Helsinginsanomissa perfektionistiasta sunnuntain

kulummi, saikin kipakan vastineen itselleen psykologian tohtorilta tänään maanantain lehdessä. Minä muuten ymmärrän pekka seppäsen kolummin omasta näkökulmasta riittävän hyvin. Perfektio vaikea sana kirjoittaakin, sanovat itseään tuolla nimityksellä ja jopa ylpeilevät ollessaan omasta mielestään perfektionisteja.Voidaan todeta yleisellä tasolla että nuo täydellisyyden tavoittelijat vaativat mahdottomia kasvatustehtävissä toimiessaan. Yleisellä tasolla voidaan myös havaita että heidän on vaikea hyväksyä lapsia jotka eivät käyttydy kuin aikuiset Yleisellä tasolla voidaan havaita että heidän kasvautustehtäviin kuuluu jatkuva komentaminen, käskeminen siis jatkuva jankuttaminen Suureen ääneen valistavat lounaalla miten kenekin pitää käyttätyä tehden lapsille lounaasta " helvettiä " Voidaankin todeta yleisellä tasolla että heidän " ammattitaitonsa " omasta mielestään on täydelistä kun ovat saaneet alistettua ja pelolla nujerettua jota sanovat sitten hyväksi käytökseksi. Yliopistollinen korkeakoulututkinto akateemisen loppututkinnon suorittaminen auttaisi näiden perfektiolaisten omaa käytöstä tutkimaan kun sydämmen sivistyneetkin näkevät että pelkkä paperipätevyys ei tee kenestäkään muuta kuin komentelijaa ja toisten käskijöitä jotta itse perfektio pääsisi helpommalla. Näkökulma josta monet näkevät tämän kaiken tapahtuvan joka ikinen päivä vaikka sitten ohikulkiessaan ja meitä on paljon.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Helsinginsanomat saavat tulonsa mainostamisesta joten tietääkseni olen oikealla tiellä viitatessani joskus kuten aloituksessa kolumminn ja kolummin kritiikkiin. Kaikki jotka ovat kiinostuneet etenkin jotka itseään ammattilaisiksi kehuvat tai päteviksi Suosittelen ottamaan kirjan käteen ja monta kirjaa jotka on kirjoittanut Arvostettu ja palkittu Kansainvälinen luonoitsija profesori Liisa Keltikangas -Järvinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apöäölopåäö kirjoitti:

kulummi, saikin kipakan vastineen itselleen psykologian tohtorilta tänään maanantain lehdessä. Minä muuten ymmärrän pekka seppäsen kolummin omasta näkökulmasta riittävän hyvin. Perfektio vaikea sana kirjoittaakin, sanovat itseään tuolla nimityksellä ja jopa ylpeilevät ollessaan omasta mielestään perfektionisteja.Voidaan todeta yleisellä tasolla että nuo täydellisyyden tavoittelijat vaativat mahdottomia kasvatustehtävissä toimiessaan. Yleisellä tasolla voidaan myös havaita että heidän on vaikea hyväksyä lapsia jotka eivät käyttydy kuin aikuiset Yleisellä tasolla voidaan havaita että heidän kasvautustehtäviin kuuluu jatkuva komentaminen, käskeminen siis jatkuva jankuttaminen Suureen ääneen valistavat lounaalla miten kenekin pitää käyttätyä tehden lapsille lounaasta " helvettiä " Voidaankin todeta yleisellä tasolla että heidän " ammattitaitonsa " omasta mielestään on täydelistä kun ovat saaneet alistettua ja pelolla nujerettua jota sanovat sitten hyväksi käytökseksi. Yliopistollinen korkeakoulututkinto akateemisen loppututkinnon suorittaminen auttaisi näiden perfektiolaisten omaa käytöstä tutkimaan kun sydämmen sivistyneetkin näkevät että pelkkä paperipätevyys ei tee kenestäkään muuta kuin komentelijaa ja toisten käskijöitä jotta itse perfektio pääsisi helpommalla. Näkökulma josta monet näkevät tämän kaiken tapahtuvan joka ikinen päivä vaikka sitten ohikulkiessaan ja meitä on paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu