnat esillä) lukee että Mobiililaajakaistan asennus. Ja sitten vielä testaukset, joissa kaikissa on rasti, että toimii. Tässä listassa on tosiaan kaikki hinnat eriteltyinä. Käyntihinnat eri alueille, asunnuspalvelut, laitteet, tukipalvelut ja sitten on vielä, muut. "Ohjelmistojen päivitys" on 31 euroa, mutta en usko että tuolla hinnalla päivitettäisiin tämä Linux? Huomasin vasta jälkikäteen nuo eritellyt hinnat, joten en tullut kysyneeksi.

        En minä nyt ole ostamassa mitään konetta, jos tämä jatkaa toimintaansa tähän malliin.

        Hih jee, ei tietenkään "niskaan hengittää" asentajaa :) Mutta näethän sinä nyt montako piuhaa tulee/lähtee Huihaista? Normaali reitittimen asennus, yhteyden avaus , reittarin asennuksen wlanin luominen ja sitten olisko mitannut nopeuden sekä signaalivahvuuden.
        Tuo ohjelmistopäivitys on varmasti ollut sen reittarin tuoreen ohjelmiston päivitys sinne, niissä yleensä on vanha päivitys sisällä. Saman jouduin itse tekemään kun ei myyjäkään tiennyt mitään koko asian tiimoilta mitään. No jos ne töiden hinnat ylittävät sen kotitalousvähennyksen omavastuun niin niistä mahdollisuus sitten ensi keväänä hakea sitä. Kannattaa kaikki ne kuitit ja erittelyt säilyttää jos tulee vielä lisääkin, toivotaan ettei.

        Sille koneelle (mötikälle) tosiaan kannattaisi ne pölynpoistot ja putsaukset tehdä niin saattaisi välttää isompia remppoja. Varmasti poikasi osaa ne tehdä, tai vävysi.
        Ei tarvii kun "kylki" auki, pullon paineilmaa ja sitten imurin jolla poistaa puhalletut pölymöykyt varovasti pois. Tuuletin, virtalähde ja ilmankiertoritilät tärkeimmät kohteet ellei uskalla liittimiä irroitella.


      • webvuh
        amummu kirjoitti:

        Kuulemma tuppaa "töissäkin" mylvimään. Yrittivät sitä pari kesää sitten saada kesäteatteriin Ulvovan myllärin ääneks, mutta sitten hokasivat, että ulvoahan sen pitäisi, ei mylviä. Minkä taiteilijan menettivätkään:))

        Joo, siippa on aika järkyttynyt, kun on justikään tajunnut luvanneensa itselleen lomapäiviä. Duunarinsa kyllä pitävät tarkkaan, tunnilleen saatavansa. Hyvä tietysti, että joku firmassa pitää puolensa. Itse asiassa siippa voisi pitää koko loppuelämänsä palkallisia lomapäiviä. Sen verran on palkatonta ylityötä plakkarissa, riittäis perinnöksi lapsenlapsillekin.

        Vai "töissäkin" mylvii? Piti ihan tarkistaa viel että siippa vai se ajuri. :)
        Juu, ei saisi kyllä mylviä töissään kumpikaan pahasti, tulee pitkää miinusta korttiin.
        Eihän nyt liikaa sentään lomia pitämään, sehän alkaa pian tuntua kitumiselta, ainakin jos kotioloissa pitää olla, käääääk!


    • Alibacara

      Wiepelj on kömpinyt ylös punkastaan ja nostanut napansa tähyilemään katon sijasta seiniä.
      Huu on taas piiloutunut Könniinsä ja on varmaan ihan könnissä eli ryhtynyt jurristiksi.

      Tein tuossa hammaskalustoni nykytilaan sopivaa energialatausta keittämällä' muusit lihaliemeen ja sekoittamalla joukkoon tuhdisti eestiläistä pehmeää sikasäilykettä ja päälle voita

      • CeeVähärasvainen

        Voihan neppu minkä rasvalatingin olet taas itsellesi keittänyt. Ja korresteroolisi ovat ihan normaalit?


      • webrouskis

        Tere, perhana kuule miust alakaa tuntua että tuo Alipappara onkin täys heiniensyöjä mutta yrittää vaan meitä ketuttaa noilla sapuskoillaan :) Sit se vielä mokoma kehtaa eppäillä että meikä olis makuilta ylös kömpinyt, voi hitto sen kanssa.
        Jees, tämän päivän viimeiset paperit skannattu, meilattu ja tulostettu. Pitäsikös ny "iltapalaks" vetäistä puolikas villisikaa että jaksais jotenkin yöllä 6 tuntia nukkua?


      • Alivasikoi
        CeeVähärasvainen kirjoitti:

        Voihan neppu minkä rasvalatingin olet taas itsellesi keittänyt. Ja korresteroolisi ovat ihan normaalit?

        Kyllä ne kolesterolit kunnossa pysyy jos muistaa joka aamu aloittaa runsaskuituisella kauralesepuurolla. Leseet ja kuidut nääs imevät kolesteroolin kaikista tehokkaimmin. Sitten voi sikaa taas popsia. Tämäkin sikasäilyke on täysi sitä ihanaa sianrasvaa ihan valkoisina palleroina niin kuin Mortadella bolognesessä.

        Ja hyi, en mitään heiniä syö. Niitä syötän pollelle
        Jostain luin, että nälkäisenä ei saa unta ja uskon sen. Tosin minulla nälkä lähtee jo neljännessialla! Kokeilkaapa joskus keittää muusi lihaliemeen ja sotkea joukkoon kunnon säilykelihaa. Ei sen tarvitse edes porsasta olla. Vasikkakin menettelee! :))


    • Alimmattatit

      Muuten tämä vaihtuva nimimerkki on erittäin hyödyllistä aivotoiminnan harjoittamista sillä välillä on suorastaan pinnisteltävä keksiäkseen läheskään tilannesopivan nimimerkin. Jokainen aivoharjoitus pidentää ikää ja alentaa kolesterolia.
      Esimerkiksi herra kuppasella ei juurikaan kolesterolia ole. Sen verran on joutunut pinnistelemään. Tosin pakuriteekin alentaa tehokkaasti kolesterolia

      Lähdenkin tästä keittämään loppuyöksi tattiuutetta jotta jaksais huomennakin

    • CeeKaaliloota

      Aurinkoista päivää. Ali on kokannut aamuyöllä tatteja, Webskuli viettää toimistopäivää, Rapu ilakoi koneensa toimimisesta ja on siivonnutkin taas niin maan perusteellisesti, A-mummu lähdössä Lappiin löhöilemään ja tutustumaan mylvivään ajuriin.

      Itse olen myös tyytyväinen, huomasin että luottotililleni on palautunut sen pääsiäishotellin kaksoislaskutuksen toinen puoli. Tosin soitin sinne hotellille kuten A-mummu ja Web kehottivat, olivat siis huomanneet sitten virheensä. Toinen aihe tyytyväisyyteen on, että apen asunto on saatu myytyä.

      Ja nyt kaalilaatikon tekoon!

      • webskuali

        Hyvä homma, rahat palautui, ja asunto teki kauppansa :)
        Sitten se huono homma ! "Kaalilaatikon tekoon".....voe suakel et rupeskii tuota herkkuva miel tekemään, no katotaan jos vaikka kerkiis jossain vaiheessa mutta eipä taida ainakaan ennen viikonloppua. Bon Apetit :(


      • Alkuperäinen-Rapu

        Terve!

        Menipä se appesi asunto nopeasti kaupaksi. Tässä taloyhtiössä on yhdellä naapurin rouvalla asunto myynnissä, mutta en tiedä onko ollut kiinnostuneita? Oli sinne mennyt kyllä väkeä katsomaan, mutta sehän ei merkitse sitä että kukaan tekisi edes tarjousta.

        Aloitin tosiaan olohuoneen ikkunoiden pesun, mutta kun niitä on koko pitkä seinä, niin osan vasta pesin. Ne ovat kyllä niin hankalat avata ja sitten sulkea, joten täytyy kerätä voimia. Kun ne saan pestyä, niin sitten on "vain" trassin ja viherhuoneen lasit pestävinä.


      • CeeRannalla-asuja
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        Terve!

        Menipä se appesi asunto nopeasti kaupaksi. Tässä taloyhtiössä on yhdellä naapurin rouvalla asunto myynnissä, mutta en tiedä onko ollut kiinnostuneita? Oli sinne mennyt kyllä väkeä katsomaan, mutta sehän ei merkitse sitä että kukaan tekisi edes tarjousta.

        Aloitin tosiaan olohuoneen ikkunoiden pesun, mutta kun niitä on koko pitkä seinä, niin osan vasta pesin. Ne ovat kyllä niin hankalat avata ja sitten sulkea, joten täytyy kerätä voimia. Kun ne saan pestyä, niin sitten on "vain" trassin ja viherhuoneen lasit pestävinä.

        Apen asunto on niin pieni, 41 m2:n kaksio, ne menevät kuulemma helposti kaupaksi, sinunkin taloyhtiössäsi asunnot ovat varmaan noin 80 neliöisiä. Apen asunto on vielä niin hyvällä paikalla, kaikkiin mahdollisiin palveluihin on vain 100-300 metrin matka. Metro, kauppakeskus, terkkari, kaikki 300 metrin päässä. Rollaattorilla ja pyörätuolilla pääsee mihin tahansa. Asunto on korkealla, näköalat huimat, mikäli näkee. Appi ei ikävä kyllä nähnyt. Myös koulut ovat lähellä viereisillä kerrostaloasujilla, joilla on sen ikäisiä lapsia.


    • Agentuurikauppias

      Morjesta! Ensiks sisällä 22.4 ja ulkona 29.2. Tosi on vaikka en tuota minäkään oikein usko. Mittari on parven oven karmissa ja johto menee ikkunan välistä perimmäiseen nurkkaan mustaa Ikkunalautaa pitkin ja on kiinnitetty seinänurkkaukseen. Kävin koettamassa peltistä"ikkunalautaa" ja hyvä ettei näpit palanna. Ovat vielä laittaneet mustan taustan ja ikkunanpokat ulkopuolla on mustat. Tästä talosta tuli sitten musta-valkoinen ulkopuolta. Vaihto ehtona oli ihan valkoinen mutta moni sanoi ettei taho sairaalan näköstä taloa. Parvekkeen alalasitus on musta myös. Illalla Lumo-poika toi vehkeet parvelle ja tänä aamuna tuli hyvissä ajoin asentamaan laseja. Semmonen vajaa 4 tuntia siinnä meni. Mutta johan ovat kuraset lasit. Kyllä ne tuossa pihassa oli muovitettu mutta missä kuralävessä ovat uineet. Kyllä sormet syyhys kun niitä kahtelin. Menisin ne pesemään tuota pikaa mutta kun ohje sanoo että parveke on käyttökiellossa siihen asti kun tarkastajat ovat käyneet ja asukaskysely täytetty. Vai olisikohan että firma putsais. Jos vaikka tulee sanktioita jos ennen aikojaan pesis. Kait on lakia noudatettava. Kyllä siihen vielä aikaa menee kun puolet parvekkeita on ilman laseja. Kävin kyllä imuroimassa kun oli jäänyt lasin sirpaleita ja kaikenlaista metallisirua. Ei poika putsanna jälkiään,
      Ja nyt se on niin ettei lankapuhelin enää soi. Yritin kännyllä ja naishenkilö sanoi et numero ei oo käytössä tarkistakaa numero. Vielä viime viikolla tuli Soneralta kirje et jos kumminkin tilaisit kotipuhelimen edullisesti ja tarjouksia olis vaikka minkä verran. Tää on nyt lopullista ja toukokuulla olis maksu noussut en tiiä minkä verran mutta entinenkin oli jo 28.84e. Vuoden päästä vois silläkin rahalla hurvitella jos säästöön panis sen summan joka kk. Osake lojuu "salkussa" ja toukokuussa tipahtaa taas 50e siitä hyvästä.
      Ylempänä oli kuppakauppias laittanut pitkän rimpsun mutta en minä ainakaan kuppaa osta kun ei tähänkään asti ollut mitään sen laatuisia sairauksia. No hauskaa olla pittää!

      • CeeLangoilla

        Vielä tuosta puhelinosakkeen salkussa lojumisesta, huomasin esim toissa vuonna, että se raha minkä U sai osinkoa suli siihen, että kk-maksu oli niin ja niin iso ja siitä osingosta meni se vero, plus, että arvo-osuustilin käyttö kulutti sitä osingosta saatua tuloa niin, että tulos oli se, että olimme 60 senttiä häviöllä sen vuoden tuotosta. Mutta kuten sanoin jossain ylempänä, niin osakkeen arvo oli noussut viime vuonna aivan runsaasti edellisestä vuodesta, ollen vuoden lopulla noin 5300 euroa, nyt se on noin 4900 e. Emme tuota summaa suinkaan maksaneet puhelinosakettamme ostaessa, varsinkaan apen vanhemmat, jotka ostivat osakkeensa joskus 1900 luvun alkupuolella, minkä appi sitten peri. Eli onhan sen arvo noussut runsaastikin vuosien saatossa.


    • Alinohaluu

      Tuohon agentuurikauppiaan kirjeeseen on minunkin informoitava, että Samppa eli samsung pocket neo on linjassa. Olen soittanut siihen kerran ja se on alkanut kilisemään kutsuttaessa.
      Enää tarvitsee rutinoitua siihen ja sitten vaihtaa isoruutuisempaan, jollaisessa on lähes nähtävät numerot ja kirjaimet. Tässä ovat niin pienet että melkein tarvitsee suurennuslasia.

      Sen jälkeen jos joku ehdottaa minulle teknologista upgreidausta vastaan "julmasti", että tunkekaa uusi teknologianne pakoputkeenne. Mie en haluu!

      • CeeEiMuseoonVielä

        U ei myöskään halua uutta teknologiaa, lankapuhelin meilläkin vielä on, johon aussisukulainen enää lähinnä soittaa, koska heillä ei kännykkä toimi kotitilallaan siellä laakson perukoilla, missä asuvat. Meilläkin langan kk-perusmaksu on 16,90 e/kk, eli sikahinta, mutta ei siitä osinkoja tipu kuin noin kerran vuodessa, en ole ainakaan huomannut. Apen osake lojuu salkussa ja sen hinta on pudonnut joulukuusta noin 300 euroa, eli tämän vuoden aikana se myydään, koska kukaan perijä ei sitä halua. Itsekään emme toista halua.

        U:lla on edelleen Nokia mallia museo, jossa on vielä matopeli ja työkaverit nauravat kun hän ottaa sen taskustaan ja vastaa siihen. Puheluihin se toimii hyvin, mutta tekstiviestien lähetys on vaikeaa, kun se ei meinaa antaa itse valita kirjaimia vaan tyrkyttää esikirjoitusta, jota ei millään saa pois päältä. Totuus on, että puhelimen näppäimistä ovat numerot huuhtoutuneet jo aika päivää sitten numeroiden bittitaivaaseen ja U ei muista, missä minkäkin kirjaimen paikka on ellei katso sitä jostain muualta. Esim laskimien ja puhelimien kirjasimet ovat eri paikoissa ajatellen vaikkapa puhelinta ja tietokonetta. Tietokoneessa 1,2 ja 3 ovat ainakin minulla alarivissä, puhelimessani taas ylärivissä. Pankkiautomaateilla ne ovat... niin kummassa järjestyksessä? U aina muistaa ne numeroiden järjestykset kuvion mukaan, itsekn käytän niin harvoin esim Ottoa, etten muista miten se järjestys menee. Onneksi näen ilman silmälaseja, mitä sieltä on valittava.


      • webviuh

        "Wanhaa rautaahan " se on jo tuo Alinkin älykkö jos se Samun pocket Neo? Käyttis anteron 4.1 ,olikohan Jelly Bean. 3G-luuri jossa tosin nyt on wifi-mahdollisuus sentään "herkkuna". Siis jos nyt tuo malli on mitä ymmärsin tuosta "nörtti-Alin" jutusta. Mutta pertsana, sehän kilisi ! :)

        Vielä vähän naurattaa että onpas asentajapojat laittaneet Akentin mittarin anturin hyvään paikkaan, lämpöä piisaa :)

        Juu, mitäs Ali siihen sannoo, meikä kävi hilipasemassa rantalenkin, 7 kilsaa noin 45 min. Meikästä se "kävelyvauhdiksi" jo riittää.....


      • websony

      • CeeSäärystin
        webviuh kirjoitti:

        "Wanhaa rautaahan " se on jo tuo Alinkin älykkö jos se Samun pocket Neo? Käyttis anteron 4.1 ,olikohan Jelly Bean. 3G-luuri jossa tosin nyt on wifi-mahdollisuus sentään "herkkuna". Siis jos nyt tuo malli on mitä ymmärsin tuosta "nörtti-Alin" jutusta. Mutta pertsana, sehän kilisi ! :)

        Vielä vähän naurattaa että onpas asentajapojat laittaneet Akentin mittarin anturin hyvään paikkaan, lämpöä piisaa :)

        Juu, mitäs Ali siihen sannoo, meikä kävi hilipasemassa rantalenkin, 7 kilsaa noin 45 min. Meikästä se "kävelyvauhdiksi" jo riittää.....

        On Web taas viuhtonut itsensä näännyksiin siellä rantalenkillä, että lääh, lääh nyt läähättää kotonaan ja kehuu täällä kovaa kävelykuntoaan. Mitenkäs klabbit nyt tykkää? Onko takajallaat kireät huomenna?


      • webrempula

        Eihän ne enää muuten nuo klabbit paljon kiristele, se on vaan tuo rempula-nilkka oikeessa takasessa joka on sitten kuin se neljännes villisika, vaikka sen jäihin lyökin aina. Kyllä sen kans aika vetkuttaminen on ollut ja voi olla viimeistään ens syksy takaraja että puukkoo tarvii. Tai se olis jo tarvinnut mutta "ryssivät" tuol terkkarilla vuos sitten koko homman.
        Viikko sitten kävin siellä niin oli vähän noloa porukkaa ja suht viilee ilmasto meillä lekurin huoneessa :)
        En sitten viittinny pahemmin ennää ruveta kurmuuttamaan kun hyvin nöyrästi ja moneen kertaan anteeksi pyyteli tekemäänsä mokaa.

        Aamulla pitää olla taas menossa ja 8.30 oltava Hertikassa reissunpäällä.


    • CeeNoÄly

      Äsken tuli s-postiimme Gigantin mainos, jossa sanotaan, että vanha Nokiasi on haluttua tavaraa, vai mitenköhän oli? No, meillä on on tämä U:n vanha, jossa ei näppäimistössä näy mitään, sitten meillä on esim Nokia 5000 -malli, yksi 5110 -malli (ovat yksitaajuuspuhelimia, eivät siis toimi enää) ja pari 3210 -mallia, jotka toimivat. Omanikin toimii hyvin, mutta ei ole älyllä varustettu. On pieni ja siro, verrattuna näihin älykapuloihin.

    • Alithrowawayphone

      Juu, Webgepardi oli aivan oikean puhelimen poiminut. Senhän ostin jo viime talven reissulla varastoon halavalla siltä varalta että haluaisin lopulta ottaa sen teknologisen leapin hipaisujen maailmaan.
      Niin kuin näkyy niin se on vain perustoiminnoilla ja pienellä ruudulla. Mutta jos sen saa toimimaan niin kuin se nyt toimii niin sen jälkeen jollakin win 10 pohjaisella Lumialla tai vastaavalla ei pitäisi olla vaikeuksia enää
      Tuossa on siis wifi, kamera, netti ja siinähän ne tärkeimmät.
      Katselin DNA puodissa näppäimistöjen eroja tuohon ja sellaiseen 7 tuuman ruutuun verrattuna ja kyllähän käsittelyero on tuntuva sekä numeroissa että kirjaimissa. Mutta niin kuin totesin niin tämä olikin sisäänajokappale mikä jossain vaiheessa kohtaa yli lentävän "haahkan peräosaston"

      • webphones

        No jees mutta älä hyvä mies "kiroile" noin pahasti ! En vois pahempaa painajaista kuvitella kuin joku Lumia ja win 10 siinä!

        Viel täälläkin yks hätävara Nokia löytyy, se on sentään jo 5210 joka kyllä vesitiiviydessään ja kestossa oli vähintäin sitä mitä lupasi. Nimittäin liottelin sitä vahingossa pyykkivedessä verkkareiden taskussa kait n 3 tuntia ennekuin aloin ihmetellä että onpas tänään ihme kun oo pitkilleen känny soinut ! Olihan se kolmestikin soinut mutta "jostain ihmeen" syystä en sitä vaan kuullut :)
        Känny toimii edelleenkin, näppärin yks pikkuledi vaan himmeni.
        Oli muuten mate in Vinlant.

        Niin no ,vielhän tuossa on 2 Samua ja aika tuore 6kk vanha Sony. Kaikki kolme viimeistä netilläkin pelaavat eikä taida tällä tuntumalla olla paluuta Sonysta Samuun enää. No ehkä tuohon tuoreimpaan samuun vois sitten kortin heittää adapterilla kun veneessä kolisee milloin missäkin, tai jalan alla tai kalalaatikossa tai......


    • Ali-indios

      Ceenoälylle pitää kommentoida, että minulla on jemmassa 2 kunnon kapulaa joista toinen on vain vähän käytetty ja toinen aivan uusi ja uudella patterilla. Eli kapuloita riittää loppuiäkseni. Numerot ovat toki kaikissa kapuloissani hyvin näkyvillä, mutta siitä jo vesilinnun tavanneesa alkunokiasta todella kuluivat ne numerot pois. God bless the old good Nokia! Toki kaikki 4 hallussani olevaa kapulaa ovat Nokioita nekin. Aitoja intialaisia Nokioita!

      • CeeAlliton

        Nauratit minut ihan tikahduksiin:-)) U:n kapula on siis jo vesilintua vaille. Mutta ei raaski sillä vesilintua heittää, on ihan toimiva muuten. Ja tykkää kovasti sorsista, haahkoista, alleista, taveista ym vesilinnuista. Merimetsoista ei ehkä niin suuresti välitä, vaikka ei olekaan kalastaja.

        Joko sääkset kohta palailevat Suomeen? Oletko tehnyt mitään havaintoja?


      • CeeNimmari

        Kerroit tuolla jossain ylempänä, että on ihan hauska keksiä aina uutta nimmaria, joka sopii kirjoituksen sisältöön ja josta kirjoittajan kuitenkin tunnistaa. Olen samaa mieltä, antaa aivoille duunia sekin. Ja hollitalli on ihmeissään kun ei saa otetta.


      • webmemory

        Niinpä, aina jotenkin yrittää aiheeseen tuota nikkiä sovittaa, hyvää solujumppaa.
        Viel tosta Alin luurista niin kyl siinä se sim-kortti on kuitenkin se micro kuten oletin, ei siis nano joka on vielä fyysisesti pienempi, meinaa piru hävitä kynnen alle.
        Sitten jos meinaat sillä kuvia napsia niin kannattaa ostaa siihen vaikka joku 8 tai 16 gigan lisä micro-muistikortti jonne kuvat menevät niin ei tarvii olla aina tyhjentämässä. Sen omaan muistiin ei juuri mitään mahdu kun se on tukossa. Ja sitten se lisäkortti käy kyllä aika varmuudella vaikka seuraavaan upgreidaukseen :)
        Eli Micro SDHD- kortti vaikka 10:n muistinopeudella on riittävän nopeakin. 16 GB kortit noin alle 15 ekua tai niissä hoteissa.


      • webfutea

        Haa, meinas unohtuu Alille (ainakin ) tärkee tietotus: Tänään tv 2 klo 21:45
        Uefa-Champions Legue , ManC-PSG ,(part 2). Eka matsi Pariisissa 2-2 joten tiukka paikka Zlatanilla jos meinaa viedä Peskin jatkoon......
        Ääääh., eli siis jos jatkoajoille ja rankuille niin peewel, soon sit noi 01:00 koheu :(
        Ja aamul oltava 6 reikäreikä kuin entinen heinämies hereillä.


    • amummu

      Minä en jaksa nimmareiden kanssa pelata yhden hollitallin takia. Sitäpaitsi helpotan ea:n duuneja kun lupasi tehdä kirjoituksistamme - tai ehkä vain minun - analyysiä, tyhmyyden ylistyslaulua:))).

      Nyt Spotlightin kimppuun!

      • webspot

        Onkos tuo joku uus juoma taas ? Lue ylläoleva viesti ja muistaa töllätä....


      • amummu

        Ei oo uusi juoma vaan femman MOTia vastaava ohjelma. Siinä just äsken jatkettiin veroparatiisien tonkimista.

        En taia töllätä sinun suosittelemaasi ohjelmaa. Sen sijaan femmalla alkaa taas uusi tanskalaisjännäri, jota meinaan töllätä.


    • Alikotka

      Sääskitiedote:
      Vain sääksi Ilpo on jo Suomessa. Muut vielä matkalla. Siis ne joihin on vielä satelliittiyhteys kuten Jaska, Tero, Seija, Santra. Ukko. Ehkä muitakin vielä ilmaantuu satelliitin piiriin kunhan ollaan lähempänä toukokuuta. Seija ja Terohan ovat sieltä Utsjoelta ja saapuvat sinne vasta lumien lähdettyä. Siksi niillä ei ole kiire vaikka Seija on jo ehtinyt Euroopan puolelle Albaniaan. Viime vuonnakin Seija oli päivän pari Teroa edellä.
      Eestin pesilläkään ei vielä näy ketään, mutta kamerat ovat jo auki

    • Aliformulat

      Webgepardi on tainnut kuukahtaa napa taivasta kohden kesken futebalin. Mie katoin kun kerran kehotettiin. Aika hyvää futista ja hyviä vabareita Zlatanilta. Muuten en potkupallosta pahemmin välitä. Olen enemmän Formulamiehiä ;)

      • webgoal

        Eikä oo mutta kohta on pää pehkuissa. No joo ne vaparit mutta muuten ihan pihalla koko äijä. Mutta ihan koht vauhdikasta varsinkin toinen puolisko ja kyllä nyt oikee jengi meni semareihin.

        Ötyjä......


    • Alikara

      Sääksitiedotteen jatkotiedote:
      Puolassa, Latviassa ja Seilissä ollaan jo pesällä. Seilissä "ruokoton" meno päällä! Latviassa emo paikalla odottelemassa, samoin Puolassa. Eestin pesät vielä tyhjillään.
      Kotkat melko laajalti jo hommissa, samoin mustakurjet jo munineet.
      Kattohaikarat tarkistamatta.

      • CeeSääksi

        Kiitos tiedoista. Kävin katsomassa, Seilissä oli pesällä ehkä naaras vai olikohan uros. Merikotka oli pesällä taisi olla Latviassa, samoin Hiireviu (hauska nimi). Mustahaikaralla 2 munaa.


    • web-unelias

      Vainnii, täälläpä on ollut aikaa puluja bongata ihan? Kyllä se muuttotrafiikki on jo aika pohjoiseen vilkastunut mutta nyt saattaa taas pysähtyä, lumisateita lupasi ja kuulin tuolla tullessa et jossainpäin satoikin jo sakeasti.

      Nyt pääsi koti"kioskille" taas mutta eipäs pitkään ehdi puhallella kun pitää taas ruveta ainakin konsultoimaan meilaamalla tämän yhden kpesän osakkaita. "Varaston" työt on tältä päivää paketissa.

      Huomasinpas että tuli Alille tuonne siitä lisämuisti-kortista eilen vähän väärä kirjainyhdistelmä tökättyä, tarkoitin ihan micro-SDHC- korttia, ja sellaista 10 -luokan nopeudella siis. Se Samuhan tukee kyllä ihan 32 Gigaseen asti. Ja adapterilla käy kortinlukijoihin sekä normi kameroihin joissa tuo isompi yleensä on.

      Sellaista, nyt pitää hörppiä 3 mottia kaffee että jaksaa taas.

    • amummu

      Kävinpä taas kiukustuttamassa itseäni kenkäkaupassa. Olen vailla nk. vapaa-ajan jalkineita, jotka saan paljaaseenkin jalkaan helposti, vain nopeasti sujauttamalla.

      Tänään erään kenkäkaupan mainoksen houkuttamana läksinkin tarvettani tyydyttämään, mutta tyhjin toimin sieltä poistuin. Ja kiukkuisena. Lähes kaikissa ko. "genren" kengissä on (rumat) nauhakiinnitykset tai jotkut helkatin venykkeet, jolloin kummassakin tapauksessa tarvitaan ylimääräistä kumartelun vaivaa niiden jalkaan saamiseksi. Kolmas asia, mikä sitten kiukkuni sai muuttumaan sanoiksi saakka on tuo typeristä typerin muoti värittää kenkien pohjat tai ainakin pohjan reunosat vitivalkoisiksi. On niin merihenkistä, niin merihenkistä, että melkein tulee niitä katsellessa meritauti.

      Ei ole valkopohjaisten kenkien sunnittelija po. laisia kenkiä itse ulkona pitänyt, eikä siis tiedä, että valkoinen muuttuu ekan ulkoilun jälkeen peen väriseksi. Eivätkä enää valkoiseksi lähde, vaikka voissa paistaisi ja keittäisi.

      Marmatin tuosta valkoisesta kaupan myyjätytöllekin, mutta hän yritti kovasti valistaa minua, että valkoisessa on otettu mallia purjehduskengistä; veneen kannellahan saa kävellä vain valkoisilla pohjilla. Kerroin tietäväni asian oikein hyvin, mutta en ole tullut ostamaan purjehduskenkiä kun en purjehdikaan. Ei ole edes venettä. Tarjosi minulle vaihtoehdoksi ballerinoja, jotka on toinen muotivillitys. No, en kelpuuttanut niitäkään omaan käyttötarkoitukseeni, joten läksin menemään. Toisesta kaupasta löysin sitten lähes haluamani. Maksoivat kyllä paljon enemmän kuin olin aatellut vapaa-ajan jalkineista maksaa, mutta ovat erittäin mukavat, ja ennen kaikkea ne saa jalkaan ilman jakkaroita, kenkälusikoita tai kilometrin mittaisten nauhojen solmimista. ja tuntuvat kengiltä, ei miltään veteliltä tossukoilta.

      Nyt myöhästyneelle lounaalle, sitten kaffet. Ja sen jälkeen tyyräämään nurmikkofirman ukkoa, joka tulee katsastamaan paikat, minne nurmeaan jossain vaiheessa toimittaa.

      • CeeKenkiäVailla

        Paljastahan ny jottain noista kengistäsi, että edes vähän tiedän, millaisia voisi ajatella meikäläisenkin klabbeihin. Vaikka meren rannalla asunkin, en veneen kannella seilaa kuin korkeintaan Suomenlinnaan.


      • amummu
        CeeKenkiäVailla kirjoitti:

        Paljastahan ny jottain noista kengistäsi, että edes vähän tiedän, millaisia voisi ajatella meikäläisenkin klabbeihin. Vaikka meren rannalla asunkin, en veneen kannella seilaa kuin korkeintaan Suomenlinnaan.

        Ne on Tamariksen matalakantaiset, mokkasiinimalliset, pehmeätä beigeä nahkaa. Tamariksen kenkiä minulla on ennestään pari paria. Tuntuu lesti sopivan minun koipeeni paremmin kuin moni muu.

        Riekerillä olisi kyllä ollut päällisin puolin mukavan oloinen malli, mutta en päässyt edes sovitamaan, kun ei ollut kokoani saatavilla. Jalan päällä kulkevan remmin kanssa niitä olisi kyllä ollut, mutta nyt en remmienkään kanssa halua pelata.Mutta mokkasiini on kiva jalassa. Minulla ollut aiemminkin ja käytin kummatkin parit niin loppuun, että roskikseen sain ne lopulta viedä.


    • web-pdf

      Hih, taas on koeteltu "hermoo", kenkäkaupassa :) Vai valkoista rantua pukkaa, taitaa kohta taas olla ettei normiväri-kenkiä kohta olekaan? On joka värin neon-hehkuu ja muuta ämeriikan viritystä että. Tottahan se on että vähän on vaikea löytää sellaista hyvää, napakkakuosista ja lestiltään sopivaa. Siis niitä millä voisi oikeasti jopa kävelläkin vähän enemmän tarvittaessa.
      "Purkkareillahan " ei saa kävellä ulkona, takuu menee, ne ei oo kävelyyn tehty :)

      Voi suakelin suakel sano, vielä pitäis parit paperit jaksaa tehdä ja meilata menemään, sais huomenna "kaveri" ne mukaansa kun lähtee kp:n asioilla reissun päälle pitkään matkaan. Saa sitten niihin kaikkiin tarvittaviin sieltä sitten allekirjoituksia.
      Eiköhän ne tässä järjesty vielä.

    • aliskaba

      Näin teollisuuden konsulttina suosittelen lämpimästi Sievin alumiinikärkisiä ja tarra suljettavia popoja.

      Ihan oikeasti mulla on sievin siviilipopot menossa. Sitä ennen oli Riekerit sellaisina joka paikan mukavina kävelykenkinä. Sellaisina nauhattomina slip in versioina. Tuolla kaapissa on valmiina iskemättömiä käyttöön otettavaksi mutta se on tuo jalka semmonen että se hyvin konservatiivisesti suhtautuu popon vaihtoon. Minulla vielä se isojalan ongelma. Ei voi mitään, että on "isokenkäinen" No tosin 47-48 menettelee mutta valinnanvara loppuu numeroon 46 juuri sopivasti. Sitä suurempia mukavia on jo suurennuslasilla metsästettävä

      "Mummoja" jotenkin ymmärrän tuossa kenkä asiassa kun ymmärrykseni mukaan "mummoilla" on erityissuhde kenkiin. Esimerkiksi Imelä Marcosilla, jolla oli 3000 paria tsengoja.

      • webadidas

        Kyllä Sie sie Sievissä löytyy, tosin nyt vain lyhytvartisena "saapaskenkänä", ja turvamallin sellaiset piti kyllä syksyllä heittää jo pois. Kyllä ne saarioloissa palvelikin n. 14 vuotta saha-ja tyähommissa. Ilman teräskärkee olevat kesti 10 vuotta.
        Mutta muuten kyllä tossuissa löytyy, huonoo ja hyvää, niistäkään kun ei aina ostaessa tiedä kuinka ne käyttäytyvät sitten sisäänajon ( 100-200 km) jälkeen tai aikana. No osasta tulee niitä "mökkitossuja" ja osa valikoituu kovempaan ajoon.


    • webnowin10

      Lopultakin se tämäkin päivä iltansa löysi. On tää kyllä nyt sellaista matalalentoa että voihan wee mutta ehkäpä tulevalla viikolla "helepottas". Ainakin "varaston" hommista on sitten löysempää ellei sitten taas........?

      Mutta voihan pentele tuota M§ :n ketkuilua, vaikka jo poistanut useita kertoja ne win 10:n päivitykset, estänyt päivittymästä niin ei se vaan luovuta. Taas oli tyrkyllä niitä ja koko 10:lle päivitystä. No katotaan nyt sitten, pyyhkäsin sellaisella ohjelmalla läpi joka haki kaikki siihen liittyvät päivitykset esille, ja löytyihän paljon niitä fileja vaikka aika tarkkaan olen ne estänyt ja poistanut joka kuukauden satseista. Niin on kiero sydeemi että syöttää niitä monissa eri päivityksissä piiloteltuna sitten.
      Ja sitten sillä ohjelmalla Never 10 päälle kun ensin antaa sen delettää ne ja sitten disablointi . Kivasti nyt näyttää että "systeeminne on suojattu Win 10 :ltä" :) in english kuitenkin.
      Valinnaisista en ole päivittänyt kuin Officen hommat. Tuntui että konekin nopeutui ehkä jonkin verran. Voin sen ohjelman laittaa jos kuka haluaa siitä tyrkystä eroon, ja sillä kyllä voi palauttaakin ne 10-valmiudet jos tulee "katumapäälle".

    • Alinowich

      Mie viis veisaan Gatesin vieritysyrityksistä. Läppärinhän jo palautin win 7 ja muusikko poisti siitä kaikki mahdolliset kieliasetukset sekä updeittausasetukset. Kaikkia ei pysty poistamaan joten Gatesille jää pieni reikä tunkea win10 sinne tyrkylle. Ei kuitenkaan niin kauan kuin lappari on offlinessa mitä se minulla suurimman osan ajasta on.
      Tähänkin härveliin tuli tänään jotain 35 päivitystä.
      Antaa tulla. Ostan win 10 sitten kun hankin uuden koneen

      • webaupdates

        Nooh, hetihän se hakee ja tunkee ne päivitykset sinne väkinsin kun netissä on. Toki melko tukkoon saa plokattua mutta ei se sitten kovin turvallinnen ole netisä käyttääkään jos mah. turva-aukot on paikkamatta .Sinne pöytäkoneeseen ne ovat varmasti mennyt kaikki valmistelevat ja vakoilupäivitykset sisään jo. Niitä alkoi lappaa jo viime kesästä lähtien.
        Pelkastään suuren painostuksen alla joutui itse 10:n pääpäivityksen siirtämään valinnaisiin.

        35 kertoo omaa kieltään, seiskaan ei tähän tullut kuin 9 tärkeää ja 9 valinnaista joista osa jo vanhoja taas.


    • Aliseepula

      Minä taidan ihan turhaan ihmetellä että välillä väsyttää, eikä jaksa tehdä ilman ruokaa ja juomaa 16 tuntisia päiviä :::))))
      Kaikkihan näyttävät olevan väsyneempiä kuin minä, ainakin päätellen kuka kauimmin kukkuu.
      Wiepälikin hukkaa energiansa liikaan juoksenteluun ja adidasslerien testaukseen.
      Mutta jokaisessa asiassa on hopeakauluksensa. Minullakin on ainakin toistaiseksi selvästi unentulo ja pysyminen parantunut.
      Epäilen kuitenkin että se on vaan tuosta hammastulehduksesta peräisin olevaa yleistilan puutumista. Tai C vitam,iinipulaa. Hittolainen, nythän sen vasta hokasin kun kirjoitin. C vitamiinipulaa. Sitähän pitää alkaa heti korjaamaan.

      • webdeecee

        Enpäs ehtiny tänäänkään tossuttamaan, toki tuolla Hertikassa aamusta vuuhkasin moneen suuntaan eikä huilimaan päivälläkään. Montakos hiijen tuntia ukko ite on vetänyt unta palloon pitkin päivää ? :) Sie ja siun vitamiinis!
        Oikeesti kyllä varmasti ainakin ceetä on saanut riittävästi, niin maan paljon on tullut parsa-ym. kaaleja syötyä ja muitakin juureksia ja hetelmiä kuin laki sallis meikäläiselle. Jos jotain niin ehkä deetä olis voinut purkista napsia mutta jäi tänä talvena "unholaan".

        Eiköhän se nyt huononkin päivä ala pulkassa olemaan ja yritän aamulla josko jopa seiskaan malttais/ sais nukuttua. Vielähän täs menee n. tunti ennekuin suakel tällä menolla pehkuihin kerkii :) Ötyjä.


    • Alitoodeenomore

      Kuittaan täältä toisen vuorokauden pualelta. Omasta tyävuarostani!
      Koskaan ei saa liikaa Cee vitamiiniä mutta Dee vitamiiniä voi yliannostella.
      Samoin kalanmaksaöljyä jolloin veri ohenee liikaakin! (Syökääpäs runsaasti kalanmaksaöljyä vaikka viikko niin huomaatte että pikku tönäyksestäkin tulee mustelmia)

      • webvitamin

        Huomenat.
        Ei tarvinnu lähteä höntyilemään minnekään ! Outoa, jokohan heti iskee vieroitusoireita, ei kai sentään.
        Aurinko paistaa mutta tuuli on hyytävää ja navakkaa pohjoisesta eli pitkää kevättä tietää.

        Oikeassahan Ali on ettei tuota ceetä liikaa voi saada kun se ei varastoidu toisin kuin dee "yliannoksina", mutta siinäkin kuten muissakin niin yksilön tarve kai sen sopivan määrän määrittää eikä THL.
        Viime talvena (ei nyt kuluneena) tuli kyllä sitä se 50µ grammia /vrk otettua ja aika virkkuna pysyi. Mutta kyllä nyt on näillä hommilla vaikutuksensa ajoittaiseen väsyyn, on se varmaan uskottava, ehkä ? :)


      • web-häiriöt

        Huomasinkin ettei SuSi-alue ole eilen Huihaiweillä käynyt tuvassa mutta eilen olikin ollut sillä alueella häiriötiedotteiden mukaan tietoliikenne jumissa aamupäivästä alkaen. Huomasin nyt kun niille suunnille oli vasta tänä aamuna mennyt s-postit kuulema läpi.
        No parempi myöhään kuin ei ollenkaan, vielä ehtivät silti liitteet tulostettaviksi matkaan mukaan.


      • Alkuperäinen-Rapu
        web-häiriöt kirjoitti:

        Huomasinkin ettei SuSi-alue ole eilen Huihaiweillä käynyt tuvassa mutta eilen olikin ollut sillä alueella häiriötiedotteiden mukaan tietoliikenne jumissa aamupäivästä alkaen. Huomasin nyt kun niille suunnille oli vasta tänä aamuna mennyt s-postit kuulema läpi.
        No parempi myöhään kuin ei ollenkaan, vielä ehtivät silti liitteet tulostettaviksi matkaan mukaan.

        Tuuliset huomenet kaikille!

        Huawei pelaa kuin ajatus, vielä ainakin, ja toivottavasti molemmat pelaa vielä kauan! En huomannut eilen mitään häiriöitä, mutta jonkunlaista "kiirettä" mukamas itselläni oli. Tänäänkin pitäisi jatkaa noiden ikkunoiden pesuja, mutta saas nyt nähdä. Vähän olen jo aloitellut pihan siivoamistakin. Talventörröttäjiä leikannut, kun uutta kasvua jo juurista pukkaa.

        Pitäisi "ehtiä" kaupungillakin käymään joku päivä. Tarkoitus käydä Elisan myymälässä juttelemassa tuosta lankapuhelimen tilalle tarjotusta Kotipuhelimesta. Kuukausimaksuissa on aika iso ero, mutta kunnon luurin saa pitää edelleen ja vanhan lankanumeronkin. En halua niistä luopua.

        Nyt on painuttava alakertaan.

        Vilkaisin Hailuodon sääksenpesää, mutta siellä on kamera kiinni vielä. Toivottavasti avaavat senkin.


    • amummu

      Tulipa mieleen tuosta Rapusen mainitsemasta Kotipuhelimesta, että minäkin jossain vaiheessa meinasin sellaiseen lankapuhelimemme vaihtaa, ja DNAlta sen tilasinkin, kahteenkin kertaan, kun ensimmäistä tilaustani ei toimitettu. Mutta eipä toimitettu toistakaan.

      Kun sitten noiden kahden toteutumattoman tilauksen jälkeen DNAn muita palveluja tyrkytettiin, niin sanoin, että mulle ei tartte enää kaupata, kun en edes jo tilaamaani ole saanut. Enkä kumma kyllä olekaan sen jälkeen saanut yhtään soittoa, jolla myydään DNAta.

      Sittemmin jätin koko kotipuhelin-ajatuksen. Sekinhän on yhdenlainen kännykkä, eikä siten ole varavärkki, kun kännykkäverkko mykistyy. Lankapuhelinhan oli poikaa, kun joitakin kesiä sitten ukkonen särki kännyverkot, mutta meidän lanka se vain toimi.

      Pari kuukautta sitten luovuin viimein lankapuhelimestakin, joka siis tuli olleeksi meillä n. 45v. Pikkuisen kirpaisi tuota nostalgiahermoa, mutta enemmän alkoi kirpaista sen huiman korkea perusmaksu, joka ei enää mitenkään vastannut puhelimen käyttöä. Varakoneena turhan kallis. Nyt minulla on toinen kännykkä varalla, ja siitä maksan jopa vähemmän kuin DNA:n tarjoamasta kotipuhelimesta.

      Jaa, että vallan seiskaan meinas Web*nukkua! Sehän on jo lorvimista! Viideltähän kunnon ihmisen pitää pistää jo pullataikinat nousemaan:))). Minäkin raukka jouduin nousemaan jo ennen kahdeksaa (huoh). Piti lähteä siipan kuljetusavuksi, kun vei omansa huoltoon, eikä tämän seudun julkisilla olisi takaisin päässyt.

      Vai Imeldaan tässä vertaillaan. Eihän minulla ole vasta kuin kymmenesosa:) I:n määrästä. Itse asiassa vieläkin vähemmän, mutta liikaa silti. Syksyllä niitä paljon hävittelin ja vein parhaimpia kirpparillekin. Ja samaa saisin jatkaa. Kenkiä on tullut ostettua, mutta harvasta parista on tullut lempikengät. Ostopäätöstä ei pitäisi tehdä ilman koekäyttöä, mutta kun se ei käy, niin - ainakin minulle - on siunaantunut niitä ei niin mukavia jalkineita, jotka sitten jäävät kaappiin, ja ne harvat lempparit tulee käytettyä hajoamispisteeseen. No, hyvä että edes jotkut pääsevät palvelemaan hintansa edestä.

      Keväistä päivän jatketta!

      • Alkuperäinen-Rapu

        Olohuoneen ikkunat on pesty! Helpotuksen huokaus! Nyt on jäljellä parvekkeen- ja viherhuoneen isot lasiovet ja pienemmät seinän lasit. Ne pesen vasta kun sää on lämmin. Tänään on tosi kylmä tuuli.

        Minäkin olen kovasti miettinyt että mitä teen tuon lankani suhteen? Tuo numero on meilläkin kulkenut aina mukana ja sen numeron saisi myös siihen kotipuhelimeen. Se laite maksaa jotakin 130 euroa, tai jos laittaa vanhaan lankapuhelimeen, niin tarvitaan sellainen "mötikkä" mikä laitetaan vanhan puhelimen ja töpselin väliin. Maksaa hieman alle sata euroa.

        Vanhan lankapuhelimen kuukausimaksu nousi taas ja on muistaakseni nyt 16.90 euroa kk. Kotipuhelimen kuukausi maksu on hieman alle 4 euroa, eikä korotuksia ole kuulema tulossa. Pianhan tuo uusi laite olisi maksettu noilla säästetyillä kuukausimaksuilla.

        Minullakin on kenkiä niin paljon, etten uskalla edes miettiä ja monta paria (kalliita) joita en ole käyttänyt kertaakaan. Kyllä se niin on, että vanhassa vara parempi - kengissäkin, koska ne ovat tärkeät.

        Naapurin rouva kertoi, että hänellä oli joku aika sitten vielä 80 paria kenkiä! Useimmat sellaisia yli kymmenen sentin koroilla, joita hän kutsuu "seisomakengiksi"! Nyt hän myy niitä merkkikenkiään muutamalla eurolla kirpputorilla. Venäläiset ostaa jos sattuvat tulemaan paikalle.


      • webnälkäää

        Päivvät, ja ei ei se onnannut sinne seiskaan asti edes :(

        Hyvä että HuiHaiwei on toiminut eilenkin , ne häiriöt lienevät ollut sitten vaihtelevasti eri paikoissa sielläpäin(kin).
        Ja Kotipuhelimia suunnitellaan jonka Amummu on hylännyt, niin minäkin ellei kahdella kertaa ole toimitettu ? :)
        Ja Rapsrallaa nyt meinaa sellaista. Juu, matkapuhelin-verkossahan se toimii, ja sitten kun ei toimi niin ei mutta kallista on sitä lankaakin pitää loputtomiin. Mutta vilkaisin tuota Sauniksen juttua niin eipä siitäkään puheluhinnat ole kovin halvat matkapuhelimiin, n. 10 cent/ min. Sitten niihin oman firman lankoihin tai kotipuhelimiin halvempia kyllä. En nyt kiiruusti ehtinyt syynätä että veloittaako ne sitten siitä laitteesta jotain erikseen kk-maksun lisäksi? Kortinhan se tarvitsee toimiakseen, näin "ymmärsin".

        Kenkäjutuissa, olishan se metkaa että sais "koejaa" ja palauttaa jos ei ollut hyvät :)
        Nyt hopusti syömään jotain mitä kaapista löytyisi, vähän aina "arvoitus" sekin, toisin kuin Alilla että nilviäisvarastossa aina löytyy...joku ryömivä ötökkä .


      • amummu
        webnälkäää kirjoitti:

        Päivvät, ja ei ei se onnannut sinne seiskaan asti edes :(

        Hyvä että HuiHaiwei on toiminut eilenkin , ne häiriöt lienevät ollut sitten vaihtelevasti eri paikoissa sielläpäin(kin).
        Ja Kotipuhelimia suunnitellaan jonka Amummu on hylännyt, niin minäkin ellei kahdella kertaa ole toimitettu ? :)
        Ja Rapsrallaa nyt meinaa sellaista. Juu, matkapuhelin-verkossahan se toimii, ja sitten kun ei toimi niin ei mutta kallista on sitä lankaakin pitää loputtomiin. Mutta vilkaisin tuota Sauniksen juttua niin eipä siitäkään puheluhinnat ole kovin halvat matkapuhelimiin, n. 10 cent/ min. Sitten niihin oman firman lankoihin tai kotipuhelimiin halvempia kyllä. En nyt kiiruusti ehtinyt syynätä että veloittaako ne sitten siitä laitteesta jotain erikseen kk-maksun lisäksi? Kortinhan se tarvitsee toimiakseen, näin "ymmärsin".

        Kenkäjutuissa, olishan se metkaa että sais "koejaa" ja palauttaa jos ei ollut hyvät :)
        Nyt hopusti syömään jotain mitä kaapista löytyisi, vähän aina "arvoitus" sekin, toisin kuin Alilla että nilviäisvarastossa aina löytyy...joku ryömivä ötökkä .

        Silloin, kun sen DNAn olisin ottanut, maksoi se 5€/kk ja puhelin tuli kylkiäisenä. Nyt maksan varakännystä 4€/kk, siihen tietysti päälle puhelut ja viestit. Dataa en siihen ottanut lainkaan.

        Viikonloppuna jonain iltana tulee meille kylille eräs ystäväpariskunta. Tekisi niin mieli laittaa nilviäisiä alkupalaksi - valkosipulietanoita, aaahnaaaamms - mutku tuo siippa ei niitä syö muuten kuin jos tuoreesta laitetaan, eikä se nyt ole mahdollista. Simpukatkin olisi herkullisia, mutku niitä siippa ei syö ollenkaan. No, täytyy keksiä jotain muuta. Lambadaa kumminkin laitan pääruoaksi. Vähän pakko, ku syksyllä sitä tilasin ja vielä parhaat palat pääsiäisviulua lukuunottamatta on jäljellä pakasteessa. Häätyy syyä pois, että taas syksyllä mahtuu uutta.

        Mainio termi tuo "seisomakengät". Korkkareitten käyttö on minulla aina vain vähentynyt. "Uupperaan" sentään vielä niihin sonnustaudun, mutta siihen melkein jääkin. Matalammilla lallustimilla on niin paljon tukevampi olo, jos vaikka alkais päästäkin heittää. Hirvittelinkin, kun miniä näytti ostamiaan juhlapistokkaitaan, joissa kymmenen sentin, neulakorot. Eihän niissä varpaatakaan enää yletä lattiaan eikä semmoisilla todella seisota, vaan vain istutaan.

        Nyt kurittamaan silitysrautaa ennen kuin pyykkipino kaatuu.


      • CeeSimpukaton

        Tuo nilviäisten syönti ei onnistu minulta ei mitenkään. Eilenkin illalla tv;ssä kokkasi joku vanhempi mies, joka kiersi Italiaa ja Kreikkaa ja teki vähän väliä ruokaa jossain. Yksi ruoka oli tietenkin simpukoita. Minä en näe siinä mitään himoittavaa, että lautasella on kasa simpukankuoria jossain vihannesliemessä. Puhumattakaan etanoista, jotka on jauhotettu ja friteerattu pannulla. S in L teki kerran salaattia, jossa oli ostereita purkista, keräsin ne lautasen reunalle, varoin syömästä. En ole siis kovin kulinaristi.


      • amummu
        CeeSimpukaton kirjoitti:

        Tuo nilviäisten syönti ei onnistu minulta ei mitenkään. Eilenkin illalla tv;ssä kokkasi joku vanhempi mies, joka kiersi Italiaa ja Kreikkaa ja teki vähän väliä ruokaa jossain. Yksi ruoka oli tietenkin simpukoita. Minä en näe siinä mitään himoittavaa, että lautasella on kasa simpukankuoria jossain vihannesliemessä. Puhumattakaan etanoista, jotka on jauhotettu ja friteerattu pannulla. S in L teki kerran salaattia, jossa oli ostereita purkista, keräsin ne lautasen reunalle, varoin syömästä. En ole siis kovin kulinaristi.

        Etanat ovat parhaimmillaan uunissa, valkosipulivoisssa kypsennettyinä. Minusta friteeratuissa maistuu vain se friteeraus.

        Minä olen mielestäni aika kaikkiruokainen, mutta mm. osterit perinteiseen tapaan ovat jääneet syömättä. Samoin kaikenkarvaiset erikoisuudet, kuten esim. käärme, koira, karhu, apinan aivot jne.; ei kyllä onneksi ole tarjottukaan. Madot, sittisontiaiset ja muut ötökät jätän ihan vapaaehtoisesti proteiini-intoilijoille.


    • Cee5sentinkorot

      Meilläkin nousi langan kk-maksu 16,90 euroon , apen paljon vanhemmassa langassa maksu oli jo jotain 22 e/kk:ssa. Nyt Elisan osakkeen hinta on pyörinyt 32 ja 34 euron välillä, tänään 32,70 eli alentunut eilisestä ollen nyt 4905 e. Joulukuussa se oli 5313 e. Eli yksi lankaliittymä sisältää 150 osaketta (oli siis joulukuussa 35,42 e).
      Ihmettelen, mikä pyräys hintaan tuli edellisestä vuodesta, jolloin se oli noin 3300 tai 3500. En ole tarkemmin seurannut.

      Ravun naapuri pitää 10 sentin korkokenkiä seisomakenkinä. Ei niillä ainakaan meikä pystyisi kävelemään metriäkään. Sanoisin paremminkin istumakengiksi. Ovat kauniit jalassa, mutta ei niillä kauan jaksa seisoakaan vaan useimmiten juhlissakin olen nähnyt kun niiden omistaja riisuu ne kengät jalastaan ja seisoo mieluummin paljain jaloin tai 15 denierin sukat säihkyen korkean baaripöydän tai vastaavan edessä tai vieressä. Virolaisten ja venäläisten kaunottarien jalat näköjään kestävät niillä kävelyn, olen kyllä omin silmin nähnyt Tallinnassa ja muuallakin. Karjalan reissuillamme ei niinkään.

    • Alinilviäinen

      Ceelle suosittelen tutustumista tuoreen merisiilin syömiseen. Napolinlahden spesialiteetti. Todellista kulinarismia, eikä yhtään sen kummempaa kuin raa'an osterin nieleminen niin että se yrittää vielä tarttua matkalla kiinni nielurisoihin!

      • CeeSiilitön

        Se ei siis halua vatsaan asti? S in L söi yhteen aikaan raakoja ostereita niin, että sai isovarpaaseen kivuliaan kihdin! Merisiili nyt ilman muutta tarttuu piikeillään kiinni kitusiin.


    • ÄrräAkentti

      Tervehdys! Päivä kääntynyt illan suuntaan. Kaikenlaista hommakkaa pukannut tänään. Enstex rupesin imuroimaan ja tuolla lattialla patterin vieressä ruukussa on jouluruusun siemeniä itämässä pienoinen ohut muovipussi peittona. Imuri hotkas sen pussin ja siihen loppui imeminen. Laiton osiks imurin ja pussista ei tietookaan. Ei ollut letkussa ei putkissa ja tyhjensin säiliön eikä vieläkään missään. Otin suotimet irti ja harjasin ne eikä mittään tapahtunut. Moottori oli tulikuuma ja sammutin virran tykkänään. Sieppas kyllä et imurin ostooko pittää suunnitella. Sittenpä älysin et jotain siellä pölysäiliön pienessä mikä lie nimeltään no sanon "töötissä" oli pussi nätisti kiertynyt ympäri ettei päässyt läpi säiliöön. Irrottelin aikani ja irti sain. Läksin sitten lohen hakemaan K-Superista ja kun tulin oli vieläkin imurin moottori lämmin. Ja sitten rupesin tomaatit hoitamaan eli lisää multaa ruukkuihin ja aattelin että nyt oon siististi enkä sottaa koko maailmaa. Köökissä laittelin ja ihmettelin et mistäs lattialle noin hitosti multaa tullut. Läksin harjaa hakemaan ja eikös multajono oli vessasta koko matkan. Tarkastelin sit pussia ja pohjan sauma auennut. Sittenpä taas imurin kimppuun ja hellurei. Toimi kuten ennenkin. Huomasin puodista tullessa et punapukuinen naisihminen oli pesemässä etupihan parvekelaseja joten kait hän tännekkin tulee jahka ehtii. Siellä jo laitellaan "nurkkajuuria" kuntoon. Multaa ja hiekkaa ajavat kovasti.
      Rouvat siellä kirjoittelevat korkkareistaan. Kahdet on tanssikengät mutta ei sentään piikkikorkoja ja ei taida niillä olla enää mittään virkaa kun ei enää vuosiin oo käyty pitoloissa. Sitä ei tiijä vaikka nilkat muljahtais kun näin pitkän ajan kuluttua ruppeis korkeilla koroilla kävelemään. On kolmet kuomat,maalla pitkävartiset, kaupungissa lyhempivartiset talvikengät ja ulkoilukengät. Lisäks lenkkarit ja kävelykengät sekä nokian pitkävartiset kumpparit. Näillä pärjään. Yleensä pidän kengät loppuun että joutaa roskalootaan viimein. Pojanpoikani lahjoitti sienimetsä kumpparit maalle kun hänelle jalka kasvoi ettei enää mahtuneet. Niillä mummo sitten pitkin mehtiä ravvoo.
      Noista vielä lankaliittymän kk-maksuista et teillähän ihmeen halvat hinnat. Täällä kun AinaGroup myi Soneralle firmansa nousi heti hinnat. Pappa oli kans eilen sanonut irti liittymänsä ja sieltä oli sanottu että tulee lasku aikanaan ja mitenhän paljon se onkaan. Minulle ei puhuttu laskusta mittään mutta tietenkin tulee se on varma. Kallista oli aikanaan myös sähkönsiirto tähän asuntoon 24v sitten. Lappu oli jätetty että siihen ja siihen päivämäärään jos ei mitään ilmoita katkaistaan sähkö. No hetipä soitin ja tein tilauksen. Tuli lasku hieman yli 300mk. Menin sähkölaitokselle henk.kohtasesti kysymään et mikä kytkentälasku kun ei katkaistu virtaa joten ei oo tarvinna kytkeekkään. Sanottiin et aina kun muuttaa peritään kytkentämaksu. Vieläkin tää saivartaa mieltä. Viärin niin viärin kuin voi ollakkaan.
      Hartiat on ihan jumissa ja kinttua luisteloo ja lumisatteet tulossa ainakin itä-keskisuomeen ens yönä kuulema ihan tuiskuttaa.
      Mukavaa viikonloppua kaikille kirjureille!

      • CeePölkkäri

        Kun 18-vuotiaana muutin tädiltäni omaan asuntooni, vuokrasellaiseen, sain häneltä vanhan pölynimurin käyttööni. Se oli sellainen tummanruskeaa bakeliittia kuoreltaan, jos joku tietää mitä sellainen aine on. se toimi muutaman vuoden ja sitten se tuli tiensä päähän eräänä päivänä. Se lakkasi toimimasta, oli kuumentunut ja kun avasin kuoren, sieltä tuli sellainen musta pikiseltä näyttävä pötkö ja haju oli kuin palaneella mönjällä voi olla.


    • webhuihai

      "Naapurin rouva kertoi, että hänellä oli joku aika sitten vielä 80 paria kenkiä! Useimmat sellaisia yli kymmenen sentin koroilla, joita hän kutsuu "seisomakengiksi"!"

      Voihan elämäni kevät kerran taas ! No fetismiäkin on montaa sorttia :)
      Tuonne böndelle ja Alille kans että parhaat nilviäiset ovat kun lataa kanuunan putkeen ja ampuu kauas merelle ne takaisin.

      Niin no vielä vähän noista kengistä niin erään ortopedin mukaan EU.n pitäisi yksi järkevä direktiivi edes tehdä, ja sillä naisten kenkien "piikkien" korkeus saisi max. olla 6 cm, siitä pidemmät aiheuttavat lähes 60-70 % naisten rangan vääristymisistä selkävaivoineen, puhumattakaan jalkavaivoista.

      Heh , Akenttia on taas vähän "koeltuna" mutta loppu hyvin kaikki hyvin, ja rempankin maali lopulta häämöittää jossain lähempänä. Ja kyllä, ihanpas oikeella lumisateella ainakin itäisiä alueita peloiteltiin. Hirvittää jo etukäteen montako henkeä menee kesätassuilla jos toteutuu tien päälle ne kelit.

    • CeeMiguel

      No jo on vastuksia taas ollut akentilla. Minäkin imuriin välillä horaisin milloin kynän pöydältä, milloin sukan lattialta, mutta kun kerran vetäisin sinne korvakoruni, silloin avasin pölypussin ja tongin sen sieltä.

      Vielä noista korkkareista, minulla oli nuorena noita piikkikorkoisia, mutta vain 6-7 cm koroilla, joissa oli puolen sentin korkolaput metallista. Ne upposivat kesällä kuumaan stadin asfalttiin ja asuntoni korkkimatto oli kuin rei´itetty.

      Me menemme huomenna Mikkeliin, toivottavasti sinne ei tuo lumisade yllä, senhän sanotaan satavan Etelä-Savon itä- ja pohjoisosissa. Mikkelihän on Länsi-Savoa, ainakin siellä ilmestyy sen niminen päälehti. Tuli meille lapsena ja vieläkin systerille.

      • websnow

        Näyttäisi nyt ainakin ettei Mikkelinn seudulle yltäisi mutta kerrankos ne erehtyvät, toki pakkasta näyttää sinnekin. Meitin periferian seuduille jopa yli -5 asteen lukemia ja sen lumisateen. Viime keväänä "kotijärvi" aukesi jäistään jo 22.4 joten siihen nähden ollaan paljon jäljessä.
        No joskus aikoinaan oltiinhan sielläkin vielä viimeisiä pilkkireissuja äitienpäivän aikoihin jäällä seikkailemassa. Ja jo lokakuussa pääsi usein hyvin jäitä pitkin saareen eikä ole aikaa kuin 15 v. sitten. Se oli sitä että "rohkeimmat" astuivat esiin :)


    • Alikani

      Voi pahus kun unohdin ostaa Liiteristä kreikkalaisia nilviäisiä kun oli kerran Eridaneous tarjouspäivät. Onneksi nappasin mukaan munakoisolevitettä, pinaattikeittoa, cole slawia ja "tatti"salaattia.

      Heitin muuten vaihteeksi vanhan Pirkka perunamuusijauhopussin kattilaan Liiterin pussin sijasta ja kyllä oli karmee ero Pirkan tappioksi. Onneksi ei ollut kuin yksi paketti missä 2 pussia. Vielä on testimielessä myös SOK vastaava. Saa nähdä mitä se sisältää

    • Alinohighheelsneed

      Haloo Wiäpelj,
      Lakkaa ampumasta nilviäisiä takaisin mereen ja hanki siekii 50 tuuman televisio, tai suurempi.
      Sellaisesta näyttää jopa suomalainen futeball (potkupallo på finska) melkein siedettävältä siksi, että maisema maalautuu niin kirkkaana ja värikkäänä.
      Niin ja kaikki Imeldan popotkin näkyvät kaikkine 15 cm korkoineen jollaisia mm. eräät YLE ajankohtaistoimittajat käyttävät olemuksensa kompensointiin, tosi yksityiskohtaisesti.

      On ne varmaan aivan hirveitä käveltäväksi, mutta on pakko myöntää että kauniita kokonaiskatseltavaksi paitsi jos samanaikaisesti visualisoi sen 15 cm korkojen käyttäjän oikean mittaisilla jaloilla! :)))))))))

      • webneverbuying

        Hehhee, en kompensoi näkövikaa suurentamalla ruutua eikä liika kontrasti ja kirkkaus oo hyväksi "aivotoiminnalle"(kaan), se sekottaa pirulainen syömään vaikka niliviäisiä ja yöt kukkumaan. Ja potkipallista på finska, ei siltikään tule kunnon futea. Ei ainakaan maajoukkuetasolla niin kaun kun pitävät nyt palkatun swedun valmentajana :)

        Mielenkiintoista, pitää nähdä kaikki viimeisen päälle korostettuna ja sitten kuitenkin mielessään visualisoi "persjalloiks" :)
        Toinen mikä mielessä kävi niin tuotas noin, meikä kun syö elääkseen niin toiset taitaa pelkästään elää syödäkseen?


    • webnjamskis

      Aamuja , ja noooh? Jokos ne pullataikinat kohoaa ja puurot on syöty, mitenkä?
      Täällä myllyt jauhaa lähes hehkumispisteessä jo hyvinkin ja kai se pakko on meikänkin välillä pinkaistava johonkin "nilviäismyymälään". Edes sitä kuuluisaa suomalaista vihertuotetta hakemaan, HK: bleuta :)
      Siinäpä on suomalaisen miehen perussetti samassa paketissa, salaatti, erittäin lihaisa, tukevan rasvainen ja sopivan suolainen menyy. Käy aamupalaksi, lounaaksi, juhlapäivälliseksi ja iltapalaksi.

      Ja joka muuta väittää on varsin väärässä ja henkilö on tulkittava "heinänpurijaksi" !
      Siltikin päivänjatkoa :))

    • Alkuperäinen-Rapu

      Keskipäivää!

      Taas on tehty kauppareissu ja viikon ruoat raahattu kerralla kotiin. Nyt on jo possunlihat kypsymässä, kun teki mieli lihaa!

      Kenonkin jätin pitkästä aikaa, mutta olenpahan säästänyt, kun minun numeroitani ei ole ollut koko aikana. Viime vuonna tuli jatkuvasti voittoja, mutta nyt ei yhtäkään.

      Eipä tässä nyt ole mitään tämän kummempaa kertomista, joten taidanpa mennä alakertaan ihmettelemään. Pullataikina saa jäädä tältä päivältä, mutta tarkoitus on kyllä se, että lähipäivinä taas kohoaa - se pullataikina.

    • Alitrader

      Thank God, it is Friday.
      Tänään ja ihan kohta saapuu uusi isojalan vieteripatja ja pääsen sitä vinguttamaan

      Sitä ennen pitänee syödä kunnolla että pääsee patja näyttämään maksimikykynsä.

      Harmi ettei ole pullaa ja maitoa. Niillä saisi nilviäisetkin liukkaammin liikkumaan. Nyt olen köyhä, raihnainen vanhus laittanut Eestistä tuomiani säilykelihoja Liiterin herkkujen alle painolastiksi.

      Harmittaa että niitäkin on kaapeissa niin, ettei voi edes edullisilla herkkuhankinnoilla perustella seuraavaa Baltian matkaa vaan on keksittävä joku muu syy, mitä en ole vielä keksinyt paitsi ehkä kokeilumatka syömään puolalaisesta tattarista valmistettua tattaripuuroa Eestissä asuvan merikapteeniystäväni kanssa joka sittemmin merihommat jätettyään ryhtyi commodity maahantuojaksi ja kauppiaaksi (Viljat ja mausteet)

      Opiskelimme aikoinaan samaan aikaan The London School of Foreign Tradessa ja siirryimme uusiin ammatteihin sen jälkeen

    • Paavo-Noponenali

      Niin, ja sitten pitää vielä virallisesti kysellä, että mihin on piiloutunut Dr. Huu.
      Ettei vaan olisi syönyt liikaa niitä isoja silakoita ja saanut dioksiinimyrkytystä ja piiloutunut sitä könniinsä liuottamaan.

      Tai mikä pahinta saanut siitä "Justshenko" tyylisen dioksiininenän ja mennyt ihan itseään piiloon vaikka ei sellainen nenä vielä mitään olisi Pekka Tiilikaisen nenään verrattuna!

      • web_auts

        Ja taas, ei kun syömiset mielessä, maha täyteen ja uudella patjalla sitten taju kankaalla illan, ihan mahoton tyyppi.
        Toista se meikän kun taas vähillä herkuilla piti käydä melkein kymppi hörheltämässä ympäri klabbien suureksi "iloksi" taas ! Minä vähän oletan että nuo marssikepit olisisvat, jos niillä olisi sanavalta, toivoneet että olivat jonkun toisen bottomissa kiinne :)

        Juu, Whuu on tainnut sukeltaa liian syvälle ny ja ylösnoustessa väh. tärykalvot pullahtanut pihalle. Toivottavasti keuhkot eivät poksahtaneet kuitenkaan.


    • amummu

      Mulla on sekaisin, jos ei nyt ihan maailmankirjat niin päivät ainakin. Oon elänyt koko päivän lauantaita. Johtunee siitä, että siippa on roikkunut nurkissa, kun päätti kerrankin olla eläkkeellä perjantain. Eikä siitä (=hänestä) ole kuin riesaa: keittiö ei riitä, ja siivous on vaivalloista, kun koko ajan joku on tiellä:))) No, lähetin hänet Giganttiin pelastaamaan siellä vielä myynnissä olevat kaksi tehorouhinta. Käytän sitä mm. mausteiden ja juuston raastamiseen, ja muuhunkin hienontamiseen. On oiva kone siihen. smoothietakin tekee, tosin pienehköjä määriä kerrallaan, mutta riittää kahdelle. Eikä kone maksa kuin vähän päälle kolmekymppiä, ja on niin pieni, että voin pitää sitä kaiken aikaa työpöydällä ilman, että tila loppuisi, kuten noiden isompien tehosekoittajien kanssa on.

      Sain kuitenkin imuroitua kaikki huoneet ja pestyä lattiat ja muut pinnat. Kylppärin kohdalla pistin kannat tanaan ja teen sen homman huomenna. Kun yhtäkkiä tulikin lisää aikaa.

      Ali se taas suunnittelee Baltian ruokareissua. Eikös sulla hyllyt jo pursua purtavaa? Pitäiskös sinunkin hankkia tupla-Könni, että saisit sinne vararavintovaraston niin kiinteälle kuin nestemäisellekin appeelle, ettei alvariinsa tarttis polkaista ajeluille murkinan perässä. Käy selän päälle kököittää tuntitolkulla sompaamassa.

      Ja heinänpurijakin se siellä taitaa jo jyrsiä persiljanippua nälissään; vähiin käy ennen kuin loppuu. Sorvi kannattaa välillä pysäyttää, ettei vallan kuumene. Ceekin läks huilaleen Mikkeliin, minne junakin tais lähtä justiinsa. Onneksi ei sentään Kalakukkoairwaysillä Kuopijjoon. Onkohan Akentti lähtenyt jo papankin pernoita istuttamaan.

      Rapusen pullataikina pisti vikellystä minunkin kinttuun; taidanpa myös pistää taikinan muhimaan mustikkapiirakkaa varten. Marjoja on vielä vaikka muille jakaa, ja pitäisi saada niitä syötyä Kuka tietää vaikka vanha pakastin ottaisi ja sanoisi sopimuksen irti heti huomenna, ja sitten olisikin paha paikka

      Nyt vielä ravauttamaan pari makkarin mattoa, ja sitten tölläämään Murdokkia, ja sitten piirakan kimppuun. TGIF (eikä siis vielä lauantai!!!)

      • web-säät

        Trööööt ja juuu, haist vaan itte ! :))

        "Rapusen pullataikina pisti vikellystä minunkin kinttuun; taidanpa myös pistää taikinan muhimaan mustikkapiirakkaa varten"

        No hyvässä kelissä Cee pääsee menemään, taitaa koko sadealue pyyhkäistä idästä ohi. Mutta periferiassa tän aamuna -8 C ja jatkuu tulevina öinäkin. Siis siitä Rapusen helmikuun alun keväästä tulee kuin tuleekin sen 4 kk kestävä. :)


    • Alinopsajalka

      Amummulle on kerrottava, että se ruoka on itseasiassa keinotekoinen syy ja se ajelu se todellinen, sillä vaikka ette uskoisi niin minun olemukseni voi kaikista parhaiten istuessaan auton kuskinpenkillä maiseman vilistäessä edessä. Sitten pikapysähdys kaffella tai maccaralla ja k..... ja taas menoiksi.
      Sillä lailla voisin elää ihanasti päästäen tuhat kilometriä baanaa taakseni vaikka joka päivä.
      Minun siis olisi pitänyt syntyä rekkakuskiksi. Baltia on valikoitunut korkean bensan hinnan aikoina pääsuunnaksi toteuttaa tuota hyvänolon tilaa.
      Tavarat ovat sitten vaan tarttuneet kyytiin. Tosin jos muistamme niin tarttui pitkään ja tuskallisesti vaivannut selkä-iskiasvikakin kun vääntelin Tallinnassa pesukoneen konttiini. Kop Kop nyt on onneksi selkä kestänyt samoin kuin polvet ihan pikku hoidoilla hyväksyttäväsää tilassa.
      Mutt niiltäkin reissuilta on säilykkeitä tarttunut kyytiin niin että muutama könnillinen niistä tulisi.
      Nyt kyllä päätin, että en uusia säilykkeitä hanki vaan tuon jotain tarpeellisempaa tai nopeammin kuluvaa. Kun vaan keksis mitä sellainen voisi olla. Töllön ja patjankin kun osti täältä ja patja on juuri viritetty paikoilleen. Vielä on mikroaaltouuni odottamassa paikoilleen viritystä.
      On siis mieluummin taas kehitettävä kaman poistokykyä lisää.
      Uudet musavehkeet voisi ehkä matkoilta ladata kyytiin ja ehkä nettiradio korvaamaan tuo vanha yleisradiokone missä on vielä Kasetti-CD ec soittomahdollisuudet.

      Cee ja Uuu ovat St. Miguelissa nauttimassa paikalliskulinariaa eli mikkeliläisiä kalakukkoja jotka joskus hiukan nuorempana koin paremmiksi kuin kuopijolaiset pikkukukot. Avot, voissa lilluvia kalakukkoja, mikä ois sen terveellisempää. Voita, läskiä, muikkuja tai affenoita ja ympärillä rapsakka ruiskuori Mulle kelpais muuten lanttukukkokin.

      Wiepel on vaan kateellinen kun ei kykene syömään yhtä paljon kuin me vähemmin liikkuvat joille jää enemmän aikaa syömiseen!

      • webkade

        "Wiepel on vaan kateellinen......"
        Nii onkiikii, suakel, ei aika riitä istua aina syömässä, vähemmän viel juomassa :)


    • Alivaari

      Heti kun päästi otteen irti kiipparista niin keksin mitä se nopeammin kuluva mutta terveellisempi voisi olla ja sehän on luonnollisesti KAVIAARI !!! =))))

    • Alivaaari

      Hyytyneet ovat kaikki Adidas tossuiset jaguaarit
      Mutta hyvin syö, löhöilee ja toimii Ali vaari
      Ali vaaria ravitseekin kaviaari
      :)))))

      • webno_sleeping

        Hölö hölö, kattelin futea Epsanjasta, tässä mitään ole edes kyljellään käyty sitten kukonlaulun. Minusta tuntuu että sulla yöt porisee siellä sellanen rosteripannu joka on naamioitu vaarin samovaariks :) Eihän vielä vanhan kemistin muisti petä että hörppäis eka mukillisen kitusiin?
        Joo, kyllähän tässä hiukka väsy on ja saas nähdä josko aamulla sinne seiskaan asti mikä on"a-mummelin" mielestä jo iltapäivää ;)


    • Alikemisti

      En tunnusta mitään!

      • websunny_morning

        Huomenat kemisti ja muutkin.
        Taitaa pitä tilata JeeJee Jerry Cotton tuonne Alille käymään ?"Kuka taitaa kolmannen asteen".... ?
        Kolmosesta puheeollen niin klo 8 asteita oli täällä se 3, ja plussalla ihan. Ja melkein onnistui mutta ei kuitenkaan, jäi puolikas tunti uupumaan siitä seiskan tavoitteesta.

        Nooh, mutta tänään vähän löysemmin sitten, vähän rästihommia nippuun ja varakone ulvomaan M§:n tarjonnalle ja sitten se pahin, kotiaskareita(kin)...käääääk!


    • Alkuperäinen-Rapu

      SU-Si alue toivottelee myös hyvät lauantain huomenet!

      Nyt on ryhdyttävä hommiin, kun niitä on luvassa tänään aika paljon.

      Ensin vuodevaatteet parvelle tuulettumaan. Vuoteen ja yläkerran imurointi. Lakanoiden vaihto. Ainakin yksi pitkä puhelintuokio siskon kanssa. Sitten vielä rentoutuminen saunassa. Mitähän vielä unohtui? Niin, se pullataikina!

      Mukavaa, aurinkoista päivää kaikille - kyllä se on nyt kuitenkin kevät jo pitkällä vaikka ei aina siltä tuntuisikaan!

      • webbrotskua

        Jaha ja kyllä kyllä, pitkällä on kevät, periferia aamulla -9 C ja näyttää sinne yöpakkasia kait kohta vapulle asti :( Taitaa mennä peeweli niin että hyvä jos vedet siellä aukee kun "loma" alkaisi? Eli kunnon työleiri! Kyllä tässä ruppi jo huutaakin kohta kunnon rääkkiä......

        Mut jepjep, ei toi Ali oo muistanu herätä ees aamupuurolleen, sitä se "pannun" vahtiminen tekee. Nyt meikä pääsee jo syööömäään............


      • Alkuperäinen-Rapu

        Ali on uuden sänkynsä lumoissa. Ei raaski nousta siitä ylös. Nauttii, nauttii...


      • webpepper
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        Ali on uuden sänkynsä lumoissa. Ei raaski nousta siitä ylös. Nauttii, nauttii...

        Äääh juu, voi olla. Tai sitten ihmettelee mistä se uusi micro-uuni tankataan ja vetästään käyntiin?
        Olipa tulisen pippurista brotskua, tuntuu että kieli ja nielu "kärähti". Huh !


      • Alkuperäinen-Rapu
        webpepper kirjoitti:

        Äääh juu, voi olla. Tai sitten ihmettelee mistä se uusi micro-uuni tankataan ja vetästään käyntiin?
        Olipa tulisen pippurista brotskua, tuntuu että kieli ja nielu "kärähti". Huh !

        Minä sentään osaan saunanuunin laittaa päälle ja myös sulkea sen. Täällä oli kerran yksi insinööri kylässä ja hän saunoi. Kysyin, että sammutitko löylykiukaan? niin hän sanoi, ettei osannut!

        Terveisiä vaan saunasta. Olipas nautinto istua tuossa viherhuoneessa paksu kylpytakki päällä aina löylyjen välissä ja ihailla luontoa. Vastapäätä, juuri katseen edessä, on pitkä salskea riippakoivu jonka ohuet oksat heiluivat lempeässä tuulessa. Joku lintukin kokeili laulua. Nyt vain odottelemaan vielä sitä kun Avara luonto alkaa tv:ssä. Se on minun lempiohjelmiani.


      • webbastu
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        Minä sentään osaan saunanuunin laittaa päälle ja myös sulkea sen. Täällä oli kerran yksi insinööri kylässä ja hän saunoi. Kysyin, että sammutitko löylykiukaan? niin hän sanoi, ettei osannut!

        Terveisiä vaan saunasta. Olipas nautinto istua tuossa viherhuoneessa paksu kylpytakki päällä aina löylyjen välissä ja ihailla luontoa. Vastapäätä, juuri katseen edessä, on pitkä salskea riippakoivu jonka ohuet oksat heiluivat lempeässä tuulessa. Joku lintukin kokeili laulua. Nyt vain odottelemaan vielä sitä kun Avara luonto alkaa tv:ssä. Se on minun lempiohjelmiani.

        Hyvä se on osata etenkin jos sen kiukaan ajastin ei ole kunnossa ja sammuta sitä itsestään? :) On se siltikin hyvä käydä tarkistamassa että raksahtaa pois päältä lämmöt.
        Olisko toi Ali erehtynyt nielaisemaan tappaja-etanan niin se on kostanut ja kuristanu kurkkutorven mutkalle äijältä. Tai korkkasi liian pitkän laulukirjan?


    • Alisingsing

      Hahhahhaa, hirveä "mölinä" nostetaan jos vähän käy nurkan takana.
      Hyvin tuli nukuttua, liiankin hyvin. Ensi yönä täytyy vielä testata ilman sitä muotovaahto sijauspatjaa jotta saa oikean tuntuman vietereistä. Nyt kokonaisuus tietenkin tuntui kuin olisi ollut kamelin kyydissä Saharassa.

      Sen verran sain siihen tutustumisesta uutta virtaa, että kykenin päivällä (iltapäivällä) jo miettimään jotain muuta syytä lähteä Baltiaan laukkaamaan kuin pelkkä ajamisen ilo ja kaviaari tai samovaari.

      Latasin suosikkeihini taas esiin Eesti kinnisvara hakukoneita ja totesin että esimerkiksi Valgasta siellä Lätin rajalla saA VUOKRATTUA VAIKKA 60 NELIÖISEN ASUNNON 130 EUROLLA JA PIENEMPIA 50 EUROSTA KK ALKAEN. pIENIN vALGASSA TARJOLLA OLLEISTA OLI 27.5 M2. Riivatun caps lock. EWn korjaa!

      Siis voin mennä ympäri Eestiä ja Lättiä katselemaan vuokra asuntoja. Jos vaikka vuokrais edullisen asunnon edullisella hinnalla ja alkais viettämään enemmän aikaansa siellä herkkuja lähempänä. Mikäs siellä olis ollessa, senkun kävis hankkimassa paikallisen mokkulan ja olisi ihan yhtä hyvin yhteyksissä kuin Kalliossa ja voisi kuunnella radio Suomeakin netistä. Telkasta en tiijä, Tukholmasta tiijän siskoilta että Suomi lähettää kyllä satelliittiin tai verkkoon sellaista koosteohjelmaa missä on uutisia ja jotain perusohjelmia.

      Kova on ollut liikenne meitinkin rapussa tänä viikonloppuna. Näin joukon lapsia ja juuri ison joukon nuoria naisia ja ovikellokin on pärissyt pari kertaa kun naapurihuoneistossa asuu joukko rakennusliikkeen siirtotyöläisiä joiden viertaat välillä erehtyy soittokellosta. But no hätä for me, let it ring, I will sing!

      ps. siis vasta huomenna iltapäivällä voin antaa täyden vieteripatjaraportin

      • web_laulut

        " Riivatun caps lock. EWn korjaa!"
        Häh, onks siin capslockissa vikaa? :) Vai jo iski taas suunnitteluvaiheen päälle, kyllä kai niihin levottomiin ja tulivarpaisiin lääkkeitäkin on. Muutakin kuin bensan polttamista.
        Miksei siel Eestissäkin näkyis ainakin jotkut streemit joiden kautta telkkkua katella, no Ylen annista en tiedä kuinka Areenan kautta? Vois kyllä vaatia jonkin ulkoisen usb-digiantennin masiinan ehkä.

        Meinaaks että joku niistä portaassa kulkivista "eksyy" niin että sen takii pääset vasta patjaraporttia huomen tekemään ? "Koeajo" täydellä kuormalla :)


        Yks toivomus? Älä laula, älä laula,please, armova?


    • Alihuhuu

      Sen verran tässä uutisten välillä tarkennan, että minä en mitään tappaja etanaa pelkää vaikka nielaista, mutta missä on Dr. HUHUUU, onko hän nielaissut tappajatatin?

      • web_pomppomp

        Tai pahan jalkasienen ? Sammakoitakin on kahdenlaisia kun elävänä ne nielaisee, toiset ovat ihan hiljaa ja toiset aloittavat loikkimaan umpiossa.


    • Alimuuk

      Tuossa niille ihan mielenkiintoinen selailulinkki, jotka "suunnittelevat" joko muuttoa tai varakortteerin hankkimista Eestistä.

      Sitä selatessa pitäisi vähän osata eestiä ja tuntea kaupunkeja ja maakondeja jotta osaa kyselyn sijoittaa.

      Hakukotelossa muuk on myydä ja Uur on hyra eli vuokrata:

      http://kinnisvaraportaal-kv-ee.postimees.ee/

      Ihme oikeastaan ettei enempää kuin 7000 suomalaista ole hankkinut kortteeria Eestistä. Näitä siis voi hyvällä syyllä kirmaista katselemaan

    • Alikönni

      On se kyllä merkillistä, miten uneliasta porukkaa tässä ketjussa on. Tuntuu ihan siltä kuin aina olisitte nukkumassa ihmisten tyäaikaan, eller hyr.
      No onneksi palaa kohta Rouva Cee St Miguelista ja raportoi muikkukukon autuudesta.
      Rapulainen toki kokkaa pullaa ja kakkuja mutta mie en saa niitä edes ajatella kun alkaa heti sokeri kimpoilemaan kuin squash pallo. Kunnon nilviäisissä ei ole hiilareita ja sokrut pysyy aina balanssissa. Kai työ sen tiijätte! Vai tiijättekö.

      Mie alan kyllä jo olla huolissani siitä Huusta. Se on nyt ollut taas liian pitkään piileskelemässä. Johan se muumioituu sinne könniinsäkin jos siellä luuhaa!

      • web_nike

        Vai "uneliasta" porukkaa, älä älä kuule "pannunvahtija" meille ala ! :)

        Puurot on huitaistu kitusiin ennen kasia, pariin konsult.-puheluun vastailtu ja nyt käyty reipas seiskan rantalenkki pörheltämässä läpi. Pysyy ne sokrut muuten balanssissa ilman niliviäisiäkin, tiesitkö, kai muuten tiesit?

        Raikasta oli, sateen putsaama ilma ja ehti pois alta juuri ennen nyt uutta vesipaistetta.


    • Aliradio

      Nyt saa vanha monikäyttö radio-kasetti-cd yhdistelmän homehtuneine äänentoistoineen kyytiä tuosta korvani vierestä sillä ostin tilalle pienikokoisen mutta kirkasäänisen retroradion johon saan radion ulkopuolista musaa vaikka bluetoothilla.
      Nyt kelpaa taas kuunnella radio Suomea

    • Alisinikäyrä

      Niin, ja muiden arvon kirjoittajien nukkuessa vielä sunnuntaiuniaan ja wiäpelin toipuessa aamulenkiltään huomasin unohtaneeni kertoa, että ei tätä elektroniikkaa kuitenkaan ihan päähänpistosta uusita.
      Nimittäin se vanha mutta hiano Sony TV vei varmaan parisataa wattia wirtaa ja tämä uusi isoruutuinen wiä wain 45 wattia kylkeen liimatun tarran mukaan.
      Se vanha monitoimiradio wei varmasti ainakin 100Wattia mutta tämä uusi retroratio vie enimmillään 15 wattia joten melkoisesti jo niillä putoaa vuotuinen sähvölasku eli kyseessä on "ilmastoteko".

      Tarkistakaapa vaan mitä omat vehkeenne vievät sähvöä ja verratkaa mitä viimeisen päälle vehkeet vain weisiwät!

      • web_watts

        Ei vie wanhat wehkeet paljon sähvöä kun ovat lähes aina kiinni, mitäs hän siihen sannoo, täh?
        Tässä yhdellä koneella voi katos yhtäaikaa kattoa futea, kuunnella vaikka nettiradioita, lukea uutisia ja jopa vilkaista tänne joskus ja heittää jonkun läpän väliin :)
        Pyri tähän..... Ei ne uudet varmaan veisi yhtään vähempää.


    • Alipakolainen

      Kyllähän mie toki siut tunnen. Siehä voit sen lisäks et käytät sitä monitoimilaitetta kaikkeen polkea vielä virran siihen lattialle sijoitetulla hihnapyörällä silloin kun et viitsi lähteä tuiskuun juoksemaan ja energiaa kuluttamaan. Ihan jos et kerro kellekään niin olen jopa ihekii ajatellut mahdollisuutta hankkia sellanen akkua lataava treenipyörä ja tuottaa omat tietsikka ja tv sähköt! Eller hyyr? Niitä ei vaan ole kovin tiuhaan kaupan. Pitäisi kai itse rakentaa. No saaphan ainakin tarvittavan elektroniikan netistä!

      Asia kerrallaan kuitenkin laitetaan järjestykseen. Tänään vaihdettiin siis vanha raatio pois ja viritettiin Microaaltouuni paikoileen. Näitä kaikia teen ettei tarvis ryhtyä imuroimaan mutta nyt sekin lähenee ellen pakene Estoniaan.

      • web-acdc

        Häh, eiks sulla oo vielä sellaista, siis sitä poljettavaa? Kyllä sellainen pitää olla joka miehellä vai? No, aina parempi jos ei itte tartteis polkea edes...Riittävillä välityksillä kunnon vauhtipyörän kautta vaikka sellaiseen pikkumoottorin laturiin ja siitä akkuun vaan.
        Mutta aika kovaa pitäis polkea ja hartaasti että saisi invertterillä sitten näihin 230:n muunnettua että riittäisi edes pariksi tunniksi? Ääh, unohdan taidan koko homman kun töpselistä tulee vähän helpommin :)


    • Alkuperäinen-Rapu

      Minä "vitsailin" eilen eräästä insinööristä, joka ei osannut sammuttaa saunan kiuasta. Aika kumma juttu, tänään kuulin, että nyt hän voi saunoa taivaallisessa saunassa. Minulle jäi häneltä cd-levy muistoksi. Sen olivat laulaneet omalle suvulleen nuo viisi veljestä. Minä sain sen suvun ulkopuolisena. Siinä on kauniita kansanlauluja ynnä muita ja hän kertoi laulaneensa ne minulle! Olen joskus vuosia sitten kertonutkin tässä ketjussa siitä levystä ja niistä kappaleista. Sulamit oli yksi mitä hän lauloi minulle kerran kun istuimme Storyvillen terassilla, eikä siinä aivan lähellä ollut ketään. Hänen sukunsa oli/on musiikillista laajemminkin.

      Olen nyt kyllä aivan oikeasti surullinen, koska pidimme jollaintavalla seuraa toisillemme yli kymmenen vuotta. Nyt se oli kyllä loppu, mutta ei hänen tahdostaan.

      Elämä on kuolemista...

      • web_

        Osanotot vaan, elämä on sitä ja päivä kerrallaan lähempänä jokaisella. Niin "raadolliselta" kuin se tuntuukin.
        Ed. menneen vaimoni sisko "tempaistiin" pois viikko sitten, kesken suihkussa olon aamulla. Ja sanotaanko vielä nykymittarilla "nuorena". Koskaan ei voi tietää......

        Siksi tässä on ollut vähän ylimääräisiäkin "kiireitä" muiden hommien ohella, eli kaikkea mitä liittyy eri järjestelyihin ja eri tahoille kuinka asioita viedään eteenpäin.


      • Alkuperäinen-Rapu
        web_ kirjoitti:

        Osanotot vaan, elämä on sitä ja päivä kerrallaan lähempänä jokaisella. Niin "raadolliselta" kuin se tuntuukin.
        Ed. menneen vaimoni sisko "tempaistiin" pois viikko sitten, kesken suihkussa olon aamulla. Ja sanotaanko vielä nykymittarilla "nuorena". Koskaan ei voi tietää......

        Siksi tässä on ollut vähän ylimääräisiäkin "kiireitä" muiden hommien ohella, eli kaikkea mitä liittyy eri järjestelyihin ja eri tahoille kuinka asioita viedään eteenpäin.

        Kiitos. Osanottoni myös sinulle. Onhan vaimon sisar lähiomainen edelleenkin. On kuitenkin hyvä, että sinä voit olla apuna noissa pakollisissa asioissa, mitä tuon surullisen tapahtuman jälkeen seuraa jokaiselle.

        No, ei voi mitään muuta kuin jatkaa elämää parhaansa mukaan.


      • web_help

        Juu, kiitos myös. Onhan se tiukka paikka yht´äkkiä ryhtyä hoitamaan kaiken keskellä sellaisia asioita joita ei ole koskaan joutunut tekemään kuten nytkin oli ja on vielä paljonkin edessä. Mutta kun nyt alkuvaiheen pääsee yli niin sitten hieman paremmin pystyy niihin paneutumaan omaisetkin.


      • CeePesänhoitaja

        Osanotot minultakin Webskulille että Ravulle. Sellaista se elämä on, koskaan ei tiedä, kuka lähtee ja milloin. Sitä pesänhoitajan työtähän minäkin olen nyt tehnyt muutaman viimeisen kuukauden ajan apen poismenon jälkeen. Ja paljon on ollut opittavaa, Ei siihen voi kaiketi koskaan olla valmis ja valmistautunut, varsinkaan jos kuolema tapahtuu äkisti.


      • web_illat

        Kiitos vaan ja teretulemast takaisin. No minä en voinut ottaa pesänhoitajan hommaa nyt muiden kiireiden takia vaikka pyydettiin heti kyllä. Tein vain tarvittavia asialistoja, valtakirjapohjia sekä niitä tulostelin ja opastelin missä järjestyksessä tulee edetä. Ja toki lupasin aina tarvittaessa neuvoa ihan sinne perukirjoitukseen asti että kaikki tarvittava tulee hankittua siihen.

        Soittelin juuri periferiaan niin on tämä meiltä mennyt sadealueen reuna nyt siellä menossa jo. Meni tosiaan onneksi se lumimyry idästä ohi perjantaina.


    • CeeMiguel

      Hyvää iltaa! Ollaan palattu Sant Michelistä, eikä ollunna kalakukosta näkyvissä edes pyrstösulkia. Hyvin syötiin kaikenlaisia herkkuja, voileipäkakkua systerin tyttären tekemänä, sekä jotain muuta makeata herkkuva. Liiterin potkupallisämpylöitä oli aamiaisella. Karjalanpaisti porsaanfileillä päällystettynä oli todella makoisaa. Mustaa kissaa juotiin samoin kuin keltaista kengurun häntää ruoan painikkeena. Menosää perjantaina oli loistava, aurinko paistoi ja tie oli kuiva, ei lumesta tietoakaan, ennen kuin systerin pihalla ja talon nurkalla oli lumipaakku varjon puolella talon seinustaa. Tänään oli myyös hyvä ajosää, mitä nyt välillä vähän vettä satoi.

      Ali on kokeillut uutta vieterisänkyä, mekin nukuimme systerin yläkerran makkarin vieterisngyillä ja aina kun U kääntyi, minun sänkyni oli kuin meren aalloilla, vaikka ei vesisänky olekaan . Eikä edes yksi patja vaan kaksi erillistä vierekkäin. Molempina päivinä istuimme huvimajassa ja oli ihanaa kun linnut niin liversivät, kevät on tullut ja linnut palanneet sankoin joukoin.

    • web-fute

      Alahan pannunvartija kohta kömpiä sieltä patjaltas vahtiin ettei lämmöt nouse liikaa ja aihiot pala pohjaan. Tulee hiijen kitkerään katkua kämppään :)

      Normieläjät alkaakin kohta tästä hiipiä yöorsille kun taas aamulla arki koittaa. Ja ei tuo ny kulje Barcan pelikään, lähellä etteikö tule kolmas kerta nokkiin peräkkäin, ja putoaminen Champions Leaguasta oli jo paha paha.... Ötyjä.

    • Aliylösnoussut

      Nousenhan minä täältä, kun noin kauniisti pyydetään!

    • web_doc

      Sateista, harmaata. No maanantai-aamua kuitenkin itsekullekin. Ja onhan Babbara kömpinyt sieltä "työvuoroonsa" kuitenkin. Hyvä ettei rokulia tullut.
      Eipäs tässä nyt ihmeempiä edelleenkään, täytyy vähän suunnitella mites tänään, missä järjestyksessä mitäkin.

      Alku taas mennee siihen normi odotteluun mikä "varastolla" tilanne ja siitä sitten.
      Niitä odotellessa ehtiikin hyvin tehdä muutaman muun paperin ja meilailla menemään periferiaan.

      • web_sama

        Hih, kyllä tää alusta heittelee noita rivivälejä omianpäin miten sattuu ellei kirjoita yhteenpötköön joka riviä täyteen. Näyttää hupaisalta "tökkimiseltä" välillä viestit.


      • Alkuperäinen-Rapu

        "Elämä heittelee..."

        Huomenta ketjuun!

        Sää on harmaa ja kylmän näköinen. Ulos en aio tänään mennä. Aion silitellä, tosin vain vaatteita. Hesarissa on juttu kosketuksen tärkeydestä meille kaikille ikään katsomatta. Täytyy kertoa ensi kesänä tulevista julkkishäistä (kampaajalla luettua). Pirkko Mannolasta (79v.) tulee Stubbin äitipuoli, kun hänet vihitää Aleksander Stubbin isän (81v.) kanssa. Niin sitä pitää!

        Kävin eilen testaamassa IS:n testeissä Haluatko miljonääriksi? tietämystäni ja kaikki oljenkorret kyllä meni, mutta miljoona tuli, tosin se vaati kyllä muutaman yrityksen. Sitten testasin myös yhdyssana osaamiseni (olen siinä osaamisessa aina hieman epävarma), mutta 15:sta meni vain kaksi väärin! Nekin hieman kiikun kaakun epäröiden. Muut olivat helppoja.

        Rauhallista maanantaita ja alkavaa viikkoa!


    • Cee-Lila

      Huomenta. Olen soitellut jo pariin firmaan, lopettanut apen sähkösopimuksen ja kotivakuutuksen.

      Minäkin sain systeriltäni eilen taas pinkan lehtiä kotiin tuotavaksi ja yhdessä on Pirkko Mannola kannessa ja kertomassa uudesta onnestaan. Minä en kyllä uuteen avioon enää menisi tuossa iässä, tuskin edes avoliittoon. Tätinikin, joka jäi leskeksi alle 50 vuotiaana, elää edelleen eikä ole mennyt uuteen avioon, ei edes koskaan asunut samassa asunnossa, vaikka eräänkin miehen kanssa oli yhdessä ainakin 20 vuotta. Asuivat kylläkin samassa talossa, kumpikin omissa asunnoissaan. Tätä tyyliä harrastaa nyt sisareni poikakin naisystävänsä kanssa.

    • Aliperusali

      Näillä julkisuuden henkilöillä, kuten Pirkko Mannolallakin, tuo tunne-elämä toimii kuin mainoksissa. Ei niin kuin meillä tavallisella kansalla joiden tunne-elämä on paljon stabiilimpaa ja ennustettavampaa.
      Minäkin olen sinkkuna pysynyt pitkää ja en aio edes sitä statusta muuttaa. Riittää hyvin että on muutamia kavereita ja sukulaisia joiden luona voi piipahtaa tai sitten kirjoitella.
      Se on itseasiassa ihan "perussuomalaista", sillä kansakuntamme historian perusteella emme juurikaan naapureita kaipaa. Samasta syystä kaupungistuminen ei ole tapahtunut yhtä nopeasti kuin muualla maailmassa missä on kautta ajan taas eletty perhe-ja suurissa yhteisöissä ja kaupungeissa.

    • amummu

      Mä-ä-ä-ki oon noussu! Mut en kaheksalta enkä vielä ysiltäkään. Kymmenen oli kun silmät avasin. Meni nimittäin eilen, eiku tänään, myöhään. Kolme eläkeläistä , tai oikestaan neljä, kun siippakin on tänään eläkkeellä (mikä on suuri ihme - onkohan hääki tulossa vanhaks) kokoontui "lambadan" ja punaviinin ääreen, ja tulos on selvä: pikkutunneille taas meni. Mutta maailmakin parani huimasti. Ja sitten aamulla uni maittoi. Mekin muuten useimmiten punkkuna nautimme "keltahäntää", mutta eilen oli meillä muuta.

      Ja ne eiliset sitsit ja puheet johtivat siihen, että varasin matkan kolmelle eläkeläisnaiselle. Lähdemme ensi kuussa pidennetyksi viikonlopuksi Geneveen. Minulle tulee yli 11v, kun siellä viimeksi kävin työn merkeissä, ja on kiva päästä katsastamaan, mikä on muuttunut, onko mikään. G on ihana kaupunki. Sopii hyvin mumMuikäisille. Siellä mm. eräässä vanhan kaupungin ravintolassa saa maailman parasta juustofondue'tä. Sinne meinaamme rynnistää heti ekana iltana. Genevessä pääsevät ainakin turistit käyttämään julkista liikennettä (joka jo 11vuottakin sitten oli loistavaa, ja on kuulemma vielä vain parantunut) ilmaiseksi. Sitäpaitsi on kivaa kokea kaksi kevättä, siellä jo parhaimmillaan ja täällä vasta alkamassa.

      Rapusella ja Web*:llä taas murhetta kannettavanaan. Osanottoni. Tämä elämä on niin arvaamatonta. Vanhan lähtöhän on luonnollista ja helpompi hyväksyä, mutta nuorempien lähtö aina vähintään hätkähdyttää, mutta usein järkyttää tuolla arvaamattomuudellaan. Sellaiseen ei koskaan totu.

      Minulle iski tänään kettislenkillä huoli: valkovuokot ovat juuri puhkeamassa. Missä niitä enää on äitienpäivänä! Lapset ovat omineet tradition poimia valkovuokkoja äidilleen ja mummulleen tuona päivänä, ja ovat pettyneitä, jos niitä ei olekaan. No, jää nähtäväksi.

      Jokohan Ali on pistänyt matkakengät vipattamaan ja pakkaa jo kampsujaan Baltian retkelle. Kauan ei kerkiä uudella patjallaan lepätellä, kun jo alkaa "maa polttaa jalkojen alla"

      Hyvää alkanutta viikkoa!

      • CeeOrvokki

        Kiva että A-mummu on tokentunut eilisistä juhlista. Totta, että vanhan lähtö on luonnollista, nuoremman saappaat jalassa -lähtö on sokeeraavaa.

        Voi olla, että valkovuokot eivät ole enää kukassa 10.5., jos jo nyt kukkivat. Sitten täytyy kerätä muita kukkia, josko jo ovat etukäteen kukassa, taikka sitten mentävä kukkakauppaan.


      • Alkuperäinen-Rapu

        Näinhän se on että elämään kuuluu erilaisia "matkalle lähtöjä", myös kuoleminen on osa elämän matkaa. Tuon kuolleen ystäväni muistelemiseksi aion kuunnella joku päivä tuon hänen ja veljiensä kanssa yhdessä laulaman kasetin. Olimme kuitenkin "ystäviä" tapaillen toisiamme 13-vuotta.

        Sinulla ja ystävättärilläsi on mukavaa tuota Geneven matkaa sunnitellessa. Matkan suunnittelu on osa matkaa, eikä vielä rasita mitenkään.

        Minäkin olen saanut aina lapsenlapsilta äitienpäivänä valkovuokkokimpun. Nyt on tosiaan kukat aikaisessa, joten saas nähdä kuinka käy, joko kielot kukkii silloin!


      • web_nethelp

        Jahas ja tröööt.... Vai on sitä aikaa hörpötellä, maiskutella, parantoo mualimoo öitä myöten ja sitten vielä tilailla turistimatkoja ! :)) Eikä sekään vielä mutta kun puolille päivin sitten makoillaankin, ei tule hyvä ei. No tasan ei mene aina, ei maha mittään.

        No huh, siis tuota että mikä ajaa tuossa iässä vielä avioutumaan mitä Rapsral ilmoitti tapahtuvaksi. Eikös sitä voi yhteiseloa muutenkin "harrastaa"? No en tiedä mutta meikän nenuun nuo vähän haiskahtavat julkisuushakuisuudelta. Mutta samapa tuo eli evvk !

        Cee on hoidellut pesän asioita ja samaa piti vähän taas täälläkin aamulla tehdä mutta lähinnä neuvojen muodossa. On nuo kuolemaan liityvätkin asiatkin tehty aika moninaisiksi, tai lähinna tietysti sen jälkeen tapahtuvat, kun vainajan avaus pitää tehdä. Sitten toisessa srk:ssa siunataan ja tuhkataan sekä eripuolelle maata uurnanlasku vanhalle paikalle. Ja vähän jokaisella srk:lla on omia käytäntöjään ja sääntöjään maidensa käytön suhteen. Mutta yksi on varma asia, jokaisessa ja joka hommasta kyllä rahastetaan.
        Kyllä siinä on vähän leskeksi jäänyt muutenkin jo menetyksen kohdanneena melkoisen ymmällä kaiken byrokratian seinän ollessa vastassa.

        Onneksi on nyt vielä on muistissa nuo asiat joten pystyy jotenkin avuksi olemaan ja sitten myös alustavasti auttamaan perukirjan ja mahd. ositus -ja jakosopimuksen teossa kun niiden aika tulee. Piti katsoa mihis jäin kun juuri tuli puhelu väliin neuvoja tarvittiin .
        Ai juu, kiitos A-mummullekin osanotosta vaikka ei nyt ihan omia koskettanutkaan mutta läheltä silti.


    • amummu

      Niinpä, kukkiahan luonnossa kasvaa muitakin kuin vain noita "äitienpäiväkukkia". Ja tosiaan, kukkakaupat ovat väärällään vaikka minkälaisia kukkia. Sitä en vain meinaa ymmärtää, että astereita ja krysanteemejakin kaupataan ympäri vuoden. Minulle ne, etenkin asterit, ovat ehdottomasti syksykukkia ja jotenkin mieli madaltuu, kun niitä näkee kaupassa näin keväälläkin.

      En minäkään enää, jos yksin jäisin, ketään ottaisi asumaan kanssani, enkä vallankaan muuttaisi itse jonkun pariksi sen jonkun huusholliin. En enää jaksaisi/haluaisi opetella uutta ihmistä. Kun en tuota ensimmäistäkään ole saanut opetettua tavoille kaikkien näiden 50v:n aikana (juuri äsken oli ensitapaamisen 50v-päivä; lukion ekalla olimme ja ihan kakaroita kumpikin), niin miten se onnistuisi ihan uuden, vieraan kanssa:)))))) Ei olis "mun juttu".

      Nyt pitää taas lähteä työntämään kettistä. On meillä iltaan saakka hoidossa. Aloitti juuri toipumisloman Lapin loman jälkeen. Siellä painoi kaiken aikaa "sata lasissa", ja nyt sit nukkuu vissiin unirästejään pois, kun ei tartte kaiken aikaa kaveria vahtia. Mutta nyt tuli taas tuohon eteeni tuijottamaan kupla otsassaan.

      • web_ounou

        Hih, kaverin sanaan vannon minäkin :) " Huhhuh, ennen oppii täysin kylmiltään purkamaan Hondan 16-venttiilisen moottorin joka nippelin irti ja kasaamaan takaisin ennenkuin oppii naisten sielunelämän kiemurat" .

        Voiko tuon paremmin sanoa? :) Nooh, anna kettiksen huilata, älä aina työntele ja harjaa sillä pihakäytäviä.....


    • web_hair

      Mitenkä, jokos se alkais olla päivä pulkassa? Piti nyt vähän jatkaa kun huomen taas vähän joutuu "pätkäisemään". Sen verran välillä että käy tyttöjä morjestamassa ja tytöt saa työtä, "pätkäisemällä" hiuskuontaloa. Jokohan "pannunvartija" kävi sen ponttarinsa poikkasemassa ettei jää häntä jalan alle tai pollen oven väliin.
      Jälkimmäisessä olis tietty lisä-turvavyönä.

      Mikäs huoli oli aikaisista kukista? Loppuviikolla yöpakkasia joten älkää hätäilkö niiden päältä, hidastuu,,,,hiiidaaastuuuu.....

    • Aliseesti

      Terveisiä tämän vuorokauden puolelta aamun aikaisille "ravuille" ja muille.
      Eeesti, Eesti, kaipaan sinne ...leesti! lauloi eräs joululaulujen sepittäjä.

      • Alkuperäinen-Rapu

        Huomenet tältä "rapu" ravulta! Minä ainakaan en ollut tänä aamuna kovin aikainen, mutta nyt on jo Hesari kuitenkin luettu.

        Sää on taas harmaa ja sateinen, mutta huomenna on jo luvassa selkeämpää. Laitoin muutama päivä sitten krassinsiemeniä multaan ja ajattelin, että kannattaako enää näin myöhään, mutta eiköhän ne ehdi, koska nyt ovat jo taimella. Minulla on aina tuossa sisäpihan aidassa roikkumassa kaksi krassiamppelia. Tuovat mieleen kaukaisen lapsuuden.

        Laulujen lunnaat..., no sepityksiä riittää!

        Heräilkäähän toisetkin, koska sanotaanhan sitä niinkin, "että varhainen lintu" löytää jotakin syötävää.


    • Cee-Lila

      Huomenta. HS on luettu, se onkin aina alkuviikosta niin ohut, ettei siinä kauaa mene. Sain eilen vauvasta kuvia sähköpostiini. Nyt hän on 3kk ikäinen ja on niin iloinen ja söpö. Yhdessä kuvassa on käsissään sellainen kankainen vauvakirja ja katsoo sitä kuin tosissaan ymmärtäisi siitä jotain.

      • web_venaa

        "Heräilkäähän toisetkin, " vai niin ? Aamulla jo pari tuntia hommia ja nyt jo "leikkauksesta" kotiin, vai "heräilkää" ! Tuuli hyytävän raakaa vaihteeksi eikä paljon lämmöt ulkona nouse.

        Cee on saanut kuvia kun pikkuinen "lukee" :) Kyllä he vaan jo alkavat hahmotella täysin ainakin lähinnä värejä vaikka itse kuviot ei onnistukaan. Äänet, värit, maut,hajut......näinhän se kehittyy.
        Tässä koko aamun odotellut tietoa tuolta Lappeen suunnasta, siellä parhaillaan "väännetään" sukuun uutta tulokasta :)
        Mutta ei auta, nyt pitää jatkaa taas niitä ................


    • amummu

      Kyllä herätty on. Ja sika-aikaisin! Piti taas nousta hoitamaan yhteisiä hommia. Onneksi nousin vielä aikaisemmin kuin eilen sovittiin, sillä työmiehet tulivatkin melkein tuntia lupaustaan aikaisemmin.

      Kaikenäköistä haipakkaa on kertynyt tälle viikolle. Äsken hoidin koiran työnnön, kohta siipasen hammaslääkärille. Sieltä kun tulen pitää mennä päästämän siippa vahtihommista: pojan huushollin autokatokseen tuli tänään lasti papereita, joita musiikkiluokka on myynyt ja tänään alkaa niiden jakelu ja rahojen keruu ostajilta, kunhan perhe pääsee kotiin. Vahtimatta ei moista määrää oikein voi jättää. Menee pian rahat matin vatille.

      Illalla sitten menen taas uupperaan, vaihteeksi elokuvateatteriin. Kiva seurata, millainen kudin vieruskaverilla tällä kertaa on. Siellä on sarjalippuasiakkailla vakipaikat, ja minun vieressäni istuu iäkäs nainen, joka kutoo joka näytöksessä, väliajalla kaivaa leivät ja kahvit laukustaan.

      Huomenillalla sitten hyppäämme auton kanssa junaan ja pohjoiseen! Mukavaa kun pääsee vähän haistelemaan Lapin lumojakin. Tiedossa on taas porotilalla porosoppaa ja nokikahvia, tunturikahvilassa sateenkaariletut ja minttukaakao, ehkä jopa pientä suksimistakin, jos isäntäparin emäntä kykenee. Hänkin loukkasi hiljakkoin kinttunsa, ja on ollut ihan jalkamiehenä. Katsotaan, miten menee.

      Nyt hampuriin. Inhottaa jo valmiiksi. Vaikka lääkäri on hyvä ja on oppinut minun kommervenkkini, eikä satu, kun jo ovella puudutetaan, niin silti siinä hiostavassa penkissä makoaminen leuat levällään, suu täynnä roinaa on yksi pahimmista paikoista minkä tiedän.

      Parempaa päivää muille!

    • Alinlycka

      Muista a mummu siellälampurin penkissä sidottuna ja avuttoman maatessasii kaikki ne iloiset jutut lapsuuden hammashoidosta. Siitöä missöä hampaita revittiin puuduttamatta veren roiskuen teurastajan takille pikku turvista pihalle tai kun jalanpoljettavalla suurella kalliporalla yritettiin selvittää missä on hampaan´juuri?. Lyvka tii kumminkin :)

    • web_net

      Ei weet sentään, nyt venyy ja venyy...... Nyt on lopetettava, alkaa silmissä täpästelemään tuo näyttö jo. Olkoon tulostamiset ja meilaamiset huomiseen, ei kai ne karkaa jos viel aamulla aurinko nousee, eiköhän?

      Hih, "mummuli" on herännyt sika-aikaisin ? Paljonkohan se kello silloin on ihmisten ajassa ? Oikein mokomalle että hampuriin joutuis kun taas meinaa uupperaan rynniä, olipa sitten missä colosseumilla tahansa.

      Mutta kun lukaisin tuon Alin jutun niin vilkaises Babbara ettei ne näkölasit jäänyt siihen tuolille jolle istuit :)

    • Alkuperäinen-Rapu

      Aamulle kehoittelin ketjulaisia heräilemään ja nyt sitten päivä on taas mennyt, joten eiköhän käydä nukkumaan. Ali heräilee sitten puolenyön maissa valvomaan, kun on päivän uinunut.

      Kauniita unia!

    • web_jobs

      Noniih, aamuja ja kömmitääs sieltä vällyistä töiden ääreen, tänne mitään oo synnytty makoilemaan. Alin kutalekin lintsannu yövuoronsa js siitä ei hyvä paista, sen on sakkoa,putkaa jopa vankeutta harkinnan mukaan.

      Joo, tiedä noista "kaunista unista" kun taas mitään nähnyt :( On tääkin vähän ellei jopa vähän enemmänkin "hulluutta" että piti vielä illalla kuitenkin kaverille ryhtyä papereita tekemään että saa jo sitten esivalmisteltuna ison osan perukirjan tekemistä varten. Tämmöistä tämä, kovaa "haipakkaa" nyt ennenkuin irti näistä osittain sitten pääsee. melkein vois sanoa että kohta on lähellä etteikö " ressiä pukkais"....
      Noooh, ehkä ei näin pitkällä valmennuksella enää.

      Päivänjatkoja.

      • Alkuperäinen-Rapu

        Huomenta vaan kaikille taas tänä harmaana kevät aamuna. Melkein kesähän nyt on ja eipä tuo sää paljon poikkea meidän kesäsäästä noin yleisesti ottaen.

        Kyllä tuo kaveri, joka saa noin verratonta apua paperitöissä, saa olla, ja varmaan onkin, tosi kiitollinen.

        Kun Ali ei ole ollut "yövuorossa", niin tuli mieleen, ettei vain olisi puikahtanut sinne Eestiin, mistä tuo hänen "joululaulunsa" tuolla ylempänä hieman vihjaili!

        Nyt on aloitettava tämänpäivän hommat, mitä sitten lienevätkään? En siis minäkään ota mitään "ressiä" töistäni - tekemättömistä töistä!


    • Cee-Lila

      Huomenta. Kyllä on Webs korvaamaton apu tuolle kaverille.

      Alin ohjeet A-mummulle nauratti, kun menee hampilääkäriin, niin muistaa mielessään lapsuuden kauhutohtorit, niin tää nykyinen ei ole mitään siihen verrattuna. On kuin lepotuolissa istuisi. Vaikka onhan se kita ammollaan olo, letkut suupielessä roikkuen ja yökötyksiä kakoen edelleen inhaa touhua.

      • Alkuperäinen-Rapu

        Minullakin on tuo "kita ammollaan" istunta edessä toukokuun alkupuolella kun hammaskiveä louhitaan pois.

        Tänään odottelin Malmilta lääkärin soittoa, kun minulla on lääkeseuranta sen viimeisimmän rytmihäiriön takia, jolloin määrättiin uusi lääke. Se voi aiheuttaa häikkää maksaan ja munuaisiin, vaikka on muuten aivan paras sydänlääke, jos vaan sopii.

        Lääkäri soitti ja sanoi että verikokeet on aivan ok. Ei mitään ole maksassa eikä munuaisissa. Samoin EKG oli samanlainen ollut kuin silloin kolme vuotta sitten. On tuo otettu toki senkin jälkeen useamman kerran, mutta ei ole onneksi muuttunut mikään. Lääkäri totesi, että jatketaan näin ja vuoden kuluttua taas kokeet. Hyvä niin.

        Nyt voi taas unohtaa tuon asian ja keskittyä aivan muihin juttuihin.

        Lapsetkin ovat taas huitoneet maailmalla. Nuorempi tytär oli viikon Hollannissa. Palasi eilen ja soitti äsken kuulumiset. Poika on kavereittensa kanssa joka keväisellä golf-matkalla jossakin Espanjassa. Vanhin tytär leikkaa ja leikkaa. Vaikka ei kyllä Sipilän määräämiä leikkauksia.

        Krassin siemenet ovat itäneet ja kasvavat vauhdilla. Hyvin siis ehtivät kesäksi ulos kukkimaan.


    • Cee-Lila

      Minä olin tänään pankissa asunnon myyjän ominaisuudessa. Hyvin meni. Aivan ihana pariskunta osti asunnon. Eivät heti itse muuta sinne, antavat vuokralle ainakn vuodeksi. Olivat todella ihastuneita asuntoon ja sen siisteyteen, valoisuuten ja siihen, että kaikki palvelut ovat parinsadan metrin päässä.

      • web_itishis

        No juu, minä tulin just Itiksestä ja tässäpä vielä ainakin yhtä puhelua odotellaan. Saisi varmistuksen vielä pariin asiaan niin voisi tehdä nuo perukirjan paperit sitten lopullista täyttöä vaille kun sen aika tulee.

        Hyvä homma että tykyttimet ovat pysyneet rytmeissään ja Cee kävi asunnosta paperit tekemässä. Mutta Ali sekos elektroniikkaan tai sitten Eestin erot.....eikun ruokiin piti sanomani :) Mites meinas lipsahtaa?
        Ja "Ammuli" lähti poroja potkimaan, niinkös se oli homman nimi tänään.


    • web_docs

      Paketissa vihdoinkin ovat, eikä mennyt kaikkineen kuin, no aika tarkkaan,,,,tulihan noita tunteja.

      Pitää ihan Ceeltä kysyä että saittekos asunnosta kaikkia tyydyttävän hinnan vai joutuiko paljon pudottelemaan pyydöstä? Ilmeisen hyvin oli hinta kohdilleen asetettu kun noin nopeasti meni. Onhan toki paikkakin hyvä kuka arvostaa palvelujen saatavuutta läheltä.

      Huoh ja juu, nyt vikkelään iltaruiskuun.......

      • Cee-Lila

        Saimme siitä kaikkia osapuolia tyydyttävän hinnan. Alkupyynnöstä kyllä putosi, mutta saimme hilattua takaisin sinne, mitä oletimme saavamme lopulta ja näin pian kuitenkin.


      • web_net

        Sittenhän se on mennyt ihan hyvin. Olikos tuosta että ostajalle lankeaa se 2% :n varainsiirtovero kauppahinnasta. Vai nostiko ne niitä , ei kai, monista kiinteistö- ja maakaupoistahan se oli 4 %.
        Nyt on niin monta "rautaa tulessa" ettei kaikkia muutoksiakaan ehdi kunnolla seuraamaan. Tuokin 4 % on aika merkittävä summa ostajalle ellei myyjä tule vastaan yhtään.


      • Alkuperäinen-Rapu
        Cee-Lila kirjoitti:

        Saimme siitä kaikkia osapuolia tyydyttävän hinnan. Alkupyynnöstä kyllä putosi, mutta saimme hilattua takaisin sinne, mitä oletimme saavamme lopulta ja näin pian kuitenkin.

        Huomenta Cee-Lila.

        Kerroin tuolla ylempänä aiemmin, että meidän taloyhtiössä naapurin rouva laittoi asuntonsa myyntiin. Se oli mennyt heti ensimmäisellä näytöllä kaupaksi. Jonkun verran oli joutunut pudottamaan hintaa, kun on tuo "parvekeremontti" tulossa, vaikka hänellä ei ole parveketta, niin maksamaan joutuu neliöiden mukaan. Hänen asuntonsa on pienempi kuin minun ja yhdessätasossa, mutta hänen yläpuolellaan on toinen asunto. Tässä yhtiössä on hyvin monenlaisia asuntoja.


    • web_nonfute

      Nyt ei jaksa futeakaan vahtia ja silloin pitää olla websin aika väsy jo :) Siispä Ötyjä.

    • web_virkkuna

      Aha, no tästä se taas lähtee, yritän hiljaa kiipparoida ettette vaan herää......
      Mokomat "unikasat", herätys ja toimeen ! :)

      • Alkuperäinen-Rapu

        Huomenta!

        Minä olen ainakin ollut hereillä jo kuudesta lähtien. Nyt lähden pian tuonne Malmille kauppareissulle. Jääkaappi näyttää aika tyhjältä, joten on se mentävä.

        On se helpottavaa, ettei tarvitse enää "futea" vahtia! Joskus tuli sitäkin tehtyä.

        Toivorikasta torstaita kaikille!


      • web_netissä

        "On se helpottavaa, ettei tarvitse enää "futea" vahtia! Joskus tuli sitäkin tehtyä."

        Että mitäh? Vai tarvitse, kunhan jaksais, eilen iski kyllä niin täys uupelo ettei sitten millään. Hih, no kyllä minä tänäkin aamuna olin apoteekissa n. 7:50 ja postissa heti sen jälkeen kun kasilta aukesi piste. Ei ollut ruuhkia ei. "Pakko" oli ehtiä käymään ennenkuin puhelinrumba alkoi.


    • Cee-Lila

      Huomenta. Varansiirtovero on 2 % osakkeista ja kiinteistöistä 4 %. Nopeasti meni sitten Ravun naapurinkin asunto kaupaksi.

      • web_auts

        Jopas täällä on ollut "vilkasta" tänään :) Korjataan nyt vähän sitten tilannetta kun päivän puuhat pulkassa ja kasin lenkki käyty koheltamassa taas. Ja hyvvee tek paitsi käpälä taas toista mieltä mutta olkoon.

        Noita hiijen varainsiirtoveroja näyttää olevan vähän joka hommaan eri lukunsa, pienimmillään 1.6% ja osassa ei ollenkaan. Eipäs nyt ainakaan tarvi noita pyöritellä, onneksi. Tuli vaan noista mieleen että ilmankos ne ovat niin pirun hanakoita jotkut ostelemaan esim. puh.osakkeita mainostamalla " hoidamme varainsiirtoveron puolestanne" ? Häh, yrittääkö he hämätä myyjiä koska heille se kuuluukin eikä ole kuin se 1,6 % kauppahinnasta. Ja tarjoovat varmasti ainakin tuon verran vähemmän. Jos myytte (kenellä on) niin kysykää useammalta ja kilpailuttakaa hitossa tarjouksia.

        Pitääkös sitä Ali kohta lähtee Meikusta kyselemään vai?


    • webnet_slut

      Surkeeta futea kun olis just jaksanut kattoa parempaakin (:/
      Aina ei voi onnistua eikä edes joka kerta, tuttuahan tuokin on. Laitetaankos tää "elämä" ny jäihin toistaiseksi sillä ilmeisen kiireisiä on muitakin kuin meikäpoika. Ei kerkii edes "puluja" vahtimaan. Öitä.

    • Alitaifuun

      mitä ihmettä!
      Onkos teitiltä unohtunut, että olen välillä muutamia päiviä netti"katveessa"
      On nähkääs suunniteltava kaikenlaista ja välillä oltava liikkeelläkin. Johan ehdin olla yhdessä paikassa runsaat 2 wiikkoa ja parannella "turpaani" poistetusta kulmahampaasta. Alkaa olla jo lähes entisessä purukunnossa eli sellaset 2 wiikkoa se vie tuollaisen isomman ja syvemmällä istuvan hampaan kohdan parantelu.
      Kahden viikon paikallaanolo hampaalla tai ilman on minulle jo melkoinen paikalleen jämähtäminen. Nyt waihteeksi wähän liidellään. Missä liidellään tietää vaan pollen kuono joka määrää suunnan vaikka jalkani määrää nopeuden.
      Google earthilla olen hiukan maisemia tarkkaillut. Sillä saa yllättävän tarkkaa maisemakuvaa.
      Huomasin esimerkiksi, että Ämärin lentokentällä Eestissä oli 8 kappaletta AT 10 tank bustereita parkkeerattuna eli kyllä uncle Samuel on naapureillemme jotain suojaa lähettänyt. Pari Rafaleakin oli siellä, vai olivatko sittenkin Typhooneja.

    • CeeJäätön

      Huomenta! Ali on siis pollella Eestiä tutkailemassa. Sait hampaan kolotuksen loppumaan niin alkoi kaasujalkaa pakottaa. Niin sitä pitää, eikä homehtua sinne omaan kallion koloon.

      Meillä aurinko paistaa, Ausseissa on lämmin syksy, nytkin kuulemma 28 lämmintä ja ukkostaa.

      Ei me mitään jäihin elämää laiteta, kirjoitellaan silloin kun ehditään, kyllä se aina täältä löytyy.

    • Alkuperäinen-Rapu

      Kevyesti keskellä päivää!

      Aurinko paistaa täälläkin ja minun pakastimeni on nyt niin pieni, ettei "elämä" mahdu "jäihin." Hyvä kun saa jonkunverran säilöttyä sinne ruokia.

      Nyt olen tänään leiponut pullaa ja keittänyt puolukkavispipuuron pitkästä aikaa. Kunhan jäähtyy, niin vatkaan sen kuohkeaksi.

      Kävin katsomassa Hailuodon sääksenpesää ja siellä kerrottiin että pesä on avattu tänään, mutta ei ainakaan silloin vielä ollut muuta kuin liikkumaton kuva pesästä.

      Ali tarkkailee Guugle earthilla Eestin maisemia ja turvallisuustilannetta siellä. Kunnossa tuntuivat oleman, molemmat, joten jos siltä tuntuu, niin eikun matkaan.

      Mitähän weepeli taas touhuaa? Viikonloppu tulossa, joten ota rauhallisesti - sulata vaikka pakastin!

      • Alkuperäinen-Rapu

        Täytyy korjata pesäuutisia.

        Pesänkuva on kyllä tullut ja teksti että Hailuodon pesä on avattu tänään. Nyt kun menin tarkemmin tutkimaan, niin ei kuitenkaan tänä vuonna.


      • Cee-Lila

        Onkohan niin, että kun Hailuodon pesää ei viime vuonna asuttanut kukaan sääksi, kun suuttuivat jostakin, niin ehkä Pulkkinen havannoi tilannetta tänä vuonna, ennen kuin avaa kameran. Viime vuonnahan se urossääksi odotteli puolisoita ja sitten joku tuli häsläämään siihen väliin, taisivat olla tappelevia entisiä puolisoita, jolloin tämä monivuotinen urosasukki oli hiilestynyt ja rakentanut uuden pesän noin 300 metrin päähän tästä videopesästä. Vietti siellä todennäköisesti mukavaa perhe-elämää muiden silmien ulottumattomissa. Jäi arvoitukseksi.

        Sinun iso pakastimesi taisi tehdä irtisanomissopimuksen taannoin. Ei meilläkään ole kuin jääkaapin alaosa, mikä on kai 60 litran vetoinen. Lisäksi jenkkikaappimme yläosa, mutta siellä ei voi säilöä kauaa mitään. Ilman kahta jääkaappia emme tulisi toimeen. Vaikka meitä on vain kaksi. Jenkkikaappimme vihannessäiliössäkin potut alkavat itämään noin viikossa, eli ei mitään isoja pottumääriä voi säilöä, vaikka pidämme sen aika kylmänä, miten ihmeessä ennen vanhaan potut säilyivät maakellarissa syksystä kevääseen, mikäli rotat eivät niitä järsineet.


      • Cee-Lila

        Jokohan Webs nostaa kohta kytkintä ja lähtee kesän viettoon siinne saareen? Ainakin omistaa ison pakastimen kun alvariinsa syö milloin sorsaa, milloin mitäkin villiruokaa. Systerin mieskin vielä hirvimetsällä käydessään täytti heidän arkkupakastimensa hirvenpaisteilla, nyt ostaa lihat kaupasta. On se pakastin silti täynnä puolukoita ja marjoja vähintään.


    • Alisushi

      Webskutti on varmaan koko talven treenannut lenkeillään niiden hirvien ja metsojen kiinnijuoksemista. Kukaties on salaa käynyt judokursseilla opettelemassa niiden nopeaa taltuttamista pakastinkuntoon.
      Meikäläisen "Eestin" herkut ja nilviäiset jää toiseksi kun hän päästää itsensä irti kesällä.
      No "kuha" irvailin! Kuhat ne vasta Webskutilta kyytiä saavatkin.
      Onkohan muuten kukaan kokeillut kuhaa sushissa eli sushikuhaa. Kyllä sushiin käy rasvatonkin kala. Tilapiaa käytetään maailmalla paljon.
      Argh, täytyypäkin avata illalla yksi kipper purkki eli savustettua silliä kasvisöljyyn säilöttynä. Siitä vasta tuhdit rasvahapot saa.

      • CeeSavuton

        Voi sinua herkkuper...tä. Söimme äsken, mutta tuli het nälkä kun luin kirjoituksesi. Kuha on herkkukalaa. Sushia en ole opetellut syömään, siitä voi saada vaikka lapamadon, mikä on kuulemma lisääntynyt suomalaisissa, kun ovat opetelleet syömään sushia. Savusiika on ihanaa lämpimänä, juuri savustettuna.


      • web_saltwater

        Katos vaan, "haamu" kömpinyt purkkikellaristaan esille. Vai että pitäis "pakastinta" sulatella"? Tehty aikaa sitten, ja ei , ei webskuli ole häviämässä toistaiseksi minnekkään. Sen verran isohkoa projektia olisi saatava valmiiksi ennen vappua ja sen jälkeen katsellaan tilannetta.
        Eikä sekään ole ainoa homma tässä meneillään. Saa siis vaikka öitä myöten antaa koneen laulaa jos itse pysyy hereillä ja mukana.

        Jaa, sushia? Tottahan se kuha kävisi mutta pitää muistaa järvikalassa aina se heisimatovaara jota merikalassa ei ole. Siis raakana.
        Kyllä ne kuhat siellä odottelevat meikäläistä, jäätäkin on vielä 30-40cm joten nou hätä saareen menon kanssa.

        Jeps, kammataan välillä naama ja jatketaan sitten suunnitteluja vielä.


    • Alipeli

      Ceelle on kerrottava, että vaikka kipperikin ihan syötävää on niin ei se kyllä savusiialle, eikä varsinkaan graaville siialle pärjää. Siika menettelee jopa paistettuna. Se on kyllä kalakulinarian paremmasta päästä.

      Tosin melkein mikä tahansa kala ohuena siivuna ja graavattuna on herkkua.

      Laitoin sen syksyllä ostamani micron tänään testiin. Testasin sillä valmisaterian. Hampurilainen muusilla ja sienikastikkeella. Olen lähes yllättynyt miten hyvää se oli pelkällä mikrolämmityksellä.

      Mikro on asennettu, uusi tv on asennettu, uusi retroradio soi tyynyn vieressä kevyellä ja kirkkaalla äänellä, Deluxe vieteripatja on alla. Huushålli on imuroitu ja mopattu klooriliuoksella, kaikki matot on siirretty pyöräkärryyn poistettavaksi ja hiekat korjattu alta pois.

      Huomenna hankkimaan uusia pikkumattoja tilalle mitkä eivät kerää hiekkaa ja pölyjä. Inspiroivia värejä ja mukavaa tuntumaa jalkapohjalle.
      Ai niin ja vielä kehittämään päätietokoneeseen uudet laatukaiuttimet jo ikääntyvien entisten tilalle. Mielellään Bluetooth sellaiset joilla oi kuunnella Cesaria Evoraa U-tubesta ja pästä eroon nipusta kaapeleita

      Kuka vielä sanoo, että tässä vaan ruokaan rahat tuhlataan?

    • CeeFado

      Lauantaita! Ali antoi hyvän luettelon, mitä on viime aikoina hankkinut ruuan ym herkkujen lisäksi. Kyllä sitä pitää omaan viihtyvyyteenkin satsata, kuten patjaan, mikroon, kuuloaistimiin ja näköaistimiin, ettei särisevillä toosilla yritä musaa kuunnella eikä häilyvällä kuvalla yritä töllöä siristellä, sekä jalkapohjiin mattojenkin muodossa. Siivouskin helpottuu, kun pölypesät ovat poissa asunnosta. Cesaria Evora ja hänen erilaiset orkesterikokoonpanonsa ovat nautittavaa kuunneltavaa, haikeata fadon tyyppistä välillä, välillä raisua latinoa ja sambaa. Hänen melankoliset laulunsa iskevät eniten sieluuni, kuten se Rakkaani taivaasta, vai miten sen suomensit, kun ymmärrät portugeesaakin.

    • Alkuperäinen-Rapu

      Tervehdys tässä saunan lämpenemistä odotellessa. Nyt tekee mieli lainata naapuriketjun "ihan tuppaa naurattamaan" virkettä. Olin nimittäin tehnyt HS:n testin kuka Tuntemattoman sotilaan tyypeistä olisi mies minulle. No testin mukaan se olisi Koskela ja "hyväksyin" sen tuloksen. Kirjoitin myös kommentin siitä.

      Nyt huomasin, että olin saanut "kosinnan". Tartosta löytyi mies, joka kertoo tehneensä myös tuon testin ja sanoo olevansa "oikea mies" minulle. Kysyy, tuleeko hän tänne, tai menenkö minä sinne? Pitäisköhän ruveta matkalippua tilaamaan? Nyt menen kuitenkin saunaan - puhdas pitää olla! Mukava kommentti kuitenkin oli Tarton mieheltä.

    • CeeEeronvaimo

      Minäkin tein tuon testin ja vastaukseksi sain tämän: Kumppanisi on Jukolan veljesten Eero, toisinajattelija ja todellinen älypää, joka hurmaa naiset taitavalla sanakäytöllään. Sarkastinen huumori saattaa aiheuttaa sinussa ärtymystäkin, mutta kannattaa muistaa, että syvällä sisimmässään hän on maailmanparantamiseen pyrkivä romantikko. Päivitettyä ajanvietettä päivääsi löydät tykkäämällä HS Kulttuurista.

      Pitää paikkansa U:n suhteen:-)

      • web_smiling

      • Alkuperäinen-Rapu
        web_smiling kirjoitti:

        Päivvä ja ettäs sellaisia testejä tehhään? Tässäpä koko veljessarja valmistautuu "reisunpäälle" :))

        https://www.youtube.com/watch?v=V6Cu0b2Qcro

        Olipahan veljeksillä reissulaulu! Ettei vain tulisi pettymys tuosta reissusta!


      • web_ei-epäile

        "Pojat ovat poikia", ja tytöt kuin veljeksiä, ääh, tai no mitesenymenikään? Eikös Eero ollut "liukas luikku"....? Vai muistanko ihan pieleen koko tarinaa?


      • Cee-Lila
        web_ei-epäile kirjoitti:

        "Pojat ovat poikia", ja tytöt kuin veljeksiä, ääh, tai no mitesenymenikään? Eikös Eero ollut "liukas luikku"....? Vai muistanko ihan pieleen koko tarinaa?

        Olen kyllä kirjan lukenut, mutta en muista kyllä yhtään, millaisia ne vellokset olivat. Ainakin se Jouko Turkan versio on ihan karsea, en ole jaksanut sitä kertaakaan katsoa. Sen muistan, että olivat sellaisia kuolaavia ääliöiksi tehtyjä.


      • we_seven

        Kyllä se Turkan versio jäi todellakin katsomatta, ei voinut mitään. Oli kai liian korkealentoista meikäläisen ymmärtää.
        Tässä laulussa ovat analyysit veljesten luonteista :

        https://www.youtube.com/watch?v=f20_QMiBAuQ


    • Cee-Lila

      Katsoin juuri Viron merikotkakameraa, siellä on kaksi valkoista untuvikkoa pesässä ja yksi, joka yrittää tulla munasta ulos. Emo alkaa syöttää kalaa pikkuruisina palasina näille kahdelle, joista vasemmanpuoleinen on varmaan ensin kuoriutunut, koska nokki tätä toista. Sitten se vasemmanpuoleinen töni siiventyngillään myös sitä, joka yrittää tulla ulos munasta. Emo syöttää molempia tasapuolisesti, kunnes huomaa, että kolmas on jo ulkona munasta, jolloin asettautuu näiden päälle lämmittämään ja ruokailuun tuli tauko.

    • Alihjuwa

      Hjuwia uutisia!
      Kesä on lähes pelastettu, sillä ajelin tänään ränmtäsateessa ja tekemisen puutteessa vielä kerran katsomaan olisiko joku älynnyt avata uudestaan Strömforsin kalakahvilaa ja toden totta. Vuoden tauon jälkeen se oli auki ja maantielä ei mitään ilmoistusta mutta kahvivan seinällä isot vaaleanpunaiset kyltit: Fish-Plisa eli englanniksi ja venäjäksi.
      Ilmeisesti harvenneet venäläiset ohikulkijat ovat vaatineet sen uudestaan auki ja tuloksellisesti.
      Ostin heti kimpaleen graavia lohta ja hyvin suomea puhuva "maatuska" sanoi tjervetuloa kun näytin peukkua avaamisen merkiksi.

      Nyt on kavi ja lohivoileipäpaikka taas tiedossa Lappeenrantaan mennessä ja tullessa tai muina kesäviikonloppuina.

      Siis jotain on toiminut yleisön eduksi. Olen sangen tjyytyväinen

      • web_fish

        Heh, no se hjyvä ettei mies kuole njälkään reilun parinsadan kjilometrin mjatkalla :)

        Minä olin kanssa "tekemisen puutteessa" aamulla 7:10 menossa myös räntäsateessa tuonne Malmin seutuville, ja onneksi siellä tuli jopa varhainen lounas talon puolesta. Oli kyllä ihan vain siikaa savulla värjättynä. Menihän tuo just alas.


      • Cee-Lila

        Heh, ei minullekaan aamulla 7:10 taikka parikin tuntia sen jälkeen maistuisi siika, oli sitten savustettu taikka graavattu. Satoiko siellä räntää silloin? Meillä satoi jotain vasta alkuiltapäivällä hetken ja se ei ollut räntää.


      • web_timing

        Nooh, ei sitä siikaa tarjottu kuin tuossa ½ 10:n aikoihin kahvin ja muun palasen mukana höystöineen. Aamupalan puuroineen vetäisin huiviin jo kuudelta himassa.
        Kyllä se vihmoi sitä räntää vaihtelevasti jo silloin täälläkin mutta hissukseen. Nollassa oli lämmöt silloin seiskalta vielä.

        Nyt ehti jo "hyvissä ajoin" lopetella päivän, ja vois palkita ittesä vaikka lonkerolla, ellei parillakin :) Huomenna vähän löysemmin ja kurmuuttajakin tulee ip:llä "mätkimään".....


    • Alkuperäinen-Rapu

      Täällä satoi ensin rakeita aamupäivällä ja sitten alkoi lumisade niin että maa oli aivan valkoinen. Lumi suli, aurinko paistoi ja kun istuin saunan jälkeen tuolla viherhuoneessa niin en olisi malttanut lähteä sieltä pois. Aurinko paistoi, mutta sitten tuli tummia pilviäkin ja mieto sateen rapina kuului kun pisarat putoilivat pergolan kattoon. Luonto ympärillä kaunis ja pilvien lomassa oli aivan sinistä taivasta.

      Paksu kylpytakki päällä ja kuiva siideri juomana oli nautinto ihailla ympäristöä.

      Nyt rupesi tekemään mieli graavia lohta ruisleivällä, mutta lohta ei ole kaapissa, ei edes silliä. Surkee tilanne jääkaapissa kun kalaa ei sieltä nyt löydy.

      • web_fisu

        Pitäisi olla aina varustautunut kuin tuo Bappara että joka nälkään löytyy jotain purkkivarastosta. Varsinainen hamsteri siis. MOT.


    • Ali-ias

      Siinä minun kalakahvilassani Abbo-Strömforsissa on niitä valmiita graavilohileipiä juuri venäläistyyppisellä ruisleivällä. Ne ovat tosi syötäviä. Siksipä niitä viime vuonna niin kovasti sen hienon kahvila atmosfäärin ja joki ulkomaiseman vuoksi kaipasinkin. Sen kalavalikoima on suunniteltu nimenomaan venäläisille kotiinpäin menijöille ja siellä on esimerkiksi savustettua sampea aina tiskillä, mutta silakkaa en ole koskaan nähnyt, enkä muikkua. Sampea. lohta eri muodoissa, ankeriasta jne.

      Sopis hywin webskatillekin pistäytyä. Voisi lauantai illan kunniaksi ottaa savustettua ankeriasta parin lonkeriaan kanssa! :) Se se vasta polvia voitelisi ja voisi vaikka palata juosten "Järvenpäähän" (Träskändå)

      • web_walker

        Juuhus, päätinkin pitää vapaapäivän, perzugas, kun sentään illalla yhden lonkeriaan jaksoi hörpätä :) Olipas hieno aamu, suurta kipua ja tuskaa uhmaten kasin lenkki läpi vauhdilla ja hienolta rantamaisemat näytti. Lähes tyyntä meren pintaa.......

        No tuntuu taas käpälä "kiittävän":(
        Hyväähän se kala kuin kala "mustan" leivän päällä ja ootas vaan kunhan täältä jossain vaiheessa taas irki päästään, ai ai ai, sauhuaffenaa, kuhafilettä, savukuhaa ja ja ja .... hiilosmakkaraa tottamooses :)) Vähemmän sitä kyllä menee.
        Mutta juu, ny täytyy tuo klabbi jäihin laittaa.....


    • CeeVuokralla

      Hyvää sunnuntai-iltapäivää! Tänään meidän lankamme soi noin klo 12 ja ihmettelin että eihän lehtikauppiaat soittele yleensä pyhäisin, eivät edes lauantaisin. U vastasi ja siellä olivat ne asunnon ostajat, jotka ihmettelivät, etteivät saa hellaa toimimaan. Kerroin heille silloin ostotilaisuudessa, että hellan kytkimet on laitettu pois päältä ja että siinä eteisen ja keittiön välisellä seinällä on se sähkökaappi, josta hella pitää kytkeä päälle. Lisäksi hellassa on ns lapsi/vanhuslukko, joka on myös laitettava pois off-asennosta, jotta levyt lämpiävät. Myös jääkaappi oli lievällä kylmyydellä koko ajan, pakastin pois päältä. Senkin kanssa olivat jotain sohlanneet. Ihmettelivät myös ns emännän avainta. Se oli kiinni teipattuna paperiin, jossa luki, että käy roskakatokseen ja mahdollisesti kellariin vievään ulko-oveen. Emme ikinä käyttäneet sitä, koska sillä kodin avaimella pääsi kaikkiin kohteisiin. Sen kokeilimme, että sillä emännän avaimella ei päässyt apen asuntoon. Olen aina luullut, että sillä pääsee kaikkeen.

      Kiittelivät tiedoista ja kehuivat edelleen asunnon siisteyttä ja valoisuutta. U oli puhelimessa ja sanoi, että soitelkaa, jos on tarvetta, neuvomme kyllä. Asunnossa on kyllä kaksi mappia, jossa kerrotaan kaikki sen asunnon asiat ja kaikkien koneiden toiminnot, ilmastoinnit, kylppärin lattialämmitykset ym. Ja sähköt maksamme vielä 30.4. saakka, eli niitä ei ole katkaistu.

      • web_autsis

        Siis voisiko sanoa, " jonkinasteista uusavuttomuutta" uusilla asukeilla havaittavissa? Sitä on liikkeellä nykyaikana paljonkin. Meillä se "emännän" avain käy esim. tuonne tarvikevarastoon sekä pyykkitupaan, niihin ei huoneiston avaimella pääse. Fillarivarastoon ja rokehuoneeseen käy kyllä kämpän norm. avain, samoin ulko-oviin.

        Ai ai, ny on sitten kurmuutettukin eli pitäis vain enää jaksaa huusholli raivailla ordelliin taas. Vapuksi sitten jo varasi hurmari yötsypaikan täyshoidolla joten pöllytystä tiedossa :)


    • amummu

      Sitä ollaan emännöity, kurmuutettu, syöty venäläiskalloo, siideröity ja vaikka sun mitä. Heti kun silmä välttää.

      Me kotiuduimme joitakin tunteja sitten taas niin virksitävältä Lapin "lomalta". Siippa vain on niin hätäinen luonne, ettei malta missään pidempään. Viimeksi kun olimme samaisella reissulla lupasimme, että seuraavalla kerralla viivymme pari päivää pidempään, mutta eikäs mitä, siipalle tuli taas hätä heti parin yön jälkeen.

      No, eihän siinä mikään auttanut muu kuin lauantaina kamppeet kasaan, auton perään ja menoksi. Välillä sentään yövyimme Oulussa, ettei koko matkaa tarvinnut yhtä soroa pudottaa. Minä kun en aja kuin äärimmäisessä hädässä siippani istuisssa pelkääjän paikalla, niin tauko on ihan paikallaan. Yksinäni voisin kyllä ajaa vaikka maan ääriin, mutta sitä siipan "ohjeistamista" en jaksa enää tässä iässä kuunnella:)) No, tällä kertaa kyllä ajoin sen aikaa, että siippa otti pienet nokkarit. Meni, meinaan, perillä parina iltana taas maailmanparannushommiksi ja yöunet jäivät lyhyiksi. Kaikilla.

      Vaikka loma oli taas aivan ihana, niin sen päihitti Saksassa tutkittavana olleet kettiksen verinäytteiden tulokset: koirassa ei sittenkään syöpää, vaan jonkun (epäselvää, mikä) tulehduksen jälkeinen tila, missä imusolmukkeet reagoineet ylenpalttisesti. Nyt imusolmukkeet pienentyneet ja koira on elämänsä kunnossa. Mutta seurantaa jatketaan.

      Nyt saunaan pesemään Lapin lumo naamasta ja kropasta. Vappu tuossa tuokiossa ja uusi kesä nurkan takana. No, kuha nyt sais edes uuden viikon taas alkuun.

      Kauniita unia!

    • Alijeti

      Tervetuloa Lapista "ihmisten ilmoille". Eihän siellä ole muuta kuin poroja, ahmoja ja riekkoja, jos niitäkään enää.
      Täällä ihmisten ilmoilla on hyvä olla. Kaikkea löytyy kaupasta tai lohikahviloista. Eläimetkin hoidetaan ammattitaitoisesti ja viiveittä. Ts. nopeammin ja paremmin kuin ihmiset.

      Oli amummulta hyvin ajoitettu palaaminen lapin lumesta etelän takalumeen!

    • web_hockey

      Jovvain taas, onpa tainnut "amummulin" poronpuremat ajaa käpälämäkeen pohjoisista, ja hitsi vielä ei edes räkkäajoista tietoakaan :) Kantsii mennä sitten joskus heinäkuun puolenvälin paikkeilla jonnekkin puroille kalaan.......

      No ei sentään täällä näytä maa olevan valkoisena jos ei taas lämpökään juuri nahkaa hivele. Mutta muuten vähän hivelee nuo pikkuJellonat taas, Ruotsi kumoon 6-1 MM-finaalissa, se on jotain sellaista että taas naapurin nuoret tarvitsevat pitkään kriisiapua kotimaassaan! :))

      Ja ny töihin "laiskurit" , kohta päivä puolessa.....

    • amummu

      "...etelän takalumeen." Jaa, että mikä takalumi, missä? Emmää vaan mittään lunta nää. Mutta kiitoksia toivotuksista!

      Kyllä on joskus räkkäaikaankin siellä oltu. Olin kesällä -70 ensimmäisessä työharjoittelupaikassani Rovaniemellä. Siippani tuli käymään etelästä Ihmisen Kulkuneuvolla (huom iso iii ja iso koo), Iidulla. Ajelimme jossain Rovaniemen ja Kemijärven välisellä tiellä ja pysähdyimme erään puron varteen pesemään auton tuulilasia ja nokkaa, joka täynnä sääsken raatoja. Se pesu oli salamannopea, kun sääsket mustana laumana hyökkäsivät kimppuumme, hyvä kun hengissä selvittiin. Sama tapahtui vuosia myöhemmin Ounasvaaralla, missä vietimme kerran koko perhe juhannusta. Ei kiva. Vanhempi poika vannoo ei-koskaan-enää-kesällä-Lappiin hokeman nimeen: kävi armeijan Sodankylän sissikompaniassa ja eräänkin yön silloin viettivät metsässä.

      Joo, joo. Lähen just töihin: kettislenkille ja kauppaan. Eiks siinä ole ihan kohtuullinen työrupeama näin heti loman jälkeiselle, ekalle työpäivälle. Se pehmeä lasku, nääs.

      Iloista päivää kaikille!

      • web_hub

        "Joo, joo. Lähen just töihin: kettislenkille ja kauppaan. "

        Nonhi, katos eikös käsky tehonnut, ja jo puolilta päivin! No menköön nyt vähän eka arjen piikkiin kunhan ei tavaksi tule.. :)

        Mullapa alkais oikeestaan olla päivä täys, hahhaa. Ihan vaan kyllä siitä syystä että "matskut" eli aihiot ovat nyt puutteelliset, eli odotellaan aamulla uutta sitten.
        Kyllä illalla joutuu vielä konsultoimaan sitten niissä toisissa jutuissa.

        Olipas kettikselle hyviä uutimia mutta mutta, mikäs hiisi on sellaisen tulehduksen aiheuttanut? Ei kai viime kesänä/syksynä saanut punkkeja turkkiinsa enemmälti missään? Tai no yksi/kaksikin riittää jos huono tuuri on. Meillä sen tonttivahdin tiettyjä oireita epäili eläinlekuri että olisivat borrelioosin jättämiä jälkitauteja. Mutta ne jäivät sitten arvailuksi vain lopulta.


      • amummu
        web_hub kirjoitti:

        "Joo, joo. Lähen just töihin: kettislenkille ja kauppaan. "

        Nonhi, katos eikös käsky tehonnut, ja jo puolilta päivin! No menköön nyt vähän eka arjen piikkiin kunhan ei tavaksi tule.. :)

        Mullapa alkais oikeestaan olla päivä täys, hahhaa. Ihan vaan kyllä siitä syystä että "matskut" eli aihiot ovat nyt puutteelliset, eli odotellaan aamulla uutta sitten.
        Kyllä illalla joutuu vielä konsultoimaan sitten niissä toisissa jutuissa.

        Olipas kettikselle hyviä uutimia mutta mutta, mikäs hiisi on sellaisen tulehduksen aiheuttanut? Ei kai viime kesänä/syksynä saanut punkkeja turkkiinsa enemmälti missään? Tai no yksi/kaksikin riittää jos huono tuuri on. Meillä sen tonttivahdin tiettyjä oireita epäili eläinlekuri että olisivat borrelioosin jättämiä jälkitauteja. Mutta ne jäivät sitten arvailuksi vain lopulta.

        Jo syksyllä kettistä käytettiin lääkärissä tolkuttomasta veden juomisesta. Lääkäri silloin kyseli mm. mahdollisista punkin pistoista, ja joku labrakoekin otettiin. Mitään ei silloin löytynyt, mutta sanoi, että elukoilla vanha punkin pisto ei välttämättä tule esiin verinäytteessä.

        Mutta nyt kettis tuntuu taas olevan oma itsensä, syö ja juo normaalisti, kerjää herkkupaloja entiseen tapaansa, hakee leikkimään ja riehuu lähes tolkuttomana lelujensa kanssa. - Jospas sitä vaivasikin vain olemisen sietämätön keveys.

        Pistä sinäkin työpäiväs tiivistäen, että noin puolenpäivän aikaan ryhdyt ja noin puolen päivän jälkeen jo tokenet. Mummumalli on tehokas:))

        Tuli yhtäkkiä mieleen, että siippa luki joltain lehden nettisivulta, että monilla ihmisillä ei ole tajua onko 50%:n korko lainalle iso vai pieni. Voi luojan pyssyt! Jos se on totta, niin ei o ihme että Suomella menee huonosti.


      • amummu
        amummu kirjoitti:

        Jo syksyllä kettistä käytettiin lääkärissä tolkuttomasta veden juomisesta. Lääkäri silloin kyseli mm. mahdollisista punkin pistoista, ja joku labrakoekin otettiin. Mitään ei silloin löytynyt, mutta sanoi, että elukoilla vanha punkin pisto ei välttämättä tule esiin verinäytteessä.

        Mutta nyt kettis tuntuu taas olevan oma itsensä, syö ja juo normaalisti, kerjää herkkupaloja entiseen tapaansa, hakee leikkimään ja riehuu lähes tolkuttomana lelujensa kanssa. - Jospas sitä vaivasikin vain olemisen sietämätön keveys.

        Pistä sinäkin työpäiväs tiivistäen, että noin puolenpäivän aikaan ryhdyt ja noin puolen päivän jälkeen jo tokenet. Mummumalli on tehokas:))

        Tuli yhtäkkiä mieleen, että siippa luki joltain lehden nettisivulta, että monilla ihmisillä ei ole tajua onko 50%:n korko lainalle iso vai pieni. Voi luojan pyssyt! Jos se on totta, niin ei o ihme että Suomella menee huonosti.

        Niin, se 50%:n korko tuli mieleen tuosta Ceen asuntoasiakkaiden uusavuttomuudesta, mitä kyllä nykyään esiintyy enemmän kuin laki sallii.


      • web_pros

        Taisi nyt siis olla taas poikkeus tänään tuo päivän "lyhyyys" ettei saanut painaa pitkää päivää, mutta ehkä huomenna taas tilanne normalisoituu :)
        Tuli vain mieleen tosiaan tuon punkkien aiheuttama mahd. tulehdus jota meillä tosiaan lekuri epäili mm. samantapaisten oireiden aiheuttajaksi. Myöhemmin sitten iski "mustin" niveliin myös reumantapaisena.

        Kyllä minäkin hämmästelin tuota uutista ettei pystytä hahmottamaan tuon 50 % koron suuruutta? Samoin tänään on radiosta tullut että todella ihmisillä on vaikeuksia esim. laskea kaikkia prosenttilaskuja, vaikkapa paljonko tietty alennus on tuotteen hinnasta.


    • Cee-Lila

      Hyvää päivää. Appi ja U kävivät aina syksyisin ruska-aikaan Lapissa patikoimassa. viikon. Silloin ei pahemmin ollut enää räkkää. Joskus kävivät myös maaliskuun hangilla rinkat selässä. Itse muistan kun kävimme kerrankin heinäkuussa ja yövyimme Kolarissa niin jostain syystä oli niin kylmä, että yhtään inisijää ei häirinnyt meitä teltassa. Seuraavan yön olimme Kilpisjärvellä, sama juttu, yöllä piti nousta teltasta pomppimaan ulos teltasta, kun oli -3 pakkasta ja meinasimme jäätyä ilmapatjoillemme. Sen reissun jälkeen patjat lensivät kaaressa. Jopa parisenttinen vaahtomuovipatjakin oli lämpimämpi selän alla.

      • web_pistos

        Päivvät, ja kyllä minäkin muistan ihan samasta paikasta , ja varmaan oli heinäkuuta sekin kun yöllä piti olla äijien mukana yöllä salakalassa jokivarressa. Ja voisin ihan pärstuntumalta sanoa että jos ei ollut tsiljoona inisijää ja piikittäjää.....niin sitten niitä saattoi olla muutama vähemmän. Mutta ei monta.


    • Alikeikkaeikka

      Nyt alan näistä Lapin jutuista vähitellen käsittää, mistä sana itsensäsilpoja on suomenkieleen syntynyt!
      Lähden juuri tapaamaan Eikkaa Örjanin kanssa!

      • web_krooh

        Jepjep, ja meikä taitaa heittää "huilille" että illan taas jaksaa, jäi nuo viime yön unet aika vähille.


    • Alisentti

      Tuosta nykysuomalaisten matemattisen taidon heikkenemisestä voin vain todeta, että esimerkiksi siellä Pärsiinalaisella torilla joudumme tekemään melkoisia prosenttilaskuja pitoisuuksista ja määristä volyymeissä.
      Minä lasken ne päässäni nopeammin kuin firman paikalliset vierastyövoimainsinöörit kykenevät ohjelmoimaan tietokoneensa laskemaan samaa.
      Mikään ei voi olla prosenttilaskua helpompaa. On vain ymmärrettävä että yksi prosentti on yksi sadasosa ja karjalaisen kauppiaan prosentti muodostuu siitä kun yhdellä ostaa ja kahdella myy niin tuotto on silloin 1 prosentti, eller hyyyr?

      • web_hundred

        " niin tuotto on silloin 1 prosentti, eller hyyyr?" Javist, ja jos ei sattuisikaan olemaan niin ApRaprallaa tulee ja korjaa...... :))


    • Aliearlybirdius

      Nin, ihan piruuttai olen täällä ennen Rapurallaata kirjoittelemassa!

    • Alipatjat

      Jokohan se puolipäivä kohta saapuis jotta vois herätä. Nytkin on kuunneltava pelkkää klo 10 ajantasaa. Ei sen pualeen kuuntelen noita uutistunteja oikein mielelläni. Pimeetäkin on. Siitä pitävät hyvät samettiverhoni huolen eli pysäyttävät aaringon valon varsin hyvin. Ei ihan kuin oikeat pimennysverhot mutta mukavasti.
      Ottipa pitkästä aikaa nukkuminen lonkkiin. Se on sen uuden vieteripatjan tottumisjuttuja. Se on sen verran kova kuitenkin, että ei tuolla ohennetulla sijauspatjalla taida antaa tarpeeksi joustoa. Lienee laitettava se paksumpi muotovaahto sijauspatja alle ja laitettava t5ämä ohuempi pois.

      • Cee-Lila

        Huomenta ja heh! Speden ja Veskun innoittamana ihmettelen nyt Alille, että jos laitat sen paksumman muotovaahtosijauspatjan alle ja otat sen ohuemman pois, ei se kyllä lonkkiisi yhtään auta. Eiköhän sen pitäisi olla siinä päällä:-)))


    • kysyn-vaan

      1. "Kuinka monta prosenttia suurempi on 500 e kuin 400 e?"

      2. "Kuinka monta prosenttia pienempi on 77 e kuin 115 e?"

    • vastaan-vaan

      "Kahden luvun välisen eron laskeminen prosentteina"

      "Oletetaan, että ansaitset marraskuussa 2 342 € ja joulukuussa 2 500 €. Mikä on näiden kahden kuukauden ansioiden välinen ero prosentteina? Voit laskea tuloksen käyttämällä ITSEISARVO-funktiota ja vähennyslasku- (-) ja jakolaskuoperaattoria (/)."

      ja kaava

      "=(B2-A2)/ITSEISARVO(A2)"

      "Jakaa toisen ja ensimmäisen arvon välisen eron ensimmäisen luvun itseisarvolla, jolloin tulokseksi saadaan muutos prosentteina (0,06746 tai 6,75 %)."

    • amummu

      Lonkat ne välillä juilii minullakin, kun en osaa nukkua muuta kuin jommalla kummalla kyljellä. Patjani on kova, mutta en silti vaihda. On kokemuksia nukkumisesta pehmeälläkin, eikä se sovi rupilleni senkään vertaa; tulee lonkka JA selkä kipeäksi. Lonkan juiliminen helpottaa, kun kääntää kylkeä, kääntää kylkeä, kääntää... Selän juiliminen ei taas asennon vaihdolla asetu.

      Jaa, että mitä palkankorotuksilla saa? No ei mitään, ainakaan meikäläinen. Prosentit on helppo laskea: nolla. Mutta nolla kertaa joku luku on nolla. Ei kai vain hallituksen meininki ole tykkänään nollata eläkkeitä. No, se varmaan sitten nostaisi Suomen nousuun.

      Onpa taas marraskuisen oloinen pimeä päivä. Vain vaakasuora räntäsade puuttuu. No, ehkä sekin vielä kerkiää tulla, eihän kello ole vasta kuin klocka, ja sekin aika vähän näin moneen pekkaan. Kaikennäköistä hommaa olisi, kun vain saisi ryhdyttyä. Loma ei ole hyväksi ihmiselle, joka kaikkea tekemistä tuuppaa seuraavaan ja taas seuraavaan tuntiin/päivään... Lomalla se mentaliteetti vain vahvistuu. - Tyttö ipanana kertoi, että isi tulee töistä joku päivä. Jospa minäkin joku päivä.

      Kuuntelen toisella korvalla parhaillaan ohjelmaa, missä puhutaan masennuksesta. Mistä ihmeestä johtuu, että suomalaisilla masennus on lisääntynyt viime vuosina lähes eksponentiaalisesti. Onko kyseessä vain diagnostiikan muuttuminen (kehittyminen?), vai po. sairauden yleistyminen ihan oikeasti? Vai nimitetäänkö nyt myös elämän huonoja aikoja masennukseksi - niitähän kai on kaikilla. Jos po. sairaus on ihan oikeasti lisääntynyt, niin mikä siihen on syynä. Oikea masennushan on kaamea tauti.

      Niin, että huomenta iikoille!

    • Cee-Lila

      Luin eilen Voitto Pulkkisen viestin Hailuodosta, että hän ei enää ylläpidä Hailuodon sääksikameraa. On hakenut ne laitteensa pois sieltä, mutta toivoo, että joku ottaisi sen hoitaakseen.

      Viron merikotkan pesällä on kolme untuvikkoa. Emolla tuntuu olevan paljonkin kalaa pesällä.

    • web_jatkaa

      Voi peeeceee, miun lounaani ehtis jäähtyä kun puheluja pukkasi, arvatkaa vaan montako trosenttia harmitti ? Mutta onneksi on " säteilyuuni" olemassa jolla äkkiä molekyylit lämpiää. Hih, ihan jonkun "prosentti-pentin" se klippi innoitti käymäsille :) Eiks hää itte osannu laskee kun piti täältä kysyä ? :))

      Öh ja juu, amummu totesikin että nolla on nolla vaikka sitä kertoisi kuinka, eikä muutu edes ympäri kääntämällä. Ja "sopivaa" patjaa on pirun vaikea selkä-lonkkavikaisen löytää. Voi alussa tuntua että jees, nyt, mutta muutaman viikon jälkeen ei enää.

      Ja niin että masennus lisääntynyt? En tiedä mistä, ei meikä kerkii ainakaan "masennella" edes muodin vuoksi ja kyllä sen oikea syvä masennus on ihan raju ja vaikeakin sairaus. Yleensä silloin ei edes henkilö itse lähde apua hakemaan, ei pysty, sekin on nähty. Kyllä jotenkin tuntuu, ja korostan että tuntuu siltä että liiankin helposti määrätään joitain nappeja mutta oikeaan hoitoon ei sitten pääse jos todellinen tarvekin olisi.

      Cee on kattonu ettei Hailuodon kameraa olekaan, no aikansa yhdelle sekin varmasti riittää sillä aikaa ja rahaakin sen ylläpito vaatii. Mutta tulikos ny Rapurallaa aamulla "säikäytettyä" koloonsa kun olis Alin kans vähän "trosentteihin" varmistusta tarvittu?

      Ei perskuta, ei ne näin hommat etene eli säänkin puolesta hyvin joutaa jatkamaan vaikka pitkää päivää......

      • vastaan-vaan

        "Hih, ihan jonkun "prosentti-pentin" se klippi innoitti käymäsille :) Eiks hää itte osannu laskee kun piti täältä kysyä ? :))"

        Ai teillä on käyny joku järkijätkäkin (kysyn-vaan)...No älkää ny kompastuko niihin hirveisiin hommiinne, ku ootte silviisiin toimeliaita, että pesiltäki ehitte uutisoida. Ja helevetti, kukahan ne pesätki maksaa? Hui olkoot. Kyl maar, paljon ootte nähneet juu, ja jos masentaa, ni tohtorille vaan.


      • Alkuperäinen-Rapu

        Tervehdys vaan!

        Ei "Rapurallaa" säikähtele, eikä pysty pitkän matematiikan lukeneita neuvomaan. Minä vain kertoilen tasaluvuilla ja päässälaskuja ynnäilen.

        Eilinen päivä meni pitkälti posteja vaihdellen Hesarin asiakaspalvelun kanssa kun siellä on taas tehty jotain järjestelyjä ja minä en päässyt kirjautumaan ollenkaan, Sitten kone väitti, että et ole kirjautunut, kirjaudu tästä. Kun yritin kirjautua, niin eipä huolinut kirjautumistani. Sitten ei enää antanut minun lukeakaan, vaan viestitti että "hanki laaja lukuoikeus, jos haluat lukea koko artikkelin"! Se minulla on, ainakin maksan siitä.

        Asiakaspalvelua ei voi moittia yhtään. Vastauksia ja neuvoja tuli nopeasti ja vihdoin, kun olimme jo luovuttamassa, tuli aivan yksinkertainen neuvo, jonka avulla pääsin kirjautumaan. Toivottavasti eivät taas muuttele siellä näitä systeemejä, kun minä en ole mikään "nörtti", joka tajuaa mitä pitäisi taas tehdä. Joten harmitus oli suuri. Muuten kone pelasi hyvin ja päästi kaikkialle muualle minne yritin, vain Hesari ja omat sivuni, sekä kommentointi olivat estettyinä. No, nyt ei ole sielläkään ollut mitään hankaluuksia enää.

        Minäkin olen käynyt katsomassa tuota Merikotkan pesää missä on kolme poikasta. Yksi on niin pieni, se viimeksi kuoriutunut, ja eilen kun katselin sitä ruokintaa, niin tuli paha olla kun se sieltä kahden suuremman ahmatin takaa yritti saada myös jotain, mutta sillä syöttökerralla se ei saanut yhtäkään palaa. Se isoin kävi sen kimppuunkin oikein julmasti ja luulin että se kuoli, kun ei yrittänyt edes enää, vaan jäi pesänpohjalle liikkumattomana.

        Tänään kun katsoin, niin se oli päässyt eturiviin ja sai ruokaa. Siellä pesässähän on monta suurta kalaa, joten kyllä niiden isä on huolehtivainen perheenpää.

        Minä näin viime yönä aivan kamalaa unta. Olin mennyt mukamas naimisiin, enkä tuntenut sitä miestä ollenkaan ja jo heti seuraavana aamuna olin kauhuissani, että miten saan mitätöityä tuon liiton! Kaikenlaisia painajaisia näkeekin unissaan! Olisiko alitajuntaani vaikuttanut se yksi virolainen mies Tartosta, joka tarjoutui tulemaan tänne tai kutsui minut Tarttoon, koska hänkin oli tehnyt sen Hesarin "kirjallisuus" testin ja huomasi olevansa "oikea mies" minulle?

        Nyt tuli sitten tältä "kirjailijalta" tosi pitkä novelli.


      • web_fox

        Diidaa kiitti, tälle päivää riitti, ja kyllä, paljon on matikoita luettu, pitkiä ja lyhyitä, lihavia ja laihoja. No mitäs ne ny taas siellä hösärissä "säätää" ettei tilaajakaan pysty kirjautumaan? Vai kävitkös lukemassa kirjautumatta sen 5 juttua niin siihen selaimen jumi estoon? Sitten vaan selain kiinni ja selaushistorian tyhjennys ellei automaattisesti tyhjennä.

        Ja vielä joku "pirulainen" kummittelee unissakin ? :)


      • Alkuperäinen-Rapu
        web_fox kirjoitti:

        Diidaa kiitti, tälle päivää riitti, ja kyllä, paljon on matikoita luettu, pitkiä ja lyhyitä, lihavia ja laihoja. No mitäs ne ny taas siellä hösärissä "säätää" ettei tilaajakaan pysty kirjautumaan? Vai kävitkös lukemassa kirjautumatta sen 5 juttua niin siihen selaimen jumi estoon? Sitten vaan selain kiinni ja selaushistorian tyhjennys ellei automaattisesti tyhjennä.

        Ja vielä joku "pirulainen" kummittelee unissakin ? :)

        Tykkään yleensä kalasta, mutta "matikka" on kala, mistä en pidä. Olen kyllä syönyt sitäkin joskus. Tänään paistoin voissa pitkästä aikaa silakkapihvejä. Ai että olivat hyviä. On niitä vielä jääkaapissa, niin että voi vaikka laittaa ruisleivän päälle ja ei kun herkuttelemaan.

        En päässyt kirjautumaan. Sitä mahdollisuutta en saanut. Tuli vain että, "kirjaudu ulos"! Sitten asiakaspalvelussa viimeisin neuvoja sanoi, että näppää sitä kirjaudu ulos ja kirjaudu sitten sähköposti osoitteellasi. Olin mielestäni kokeillut sitäkin, mutta se ei antanut minulle sitä sähköposti osoitteella kirjautumista. Sitten kokeilin sitä taas, ja kas kummaa, antoi sen kirjautumis kaavakkeen. Nyt on toiminut.

        Selainta en osaa tyhjentää.

        Jotain säätöjä ja päivityksiä siellä on tehty, koska minulta kysyttiin, että oletko huomannut ne? En ollut, ja vaikka ne kerrottiin minulle, niin ei mennyt perille.

        Nyt kirjan kanssa unia näkemään. Toivottavasti ei noita viimeyön kauhu-unia.

        Öitä kaikille!


    • amummu

      Kylläpä satoi! Olin kuin uitettu koira, kun tulin sisälle kettislenkiltä. Mutta niin oli koirakin kuin uitettu koira; joka karvan päästä vesi valui virtanaan. Eikä se yhtään tykkää pyyhkimisestä.

      Vanha kansa sanoo, että sade vie roudan. Mutta voip'olla, että lausahdus ei enää toimi, kun vanhalla kansalla ja sen sanomisilla ei juuri enää merkitystä ole tässä yhteiskunnassa.

      Tämä meidän laskennon opettaja vissiin saanut ahaa-elämyksen prosenteista, kun meillekin nyt tietoansa niin innokkaana jakelee. En vaan voi ymmärtää, mikä prosenteissa on niin vaikeaa. Kympin potensseilla pelaaminen kun on laskuista helpointa, senkun vain pilkkua siirtelee. No, pikkusen tarvitaan sitten "tavallistakin" kertolaskua, mutta ei sekään kovin vaikeata ole.

      Tänään ostin sima-aineet. Huomenna tai ehkä vasta torstaina pistän sen tulemaan. Siitä se Walpuri lähtee. Miniät eivät sitä juo (sokeri on pannassa - paitsi karkit:))), mutta omat pojat tykkäävät ja lapset. Siippa osti eilen jotain kaupan simaa. Ei pääse lähellekään omatekemän makua.

      Vesijuoksulle tahtia seuraavassa

      https://www.youtube.com/watch?v=gmF_bG5IVnM

      • web_norun

        Njooo, näytti jasso kilahtavan taas.. Ja kyllä jos tuo pirun vesimäärä ei routaa pehmittele niin pysyköön sitten vaikka ikijäässä kunhan jäät vesiltä kohta lähtis. Eiköhän tuossa ensi viikolla liikettä ja helinää syntyne. Vuosi sitten jo oli 4-5 päivää sitten täysin vapaa jäistä.

        Taidan jättää vesijuoksun väliin, ei kai oo pakko jos ei taho?
        Ps. Tänään huippufutea sitten :)


    • Akentillasataa

      Hyvää sateista päivää!
      Tässä sitä vaan edelleen ongelmien kanssa eletään. Kait tässä kohta masentuu. Ettäpä just joo! Uudelle parvekkeelle vuotaa katolta vettä kahteen eri kohtaan. 2 reklaamia oon laittanut eikä taija tulla tolukkua. Viime viikolla 5:nä päivänä kävi siellä siivooja ja jos jonkin laista peltien tuojaa. Sitten tuli "valvoja inssityttö" urakoitsijan kanssa ihmettelemään et mistä sitä vettä oikeen tulee. Piti ihan näyttää että sieltä sitä tippuu ja huomasin että toisestakin päästä parvee oli iso lätäkkö. Lattia on seinän vierestä ihan kirjava. Antoivat kysely paperin ja sanoin että pittääkö viel toisen kerran ilmoittaa kun siitä on jo tieto mennyt ja pomo sanoi et täytä vaan. Perjantaina olivat käyneet kun oli jo lähtenyt mutta mitään ei ollut tapahtunut. Luukusta vaan oli lappu taas että korjauskierros tapahtuu 25-29 välisenä aikana. Ei oo kuulunut ei näkynyt. Myös parvekkeen alalasin tiiviste näkkyy olevan myttyrässä. Ei uskois jos ei näkis. Miten voi olla niin vaikeeta kaikki ja miks just minun kohalla. Vihtahousu on tainna ruveta kiusaamaan. Että semmosta.
      Hieman luvin noita teijän juttuja ja älysin että oli hyvä uutinen että kettiksellä ei ookkaan syöpää joten onnittelen ihan. Oon tämmönen elukka rakas et oli mikä tahansa eläin otan niitten sairaudet ja kuolemat raskaasti.
      Simat on keitetty mutta munkit ei oo vielä tehty mutta jospa torstaina sitten. Sitä on varpaillaan et koska tulis ne virkamiehet käymään et olisin kotona ja saisin moitiskella niitten touhuja. Huomenna on kyllä puotireissu edessä ruppee kaapit olla tyhjiä kun en oo kohta pariin viikkoon mitään hakenut. Hyvin sitä pärjää vähemmälläkin ja papalta sain tuomisiks pari haukee joita oon tässä valmistellut. Hyvin on katiska haukee ottanut mutta affenta ei oo vielä tullut "kukoiksi" asti.
      Tässäpä nämä uutiset seuraavaan kertaan.

      • amummu

        Kiitos SadeAkentille! Kyllä mekin olemme kettiksen puolesta niin iloisia, ettei välillä meinaa nahoissaan pysyä. Joku vika sillä kuitenkin on, kun CRP:t korkeat, mutta ei ainakaan vielä lääkekuuria saanut. Ties vaikka tosiaan olisi tuo aiemmin mainittu punkin pureman jälkiseuraus.

        Ovathan nuo sinun remonttirasituksesi jo menneet älyttömyyksiin. Ei vois uskoa, että niin pieleen ovat menneet kuin ovat menneet. Kunpa nyt saisit kohta ongelmat ratki, ettei jatkuvasti tarttisi niiden kanssa painia. Kesäkin nurkan takana ja tiedossa varmaan kaikkea muuta, kivampaa hommaa sinullakin. Pidetään peukaloita.


      • web_sis

        Ei tuo Akentin remppa meinaa nyt ihan putkeen mennä mutta älä välitä, täälläkin saattaa tietyllä rankkasateella tulla parvekelasien ylälistan välistä vesiä sisäpuolelle. Tai talvella sinne sellaisen U-listan väliin pakkaa tuiskulla lunta ja sulaessaan valuu sisäpuolelle. Eikä ne ole noita kuriin saanut, pari kertaa kai ne ovat käynyt "tilkkimässä" mutta ei se onnistu heiltä ei. Vaikka kuinka olisi jopa tälläisen tavallisen tallukan "ohjeilla" helposti ratkaistava ongelma.
        Mutta kun se pitäisi tehdä koko talon parvekkeille missä lasitukset ovat urakoitsija aikoinaan laittanut.
        Tässä se onneksi valuttaa vain ihan tuohon etureunaan kun eräillä oli sitten kattoa pitkin valunut koko parvekkeen alalle.


    • Alobongare

      Siinä pullan paiston, rosenttilaskun, rakentamisen ja eläinten juoksuttamisen välissä kannattaisi myös havaita, että aito kuningaskalastaja on bongattu Liperissä. Olisiko Wiinijärven kuningaskalastaja, Wiepelj, sittenkin livahtanut Liperiin?

      • web_fisher

        Täällä yhäkin eikä lukujärjestyksessä vielä merkintöjä ajasta tai päivästäkään muuten kuin että lähenee lähenee. "Lomalle" pääsee virallisesti 2 viikoksi puolesta toukosta mutta varmasti pitänee livistää "kioski" mukana aiemmin jo.
        Toissapäivänä jo tiesin tuosta Riihilammen "kuninkaasta", siellä oli kaveri käynyt "hönnällään" ja vähän ihmetellyt että mitä porukkaa siellä hipsii enemmänkin pitkien putkien kanssa.

        Tuo loma tarkoittaakin sitten pirullista "työleiriä" ja aaah, kyllä se ruppi sitten kiittää kuhain fileerauksien välissä :) Ainakin on muun ohella julmettu puu- ja risusouvi odottamassa.


    • web_hohhoi

      Vain niin taas, no Rapsrallaa on illalla käynyt ja joku moka siis hösärin puolella. Ei meitä ny oikein säällä "hellitä" täällä, periferiassa eilen 15 ja täällä nippanappa >5 ja vieläkin märkää on.
      Ehkä se siitä, joskus. Mutta kunnon väsyhän meinaa iskeä näin pimeellä ja pitkään koneen äärellä ollessa, sen kyllä huomaa heti, siis pitäis päästä vaan pöheltämään tossutellen.Mutta ei ihan kyllä vesijuoksukaan innosta suuremmin.

      Hih, ja nyt niitä hiton vesiä oli sitten tullut tuonne partsille josta eilen kirjuutin kun tarpeeksi kauan sataa losotteli. :(
      Mutta pakko käydä nyt muonavaraston täydennystä, ei hyväkään hevonen pitkään syömäti elä, vai elääkö ?

    • amummu

      Menipäs taas yö ihan äitiinsä. Heräsin kahden aikoihin enkä sitten sen jälkeen enää viitsinyt nukkua. Kuha taas kaiken maailman asiat pyörittelin. Keksin jopa ratkaisuja eräisiin ongelmiin. Toivottavasti muistan ne vielä ensi viikolla.

      Tänään on juhlapäivä: erään pikkupojan ensimmäinen tasakymmensynttäri. Kyllä hän sitä on odottanutkin. Saa nyt lahjaksi jonkun pelin (josta minä en ymmärrä edes nimeä), jota on himoinnut vissiin syntymästään saakka.J a liputkin saa nähdä liehumassa. Siis Suomen liput, ei mitkään EU-liput! Illalla menemme synttärikahveille.

      Tänään pitäisi myös rynnätä vielä mullalla olevalle pihamaalle kaivaushommiin. Tein eilen pienen tarkastuskierroksen, ja eikös jo saaterin vuohenputki ole alkanut työntää kasvujaan. Niin se kävi kuin uumoilin pihankaivajille syksyllä, että jos senttiäkään jätätte vuohenputken pätkää maahan, niin riesa puhkeaa keväällä. Kaivajaukko väitti, että kaikki vanha maa on viety pois ja uutta tuotu tilalle. Jos niin on niin tuo uusi maa on otettu vuohenputkipellosta. Ja vielä menee aikaa ennen kuin siirtonurmet saamme. Tietää minulle lähes jokapäiväistä vuohenputkikeikkaa. Piruttaa ja viluttaa niin vietävästi.

      Pitää tästä minunkin lähteä hakemaan jääkaapin täytettä. Eilistä sienikastiketta jäi se verran, että sitä tänäänkin paprikoiden sisään, juustoa päälle ja uuniin. Mutta joku lisuke sille pitää käydä kaupasta koukkaamassa. Ensin kyllä pitää keksiä, mitä se lisuke on. Veikkaan että arpa lankeaa possun niskaan. Katsotaan.

      Hyvää päivää!

    • Cee-Lila

      Täytettyjä paprikoita ja possun niskaa. Nam! Meilläkin kauppakeikka tänään, jääkaapit ovat melkein tyhjät kaikesta mahdollisesta. Parkkipaikalta kotiin olemme siis kuin kantakirjakameleita. Se pullokassimme, joka on täynnä limsoja, maitoa ja mehua painaa 12 kg.

      A-mummulla on taas työsarkaa vuohenputkista, onneksi ei siitä myrkyllisestä jättiputkesta, vai mikä se myrkyllinen laji olikaan, itärajan takana niitä oli valtavasti, kasvoivat ihmisen mittaisiksi, olivat pelottavia kuin mitkäkin triffidit. Se muutaman vuoden takainen etanaongelma taisi hävitä. Vai oliko se teidän mökillä?

      • amummu

        Huh, minkämoisia kantamuksia teillä on! Meillä joskus joulun tai muiden isojen pyhien aikaan kanniskellaan painoja vähän sinne päin. Ei kuitenkaan noin paljon. Kaupan mehuja emme juo, omatekekemää jos on, niin sitä sitten, tarpeeseen. Soodastriimerikin on, joten vichyjäkään ei tarvitse roudailla kaupasta. Omaa mehua teen taas pian. Viime kesän marjat ja omenat samaan Maijaan ja sillä laskettelen sekamehua joka on ainakin tähän saakka maistunut lapsillekin, kun/jos olen sitä muistanut pakasteesta käydä kaivamassa ja lantrannut.

        Tuo jättiputki tosiaan on melkoinen myrkkypommi. Joskus tässä meidänkin nurkillamme niitä kasvoi ja lapset polttivat niissä itseään. Onneksi saatiin ne hävitetttyä. Tämän asunnon edellinen omistaja oli niitä näkösuojaksi kasvatellut joskus 80-luvun alussa. Silloin ei niistä oikein tiedetty mitään muuta kuin, että komeita ovat. Kunnes sitten totuus paljastui.

        Etanat ja kusiaiset minäkin toivon syksyisten kaivausten vieneen, jos ei taivaan tuuliin, niin ainakin jätemaan keräysasemalle, joka meiltä on onneksi kaukana. En tiedä, mitä teen, jos niihin vielä törmään. No, etanat jotenkin vielä menevät, kun itse ena istutuksia ihmeemmin harrasta, mutta kusiaiset eivät mene. Ne vieköön vaikka mörökölli.

        Nyt possua uuniin!


      • web_hub

        Voi voi, possulle kävi huonosti, senkin mokoma "barbaari" mitä teit ! :) Minä ostin vain brotskua ja sehän ei ole barbaarista, eihän?
        No jos paljon etanoita ilmestyy niin tilaa Ali apuun, kyllä etanat löytää mausteliemessä paikkansa kun kemisti pääsee apajille.


      • amummu
        web_hub kirjoitti:

        Voi voi, possulle kävi huonosti, senkin mokoma "barbaari" mitä teit ! :) Minä ostin vain brotskua ja sehän ei ole barbaarista, eihän?
        No jos paljon etanoita ilmestyy niin tilaa Ali apuun, kyllä etanat löytää mausteliemessä paikkansa kun kemisti pääsee apajille.

        Ja hyvää possua tulikin! Sen kanssa sitten ne jämäsienisoosilla ja aurajuustolla täytetyt paprikan puolikkaat. Siipalle paistoin lisäksi vielä eilen jääneet kaksi pottua. Siistiä, että eiliset sapuskat nyt mahoissa eikä missään nyssyköissä ja pussukoissa jääkaapissa odottamassa homehtumista, että raaskin ne heittää pois.

        Huomenna saammekin sitten porokiusausta. Lapin reisulla ostin savupororouhetta, joka perunasipulin seassa, kermalla kera paistettuna luo herkkuelämyksen. Voiskohan, muuten, etanoista tehdä kiusausta? Eta-ali-na saattaisi tietää. Pitääpä tiedustella.

        No, on! Barbaaria siis pistää Klaara Kotkoakin muhimaan. Oikein barbaaria. Kananenhan on niin söpö.

        Alkaa jo tulla huusholliin vapun tuoksu. Sima kiehuu ja kohta pistän sen ulos jäähylle, että sitten saan hiivat laitettua ennen yötä. Tänään käänsin koko huushollin ylösalas, kun etsin eilen ostettua hiivapalaa. Sitä ei kuitenkaan löytynyt mistään, joten uusi pala piti hakea kaupasta.

        Käytiin Täyskympin synttärikahveillakin. Kyllä oli poika Hangon keksinä lahjojensa kanssa. Meinasi vain käydä niin, että isänsä melkein valtasi sen upouuden pelisysteemin. En vieläkään tiedä, mikä sen nimi on, mutta sillä voi pelata futea oikeilla ihmisjoukkueilla samoin kuin ajaa autokisoja. Kaikkea se ihminen (insinööri?!?) keksiikin.

        Vai on sitä Siilissä sukulaisia! Aikoinaan kun olin Kuopion lentoasemalla hommissa, niin sieltä toimistoporukka läks aina Siiliin lounaalle. Meikä ei päässyt koskaan mukaan, kun päivystäjän piti olla aina paikalla. Työpöydän ääressä vaan evästä naamaan. Ei, en ole katkera...Siilissä käytiin kyllä sitten joskus muuten. Ite kalakukkokaupungisssa kun asuttiin, niin ei sinne varsin asiaa ollut, ellei sitä tehnyt.


      • web_help

        Joo joo, kyllä sitä ny retostellaan eväillään, suakelin kelemi naisekseen :) Ootas kun Ali pääsee irki? Kyllä alkaa etanol....kun etanareseptiä pukata valpurin alla. Kuinkas useasti ranskankävijälle olis friteeratut kastemadot? Kullanruskeita, rapeita proteiinipommeja.
        Kyllä on sukulaisia nyt sielläkin, siskontytön perhe poikineen, ja siskonpoika oli mutta nyt muutti syksyllä J-suuhun hän tyttöystävineen.

        Mikähän tuo lahjapeli-vempain olisi, joku Playstation nro:?, enpä osaa arvailla kun ei ole oikein muistissa muita! Taitaa olla muitakin nykyään kuin Pleikkarit, ja noita pelejä mitä mainitsit voi toki pelata ihan tabseillakin mutta ovat vaan paljon pelkistetyimpiä.

        Ei tässä sen kummemmin Walpurilta tunnu ei, kävi taas tuossa tuore leskimies ja parituntinen siinä meni opastellessa ja neuvoessa taas askeleita eteenpäin. Kyllä hänelle on taas tämä byrokratia iskenyt niin vastaan että ei ihme että siinä tilassa vielä vetää miehen neuvottomaksi. Mutta taas selvisi monta asiaa hänelle ja olonsa helpottui silminnähden.


    • Savonakentti

      Hyvät päivät!Aamulla läksin kauppareissulle ja ykkös asunnosta tuli just reiska ja minä kysäsin että ootko ylöspäin menossa ja sanoi että sinneppä sinne. Sanoin viipyväni tunnin verran ja hän siihen ettei mittään kiirettä tulen iltapäivällä ja tuli kans et äsken lähti. Kopautti ikkunan päällä olevaa listaa ja sieltäkös vesiryöppy tuli hyvä ettei kastuttu. Laittoi tiivisteitä sinne sun tänne ja sanoi että onneks ei oo villat kastuneet. Harmittel ettei satanut ois nähny mistä vesi tulee. Lupas mennä vielä katolle kahtomaan miltä siellä näyttää. Kyllä laitto ätäkkätä liimaa vai tiivistettäkö lienöö et ihan kurkkua kirvelee ja silmiin ottaa vaikka parven ovi on kiinni. Joka parvekkeella kuulema on vuotoja ollut ettei tää ainut ollut. Kysäs et mistä oot kotosin ja sanoin et savostahan minä hän siihen että on lähtösin Siilinjärveltä. Juttua rupes tulemaan kuin turkin hihasta. On välillä asunut Joensuussa ja sanoi että se olis semmonen paikka että vois sinne takasinkin muuttaa. Miltä tää Häme tuntuu tuntuu vielä utsin ja hän sanoi että no siinnähän se männöö. Hän oli päiväni piristys.
      Vuohenputki on tosiaan itsepäinen kasvi. Maalla on sitä ihan kiusaks asti eikä tosiaan tarvii kuin pienen juurenpätkän kun alkaa uuvestaan versomaan. Juolavehnä on kans semmonen pirulainen mansikka maalla ja kukkapenkissä. Papan pojan vaimoke viime keväänä sanoi että myrkytä mutta minä en myrkkyjä käytä mihinkään ennen polovillaan konttaan kitkemässä.
      Jospa lähenkin tästä Nordikalla kahvia tiputtammaan ja lukemaan päivän postia. Ja postista saa kohta tilata ruohonleikkaajan. Sitä kyllä papan pihass piisaa. Hiki on hatussa kun sitä pihhoo ajelen työntöleikkurilla. Joten kuulemiin nyt sitten!

      • web_poison

        Ai sattui Siilijärven poika remppamieheksi? Silloinhan ei jutun aiheita tarvi kauan hakea varsin kun on vielä ollut Jokisuussa "opissa". Aikoinaan kun yks nuorempi siskolikoista sinne Savvoon meni ja ukottui niin sielläkin sitä sukua nyt on jo jonkin verran. Nuorempaa polvea just Siilissä ja Muaningalla.

        Juu oikein, elekee käyttäkö mitään esim. Agent Orange, sillä on maailmassa tapettu maailimassa yhtä paljon ihmisiä kuin kasvejakin. No ehkä ei ihan niin mutta raju myrkky se on, jo Vietnamissa kylvetty ihmisten niskaan ja viljelyksiin. Ja nyt saman firman kuuluisin tuote on se RoundUp jolla paljon myrkytetään mm. et-Amerikan maissa niin ettei muut kasva kuin geenimuunneltujen siementen avulla. Muu kaatuu ympäriltä kyllä. Ja kas kummaa, sama firma on kehitellyt ne GM-siemenet joka nuo muut kasvit tappavan myrkynkin. Yhteensattumaako ?

        Taitaa olla yksi maailman vihatuimpia firmoja joillain mantereilla. KemistiAli varmaan tietääkin tuon, mutta googlella voi tietoa etsiä sanalla *Monsanto*.


    • Alinevöfoodless

      Kyllä olen hyvin selvillä Monsantosta ja sen tuotteista ja aikeista. Mitään niistä en kannata. Kyllä GM tuotteiden ja kaiken muun tappavan kasvismyrkyn välillä on selkeä strateginen yhteys. Yhteys jota ihminen ei voi hyväksyä, siis inhimillinen ihminen.

      Mutta asiasta herkkuihin. Niin kuin tiedätte, hyvin vastentahtoisesti ja harvakseltaan mainitsen mitään "elintarvikkeista" mutta nyt tarttui Liiteristä matkaan "vahingossa" BATT'S karamelloitua punasipuli chutneytä.

      Sipaisin sitä juureslevälle latomani graavilohikasan korokkeeksi ja on pakko myöntää, että ei se pahalta maistunut. Muutenhan punasipulihilloa eli chutneytä suositellaan valkohomejuuston päällä.

      Vappukin on hiipimässä kimppuun, mutta vaikka katselin tippaleipäpinoa samassa Liiterissä (Korson Liiterissä) jätin ostamatta.

      Varmaan on joku torttu vapuksi ostettava, vai menisikö wapuksi matkoille?

      • web_agent

        Täällä se suutaan napsutteli kun tuonne ylös böndelle kirjuuttelin, ei tuu mittään teijän kanssa. Näin se tuo Monsanto pelaa ja pyrkimys tietty saada gm-tuotteet tällekin mantereelle. Tuntuisi että taitaisi sisältyä siihen kuuluisaan vapaakauppa-sopimukseen ujutettuna, vai mitä luulet enemmän seuranneena?
        Meikä ei kerkiä niin nyt mukana pysyä kaikissa noissa kiemuroissa vaikka aika moneen ehtiikin "säätämään".

        Niin , pitihän tuonne kyllä lisätä "viljelijöille" ettei sentään sitä Agent Orangea kai ole saatavissa, ellei löydy jostain armyn-"jäämistövarastosta."


    • totean-vaan
      • liikkuvat-osat

        1 1 1=?


    • Alkuperäinen-Rapu

      1 (1x2)=?

      Hyvää yötä!

      • liki_iikkuja

        Well done........


    • Aliaikainen

      Mietin tässä auringon noustessa, että ovatkohan klenksupolvi jo aamulenkillään, 8 km, ja Raputirallaa aamukahveja nauttimassa paperihesaria tutkaillen !

      • Alkuperäinen-Rapu

        Huomenta!

        Herätty on ja Hesarikin jo luettu aamukahvin kera. Jotain kyllä puuttuu - no aurinkoa ei näy missään! Sää on harmaatakin harmaampi, mutta vielä ainakaan ei sada. Mietin, lähdenkö Malmille, vai menenkö vasta huomenna. Taidan jättää huomiseksi kauppareissun.

        Joskus kauan sitten olin "huomenna" Naistenklinikalla kun poika putkahti maailmaan. Kyllä tuo aika kuluu.

        Nyt täytyy mennä lueskelemaan tuonne HS.fihin, mitä sinne kuuluu. Heräilkäähän kaikki muutkin, ja muistakaa, - torstai on toivoa täynnä. Vielä se aurinkokin paistaa!


      • web_tuumii

        Aamuja ja paistaa paistaa, ei se ole vielä hävinnyt kun vähän valostaa. Eikä ole klenksu lenkillä, mieli tekis kyllä mutta vielä nuo yhdet paperit pitää puhtaaksi kirjuuttaa ja saan kaverille menemään.

        Sitten onkin taaas kioski avattava "viralliseen " office-aikaan vaikka tää meikän on ihan virallisen epävirallisesti auki tai kiinni. Siis jotain pientä "etua" tästäkin.


    • Viluinenakentti

      Walpuria ootellessa muutama sananen pittää kirjoittaa. Tänään oon sängystä hypännyt 6:den aikaan. Paistanut 40 kpl munkkirinkilöitä. Viskailen teille sinne maistiaisia että passooko näitä vappuna siman kanssa nauttia. Nukuin parit päikkärit ja vieläkin on niin väsy olo mistä johtune. Pari viikkoo ollut tätä tämmöstä ja piti ottaa paksu villapaita kesäteloilta päälle kun melkein horkka puisti. Jotenkin vaan tuntuu ettei mummukka oo oikein kunnossa. Silmäilin tuolta "kaukaa" kirjoituksianne ja huomasin että siellä on ollut menetyksiä Rapusella ja Wepsillä joten osanottoni teille. Myöhässä tuli mutta vasta äsken luin lukemattomia sivuja parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Päivä on harmaa kuin villasukka mutta jospa se vapuks pilkahtaa kuten m-logi Kerttunen käyttää sitä sanaa.
      Hauskaa Vappua!

      • Alkuperäinen-Rapu

        Iltapäivän tervehdys!

        Niin se on, että mikään ei ole pysyvää täällä maanpäällä ainakaan. Muusta jatkumostahan ei tiedä. Kiitos osanotosta. Jäi minulle hänen ja veljestensä laulama cd-levyt. 13-vuotta olimme "seurustelleet".

        Minä tulin juuri Malmilta kauppareissulta ja olin taas kuin kameli taakkoineni. Tuolla aamulla ajattelin, että en ehkä tänään viitsi sinne lähteä, mutta läksin kuitenkin ja nyt se on tehty.

        Minulla on nyt sikäli historiallinen vappu, että en tehnyt itse simaa, enkä leiponut munkkeja. Vuoskymmenet olen niitä tehnyt, mutta viime vappuna porukat eivät ehtineet aattona käymään ja munkit ovat parhaita juuri keitettyinä. Pakastin niitä, mutta ei ne olleet enää yhtä hyviä. Samanlaisia määriä minäkin niitä munkkeja tein, kuin viluinenakentti on nyt tehnyt munkkirinkeleitä. Minä ostin muutamia munkkeja valmiina ja puolentoistalitran pullon Perinteistä simaa. Jos joku tulee, niin saa tyytyä niihin. Voi se kyllä olla pettymys, koska ovat tottuneet minun tekemiini hillomunkkeihin.

        Mitä tulee noiden virusten sitkeyteen ja kestoon, niin vähän yksi jos toinenkin valittaa että jatkuu ja jatkuu sairastaminen. Vielä sekin, että jos yksi hellittää, niin toinen virus jo hyökkää. Minä en ole sairastanut mitään kuumeista "flunssaa", mutta viluttaa minuakin ja yskittää, nenästä valuu pelkkää vettä. Villatakki on illalla laitettava päälle tuolla alakerrassa istuessa.

        No mutta - Hauskaa Vappua joka tapauksessa! Kyllä se siitä olokin kohenee. Vaikka ei ehkä kaikilla. Yksi pariskunta oli tuolla Malmin city-marketissa karkki ostoksilla, niin kuin minäkin. Kävimme siinä juttelemaan ja he tulivat sitten vielä aivan perässäni samalle kassalle. Jatkoimme jonottaessa keskustelua ja toivottelimme hauskaa vappua toisillemme. Mies sanoi sitten vielä minulle, että he sanoivat vaimon kanssa, että pitäiskö ostaa polvisuojukset, jos joutuu vaikka konttaamaan?

        Moni varmaan tarvitsisi taas tänäkin vappuna sellaiset.


      • amummu

        Kiitos akentti, herkullisia ovat munkkisi. Minullakin suunnitelmissa niiden teko, mutta jätän huomiseen. Äsken juuri pullotin siman ja heitin ulos säilymään.

        Pojan tyttö eilen ihmetteli miksi kaupassa käydessämme ostin pullollisen pilsneriä (siis 1-olutta). Kerroin, että laitan sitä pari desiä siman sekaan mauksi ja käymisen edistämiseksi. Tyttö kysyi, että tuleekos simasta sitten humalaan. Kerroin, että ei tule; olut laitetaan sekaan silloin kun sima on vielä lämmintä ja se pieni alkoholimäärä, mikä siinä on haihtuu taivaan tuuliin. Tuntui olevan vastaukseeen tyytyväinen.

        Uutinen tuon kolmetoistavuotiaan tytön melkein alkoholikuolemasta järkytti. Onneksi kaveri oli viisas ja hälyytti apua. Kyllä sen litkun myyjä, joka ainakin uutisen mukaan on kaupannut ainettaan koulujen lähellä, pitäisi saada poseen ja pitkäksi aikaa. Nuorethan kokeilevat aina kaikkea mahdollista, mutta se, mitä alkoholi voi lapselle ja nuorelle tehdä ei varmasti ole tarpeeksi hyvin yleisessä tiedossa. Liekö kaikilla vanhemmillakaan.

        Tänään lenkillä käydessäni kettisukon kanssa oli ilmassa jo kevään tuntua. Toissapäiväinen kalsea kylmyys oli kuin poispyyhkäisty, vaikka tänäänkin tuuli aika reippaasti. Ilma on nyt ihan eri "makuista". Ja valpuriksi lupailevat jo reilusti toistakymmentä astetta. No, ehkä sääennusteihinkin pätee kuin savon kielessä: vastuu on kuulijalla. Toivon kyllä, että ovat oikeassa. Olisi kurjaa jos sammuneen vappujuhlijan tukka jäätyisi yöllä maahan kiinni:D.

        Meidän piti lähteä mökille viikonlopuksi, mutta siipalla taas niin kiperät paikat töissään, että tyydymme kuohikseen, nakkeihin ja perunasalaattiin kotiterassillamme niitä nauttien. Ylppärilakki tietysti päässä - lippa edessä:)))


    • web_will

      Pitihän se arvata taas, heti kun tänne kurkkaa niin jovain simassa ja munkeissa ollaan!
      No juu, kits vaan Akentille osanotosta ja munkista, vaikka en sitä taija raaskia syyvä, mänöö mahhaan vielä ja sillonhan se on haaskassa . Taijat AkenttiR ihtes aina uuvuttoo siellä maanilveily-hommissa käyvessäs ja sitten ne pöpöt iskee herkästi.

      Ja yhellä mokomalla taas " deekuilu" mielessä (jo nyt). Onneks ny sitten pysytään kotitrashilla se nakki suupielestä roikkuen, lippa vinossa ja salaatit sylissä, ettei olla ihmisten ilmoilla kovin näkysillä :)

      Voi voi , yritä ny olla teijännii kans sitten jotenkin! :(
      Yritetään kuitenkin, ja nyt tossut jalkaan mutta lyhyt kiekaus vaan sanoo oikee takakäpälä, pitäiskö tuota uskoa........

    • web_femma

      Dodih, heti kun lähdin niin jopa aurinko pilkisteli näyttääksen että täällä ollaan. "Onneksi" se menikin sitten heti piiloon ja vettä alkoi ripsiä :( Ei nyt haitaksi asti kuitenkaan ja kyllä se kiekki piti lyhentää reiluun vitoseen, eli uskottava oli mitä tassu kertoili..... siis turvotkoon rauhassa taas hän, prrrrrrmummum....

    • Cee-Mira

      Web kävi taas jalkaa ärsyttämässä, istuu tietysti jääpussi klabbissa toivoen, että siitä asettuu. Kiitos Akentille munkista, oli todella hyvä. Otahan kuuma toti, niin jo lakkaa kylmäämästä. A-mummu istuu omalla terassilla juoden kuoharia ja syöden nakkia ja perunasalaattia, niin aiomme mekin tehdä. Ylppärilakkia ei kyllä ole, mutta vappunaamarit on. Rapu on raahannut taas kauppatavaroita kotiin, peräti simaakin osti. Me emme ostaneet edes sitä, enkä ole itse tehnyt kuin joskus kivikaudella, munkitkin unohtui, mutta saahan niitä huomennakin. Tippaleivistä en perusta. Ovat kovia rasvakikkaroita ja se tomusokeri pölähtää kurkkuun, niin että saan "hapankeipäkohtauksen". Mitähän herkkuja se Ali on taas hommannut? Eilen oli taas sellaien leivän itselleen tehnyt iltapalaksi, että piti itse mennä heti jääkaapille, olisiko siellä mitään herkullista.

      • web_sima

        Ei oo enää jäissä ei, kyl kai se siitä taas ? Ai että vappunaamarit löytyy. Hih, näytti vähän siltä että moni oli jo alkanut hankkimaan sitä "naamaria" ihan nesteen voimin niin ei tarvii enää meikkailla sitten. Nenu punottaa ja naama turvoksissa luonnostaan, eli luomua luomua.

        Jos lie Ali lähtent hankkimaan sitä "wapputorttua" jostain ? :)


    • Alinowich

      Enpäs olekaan tänään mitään herkkuja ostanut mutta käynyt asioilla hankkimassa eräitä tarvikkeita ja tiirailemassa muutamaa kaunista hyllyyn sopivaa säilytysrasiaa ja uusia tietsikan kaiuttimia. Laatikoita en riittävän tyylikkäinä vielä löytänyt mutta luulenpa löytäneen mahdollisen mukavat JBL usb ja 3.5 mm jack liitteiset kaiuttimet joilla pääsisi eroon virtalähdekaapeleista. Täytyy tarkastella uudelleen.
      Houmenna vasta ostetaan munkit ja ladataan Liiterin alkoholittomaan simaan muutama tipp Mount Gay rhummia antamaan aidon siman silaukses.

      • web_sound

        Kajareita siis valkkaamassa? Joku päivä sitten vilkaisin Prisman tarjontaa niin siellä näytti olevan monen merkin "tötteröä" ja laatikoita, mm . tuota JBL:n myös. Muistaakseni ainakin Sony, LG, AEG ja mitähän kaikkea olikaan? Itiksen Prisman kautta katsoin mutta voi olla ettei kaikkia malleja ole myymälä-saatavilla mutta senhän voi tarkistaa eri paikoista, jos sopivaa löytyy.


    • Alirahamaha

      Jees, itse visiteerasin Kaaren Prismassa mikä on vakiopaikkojani Tammiston kauppojen ohella. Siellä oli todella monenlaisia. Mukaan lukien Creativen kaiuttimia joit aktselin aikaisemmin Werkkokaupan netistä.

      Oma Logitech Bassowooferi kolmen kaiuttimen systeemi pelaa kyllä edelleenkin mutta siinä on virtalähteellinen transformaattoripaketti ja en niistä kaikista johdoista ole niin innostunut. Toisaalta jos ottaa USB virrallisen niin ilmeisesti ei varsinaista Elmua saa pystytettyä vaan watit jäävät pakostakin vähiin.

      Se on aito hifistelykin sellaista että pitäis olla ihan omat ampparit joitta sais potkittua muulin ulos kajareista. Olishan se hianoa, mutta ne kaapelit ja tilat. Itseasiassa mulla on hifistelyä varten kuulokkeet. Tosin eivät kovin laadukkaita. Pitäisi ostaa jotkut avo Sennheiserit ja sit saa latoa maltaita melökoisesti tiskiin. Toisaalta sitten pärjäis pienemmällä ja vähäkaapelisella kajarisarjalla.

      No joo, hyvä että kirjoitin. Siinähän se: Kalliit Sennheiserit ja Halvat JBL USB kaiuttimet. Ei muuta kuin huomenna taas laukalle, ellei yleisöltä tule vielkä parempia ehrotuksia.
      a-mummukin voisi konserttivierailijana ja sinfonien naatiskelijan kertoa riittääkö siihen hyvä kuulokkeet ja Cee-lila-Rose voisi kertoa mikä on parasta oikean lattarin ja Kap Verdeläisen musiikin kuunteluun.

      Rahasta ei ole kiinni, sitä on ihan syötäväksikin! :)))))

      • web_sony

        Aamuja.......Piti tarkistaa ettei tullut vaan haamuja, no ei näköjään. Tiedä aina näin aamustuimaan mitä lipsahtaa.

        Pähkäilehän Ali mitkä olisivat parhaat, tai ehkä pitäisi sanoa että sellaiset mitkä ovat sopivimmat sellaiseen kalliokolossa kuunteluun. Ei varmasti kannata studioluokan toistimia hankkia kun ei niistä sitä hyötyä voi pienessä tilassa juurikaan hyödyntää. Liialliset watitkin jää käyttämättä ja isoilla boosteilla alkaa esim. monipiste ´kajareilla herkästi lyömään takakaikuja pienessä tilassa jos volyymia vähänkin nostaa.
        Ei mulla tule koneesta kuin ihan halpis 2.1 -sydeemin tuohon radion lähikuunteluun ja niissä pitää matolaatikkoon tietty tulla se virta, koneelta piuha ja vielä molempiin sivubokseihin piuhat. Vähän parempaan kuunteluun käytän sitten koneelta suoraan 3,5 jackilla kuulokkeita. Käyvät myös sitten telkkuun myös jos ei halua naapureita "häiritä" . Nekin ovat kyllä piuhalla ( 3 vai 5 m?). Wlessit olis tietty ok, mutta hintaa sitten tulee jos niistä laatua hakee.
        Mutta sehän ei sulla ongelma ollut kun seteleitä syöt salaattina leivänkin päällä :)


    • amummu

      Hiljainen on kylätie...Onkohan yks haamu käynyt "marjaanan"ovella ja vienyt mennessään, kun ei melkein ketään näy. Tai sitten on pyörrytty huumaavan auringonpaisteen lumossa.

      Meidän huushollissa siippa hoitaa kautinpuolen. Viimeisin hankinta on Sonosin soundbar. Muita ovat JBL:n tornit, Sonyn boosteri ja Sonosin pikkupurkki. Ja kyllä kuuluu! Boosteria en anna käyttää kun itse olen paikalla. Siippa tykkää voimakkaista bassoista, kun taas minun pääni ei niitä kestä; kuulotutkimuksessa selvisi, että kuulen matalia ääniä liian hyvin ja siksi saan niitä isolla volyymillä kuunnellessani huonon olon.

      Kuulokkeita en itse käytä koskaan: ahistaa eristäytyminen ulkomaailmasta. Sitäpaitsi niiden luoma äänimaailma on kaukana luonnollisesta. Ei missään musiikkiesityksessäkään ole sellaista tilannetta. Myönnän kyllä, että kuulokkeilla - hyvillä - kuulee kaikki äänet lähes täydellisesti, mutta en kaipaa sellaista edes konserttimusiikkia kuunnellessani. Eli kaiuttimilla pärjään paremmin kuin hyvin oli musa siten mitä tahansa. Siippa kyllä useinkin istuu luurit korvillaan, mutta olisikohan siihen joku muu(kin) syy kuin täydellisen musiikkielämyksen hakeminen:)))

      Tänään meinasi käämi (taas) palaa. Kävimme siipan kanssa verovirastossa asioilla. Kävi ilmi, että verottajan laskentasysteemi on susi. Ainakin, mitä tulee ennakkoverojen laskentaan. Siippa on niitä maksellut, ja nyt kun piti muuttaa tuloja uutta verokorttia varten, niin systeemi laski siippani tähän mennessä maksamat ennakot liian pieniksi. Maksukuitit oli kyllä mukana, mistä vaikka kynällä paperille laskien olisi saanut oikean summan. Mutta systeemiin ei sitä summaa voi muuttaa. Joten tästä eteenpäin siippani maksaa vuoden loppuun niitä "maksamatta jääneitä" veroja, eli tavallaan tuplaten. Liikaa perityt saa sitten syksyllä 2017 takaisin, lohdutti täti Verotäti. Sanon vaan, että p...a systeemi. Jos kyseessä olisi muutama kymppi, niin sounot, mutta kun on vähän isompi summa, niin ei enää sounot.

      Nyt lähden ilmapallokauppaan lapsosten kanssa. Saavat siten mieleisensä pallot.

      Iloista Walpurin odottelua!

      • web_verot

        On se vaan ihan erilaista kuunnella kuulokkeilla vaikka töllöstä jotain leffaa tai muuta(kin) ohjelmaa joissa vaimeasti olevia efektejä ei kyllä muuten kuule,sanoi hän. Ja pysyn kannassani :) Eikä millään korviin tungettavia ole ne. Pitikin ihan tarkista nuo omani, ne olikin Pioneerit, ei Sonyt kuten muistelin. ja niihin olen asentanut suodattimet ettei mikään uupperaan kilahtavakaan läpi kuulu.

        Juu, ymmärrän miksi siippasi istuu mielellään kuulokkeet päässä :))
        Liittyikös tuo verokämmi jotenkin yrittäjän ennakkoverojen maksuun vai mikä ihme siellä tökkii. Kyllähän ainakin norm. henkilöverotukseen saa, tai ainakin minä olen saanut muutosverokortin ihan netin kautta tilaamalla.


      • amummu
        web_verot kirjoitti:

        On se vaan ihan erilaista kuunnella kuulokkeilla vaikka töllöstä jotain leffaa tai muuta(kin) ohjelmaa joissa vaimeasti olevia efektejä ei kyllä muuten kuule,sanoi hän. Ja pysyn kannassani :) Eikä millään korviin tungettavia ole ne. Pitikin ihan tarkista nuo omani, ne olikin Pioneerit, ei Sonyt kuten muistelin. ja niihin olen asentanut suodattimet ettei mikään uupperaan kilahtavakaan läpi kuulu.

        Juu, ymmärrän miksi siippasi istuu mielellään kuulokkeet päässä :))
        Liittyikös tuo verokämmi jotenkin yrittäjän ennakkoverojen maksuun vai mikä ihme siellä tökkii. Kyllähän ainakin norm. henkilöverotukseen saa, tai ainakin minä olen saanut muutosverokortin ihan netin kautta tilaamalla.

        Ei oikein se verotäti ollut varman oloinen työssään. Kyseessä oli tosiaan yrittäjän ennakkoverotus. Kun siihen piti yhdistettämän eläketuloja ja remonteissa teetetyt kotityöt, niin kaikki tietysti pitää laskea uusiksi. Siippa yritti uusia korttia netissä, mutta systeemi ei antanut tehdä kaikkia haluttuja muutoksia. Sen se verotäti tiesi vuoren varmasti, että se "koneen" laskema väärä ennakko korjaantuu vasta lopullisen veron laskennassa. Ehdotettiin tädille, että kutsuisi järjestelmän rakentajan paikalle. Ei luvannut. Mutta on se merkillistä, että väärää lukemaa ei voi muuttaa käsin maksukuitilla oikeaksi todistetuksi luvuksi. Vaikeeta on.

        Ei tämä kyllä ensimmänen kerta ollut, kun verotus siipallani poskellaan. Joskus aikoinaan näin keväällä saamassaan esitäytetyssä veroilmoituksessa luvattiin palauttaa kaikki maksetut ennakot. Oliskin ollut totta!

        Siippa on myös noiden "efektien" kuuntelija. Sen soundbarin on kytkenyt telkkariinkin, ja vallankin musaohjelmissa se on kyllä hyvä. Usein hän kuitenkin haluaa kuulla sen kautta muitakin ääniä, just noita peijoonan efektejä, jotka minua taas eivät kiinnosta pätkääkään. Silloin hilpasen kakkostelkkarin ääreen. Miehet ON kummia. MOT;))))


      • web_auts

        Arvasinkin että liittyi tuo verojuttu yrittäjän verotukseen, ja kyllä, ne sydeemit on "viisaat" rakentanut niin ettei niihin juuri muita, liittyviä saa lisättyä, ei vähennettyä kuin vasta verovuoden vaihtuessa. Eli on se sieltä ittestään......

        Täh, mitennii kummia jos haluaa nimenomaan kuulla ne mitä kaikkea hienouksia sinne taustalle on äänitetty ? Huoh, no uupperassa onneks het korvat menevät umpilukkoon jos sellaiseen sattuisi jossain mielenhäiriössä joutumaan (:o


    • CeeBEO

      Erittäin ihanaa, aurinkoista ja lämmintä päivää. Kävin äsken labrassa ja luovutin pari putkea verta. Toivottavasti ei otettu käytetyllä neulalla.

      Täällä on puhuttu kaiuttimista. Meillä on olkkarin nurkassa kaksi pystytornia, B&O:n kaiuttimet, joissa kummassakin on 9 kaiutinta eli 18 yhteensä. Ne eivät ole kuitenkaan yhdistetty tietsikkaani, josta etupäässä musaa kuuntelen, vaan meillä on kaksi Dellin pientä erillistä kaiutinta tuossa takana koneen omien lisäksi, millä etupäässä musaa kuuntelemme. S in L ihmetteli, ettemme ole liittäneet noita kunnon juttuja koneeseemme, heillä on aivan mahtavat omassa kodissaan. Mutta he asuvatkin laakson perukoilla, lähin seuraava talo noin kilometrin päässä. Me asumme kerrostalon toisessa kerroksessa ja naapureita on alhaalla, ylhäällä ja molemmilla sivuilla.

      Ei täällä voi kunnon volyymeilla kuunnella mitään.

      Cesaria Evora on ihana jo näillä härpäkkeillä, mitä meillä on. On meillä pari Akain kaiutintakin tuossa kirjahyllyn yläosassa, nekin käyttämättöminä, koska se stereokin, joka niihin on liitetty, on vain kirjahyllyn alaosassa toimettomana.

      • Cee-Mira

        On meillä noihin 18 kaiuttimeen tietenkin yhdistetty myös B&O:n stereot, missä on Cd soitin ja peräti myös kasettisoitin, mutta harvoin sillä kuuntelemme mitään. Iskelmä- ja nostalgiaradiota silloin tällöin harvakseltaan, cd-levyjä en jaksa kaivaa soitettavaksi vaan kuuntelemme mieluiten Youtubea, mikä on todella helppoa ja mukavaa. En jaksa samaa Cd:tä kuunnella alusta loppuun, paitsi ehkä Cesariaa.


      • web_pioneer

        Morot, "en jaksa paitsi ehkä"... Niin se on kumma että jotain voi kuunnella toistuvasti eikä niin kyllästy mutta toisiin taas jopa kaksi kertaa on liikaa, ja joku Lauri "Pähkän" huutamisen voi keskeyttää kesken eka kipaleen.
        Eihän niitä wempeleitä voi oikein tosissaan "hyödyntää" tälläisissä asuinmuodoissa. Sen hyvin huomaan ja "tunnen" jopa tässä 4. kerroksessa kun tuolla alatasolla on Hifi-liikkeen verkkomyymälä ja siellä joku asiakas haluaa joskus kokeilla ja kuulla eri laitteiden toistoja.

        Siksi nuo kuulokkeet ovat hyvä ratkaisu joilla voi vaikka yöllä kuunnella.


      • amummu
        web_pioneer kirjoitti:

        Morot, "en jaksa paitsi ehkä"... Niin se on kumma että jotain voi kuunnella toistuvasti eikä niin kyllästy mutta toisiin taas jopa kaksi kertaa on liikaa, ja joku Lauri "Pähkän" huutamisen voi keskeyttää kesken eka kipaleen.
        Eihän niitä wempeleitä voi oikein tosissaan "hyödyntää" tälläisissä asuinmuodoissa. Sen hyvin huomaan ja "tunnen" jopa tässä 4. kerroksessa kun tuolla alatasolla on Hifi-liikkeen verkkomyymälä ja siellä joku asiakas haluaa joskus kokeilla ja kuulla eri laitteiden toistoja.

        Siksi nuo kuulokkeet ovat hyvä ratkaisu joilla voi vaikka yöllä kuunnella.

        Joo, kannatetaan: L. Tähkä hiljaiseksi! En jaksa sitä huutamista kuunnella millään vehkeellä.

        En kiistä, etteivät kuulokkeet olisi hyvä keksintö. Ottavat huomioon ympäristön, ettei kaikkien tarvitse kuunnella kaikkea. Onneksi meillä saa kuunnella uupperaakin ilman kuulokkeita. Siippa ei laita hanttiin, vaan aika usein itsekin ryhtyy sonosista etsimään oopperakanavia. Ja sehän vain minulle soppii.


      • amummu
        Cee-Mira kirjoitti:

        On meillä noihin 18 kaiuttimeen tietenkin yhdistetty myös B&O:n stereot, missä on Cd soitin ja peräti myös kasettisoitin, mutta harvoin sillä kuuntelemme mitään. Iskelmä- ja nostalgiaradiota silloin tällöin harvakseltaan, cd-levyjä en jaksa kaivaa soitettavaksi vaan kuuntelemme mieluiten Youtubea, mikä on todella helppoa ja mukavaa. En jaksa samaa Cd:tä kuunnella alusta loppuun, paitsi ehkä Cesariaa.

        Minulla on vähän sama juttu, että monesti mieluummin kuuntelen YT:ia kuin kokonaisia cd:eitä. Tässä koneessani on aika hyvät kajarit itsessään, ja ne riittävät hyvin minulle, etenkin kun musiikki soi taustalla.

        Minulla on yksi kappale, jonka alkaessa radiossa nupit menevät oitis kaakkoon. Ja se on Olivia Newton Johnin Xanadu. Silloin menee boosterikin päälle. Minulla ei ole po. levyä ja koneeni volyymi ei riitä YT:n kautta kuunnellessa. Se on ainoa musakappale, jonka bassojakin kuuntelen täysillä, komppi ja koko sovitus on loistava. En mitään ooppera-aariaakaan kuuntele koskaan täydellä teholla, mutta Xanadu vei meikää jo ekalla kuulemalla, ja aina vain jatkuu.

        No joo, on kyllä toinenkin kappale, jota kuuntelen täysillä ja se on Hatsjaturjanin Naamiaisvalssi.


      • CeeMetsäkukka
        amummu kirjoitti:

        Minulla on vähän sama juttu, että monesti mieluummin kuuntelen YT:ia kuin kokonaisia cd:eitä. Tässä koneessani on aika hyvät kajarit itsessään, ja ne riittävät hyvin minulle, etenkin kun musiikki soi taustalla.

        Minulla on yksi kappale, jonka alkaessa radiossa nupit menevät oitis kaakkoon. Ja se on Olivia Newton Johnin Xanadu. Silloin menee boosterikin päälle. Minulla ei ole po. levyä ja koneeni volyymi ei riitä YT:n kautta kuunnellessa. Se on ainoa musakappale, jonka bassojakin kuuntelen täysillä, komppi ja koko sovitus on loistava. En mitään ooppera-aariaakaan kuuntele koskaan täydellä teholla, mutta Xanadu vei meikää jo ekalla kuulemalla, ja aina vain jatkuu.

        No joo, on kyllä toinenkin kappale, jota kuuntelen täysillä ja se on Hatsjaturjanin Naamiaisvalssi.

        "No joo, on kyllä toinenkin kappale, jota kuuntelen täysillä ja se on Hatsjaturjanin Naamiaisvalssi."

        On juuri se valssi, jonka olisin halunnut omissa häissäni soitettavan, mutta ei ollut rahaa ostaa levyä, sulho intissä ja minä köyhisperheestä kotoisin, joten jouduimme tyytymään U:n veljen häävalssilevyn toiseen puoleen, eli Metsäkukkia soi, kun heillä oli Syysunelmia. Sikäli hassua, että heidän maaliskuun häissään soi syysunelmia ja meillä marraskuussa metsäkukkia.


      • CeeTaloton
        web_pioneer kirjoitti:

        Morot, "en jaksa paitsi ehkä"... Niin se on kumma että jotain voi kuunnella toistuvasti eikä niin kyllästy mutta toisiin taas jopa kaksi kertaa on liikaa, ja joku Lauri "Pähkän" huutamisen voi keskeyttää kesken eka kipaleen.
        Eihän niitä wempeleitä voi oikein tosissaan "hyödyntää" tälläisissä asuinmuodoissa. Sen hyvin huomaan ja "tunnen" jopa tässä 4. kerroksessa kun tuolla alatasolla on Hifi-liikkeen verkkomyymälä ja siellä joku asiakas haluaa joskus kokeilla ja kuulla eri laitteiden toistoja.

        Siksi nuo kuulokkeet ovat hyvä ratkaisu joilla voi vaikka yöllä kuunnella.

        " Niin se on kumma että jotain voi kuunnella toistuvasti eikä niin kyllästy mutta toisiin taas jopa kaksi kertaa on liikaa, ja joku Lauri "Pähkän" huutamisen voi keskeyttää kesken eka kipaleen".

        Totta, joitain kappaleita voin kuunnella alituiseen, jopa päivittäin, jopa useaan kertaankin, aina vaan tuntuu yhtä ihanalta, aikoinaan Malmin Helioksen baarissa jukeboxilla soitin joka päivä ainakain kertaalleen esim Rolling Stonesien "It´s all ower nown, vaikka se on aika yksinkertainen nykykuuntelulla. Taikka Animalsien Nousevan auringon talon, mikä on todella mahtava kappale edelleen. Vielä mahtavampi se on Frijid Pinkin esittämänä.


    • web_dummy

      Kovvoo peliä, kovvoo peliä eikä ees Bostonissa. Taas tuli käytyä......arvaattekin missä? Joo joo, uskotaan ettei pitäisi mutkun piti kuitenkin, reilu kasi ja sitten nyt puhallusten jälkeen...jäitä jäitä! Eikä lasiin sittenkään :(

      Aika messevä keli jopa lämpöjen suhteen, aamulla kyllä tuuli tuntui vielä kylmältä kauppakeikalla mutta nyt ihan muulta, ei toki varjoissa vielä kesä ole.
      Alin ketele tais tehhä sen simasekoituksensa ja on urvahtanut reteot päällä uusien kajarien lumoon. SuSi:n kirveenvaihtaja lieneekin synttäreillä mutta mites me ny olis(kos) Whota loukattu kun ei edes äänimerkkiä?
      Voihan olla et hällä menee aika niiden Panaman tilien tyhjentelyssä ja miljoonia piilotellessa taas eri paikkaan.

      • web_tio

        Niin musiikista (mieltymyksistä) ettei se aina tuo vähän "iskevä" bassotuskaan välttämättä kappaletta pilalle pistä jos muut elementit ovat kohdallaan. Tässä ne ovat mutta tämä tietty oma mielenpide ;)
        Ali voi testata boostia kunhan ei ikkunoita heläytä pihalle, tai huutaan ainakin ensin varoituksen "ampu tulloo" !

        https://www.youtube.com/watch?v=c0NLX8sETUs

        Ps. Puhelinlangoillakin ihan kuunneltavaa , ainakin muutamat....


      • Cee-Mira

        Sitä on taas rasitettu klabbia viimeisen päälle, onneksi on pakastin, mistä saa jäitä siihen, vaikka ei lasiin laittaisikaan. Minäkään en jäitä käytä, ainakaan lasissa. Huone-, taskulämmin tai jääkaappikylmä riittää:-)


      • web_cock

        Ei ny viimeisen päälle ihan passaa, kyllä se kybä olis mennyt mutta sitten olis alkanut olla "sukkanauha viimeisessä pykälässä", noinkin sitä joskus kestävyyttä arvioitiin.
        Vois tuossa tietty vaikka yhen Laitilan kipata kun nyt kerran sait ylipuhuttua, vaikka väkinäistähän se onkin :)


    • Alifire

      Ootta näemmä joutuneet kuuntelemaan liikaa Läyri Pähkän "olisipa morsian ensi kesänä" piisiä.
      Joskus hyvinkin yksinkertaiset piisit ovat hyvin kuunneltavia vuosikymmenestä toiseen.

      Yksi sellainen hyvin yksinkertainen piisi on "The ring of fire"

      • web_likes

        Jep, kyllä voi Cashin kipaleita monia pitää sellaisina jotka koruttomuudessaan elävät aina.


      • CeeBlues

        Jes, Cashin kipaleet ovat letkeätä kantria, mitä on kiva silloin tällöin kuunnella. Ja blues on aivan ihanaa, jos sitä soittaa pari laitapuolen näköistä miestä, toisella ei hampaita juurikaan suussa ja ääni on viskin särkemää. Blues ei saa olla liian siloista, että se on nautittavaa kuultavaa.


      • web_mamba

      • web_summer

      • CeeRokkari

        Siltä vaikutti. Oli letkeää rokin ja latinon sekoitusta.


      • CeeCR
        web_summer kirjoitti:

        Ja TulivarvasAlille letkeää matkamusaa ja tätähän tässä vielä "etsitään". Jos tekee "häijyä" itse videon kuva niin kannattaa kuunnella vain itse musiikki.

        https://www.youtube.com/watch?v=A8a6kHQN9BA

        Chris Rea on taattua pehmeä-äänistä saundia, radalla kulkeva nopea vauhti kyllä aiheutti melkein matkapahoinvointia. Häneltä ovat myös ihanaa musaa Road to Hell sekä Blue Cafe.


      • web_walking

        Samaa teki täälläkin sillä varoitinkin :) Yhteen aikakauteen niin nämä soi meillä aika usein myös. Kova porukka jonka tyyliä ei kukaan ole pystynyt coveroimaan ja tuskin pystyykään, samoin voisi sanoa sir Elton Johnista.

        https://www.youtube.com/watch?v=kd9TlGDZGkI


      • CeeDire
        web_walking kirjoitti:

        Samaa teki täälläkin sillä varoitinkin :) Yhteen aikakauteen niin nämä soi meillä aika usein myös. Kova porukka jonka tyyliä ei kukaan ole pystynyt coveroimaan ja tuskin pystyykään, samoin voisi sanoa sir Elton Johnista.

        https://www.youtube.com/watch?v=kd9TlGDZGkI

        Tämä Dire S on ja mahtava bändi, meilläkin on pari heidän älppäriänsä.


      • web_living

        Juu, mulla on taitaa useita heidän älppyjä cd-llä ja olisko joku dvd:kin. Niitä eri bändien ja artistien löytyy hyllyistä kait joku 150 cd dvd:tä ettei kaikkia edes muista. Käääk, ja montakohan sataa kasettiakin tuolla laatikoissa on. No paljon ja se on vain arvaus, laskemaan ei arvaa ryhtyä :)


    • web_swing

      Tuosta Dire Straitsistä Ali voi sanoa basistille että pistääs vähän harjotellen, vaikka cipaleesta Sultans of Swing. No onhan maestro Knopfler aika peto skeban kanssa, tuntuu että syntynytkin se jo käsissä.
      Mulla on muuten vielä ihan konserttitaltionteja tallessa noilta VHS-nauhallakin, ja toimivat. On niitä paljon muitakin kyllä.

    • Alirelluttelija-Koss

      Oli varsin hyvä tuo Rean Looking for the summer piisi. Siinä testasin uudelleen tuon vanhan kaiutinsarjani bassot. Kyllä ovat lopulta niin hyvät että taidan jättää ne paikoilleen. Miksi niin hyvät vaihtaisi. Katsoin sen merkinkin uudestaan, eikähän ne mitkään Logitecin kajarit olleet vaan Creativen bassovooef ja 2 satelliittidiskanttia missä molemmissa 2 diskanttikaiutinta ja oikeella täyssähköllä toimivat sisäänrakennetulla vaffistimella. Kyllä niilä kelpaa tuollaista je jopa sellaistakin musaa kuunnella kun siinä käden korkeudella on vielä kaiuttimien katkaisu missä ovat volyymi ja basso-diskanttisäätö sekä 3.5 mm jack joihin voi laittaa kuulokkeet jas haluaa ja samalla kytkeytyvät kajarit irti. Siis vaan shoippailemaan kuulokkeita. Niihin saa jos haluaa pistettyä tonnin kaksi mokomiin pikkuvehkeisiin mutta kyllä jo 200 ege luokassa taitaa saada normaalikäyttöön varsin laadukkaat. Sellaisia katselemaan.
      Tänään sain melkein rellullisen kamaa poistettua. Vielä projektiin kuuluu toinen rellullinen

      • web_enjoying

        Luulen kyllä että noilla pärjää ihan hyvin mitä kerroit ja sitten jos kunnolliset kuulokkeet ovat niin ei juuri muuta kaipaa. Olis vähän eri asia jos asuis omassa kartanossa jonka takapihallekkin pitää kuuluvuuden riittää hehtaarin swimming poolin toiseen päähän :) Ja baarihan tietty pitää olla trashilla ja molemmissa päissä allasta.....


    • Aliluuttu

      Joskus kyllä tekisi mieli olla sellaiset bassot, että kananpaskaseinät hajoisi kun vähän jyräyttäisi. (Tässä vanhassa talossa on osa väliseinistä sitä kuuluisaa "kananpaskaa" u nou! )

      Jotenkin tuntuu siltä, että miesten musiikkimaku vetää puoleensa bassoja ja sitten ihan korkeita ääniä, ainakin minun kun vielä kuulen heinäsirkankin sirinän (siis viime kesänä vielä kuulin) Banjo ja balalaikka soivat myös mielellään korvissani.
      kuten balalaikkaa vastaava kreikkalainen "luuttukin". Sen oikeaa nimeä en juuri nyt saa mieleeni.

      • web_tuumii

        Aamut, ja Ali on tuumaillut josko "jyräyttäs" että raplingit putois vähintäin? Älä hitossa, tulee kallis lasku kun korjaavat.
        Jaa, mikäs se ny olikaan tuo kreekujen soitin? Ei tule kyllä mieleen kuin joku sirtaka tai sentapainen. No samapa tuo.

        Mutta luuttu, äääh, vähän pitäis pyyhkäistä kun tulee se kurmuuttaja sitten ip:llä pöllyttämään meikää huomiseen asti :) Voi miuta ja selekä parkaa taas.....


    • web_zorbas

      Pitihän tuo kehvel tarkistaa, mikään sirtaka, sirtaki on yks niitä tansseja. Mutta busuki tai bouzouki, kummin vaan niin sehän se on.

    • Alkuperäinen-Rapu

      Hauskaa Vappua!

      Se on nyt sitten taas tämä Kevään juhla! Minulla on hyvin mielessäni yksi kaukainen vappu, mutta se on suljettu muistojen laatikkoon.

      En leiponut munkkeja, enkä tehnyt simaa, mutta ostin varmuuden vuoksi kaupasta noita molempia, kuten jo aiemmin kerroinkin. Hyvä että ostin, koska kaksi lapsukaista tuli mummia tervehtimään eilen ja hyvin maistuivat myös nuo kaupasta ostetut vapputarjoilut.

      Meillä on uusittu kokonaan tuo lasten leikkipiha viime viikolla. Kaivuri iski "päreiksi" sieltä kaikki vanhat ja nyt siellä on vain leikkimökki (se on entinen), hiekkalaatikko ja keinut. Kiipeilyteline ja liukumäki menivät kokonaan pois. Olivat kuulemma jo aikansa palvelleet. Lapset menivät kokeilemaan keinuja ja minäkin menin katselemaan heidän keinumistaan. Hyvät olivat kuulemma keinut, paremmat kuin entiset.

      Minä en ole ollut koskaan innokas vapunjuhlija. Yleensä olen tehnyt pihatöitä vappuna. Haravoinut pihaa - ja keittänyt niitä munkkeja. Lapsilla kaikilla on omat perinteiset Ullanlinnan piknikit ystäviensä kanssa ja myöhemmin syömään ravintolaan. Oikeastaan tuo joka vuosi toistuva Ullanlinnan piknik on vanhemman tyttären perheellä jokavuotinen jatkumo, mutta pojan perhe ja nuorempi tytär käyvät siellä myös heitä tervehtimässä jossakin vaiheessa. Heillä on omat kaverinsa ja menonsa.

      Minä aion saunoa, syödä saunankiukaan yläpuolella olevalla pannulla kuumennettuja nakkeja ja lisäksi perunasalaattia. Istun ja ihmettelen viherhuoneessani simaa juoden (voin juoda yhden siiderinkin), ja en kaipaa mitään sen kummempaa vappuriehaa.

      Tavataan, kenties vielä tänään. Kestämistä weepelille leikkeihin - me muuthan pääsemme helpolla.

      Ai niin, meinasi unohtua kertoa, että tein Hesarissa testin kuka "verisen menneisyyden" vasemmisto johtaja olisin ja sain vastaukseksi: Karl Marx?

      • web_horiop

        Kuin myös Klara Vappen ellei ehdi sitten illalla mitään kirjailla enää. Riippuu mihin aikaan hurmarin kans "sipataan" kun meni jo viime yö vähän kehnoiksi :( Ja nyt vielä joutuu yhdet paperit tekemään kun kuulema pitäisi olla ma viemässä niitä maistraattiin, mutta eiköhän tässä sekin järjesty. Waarit venyy ja paukkuu muttei helposti katkea :) Toivottavasti.......

        Nyt jo sitten kuumeisesti kysellään koskas sinne periferiaan? Aikanaan aikanaan, laitetaan "kioski" kainaloon ja hävitään ellei jo "loma" iske jo ennen sitä.


      • Alkuperäinen-Rapu
        web_horiop kirjoitti:

        Kuin myös Klara Vappen ellei ehdi sitten illalla mitään kirjailla enää. Riippuu mihin aikaan hurmarin kans "sipataan" kun meni jo viime yö vähän kehnoiksi :( Ja nyt vielä joutuu yhdet paperit tekemään kun kuulema pitäisi olla ma viemässä niitä maistraattiin, mutta eiköhän tässä sekin järjesty. Waarit venyy ja paukkuu muttei helposti katkea :) Toivottavasti.......

        Nyt jo sitten kuumeisesti kysellään koskas sinne periferiaan? Aikanaan aikanaan, laitetaan "kioski" kainaloon ja hävitään ellei jo "loma" iske jo ennen sitä.

        Kannattaa miettiä tätäkin lasten suusta kuultua.

        "Mitä tapahtuu kun susi syö kellon?

        "No, aika menee hukkaan."

        Huom. tuo "susi" ei ole sama kuin SU-SI! Varmuudeksi vain kerron.

        Vappua toivotellen täältäkin SUSI-seudulta!


      • web_hups

        Jepsis, homma selevä ja nyt sitten vähän evästä huiviin että jaksaa munkkeja syödä kunhan "äijä " tulee.

        Niin siis SU-SI, entäs jos oliskin nimetty SI-SU? ( Siitarila-Sultala-alue )! Olishan tuo paljon eksoottisempi nimi alueelle.....


    • Cee-Mira

      Iloista vappua kaikille! Sää näkyy ainakin hellivän tämän päivän juhlijoita. Mutta kylmä kylpy on monille fukseille tiedossa, katsoin Hesarista, että esim Lappeenrannassa he laskevat liukumäkeä pitkin Saimaaseen, siellä sun täällä heidät kastellaan milloin mhinkin jorpakkoon taikka suihkulähteeseen. Hui, oikein hampaat jo kalisevat ajatuksestakin.

      • web_rhum

        Kuin myös rannikolle. Ja Joensuussa metsäYlppärin jengi loikki tukkia pitkin Pielisjokeen ! Käääk, skutarallaa ja äkkiä lämmintä juomaa kitusiin....


    • Cee-Mira

      Ravulla on varmaan Kevätpörriäinen. Joskus monta vuotta sitten lapset kävivät myymässä sitä lehteä kotiovellamme, nyt eivät ole käyneet, eikä eilen terkkarissa käydessäni myyjiä näkynyt kauppakeskuksessamme.

      Itselläni on olo kuin osuuskaupan hoitajalla inventaarion aikaan, eli päätä särkee joka puolelta, niska on jumissa ja palelee, kurkkukin on kipeä. Voiko joku lunssa iskeä vuorokaudessa? Olen elänyt suojattua elämää vain kotonani mutta eilen jouduin terkkarissa odottamaan vuoroani yli tunnin ja siellä oli mm yksi nainen jolla oli röhisevä yskä. Luin myös lehdestä, että B-influenssaa on paljon tällä hetkellä ympäri Suomea.

      Että kääk, toivottavasti tämä tunne tokenee tuota pikaa.

      • web_again

        Lue parannuskeino yläpuolelta :)


      • Cee-Mira
        web_again kirjoitti:

        Lue parannuskeino yläpuolelta :)

        Toteutin vihjeesi ja kas kummaa, tunnen itseni täysin terveeksi, ei viluta yhtään:-)


    • Alihähhä

      Win 10 juoruja:
      Nuorin sisareni Tukholmasta raportoi juuri käyneensä toiseksi nuoremman sisareni luon päivittämässä hänen konettaan Win seiskasta Win 10 siellä Kuninkaanlinnan lähellä missä hän asuu ja todennut että ei ihan toiminut sen jälkeen kuin Strömsössä.

      Minä lähetin hänelle seuraavan kommentin: Hähähhähähhähää!

      • Cee-Mira

        Voi sinnuu, vahingonilo lienee paras ilo. Oma koneenikin lähes päivittäin kehottaa siirtymään Win 10:een, mutta en siirry. Saattoi olla heilläkin Kalle Kustaan synttärit taikka vappuhuuman takia vähän hakusessa nämä nettijutut.


      • web_never10

        " Win seiskasta Win 10", hähä hähääää :)

        https://www.grc.com/never10.htm

        Tuon kun lataatte, ajatte sillä läpi skannauksen ja poistatte kaikki : " remowe all 10 files" ja lyötte "disableen" niin ei kiusaa. Lähtee kuin wappuku........a Tölöstä.
        Jos katumusvaihe iskee niin samalla voi käänteisesti palauttaa sen shitin sinne :))

        Ny punkkaan, "pikkuäijä" kurmuutti virrat vähiin......Öitä.


    • Cee-Mira

      https://www.youtube.com/watch?v=E6_mZJk3sqs

      Tässä pitäisi soida upea argentiinalainen tango uruguylaisen laulajan laulamana, Tabare Leyton ja kitaristit. Katsoin äsken upean argentiinalaisen tango-ohjelman Teemalta, siinä oli uruguaylainen orkesteri soittamassa Berliinissä, soittivat ja lauloivat Azor Piazzollan säveltämiä tangoja.

    • Alivappuhähhätodaysimas
    • Alisima-ssa

      Otin tässä vähän simaa ja heti keksin Lauri Lylylle oikean nimen: Lauri Tyly :))))

    • CeeTango
    • Ali-Plen

      Tuohan oli kuin ilmetty mie noin pari kymppisenä. Just noin miekii vein just tollasia naisia kun "tarjoilijat" taputti parketin reunoilla! :)))

      Ja sitten ihan pieni korjaus: Kirjoitin tuolla Cee-Plen. Sen piti kyllä tulla Cee-Purplen mutta kone jätti taas välistä pois kirjaimia. Nyt sen Plen olisi voinut tulkita toisinkin! ;)

    • amummu

      Kaunista wappuaamua!

      Ei uskoisi, että ollaan Suomessa: tuommoinen ilma ja vappu. Uskomaton yhdistelmä!

      Kohta lähdemme mekin stadiin. Meni suunnitelmamme uusiksi. Käymmekin muutaman ystävän kanssa nostamassa espan puistossa Eikalle (E.Leino) maljakot ja vasta sen jälkeen asetumme omalle trassillemme. Takavuosina teimme tuon Eikan keikan joka vappuna, mutta kun rupesimme mökkeilemään, niin jäi moneksi vuodeksi.

      Iltapäivällä sitten grillaamme kotona. Kävimme eilen ostamassa uuden paistokoneen, kun vanha on jo palanut puhki. Eilen illalla sen kyllä jo ikaisesti neitsytajoimme, mutta tänään myöhemmin otetaan uusinta: possun fileetä, sieniä, parsaa, paprikoita ja mustekalaa valkosipulin kera (siis minulle, siippa ei syö mitään vesielävää)

      Eilen kävimme pojan perheen luona vappusimalla ja munkilla. Miniä oli tehnyt valtavan kasan munkkirinkilöitä ja gluteenittomia tippaleipiä. Herkullisia olivat molemmat. Simakin, vaikka itse sanon (minun tekemääni). Tänään heille tulee porukoita Walpurin viettoon ja varmaan munkkikasa kukistuu hetkessä. Elleivät sitten lapset ole niitä yöllä salaa syöneet.

      Nyt pitää lähteä etsimään vappuvaatetta päälle, ja kohta sitten bussipysäkille odottelemaan kuljetusta Hesaan.

      Iloista kevään juhlaa kaikille!
      Tässä vapun ainoa oikea musiikkiesitys

      https://www.youtube.com/watch?v=9fcIx3GQiEk

    • CeeValpuri

      Upean lämmintä vapunpäivää kaikille! Ei voisi parempaa säätä ollakaan. Partsilla on 20-30 asteen välillä lämpö heilahdellut. U istuu nytkin siellä t-paidassa ja sortseissa. Työn päivän kunniaksi U jopa pesi partsimme laseista kaksi sillä ostamallamme Kärcherillä, eikä mennyt kuin 5 minuuttia. Vastapäätä olevassa laivassa vietetään vappubrunssia noin 5 ihmisen voimin. Kannella näkyy olevan grillikin, kaasusellainen, koska ei savua yhtään.

    • Cee-Lila

      Webskukaan ei ole vielä tokentunut hurmarin hoidosta. Kaikki ovat käyneet kuka missäkin, me olemme vain viihtyneet kotona. Olemmekohan tulleet vanhoiksi?

      • web_isku

        Juu eikä tänään ehdi toipumaankaan :) Mutta kyllä luulen että Alillakin menee myöhäiltaan ennenkuin saa ne kamelinkoipensa selviteltyä niistä umpisolmuista, ei hää nääs oo malttant "simahuurussaan" olla noita tankoja vääntämäti yöllä !

        Äh ja niin, heitin illalla tuon ohjelmalinkin siitä millä siitä ärsystä win10:n tyrkyttämisestä pääsee eroon niin siinä on näköjään unisena tullut kirotusvihre. Eli pitää olla se "remowe" tietysti "remove all 10 files". Sitten se käy läpi ja heittää ne mäkeen kun "disabloi" kaikki siihen 10:n liittyvien päivitysten asentumisen koneelle. Siis siitä linkistä lataa, tallenna ja suorita. Se jää sitten passiivisena ladattuihin tiedostoihin jonka voi suorittaa tarv. uudestaan jos vielä tyrkkii sitä (en usko), tai sitten haluaa kuitenkin palauttaa ne kaikki siihen liittyvät päivitykset.

        Näyttää ja tuntuu siltä ettei Micciksellä ole tarkoituskaan sitä vähääkään vanhempiin rautoihin saada toimivaksi. Ja sitten tiputtelee pois 7 & 8.1:ssa toimivia sovelluksia joka päivityksissään. Tarkoitushakuisuus maksullisiin sovelluksiin?


    • web_toukoinen

      Jaahas, täältäkös se julmettu musiikin jytke kuuluikin myöhään iltaan eilen? On näemmä väännetty tankoo jalat solmuun. Ei se ihme sitten että meikälle vielä myöhään illalla ja taas uutta päänsärkyä pukkaa.
      Onse niin väärin, toiset "dokaa" ja toiset joutuu kärsimään seurauksia :(

      Olipas tosissaan harvinainen ilma näin vapuksi. Kyllä oli hurmarilla pää märkänä kun käytiin ap:llä tuolla rantamaisemissa tunti "seikkailemassa", vaikka eihän täällä sellaisia lämpöjä kuin periferiassa jo useita päiviä.

      Olikohan Ceen Uu pesassu ny vaan pari juommalasia, meikällä on niin isot kyllä nuo partsin klasit ettei niitä 5 min:ssa edes ehdi kahta aukaista, kääntää ympäri ja takaisin saati pestäkin.

      • Cee-Partsi

        Jesh, U pesi partsin laseistamme vain kaksi, jotka saa avattua. Pesi molemmat puolet. Meillä on nimittäin ne muut lasit sellaisia, ettei niitä pysty pesemään kuin sisäpuolelta. Taloyhtiö tilaa kerran kesässä niille pesun ulkopuolelta. Silloin pesijät ovat joko nostoautolla liikkeellä taikka tosi pitkillä jatkovarsilla kadulla niitä pesemässä. Silloin pesujälki ei ole kovinkaan hyvää. Mutta aina niistä läpi näkyy.


      • web_putskliin

        Epistä, kyllä helpolla pääsette sitten niistä, tässä kaikki 4 isoa korkeeta kääntyvät ja itte ne on pestävä. Ne vielä meniskin keikkuessa ja kiipeilessä mutta koko alaosan lasituksia ei saa avattua yhtään mihinkään suuntaan niin siinäpä sitä "hauskuutta" riittää kun yli kaiteen yrittää pää alaspäin roikkua ja ronkkia niitä puhtaaksi sieltä poikkitankojen välistä.

        Muutamana kesänä on taloyhtiön puolesta käyty mukamuka niitä pesaisemassa muuta tuloksesta voisi päätellä ihan muuta. Tai sitten ne ovat hypänneet ohi sellaisen jos ei ole ollut erikseen "sopimassa" asiasta ko. ajankohtana.
        Noo, kyllä ne kaikki kerran olen aikaa sitten taas kiillottanut ja saavat jäädä kohta.....


    • Alikala

      Kun oli näin vähäluminen vappu niin tarvitsen erämiesten ja naisten neuvoja. Satuin nimittäin piipahtamaan aidossa preletariaatin kaupungissa Kotkassa maisemia halailemassa ja mennessä poikesin luonnollisesti Ahvenkosken. Abboforsin kalakahvilaasa kahvilla ja kylmäsavulohivoileivällä.
      Siinä tietysti tuli valikoimista noukittua mukaan graavia lohta siivuina, Scanfoodin sipulisillipaloja, tuoretta kirjolohen mätiä lasipurkissa ja kun sattui tarjolla olemaan niin ostin myös hauen mätiä.

      No hauen mätiä en ole koskaan syönyt. Onko kukaan muu ja onko se hyvää ja heisimatovapaata. Suolattuahan se on mutta pitäisikö vielä varmuuspakastaa?

      En nyt kerro mitä kaikkea sieltä kalakaupasta saa mutta ainakin turskanmaksaa ja granaattiomenamehua. Molemmat varsinaisia terveyspommeja

      • web_fish

        No ilmakos alkoi ihan kalalle hais....tuoksua. No mikään suolaushan ei tapa esim. heisimadon toukkia, eikä hauessa elävää haukimadon toukkaa, saati koteloitunutta matoa. Ja kun ei koskaan varma voi olla ostetun tuotteen alkuperästä, tai käsittelyistä niin ainakin mäti olisi aina parasta pakastaa.

        Makuhommat taas ihan maistajan mukaan ,mutta itse en kyllä suurirakeiseen mätiin ole koskaan oikein "otetta saanut", olipa se mistä kalasta tahansa. Kyllähän esim. ahvenen mätipussikin kypsäksi paistettuna ja suolaa ja sipulia on kunnon seleenipaukku. Kunhan kypsäksi on varmasti paistettu niin ei matovaaraa ole.


      • web_fish

        Lisätääs Alille että tuo haukimato on sitten myös pirullinen riesa sisäjärvien siialle sekä muikulle myös. Sen mahd. olemassa olon kyllä oppii esim. siiasta huomaamaan nopeasti. Muikusta vaikeampi havaita.
        Mutta kummassakin kypsäksi kuumennus niin ei terveydellistä haittaa, mutta esteettinen kyllä heti kun näkee kalassa koteloituneena.


    • Cee-Lila

      Apen asunnossa vasta isot lasit olikin, 9 kääntyvää lasia ja korkeita, asunto oli pienempi kuin meillä ja 9 kerroksessa. Ei ole enää meidän hallussa.

      • web_kääk

        Näissäkin taloissa joissain isoissa kulmahuoneistoissa on ihan älyttömän kokoiset nuo lasitukset. Onhan tässäkin 3 seinää partsista lasituksia, eli sisäseinät myös lähes pelkkiä ikkunoita.


      • web_hih

        Huomenta ja hahahhhaaaaa..... Juu, ihan hyviä läppiä monesta hommasta ja etenkin winistä ja Applesta. :)) Miksei muistakin...... LOL.


    • amummu

      Kaunista aamupäivää täältä böndeltäkin!

      MUTTA MIHIN OVAT LINNUT HÄVINNEET? (anteeksi huuto).Tänä aamuna auringon nousun tienoilla olin taas pitkään hereillä. Avoimesta makkarin ikkunasta kuului jotain ääniä, mutta ei juurikaan linnun. Meille liikenteen ääniä kuuluu hyvin vähän, joten niihin ei linnunlaulu huku, eli liverrystä ei vain ole (kuuloni kyllä pelaa). Aiempina vuosina aamuvarhaisella linnnunlaulu, etten sanoisi -karjunta, kuului ylimpänä, mutta on vuosi vuodelta vähentynyt ja nyt lähes mykistynyt. Web*, missä ne kevään laulajat ovat?

      Toisaalta, tänä keväänä on taas tullut pihapiiriimme faskupari. Niiden rääkäisyt kyllä vastaavat muiden lintujen ääniä yhteensä. Mutta (onneksi) rääkyvät vain silloin tällöin.

      Pihatöitä olisi nyt vaikka muille jakaa ja sääkin suosisi. Mitään en kuitenkaan pysty tekemään. Olemme mukavassa? kierteessä. Pihapatiomme tarvitsee uuden "lattian", kun kaivauksissa sekin oli yhtenä suuren kuoppana, ja vanha, kulahtanut laatoitus hävitettiin. Uusintaan ei kuitenkaan päästä ennen kuin nyt sille varastoidut pihatavarat (mm. kaksi julmetun isoa grilliä; vanha odottaa kuljetusta tunkiolle) ynnä terassin rakennuskamaa ja pari säilytyslaatikkoa siirretään pois. Mutta nurmikkoalue on vielä pelkkänä multana, ja sille pääsee latomaan kamaa vasta useamman viikon päästä.

      Terassia pitäisi korjata, kun rojahti kaivuissa yhdeltä reunaltaan, mutta siihenkään hommaan ei pääse, kun senkin kalusteet pitäisi voida nostaa työn alta jonnekin. Eli, työhuolet minulta ohi - toistaiseksi. Voin siis keskittyä vaikka tämän koneen kanssa hoosaamiseen. Pitää nimittäin ruveta tutkimaan netistä jääpakastekaappivalikoimaa; vanha menee uusiksi. Varmaan kohta leviävät sitten tiskikone ja hellakin, kun kaikki kolme konetta hankittin samaan aikaan. Ovat kyllä palvelleet jo toistakymmentä vuotta. Eipä taida enää niin kestäviä saadakaan.

      Hyvää alkanutta viikkoa; kesä jo vaanii!

      • web_birds

        Vai linnut "hävinneet"? Noh, hävisikös siitä pihapiiristä jotain olennaista, puita , pensaita tmv? Nyt on jo kyllä se hetki että niillä alkavat olla useimmilla lajeilla kosiohommat selvät ja pesätkin valmiina ja silloin ne luonnostaan "mykistyvät".
        Pare vähän "mute" päällä kuin haukan per.........ssä esimerkiksi.

        Niin vaanii ja "hoputus" käy yhä kovemmille kierroksille mutta eipä taida irki päästä vielä tällä viikolla, taas tuokin yks hiijen arkipyhä sotkee lukujärjestystä ja muutakin vielä sekaan. Tein jo keskustaan keikan ja ny sitten pitäisi kioskikin avata mutta kyl maar syön piruvie entex.


      • amummu

        Kyllä syksyllä muutaman puun jouduimme tontila kaatamaan. Kunta sitä vaati, kun tontillamme kulkee joku kunnan iso putki, ja puiden juuret vaarana sille. Vaan eipä osallistunut kunta kaatoon saati sitten jälkien siivoamiseen. Toki saamme halkoaineksen pitää (käyttöhän sille on, kun on takat ja puukiukaat) mutta se oksaroju, ja tietysti kaikki työ jää meidän kontollemme. Ja verotus eiku kiristyy.

        Mutku ne tsirpit ei laulaneet aikaisemminkaan keväällä, pesäpuuhien aikaan. Eli kyllä ne ovat oikeasti vähenneet/loppuneet.

        "Muten" tiiän, mut toi haukan pee, siitä ei vielä kokemusta, mut kertahan se on ensimmäinenkin.


      • web_tsirpy

        Vaikea sanoa mutta jos siinä meni just sen peipon, kirjosiepon tai muun laulupuut ja maisema muuttui liiaksi? Mutta kyllä monella lajilla on vähenemistä havaittu ja tutkijoillakaan ei oikein selvillä ole miksi niin. Täälläkin mm. viime kevään pesintöjen poikaskuolleisuus oli normaalia suurempaa mutta sekään ei selitä miksi monen lajin "kato" tapahtuu enemmän niiden talvehtimisalueilla kuin täällä. Näin mm. usean vesilintulajin kohdin ja myös usealla muullakin.

        Vastaavasti muutamat lajit täällä ovat siirtyneet myös yhä pohjoisempaa kohden pesimään joka taas selittynee että eliolot ovat muuttuneet suosiollisemmaksi, kuten syksyjen jatkuminen lämpiminä aika pitkälle. Ja usea laji on taas osoittanut elpymistäkin sekä urbanisoitumista myös, kuten sepekyyhky. Muistaakseni oli aiemmin varpusistakin puhetta niin mielestäni niiden määrät ovat huomattavasti ainakin täällä runsastunut muutaman vuoden takaisesta. Samoin pikkuvarpunen.
        Ja niin haukan peestä ? Moni haukkalaji ja pöllöt ovat löytäneet cityjen ruoka-apajat. Mutta eipä noita kannanvaihteluja oikein osaa selitellä, niitä tapahtuu välillä syklettäin isojakin muutoksia eikä tutkijatkaan osaa niitä selittää miksi näin. Toki paikallisesti voi löytyä selviäkin tekijöitä.
        Mutta en mää ainaskaa oo teitin birdejä syönny, ennen on ollut ne naapurin katit asialla :)


      • web_muni

        "Sepekyyhky" ? Aaaghhhhh..... Sepelkyyhky. :)


      • amummu
        web_muni kirjoitti:

        "Sepekyyhky" ? Aaaghhhhh..... Sepelkyyhky. :)

        No siinähän se on susi pulun vaatteissa!


      • web_katselmus
        amummu kirjoitti:

        No siinähän se on susi pulun vaatteissa!

        Älä älä kuule mulla ala yhtään....... ! :) Tai jos sittenkin niin höyhenissä? Kyllä meinaten höyhenet ja sulat pöllysi tuolla lahden rannoilla kun joutsenet ottivat reviireistä rajanvetoa. Ei ollut ihan "paalut paikallaan" .


    • Cee-Lila

      Lämmintä ja kaunista säätä on täälläkin. A-mummulla on kuin Rachel Carsonin kirjassa eli äänetön kevät. Kun tarkemmin ajattelen, ei meilläkään juuri linnut laula, enää. Ovat varmaan ja hautomispuuhissa, silloin on oltava hiljaa.

      • web_hätsis

        Niinpäs, ei enää vedä mustarastaatkaan sellaista konserttoa läpi vrk:n kuin muutama hetki vielä sitten vaikka siinä on laji joka ei ainakaan ole vähentynyt. Mutta eiköhän tälle päivää ole "haudottu" tarpeeksi, toivottavasti ei munittu pahemmin, joten voisi harkita tossutusta ja ah niin ihanan koivun siitepölyn nauttimisesta :) Nyt sitä taas alkaa saamaan, huomasi eilen jo.


    • Alisussiunatkoon

      Noista kadonneista linnuista vielä havainto. Piipahtaessani eilen maisemia halailemassa niin näin matkan varrella pari kissa hiiviskelemässä pelloilla pyyntiviettiään terävöittämässä.
      Ensimmäinen havainto oli sangen huvittava ja siksi pisti silmään. Se oli nimittäin lumivalkea hirmuisen kokoinen hyvin siistissä kunnossa oleva kotikatti mutta päästetty Sipoossa pellolle harjoittamaan viettiään.

      Kyllä kissoilla ja kissanomistajilla on melkoinen vastuu ainakin täällä asutulla alueella tapahtuvasta pikkulintukadosta. Kissa kun ei koskaan kadota metsästysviettiään vaikka olisi kastroitu ja syötetty Grönlannin katkaravuilla.
      Useimmat koirat taas viis veisaavat fågeleista ellei niitä ole opetettu tai jalostettu siihen kuten "Irlannin susikoira"

      • web_cat

        No joo, moni ei usko kuinka ison jäniksen tai rusakon pennun täyskasvuinen kissa nappaa ja voi raahata pihaan näytille. Puhumattakaan lintujen pesistä ja pienistä poikasista joille muuten myös kurre on yhtä pahalainen peto.


    • web_auts

      Voi ketale meikää, ei olis pitänyt yht`äkkiä lähtee "kesäkumeilla" ja slikseillä raapaisemaan noin pitkää lenkkiä ei. Nyt käpälät huutaa oikeasti "hoosiannaa" ja molemmat vielä. Vaikka ne sisäänajetut ihan huolella olikin jo mutta erilaiset ovat erilaiset. Nooh, tyhmästä päästä tunnetusti kärsii sitten muukin ruppi.

      • Cee-Lila

        Voi sinua Wekkulia, kun et malta niitä klabbejasi säästellä. Olisit laittanut vähintään kitkat vielä alle.


      • web_eisäästä

        Äääh, oon meinannu et kyllä ne sitten joskus ehtii "huilata", mitä niitä säästelemään. Liikettä ne nivelet kaipaa, ei makoilua. Ihme vaan miten silti "vanhat tutut" tossut vaikka vaihtaa niin eritavalla iskee jalkoihin.
        Olenkin aina ihmetellyt miten pirussa naiset pystyvät niitä hiton korkkareita pitämään, saati niillä kävelemään? Mutta näkeekin tuolla vaikka minkä tyylin "koikkelehtijaa" sellaiset jalassa. Ei sentään lenkkipoluilla :)


    • Alisussiunatkoon

      Sus siunatkoon tuota itsensäkiduttajaa Wipeljiä.
      Toivottavasti edes älyää joka päivä itsekiduttamislenkiltä palattuaan siemaista tuhdin lasillisen glucosamiinivettä ;)

      Eikkakin oli taas joutunut sairaalakierrokselle mikä kestää ainakin toukokuun kun paikkaillaan makuuhaavoja etc. Siellä sun täällä. Muuten oli kyllä tajuissaan ja naureskeli miun puujalkavitseille.

      • web_oil

        Kuka helekata nyt mitään "niliviäisöljyjä" ryyppäämään, tai no, voi niillä olla jotain vaikutustakin, ainakin jos uskoo niin :) Kyllä se melkein siinä vaiheessa kun nivelet ei itte enää voitele itteään niin melkein ainoa keino säännöllisesti piikillä painaa ompelukone-öljyä sinne.

        Tuo makuuhaavahomma onkin hankalampi riesa jos eivät kunnolla enää umpeudu, siinä on kaikkien mahd. pöpöjen saanti herkässä.


    • Aliskabaleicester

      No mutta kukas se täällä, keskellä yötä, kesällä kukkuu?
      Eikka olikin Malmin sairaalan eristyspuolella eli sairaalabakteerin mikä lie MRS se nyt olikaan takia. Vierailut kuitenkin sallittuja mutta hoitsut kulkee pölysuoja kärsällä ja kovasti aina siivoavat oksidoivalla pesuaineella millä Örjan ja minäkin sitten lähtiessämme kädet siveltiin. Olisi siellä ollut sitä tavallista käsidesiäkin mutta minä kemistinä huomasin heti siivoojien pintapuhdistus tuotteen oksidoivan eli sairaalabakteeritkin tappavan tavaran.

      Oli muuten kalliin näköinen huone sellainen yhden hengen huone kaikennäköisillä laitteilla. Ei mikään ihme että sairaanhoito on sairaan kallista kun tuollaisella varustuksella olisi operoinut yhtä kehitysmaan kirurgisen sairaalan osastoa.

      • web_mars

        Ali on kukkunut, lie taas välilä nukkunut?
        On ne tyyriitä bokseja ne eristyshuoneet kun niissä on lähes kaikki tarvittavat erikoislaitteetkin. Tuohan MRSA on se yleisin riesa sairaalabakteereista jota myös elintarvikkeissa voi esiintyä. Eikä tarvitse kuin olet ollut esim, sairaalassa sellaisessa huoneessa jossa joku sitä sairastaa niin olet itsekin papereissa sitten mahdollinen kantaja. Siitäkään ei välttämättä edes potilaalle itselleen kerrota ellei oireita ole. Voi selvitä sitten itselleen kun seuraavan kerran joudut vaikka operaatioon. Ja lykkäävät eristyshuoneeseen kun menet. Näin muuten kävi itselleni kun joskus -02 menin Kirraan niin "epäilys" näkyi papereissa v:lta -97 Töölöstä jossa samassa huoneessa yksi olijoista oli tuota sairastanut.

        En tiedä onko menettely muuttunut mutta kyllä se hieman suivasi ettei tuollaista kerrottu heti jälkeenpäin ja olisi kokeet otettu. Tuon Kirra-reissun jälkeen ne vasta tehtiin eikä mitään ollut ( onneksi), vain "epäilty kantaja".

        Jaa niin, ja huomenat ! :)


    • amummu

      Se on päivää, että pätkähtää!

      Tuo MRSA on kyllä melkoinen tappajakin, jos sikseen tulee. Eräs sukulainen sai sen polvileikkauksen yhteydessä. Hän kärsi taudista pitkään, rajussa lääkityksessä. Ja siihen vaimeni elämä hissunkissun. No, tosin oli mies jo vanhakin, päälle kasikymppinen, mutta hyvässä kunnossa ja virkeä muuten, että sukunsa tapaan olisi varmaan elänyt satavuotiaaksi ilman tuota sairaalabakteeria. Toivottavasti lääkkeet ovat nyt kehittyneempiä ja Örjan saa sellaista hoitoa, että pääsee bakteerista eroon.

      Pidä sinä Web_* kans huoli, ettet niitä klabbejas aja semmoiseen kuntoon, että joku pöpö pääsee iskemään. Ei tartte olla edes sairaalabakteeri, kun heikkoon kohtaan (sinunkin vuosillasi:), meikäläisen puhumattakaan) voi iskeä mikä tahansa muu taati, ja huonolla onnella jää dallailu oikeasti pitkäksi aikaa. Oman rupin ylenpalttinen rääkkäys on kyllä kanssa yhdenlainen tauti. Pitäisi kuunnella milloin on hyvä. Ja kun ei ole hyvä, niin pitää huilata tai vaihtaa liikkumisen muotoa, ettei rasitus kipeässä kohdassa jatku. Mee uimaan! Tai aloita joku ilmailuharrastus (ei laskuvarjoilu eikä siivet selässä juosten lentoon lähtö); rasittunutta paikkaa pitää kevittää:D

      Minä tästä kohta tukan leikkuuseen, kettiksen kuljetukseen ja sitten alankin jo valmistautua illan oopperaesitykseen. En mene Stadiin saakka , vaan jään naapurikaupunkiin.

      Onkohan Rapunen lähtenyt taas merille, kun ei kuulu minkäänmoista rapinaa.

      • web_tauko

        No zsot zsot zsot , jotain rajaa sentään ! Kyllä se uupperavimmatus on jo paljon pahalaatuisempaa taatia kuin lenkillä käynti. Mahd. liikkuvia osia nivelissä voidaan jopa korjata mutta päähän juurtunutta? Ai ai pahalainen sentään :))

        Jaa ja joo, luulen että " saksiniekat" ovat kääriytyneet hösäriin kesähellettä piiloon...

        Ps. Mee itte muuten uimmaan siitä ja järveen vielä sittenkin :D


      • amummu
        web_tauko kirjoitti:

        No zsot zsot zsot , jotain rajaa sentään ! Kyllä se uupperavimmatus on jo paljon pahalaatuisempaa taatia kuin lenkillä käynti. Mahd. liikkuvia osia nivelissä voidaan jopa korjata mutta päähän juurtunutta? Ai ai pahalainen sentään :))

        Jaa ja joo, luulen että " saksiniekat" ovat kääriytyneet hösäriin kesähellettä piiloon...

        Ps. Mee itte muuten uimmaan siitä ja järveen vielä sittenkin :D

        Tähän järveen en suinsurminkaan mene uimaan. Sanovat, että vesi on uimakelpoista, mutta ei minulle. Kettis kyllä hoitaa talviturkin heiton heti, kun sen rantaan vain vien. Uskon, että se uneksii ennemmin uimisesta kuin esim. tyttökoirista. Niin mahoton uimari se on. Nuorna miesnä suoritti jotain kettiskokeita, ja oli ainut joka läks järvestä kumiankkaa hakemaan. Ketun luolaan ei vastaavasti sitten halunnut.

        Kyllä on kalliiksi hiusten leikkuukin tullut. Aiemmin olen leikkauttanut aina jonkun toisen toimenpiteen yhteydessä, enkä ole kysellyt leikkuun osuutta hinnasta erikseen. Nyt maksoin 39€, ja siinä oli jo eläkeläisalennuskin mukana. Ja lyhennettiin vain latvoja pari senttiä ja otsista sentti, ilman mitään porrasteluja tai muita muotoiluja. Eli alentamaton hinta olisi ollut pikkusen vajaa 50€. Ja aikaa meni 20min! Pitäsiköhän niitäkin hintoja vähän halpuuttaa.

        Mutta ilma on taas kuin morsian, ja eräs "morsian" tuli parkkiksella vastaan pienessä topissa ja vielä pienemmissä sorteissa!! No, kukin taaplaa tyylillään. Minä lähden nyt lenkille, mutta puen kyllä ihan pitkäpunttiset housut ja takin. En sentään enää untsikkaa:))


      • amummu

        Eiku se olikin Eikka siellä sairaalaassa ja Örjan vierailulla. Noin aikaisin aamulla ei oikein tahdo taju olla vielä valmis toimintaan!


      • web_lorviiko

        Eihän se vielä oikein noin aikaisin, mitäs se nyolikaan, 10:n maissa ? :)
        Tuli nyt vaan jälkijunassa ittellekin mieleen etten sillä "päähän juurtumisella" tarkoittanut tietenkään kuin sitä uupperataatia.

        Miepäs oon uinu siinä teitin järvessä eikä se silloin taatusti ollut yhtään puhtaampi kuin mitä nyt :) Tarkkaan ottaen kahesti, kerran vapaaehtoisesti ja kerran kevätjäissä mulasin ! Onhan kettikset ihan hulluja uimasilleen, ne vetää ittesä vaikka niin uupeloon etteivät rannalle pääse, ja nielevät sitä vettä kutaleet niin että hölske kuuluu kuivalla maalla. Ja koipi nousee kerran /min. sitten.

        Mutta nyt on "piru irti" meitin varastolla, hihihii, saan loppupäivän pitää vapaata. Mutta kun perzkuta ois noita kotihommia (:/


      • amummu
        web_tauko kirjoitti:

        No zsot zsot zsot , jotain rajaa sentään ! Kyllä se uupperavimmatus on jo paljon pahalaatuisempaa taatia kuin lenkillä käynti. Mahd. liikkuvia osia nivelissä voidaan jopa korjata mutta päähän juurtunutta? Ai ai pahalainen sentään :))

        Jaa ja joo, luulen että " saksiniekat" ovat kääriytyneet hösäriin kesähellettä piiloon...

        Ps. Mee itte muuten uimmaan siitä ja järveen vielä sittenkin :D

        Piti vielä sanoa, että kun kävin lanttumaakarilla kysymässä josko lanttuni kovastikin viiraa oopperan takia, niin kysyi heti, että onko sinne lippuja vielä saatavilla!


      • Alkuperäinen-Rapu

        Tervepä terve!

        Täällä rannalla Rapunen "ruikuttaa." Hammaskivet kyllä tänään putosivat ropisten ja nyt on taas kevyt olo suussa. Syksyllä sitten taas sama homma. Laskukin oli kevyt, 23 euroa ja siihen kuului vaikka mitä "putsauksia" ja fluoraus alahampaisiin.

        Apteekkiin tein turhan reissun, kun huhtikuun lopulla apteekki lähetti uusintapyynnön yhdestä rytmihäiriön aikoihin minulle annetusta reseptistä terveyskeskukseeni, omalle lääkärille, mutta sitä ei ollut uusittu, vaikka ei minulle ole ilmoitettu että sen käyttö olisi lopetettu. Taisi lääkärini vain unohtaa sen! Nyt odotan takaisinsoittoa ta:lta, että saisin hieman tietoa tuosta asiasta.

        Kävin samalla reissulla myös K-marketissa (tässä lähi), ja olisin ostanut mandariineja, ne olivat tarjouksessa, eikä niitä ollut kuin muutama siinä laarissa. Valitsin niistä neljä parasta, mutta olisin ostanut enemmän ja kun näin kauppiaan, niin kysyin häneltä, miksi niitä ei ole? Hän meni katsomaan varastosta, mutta ei ollut sielläkään. Sanoin, että punnitsen sitten nämä, mihin kauppias sanoi, että "älä punnitse", saat ne ilman hintaa.

        Takaisinsoittoa ta:lta ei ole vieläkään tullut ja pyynnöstä on jo yli tunti aikaa. Onkohan tuokin pyyntö unohdettu?


      • web_tickets
        amummu kirjoitti:

        Piti vielä sanoa, että kun kävin lanttumaakarilla kysymässä josko lanttuni kovastikin viiraa oopperan takia, niin kysyi heti, että onko sinne lippuja vielä saatavilla!

        Heh, sinne "lanttuunko" vai uupperaan ? :)


      • web_calls
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        Tervepä terve!

        Täällä rannalla Rapunen "ruikuttaa." Hammaskivet kyllä tänään putosivat ropisten ja nyt on taas kevyt olo suussa. Syksyllä sitten taas sama homma. Laskukin oli kevyt, 23 euroa ja siihen kuului vaikka mitä "putsauksia" ja fluoraus alahampaisiin.

        Apteekkiin tein turhan reissun, kun huhtikuun lopulla apteekki lähetti uusintapyynnön yhdestä rytmihäiriön aikoihin minulle annetusta reseptistä terveyskeskukseeni, omalle lääkärille, mutta sitä ei ollut uusittu, vaikka ei minulle ole ilmoitettu että sen käyttö olisi lopetettu. Taisi lääkärini vain unohtaa sen! Nyt odotan takaisinsoittoa ta:lta, että saisin hieman tietoa tuosta asiasta.

        Kävin samalla reissulla myös K-marketissa (tässä lähi), ja olisin ostanut mandariineja, ne olivat tarjouksessa, eikä niitä ollut kuin muutama siinä laarissa. Valitsin niistä neljä parasta, mutta olisin ostanut enemmän ja kun näin kauppiaan, niin kysyin häneltä, miksi niitä ei ole? Hän meni katsomaan varastosta, mutta ei ollut sielläkään. Sanoin, että punnitsen sitten nämä, mihin kauppias sanoi, että "älä punnitse", saat ne ilman hintaa.

        Takaisinsoittoa ta:lta ei ole vieläkään tullut ja pyynnöstä on jo yli tunti aikaa. Onkohan tuokin pyyntö unohdettu?

        Päivvä. Onkos sen Kanta.fi:n käyttö täysin vierasta? No vahvaa tunnistautumista tietysti sinne kirjautuminen vaatii vaikkapa pankkitunnuksilla, tai mobiilivarmenteella / henk.koht, sähköisellä sirukortilla.
        Sitä kautta olen tehnyt muutaman kerran uusimispyynnön ja n. 2-4 vrk:ssa on tekstiviesti tullut että homma kunnossa.

        Kerran periferiasta tehty apteekin kautta tuli muuten "vanhentuneena" takaisin eli ei ollut käsittelyssä käynytkään. Ja järjestelmä palautti sen tuolla merkinnällä. Kun asia selvisi niin yksi hieman " ärsy" soitto tänne terkkariin niin tunnissa oli uusittu.
        Nuo terkkareiden takaisinsoitot ovat hyvin viitteellisiä aikoja, yleensä klo. 13-16 välillä.


      • amummu
        web_tickets kirjoitti:

        Heh, sinne "lanttuunko" vai uupperaan ? :)

        Lanttuun pääse ilmaiseksi, tai oikeammin saa siitä jopa tuloa, kun "lantutettava" maksaa. Niillä rahoilla sitten uupperaan. On se joillakin helpoa:D


      • web_huilii

        Joo mutta että pirusvie uupperaan ! En jummarra en...
        Mut teenpäs "tempun " katalan bossille, laitan kännyn "älä häiritse"-moodiin ja heitän pitkäksein. Yrittää kumminkin soitella vielä ketku....


      • Alkuperäinen-Rapu
        web_calls kirjoitti:

        Päivvä. Onkos sen Kanta.fi:n käyttö täysin vierasta? No vahvaa tunnistautumista tietysti sinne kirjautuminen vaatii vaikkapa pankkitunnuksilla, tai mobiilivarmenteella / henk.koht, sähköisellä sirukortilla.
        Sitä kautta olen tehnyt muutaman kerran uusimispyynnön ja n. 2-4 vrk:ssa on tekstiviesti tullut että homma kunnossa.

        Kerran periferiasta tehty apteekin kautta tuli muuten "vanhentuneena" takaisin eli ei ollut käsittelyssä käynytkään. Ja järjestelmä palautti sen tuolla merkinnällä. Kun asia selvisi niin yksi hieman " ärsy" soitto tänne terkkariin niin tunnissa oli uusittu.
        Nuo terkkareiden takaisinsoitot ovat hyvin viitteellisiä aikoja, yleensä klo. 13-16 välillä.

        No Päivvä, Päivvä!

        En käytä tuota Kanta.fi:tä, joten vierasta on.

        Soitto ta:lta tuli sitten melko pian, kun olin tänne siitä kirjoittanut. Hoitaja soitti, koska hoitajan numeroon minäkin soitin. Hän kävi sitten kysymässä tuosta uusimatta jääneestä reseptistä lääkäriltäni ja lääkäri oli sanonut, että hän uusii sen nyt heti, sillä silmänräpäyksellä. Oli selvästi sen unohtanut, kun siinä oli joku muukin resepti (ei mitenkään kiireellinen) uusittavana. Ne hän oli uusinut samana päivänä ja niistä tuli myös samana päivänä apteekilta viestit, että on uusittu. Ei kestänyt edes monta tuntia.

        Jos heti aamulla soittaa ta:lle, niin kyllä sieltä tulee aika nopeasti tuo takaisinsoitto. En ole onneksi joutunut sinne kovin usein soittelemaan.


      • web_knowledge
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        No Päivvä, Päivvä!

        En käytä tuota Kanta.fi:tä, joten vierasta on.

        Soitto ta:lta tuli sitten melko pian, kun olin tänne siitä kirjoittanut. Hoitaja soitti, koska hoitajan numeroon minäkin soitin. Hän kävi sitten kysymässä tuosta uusimatta jääneestä reseptistä lääkäriltäni ja lääkäri oli sanonut, että hän uusii sen nyt heti, sillä silmänräpäyksellä. Oli selvästi sen unohtanut, kun siinä oli joku muukin resepti (ei mitenkään kiireellinen) uusittavana. Ne hän oli uusinut samana päivänä ja niistä tuli myös samana päivänä apteekilta viestit, että on uusittu. Ei kestänyt edes monta tuntia.

        Jos heti aamulla soittaa ta:lle, niin kyllä sieltä tulee aika nopeasti tuo takaisinsoitto. En ole onneksi joutunut sinne kovin usein soittelemaan.

        Jaahas, no kannattaisi harkita edes sen käyttöä sillä sieltä näet kaikkea itseesi liittyvää mitä olet hoitajien /lääkärien kanssa ollut tekemisissä. Sähköiset reseptit, käynnit ta:lla, tutkimukset , lähetteet ja tutkimusten tulokset sekä lausunnot, lab.-käynnit ja niiden tulokset. Itse olen tallentanut ja tulostanut sieltä noita "ulos" joten ovat käytettävissä muuallakin ja voit katsoa itsekin mitä muutoksia kenties on tapahtunut.
        Samoin tehdä itseäsi koskevia , mm. hoitotahdon ilmaisut, elinluovutus-testamentin jne.

        Tietysti nuo soittoajat ja niiden viipymiset ovat ihan ta-kohtaisia kuten lääkärille pääsytkin. Ja näissä on Hesan sisällä kohtuuttomia eroja joita pitäisi saada tasattua kyllä jotenkin alueiden välillä. Ja eikös se aamusoitto-aika ole akuutteja tapauksia varten ja ip:n kiireettömille eli 8-9 ja 12-13.

        Niin ja yksi aika tärkeäkin juttu vielä minkä voit sieltä Kanta-palvelusta tehdä, on tulostaa tai muuten listata kaikki käytössä olevat lääkkeet, ja etenkin reissuissa ollessa myös pitää sellainen lista mukana. Ulkomaille mennessä erittäinkin tärkeä hoidon /ensiavun kannalta jos jotain sattuu.


      • Alkuperäinen-Rapu
        web_knowledge kirjoitti:

        Jaahas, no kannattaisi harkita edes sen käyttöä sillä sieltä näet kaikkea itseesi liittyvää mitä olet hoitajien /lääkärien kanssa ollut tekemisissä. Sähköiset reseptit, käynnit ta:lla, tutkimukset , lähetteet ja tutkimusten tulokset sekä lausunnot, lab.-käynnit ja niiden tulokset. Itse olen tallentanut ja tulostanut sieltä noita "ulos" joten ovat käytettävissä muuallakin ja voit katsoa itsekin mitä muutoksia kenties on tapahtunut.
        Samoin tehdä itseäsi koskevia , mm. hoitotahdon ilmaisut, elinluovutus-testamentin jne.

        Tietysti nuo soittoajat ja niiden viipymiset ovat ihan ta-kohtaisia kuten lääkärille pääsytkin. Ja näissä on Hesan sisällä kohtuuttomia eroja joita pitäisi saada tasattua kyllä jotenkin alueiden välillä. Ja eikös se aamusoitto-aika ole akuutteja tapauksia varten ja ip:n kiireettömille eli 8-9 ja 12-13.

        Niin ja yksi aika tärkeäkin juttu vielä minkä voit sieltä Kanta-palvelusta tehdä, on tulostaa tai muuten listata kaikki käytössä olevat lääkkeet, ja etenkin reissuissa ollessa myös pitää sellainen lista mukana. Ulkomaille mennessä erittäinkin tärkeä hoidon /ensiavun kannalta jos jotain sattuu.

        Minä pyydän, kun olen käynyt labrassa, itselleni tulokset paperitulosteena ja saan, koska siihen on jokaisella oikeus. Lääkäri on myös pyytämättä tulostanut minulle paperille käyttämäni lääkkeet, eikä niihin ole tullut muutoksia.

        Normaalisti en juuri tarvitse käydä lääkärillä (kop,kop) vuosiin, mutta tuo rytmihäiriötaipumus on nyt vienyt sinne, tai tuonut lääkärit kotiin. Onneksi nyt ei ole ollut pariin vuoteen sillä taholla edes syrjälyöntejä, tai voltteja (nyt taas kop,kop), joten lääkäri pysyköön kaukana - paitsi oma tytär!

        En yksinkertaisesti viitsi tutkia terveystietojani sen kummemmin, tai tulostaa niitä. Paperia tulee vaan turhaan säilöttäväksi. Hoitolaitokset keskustelkoon niistä keskenään tietokoneilla. Sitä en estä. Nyt kyllä vielä on tilanne se, että kunnalliset- ja yliopistosairaalat eivät pysty "keskustelemaan" keskenään potilaan hoidoista, mutta ehkä sitten kun meillä on tuo Apotti!


      • web_listaus
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        Minä pyydän, kun olen käynyt labrassa, itselleni tulokset paperitulosteena ja saan, koska siihen on jokaisella oikeus. Lääkäri on myös pyytämättä tulostanut minulle paperille käyttämäni lääkkeet, eikä niihin ole tullut muutoksia.

        Normaalisti en juuri tarvitse käydä lääkärillä (kop,kop) vuosiin, mutta tuo rytmihäiriötaipumus on nyt vienyt sinne, tai tuonut lääkärit kotiin. Onneksi nyt ei ole ollut pariin vuoteen sillä taholla edes syrjälyöntejä, tai voltteja (nyt taas kop,kop), joten lääkäri pysyköön kaukana - paitsi oma tytär!

        En yksinkertaisesti viitsi tutkia terveystietojani sen kummemmin, tai tulostaa niitä. Paperia tulee vaan turhaan säilöttäväksi. Hoitolaitokset keskustelkoon niistä keskenään tietokoneilla. Sitä en estä. Nyt kyllä vielä on tilanne se, että kunnalliset- ja yliopistosairaalat eivät pysty "keskustelemaan" keskenään potilaan hoidoista, mutta ehkä sitten kun meillä on tuo Apotti!

        Niin just, ja ennen taitaa saada lotossa jackpotin kuin tuo Apotti toimii, ja toimisi vielä luotettavasti. Toiseksi meillä on eri sairaanhoitopiireissä useita eri sydeemeitä mitkä eivät pelaa keskenään yhteen.


      • web_yhäkin

        "Minä pyydän, kun olen käynyt labrassa, itselleni tulokset paperitulosteena ja saan, koska siihen on jokaisella oikeus. Lääkäri on myös pyytämättä tulostanut minulle paperille käyttämäni lääkkeet, eikä niihin ole tullut muutoksia."

        Kirjoitti Rapsraps.... Minkäs kokeiden tulokset labrasta ovat heti valmiit? Vai pyydätko ne postittamaan paperisina ? Toki lääkäri ne tulostaa ihan pyytämättäkin (useimmat) jos käyt lääkärillä mutta mitenkä se vähentää papereiden määrää siihen nähden jos itse katsot ne sieltä ja tarvittaessa tulostat. Ei sieltä tarvitse tulostaa ellei tarvitse niitä missään esittää edes sairaustapauksissa.
        Eihän tuo tulostuttaminen ja saati postitteleminen tee muuta kuin lisää henkilökunnan työmäärää. Ja kustannuksia. Tai alvariinsa soittelu sinne, sama juttu.


      • Alkuperäinen-Rapu

        Huomenta!

        Ei nykyisin tarvitse odotella minkään näytteen tutkimustuloksia kovin kauan. Ennen oli toisin. Joidenkin kokeiden tutkimiseen meni jopa pariviikkoakin.

        Ei minulle tarvitse postitella mitään. Kun liikun ta:n lähellä, niin käyn pyytämässä lab. tulokseni toimistosta. Haluan saada ne paperilla sen takia, että voin vertailla rauhassa tuloksia edellisiin. Eikä noita kaikkia kokeita normaalisti oteta kuin kerran vuodessa. Minä pidän paperitulosteita itselleni sopivina. En lue kirjojakaan sähköisinä. Paperikirja sen olla pitää.

        No se siitä asiasta.

        Näyttää tulevan kaunis päivä. Pitäisköhän "tormistautua" ja ruveta siivoamaan viherhuonetta ja trassia?


      • web_vieläkin
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        Huomenta!

        Ei nykyisin tarvitse odotella minkään näytteen tutkimustuloksia kovin kauan. Ennen oli toisin. Joidenkin kokeiden tutkimiseen meni jopa pariviikkoakin.

        Ei minulle tarvitse postitella mitään. Kun liikun ta:n lähellä, niin käyn pyytämässä lab. tulokseni toimistosta. Haluan saada ne paperilla sen takia, että voin vertailla rauhassa tuloksia edellisiin. Eikä noita kaikkia kokeita normaalisti oteta kuin kerran vuodessa. Minä pidän paperitulosteita itselleni sopivina. En lue kirjojakaan sähköisinä. Paperikirja sen olla pitää.

        No se siitä asiasta.

        Näyttää tulevan kaunis päivä. Pitäisköhän "tormistautua" ja ruveta siivoamaan viherhuonetta ja trassia?

        Huomenat, ja ei niitä tarvitse tosiaan pitkään odotella, yleensä näkyvät siellä Kanta.fi:n tiedoissa jo 2 pv.ssä :) Useimmat siis, ja tulostaa jos tarvitsee ne vertaillekseen tai mukaansa vaikkapa nyt kun muuttaa jonnekin periferiaan. Ja sama koskee voimassa olevia ja käytössä olevien lääkkeiden listaa.
        Juuri tuon takia itse ne tulostan vain niiltä osin kun on tarpeellista.

        ?? Kuinka kirjat tähän liittyivät ? Öh, no olkoon.... ja hauskaa siivouspäivää ! :)


    • Cee-Lila

      Hyvää alkuiltaa tänne. Olin tänän Itiksessä pankissa apen hautakiven kaiverruslaskun takia, koska en voi maksaa mitään muuten kuin menemällä itse pankkiin ja esittämällä henkkarin, silloinkin olen vain vienyt laskun ja jättänyt maksupalveluun, mutta nyt piti odottaa kassalle pääsyä, koska laskun eräpäivä on jo perjantai ja laskun sain eilen. Torstai on vielä pyhä. Onneksi jouduin odottamaan vain noin puoli tuntia. Asia hoitui, eikä mene maksuun yli eräpäivän. Kävimme myös Malmin hautausmaalla katsomassa kiven ja hyvin olivat kaiverrukset tehneet. Veimme vielä naavakoristeen sinne, entiset havujutukin olivat ihmeen hyvin säilyneet talven yli. Emme poistaneet niitäkään.

      Kanta.fi on tutuu juttu minullekin. Kerron kohta siitä lisää.

      • Cee-Lila

        Kävin perjantaina taas labrassa ja eilen hoitaja soitti, että kaikki muut arvot ovat hyviä paitsi Hb on taas laskenut 116:een ollen tamikuussa 127 ja sitä ennen lokakuussa 123. Sanoin, että pitää siis taas alkaa juomaan rautaa, olen nimittäin viime vuosina käyttänyt sitä Webin suosittamaa Compironia. Ja on auttanut heti. Nyt se lekuri lähetti viestin, että heinäkuun kokeisiin pitää olla syömättä 12 h ja tilattava aika lääkärille. Parina viime kertana on nimittäin lymfosyytit olleet asteen liian korkealla ja leukosyytin taas saman verran alempana. Mutta nyt ei siis niistä ollut kyse. Tarvitsen todella harvoin lääkäriä nykyään, että haluaa siis nähdä minut, en ole itsekään tätä nykyistä tavannut kertaakaan.

        Kanta.fi:stä seuraan kaikki arvoni ja katson reseptien voimassa olot. Pari lääkettä piti eilen uusia.


    • alinilskis

      Kanta.fi on minullekin avaamaton sivu, kuten niin monet nettisivut. Pankkinetti on ainoa mikä on ollut vuosikaudet täyskäytössä mutta siitäkin huolimatta vielä tulee kaikki autoon liittyvät vakuutukset ja verot paperilaskuina. Niitä en ole onnistunut siirtämään nettipalveluun millään muodolla.
      Jotenkin en edes osaa kaivata mitään kanta tietoja sillä käyn tohtorilla jos tunnen itseni niin sairaaksi ja kysyn häneltä mitä viime kertaiset arvot kertoivat, jos sellaiset on otettu ja olihan niitä tuossa takavuosina ihan riittävästi otettu ja aina olivat arvot samassa tilassa. Edelliset on otettu viime syksynä ja huhtikuussa kävin pyydetyssä silmänpohjan kuvauksessa.
      Minua kiinnostavat "nilviäiset" paljon enemmän ja niillä ei ole nettiä vaan on mentävä luo.... :)

      • web_ruiskuun

        Voihan sitä jumahtaa jurassic-kauteenkin, eihän sitä kukaan estä. Tasan niin kauan kuin joku toimija vielä lähettelee esim. paperisia laskuja?
        Mutta kyllä tuo Kanta.fi on niin monipuolinen palvelu johon pitäisi tutustua. Jossain Alillakin kun vintti pimenee niin mitäs ne vieraalla maalla, vaikka Ruottissa tietää sinunkaan lääkkeistä tai muista sairauksista. Jo lääkelistasta voivat kyllä paljon päätellä etteivät tee "murhaa" tietämättään.
        Juottavat viel sulle nilviäisöljyä ja olisitkin julmetun allergeeninen äyriäisille, "ohoh kas kummaa, äijä piru tukehtui" !

        Mutta asiaa. Tv 2 21:45 huippufutea B.Münhen- At. Madrid part 2. (1. 0-1 ).


    • kulkku

      mistä vitusta saa spraittia?

      • Tulkku

        Ei sitä ainakaan sieltä saa.


      • Mul.kvist
        Tulkku kirjoitti:

        Ei sitä ainakaan sieltä saa.

        Mulkusta saa tu imee


      • web_diagn-

        Helve*tin paha munuaisvika ja päässä vielä pahempi, mee lääkäriin.


    • web_lemonlime

      Hih, jollain "sekopäällä" taitaa kulkkua kuivata? Kannattaa kysyä L-kioskilta...

    • Alispraitti-saitti

      Win-10 juorut update:
      Nuorin sisareni raportoi nyt illalla käyneensä keskimmäisen sisaren luona palauttamassa asentamansa Win-1o takaisin Win-7. Hähähhähää Win kympille. Kyytiä saa häääää.

      Tuli noista laskuista mieleen, että tuleehan vielä Helenin sähkölaskukin paperisena versiona..

      Muuten niistä lääkityksistä sen verran, että jos ei ite enää muista mitä lääkityksiä on niin eipä enää haittaa vaikka muutkaan eivät muistaisi. Silloin joutaa jo suuren niittäjän tulla kyläilemään, eller hyyyyr?

      No jo vain, ovat limsalinnut vierailleet spraitillamme

      Atletico wins!

      • web_no10

        "Win-10 juorut update:
        Nuorin sisareni raportoi nyt illalla käyneensä keskimmäisen sisaren luona palauttamassa asentamansa Win-1o takaisin Win-7. Hähähhähää Win kympille. Kyytiä saa häääää."

        Jaa , tätä piti vielä kommentoida vähän. Tuota jos "eväät riittää" niin olisi hyvä mennä sinne itse levyn (oletan C/) tiedostokansioihin ja poistaa jv-oikeuksilla sieltä sen win10 :n tiedostokansio koska se on sinne ladattu (latautunut). On iso tiedostofolderi, n 3.6 Gt ja voi taas alkaa sitä tyrkkimään. Tai sitten ajaa sillä aiemmin antamallani linkin ohjelmalla sen hiton kuuseen.


    • web_vedot

      Jos nyt Ali (muut) sattui katsomaan matsin ja vielä väittää etteikö futematsissa "väriä" riitä niin sitten ei kyllä ymmärrä koko lajista mitään :) Ja jeeeeeeeeees, Münhen ei pelaa finaalissa mikä parasta !

    • web_ötyjä

      "Tuli noista laskuista mieleen, että tuleehan vielä Helenin sähkölaskukin paperisena versiona.."

      Tuleehan se jos ei halua nettipankkiin e-laskuksi muuttaa.
      Vieläkin sitten niistä lääkityksistä, siis ellei niitä itse asiakas muistaisi niin "niittomiehelle" riittäisi sarkaa aika tavalla. Mietippä joku muistisairauksia poteva henkilö jolla voi olla vaikka 10 eri lääkettä käytössä? Olis siinä kotisairaanhoitokin ihmeissään ellei listaa olisi ? Siis "kuoppaanko" kylmästi.

    • amummu

      Helatorstain aattoa!

      Täällä näköjään puhuttu mm. kannoista (ei puun). Minäkin joskus silmäilen sitä, kun jonkun reseptin tilanne kiinnostaa. Eipä siellä minulle (vielä!!) kovin paljon muuta olekaan, jokunen "kertomus" sentään. Eikä noita reseptejäkään onneksi (vielä!) ole kuin muutama, niistäkin pari seisokilla. Ihan hyvä systeemi kyllä tuo kanta.fi. Ainakin tällaiselle, jolla ei kovin kummia (kerran vielä: vielä!) ole. Eri asia sitten on "potilaat", joilla paljon ja kaikkea ja lisäksi vielä vaikeuksia tietsikan käytön osaamisessa.

      Se vain on minusta kummaa, kun jos veisin paperisen reseptin uusittavaksi terkkariin, niin nimmarin saanti siihen kestää kahdeksan työpäivää. Apteekin kautta uusittaessa nimi tulee hetkessä. Viimeksi apteekissa rytmilääkkeeni lähti uusintapyynnölle, ja puhelimeeni tuli ilmoitus uusimisesta jo alle tunnin päästä. Tai itse asiassa eihän se mitään kummaa ole. Em. menettelyllä häädetään terkkarista turhat tyypit pois haahuilemasta sen käytävillä.

      Viimeksi, kun kävin terkkarissa lääkärissä, niin "maa oli autio ja tyhjä": pitkällä käytävällä, sen toisessa päässä, minun lisäkseni joku toinen myökkä istumassa ja odottamassa kai lääkäriin pääsyä. Muuten oli hiljaista kuin vilttitossutehtaalla kesälomien aikaan. Ainoastaan aamusella labran käytävän kaikki tuolit ovat täynnä. Jos minulla sinne asiaa, niin menen vasta puolen päivän aikaan. Pystyn hyvin olemaan syömättä vaikka iltapäivään, niin miksi ihmeessä ryntäisin sinne jo aamuyöllä istuskelemaan silloin kun kaikki muutkin. Jääpähän ainakin yksi jakkara jollekin tarvitsevammalle.

      Tänään on ihan pakko ryhtyä siirtonurmen tulon valmisteluun. Nurkan takana odottaa paikalle tuotu jyrä. Ensin kuitenkin on kukkulat ja kraaterit tasoiteltava haravalla ja saatava pinta kutakuinkin samalle korkeudelle joka paikasta, vietot tietysti huomioiden. Haravatyö pistää kyllä selän juuri semmoiseen asentoon, että illalla on mummu kyyryssä. Vaan eipä ole ensimmäinen kerta. Eikä kai viimeinenkään.

      Piti alunperin lähteä tänään mökille, mutta päästäänkin vasta perjantaina, kun siipan jotkut työt ovat taas niin kriittisessä vaiheessa, että pitää painaa huominenkin.

      Nyt mars, kaikki nauttimaan ihanasta, melkein kesäpäivästä! Alikin unohtaa vähäksi aikaa nilviäiset ja menee vaikka Ursulaan rantakahveille, tai kai siellä vois saada nilviäisiäkin kyytipojaksi. Web_* ja likat vähintään trassille ja partsille havainnoimaan puhkeavaa kesää, kahvimuki kainalossa! Akentti taitaa jo olla kylvämässä perunaa ja istuttamassa kauraa. Mää lähen ensiks kauppaan ja sit haravanvarteen.

      • web_lab

        Vai kaffemuki kainalossa trashille ? Älä viitti edes, ny se boss kosti pirulainen kun ei eilen enää kiinni saanut, ketku ja oma mokansa oli kun ei pöljäke älyä kalenterissa mukana pysyä. Ei se mittään, minä kostin heti takaisin. :) Lupasin nyt työstää vaikka huomisenkin ja vkl:na on hommat hanskassa ja aloitankin se loman jo ens. ma > ja 3 vko eteenpäin.
        Ai että siellä ny suivii ja meikää naurattaa.

        Vai että siellä terkkarilla vallitsee autius? Meill ei sitä "ongelmaa" kyllä ole ja sen takia juuri asioita on hyvä hoidella sähköisesti jonottelematta. Riittää huonokuntoisia "rollaattori"-ihmisiä siellä istumassa tuntikausia jonottamassa mm. labraan syömättä ja juomatta, pökräämisen partaalla. Labran ajanvaraus- sydeemi toimii vain kahtena aamupäivänä(?) ja viimeksi katsoin niin 1½ kk oli ajat varattu. Sittenpä netistä katsoin muut ja Malmille löytyi joka päivälle varausaikoja.
        Löytyvät Hesan kaupungin sivuilta > terveyspalvelut. Näkee kaikkien HUS-lab:n tilanteen ja voi sen mukaan toimia sitten.

        Ny vähän evästä napaan..


    • Alkuperäinen-Rapu

      Hoh hoijakkaa! Nyt se on tehty. Nimittäin viherhuoneen ja avoterassin siivous. Ikkunat ja lasiovet pesty, samoin lattiat ja grilli putsattu talven jäljiltä. Viherhuoneen lattialle laitoin puhtaan räsymaton ja entisen aion viedä energiajätteisiin vaikka on aivan ehjä matto, mutta en nyt "jaksa" sitä pestä. Nyt vielä kukilla koristelu, niin kyllä siellä on mukava ottaa päivätorkutkin jalat seinällä!

      Nyt on nälkä, joten jääkaapille on mentävä.

      Eräät ne senkun vain lomailee pitkiä pätkiä pelkkää vapaata!

      • web_tauko

        "Eräät ne senkun vain lomailee pitkiä pätkiä pelkkää vapaata!"

        Ketähän nuo eräät ovat? Kyllä minä voin vaikka ny alkuun 3 viikoksi ohjelmoida sellaiselle veneiden huollot, vesillelaskut, parin mökin laiturien laitot, pihasiivoukset, mökin siivoukset ja vaikka koko muulle "joutoajalle" moottorisahan , kirveet ja muut tykötarpeet vaikka lainaksi. Siinä voi sitten vielä väliajoilla kalastaa ja perkailla niitä kuhia aikansakuluksi.... ja toki muutakin löytyy.

        Ja velipojallekin pitäisi ehtiä käydä pihapuita kaatamassa kun hälle lykkäsivät tekoniveltä polveen. Mitähän sitä keksis tekemistä vielä että aika kuluisi?


    • Cee-Lila

      Tarkistin nuo labra-arvoni kanta.fi:stä ja se onkin niin päin, että lymfosyytit ovat alakanttiin ja leukosyytit yläkanttiin. Lisäksi Hb:n alhaisuuden vuoksi myös muutama muua arvo oli alakantissa ja tai yläkantissa. Siksi isommat kokeet heinäkuussa, jossa otetaan vaikka mitä ja lekurille aika tilattava.

      Meillä on labrassa aina iltapäivällä vähän kävijöitä paitsi viimeksi, jolloin odotin yli tunnin. Tosin enhän käy siellä kuin kerran kolmessa kuukaudessa, joten en tiedä, mikä on todellisuus.

      • web_hups

        Sama labrahan meillä on ja aika toivoton paikka aamupäivisin sinne jonottaa. Nyt tilanne paheni vain kun HerSakin lopetti. Viimeiksi kävin katsomassa tilannetta niin vielä klo. 10:30 oli sellaisia jotka olivat jonottaneet jo yli 2 tuntia.
        Ja jotkut kokeet kun pitäisi ottaa syömättä olon jälkeen ennen klo 10:ntä että todelliset arvot nähtäisiin. Pitkään jalkeilla olo "vääristää" lukemia suuntaan tai toiseen.

        Sulla ilmeisesti tuon alhaisen Hb:n takia nuo arvotkin heittelevät, hieman alhaalla olevat lymfot voi johtua ihan jostain lääkkeestä(kin) mm. reuma, eikä pieni viitearvon alle meno juuri "vaarallista" ole, enemmän normaalia, mutta jos nuo leukosyytit ovat ollut huomattavan korkealla niin ottavat kokeet jossa "pilkkovat" eri leukosyyttien arvot ja katsovat ne sitten. Tuo perusverenkuvan (pvk) antaa vain kokonaislukemat B-leuk. Varmasti lääkäri haluaa ison verenkuvan ja määrää siihen nuo selventävät kokeet.

        Sellaista, pakko pitää taukoakin välillä, ja tänne kun vähän kynäilee niin sehän käy "tauosta" ? :)


    • Cee-Lila

      Tänään vastasin puhelimeeni vaikka en tuntenut numeroa. Siellä oli eräs nettiyhteyden tarjoaja, kysyi ekaksi osoitettani, että onko se tämä, sanoin, että on. Nyt heillä on tarjolla halvalla minulle hyvä heidän nettiyhteys, valokuitua vai mitä se kaapeli nyt onkaan kysyen mitä nyt maksan yhteydestäni. Sanoin ja hän vastasi että aika kallis nettitikusta. Sanoin ettei minulla ole nettitikkua, vaan modeemi ja laajakaista. Kysyi mikä koko, sanoin 50 megaa. Heillä on tarjous vain 10 megaa, mutta voi nostaa sen 50:een mikäli haluan. Tinkasi tiiviisti ja kysyi sähköpostiosoitettani, että saa lähettää tilausvahvistuksen, johon jo ainakin viidennen kerran vastasin, etten vaihda yhteyttäni mihinkään. Sitten yht äkkiä hänen äänensä vaimeni ja puhui ikään kuin jonkun toisen kanssa ja sanoi ok, sulkien luurin korvaani. Hänen kouluttajansa varmaan tuli väliin, sanoen, että älä enää yritä, tuo ei aio todellakaan vaihtaa mihinkään toiseen. Tuli mieleeni, että siellä oli uusi aloittelija tyttö, joka ei vielä osannut talon tapoja ja tinkasi ja tinkasi. Ja minä en lyö koskaan luuria myyjien korvaan, olen sen verran hyvätapainen henkilö.

    • Cee-Lila

      Sain äsken postikortin äitienpäiväksi, siinä oli pikkuiset jalan- ja kädenjäljet pikku-neidiltä 1 kk:n ikäisenä, painettuna johonkin vaaleanpunaiseen vauvojen maaliin ja onnittelut isoisoäidille. Kyllä ovat pienet ja käsi selvästi vähän isompi kuin jalka. Meillä on samanlaiset vihreällä vauvamaalilla tehdyt kädenjäljet lapsenlapsista tauluna ja vielä isompana heistä tehdyt käsivalokset kipsiin, jotka on kiinnitetty sellaiseen kehikkoon, jotka ovat puun oksista kyhätyt.

    • Cee-Lila

      Eli Webin 3 viikon ns loma on työntäyteinen. Sellaista se on mökin omistajilla ja vieläpä saaressa. Ei ole lepohetkeä siellä ei. Koko ajan pitää tehdä jotain, ettei laiskaksi haukuta. Luojan kiitos, meillä ei ole mökkiä, eikä minkäänlaista maatilkkua, mistä pitäisi huolta pitää. Ei ole nurmenleikkuuta, ei lumenluontia, ei katon korjausta omakotitalossa, ei kaivon porausta kun entisestä vesi loppui, on se ihanaa ja vapaata tämä vuokralla asuminen. Talonmies siivoaa pihat, auraa lumet, tekee kaiken, me vain asumme ja maksamme toki korkeahkoa vuokraa. Ja nautimme merinäköalasta, niin kauan kuin näemme. Apella oli tapana huomauttaa, kun lähdimme hänen luotaan, ja sanoin että nähdään maanantaina, niin hän tokaisi, että näkee, kuka näkee. Sitten opin jättämään pois jo sen nähdään ja muutin sen muotoon tavataan. Siihen hän ei voinut sanoa muuta kuin tavataan, jos olen vielä elossa! Samma här, vastasin.

    • Cee-Lila

      Minullakin on seuraavat kokeet 12 h oltava syömättä ja mutta tosiaan, kuten sanoit, jotkut kokeet sen syömättömyyden jälkeen on otettava ennen klo 10, joten pakko kai sinne raahata itsensä viimeistään yhdeksäksi. Silloin yleensä vasta herään, eli joudun heräämään väkisin paljon ennen sitä:-( Katsoin, että otetaan kaikenmaailman verensokerit, kilpirauhas- ja vaikka mitä arvoja. Huomasin sen HerSa:n lopetuksen.

      Meillä lopetetaan kaikkea, uutta luodaan vielä isommille alueille, jolloin matkat pitenevät, jonot kasvavat ja hoidon taso huononee, kun kaikilla on niin kiire.

      • web_vihta

        Jos nyt ei tarvitse olla kokeissa ennen klo. 10:ntä niin kannattaa tilata aika netissä. Tai vaikkapa pitäisikin olla niin suosittelen kyllä menoa vaikka Malmin sairaalan labraan ilman aikaakin, vetää 3 x nopeammin kuin tuo meidän.
        Kokeitten tyypin valitsee ( verikokeet jne A) , toimipaikan ja etenee sitä rataa tuosta. Nyt siellä ei toki näy vielä kovin pitkälle niitä annettavia aikoja.

        Alikin voi tarvittaessa vaikka Affenkoskelle mennessä tilata labra-ajan yli kuntarajojen :) Kokeillaan toimiiko tämä suoraan tuonne ajanvaraukseen, jos ei niin laitetaan sitten se edellinen sivu.

        https://secure.vihta.com/public-ng/hus/#/home


      • web_rääkkiä

        Toimihan se tuosta, ja Ali voi ettiä labran klikkaamalla siitä HUS LAB-toimipisteet.

        Joopati, kyllä "lomasta" on taas tulossa pitkiä ja rankkoja päiviä mutta aaaah, meikähän nauttii että pääsee ruppia rääkkäämään ja irti näistä ( meidän kielellä) "persehommista". Kyllä nämä ovat ihan sieltä syvältä, puuduttavia ja sisätiloissa, ei tykkää ruppi ei näistä.
        Nyt siellä on kyllä kieltämäti vähän liikaakin "palstaa" tiedossa mutta eiköhän se siitä. Mihinkään ne hommat ei karkaa eikä piruvie kukaan käy salassa tekemässä.
        "Kioskihommat" hiljenee sitten muutenkin Jussin jälkeen melkein tyhjäkäynnille. Mutta vieläkään ei ole varmuutta tulevasta jatkosta.


      • web_korjaus

        Korjataas kuitenkin:
        "Nyt siellä ei toki näy vielä kovin pitkälle niitä annettavia aikoja."

        Kyllähän sieltä alhaalta valitsemalla viikko, näkyy jo vaikka heinäkuulle aikoja annettavan. En katsonut onko kaikkiin pisteisiin.


    • Alikuha

      Voi webskutti parkaa. Ei riitä että rääkkäis polviaan vaan nyt joutuu vielä rääkkäämään moottorisahaa, kirvestä ja ties vaikka soutuvenettä.

      No muistaa vaan ottaa hienon 4g kännynsä mukaan ja joskus raportoida meillekin onko kuhia näkyny.
      Kuha vitsailin!

      • web_tuumii-taas

        Taidan vaihtaa kuule tuon kortin sitten siellä tuohon "kämäseen" Samuun vaikka siihen pitää ollakin micro-simi mutta adapterilla käy siihen nanokin. Ei taida raaskia taskussa pitää mettähommissa tuota Sonyn huippuluuria :) Ja voihan se kuhien kanssa painia lyödessä lipsahtaa vaikka syvyyksiin. Kyl se ääni kulkee siinä 3 G:säkin mutta netti on aika takkuilua.
        Taas ny ei tiedä millaisen läppärin siellä "varastolta" sattuu saamaan, Dellin laitteita ne kyllä ovat mutta niissä on tietyt rajoitukset minne pääsee, minne ei. Ja hyvä niin. Pääasia että niissä on vielä Win 7 Pro !

        Ps. Mahdoitko huomata että heitin kommentin sinne systeris koneen viestin jälkeen.


    • web_bird

      Joopati, tuttu kaveri soitti vajaa tunti sitten tuonne luontoiltaan radioon ja kertoili just katselleensa haarapääskyä Karviossa. Sillai, vähän on aikaisessa niillä korkeuksilla mutta siellähän on lämpöisempää ollut jo viikon kuin täällä.

    • Alivälitys

      Palasin juuri "hakemasta ruokaa" ja luin sen win 10 kommentin. Välitän sen siskolle
      Kuha Ali

      • web_varmistus

        Jees mutta täytyy olla varma sitten osaa oikean kansion avata ja varmasti poistaa vain 10:n liittyvät tiedostot. Jos ei varma ole mitä on tekemässä niin kannattaa mieluummin ajaa se *never10*-linkin ohjelmistolla se poistoon ja estoon sitten.


      • web_lisävarmistus

        Tässä vielä lisätietoa yksityiskohtaisemmin tuosta ohjelmasta. Jos sitten tuletkin katumapäälle ennen heinäkuun loppua on mahdollisuus palauttaa ne 10:n liittyvät "valmistelut". Voi olla turvallisen konsti joka matille ja maijalle koska aina sinne koneen pääasemaan meno on tietty riski jos ei todella tiedä satavarmasti mitä tekee.

        http://www.mikrobitti.fi/2016/03/never-10-sano-ei-windows-10/


    • web_morning

      Noh, Ali "lintsannut" kansivahdin yövuoron? Kai sekin joskus sallittua on tämän varustamon kirjoilla kuhan ei tavaksi tule? Se on olevinaan taas "pyhäpäivä" mutta menköön nyt "kiristyksen" ja vastakiristyksen uhanalaisuudessa työpäiväksi sitten. Otetaan aluksi näin kevyemmin ja kiritään taas yötä kohden kuten kävi vielä eilen illakin, ei nääs nukuttanut niin sekin aika on käytettävä hyödykseen sitten.

      Ilmankin olis kuin....... jaa huomenta .

      • web_wakeup

      • Alkuperäinen-Rapu
        web_wakeup kirjoitti:

        Ja herräätys ! :

        https://www.youtube.com/watch?v=IQWSYwdURZI

        Herätty on jo ajat sitten, mutta huomenta kuitenkin, aamuhan nyt vielä on.

        Eilisen konttaamisen ja kurkottelun jälkeen luulin, että tänään on selkä tosi kipeä, mutta mitä vielä, ei tunnu missään, vaikka eilen illalla vähän tuntui.

        Kun olin saanut siivousurakkani tehtyä, tulin alas ja nälkä kun oli, niin olin juuri miettimässä mitä saisin nopeasti valmiiksi, kun ovikello soi ja siellä oli naapurin rouva. Tuli kysymään, lähdenkö yhtiökokoukseen?, se oli eilen. Sanoin etten aio mennä, mutta tunti siinä meni sitten aikaa jutellessa.

        Sitten söin, ja istahdin katsomaan tv:stä Lemmenviemää ja kuulostelin selkääni ja olin muutenkin aivan väsy, kun ovikello soi taas. Oven takana oli kaksi lapsukaista. Pyöräilivät mummia tervehtimään. Pojanpoika olisi halunnut leikata nurmikkoni, mutta en jaksanut lähteä hakemaan taloyhtiön varastosta leikkuria. Seuraavalla kerralla sitten saa leikata.

        Lapset menivät keinumaan tuohon leikkipihalle, kun puhelin soi ja se soitto tuli Joensuusta. Siellä on nyt ollut lämmintä ja koivut ovat jo hiirenkorvalla. "Jo Karjalan kunnailla lehtii puut..."

        Siinä puhelussa meni sitten noin tunti myöskin. Lapsukaisetkin lähtivät sitten taas pyöräilemään kotiinsa, kun mummista ei ollut nyt heille paljon seuraa.

        Niin se on, että joskus on "ruuhkaa" ja sitten ei taas tapahdu mitään, eikä kukaan käy.

        Lemmenviemää jäi katsomatta, mutta lienenkö menettänyt siinä mitään!

        Helatorstaita kaikille!


    • Cee-Lila

      Aurinkoista ja lämmintä helatorstaita. Ei parempi sää voi enää olla. Partsilla on hellettä, nurmikolla makaa joku nuori mies auringonotossa, rantatiellä kulkee ihmisiä vähissä vaatteissa, t-paidoissa ja sortseissa, meri on tyyni ja muutama purjelaiva näkyy siellä lipuvan, varmaan moottorilla ajavat, kun ei juuri tuulenvirettä ole.

      Rapu ei varmaan menettänyt mitään, kun Lemmenviemää jäi eilen näkemättä, en itsekään tiedä, mitä siellä tapahtuu, ehkä jotain valmiiksi naurettua.

      • Cee-Lila

        Katsoin Wikistä, mikä ohjelma on Lemmen viemää ja se on siis saksalainen saippuasarja. Saattaa olla hyväkin, koska on saksalainen, minkä Ketut ja vastaavat ovat hyviä sarjoja mielestäni. Mutta koska sarjaa on esittey jo ammoista ajoista, ei liene haittaa yhtään, että joku jakso jää välistä pois vrt Kaunarit/vast.


    • raihnanenAkentti

      Lämmintä helatorstaita!
      En tiiä tullooko näkyviin kirjoitus mutta kokkeilen taas. Päivänä muutamana kirjailin ja oli lähtevinään mutta eipä näy missään. Romustaa vaan edelleen ja väsyttää maan perusteellisesti. Tuntuu kuin koko kroppa jäänyt vähintään jyrän alle. Onneks ei enää päätä särje mutta muuten kurja tuntu. Viikonloppuna pappa laittoi aikasta perunaa ja soitteli eilen että pienensi kasvimaata että peruna perunaa. Mikä into sillä linee siihen pernaan. En oikein jaksanut mittään maatöitä tehä hyvä että sapuskat laitoin. Mummu siellä arveli et kauraakin istuttelen mutta pappa ne kaurat istuttaa poikansa kanssa. Touhu on siellä käynnissä ja kiire kun viimenen viikko tätä kuuta lähtevät viikoks mökille ja sitten alkaa se lomitus rumba. 2lomittajaa tulee aluksi mutta kesällä tulee vaan yksi. Ja sehän tietää sitä että paapeli se sinne joutuu kaveriks.
      Eilen vietettiin jo "äitipäivää". Pojan porukka on aamulla lähtennyt kohti Kainuuta miniän leski-isää katsomaan ja samalla reissulla silmäilevät kuin mökki on talven yli pärjännyt. Kutsu tuli myös pojanpojan rippijuhliin kesäkuussa mutta luulen ettei pappa lähe kun se aina sanoo että ei ole koskaan juhlat kiinnostanut.Kyllähän minun ainoana mummona pitäs mennä mutta kahtoo nyt sitten miten kuljetus järjestyy.
      Tomaatit ovat asuneet parvekkeella tämän viikon yöt ja päivät. Ovat tanakoituneet mukavasti. Kuumuutta riittää ja aukasin lasinkin etteivät paistu. Pelottaa hieman sateitten tulo ettäkö ruppeis taas vedet lirisemmään lattialle. Liekö "siilipoika" viime perjantaina katolla käynyt kuten lupas. No sittenpä näkkyy. Muuten kemisti-AliPappa kehui joskus muinoin Litin perunamuusijauhetta ja piruuttani viikko sitten ostin ja täytyy todeta että on parempaa kuin mummonmuusi. Mutta kumminkin on ite tekemä kaikkein paras eiköstä?
      Hyvää äitienpäivää äidit! Ja pitäkää isät äidit onnellisena vuoden jokaisena päivänä.

      • Cee-Lila

        Voi raihnainen Akentti -parka, samaa koen itsekin nyt, ollut jo pari kolme viikkoa olo kuin osuuskaupan jne hoitajalla, mikä lienee mennyt mettään terveyden suhteen. 6 veriarvoa oli pielessä, ennen on ollut vain lähinnä 2. Nyt oli 4 ala- ja 2 yläkanttiin. Kaipa se siitä tokenee taas, tiedä sitten. Hb on taas tuttuun tapaan alakantissa 116, se on minulla normaali ollut vuosikausien ajan, mutta nyt välillä oli jopa 123 ja 127, kunnes putosi 105:een ja on se ollut jopa 84.

        Lidlissä on todella mainioita "jalkapallo" sämpylöitä, en tiedä saako niitä joka Lidlistä, systerillä taas huhtikuun puolivälissä sain niitä.


    • web_finito

      Apuva, aaapuva ! Nyt on lopetettava, ei enää kestä pää eikä silmät zoomailla noita hiijen......
      Vainnih, siis Raps hösäsi eilen että jäi jotain näkemäti? Tuulen viemästä oon kuullut mutta tuosta mainitusta en, siis joku höpöhöpö kuten Cee oli tutkaillut. En kyllä muista että olisin ees kattonu tuota ensin mainittuakaan :) Tuskin olenkaan, luulen ma.

      Ja Akenttia yhä romustaa? Kyllä siihen nyt on napsautettava jokunen fingerporilainen kunnon "uutetta" että pöpö lähtee. Ja jos ei sittenkään lähe niin onpahan mukavampi sairastaa.
      Eikös Ceenkin kannattaisi ottaa yhteyttä sinne lääkäriin vaikka terv. hoitajan kautta jos hutero olo on jatkunut ja vasta heinäkuullako seuraava kontrolli?

    • web_lol

      Hih, nyt huomaa että taisi olla aamulla aika väsy kun katsoi noita kirotusvihreitä :)
      "illakin" ?
      "Ilmankin.." Ööööh sano ... siis varmaan piti kirjoittaa "illallakin" ja "Ilmakin olis..."

      No lopetin yöllä n. 2:30 ja aamulla toikkaroin seiskalta jalkeille niin tuossa sen "tuloksen" näkee sitten :(

    • Alisnowman

      Juu Akentti on ihan "romunakin" tehnyt oikeita johtopäätöksiä. Liiterin perunamuusijauho pesee kaikki mummonmuusit. Tuossa viime viikollakin vielä paria testasin.
      Nyt on testissä Prismasta ostettu pakaste perunamuusi joka tuli sellaisian tangonpätkinä. Ei muuta kuin vähän vettä sekaan ja kyllä siitä mielestäni tuli jo lähes sen Liiterin muusin veroista. Tosin jotenkin hienojakoisempaa eli liisterisemåää mutta makuhan se ratkaisee.

      Nyt hellittäkää sitä alituista testaamista ja arvojen seuraamista ja kuunnelkaa itseänne. Jos jotain meteliä kuuluu sieltä mistä ei pitäisi kuulua niin sitten tervariin. Jatkuva seuraaminen = jatkuva stressi. No tietysti on tiloja missä jatkuvalle tarkkailulle ei ole vaihtoehtoja

      Mutta nyt on ihan kunnon kesä tällä hetkellä. Kaikki irti siitä. Se voi olla muisto vain ihan muutamankin päivän päästä.
      Toivon kuitenkin mahdollisimman vähälumista juhannusta, eller hyyyr?

      • web_hupelius

        "Jatkuva seuraaminen = jatkuva stressi. No tietysti on tiloja missä jatkuvalle tarkkailulle ei ole vaihtoehtoja"

        Päteehän tuo johonkin muuta ei esim. mikään stressi romauta tai pidä liian alhaalla esim. rauta-arvoja veressä kuten Ceellä on. Ja siihen liittyviä muita arvoja mutta "tulivarpaisiin" se voi olla isokin tekijä :) No ikä tekee sen että ainakin kerran vuodessa on syytä nuo kokeet ottaa ja lääkärihän ne määrää, ei kai sinne kukaan huvikseen mene ellei mitään oireita ole? Eikä aina vähällä sittenkään.

        Kyl mää kans kauhiast ihmettelen kuin sinä jaksat "stressata" pussimuuseista, ja pelata niiden kans. Jos takuusti haluaa hyvää niin sitten keittää popot ja tekee itte. Ei tarvii arvuutella onko syötävää vai liimaiskos tapetteja? Johan tuossa käyrät nousee vähemmästäkin arvuuttelusta eller häh ?


    • web_jösses
    • Alkuperäinen-Rapu

      Tämän päivän urakat on tehty. Etupiha on haravoitu, mutta eilisen raadannan jälkeen, ei muuta hommaa enää mieli tehnyt tehdä. Piti kyllä imuroida, mutta se jäi huomiseksi. Tehtävä se on, koska sunnuntaina tulevat porukat tänne. Tosin minun ei kuulemma tarvitse tehdä yhtään mitään sen sunnuntain tarjoilujen suhteen, vaan he tuovat kaiken tullessaan.

      Huomenna menen käymään kaupassa Malmilla, ja ensi viikolla minulla on aika Nordeaan, joten tuo Nordea järjestää, oli sopivaa musiikkia tähän hetkeen. Siitäs saavat järjestelyistään, minäkin järjestän. Kyllä siinä "Nalle" kalpenee, kun kato käy!

      Nyt on kyllä käytävä kirjan kanssa nukkumaan. Vähän tuo selkä minullakin oireilee. Se ei tykännyt tuosta haravoinnista. Ei se tykkää imuroinnistakaan, mutta tehtävä vain on, tykkäs tai ei.

      Lemmen viemää katsottu tänään, joten kartalla ollaan taas. Syyttäjänkin katsoin.

      Hyvää yötä ja kauniita unia kaikille!

      • web_presents

        Jospas esität että vaikka muun "turhuuksien" sijaan jälkipolvi muistaa imuroimalla ja siivoamalla huushållin?
        Tuohan on ihan musiikkia korville että "rahnat" pois Nallen pankista vaikka sillä ei olekaan kuin teoreettinen vaikutus mutta osoitus ainakin mitä mieltä ollaan. Oikke hjyvä teko. Ja Öitä...


    • Alibali

      Se on niin, että jos kattelee liikaa lemmen viemää niin alkaa kertyä nurkkiin kamaa jota ei kaipaa kukaan muu kuin itse ja itselläkin ne loppujen lopuksi toimivat vaan pölynkerääjinä..

      Eli sen sijaan että humppaisi lemmenviemää kannatta tehdä niin kuin minä eli ryhtyä taifuuniksi mikä puhaltaa kaiken turhan alta pois.
      Nyt en humppaa varastokaapeissa vaan olen vieraillut siellä 5 luokan hurrikaanin lailla ja heitellyt kaiken vähänkin ikääntyneeltä näyttävän tuotteen pois. Sitä mukaa kun on hyllyn pintaa paljastunut olen ottanut karhunkielen fairyyn kastettuna ja jynssännyt viimeisenkin värjäytymän ja pölynhiukkasen pois.

      Ja uskokee tai elkee niin vaikka olen täystaifuunin lailla toiminut niin epäilen että edelleenkin löytyisi tosi kovaluonteiselle hurrikaanille yksi rellullinen poistettavaksi. Mutta aion olla sen verran hempeä että en ala heittämään pois matkamuistojani jottei elinmaisema täysin muuttuisi, enkä edes kaikkia vaatteita joita en välttämättä pidä. Niistä kyllä melkein puoli rellullista tulisi.

      Kaikki jäänyt tavara on kuitenkin nyt täysin järjestetty ja kauniisti sijoitettu omiin laatikoihinsa.

      Pitäisköhän seuraavaksi alkaa harkita printterinkin vaihtamista kun tuo edellinen alkaa olla jo 10 v palavellut

      Vai vetiskö tuosta tuollaisen balilaisen puunaamarin kasvoilleen ja lähtise esiintymään kadulle rahankeruumuki kourassa?

      • web_harkitsee

        Hih, mitäs se Ali on kattelut niitä liikaa.... :) Ei vain, kyllä tulevana syksynä pitäisi tuollainen kierros aloittaa omista kamoistaan kun nyt alkaa olla tyhjennyksen (lähes) saanut aikaiseksi edesmenneen tavaroista. Omista ehkä selviäisi helpommalla, tai no tiedä häntä.

        Minkäs takia se printteri pitäisi vaihtaa, onko se toiminut jo liian kauan? Ehkä seuraava ei toimikaan jos yleensä uusiin saa vielä yhteensopivat ajurit 7& 8:lle ?
        Nekin valmistajaketkut ovat monesti sitoneet ittesä johonkin vuosimoodiin jolloin ajureita ei enää löydykään välttämättä vanhempaan käyttikseen. Ja sitten Mäsä voi päivityksillään sotkea toimimattomiksi, tai ainakin huonosti toimiviksi, sekin on havaittu monta kertaa.

        "Vai vetiskö tuosta tuollaisen balilaisen puunaamarin kasvoilleen ja lähtise esiintymään kadulle rahankeruumuki kourassa?"

        Jos jotenkin näyttäisit sitten uskottavalta niin siirrä sadevesikaivon kansi pois ja mene sinne kaivoon seisaalleen. :)


    • Alipixelit

      Tämä printterin vaihtoajatus tulee sen nuorimman sisareni talousopista mikä on sellainen että pois kaikki vanha hyvin toimiva ja tilalle uutta hyvin toimivaa! :))))

      No en kuitenkaan vaihda ennen kuin on uudet mustekasetit loppuun käytetty. Syy itseasiassa on että se värikasetti jo vähän temppuilee. Muuten on tuottanut priima printtiä ja on scannerillakin. Canon Pixma MP 210

      • web_slut

        Hehheh, tuo talousoppihan olisi muuten suoraan vihreästä oppikirjasta kun muuttaa vain "...tilalle uutta huonosti toimivaa" :)

        Nyt ei parane jäädä "yötöihin" muuten loppuu tästä ukosta virta, huomen kova päivä taas tehtävä. Mutta jos nyt "putkeen menis" niin la enää korkeintaan viimeistelyjä.. Joten ötyjä.


    • Alivihertääei

      No mutta minäpä yllättäen ilmoittaudun virkaan keskellä yötä.
      Printtereitä funtsailin ja kun katselee näitä kotikäyttöön kelpoisia printtereitä niin monia saa uutena kaupasta mustepatruunoineen samalla hinnalla mitä mustepatruunoiden uusiminen maksaa joten se on lopulta yks hailee vaikka vaihtaisi joka kerta kauppa uuteen printteripakettiin kun musteet loppuvat edellisestä.

      Kukahan senkin talousopin on kehittänyt? (Vihreät ?)

    • amummu

      Miten minulle tuli joku muistuma mieleen tuosta Alin hurrikoinnista:).

      Lisääkin pitäisi vielä sortteerata, mutta ei oikein juuri nyt ole inspistä, kun kaikki kamppeet suunnilleen mahtuu hiukan väljempiin kaappitiloihin eivätkä putoile silmille, kun ovia aukoo. Ainakin siipan vihkipuku pitäisi siirtää, rippipuvunhan jo syksyllä toimitin rättien taivaaseen:D

      Nuo terveys-/sairausasiat stressaavat halusi tai ei. Minäkin uskon että stressillä on oma osuutensa joissakin sairauksissa. Sanotaan, että stressi voi laukaista esim. syövän. Siihenkin uskon. Tunnen kolme ihmistä, joille oli aikuiselämässään tapahtunut hyvin raskaita asioita, ja jotka sitten myöhemmin sairastuivat syöpään. Kenenkään suvussa ei kuitenkaan ollut muita syöpätapauksia.

      Tänään sitten pitäisi polkaista mökille. Sielläkin olisi ihan kamalasti kaikkea tekemistä, jotka onneksi eivät kuitenkaan karkaa, vaikka siirtäisi seuraavaan kertaan. Siippa ainakin ottanee levon kannalta. On taas rähkinyt töissään yötämyöten ja niiden lisäksi tehnyt poikiemme kanssa täällä kotimaisemassa kivilaattahommia. Huonokuntoinen istumatyöläinen kyllä semmoisessa uuvahtaa, kun taas nuoret miehet heittelevät kymmenien kilojen laattoja vasemman käden peukalolla, eivätkä ole moinaankaan rasituksesta. Tosi ovat hekin istumatyöläisiä, mutta hoitavat vastaavasti kuntoaan hieman tehokkaammin kuin isänsä.

      Vielä pitää kettislenkin lisäksi hakea kaupasta valmiiksi pyhälle kakkuainekset. Tiedän, että porukat tulevat äitiä ja mummua moikkaamaan, kun iltapäivällä sunnuntaina taas kotiudumme, ja on sitten tarjottavaa kahvin ja limun kanssa.

      Iloista alkanutta viikkoa kaikille. Toivottavasti upea kesäsää avittaisi Ceen ja Akentinkin oloa. Huono ja vetämätön olo saa mielenkin matalaksi. Weepelkin voisi "riehua" vähän vähemmän, iskee pian huon sinuunkin.

    • Cee-Lila

      Huomenta. Oikein nauratti, kun A-mummu kertoi, että siipan vihkipuku on vielä kaapissa, onneksi ei enää rippipuku! Mahtuuko se vihkipuku vielä hänen päälleen? Meidän U painoi vihkimisaikaan 73 kg, nyt noin 105. Moni kyllä säilyttää hääpukunsa ihan muistona, mikäli on kaappitilaa. Moni tuttu on tehnyt omasta hääpuvustaan lapselle kastemekon, oma pukuni oli vuokraamosta.

      Tuo mitä Ali sanoi tulostimien ja musteiden hinnasta, pitää paikkansa, meidän HP:n tulostin maksoi 49 e noin 10 v sitten, musteet 50. Se on kunnossa edelleen. Nyt U sai skannaavan HP-tulostimen lahjaksi systeriltään viime joulukuussa, sen hinta oli 120 e kun siihen hankki heti uudet värikasetit. Se on ollut hyvä apu tässä pesänhoitajan tehtävässä, kun ei ole tarvinnut mennä kopioita otattamaan muualle.

    • Cee-Lila

      Sää on hellinyt todella, aurinko paistaa ja lämpöä oli partsilla peräti 43 päivällä. Nyt on 27. Kävimme kaupassa ostamassa viikonlopun ruuat, kassassa oli aivan ihana nuori tyttö, ehkä Intiasta. Hän ihasteli takkini väriä ja oli muutenkin hyvin puhelias. Maksaessani sanoin, että minulla ei ole sitä korttia, mikä se nyt olikaan joku Äskortti, takanani oli mies tokaisi, että hänellä on se, johon kassa sanoi, että se on nykyään omistuskortti. Ahaa omistuskortti. Maksoin laskuni ja tyttö toivotti hyvää viikonloppua ja äitienpäivää, johon sanoin, kiitos samoin, paitsi, että et taida olla vielä äiti, johon tyttö, en ole, joten vedin sanani takaisin ja toivotin vain hyvää viikonloppua. Nyt on tämäkin kauppa auki vielä huomenna ja jopa äitienpäivänä.

      Joku R-kioskin pitäjä valitti pari päivää sitten iltiksessä, että kauppojen vapaat aukiolot tappavat hänen R-kioskinsa. Saattaa niin käydä monelle muullekin Ärrälle. Meidän kauppakeskuksen K-kaupasta saa myös ladattua matkakortin, ostaa loton tai muun rahapelin, jos sitä harrastaa, että hakea paketin postista, jos olet paketin jostain saanut. Oli sitten arki taikka pyhä.

      Onko tämä aina hyvä asia, en ole vielä perehtynyt siihen niin tarkkaan. K-kaupan postimme on aina auki silloin kuin on kauppakin auki.

      • Cee-Viola

        Paistoin äsken lettuja, eli räiskäleitä, eli ohukaisia, eli pannukakkuja vai miksi niitä kutsutaankaan eri puolella Suomenniemeä? U pyysi jo eilen, mutta ei ollut maitoa. Nautimme niitä voisilmällä, mansikkahillolla ja puolukkasurvoksella. Oli hyvää pitkästä aikaa. Joskus teen niihin myös jauheliha-herkkusienitäytteen, jolloin kuumennan ne kääryleet vielä uunissa ja päälle on ripoteltuna mustaleimaemmental-pastajuustoa.


    • Aliärisee

      Ärrähän onkin ihan oikeasti kyennyt kukoistamaan vain kauppojen aukioloaikojen kovan sääntelyn vuoksi. Tilanne on siis tarjonnan ja kilpailun kannalta ollut epäluonnollinen.

      Tuolla maailmalla ei ole ollut Ärriä, mutt hyvinkin Ärrien luonteisia pikakauppoja jotka ovat auki 24/7

      Ärränkin selviytymisstrategian on liikuttava samaan suuntaan eli edelleenkin pidennettyyn aukioloon ja valikoiman tarkentamiseen.

      Eivät maailmallakaan kaikki kioskin tapaiset ole kuolleet. Ne ovat vaan sopeutuneet ja muuttaneet tuotteistustaan

      • Cee-Libre

        Osuit oikeaan. R-kioskienkin on muutettava toimintatapojaan, ovat ne sitä joutuneet tekemäänkin hurjastikin vuosien saatossa. Muunmuassa lippupalvelun lippuja ja passeja saa edelleenkin vain lunastaa Ärrältä.


    • Aliehkä

      No onkos tähän ketjuun annettu ylimääräinen kirjoituskiintiö kun ei tule edelleenkään sulkuilmoitusta. Ehkä kommer nu!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      317
      7424
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2146
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1362
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1231
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1210
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1146
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe