Euroopassa 'ällistyttävä' määrä jihadisteja

Euroopan unionin oma rajaturvallisuusvirasto myöntää nyt, että terroristit käyttävät hyväkseen pakolaiskriisiä ja löyhää rajavalvontaa.

Massamaahanmuuton avulla terroristit pääsevät soluttautumaan EU:n alueelle, unionin rajatusvallisuusvirasto myönsi viime yönä.

Virasto sanoo mullistavassa raportissa, että Pariisin terrori-iskut osoittivat terroristien hyödyntävän pakolaiskriisiä.

Frontex kirjasi ennätykselliset 1 820 000 laitonta maahantuloa EU-maihin viime vuonna – mikä on kuusi kertaa enemmän kuin vuonna 2014.

Virastolla ei kuitenkaan ole aavistustakaan siitä, kuinka paljon laittomia maahantulijoita Euroopan alueella todellisuudessa on, eikä sillä ole mitään keinoa seurata heidän liikkeitään EU:ssa.

Viranomaiset varoittavat myös, että “huikea” määrä Euroopan maiden kansalaisia on alkanut jihadisteiksi, ja että he käyttävät hyväkseen löyhää rajavalvontaa.

“Pariisin terrori-iskut marraskuussa 2015 osoittivat selvästi, että terroristit voivat hyödyntää epäsäännöllisiä maahantulijavirtoja päästäkseen EU:hun”, raportissa sanotaan.

“Koska rajoilla ei tehdä perusteellisia tarkastuksia eikä vääristä tiedoksiannoista jaeta rangaistuksia, on olemassa vaara, että jotkut henkilöt, jotka aiheuttavat turvallisuusuhan EU:lle, voivat hyödyntää tätä tilannetta.”

Kaksi Pariisin iskuihin osallistuneista terroristeista tuli EU:n alueelle kreikkalaisen Lérosin saaren kautta esiintyen väärennetyillä syyrialaisilla matkustusasiakirjoilla, Frontex sanoi.

“Huikea määrä EU:n kansalaisia on ottanut osaa Syyrian konfliktiin jihadisteina, mikä on johtanut siihen, että useat paluumuuttajat ovat päättäneet turvautua epäsäännöllisiin matkustustapoihin.”

“Ääri-islamistit tulevat hyödyntämään laittomia maahanmuuttajavirtoja aina, kun tällaiset liikkeet sopivat heidän suunnitelmiinsa.”

Frontex myös totesi, että terroristit käyttävät näitä reittejä salakuljettaakseen EU-maihin aseita, jotka on usein ostettu konfliktialueilta, kuten Länsi-Balkanilta.

http://mvlehti.net/2016/04/06/euroopassa-allistyttava-maara-jihadisteja/

http://www.dailymail.co.uk/news/article-3525279/Mass-migration-allowing-terrorists-pour-Europe-EU-s-border-agency-admits-s-revealed-false-documents-not-facing-thorough-checks.html
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Unelman_lopputulos kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu