Mitä ittua

Soitin käyttämälläni pienelle hammaslääkäriasemalle varatakseni ajan vuositarkastukseen. Soittoon tuli ensimmäisenä tieto, että puhelut tallennetaan asiakaspalvelun parantamiseksi. Eihän siinä mitään, mutta yrityksen nimi oli aivan toinen kuin mihin soitin. Loppujen lopuksi pääsin varaamaan ajan. Selvisi, että firma oli myyty jollekin isommalle, joka taas oli myyty ruotsalaiselle pääomasijoitusyritykselle.

Kävin vastaanotolla. Sama tuttu hammaslääkäri ja hoitaja. Lopuksi kysyin tuosta puhelustani. Sanoivat, että he hammaslääkärit yli 30 vuoden omistuksen jälkeen olivat myyneet yrityksen. Ymmärsin, että muita hammaslääkäreitä ei yrityksen palveluksessa ole.

Heti kun astuin ulos vastaanotolta, tuli kännykkään viesti, jossa pyydettiin nettilinkin kautta kertomaan kokemukset. Alkoi tosiaan vituttaa. Osaamattomat sijoittajat yrittävät saada käsitystä siitä, mitä ovat ostaneet.

Käyn tuolla hammaslääkäriasemalla tasan sen verran kuin tuttu hyvä hammaslääkärini työskentelee siellä edellyttäen, että pääomasijoittajat eivät innostu nostamaan maksuja liikaa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


1321 kirjoitti:

Soitin käyttämälläni pienelle hammaslääkäriasemalle varatakseni ajan vuositarkastukseen. Soittoon tuli ensimmäisenä tieto, että puhelut tallennetaan asiakaspalvelun parantamiseksi. Eihän siinä mitään, mutta yrityksen nimi oli aivan toinen kuin mihin soitin. Loppujen lopuksi pääsin varaamaan ajan. Selvisi, että firma oli myyty jollekin isommalle, joka taas oli myyty ruotsalaiselle pääomasijoitusyritykselle.

Kävin vastaanotolla. Sama tuttu hammaslääkäri ja hoitaja. Lopuksi kysyin tuosta puhelustani. Sanoivat, että he hammaslääkärit yli 30 vuoden omistuksen jälkeen olivat myyneet yrityksen. Ymmärsin, että muita hammaslääkäreitä ei yrityksen palveluksessa ole.

Heti kun astuin ulos vastaanotolta, tuli kännykkään viesti, jossa pyydettiin nettilinkin kautta kertomaan kokemukset. Alkoi tosiaan vituttaa. Osaamattomat sijoittajat yrittävät saada käsitystä siitä, mitä ovat ostaneet.

Käyn tuolla hammaslääkäriasemalla tasan sen verran kuin tuttu hyvä hammaslääkärini työskentelee siellä edellyttäen, että pääomasijoittajat eivät innostu nostamaan maksuja liikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu