Paukahdin tälle palstalle nyt ensimmäistä kertaa ja täytyy sanoa, että onpas hurjia juttuja...Ihan alkoi kiinnostaa, että millaisiakohan kommentteja teillä olisi antaa meidän perheellemme. Missä menee rasismin ja ahdasmielisyyden raja? Mikä sallitaan ja mikä ei?
Meidän perheessämme on siis alkuperältään afrikkalainen isä ja suomalainen äiti sekä kolme alle 10-vuotiasta lasta. Mies on tullut Suomeen 15 vuotta sitten opiskelemaan, valmistunut ja jäänyt töihin. On edelleen töissä samassa firmassa, edennyt urallaan, hyvin palkattu, maksaa veronsa ja on saanut Suomen kansalaisuuden. Ei harjoita rikollista toimintaa, irtosuhteita saatikka islaminuskoa. Hoitaa lapsensa, pitää vaimonsa tyytyväisenä ja kunnioittaa Suomea ja suomalaisuutta.
Minä tapasin mieheni työn merkeissä, kun hän oli jo valmistunut ammattiin, omasi vakituisen oleskeluluvan ja asui omillaan. Aivan omin avuin on siis paikkansa maassamme ansainnut, ei ole siihen naista tai avioliittopapereita tarvinnut. Deittailimme, rakastuimme, seurustelimme ja pitkällisten tunnustelujen jälkeen avioiduimme. Ja olemme hyvin onnellisia.
Elämme täysin tavallista lapsiperheen arkea, ja hyvin suomalaista sellaista. Normista poikkeaa lähinnä vain hiukkasen tulisempi ruoka ja eksoottisemmat värit sisustuksessa. Kotona puhutaan suomea, isän kieli on lasten ja isän välistä "salakieltä".
Kaltaisiamme perheitä on paljon. Eivät kaikki Suomen ulkomaalaiset ole tätä pohjasakkaa, jota täällä niin mollataan. Ajattelinpa vain ilmoittaa tämän, kun näyttää useilta tämä seikka unohtuneen...
Niin, ja mielenkiinnosta siis edelleenkin kysyisin, että onko meidänkin elämässämme mielestänne jotain väärää? Ja jos on, niin mitä? Kertokaa ihmeessä!
Tämä viestini saattaa monia provosoida, mutta ei ole provoksi tarkoitettu, joten pysykäähän asiassa, kiitos.
Meidän perheessämme on siis alkuperältään afrikkalainen isä ja suomalainen äiti sekä kolme alle 10-vuotiasta lasta. Mies on tullut Suomeen 15 vuotta sitten opiskelemaan, valmistunut ja jäänyt töihin. On edelleen töissä samassa firmassa, edennyt urallaan, hyvin palkattu, maksaa veronsa ja on saanut Suomen kansalaisuuden. Ei harjoita rikollista toimintaa, irtosuhteita saatikka islaminuskoa. Hoitaa lapsensa, pitää vaimonsa tyytyväisenä ja kunnioittaa Suomea ja suomalaisuutta.
Minä tapasin mieheni työn merkeissä, kun hän oli jo valmistunut ammattiin, omasi vakituisen oleskeluluvan ja asui omillaan. Aivan omin avuin on siis paikkansa maassamme ansainnut, ei ole siihen naista tai avioliittopapereita tarvinnut. Deittailimme, rakastuimme, seurustelimme ja pitkällisten tunnustelujen jälkeen avioiduimme. Ja olemme hyvin onnellisia.
Elämme täysin tavallista lapsiperheen arkea, ja hyvin suomalaista sellaista. Normista poikkeaa lähinnä vain hiukkasen tulisempi ruoka ja eksoottisemmat värit sisustuksessa. Kotona puhutaan suomea, isän kieli on lasten ja isän välistä "salakieltä".
Kaltaisiamme perheitä on paljon. Eivät kaikki Suomen ulkomaalaiset ole tätä pohjasakkaa, jota täällä niin mollataan. Ajattelinpa vain ilmoittaa tämän, kun näyttää useilta tämä seikka unohtuneen...
Niin, ja mielenkiinnosta siis edelleenkin kysyisin, että onko meidänkin elämässämme mielestänne jotain väärää? Ja jos on, niin mitä? Kertokaa ihmeessä!
Tämä viestini saattaa monia provosoida, mutta ei ole provoksi tarkoitettu, joten pysykäähän asiassa, kiitos.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tuo(kin) tarina vain todistaa ettei rasismi johdu ihonväristä, vaan kulttuureista.
ei tuossa mitään väärää ole. tiedän esimerkiksi erään perheen jossa on etelä afrikkalainen mies ja suomalainen äiti. "lapset" on ihan rentoja. kaikki jotka tuntee ne tyypit niin pitää niistä. paitsi jotkut jotka ei tunne niitä niin saattaa suhtautua hyvinkin epäluuloisesti tai rasistisesti. mut jos oppii tunteen niin epäluulot karisee nopeasti.
tiedän monia vittumaisiakin tapauksia, mutta on niitä mukavia poikkeuksiakin kuten tämä äsken kuvailemani perhe.
Tässä tervetuliais fanfaari. Pyydä miestäsi myös kuulolle. Nauttikaa.
http://www.youtube.com/watch?v=WDXQJTgJMPw