Olen loukussa

Surullinensuhde

Mä en pikkutyttönä haaveillut tästä. Nuorena olin vähän taiteilijatyyppi, punkkarityttö, mutta aina olen ollut miesten mielestä nätti. Olen kuullut jopa olevani pienen kotikaupunkini nätein tyttö.

Mulla on ollut neljä vakavaa suhdetta, joista kerran olen ollut naimisissa ja kerran saanut lapsen. Nyt mä ole toisen kerran raskaana. Nykyiselle miehelleni.

Me ollaan oltu neljä vuotta yhdessä. Mä rakastuin mun mieheeni nettikeskusteluissa, juteltiin melkein kuukausi, ennen kuin tavattiin. Olin jo keskustelujen perusteella kerennyt ihastumaan mieheeni. Tuntui, että hän haluaa tismalleen samoja asioita kuin minä. Hän kehui mua vuolaasti kauniiksi. ( hän oli nähnyt mut kerran kaverinsa seurassa paria kuukautta aikaisemmin ) .

Lopulta me sitten tavattiin. Meillä oli hauska ilta, joka päätyi miehen kotiin. Me harrastettiin seksiä koko yö, monta kertaa. Mä muistan sen yön aina, mä ajattelin, että oltiin jo siinä vaiheessa rakastuneita. Annoin itsestäni kaiken ja pidin sitä maagisena.

Aamulla jo sitten huomasin, että miehellä olikin vähän kiire ulos. Vei mut ravintolaan ja syötiin. Suunnilleen ennenkuin olin saanut syötyä oli mies jo maksamassa laskua ja selitti, että pitää päästä kotiin lepäämään. Ihmettelin vähän, mutta mullakin oli kiire kotiin ottamaan vastaan hoidossa ollutta poikaani.

Nettijuttelut jatkuivat, mutta mies ei oikeen enää puhunut kuin arkisista asioista. Mä en sitä oikeen edes sillon huomannut, olin naiivi. Taisin kutsua itse itseni seuraavana iltana hänen luokseen. En jotenkin suostunut näkemään ilmiselvää asiaa. Minä olin jotenkin ymmärtänyt, että yhteinen yö oli täyttymys, ei yhden illan juttu, vaan jotain suurempaa.

Mä käyttäydyin kuin ihastunut pikkutyttö, mies alkoi toppuutella. "Ei meillä ole kiire" , "katsotaan" , "joo mä soitan sulle myöhemmin". Mä laitoin pikkutyperyksenä tänkin kaiken luonne-erojen ja minkälie miehisyyden piikkiin. Olihan hän ollut vähintään yhtä ihastuneen oloinen ja oikeastaan se aktiivisempi osapuoli koko nettituttavuutemme ajan. nihkeydestään huolimatta mies antoi mun tulla kotiinsa hääräämään ja touhottamaan. Tätä jatkui noin kuukauden.

Eräänä iltana me kuunneltiin musiikkia ja juotiin olutta. Mies jätti facensa auki ja lähti käymään ulkona. Olin utelias. Tiedän, ei sais. Katsoin viestit. Ja yllätys yllätys, mies oli meidän "maagisen"ensimmäisen yön aamuna jo pyytänyt toista naista kanssaan kaljalle. Kutsui häntä säihkysilmäksi ja hurmaajattareksi. Luin muitakin viestejä, joissa hän puhui joidenkin kavereidensa kanssa minusta ja sävy oli hyvin "äh, en tiedä, katsotaan"-tyyppinen. Kaukana siis minun kuvittelemastani ihastuneesta miehestä. Tyrmistyin täysin.

Minua on pyydetty suoraan sänkyyn, joskus olen suostunut. Olen harrastanut yhdenillanjuttuja sydämen särkymättä. Olen hiipinyt aamuyöllä kotiin. 35- ikävuoteen mahtuu kaikenlaista. Koskaan mulle ei ollut käynyt näin, että olin luullut yhdenillan juttua muuksi ja että mun oli annettu luulla yhden illan juttua muuksi. Mä elin jotain rakkaustarinaa ja mies oli keksinyt vaan hyvän ja tehokkaan tavan vongata. Mä tunsin oloni todella huijatuksi.

Istuin sen illan siinä sohvalla keskustellen musiikista ja jäin yöksi, en halunnut myöntää lukeneeni viestejä. Aamulla mies jätti mut yksin kotiinsa. Silläaikaa keräsin kamppeeni ja lähdin. Ajattelin, että mitä sitten, ei mua kukaan kaipaa. Mä olin oikeasti jo kerennyt ihastumaan ja rakastumaan.

Mies soitti heti mun perään ja kyseli, että miksi olen lähtenyt.
Mä sanoin, että koska juttu ei toimi. Että ei ole tunteita. Sanoin, että mun tunteet on poissa ja että parempi jatkaa elämää erikseen. Siitä alkoi uusi vonkaaminen. Hän soitteli ja maanitteli, sanoi että oli jo kerennyt tottua mun läsnäoloon, että koti tuntui tyhjältä ilman mua. Järkevämpä olis ollut vaan ohittaa se vonkaaminen, mutta mä halusin uskoa, että hän nimenomaan halusi minut.

Menin takaisin, kokkailtiin yhdessä, katsottiin leffoja käytiin jopa kävelyillä, niin että poikakin oli mukana ( olen suojeleva lapseni suhteen, en esitellyt miestä muuna kuin kaverina, eikä se kolmevuotiasta niin kiinnostanut, kenen kanssa äiti puistonlaidalla höpisi ). En voinut kuitenkaan mitään sille rikkoutuneelle tunteelle, että alkuhuuma oli ollut huijausta. Myönnän myös, että olin epäluuloinen. Odotin tilaisuuksia, että face jäi auki, mutta hetkeen en löytänyt mitään raskauttavaa, päinvastoin, löysin viestin jossa mieheni kieltäytyi treffitarjouksesta, koska "uudet tuulet puhaltaa". Luottamukseni kasvoi. Aloin taas tuntemaan oloni varmemmaksi. Mentiin miehen siskon häihin ja minua kohdeltiin myös morsiamena. Poikanikin alkoi pikkuhiljaa olla osa meidän yhteistä arkea. Mies ja poikani tulivat toimeen hurjan hyvin, näin miehestä karhumaisen lempeän puolen ja rakastuin yhä syvemmin.

(Tiedän,mettä tästä tulee narsistisen pitkä kertomus ja jatkan tätä sepustutsta seuraavassa viestissä, mutta minun on nyt pakko saada oksennettua tämä ahdistus ulos. )

17

1625

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Surullinensuhde

      Tätä kesti noin vuoden. Seurusteltiin. Seksiä ei ollut paljoa, ehkä kerran viikossa, mutta siihen oli syyt kiireessä ja stressissä. Välillä ihmettelin ja yritin kyselläkin, että onko jotain kivaa, mitä mä voisin tehdä. Olin kiinnittänyt huomiota siihen, että miehen koneella oli suosikeissa pornosivustoja. Se ei siis vaatinut mitään tonkimista, vaan jos käytin miehen konetta, niin suosikit oli siinä ihan reilusti etusivulla. Ei se ollut salaisuus, miehet katsoo pornoa, naiset katsoo pornoa, so what. Terveen miehen merkki, ajattelin. Seksuaalisen miehen merkki, ajattelin.

      Seksi kerrat alkoi hiipua. Välit oli nelisenkin viikkoa, vaikka tilaisuuksia olisi ollut. Yritin ottaa asiaa puheeksi, mutta sain aikaan riidan. Menee kuulema loputkin halut, kun akka kärttää. Lopetin painostamisen ja kärttämisen.

      Elettiin kuin mikä muukin pariskunta ja oli meillä ihan onnellistakin, mutta jos tuli puhe tunteista, niin ilmaisut oli laimeita. Humalassa mies avautui ensirakkaudestaan, joka oli ollut niin kova kolaus, että mies oli päättänyt olla rakastumatta enää uudelleen. Loukkaannnuin tietenkin. Sanoihan hän suoraan, että mitä ikinä mua kohtaan tunsi, se ei ollut rakkautta. Seuraavana päivänä hän kuitenkin kielsi näin tarkoittaneensa ja sanoi rakastavansa. Aika usein humalassa kuitenkin sivuttiin aihetta ensirakkauden haavat ja se todella ahdisti minua. Hän sanoi, että nyt ollaan aikuisia, eikä sellaiset tunteet enää kuulu aikuisuuteen. Seuraavana päivänä tietenkin sanat otettiin taas takaisin.

      Seksittömyys alkoi vaivata ihan tosissaan. Arki tuntui harmaalta ilman seksiä. Pornosivustot tuijottivat vastassa, jos avasin mieheni koneen. Eräänä aamuna sitten kiehnäsin mieheni kainalossa, supattelin ja hieroin, vonkasin kaikilla naisellisilla keinoilla. Mieheni pussasi minua hillitysti poskelle ja sanoi, että pitää lähteä käymään kotona. Ja hän jätti mut sänkyyn yksi pyörimään. Seuraavalla kerralla miehen luona käydessäni päätin katsoa mieheni selainhistoriaa. Huomasin kauhukseni, että hän katsoi keskimäärin kolme kertaa päivässä pornoa, eikä sessiot olleet kovin lyhyitä. Tajusin myös, että sinä kertana, kun kiehnäsin ja vonkasin, hän oli mennyt suoraan kotiin ja pitänyt tunnin pornosession. Raivostuin. Eniten siitä, että seksinpuutteessa oli vedottu kiireeseen, mutta päivittäin oli löytynyt aikaa noin kolme tuntia pornon parissa. Kerroin suoraan miehelleni havainnostani. Huusin kuin hullu, olin aivan seinillä. Tunsin oloni taas niin petetyksi, että sisältä korvensi. Jätin mieheni. Sanoin, että tämä oli tässä kiitos vaan.

      Olimme erossa kesän. Olin yhä rakastunut, mutta tajusin, ettei tunne ole molemminpuolinen. Eihän kukaan rakkaalleen noin tekisi? Yritin nauttia kesästä. Pokani oli kolme viikkoa isänsä kanssa mökkeilemässä ja minulla oli vapaa kesä. Yritin päästä suhteen yli, mutta olin surullinen ja kaipasin hyviä aikoja. Mies otti minuun jatkuvasti yhteyttä. Bannasinkin hänet pari kertaa, etten kuulisi hänestä. Syksyyn mennessä yhteyden otot tiivistyivät, mies sanoi kaipaavansa. Minä tyhmä vielä uskoin. Aloin etsimään syitä ongelmiin ,keskustelin miehen kanssa, hän sanoi ymmärtävänsä.

      Palattiin yhteen sillä ehdolla, että tällä kertaa ollaan tosissamme. Muutettiin yhteen, muutettiin toiselle paikkakunnalle. Asiat näytti hyvältä. Mieheni vakuutti rakkauttaan, ettei koskaan enää halua eroon perheestään. Tietenkin pienikin riita sai hänet uhoaman,että yhteenpaluu oli suurin virhe.

      Mieheni ei ole koskaan halunnut omia lapsia. Minä olen aina halunnut toisen lapsen. Olen sopeutunut ajatukseen, että minulle riittää yksi lapsi. Eräänä päivänä mieheni kuitenkin alkoi puhumaan lapsesta. Puheet jatkuivat ja vaikka suhtauduin epäröiden mielen muutokseen, oli se minulle toiveideni täyttymys. Mieheni, jota rakastin halusi kanssani sittenkin lapsen!

      Jätettiin ehkäisy pois ja ryhdyttiin lapsen tekoon. Olin neljän seurusteluvuoden jälkeen vihdoin varma, että mieheni rakastaa minua. Tulin pian raskaaksi. Vähän vaisu seksielämäkin piristyi, kun raskaus suurensi rinnat dd-kupista e-kuppiin. Mieheni vaikutti olevan ylpeä saavutuksestaan. Minä olin onnellinen.

      Nyt kuusikuukautta myöhemmin. Mieheni ei enää koske minuun. Hän on reissutöissä ja tyydyttää ilmeisesti pornolla taas kaikki tarpeensa. Minä en saa halausta kuin pyytämällä. Lapsesta hän puhuu niin, että, enkö nyt ole tyytyväinen, kun vihdoin saan se lapsen. Se on muuttunut täysin minun projektikseni. Se on lahja häneltä, ei muuta.

      Kun kysyn, että rakastaako hän mua, hän vastaa, ettei tiedä. Kun kysyn, että miksei hän sitten vain jätä minua, niin ei se kuulema ole niin helppoa tässä vaiheessa. Jos itken, hän heltyy sanomaan meitä perheekseen, että pitää meistä huolta.

      Mä vaan itken ja itken täällä kotona. Ainoa, mitä halusin oli rakkaus. Mua on huijattu. Mä pärjäsin ihan hyvin yksinhuoltajana. En mä tarvinnut huolehtijaa, halusin rakkaan. Nyt lapseni syntyy perheeseen, jossa hoidetaan velvollisuutta. Perhettä.

      • Hohhoiiijjaaaa

        Tarina on kuin juoppohullun päiväkirjasta. Hanki vibraattori.


      • Kasvajakehity

        Taas jälleen yksi vajaaksi jäänyt joka luulee ja kuvittelee että seksi ja rakkaus ovat sama asia.


    • Surullinensuhde

      Siinä mun mieheni kyllä on oikeassa, etten enää noin vain voi lähteä. Mä olen yksin vieraalla paikkakunnalla raskaana. Kaksi lasta elätettävänä. Näinkö tämä meni ? Pikkutytön haaveet hajosivat. Musta pidetään huolta, saan puurokuppini eteeni. Ei tullut prinssiä valkealla ratsulla, tuli vanginvartija ja harmaat sellin seinät.

      Mä silittelen täällä vatsaani yksin ja itken, pyytelen anteeksi vauvalta, että mokasin. Luulin lasia timanteiksi.

      • Kuullostaa niin pahalta, että tekee mieli halata sua. :( Mä olen tosi pahoillani siitä, mitä jouduit kokemaan, särkyneet haaveet, toiveet, odotukset...

        Mä uskalsin tehdä ratkaisuni 3 v sitten ja jätin miestäni, joka on kuin sinun kirjoittama. Minulla 4 lasta. Omi muitakin muutoksia ja tuntui etten selviä. Mutta tiedätkö... ymmärrän nyt että kaikki on tehty oikein. Tässä hetkessä olen oppinut, löytänyt unelmieni prinssin, joka on yhtä tunteellinen kuin minä ja koen, että kaikella oli tarkoitus.

        Eli nokka ylös ja koita nauttia raskaudestasi ja keskity lapsiisi. Sun oikea odottaa sua vielä jossain, usko siihen ❤

        Kuuntele Maria Mena laulun "Growing pains" se auttoi mut monien pahojen hetkien yli. ❤ sinä selviät, muista se ❤


    • näinsevaanonn

      Sun ois pitäny jättää mies heti, kun näit viestit. Hänellä taitaa olla tapana pyörittää montaa samaan aikaan.
      Toiset ei pysty oleen yhden kanssa.
      Heti, kun et ollut kiinnostunut
      hänestä. Hän alkoi piirittää sinua, vaan siksi koska ei kestä jättämistä.
      Kannattaa jättää mies. Ja keskittyä omaan elämään. Miehet ei pysty koskaan ajatteleen naista.

      • Surullinensuhde

        Olet niin oikeassa. Tiedän myöskin, ettei vauva-arki yksin ja rahattomana ole herkkua. Tiedän myös,mettä se vonkaaminen alkaisi taas, eikä mulla ole nyt voimia siihen.

        En tietenkään olisi tehnyt lasta, jos olisin tämän tiennyt. Nyt joudun nielemään katkeran kalkkini ja olemaan tässä, kunne s mulla on voimia lähteä. En mä olis halunnut, et tämä menee näin.


      • Turha sitä menneitä kaivella, ei niitä voi muuttaa. Tehty mitä Tehty, mutta tässä hetkessä ap vaikutta hyvin surulliselta. Ja tsemppaaminem auttaa ehkä enemmän, kuin menneisyyden virheiden osoittaminen. :)

        Pääset ap kaikesta yli. Koita keskittyä elämän pieniin asioihin ja nauttia niistä. Kuvittele millasta suhdetta oikeasti haluat ja ajan kanssa sä saat sen. Katso netflixistä The Secret dokumentti. Ymmärrät mitä tarkoitan sen jälkeen. Mä oon elävä esimerkki siitä, että se kaikki toimii mitä siellä sanotaan :)


    • näinsevaanonn

      Pikkasen ois kannattanut miettiä haluaako oikeesti elää miehen kans, joka haikailee kännissä eksäänsä ja ei rakasta sua vaan pitää sinua liiassa. Jos hän ei tiennyt edes mitä haluaa. Ennen ku muutitte yhteen ei hän tiedä sitä nytkään. Kai miehillä on tarve pitää kaikki naiset ympärillään ja vaikea erotakaan.

      • Surullinensuhde

        Olis kannattanut tietenkin tajuta jo ekana aamuna, että kyse oli miehelle yhdenillansuhteesta. Jos jos-jos sanaa ei ois, niin lehmäkin lentää vois.

        Nainen on läpeensä tyhmä rakastuessaan. Ja mies täysin tunteeton itsekkyydessään. Olen oppinut läksyni, mutta juna meni jo.


    • Tsemppiäsulle

      Kyllä sä pärjäät! Nyt muutat lähimpien ihmisiesi kanssa samalle paikkakunnalle. Sosiaalitoimisto yms. auttaa.
      Älä jää tuohon suhteeseen. Varaudu myös, että tuo narsistinen mies vonkaa sua takaisin vielä. Älä enää ikinä helly.

      Tämä on SUN elämä :)

    • turha_vollottaa

      olet ennenkin ollut yksinhuoltajana, nyt sulla on sitten 2 lasta elätettävänä.
      Sitä saa mitä tilaa. Kaatunutta maitoa on turha itkeä yhtään pidempään.
      Ota yhteyttä vanhempiisi, ystäviisi, sossuun. Hanki vuokra-asunto, pistä kamat kasaan ja muuta pois. Ala elämään elämääsi omin avuin. Et ole kädetön etkä totaalityhmä joten eiköhän se onnistu arjen pyörittäminen ilman miestäkin.

    • rgijaper

      Tämä suhde on romuttanut itsetuntosi ja sitä huonommaksi se menee, mitä kauemmin jatkuu. Mies on nähtävästi riippuvainen siitä, että hänellä on joku, jonka saa torjua. Se saa hänet tuntemaan itsensä vahvaksi ja ylivoimakseksi. Sinä et voi tuohon piirteeseen hänessä vaikuttaa, jos hän ei hae itselleen apua. Mene ihmeessä vaikka kirkon perheasiainneuvottelukeskukseen yksinäsi tai yhdessä miehen kanssa keskustelemaan. Se on ilmaista, ei tarvitse kuulua kirkkoon eikä se ole uskonnollista. Tuo sairas pelikuvio on purettava väliltänne, ja jos se purkaudu, on parempi erota. Vaikutat pärjääväiseltä naiselta, varmasti pärjäät paremmin ilman tuota emotionaalista tuskaa, mutta mahdollisuus on tietysti, että mies terapiassa saa traumansa purettua. On todella typerää, että aikuinen mies nauttii toisen roikottamisesta kuin teini. On myös todella lapsellista ja kypsymätöntä sanoa, että syntyvä vauva on lahja sinulle.

    • Ei kai tässä ole kuin kaksi vaihtoehtoa.

      Otat itse vastuun elämästäsi ja teet niin kuin tuossa turha vollottaa sanoo tai sitten jäät elämään elämää, jossa joku toinen määrittelee mitä teet.

    • ANother

      Ap:lle
      Mulla kyllä sympatiat on sun puolellasi. Rakastuneena ei välttämättä pysty tekemään järkeviä päätöksiä tai näkemään toisessa vikaa. Silloin haluaa uskoa parempaan ja että on toivoa.
      En tiedä onko tällainen käyttäytyminen naisilla yleisempää kuin miehillä.
      Ärsyttää kun ihmiset täällä huutelee, että mitäs jatkoit sen kanssa ja turha itkeä kun on tuollaiseen lähtenyt. Mielestäni se on pelkästään inhimillistä päätyä tuohon tilanteeseen ja sulta vaatinut paljon hermoja kestää kaikki. Lisäksi olet halunnut uskoa tästä miehestä hyvää ja halunnut antaa anteeksi. Ja miten mies on tätä arvostanut? Lähinnä käyttänyt hyväkseen. Sitten tämä kaikki hyvä käännetäänkin sun omaksi typeryydeksi?
      Ihan täyttä paskaa sanon minä.
      Olen pahoillani puolestasi että olet rakastunut tuohon mieheen ja miten sinua on kohdeltu.

      Itselläni on jokseenkin samaa ongelmaa. Tahtoisin niin kovasti rakkautta, että yritän löytää sitä ikäänkuin väkisin.

      Lopulta huomaan olevani vain enemmän yksin ja satutettu.

      Tulee tunne ettei pitäisi etsiä rakkautta tai etten osaa olla suhteessa tai käsitellä rakkautta.
      Ja etten saisi haluta mitään. Ottaa vain tyytyväisenä vastaan se minkä saan. Mikä minulle jää.

      Rakkaus on niin satuttavaa, että toivoisi olevansa täysin tunteeton.

    • ulkonäköäpiisaajoo

      Sun eka kersa on jotain alle 10 vuotias, koeta nyt tajuta, että sekin tarttee kunnon kodin, ei mitään paskatyyppiä isäpuolekseen jonka kanssa sä riitelet joka kerran kun se tulee reissuiltaan himaan!

      Sun päässä pyörii vain miten sinä oot ollut kylän kaunein nainen, miten sun ulkonäköä on kehuttu, miten nätti olet, miten kaikki miehet kuolas sun perään jne jne jne. Miehet, viina ja seksi, ne on ne maailman tärkeimmät asiat sulle, ne on päällimmäisenä sun ajatuksissa koko tässä jutussasi. Valitat sitä, että kukaan yhden yön pano ei oo dumpannut sinua pihalle, sehän se on elämän tärkein asia!

      Missään kohtaa et sano, että sä oot opiskellut, sulla on hyvä työpaikka, teet töitä ja elätät ittesi, päinvastoin rutiset rahattomuutta, elät miehen siivellä. Ootko sä koskaan ollut töissä ja tienannut itse elantosi?
      Kantsuis ottaa järki käteen ja miettii, mitä helvettiä sinä teet. Jatkatko sinä miesten elättinä vai olisko sulla jotain muuta annettavaa sun lapsille ja itsellesi. Piste.

      • Twelvepoints

        Täyskymppikommentti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe