Sipilän loistavaa tasapainoisuutta

Sipilä toi jälleen kerran esille hallitun kokobaiskäsityksensä lisäksi tasapainoisuunsa ihmisenä kun koulutusvälikysymystä käsiteltiin.
Täytyy taas sanoa, että myös siinä suhteessa ollaan samanlaisia.
369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Ärlä" Gustafsson osoitti sossuille niin tyypillistä putkinäköisyyttä kun ei ymmärtänyt, että koulutuksen tärkein sisältö eivät ol pelkästään taloudellist reurssit.

Äänestä
  • Eräs Perussuomalaisten edustaja toi esille myös sen millä tavalla yliopisto voi tehdä puoluepolitiikkaa.
    Tsadin yliopisto aloitti välittömästi yt-neuvottelut kuultuaan taloudellisten resurssiensa supistumisesta vaikka ylijäämä on lähes 100 miljoonaa.
    Turun Yliopistossa neuvoteluja ei käydä lainkaan.

    Äänestä

Ihmisten tasapaino näkyy myös täällä. Selvimmin erottuvat Keskustan ihmiset, joilla tasapaino on leimaa antava, lähes poikkeuksetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TuhkaMkvaJombenystJohto kirjoitti:

Sipilä toi jälleen kerran esille hallitun kokobaiskäsityksensä lisäksi tasapainoisuunsa ihmisenä kun koulutusvälikysymystä käsiteltiin.
Täytyy taas sanoa, että myös siinä suhteessa ollaan samanlaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu