Veroa kiertämätöntä valtaeliittiä vain muutama

Paljon helpompi on luetella ne valtaeliittiin kuuluvat, joita EI löydy Panaman listalta, tai muista veroparatiisikytköksistä. Merkittäviä sellaisia, päivän politiikassa pitempään olleita ei tule mieleen kuin muutama: Paavo Väyrynen, Mauri Pekkarinen, Timo Soini, Lauri Ihalainen ja Erkki Tuomioja. Mielestäni heidät pitäisi tulevana itsenäisyyspäivänä palkita Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan kunniamerkeillä, lisättynä kultaisilla ketjuilla. Hehän ovat niitä todella isänmaallisia, kansalle hyvää esimerkkiä näyttäviä.
555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pistäpä listaasi vielä Paavo Lipponen, Paavo Arhinmäki ja Anna Kontula. Ihan muuten vaan.

Äänestä

Pitää nyt muistaa että tuo netissä leviävä lista on trollaus.

Sen sijaan Nordean yhteydet ja rikospyyntösähköpostit ovat totta kuten MOT kertoi.



Björn "Nalle" Wahlroos sanoi tv:ssä naama hienpunaamana irvistellen ja hermostuneesti heiluen ettei Nordea ole tehnyt mitään väärää.

Onko lain mukaista pyytää asiakirjaväärennöksiä, joissa useita vuosia aiemmin kuolleen bulvaanijohtajan allekirjoitukset vaihdetaan toisen henkilön nimiin takautuvasti? No Björnehän on itse sanonut ettei yrityksillä ole moraalia, tuskin sitä täytyy vaatia omistajilta, johtajilta ja työntekijöiltäkään. Tuskinpa herra isoherra tai hänen pankkinsa joutuvat tästä tuomiolle tai oikeuteen, vaikka sähköpostiviestit kertovat suoranaisesta rikospyynnöstä asiakirjaväärennösten muodossa. Kyse ei olekaan niin vakavasta rikoksesta kuin ministerin seksitekstiviestit tai muutaman sadan euron pimeän työn teettäminen joista jo kuuluukin saada potkut kun ei kuulu EKokoomuksen ytimeen ja Bilderberg grouppiin.

Äänestä
  • Kuinka niin, trollaus? Onko mitään faktoja puolesta, tai vastaan?

    Äänestä

  • Hiljaista on. Kukaan ei myönnä, eikä kiellä mitään.

    Äänestä

  • faktat.esiin kirjoitti:

    Kuinka niin, trollaus? Onko mitään faktoja puolesta, tai vastaan?

    Se on vanha lista eikä liity tähän mitenkään. Yksi vitun jankuttava idiootti (sinäkö?) sitä levittää ympäri nettiä, mm MV:n keskustelussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


palkitsemaan kirjoitti:

Paljon helpompi on luetella ne valtaeliittiin kuuluvat, joita EI löydy Panaman listalta, tai muista veroparatiisikytköksistä. Merkittäviä sellaisia, päivän politiikassa pitempään olleita ei tule mieleen kuin muutama: Paavo Väyrynen, Mauri Pekkarinen, Timo Soini, Lauri Ihalainen ja Erkki Tuomioja. Mielestäni heidät pitäisi tulevana itsenäisyyspäivänä palkita Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan kunniamerkeillä, lisättynä kultaisilla ketjuilla. Hehän ovat niitä todella isänmaallisia, kansalle hyvää esimerkkiä näyttäviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu