Ääri-islamilainen terrorijärjestö ISIS on tuhonnut maailmanperintökohteita Nimrudissa, Hatrassa ja viimeksi Palmyrassa. Vapaakauppauskon nimissä ollaan parhaillaan tuhoamassa 114 maailmanperintökohdetta.
Tuhokapitalistinen teollisuus on siis parhaillaan tuhoamassa puolet Yhdistyneiden Kansakuntien maailmanperintökohteista.
Maailmanperintökohteita uhkaavat mm. öljynetsintä, metsänhakkuut ja ryöstökalastus. World Wildlife Fund (WWF) mainitsee myös teiden ja sähkölinjojen rakentamisen.
WWF on julkaissut laajan raportin YK:n maailmanperintökohteiden tilasta. Järjestön arvion mukaan jopa puolet kohteista on erilaisen rakennus- ja teollisuustoiminnan takia uhanalaisia.
YK:n kulttuurijärjestö UNESCO on nimennyt kaikkiaan 229 maailmanperintökohdetta, joita on 96 eri maassa. Näistä 114 kohdetta on vaarassa tuhoutua.
Viidesosassa kohteista uhkia on enemmän kuin yksi. Yleisimmät uhat ovat öljyn tai kaasun etsintä, kaivostoiminta, metsien hakkaaminen sekä teiden, rautateiden ja sähkölinjojen rakentaminen. Vesistöalueilla uhkana on usein ryöstökalastus.
WWF:n mukaan pahin tilanne on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, missä uhanalaisia on 42:sta kohteesta 30 (eli 71 %). Euroopassa ja Keski-Aasiassa olevista 54:stä kohteesta on vaarassa 16.
Raportin mukaan Suomen maailmanperintökohteet eivät ole olleet uhattuina. Ruotsin Lapin kohde mainitaan uhanalaisten joukossa. Sipilän hallituksen metsähallituslaki muodostaa kuitenkin suuren välillisen uuden uhan.
Maailmanperintökohteet on valittu niiden poikkeuksellisen suuren kulttuuriarvon vuoksi. Usein kohteiden luontoarvot ovat myös suuret. WWF muistuttaa, että 11 miljoonaa ihmistä saa myös elantonsa maailmanperintökohteista.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Usko ei petä kun uskoo. Todelliset fundamentalistit ovat suuryhtiöiden ja suurvaltojen johdossa eivätkä sokeina näe itse aiheuttamaansa tuhoa.
Uskonnon varjolla on aina tuhottu yhteisöjä ja tärvelty ympäristöä. Niin myös vapaakauppauskon.
Nimien kerääminen kansalaisaloitteeseen kansanäänestyksen järjestämiseksi metsähallituslain kumoamisesta on alkanut.
Käykää allekirjoittamassa!
Aloitteen voi allekirjoittaa oikeusministeriön ylläpitämässä palvelussa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Uusi metsähallituslaki yhtiöittämisineen ja kolmansine taseineen on ilmeinen uhka Suomen luonnolle. Perustuslain 20 §:n mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille.
Suomen kansalaisina tunnustamme tämän vastuun ja vaadimme, että meitä kuullaan yhteistä ympäristöämme koskevassa päätöksenteossa.
Kansalaisaloite on lakiehdotus kansanäänestyksen järjestämiseksi uudesta metsähallituslaista. Äänestyksessä esitettäisiin seuraava kysymys: ”Kannatatko uuden metsähallituslain kumoamista?” Äänestäjän tulisi vastata kysymykseen joko "KYLLÄ" tai "EI".
Kansalaisaloite koskee nimenomaan kansanäänestyksen järjestämistä, koska ei ole mitään syytä uskoa, että nykyeduskunta kumoaisi uuden metsähallituslain uudessa käsittelyssä. Perusteluthan kaikuivat nytkin kuuroille korville.
Sen sijaan poliittisten päättäjien olisi lähes mahdoton olla kunnioittamatta kansanäänestyksen tulosta. Äänestys kertoisi yksiselitteisesti, hyväksyvätkö suomalaiset uuden metsähallituslain.
Lisäksi kansanäänestys on ainoa tapa punnita lain legitimiteetti tilanteessa, jossa lainsäädäntöprosessi ei vastannut avoimen demokratian vaatimuksia. Esimerkiksi yhtiöittämisen välttämättömyyttä korostavat perustelut eivät pitäneet paikkaansa.
Edustuksellinen demokratia ei tarkoita sitä, että vaalien jälkeen valtapuolueilla olisi neljä vuotta aikaa toteuttaa visioitaan muusta yhteiskunnasta piittaamatta. On äärimmäisen vaarallista, jos lainsäätäjät eivät välitä tosiasioista eivätkä kansalaisten, alueiden, asiantuntijoiden, järjestöjen ja asiantuntijaorganisaatioiden vastalauseista.
Jos me hyväksymme tämän nyt, kun vaakakupissa on kolmannes Suomen pinta-alasta, yhteinen kansallisaarteemme, mitä voimme odottaa tulevaisuudessa tapahtuvan?
Kansalaisaloitteen yksityiskohtaiset perustelut löytyvät allekirjoituspalvelusta sekä Minimahdin artikkelista. Levitä alussa olevaa allekirjoitus-linkkiä tai artikkelia nimikeräyksen alkamisesta: https://goo.gl/0IQuM0
Käydään siis töihin: allekirjoittakaa & jakakaa tietoa. Annetaan aloitteelle lentävä lähtö!
Kiitos kaikille & keväisiä päiviä!
Sipilä ja Stubb eivät edusta kansan ääntä vaan yhtiöiden ääntä. Kummankin vetäytyminen kaikista poliittisista tehtävistä tulee olemaan demokratian voitto.
Vapaakauppauskoa pitäisi analysoida eräänä fundamentalismin muotona.
Fundamentalistejahan Sipilä ja Soini ovat myös uskonnollisesti. Sopii kuvaan.
Ilmastopolitiikka muuttaa kaiken. Identiteettipolitiikka ei muuta mitään.