Stubb hankintapuolen kenttäpäällikkönä Suomessa

Yhdysvalloista tulossa suurin veroparatiisi – ei tarvetta Panamalle.

Stubbin viimaikaisia touhuja seuraillessa ei ole voinut välttyä ihmettelyltä, miksi ministerismies on valmis vaikka valehtelemaan rahoja verotukselta piiloon saattavan hallintarekisterilain eteenpäin viemiseksi. Stubb jäi jo kerran kiinni housut 90%/10% nilkoissa, mutta sekään ei miestä masentanut. Rahavirrat on avattava, jotta pääomat pääsevät vapaasti liikkumaan sijoittajien toiveiden mukaan.

http://yle.fi/uutiset/yhdysvalloista_tulossa_suurin_veroparatiisi__ei_tarvetta_panamalle/8799576

Tämä on sen natonäytelmänkin pohjavirtaus - kaikki maailman langat Yhdysvaltain käsiin.
17122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

TTIP neuvottelujen päämäärä on aivan sama. EU:n ei pitäisi hyväksyä sitä.

Äänestä

Jäi nyt 'hieman' epäselväksi se, että mikä on USA:n veroparatiisin jha Stubbin välinen yhteys!

Väliin vaikuttaa siltä, että Venäjän Tiltujen rakkilaumna suorastaan kilpailee siitä, kuka keksisi kaikista älyttömimmän aasinsillan, jonka perusteella Stubb tekee jotakin rikollista!

Äänestä
  • Mieti sitä. Muille kai asiassa ei ole mitään epäselvää.

    Äänestä

  • Mietipä nimimerkki 'TiltujenRakkilauma' munasitko vähän itsesi. Stubb yrittää valtionvarainministerinä helpottaa varojen piilottelua Suomesta ja jenkkilä päättää yksinoikeudellaan, että sinne voi heidän lainsäädännön mukaan laillisesti siirrellä varallisuuttaan. Stubb hankkii ja jenkki jemmaa.
    Mikään Tobinin verohan ei tule jenkeille kuuloonkaan.

    Äänestä

Tällä menolla meille on jäämässä musta pekka kouraan. Suuret korporaatiot pääsee mellastamaan miten tykkää ja kuppaamaan pienten maitten veronmaksajia.

Äänestä

Hankintapäällikön pitäis osata laskea, mutta ei ihan välttämättä, jos on hyvät alaiset. Mutta lukujen suuruusvertailuja pitäs osata tehdä, isojenkin lukujen.

Äänestä

Stubbi on varmasti ostanut loppututkintonsa ja tittelinsä ulkomailta. Stubbi ei millään ominaisuudella ole akateemisesti koulutettu. Akateemisesti koulutettu oppii ajattelemaan, pohtimaan, katsomaan eri näkökulmia, ymmärtää tilastoja, tiedettä, akateemisen ihmisen ei tarvitse valehdella vaan hän ajattelee faktoilla, logiikalla. Kaupantekijäisiksi hän vonkasi vaimonsa.

Äänestä
  • loppututkintoa ulkomailla. Belgian Bruggessa ja Lontoossa.

    Jospa tiltu esittäisi todisteet niiden ostamisesta?

    Äänestä

Meillä on valtiovarain ministerinä tatcherilainen kapitalistin hissipoika.

Äänestä
  • HILJAAA! pikku musikka, siellä kaalimaan laidalla. Eta Prikaz?

    Äänestä

Ja meillä on Venäjän Tiltuna kirjoitustaidoton sisälähetti!

Äänestä

VM on valmistellut suomalaisen omistamisen piilottamista täysin pakkomielteisesti. Vielä joulukuuhun asti se väitti, että EU vaatii Suomeen hallintarekisteriä. Kun Stubbin mokat kaatoivat tuon esityksen, VM on tuonut esityksen, jossa ihan hyvin voidaankin olla perustamatta hallintarekisteriä Suomeen - kunhan omistus voidaan piilottaa ulkomaiseen hallintarekisteriin.
Nyt VM väittää, että ulkomailla ei voida tarjota suomalaisille suoraa omistusta. Mutta EU-asetus nimenomaan vaatii, että kaikissa EU-maissa tarjotaan myös yksilöllistä omistuksen erittelyä, jos sitä ei aikaisemmin ole ollut saatavilla. Eli ihan hyvin voidaan vaatia, että suomalaisten omistamat arvopaperit pysyvät avoimessa, suorassa omistuksessa.

Äänestä

"Eli ihan hyvin voidaan vaatia, että suomalaisten omistamat arvopaperit pysyvät avoimessa, suorassa omistuksessa."

Jospa sitten vaadit? Koska aloitat?

Äänestä
  • Kuule kuka alotti, Hitler, ensimmäinen natopoliitikko. Myöhemmin ohjakset siirtyivät Yhdysvalloille.

    Äänestä

Usa tekee mitä tahansa että se saisi taloutensa kasvuun.

Usa vuosi paratiisisaaret jotta saa Euroopan pääomavirrat katkaistua ja nappaa nyt veronkiertorahat itselleen.

Venäjän vastaisessa taloussodassa on samasta kyse. Usa saa Euroopan vaikeuksiin ja nappaa Euroopan markkinat Venäjällä.

Äänestä
  • Joo, yhdysvaltoja ei lainkaan haittaa vaikka Eurooppa kompuroisi Turkin, pakolaisten ja pakoitepolitiikkansa kanssa. Ameriikka on sellainen onnellisten saari.

    Äänestä

  • TeuvoT kirjoitti:

    Joo, yhdysvaltoja ei lainkaan haittaa vaikka Eurooppa kompuroisi Turkin, pakolaisten ja pakoitepolitiikkansa kanssa. Ameriikka on sellainen onnellisten saari.

    Nopeasti itä trollit kuriin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joxanen kirjoitti:

Yhdysvalloista tulossa suurin veroparatiisi – ei tarvetta Panamalle.

Stubbin viimaikaisia touhuja seuraillessa ei ole voinut välttyä ihmettelyltä, miksi ministerismies on valmis vaikka valehtelemaan rahoja verotukselta piiloon saattavan hallintarekisterilain eteenpäin viemiseksi. Stubb jäi jo kerran kiinni housut 90%/10% nilkoissa, mutta sekään ei miestä masentanut. Rahavirrat on avattava, jotta pääomat pääsevät vapaasti liikkumaan sijoittajien toiveiden mukaan.

http://yle.fi/uutiset/yhdysvalloista_tulossa_suurin_veroparatiisi__ei_tarvetta_panamalle/8799576

Tämä on sen natonäytelmänkin pohjavirtaus - kaikki maailman langat Yhdysvaltain käsiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu