Aika selvät merkit millä työllisyys nousee jos ei olla kilpailukykyisiä eikä voida Devalvoida tms, työvoimakustannukset liiankorkeat, ei muuten tule hallituksen lupaamia työpaikkoja päin vastoin, eikä muuta keinoa osata kuin autoilijoiden rokotus vakiolääkkeeenä.
Suomi ei nouse jos ollaan Eu"ssa !!
bULLSHITT
17146
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Suomi ei nouse jos yritykset saavat vapaasti temmeltää ja niitä tuetaan vastuuttamatta tukia mihinkään kongreettiseen.Tällöin ne kylmästi toimivat liikemaailman ehdoilla maksimoiden voitot ja hyödyntäen tuet.Valtiot jäävät nuolemaan näppejään ja maksumiehiksi tuossa myllyssä,joka pyörii ja hyödyntää kylmästi verovaroaj,tukien kautta ja jättää mielellään verot pystyyn ,suunnitekllen maksavansa ne.Työntekijät ovat sitten uhreja .Ainoa keino on vastuutaa ne tuet joita yrityksille myönnettään.Kerätäverot ja sulkea verosuunnittelu ,sekä sanktioida irtisanomiset.Siten on mahdollista,että Suomi lähtee nousuun.Ei siten että tuota myllyä ruokitaan vastuuttomasti ja pannaan näin vettä myllyyn,jotta se paremmin pyörisi.
Työntekijöiden asema on tuossa yhtälössä kaikkein heikoin ja he joutuvat tuon touhun maksumiehiksi.Irtisanominen on Suomessa aivan liian heikkoa ja perusturva loppupeleissä olematon.Tilanne on jatkunut jo pitkään ja se on selkeästi tunnistetty jo vuosia ,eikä sille ole tehty tai ollut halua tehdä tai kyetty tekemään mitään.
http://www.talouselama.fi/uutiset/sel-suomessa-irtisanominen-on-jo-nyt-liian-helppoa-ja-halpaa-3485434
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2013/12/30/yle-potkut-voi-antaa-suomessa-helpommin-kuin-muualla-euroopassa/201317915/139
http://yle.fi/uutiset/irtisanominen_on_suomessa_helppoa_ja_halpaa/6993257
http://yle.fi/uutiset/euroopan_neuvostolta_sapiskaa_suomelle_liian_matalasta_sosiaaliturvasta/7797709
http://erkkil.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179903-aggressiivinen-verosuunnittelu-ja-valta-aseman-vaarinkaytto
http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/23/80375/60ce9ebea9
http://sirpapietikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179982-aggressiivinen-verosuunnittelu-tulee-kalliiksi-valtioille
http://www.talouselama.fi/uutiset/finnwatch-attendo-harjoittaa-aggressiivista-verosuunnittelua-3446575
Ei kannata yleistää, kuitenkin 99 prosenttia Suomen yrityksistä maksaa: Yhteisöveronsa, pääomaveronsa, arvonlisäveronsa, työntekijöidensä verot ja eläke, sekä sosiaaliturvamaksut, sähköverot, polttoaineverot, jne... mukisematta !
AY liike nostaa kaikki tulonsa verovapaana ja AY liikkeen jäsenmaksutkin saa vähentää verotuksessa.
Suomessa on puututtava verotuksen tarpeeseen, kun 60 prosenttia bruttokansantuotteesta kuluttaa julkinen sektori, on yhtälö mahdoton.
Yrityksiä pelkästään kiristämällä ei saada, kuin pääomakato ja työpaikkakato tähän maahan.
Rinteen malli toi jo viime vaalikautena 100 000 työtöntä lisää. Verotuksen järkyttävän suuri tarve, syntyy vuosikymmeniä harrastetusta Demarien jakopolitiikasta. Sosialistin pahin ongelma on valtava kiire jakaa toisten rahoja, vai mitä jakovara Urpilainen ?
Olet harhainen... Yrityksillä on jätti poistot ja tuet. Ei mikään oikeuta eläkeläisryöstöön. .
Terve tuloa sitten vaan yrittämään, on se kumma ,että yrittäjistä on pulaa tässä maassa.
Tulet melko nopeasti huomaamaan, että tukia ei tule mistään ja poistaakin on vaikea kun tulot liian pienet.
Poisto on muuten tavaran arvon lasku, ellet tiennyt.
Kaikki yksitysten yritysten voitot olisivat paljon hyödyllisemmät julkisen talouden kautta ja välttyisi valuutan ulosmarssit kun lopuksi kuitenkin yritykset muuttuvat ylikansallisiksi rahasammoiksi. Yritykset palvelevat vain maksukykyisiä eikä lisääntyvää köyhien määrää joka aiheutetaan palkkoja alentamalla jotta yritysten voitot maksimoituisivat.
Julkisten palvelujen yksityistäminen vääristää tilastoja tuoden julkisten palvelujenkin tuottajat eri kategoriaan kuin missä nuo palvelut ovat aiemmin olleet.
Peruspalvelujen ainoa oikea tuottaja on yhteiskunta. Yksityistäminen tuo lisää valtaa yrityssektorille ja ylikansallisille toimijoille ohi perustuslain jossa valta on SUOMEN KANSAN omaa ja sen välimiehinä ovat vaaleilla valitut edustajat.
Mistä ne miljardi osingot jaettiin, mistä riitti miljardit veropatstiiseihin? Ei Ainakaa perupäivörahasta! Tiedän noi kuviot hyvin.. Toimin johtotehtävissä..
Tervetuloa yrittämään? Mikä itseisarvo se yrittäminen muka on?
Yritysten etujen kautta yhteiskunnan muuntuminen ei toimi kansalaisten etuja seuraten. Se on jo koettu. Sitäpaitsi Suomi on maailmassa asukaslukuun suhteutettuna kaikkein yritystiheimpien kansakuntien joukossa jo nyt! Ja yhdenmiehen yrittäjämaina etummaisena. SO WHAT!
1990-luvun lamassa tapettiin 42000 yritystä joista suurin osa oli ihan terveellä pohjalla toimineita yrityksiä joiden tuhoksi tuli niitä rahottaneiden pankkien tahallinen alasajo joka suoritettiin politiikan keinoin tavoitteena saada SUOMI EU-kuntoon. KUN se viimein sellaiseksi saatiin nepä kriteerit eivät olleetkaan kiveen valettuja kun heti ryhdyttiin ottamaan velkaa keskimäärin 5miljardia EUROa /vuosi tahdilla aina tähän hetkeen asti. Yhtdenkään vuoden valtionlaina ei ole tuottanut liiketaloudellisessa mielessä itselleen tuottoa. Jos tällä menolla ei rappion kelloja saada soimaan niin ei sitten millään muullakaan. SUUNNAN ON PAKKO MUUTTUA!
Mitä paremmin yrittäjillä siis menisi, sitä nopeammin SUOMI-paatti uppoaa!
Yritysten voitot ovat nimittäin suorassa suhteessa valtion ottamiin lainoihin, sillä niinkuin edellä mainitsin, valtio on koko ajan sijoittanut yrityksiin velkana otettua EUROlainaa jolla yritysvoitot ovat saatu tähänkin asti aikaan ja saamatta niistä mitään takaisinpäin.
Suomessa on kauppataseen alijäämää ollut koko EU-ajan ja eniten juuri silloin kun on ollut ns. noususuhdannetta. JA kellään ei hälytyskellot ole soineet?????
Tämä on ollut raivostuttavaa seurattavaa koko EUssa olo aikanamme.
EU ihanuus on ollut suurta illuusiota.
Kun EURO on rahayksikkönä on mahdotonta saada taloutta tasapainoon. Matemaattisestikin mahdotonta koska ilman velanottoa maailmassa ei olisi rahaa joka on kasvavan talouselämän perusta. Ja velkasuhde nousee koko ajan mitä kauemmin nykyvaluutassa pysytään. Markka perustui ihan eri periaatteeseen. Mikäli me vaihtaisimme UUTEEN Markkaan ja sen perusteet olisivat samat kuin EUROssa nykyään mikään ei näin muuttuisi. Vaihdon yhteydessä pitää pyrkimyksenä olla samalla irtautuminen "vääränlaisesta rahasta"..
http://topdocumentaryfilms.com/money-as-debt/
Markkaan vaihtaminen ei kuitenkaan poistaisi lainojamme, vaan mahdollisesti tuplaisi lainamäärät ja nelinkertaistaisi korot.
Ainoa mikä nostaa Suomen on työ ja se on nähtävissä maailman jokaisessa maassa. Australia on ehkä Kiinan lisäksi parhaita esimerkkejä.
EU sotilassuojan silloin poistuessa, joutuisimme heti turvautumaan Natoon ja sekin maksaa maltaita.
Ilman yrittäjiä ei ole töitä karu fakta, ja juu ilman tekijöitä ei ole firmoja ainakaan kummoisia, me emme vaan pärjää halpamaita vastaan , ei kaikki ole Hissi yhtiö Koneita.
Ei pärjätä halpamaita vastaan ,ei ainakaan työnhinnalla kilpailemalla, putoamatta itse banaanivaltion tasolle,jossa katukuvassa näkyy kerjäläisiä ja talvisia avotulia tynnyreissä.Palmunalta on paremmat olsuhteet startata kun 20 asteen pakkasesta kerjuulle.
Kehittyneet teollisuus maat ovat ne jotka vievät kehitystä ja rahastavat sillä.Se edellyttää jatkuvaa kehitystyötä ,uusia innovaatioita .tuotteita jotka myyvät .Se että meiltä puuttuu tuo kärki ,jolla teknologia vetoisesti taloutta viedään oecd maiden kärjessä ei tule sillä ,että elintaso lasketaan ja ajetaan sisäistä devalvaatiota,jonka myötä kurjistuminen lisääntyy ja konkursseja myös syntyy.Jatkuvat leikkaukset syövät jo kohta vuosikymmene kestäneen irtisanomisputken päälle ostovoimaa ja lisää myös verotuksen tarvetta. Syöksykierre on valmis .Miten oikaista se onkin kysymysmerkki kun teollisuus on menetetty ,kuten teknologian kärki Nokian myötä ja päälle painaa ylisuureksi paisunut julkinen sektori.Tilannetta ei helpoita yhtään se,että yhteiskuntasopimusta ajetaan yksipuolisesti läpi,sillä sen onnistuminen edellyttää suuryritysten ,kuten muidenkin sitoutumista työllisyys asteen noston,jonka tulisi mennä kasvavan vuosittaisen voitontavoittelun ja kvarttaalitalouden edelle. Ongelma on suuri,sillä ylikansalliset yritykset tuskin piittaavat maan talouden kasvuun saattamisesta samoin kuin kansalliset ja suurimmat tulo /rahavirrat pukkaavat menevän niiden kautta.Tukitoimet joilla ei ole valvoitteita tukia vastaan,vaan ne myönnetään,niinkin laajakantaisesti koko skaalalla yritysmaailmaan, kuin yhteiskuntasopimuksella, ei ole sellaista sitovuutta joka kohdistaisi hyödyn potentiaalisille kasvualoille.
Sellaisenaan tuonsuuntainen toimi on summanmutikassa ammuntaa, jonka vaikutukset ovat sisäisen devalvaatyion kaltaiset ja työehtosopimuksia ja työntekijöiden asemaa entisestään heikentäviä ja siihen ne vaikutukset sitten yhteiskunnalisesti jäävät.Talous ei toimi niin ,että tehdään toimia pannaan simmut kiinni ja kädet ristiin ja toivotaan että kaikkimenee hyvin ja vaikutukset ovat toivottuja. Ei taloutta ohjaillaan tiukin täsmätoimin,joka tkana on säätelyjä ja velvoitteita,jotka ohjaavat ja pakoittvat taloutta käätymään oikeaan suuntaan.Hövelit toimet ja rahan tai etuisuuksien jako kasvunsaamiseksi ilman sitoumuksia /määrätietoisia vastuutuksia on edes vastuutonta toimintaa.
Kuinka vähän me itse tarvitsemme maailman tuotteita näillä palkoilla?Eläkkeillä?
Näin köyhän näkövinkkelistä katsoen kummeksuttaa mikä hinku on pyrkiä tekemään työtä muille kun itsellä ei ole siitä oikeasti mitään muuta käsinkosketeltavaa kuin väärään suuntaan muuntuva lähi/ kotiseutu.
Eikö meillä tosiaankaan itselle tarvita mitään vaan olemme renkeinä tekemässä tuotteita muita varten, etupäässä upporikkaita varten. Heidän vaatimansa tuotteethan ne maailmaa saastuttavat eikä meidän omat tyydytetyt tarpeemme.
Työssäkäynnin kustannukset kiipeävät koko ajan ohi kansalaisten omien henkilökohtaisten tarpeiden ohi ja me itse vielä maksamme ne omalla työllämme! Kummallista! Vaimokin tuossa on valvella kotona 2h/ vuorokausi kun työaikla on se mikä nyt on. Nukkuessa ei rahaa paljon kulu! Ja koti on kustannettava vain rihkaman säilytystä varten nukkumapaikan lisänä.Autokin kuluu pelkästään työmatkoja ajellessa eikä ole halpaa sekään. Itse olen jo eläkkeellä mutta omilla rahavaroilla ei pitkälle pötkitä. Ja harrastukset, (liikkuminen kunnon vuoksi) on tehtävä irti tästä talouselämästä eli valiten ilmaiset harrastukset joilla ei ole mitään yhteyttä talouselämään ja ympäröivään yhteiskuntaan. Olen itse siten vain sivusta seuraajana katsellen miten muu maapallon väki elämöi. Joten yrittäjien on turhaa väittää että he ylläpitävät meidän hyvinvointiamme. Miksi ihmiselämä muutettu palvelemaan pääasiassa talouselämää eikä ihmisten omaa elämää niinkuin oli silloin kun elimme omavaraistaloutta.??
On tuos pointtinsa, todellakin enemmän halvemmalla nopeammin,, Pörssit pitäis ekana kieltää ,ja en ole kommunisti.
Kyllä sinunkin eläkkeesi on joku yrittäjä maksanut, ellet nyt sitten ollut yhteiskunnan jäsenkirja töissä. Silloin se yrittäjä vaan on ensin kerännyt rahaa kunnalle ja eläkkeesi on syntynyt kalliin välikäden kautta.
Se kuinka ihminen eläkkeellä pärjää, on oikeastaan koko elämän summa. Onko säästöön jätetty mitään ja se on melko paljon oma päätös.
Suomalainen vielä tällä hetkellä rutisee täysin turhaan oikeastaan kaikki on melko hyvin. Jos nyt vähän lomarahasta leikataan ja jää yksi kolmesta ulkomaanmatkasta väliin, niin tekee kotimaan matkan ja raha pysyy paremmin Suomessa.
Ruotsinlaivoilla ainakin tuhannet eläkeläiset humppaa päivät pitkät ja pitävät kunnostaan huolta, ei ne varat nyt aivan loppu ole.
Vasuripaskaa!
Ostovoiman leikkaus tappaa kotimarkinatkin..
Niin on tarkoituskin !! Touhu on vain ryöstöä, ei säätää. Rikkaat ryöstää kansaa, ja nauraa kämmeneensä.
Siltä meno alkaa tuntua, ei noi tiedä itsekkään kunhan saavat patsastella valokiilassa, Missä on Järki Siis Oikee Mietitty ajateltu Viisaus , ei mikään pankkiirin ennustus tms.