Suomeen on syntymässä mamujen alakulttuuri

Lontoo ei kuulemma enää voisi pyöri ilman, että mamut tekevät matalapalkkaiset ja kurjat hommat. Maanalainen, yhteiskunnan ulkopuolinen toiminta on voimakasta. Niin on käymässä myös Helsingille.

Käsitin tämän selvästi vasta kuljettuani muutamia kertoja erään mamufirman ohi ja ihmetellen miten sennäköisten rikollisten äijen kanssa kukaan viitsii asioida. Sitten taas kerran ohimennessäni huomasin liikkeen olevan aivan täynnä ihmisiä. ... Mitä ihmettä? ... No niin, kaikki asiakkaat olivat tietenkin toisia mamuja!

Näin mamut pyörittävät toistensa bisneksiä, mikä vahvistuu sitä mukaa kun laittomien ja laillisten tulijoiden määrä lisääntyy. Käynnistetään yrityksiä ja hyödynnetään yritystukia, vain tehdäkseen konkurssin ja käynnistääkseen yrityksen uudelleen samassa paikassa eri nimellä jonkun tuttavan nimellä. Ruokakaupat, parturit, kampaamot ja ylipäätään kaikki erikoistuvat palvelemaan mamuja ja työllistämään myös laittomia maassaolijoita, osin sosiaaliturvan ja varsinkin verottajan ulottumattomissa. Sosiaaliturvahan on jo nyt huonompi Suomen omille kansalaisille kuin mamuille!

On siis syntynyt mamukulttuuri joka on koko yhteiskunnan alakulttuuri ja välttää kieroilemalla kaikki mahdolliset kulut, hyödyntäen ja hyväksikäyttäen sekä yhteiskuntaa että ihmistyövoimaa.

Tämän kaiken on mahdollistanut Suomen avoin maahanmuuttopolitiikka ja väljentynyt rasisminvastaisuuden nimessä toimivat viranomaiskulttuuri. Eläköön monikulttuurisuus ja sen lieveilmiöt!

Saammeko rehellistä järjestystä enää takaisin Suomeen? Unelma on että kaikki pakolaiset poistuisivat Suomesta. Jääkö se vain unelmaksi? Miksi? Eikö Suomi enää ole suomalaisten niinkuin sen pitäisi olla? Miksi ja koska tämä muuttui omaksi vastakohdakseen? Kysyttiinkö kansan mielipidettä? EIPÄ TIETENKÄÄN!

Monikulttuurisuus ei paljon ilahduta, jos se merkitsee enimmäkseen rikollista toimintaa ja maamme muuttumista sellaiseksi kuin mitä useimmissa monikulttuurissa ja myös muslimimonokulttuurisissa maissa on!
17204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Näin Stubidon ja lahkolaistensa toiveunet täyttyy taas tuolla roistojen suosikki Brysselissä. Taas siellä rikastetaan !
"Brysselin esikaupunkialueella on meneillään poliisioperaatio, jossa on Aftonbladetin
ja Belgian yleisradioyhtiön RTBF:n mukaan osallisena pommiteknikoita ja tarkka-ampujia.
Silminnäkijän mukaan paikalla on noin 50 poliisia yhdessä pelastustoimen kanssa. "

Äänestä

Hyi saatana!

Äänestä

Ei tänne mitään monikulttuuria ole syntymässä. Monokulttuuria kylläkin. Tämä kulttuuri on islam-kulttuuria kehitysmaista eikä siitä ole oikeasti mitään hyvää sanottavaa, jos vähänkin asiaan perehtyy!

Äänestä

Päätökset Suomesta tehdään Brysselissä, itsenäisyydestä on luovuttu vapaaehtoisesti, kristinusko tai vapaamielinen uskonnottomuus häviää muslimisaation kautta. Tilalle tulee monokulttuuri ja pakkoarabia. Kansa vaihtuu vähitellen irakilaiseksi tai afrikkalaiseksi. Lapsilla ja lastenlapsilla ei ole Suomessa tulevaisuutta. Kuka osaa sanoa, mihin maahan kielitaitoisen, kekseliään ja yritteliään suomalaisperheen kannattaisi parhaiten tässä tilanteessa muuttaa?

Äänestä

Lähes joka paikkaan metropoleihin mm. eurooppaan on syntyneet nämä mamughetot, alueet mihin esim. muslimit keskittyvät. Tässä on taustalla nyt näitä voimia, mitkä ajaa sitä samaa "monikulttuuria" nyt tännekin, rynnäkköpoliiseja sitten useamman kymmenen joukkiolla operoimaan sitten näihin ghettoihin terroristien ynnä muiden etsintään ja pidätyksiin. Jos menevät sinne pienemmillä ryhmillä, käy huonosti. Se on se islam, se tekee niillä sen, ne saatanalliset säkeet.

Äänestä

Älkää valittako, saadaan kunnon säpinää vihdoin tänne Suomeenkin!

ta-ta-ta-ta-pum-pum-aaargghhh

Äänestä

Ei kai kukaan usko että tämä "kriisi" jotenkin vahingossa on syntynyt. Tai on vahingossa voinut syntyä muttei ole jatkuvasti käynnissä sattumalta. Halpatyövoimamarkkinathan EU haluaa pärjätäkseen kilpailussa. No mutta miten se halpatyövoima muka pärjäisi asumis- ja elämiskuluiltaan sikakalliissa Euroopassa? No, eihän se pärjääkään vaan elämiseen riittämätöntä palkkaa pitää sosiaalituilla tukea, ja asutetaan edullisempiin lähiöihin ja oikeastaan parempi vaan jos siellä ei tarvitse kisata asuntojen hinnoissa vapaan rahan asuntomarkkinassa. Ja kun halpatyön palkka ei riitä niin loput maksetaan erilaisina tukina. Kas kun EU:n ja muut maailmankaupan säännöthän kieltävät suorat kansalliset ja alueelliset yritystuet, mutta eihän ne sosiaalitukia voi kieltää. Tää on kyynistä peliä. Mutta eikös se ole aika lyhytnäköistä voiton hamuilua, voi joku esittää vastakysymyksen. Niinhän se saattaa olla mutta koskas ja missäs tässä maailmassa pitkäjänteisesti toimitaan kun voitontavoittelusta on kyse.

Äänestä
  • Lukaiskaa muuten vaikka wikistä ajatuksella mitä se kovasti läpi runnattava TTIP oikeastaan sisältää. Amerikassa on vielä tylympi meno, siellä hyväksytään se ettei 2-3:kaan halpatyöpaikkaa riitä elämiseen. Mutta täällä pitäisi sitten TTIP:in myötä jatkossa kisata samoista markkinoista mutta meikäläisellä palkkatasolla.
    "EU:n neuvottelumandaattikin vaatii, että suojaehdot eivät rajoita jäsenmaiden edellytyksiä säätää syrjimättömiä säädöksiä esimerkiksi ympäristön, terveyden ja sosiaaliturvan parantamisesta". Jepjep.

    Äänestä

  • karl.johan kirjoitti:

    Lukaiskaa muuten vaikka wikistä ajatuksella mitä se kovasti läpi runnattava TTIP oikeastaan sisältää. Amerikassa on vielä tylympi meno, siellä hyväksytään se ettei 2-3:kaan halpatyöpaikkaa riitä elämiseen. Mutta täällä pitäisi sitten TTIP:in myötä jatkossa kisata samoista markkinoista mutta meikäläisellä palkkatasolla.
    "EU:n neuvottelumandaattikin vaatii, että suojaehdot eivät rajoita jäsenmaiden edellytyksiä säätää syrjimättömiä säädöksiä esimerkiksi ympäristön, terveyden ja sosiaaliturvan parantamisesta". Jepjep.

    joo

    Taitaapa olla ainoa perustelu massainvaasiolle, että ne tarvitaan tänne tekemään kaikki paskahommat, joista ei tarvitse maksaa palkaa.

    Äänestä

  • UPDATE_11459136 kirjoitti:

    joo

    Taitaapa olla ainoa perustelu massainvaasiolle, että ne tarvitaan tänne tekemään kaikki paskahommat, joista ei tarvitse maksaa palkaa.

    Eihän se sitä pelkästään ole. Kaikki ideologiset hörhöt myös luulevat saavansa täyttymyksensä matutuksen myötä. Kunnes totuus valkenee.

    Kaikki tulee menemään sekaisin ja hörhöiltä loppuvat sossun tuet, kun rahaa ei vain enää ole. Siinä vaiheessa hörhölle tulee mieleen, että kannattiko. No, kaikki on mennyttä.

    Äänestä

  • hfdsdfhhffdhdfhdf kirjoitti:

    Eivät hörhöt ikinä tule järkiinsä, vaikka rahat loppuisivat. Järkevien on aika ajatella lapsiansa ja lastenlapsiansa. Eihän niillä hörhöillä ole mitään kunnon perhe-elämää, eikä heillä ole edes sellaiseen tahtoakaan.

    Äänestä

...eikös ensimmäinen matuLoisten alakultuuri ole jo aikoja sitten syntynyt....suvakit!!..nehän on matuLoisten palvelijoita ja alamaisia!

Äänestä
  • aivan

    Nehän ilmestyivät jostain kun matulaumat rantautuivat

    Äänestä

  • Suvakit voisi antaa matujen orjiksi. Saavat pitää, jos lupaavat häipyä!

    Äänestä

Kävimme viime kesänä Helsingin keskustassa syömässä Kotipizzassa, paikka oli viihtyisä ja sitä pyöritti yksi suomalainen yrittäjä. Nyt kävimme siellä uudestaan, ja yllätykseksi sitä pyöritti tiskin takana kolme mustaa maahanmuuttajaa ja ilmapiiri oli todella erilainen, hyvä kun uskalsi pankkikorttia käyttää. Totesimme siis että Kotipizzassa pärjää yrittäjänä yksi suomalainen joka vastaa kolmea mustaa tai olisiko tällä jotakin tekemistä sen asian kanssa että Helsinkiin ei pääse maahanmuuttajat ilman vakituista työpaikkaa, kaikki vaan ilmoittavat olevansa Kotipizzassa töissä. Vuosikymmenessä pääkaupunki on pilattu somaleilla joille on perustettu ihan omat slummit.

Äänestä
  • Kaikki pahimmat punaviherhörhöt taitavat asua Helsingissä. Toivottavasti kaikki matut majoittuvat hörhöjen taloyhtiöihin ja asuntojen arvot laskevat. Nauttikaa hei nyt siitä mitä te tänne halusitte!!!!! Kaikki Helsinkiin ja muuri ympärille vielä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

AlvinStarving kirjoitti:

Lontoo ei kuulemma enää voisi pyöri ilman, että mamut tekevät matalapalkkaiset ja kurjat hommat. Maanalainen, yhteiskunnan ulkopuolinen toiminta on voimakasta. Niin on käymässä myös Helsingille.

Käsitin tämän selvästi vasta kuljettuani muutamia kertoja erään mamufirman ohi ja ihmetellen miten sennäköisten rikollisten äijen kanssa kukaan viitsii asioida. Sitten taas kerran ohimennessäni huomasin liikkeen olevan aivan täynnä ihmisiä. ... Mitä ihmettä? ... No niin, kaikki asiakkaat olivat tietenkin toisia mamuja!

Näin mamut pyörittävät toistensa bisneksiä, mikä vahvistuu sitä mukaa kun laittomien ja laillisten tulijoiden määrä lisääntyy. Käynnistetään yrityksiä ja hyödynnetään yritystukia, vain tehdäkseen konkurssin ja käynnistääkseen yrityksen uudelleen samassa paikassa eri nimellä jonkun tuttavan nimellä. Ruokakaupat, parturit, kampaamot ja ylipäätään kaikki erikoistuvat palvelemaan mamuja ja työllistämään myös laittomia maassaolijoita, osin sosiaaliturvan ja varsinkin verottajan ulottumattomissa. Sosiaaliturvahan on jo nyt huonompi Suomen omille kansalaisille kuin mamuille!

On siis syntynyt mamukulttuuri joka on koko yhteiskunnan alakulttuuri ja välttää kieroilemalla kaikki mahdolliset kulut, hyödyntäen ja hyväksikäyttäen sekä yhteiskuntaa että ihmistyövoimaa.

Tämän kaiken on mahdollistanut Suomen avoin maahanmuuttopolitiikka ja väljentynyt rasisminvastaisuuden nimessä toimivat viranomaiskulttuuri. Eläköön monikulttuurisuus ja sen lieveilmiöt!

Saammeko rehellistä järjestystä enää takaisin Suomeen? Unelma on että kaikki pakolaiset poistuisivat Suomesta. Jääkö se vain unelmaksi? Miksi? Eikö Suomi enää ole suomalaisten niinkuin sen pitäisi olla? Miksi ja koska tämä muuttui omaksi vastakohdakseen? Kysyttiinkö kansan mielipidettä? EIPÄ TIETENKÄÄN!

Monikulttuurisuus ei paljon ilahduta, jos se merkitsee enimmäkseen rikollista toimintaa ja maamme muuttumista sellaiseksi kuin mitä useimmissa monikulttuurissa ja myös muslimimonokulttuurisissa maissa on!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu