Lainasin kirjastosta kirjan Miten uskomme (Arkkipiispa Paavali, Ortodoksinen paimenkirje). Tekee hyvää lukea tämä, koska Ortodoksinen kirkko on kuitenkin Suomen toinen kansankirkko. Kerron heti alkuun jotakin teologisia ongelmia luettuani kirjaa: 1) ortodoksinen kirkko väittää olevansa kirkon tarkka muuttumaton apostolinen jatkumo alkuseurakunnan ajoilta. Kyseenalaistan tämän väitteen. Väkisinkin mukaan on tullut vieraita oppeja. Ja muistaakseni ortodoksien sivuilla sanotaan, että heillä on erehtymätön oppi kaikessa. Aika kova väite. 2) Ortodoksien mukaan yksin Raamattu ei riitä uskonopin lähteeksi, vaan tarvitaan perimätieto, joka tulkitsee sitä oikein. Ortodoksien mukaan Jumalan ilmoitus myös jatkuu kirkolliskokouksissa apostolien tekojen periaatteena, että "Pyhä Henki ja me olemme päättäneet." Protestanttien mukaan Raamattu on Jumalan lopullinen ilmoitus. Kirkolliskokoukset ovat erehtyneet myös. 3) Tässä kirjassa luvut pelastus, usko ja teot, niin opetus on jossain mielessä hämärää eli ei riittävän selkeää. Tästä seuraa vain yksi ajatus: hämärtyykö Jeesuksen ristintyö pelastuksen perustana ortodoksisuudessa? Näiden lukujen perusteella sanoisin, että hämärtyy. 4) Rukousyhteys jo kuolleisiin kristittyihin (varmaan kukaan protestantti ei tätä Raamatun valossa voi pitää oikeana menettelynä). Tässä oli kirjan ensimmäinen osa. Jo nämä syyt pelkästään ovat niin painavia, että en voi liittyä ortodoksiseen kirkkoon.
Miksi en voi liittyä ortodoksiseen kirkkoon
Luterilainen-olio
25697
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Entäs jos laitat vastaavan ihmettelyn luterilaisuudesta ja helluntailaisista. Jokainen tietää ja ymmärtää että mikään ei voi olla yhden suhde yhteen todellisessa elämässä raamatun sanoman kanssa.
Käypiköhän luterilaisten palstalla "ortodoksinen-olio" latelemassa omia totuuksiaan.
Jos et saa täältä vastausta näihin kysymyksiin, laita tekstisi Usko ja Elämä sivuille, sieltä saat vastauksen asiantuntijoilta, ei täältä törkysivuilta.
On se totta, että ei luterilainen tai helluntailainen osaa välttämättä olla tarpeeksi kriittinen omaa kirkkokuntaansa ja sen opetuksia kohtaan. Sellainen ajattelu, että minä tai minun kirkkokuntani on erehtymätön kaikessa, niin se on jossain määrin naiivia hyväuskoisuutta. Uskottavammalta tuntuu, jos joku sanoo, että hyvällä tuurilla minun kirkkokuntani voi olla riittävän erehtymätön.
lainaanpa vastaukseksi Isä Nikonin opetuksesta katkelman.
Kuolema ei ole Jumalan suunnitelma ihmisolennoille. ”Ei Jumala ole tehnyt kuolemaa.” (Salomon Viisauden kirja 1:13). Jumala ei luonut kuolemaa, mutta Hän salli sen. Kirkkomme sanoo, että Jumala salli kuoleman, ettei pahuus tulisi kuolemattomaksi. Kuolema on jotain outoa. Se on ulkopuolinen, ja sen vuoksi ihmiset eivät halua kuolla.
Jos kiinnität huomiota hautajaispalveluksen teksteihin, huomaat, että ne kuvaavat sielun taistelua ja tuskaa, kun sielu erotetaan ruumiista. Taistelu tapahtuu, koska Jumala ei halunnut tätä sielun ja ruumiin eroa. Se ei ollut Hänen suunnitelmissaan. Ihminen tuntee tuskaa sielun erotessa ruumiista. Ihminen katsoo enkeleitä kohden, mutta kukaan niistä ei auta häntä. Ihminen ojentaa kätensä toisia ihmisiä kohden, mutta kukaan ei voi auttaa häntä. Miksi on näin? Koska kuolema on elämän vihollinen ja sen täytyy lopettaa olemassaolonsa, sen täytyy mennä pois tieltä. Kristus sanoi: ”Minä olen Elämä.” Ja tuolloin kuolema on Kristuksen vastakohta ja se täytyy tuhota. Joko Kristus on olemassa, tai kuolema on olemassa. Kuolema on kaiken vihollinen. ”Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.” (1 Kor. 15:26)
Joitakin vuosia sitten eräs askeetti nukkui kuolonuneen Pyhällä Vuorella. Hänen nimensä oli Joosef Hesykasti. Hän sanoi veljestölleen: ”Kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä sanoi minulle, että hänen nimipäivänään hän tulee ottamaan minut.” (Jumalanäidin nimipäivä tarkoittaa 15. elokuuta, joka on Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhlapäivä). Ja Joosef oli täynnä iloa siitä, että tulisi kuolemaan. Hän ei ollut vanha, ei edes 60-vuotias. Hän oli 58- tai 59-vuotias ja täynnä onnellisuutta siitä, että tulisi kuolemaan.
Elokuun 15. päivän yönä he olivat toimittaneet vigiliansa, ja aamu koitti. Aurinko nousi, ja vanhus Joosef katseli ympärilleen ja ajatteli: ”Miksi minä olen vielä täällä?” Aurinko nousi yhä, aika kului ja hän alkoi olla huolissaan. ”Miksi? Jumalanäiti sanoi minulle, että hän ottaisi minut. Miksen vieläkään kuole?”
Eräs hänen veljestöstään – munkki, joka on vielä elossa ja kertoi minulle tämän1 – sanoi isä Joosefille: ”Älä ole pahoillasi, Vanhus. Me rukoilemme rukousnauhalla ja sitten sinä lähdet.” Ja munkit menivät eri puolille kallioille ja alkoivat rukoilla. Minä, isä Nikon, hämmästyin! Yleensä me pyydämme jotakuta rukoilemaan puolestamme, että paranisimme. He kuitenkin rukoilivat, että vanhus Joosef kuolisi.
Jonkin ajan kuluttua vanhus Joosef kutsui veljestöään. Hän näki jonkun, jotakin. ”Tulkaa, minä lähden.” Munkit menivät lähemmäs ja ottivat hänen siunauksensa, ja hän sanoi: ”Minä lähden. Minä menen. Siunatkaa minut. Kaikki on lopussa.” Hän sulki silmänsä, taivutti päänsä ja nukkui pois. Kirjaimellisesti hän nukkui pois.
Saatta olla, että sinun olisi hyvä lukea
Athoslainen isä Nikon: Elämä elämän jälkeen
http://athossaatio.blogspot.fi/
Etsiväna sieluna asiat voisi sulle selkiytyä niinkuin minullekin kävi.
Athoslainen isä Nikon on kilvoitellut Pyhällä Vuorella yli kolmekymmentä vuotta. Munkkielämänsä alussa hänellä oli vanhuksena Yhdysvaltojen Arizonaan sittemmin muuttanut isä Efraim ("Amerikan Efraim"). Seuraavassa videossa isä Nikon puhuu elämästä tämän elämän jälkeen. Isä Nikon puhuu kreikaksi, mutta video sisältää tekstityksen englanniksi. Puheen suomennos on tehty pääosin englanninkielisestä tekstityksestä.
En ole etsijä, vaan olen jo löytänyt Kristuksen aikoja sitten. Ongelma on vain, että kovin pitkään en voi olla luterilaisen kirkon jäsen sen luopumuksen tähden. Toki on noita tunnustuksellisimpia luterilaisia yhteisöjä olemassa. Mutta heti jos uskonvarmuus vähänkin laskee, niin me kaikki olemme etsijöitä jossain määrin.
Athossäätiö on lahko.
Heräsi myös myötätunto ortodokseja kohtaan luettuani kirjan. On siinä hyvääkin opetusta, vaikka uskonopillisia ongelmia minun näkökulmastani riittää. Kyllä kannattaa lukea muutakin kuin oman kirkkokunnan kirjallisuutta. Hengellistä kypsyyttä on, että osaa olla myös kriittinen omaa kirkkokuntaansa kohtaan. Luterilaisuuttakin on monenlaista (vertaa esim. herätysliikkeiden oppeja).
Ei kukaan ole kehottanut sinua liittymään ortodoksiseen kirkkoon, joten en oikein ymmärrä otsikkoasi. Pysy toki luterilaisessa kirkossasi. Arvostelet ortodoksista kirkkoa omasta luterilaisesta näkökulmastasi, mutta olet käsittänyt monet asiat väärin.
Yksin Raamattu periaate on älyllisesti epärehellinen, koska kukaan ei pysty selittämään Raamattua Raamatulla, vaan lukee sitä aina jostain esiymmärryksestä/traditiosta käsin. Luterilaisilla on oma traditionsa ja "pyhät isänsä" mm Luther ja muut "uskonpuhdistajat", joihin he vetoavat. Yksin UT:a lukemalla monet asiat jäävät hämäriksi. Esim pikkulasten kastaminen perustuu perimätietoon eikä Raamattuun, sillä Apostolein teot kuvaavat ensimmäisen kristillisen sukupolven elämää. Siinä ei kerrota, miten meneteltiin, kun kristittyjen perheisiin syntyi lapsia. Samoin ei kerrota, miten kaste tapahtui, vaan kasteen toimitustapa ( kolminkertaisella veteen upottamisella, tai jos vettä on liian vähän, sen valelemisella kastettavan päälle Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen) on säilynyt Kristuksen apostoleilleen välittämänä suullisena perimätietona.
Ortodoksinen kirkko on alkuperäisen kirkon jatkumo, koska se on vanhin kristillinen kirkko, joka on säilyttänyt kirkon ensimmäisellä vuosituhannella ekumeenisissa kirkolliskokouksissa määrittelemän opin sellaisenaan eikä lisännyt siihen mitään tai poistanut siitä mitään. Arkkipiispa Paavali sanoo, että ortodoksinen kirkko on alkukirkko aikuiseksi kasvaneena. Yksikään henkilö ei aikuisena ole aivan samannäköinen kuin lapsena, mutta hänet tunnistaa silti samaksi henkilöksi. Näin on myös Kirkon laita.
Ei arkkipiispa Paavalin opetus ole mitenkään hämärää. Kristus itse on sanonut: "Ei jokainen, joka sanoo minulle Herra, Herra, pelastu, vaan se joka tekee minun Taivaallisen Isäni tahdon." Koko Kristuksen elämä oli Hänen pelastustyötään aina Belehemin luolan seimestä Golgatalle ja Pyhään hautaan asti. Luterilainen kirkko korostaa mielestäni liikaa Kristuksen ristinkuolemaa. Ortodoksinen kirkko taas korostaa Kristuksen ylösnousemusta ja voittoa turmiovalloista.
Kukaan, joka Kristuksessa on ei ole kuollut, sillä Hän on voittanut kuolemalla kuoleman. Siksi rukousyhteys toimii täällä maanpäällä kilvoittelevien ja taivaassa olevien pyhien välillä. Arkkipiispa Paavali oli pyhä piispa ja suuri hengellinen ohjaaja ja opettaja.
Kukaan ei voi selittää Raamattua Raamatulla?? Kun Pyhä Henki tulee joko mieheen tai naiseen ja sydämessä on palava halu tutkia Jumalan Sanaa yöt ja päivät...siinä ei traditioita tarvita. Jumalan Henki!!! avaa kirjoitukset!
Missä Raamatussa sanotaan, että Jumalan Henki avaa Raamatun kaanonin kaikki lauseet, niin että tulkinta on erehtymätön? Ei missään. Ja miksi sitten se avautuu eri uskoville niin, että he ovat keskenään eri mieltä? Tarvitaan myös Raamatun tutkimisen lisäksi paljon muutakin. Esim. alkukielten tutkimista, kulttuurin tutkimista, historian tutkimista, kirkkohistorian tutkimista, ja muitakin tieteenaloja.
"Ei kukaan ole kehottanut sinua liittymään ortodoksiseen kirkkoon, joten en oikein ymmärrä otsikkoasi."
Luin tuon kirjan sen takia, että mietin pystynkö liittymään ortodoksiseen kirkkoon. En siihen pysty. Ei ole riittävää opillista yksimielisyyttä minun ja teidän näkemystenne välillä.
"Yksin Raamattu periaate on älyllisesti epärehellinen, koska kukaan ei pysty selittämään Raamattua Raamatulla, vaan lukee sitä aina jostain esiymmärryksestä/traditiosta käsin. Luterilaisilla on oma traditionsa ja "pyhät isänsä" mm Luther ja muut "uskonpuhdistajat", joihin he vetoavat."
Mielestäni tämä on hyvä kommentti. Kritiikkinä sanoisin, että jossain määrin Raamattua voi selittää Raamatulla, mutta tuskin kuitenkaan täydellisesti. Tarvitaan muutakin. Esim. eri tieteenalojen apua Raamatun tutkimiseen. Ja siltikin ymmärrys jää usein jossain määrin uskonvaraiseksi. On kumminkin ero siinä miten luterilaisuus ja ortodoksisuus suhtautuu traditioon minun mielestäni. Luterilaisista Tunnustuskirjoista lainattua:
"yksin Jumalan sana on kaiken opin ohje ja sääntö ja on sellaisena säilytettävä: yhdenkään ihmisen kirjoituksia ei saa pitää sen vertaisina, vaan kaikki on alistettava Jumalan sanalle alamaisiksi."
"1. Ensi sijalla Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset, Israelin uskon puhdas ja kirkas lähde. Raamattu yksin on ainoa tosi ohje, jonka mukaan kaikki opettajat ja opit on koeteltava ja arvioitava."
Kirjoitit: "Yksin UT:a lukemalla monet asiat jäävät hämäriksi. Esim pikkulasten kastaminen perustuu perimätietoon eikä Raamattuun, sillä Apostolein teot kuvaavat ensimmäisen kristillisen sukupolven elämää. Siinä ei kerrota, miten meneteltiin, kun kristittyjen perheisiin syntyi lapsia. Samoin ei kerrota, miten kaste tapahtui, vaan kasteen toimitustapa ( kolminkertaisella veteen upottamisella, tai jos vettä on liian vähän, sen valelemisella kastettavan päälle Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen) on säilynyt Kristuksen apostoleilleen välittämänä suullisena perimätietona."
Sanoisin että hyvä kommentti tämäkin jossain määrin. Kritiikkinä, että kyllä löytyy myös hyviä Raamatusta johdettuja perusteita lapsikasteen puolesta. Emme ole pelkän perimätiedon varassa. Lue esim. Matti Väisänen: Pyhä kaste Raamatussa tai Olavi Lähteenmäki: Selville vesille. Kirkkohistoria antaa toki tukensa lapsikasteen puolesta.
"Ortodoksinen kirkko on alkuperäisen kirkon jatkumo"
Minusta on rehellistä myöntää ettei mikään kirkko ole alkuperäisen kirkon TARKKA jatkumo. Jotkut opettavat Jumalan sanaa puhtaammin ja toiset huonommin, tuskin kukaan erehtymättömästi.
"Ei arkkipiispa Paavalin opetus ole mitenkään hämärää."
Hän itse myöntää kirjassaan lukujen pelastus, usko ja teot jälkeen, että se voi tuntua prostanttisesta näkökulmasta hämärältä.
"Luterilainen kirkko korostaa mielestäni liikaa Kristuksen ristinkuolemaa."
Olisiko niin, että jokainen kirkko korostaa jotakin asiaa liikaa? Kristuksen ristiä meidän tulee korottaa kumminkin, sillä se on pelastusvarmuuden ainoa perustus. Jos tämä perustus hämärtyy, niin ihminen lähtee pelastuksen asiassa tekojen tielle.
Just näin. Koska syntinen erehtyvä ihminen tahtoo olla aina kaikessa paras ja oikeassa ja tahtoo vängätä asioista joilla ei ole merkitystä pelastukseen liittyen. SEN takia on eri puljuja. Ihminen EI KUUNTELE MITÄ JUMALA SANOO VAAN HÖÖSÄÄ OMIA JUTTUJAAN.
"Kun Pyhä Henki tulee joko mieheen tai naiseen ja sydämessä on palava halu tutkia Jumalan Sanaa yöt ja päivät...siinä ei traditioita tarvita. Jumalan Henki!!! avaa kirjoitukset!"
Joo, ja sitten vielä joku ihmettelee, että miksiköhän täällä ihmisten maailmassa kymmeniä ja taas kymmeniä tuhansia kristillisiä kirkkoja ja seuroja ja kaikenlaisia yhdistyksiä, joista valtaosa sulkee kaikki "eriseuraiset" ulkopuolelleen ja nimenomaan Raamattuun ja Pyhän Hengen toimintaan vedoten...
"Arkkipiispa Paavali oli pyhä piispa ja suuri hengellinen ohjaaja ja opettaja."
En sitä kiistä. Mutta ihminen hänkin vain oli, eikä erehtymätön kaikessa.
Poimintoja luterilaisista Tunnuskirjoista ilmeisesti katolista kirkkoa kohtaan siihen aikaan:
"Pyhien avuksihuutaminen
Antikristuksen harhoja on myös pyhien avuksihuutaminen. Se on ristiriidassa ensimmäisen eli pääopinkohdan kanssa ja tekee tyhjäksi Kristuksen tuntemisen. Raamattu ei käske eikä neuvo huutamaan pyhiä avuksi eikä kerro siitä yhtään esimerkkiä. Ja vaikka sillä olisikin arvoa, mitä sillä ei ole, meillä on kaikki tuhat kertaa paremmin, kun meillä on Kristus.
Kyllähän enkelit rukoilevat taivaassa meidän puolestamme, niin kuin Kristus itsekin, ja niin tekevät myös pyhät maan päällä ja kukaties taivaassakin. Siitä ei kuitenkaan seuraa, että meidän tulisi paavilaisten opetusta ja esimerkkiä noudattaen huutaa avuksi ja palvoa enkeleitä ja pyhiä, paastota, viettää juhlia, pitää messuja, uhrata, perustaa kirkkoja, alttareita ja jumalanpalvelusmenoja heidän kunniakseen, palvella heitä jollakin muulla tavalla, pitää heitä auttajina hädässä ja uskoa, että he kukin ovat erikoistuneet jonkin tietyn avun antamiseen. Kaikki tämä on epäjumalanpalvelusta, sillä sellainen kunnia kuuluu yksin Jumalalle. Kristittynä ja pyhänä täällä maan päällä sinä voit rukoilla puolestani, et vain yhdenlaisessa vaan kaikkinaisessa hädässä. Mutta siitä ei seuraa, että minun tulisi sinua palvoa ja huutaa avuksi tai sinun kunniaksesi viettää juhlia, paastota, uhrata ja pitää messuja ja autuaaksi tullakseni uskoa sinuun. Muutoin voin kyllä kunnioittaa, rakastaa ja kiittää sinua Kristuksessa. Jos nyt lakataan kunnioittamasta enkeleitä ja pyhiä vainajia kuin epäjumalia, muu kunnioittaminen on vaaratonta ja unohtuukin pian. Niin pian kuin ei enää ole toivoa ruumiillisesta ja hengellisestä hyödystä ja avusta, ihmiset antavat pyhien olla rauhassa, olivatpa nämä sitten haudassa tai taivaassa. Ilman aikojaan tai pelkästä rakkaudesta ei heitä taida juuri kukaan muistella, pitää arvossa eikä kunnioittaa.
Kaiken kaikkiaan: mitä ikinä messu on, mitä siitä on syntynyt ja mitä lieveilmiöitä siihen liittyy, sitä me emme voi sietää, vaan meidän on se tuomittava, sillä me tahdomme säilyttää pyhän ehtoollisen sakramentin puhtaana ja varmana, niin että se Kristuksen asetuksen mukaisesti uskossa toimitetaan ja otetaan vastaan."
"XXI Pyhien palvonta
Pyhien palvonnasta seurakuntamme opettavat, että me voimme julkisesti muistaa pyhiä, jotta oppisimme kukin kutsumuksemme mukaisesti seuraamaan heidän uskoaan ja hyviä tekojaan. Niinpä keisari voi ottaa Daavidin esikuvakseen, kun hän käy sotaa karkottaakseen turkkilaiset pois isänmaasta, sillä molemmat ovat kuninkaita. Mutta Raamattu ei neuvo kääntymään pyhien puoleen ja pyytämään heiltä apua, (1 Tim. 2:5) sillä se asettaa yksin Kristuksen meidän eteemme välittäjäksi, sovituksen välineeksi, ylimmäiseksi papiksi ja esirukoilijaksi. Häntä tulee huutaa avuksi, ja hän on luvannut kuulla meidän rukouksemme. Tämä palvonta on hänelle mieleen erityisesti silloin, kun hänen puoleensa käännytään kaikissa ahdistuksissa: "Jos joku syntiä tekee, niin meillä on puolustaja Isän tykönä jne." (1 Joh. 2:1)."
Tiedän jo, että ortodoksit eivät palvo pyhiä Arkkipiispan kirjan mukaan.
No jos lähtisit ensin siitä että ort ja kat kirkko on ollut yksi ja sama kirkko.
"3) Tässä kirjassa luvut pelastus, usko ja teot, niin opetus on jossain mielessä hämärää eli ei riittävän selkeää. Tästä seuraa vain yksi ajatus: hämärtyykö Jeesuksen ristintyö pelastuksen perustana ortodoksisuudessa? Näiden lukujen perusteella sanoisin, että hämärtyy."
Luin nämä kaksi lukua nyt varmaan 5 kertaan arvioidakseni sitä äärimmäisen tosissani. Kyllä siellä selvästi puhutaan ristinkuoleman pelastavasta merkityksestä, mutta sitä ei samalla tavalla korosteta kuin luterilaisuudessa. Ei esim. käytetä termejä yksin armosta, yksin uskosta. Näiden lukujen opetuksessa on hyviä pointteja, mutta on myös uskonopillisia ongelmia (ja ongelmallisia ilmaisutapoja) minun mielestäni. Olen kumminkin kiitollinen, että tiedän nyt ortodoksisen näkökulman asiaan ja osaan ottaa sen huomioon. Kyllä luterilaisuudessakin opetetaan, että kuollut aivousko ei pelasta (Jaakobin kirje). Tätä tosin voisi ehkä korostaa enemmän. Sanon siis ihan vilpittömänä mielipiteenä arkkipiispaa kunnioittaen, että minun mielestäni hänen opetuksessaan (pelastus, usko ja teot luvut) on sekä ansioita että heikkouksia. Minulla on oikeus mielipiteeseeni. Mutta taidanpa nyt siirtyä suomi24 palstalta vaikkapa usko ja elämä sivuille.
Eri kirkoissa on monenlaisia, erilaisia saarnamiehiä. Heidän puolestaan kuuluu rukoilla ja myös opastaa heitä tarvittaessa evankeliumin täydelliseen ymmärtämiseen Raamatun sanan pohjalta.
Mielenkiintoinen kirjoitus. Tosin olisi voinut olla vähän laajempi ja yksityiskohtiin menevämpi. Lähinnä pintaraapaisu. http://www.lhpk.fi/luterilaiset-ja-ortodoksit-yhteytta-ja-erilaisuutta/
No jo on joillain mennä tuo hengellinen elämä vaikeeks. Teologiasta jos haluaa kiistellä niin aiheita löytyy. Itsekkäitä ovat ihmiset jotka etsii täydellistä uskoa itselleen kun ovat itse puutteellisia Jopa elämään hengellistä elämää. Hengellisyys on ihmiselle vaikeaa toteuttaa sanoma on yksinkertainen mutta ihminen se vain miettii teologisia tulkintoja sen sijaan että keskittyisi hengelliseen kasvuunsa.
Saatko Raamatusta sellaisen käsityksen, että elämä kristittynä ja opilliset asiat olisi helppoja?Entä kirkkohistoriasta? Eikö meidän tule etsiä totuutta salatuimpaan saakka? Voi tällaiseen joskus liittyä itsekkyyttä, jos on vääriä motiiveja. Oikeiden teologisten tulkintojen löytäminen Raamatun opetuksista on osa hengellistä kasvua, vaikka tulkintamme on vajavaista. Voi myös ajatella, että kristillisten kirjojen lukeminen ja Raamatun lukeminen on yhteyttä Kristukseen (sikäli kuin opetus on hyvää).
Mie en oikkeasttaa ymmärrtä mittää kirkkkoa josssa papeille sanotaan että on vaittivellisuus vaikkka kuulllis mittä
Tullooko sana "papeille" kahela vaiko yhelä peelä?
Pöpi, pöpin...Popi (koiran nimi), Popin...auttaako?
Miksi et usko yksin kuten minä.
Uskonnosta keskusteleminen Suomessa tuntuu olevan vaikeaa.
Ortodoksisessa kulttuurissa on monta osa-aluetta jotka tuovat elämään paljon lisää.
"Miksi" et voi liittyä??? Herra yksin tietää. Siinä niksi.