Yritin itsemurhaa

Mutta koska olen paska ja huono, en onnistunut siinäkään. Nyt kauhea olo enkä muuta enää ajattelekkaan kuin epäonnistumistani. Pitäisi tosiaan joko:

a) onnistua ja kuolla TAI
b) Hakea apua

Molemmat tuntuvat vaikealta.
6140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No nyt voit hakea sitä apua. Ei sen ole sen kummempaa kuin soitto terveyskeskukseen tai työterveyshoitajalle, jos olet töissä. Tavallaan olet ottanut jo ensimmäisen askeleen kirjottaessasi palstalla.
Miten ollut muuten tuohon ymmärrykseen itsestäsi, että olet paska.

Äänestä
  • Avun pyytäminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, jopa nöyryyttävältä. Viimeiset 4 ja puoli vuotta on ollut silkkaa alamäkeä. En onnistu missään, jopa valmistuminen vaikka se onkin jo lähellä tuntuu epätodelliselta. Maailmassa ja minun elämässäni on niin paljon pahaa, että tuntuu turhalta edes yrittää elää. Ajatukset on nyt niin sekavia, etten tiedä mitä tehdä.

    Äänestä

Anteeksi, että on kulunut vuorokausi kun vastaan. Mikähän on siinä avun hakemisessa niin ylivoimaista. Onko se pelko ettei oteta todesta ja joudut pettymään vaiko häpeä? Ja oikeastaan sinä jos vastasit, että se on nöyryyttävää. Ei kannata hävetä että ei selviä yksin. On tämä maailma aika kova paikka. Et sinä ole ainut, jolla meinaa voimat loppua. Teen vain päätös, että nyt soitan ja varaan ajan. Kerro sitten myös siitä itsemurhayrityksestä. Ottavan tosissaan.

Äänestä
  • Olen saanut nyt aikaan päätöksen. Torstaina menen terveydenhoitajalle ja pyydän apua. Jos siihen en pysty niin annan mennä... Pelkään ettei ota tosissaan, tai en saa ilmaistua ongelmiani. En tiedä.

    Kiitos viestistäsi.

    Äänestä

  • Vinkki sinulle, kirjoita paperille muutamia ongelman ydinkohtia. esim. itsemurhakokeilu ja että on hirveän paha olla. Ja se että haluat nyt apua, ellet saa niin olet hengenvaarassa. Kyllä se siitä alkaa.

    Äänestä

  • Kiitos vinkistä, voisin sitä koittaa. Ongelmani on niin valtava määrä kaikkea, niiden jäsentäminen ja tunnistaminen onkin oma haasteensa. Koitan tuota kuitenkin. Toivon, että uskallan ḿennä ja pyytää apua. Se on seuraava askel. Ehkä tämä paha olo vielä joskus loppuu.

    Poistuin pitkästä aikaa asunnostani, ja tutustuin yläkerran tuuletus parvekkeelle, se on sitten se toinen vaihtoehto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuolematonpaska kirjoitti:

Mutta koska olen paska ja huono, en onnistunut siinäkään. Nyt kauhea olo enkä muuta enää ajattelekkaan kuin epäonnistumistani. Pitäisi tosiaan joko:

a) onnistua ja kuolla TAI
b) Hakea apua

Molemmat tuntuvat vaikealta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu