Miljonääripääministeri Juha Sipilä tarjosi uuden kylmän suihkun eilen köyhille ja sairaille kehysriihessä. Kipeimmät leikkaukset kohdistuvat jälleen köyhiin ja sairaisiin aivan samoin kuin Sipilän aiemmissakin päätöksissä.
Sipilä ei ymmärrä mitään tavallisten ihmisten arjesta ja valtavasta hädästä, jonka hallitus on jo aikaisemmin saanut aikaan.
Samaan aikaan paljastuu Sipilän osallisuus veroparatiisikuvioissa...
Sipilä ei ymmärrä mitään tavallisten ihmisten arjesta ja valtavasta hädästä, jonka hallitus on jo aikaisemmin saanut aikaan.
Samaan aikaan paljastuu Sipilän osallisuus veroparatiisikuvioissa...
Vastaukset 37
Vanhimmat
Hallituksen kehysriihessä sopimista leikkauksista karkeasti ottaen puolet kohdistuu suoraan sosiaalietuuksiin, palveluihin tai asiakasmaksujen korotuksiin.
MUTTA EIPÄ LEIKKAA NÄITÄ.. Ruotsiin muuttava Wahlroos saa pitää satojentuhansien maataloustuet!!!
Ruotsiin muuttaminen ei vaikuta Björn Wahlroosin saamiin maataloustukiin.
Ruotsalaislehti Dagens Industri kertoi keskiviikkona Björn Wahlroosin muuttaneen viime vuoden joulukuussa kirjoille Ruotsiin.
Wahlroosin ratkaisun kerrotaan pohjaavan verotuksellisiin syihin.Wahlroosien voivan säästää muuttaessaan perintö- ja lahjaverojen muodossa yli sata miljoonaa, mikäli hänen lapsensakin jättävät Suomen. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa perintö- ja lahjaveroja liikemiehen yli puolen miljardin arvoisesta omaisuudesta ei kannettaisi.
Vuodesta toiseen Suomen tulolistojen kärjestä löytyvä Wahlroos on löytänyt säännöllisesti tiensä uutisotsikoihin verotietojen lisäksi myös maataloustukien julkaisemisen yhteydessä.
Halikossa sijaitsevan Åminnen kartanon ja sitä ympäröivien tilusten isännän nostamat tukisummat ovat viime aikoina pyörineet vuositasolla 250 000 euron molemmin puolin. Viimeisten viiden vuoden aikana Wahlroos onkin saanut maataloustukia reippaasti yli miljoonan euron edestä.
Tähän on tuskin luvassa lähitulevaisuudessa muutosta, sillä "Nalle" voi asiasta vastaavan Maaseutuviraston mukaan nostaa tukia myös muuttaessaan Ruotsiin.
- Tukea maksetaan hakijan hallinnassa olevalle Suomessa sijaitsevalle maatilalle. Tilalla asumispakkoa ei ole, kertoo Maaseutuviraston maaseutuelinkeino-osaston tiedottaja Lauri Hyttinen sähköpostitse Iltalehdelle.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014041018202189_uu.shtml
eli näin kok-superkuppari kuppaa tuet(=sossutukea!) suomalaisilta veronmaksajilta!
Itse ei tietenkään halua maksella veroja!
onneksi tulee perustulo 500€kk. kaikille... 25 muksun lessu äiti saa työllistymiseen 500 €kk. samoin maatalojen isännät ja emännät... kummatkaan ei maksa veroja. joten 500 € kk. puhtaana näppiin.samoin minisdterit ja kansan edustajat saavat saman.. veronkiertäjille jää 500 € joka kk. puhtaana näppiin hyvin menee. samoin luxus kotirouvat saa 500€...
SIIPILÄ ON sairas yksilö, luulee olevans lars leevi lestadius??RAHANAHNE,KIERO VALEHTELIJA,ON VERONKIERTÄJÄ;SYNTINEN TEKOUSKOVAINEN!!!!!!!!
Sipilä on kova köyhille - vanha viidakon sanonta.
Sipilä leikkaa köyhiltä ja antaa rikkaille. (Sipilä on käänteinen Robin Hood)
Kutka äänestivät tunnottoman paskalakimiljonäärin valtaan?
Samaa voidaan kysyä kansanpetturipersulta joomies Soinilta...
Sipilä teki Paskalaki-Paulan ansiosta miljoonatilin pienpuhdistamobusineksissä.
Sipiläkö se on yksin hallituksessa. Minun tietääkseni siellä on 3 puoluetta ja 13 muuta ministeriä Sipilän lisäksi. Joten vähän tolkkua paskanpuhumiseenkin.
Juha Sipilän kirves heilui jälleen.
Peräti 82 senttiä satasta kohti. Kyllä siinä köyhä nyt kyykistyy:D
Se oli sitä ennen 104e ja siitä leikattiin n.7e ja vielä kehtaavat 0,85. Jos Perheen tulot ylittävät 75000/v ei tarvitsisi maksaa mitään lapsilisiä.
Miten voi lestadiolainen olla noin häikäilemätön?
Juuri siten.
Sipilä on urvelo konna, äijä puhuu Turkille demokratiasta ja EU:n pääsemiasen ehdoista, huh huh paraskin demokratian puolestapuhuja joka toimii niin kun Ceaușescu aikoinaa. Hemmo on semmojen känteinen Robi Hood joka rosvoaa köyhiltä ja antaa rikkaille
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/professori-sote-uudistus-nostaa-kaikkien-asiakasmaksuja/724528/
Köyhilläkin on varaa sairastaa, mutta ei varaa hoitoon.
Sipilä aikoo tehdä "lopullisen ratkaisun" ja tappaa Suomesta köyhät sairauksiin ja nälkään.
Punikit saavat rauhassa huudella. Lyly oli kussut riemusta housuihin Nokian potkuista kuultuuan.
Surullista huomata, että te Sipilän kannattajat olette esikuvanne kaltaisia.
Nyt meille viime vaaleissa kepuleja ja persuja äänestäneille nauraa jo naurismaan aidatkin kun ei saada aikaiseksi edes suurmielenosoitusta niin kuin muualla Euroopassa ! . Eiköhän kokoonnuta tänä kesänä joukolla toreille että saadaan vihdoinkin ne ennenaikaiset vaalit ja rehellisempi hallitus joka ei ole veronkiertäjä eliitin suojelija ! .
No ei varmasti keräännytä ainakaan punakaartin määräyksestä se on varma koska sillä ei ainakaan asioita paranneta vaan kurjistetaan lisää.
Hah ja hah!! Pannkkomies työstä mitään tiedä.Tukiaisilla makoilee ja piereskelee.
OSOITTAAKO PUNAKAARTI MIELTÄÄN JUURI NYT EUROOPASSA KUN PANAMAN PAPERIT JULKAISTIIN ? .
E-lääkeläisen euro on 5 centtiä.
Tällähän mä elän koko loppuvuoden.
Hallitushan ei voi leikata muusta kuin valtion maksamista tukirahoista.
Ja nehän ovat juuri näitä sos.etuisuuksia, mistä nyt karsitaan.
Niin ja rikkaathan rahoittaa jo nämä etuudet köyhille, tuskin meidän köyhien verorahat noihin riittää:)
Etenkin pelkästään tukien varaan tahallaan heittäytyneet nuoret olisi saatava töihin jotenkin, mutta kukapa niitä vetelyksiä viitsii katsoa, ei monella omat vanhemmatkaan.
Siivous- ym. työnkin olisi kelvattava, mutta ei, kun johtajaksi pitäisi päästä suoraan, vaikka älli ei riitä edes tavalliseen elämään.
Kannatan leikkauksia, siitä on tie vain ylöspäin vuosien saatossa.
no niinpä, mutta tukirahoja on muitakin, esim yritystukia luokkaa pari miljardia parhaimpina vuosina. Mitä tekee mielestäsi esim nokia 10 miljoonan tuella vuosittain?
" TÄYTYY TOIVOA ETTÄ SYKSYLLÄ SAIS TAAS PUOLUKOITA PUURON SEKAAN " ! .
Sipilä suuntaa ideologisista syistä juuri kaikkein heikoimmilta. Hän tietää etteivät he kykene puolustautumaan.
Sipilä on heikentänyt Euron ostovoimaa nimenomaan kaikkein pienituloisimmilta jo liki 10 cnt. Tällä hetkellä pienituloisen Eurolla on ostovoimaa vajaa 60cnt verrattuna vaikkapa saksan vastaavassa asemassa olevaan pienituloiseen.
Sipilä oli viimeisessä kehysriihessä huolissaan nimenomaan siitä, ettei indeksileikkaus leikannut ostovoimaa halutulla tavalla ja siksi nyt pienennetään etuisuuksia siten että ostovoima leikaantuu omassa talossa asuvalta sairauspäivärahalla elävältä jopa 10%.
Millainen ihminen tekee moisia liikkeitä nimenomaan kurjistaakseen heikko-osaisten elämää.
Miksi ei laajennettu veropohjaa vastaamaan aikaa kymmenen vuotta sitten, jolloin oli olemassa omaisuusvero jossa kaikkein rikkaimmat maksoivat omaisuudestaan veroa, siinä kukaan ei jäänyt nälkään kun maksoi veronsa. Nyt Sipilällä on jumalaton halu saada maahan köyhyysrajan alapuolella olevia ihmisiä, joilla rahat ei riitä jokapäiväiseen elämiseen. Samaan aikaan tämä kusipää maksaa maahantunkeutujille etuisuuksia 2300€/kk, kun oman maan kansalaisilta otetaan vajaan tuhannen euron sairauspäivärahasta osa pois. Myös työssäkäynnin kustannuksia halutaan kokorottaa koko ajan,l nytkin tämä kusipää nosti polttoaineveroa, sehän nostaa työssäkäynnin kustannuksia ja PITÄÄ saada palkankorotuksina takaisin.
Nyt on SAK:n aika toimia ja laittaa loppu tämän kusipään toimille ja tarvittaessa järjestää todella pitkä yleislakko jolla koko hallitus saadaan kaadettua.
Sipilä on varsinainen kusipääministeri.
EROA SIPILÄ!
Sipilän loppu on lähellä. Kovin sairaalta hän näytti eilen tv:ssä.
Sipilä harmaan talouden kimppuun. Hyvähän se on jostain aloittaa, niinkuin onkin. Nalle rinteen kera harmaantuu kaiken aikaa enemmän, jos ei ole kiirettä.
Todella sairasta touhua, miksi lestu tekouskovainen yrittää tappaa köyhän kansan kokonaan ???Itse on rahat veroparatiiseissa, rahat ovat lestun lasten nimissä??Ovelaa touhua toivotaan että kansa nousee barrikaadeille, ukko ulos??
Sipilä on armoton, kunnes viimeinenkin palkansaaja on painettu köyhyysrajan alapuolelle. Sitten Sipilä on tyytyväinen.
Hän ei taida olla tyytyväinen ennen kuin hallitus on laillistanut orjatyövoiman käytön, sitähän tässä ollaan koko ajan tekemässä.
Ja miksi kaikissa ko herran toimissa läpi kuultaa EK:n ääni? Eikö se pulju ole yhden sortin ammattiyhdistys --- ai niin, sehän onkin parempiosaisten ay-liike ja kaiken arvostelun ulkopuolella.
Punikit ulisevat kuin 1918 montun reunalla.
Sipilä ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille.
kempele-Sipilä matuhyysäri kyykyttää suomalaisia työkseen
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016070721866282_uu.shtml
Johtajan mukaan pääministeri Juha Sipilä (kesk) kehotti antamaan asiasta selvityksen sisäministerille.
Kun johtaja toimitti selvityksen sisäministeriöön ja Maahanmuuttovirastolle, hän sai kirjallisen varoituksen.
- En halua olla mukana tällaisessa systeemissä, Ilkka Peura sanoo.
MITEN AJETAAN KEMPELE-SIPILÄ JA HÄNEN MATUNSA ULOS SUOMESTA EIKÄ NIITÄ TÄNNE ENÄÄ OTETA
KELLO 11 NYT PERJANTAINA
SUOMALAINEN, VAIKKA HELSINKI OLISIKIN JO MENETETTY MATUILLE, ÄLÄ LANNISTU, 9000 lukukertaa http://mvlehti.net/2016/07/08/paivan-video-helsinki-on-jo-menetetty/
Mahdollisuuksia on, HYÖDYNNÄ TILANNE
JA KÄYTÄ PAKKORUOTSIA
HARVINAINEN TILAISUUS
YLE FEM NYT PERJANTAINA 8.7. KELLO 11 - 12 (myös SVT World samaan aikaan)
JIMMIE ÅKESSON, RUOTSIDEMOKRAATTIEN PUHEENJOHTAJA, ESIINTYY JA KERTOO RESEPTIN MENESTYKSELLE, kilpailee Ruotsin suurimman puolueen asemasta. Eli resepti Perussuomalaistenkin menestykselle olisi olemassa ottamalla mallia
Reseptin kirjoittaa ja esittää RUOTSIDEMOKRAATIT nyt kello 11
NÄHTÄVISSÄ MYÖS YOUTUBE
https://www.youtube.com/watch?v=eI1rabw0UkM