Ylen Seija Rautio tenttas arkkipiispa Mäkistä homoliitoista(ylimielisen näköisenä).
Yle kertoo olevansa kaikkien asialla tasapuolisesti ja puolueettomasti, niin miksi Yle ei sitten haastattele imaamia homoavioliitoista? Suomessa islam saa aina vaan enemmän jalansijaa, mutta saa olla oppeineen Yleltä rauhassa.
Yle kertoo olevansa kaikkien asialla tasapuolisesti ja puolueettomasti, niin miksi Yle ei sitten haastattele imaamia homoavioliitoista? Suomessa islam saa aina vaan enemmän jalansijaa, mutta saa olla oppeineen Yleltä rauhassa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onko kysymys meidän yhteiskunnassa jotenkin ajankohtainen, siis että hyväksyykö muslimit ja se uskonto laajemmin mitä lakeja meillä säädetään ja päätetään?
Hyväksyykö pappi Kari Mäkinen ja mitä on aivan yhdentekevää, hän maan pääfariseus" hyväksyy Koraanin ja sen kautta vanhoillisten muslimien veriteot, sharia-lait, moniavioisuuden, kunniamurhat, yms. Ruokakulttuurista yms. siihen liittyvistä rituaaleista puhumattakaan!
Nythän Suomeen puuhataan Suomen lakien mukaista rituaaliteurastuspaikkaa, hanketta ajavat maassamme asuvat muslimit jo hyvin pitkälle viedyssä asiassa!
Teurastamossa kerrotaan harjoitettavan kuitenkin maan lakien mukaista teurastusta, eläimen tainnutusta ensin ja sitten vasta veren laskemista pois.
No tämä on vallitseva jo nykyisissä maan teurastamoissa, ja yksittäisissä teurastus tavoissa! Mihin tarvitaan siis ns. "rituaaliteurastus" jos se ei poikkea normaalista käytännöstä?!
Rituaaliteurastushan niin halal- ja kosher teurastuksessa on elävän eläimen verenpäästöä ilman tainnutusta joka on koko tavan idea ja lähtökohta!
Kiinnostavaa nähdä jos teurastamohanke etenee - onko piispa Mäkinen valikoitujen avajaisvieraiden joukossa yhdessä naispiispa Askolan keralla?
Ja älkäämme unohtako ekumeniaan julistanutta Espoon piispaa joka mielellään luovuttaisi vaikka Espoon "ahtaan" tuomiokirkon ystävisensä moskeijakäyttöön, oman seurakuntansa (ev-luth.) huvetessa olemattomiin!
no voisiko aloittaja kertoa mikä osuus islamilla on Suomessa.
0.5%? Vai onko edes sitä