Katolilaisia Suomi-tekoja kaivataan

SuomiKatolilaiseksi

Hei!

Mikä olisi katolilaisena sinun Suomi-tekosi, eli kuinka saadaan Suomesta parempi maa katolilaisin talkoin?

Itse ehdotan moraaliteologian liittämistä kouluopetukseen. Esim. kuinka tehdään moraalisesti oikeita ratkaisuja ja tekoja.

Opetetaan myös, mitä hyveet ovat ja kuinka niitä kasvatetaan.

Äidille ja isälle pitää opettaa katolilaista moraaliteologiaa ehdottomasti.

Myös katolilaista sosiaaliopetusta pitää opettaa suomalaisille. Työmaailma varsinkin kaipaa tervehdyttävää katolilaista sosiaali- ja moraaliopetusta. Noudattamalla katolilaista sosiaaliopetusta, nostetaan Suomi todella suosta!

Suomi tarvitsee todella katolilaisuutta ja sen parantavaa voimaa! Seuraava askel on, että koko Suomen maasta tulee katoilainen.

14

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2Unlimited

      Hei,

      Voisitko antaa yhden konreettisen esimerkin, miten katoinen moraaliteologia lisää työpaikkojen määrää Suomessa. Jos tuo moraaliteologian opetus auttaa Stubbia & kumppaneita ymmärtämään, että työpaikkoja poistamalla ei saada lisää työpaikkoja, niin kannatan asiaa. En ole tosin varma, että ymmätäisivätkö he tuon asian. Suomessa ikäänkuin odotetaan ja hattu kourassa, että pelasta meidät Angie.

      Jos nyt vähänkään seuraa aikaansa, niin kohta katolinen kirkko on Euroopassa suuressa kriisissä. Vanhat papit kuolevat ja uusia ei tule. Jo seuraavan 10 vuoden aikana hiippakuntia joudutaan lakkauttamaan. 30-50 vuodessa koko katolilaisuus on Euroopassa marginaali-ilmiö, sillä joka maassa on maksimissaan yksi hiippakunta ja ateismi ja islam ovat suurimmat uskonot. Toki asia on vältettävissä tai ainakin viivytettävissä, mutta minusta vaikuttaa siltä, että piispat ovat hiljaa hyväksyneet katolisuuden alasajon. Vanhat papit, jotka kriisiin ovat syyllisiä, makaavat vanhaikodissa ja ovat hyväksyneet seurakuntien, luostaren ja muiden laitosten tuhon. Paavi yrittää ohjata kirkkoa tulevaisuuteen ja kardinaalit haraavat vastaan, sillä seurauksella, että katolien usko lähes tuhoutu koko Euroopassa. Afrikassa, Aasiassa ja Ameriikoissa, uskonto pysyy vielä vahvana kouluttamattomien keskuudessa. Koulutetut hylkäävät kaikki uskonnot.

      Tietty, jos Suomessa halutaan uida vastavirtaan, niin siitä vain sitten. Tämä tosin vaatii piispalta aktiivista johtamista ja kirkkoherroilta sitä, että "he eivät ole kuin nukkuneiden rukoukse" ja että pyrkivät saamaan seurakuntalaiset itse aktiivisiksi ja ottamaan vastuuta tapahtumien järjetämisestä jne.

      • tulevaisuususko

        Ei se nyt ihan noin mene. Väitän että parinkymmenen vuoden sisällä suurimmat ryhmät ovat islam ja yleisuskonnollisuus, jossa on aineksia poimittu mistä vaan, mutta ei sitouduta. Katolilaisuus säilyy kuten luterilaisuuskin lähinnä kirkollisten toimitusten muodossa ja joulukirkossa, mutta muuten viis veisataan kirkon opetuksesta. Tämä asettaa katolilaisuudelle kovia paineita, koska avoparien lasten kastaminen ja seka-aviolittoihin (ja eronneiden) vihkiminen tulee entistä ajankohtaisemmaksi. Jos katolilaisuus ei näihin taivu, niin se ajautuu marginaaliin eli jäseniä ollaan, mutta ei osallistuta. Pappien määrä vähenee jo pelkästään selibaatin takia.

        Eurooppa polarisoituu ja jakautuu idän (Puola, Venäjä) uskovaisiin ja lännen individualisteihin.

        Ateismi ei ole lisääntynyt eikä tule lisääntymään, koska se vaatii aktiivista mielipidettä.

        Mitä vikaa tässä kehityksessä on? Kevyempi suhtautuminen uskontoon ei tarkoita moraalin rapautumista.


      • 2Unlimited

        100 e vetoa, että seuraavan 10 vuoden kuluessa lopetetaan vähintään 1 hiippakunta Euroopassa.

        Huh. Eronneiden vihkiminenkö vain? Väitän, että paljon muutakin tulee ja jos ei tule niin se on Kirkon oma vika: heittääkkö pari konservatiivista kardinaalia vai 10 vai 100 000 kertaa enemmän uskovia yli laidan? Mutta minulla ei ole omaa lehmää ojassa, eli sikäli ihan sama, mutta ymmärään kyllä eron sen välillä mikä on oikein ja väärin.

        Ateismi & agnostismi tulee lisääntymään, ja ei vain lisääntymään vaan lisääntymään kiihtyvällä tahdilla.

        Kysymyksessä ei ole individualismi vaan se, että jotkut ajattelevat itse.

        Väitän, että selibaatti ei ratkaise mitään; ei ole ennenkään ratkaissut, vai mitä?

        En ole väittänytkään, että moraali rappioituisi.

        Katsotaanko tähän väliin vanha klasikko: Wenga Boys Shalala?

        https://www.youtube.com/watch?v=yUj0ajtC5Ck&ebc=ANyPxKq-yMMSAAYOWdolTkd8LHqp0m-aHe4NE-M3IUpWkpZy62u3Vo1wsydiTCPpe9waO2P_f3kK


    • Kompletorio

      Sanoisin näin: ei lisätä katolisuutta,luterilaisuutta,ortodoksisuutta,vapaita suuntia...vaan Kristillisyyttä. Todellista kristillisyyttä. Se ei tarkoita että kaikkia ja kaikkea vaan rakastetaan vaan mikä on moraalisesti oikein ja väärin Jumalan Sanan mukaan.

    • mikä_paras

      Katolinen ansio-oppi ei vie perille. Ihmisen pääseminen Jumalan lapseksi ja säilyminen siinä osassa elämän loppuun asti on kaikkein kallein asia, sillä sellaista odottaa kerran suuri voittopalkinto, jota ei ihminen täällä voi edes käsittää. Siksi hyvän osan saanut ihminen karttaa kaikkea, mikä on Jumalan tahtoa vastaan. Uskossa ihminen on jo osallinen Kristuksen ansaitsemasta vanhuskaudesta ja sen vuoksi hänellä on halu toimia Jumalan tahdon mukaan vapaana armolapsena eikä orjan pelossa kuten lainalaiset ihmiset, jotka tekevät hyvää ja välttävät pahaa vain rangaistuksen pelossa. Uskovaisen elämä ei ole elämistä pikkutarkkojen sääntöjen orjuudessa. Pyhä Henki on hänellä sydämessä neuvomassa ja muistuttumassa siitä, mikä ei sovi Jumalan lapsen elämään.
      Epäuskoisilla ei ole Pyhää Henkeä eivätkä he kuuntele tai lue Jumalan sanaa. Esivallan miekka, johon kuuluu myös opetus ja neuvominen, on pahantekijöitä varten, jotta heitä hillitään.

      • Kompletorio

        Kysymys: kuinka saadaan parempi katolinen Suomi?


      • tulevaisuususko
        Kompletorio kirjoitti:

        Kysymys: kuinka saadaan parempi katolinen Suomi?

        Lisäämällä maahanmuuttoa katolisista kehitysmaista. Katolinen kirkko voisi käyttää tähän omia verkostojaan.


      • Eliittikatolilainen

        Tänne ei tarvita mitään uutta maahanmuuttoa. Jos joku on kuitenkin tulossa, sitten katolisista maista.


    • okkigaam

      On kauhistuttavaa ajatella että päivänä mikä tahansa olemme samassa tilenteessa. Yritän ja toivon että voisimme pelastaa maamme. Siksi rukoillaan, toivotaan, meditoidaan. Mikä tahansa myönteinen ajatus kotimaasta, on sitä energiaa jota tarvitaan - Kesä on tulossa ja villit alkaa etsiä naarasta.- Mitä silloin on edessä, kun maamme on myyty ja rahat juotu.
      Suomalaiset poliitikot ovat myrkyttäneet sielunsa ahneudella, kateudella, vallan tavoitelluilla. Heidän paikkansa tulevaisuudessa on siellä helvetissä missä on ihan erityinen huone heidän laisilleen. Toivon että muuttaisivat katseensa meihin. Eivät ymmärrä minkä saivat aikaan. Toivon kansan ottavan vastuun, koska päättäjät eivät siihen pysty. Ranskan vallankumous nosti rahvaan barrikadeille, ennehän ole huonompia. Kansan keskeltä vielä nouse joku joka alkaa sen kaunav toivotun maan petollisten pettureiden tuomisen tuomiolle

    • Eliittikatolilainen

      Katolinen Suomi-teko olisi meiltä katolisilta naisilta, että:

      a) eläisimme katolisen opin mukaan joko neitsyyden tai sitten avioliitossa äitiyden todeksi. Nämä ovat katolisen perinteen mukaan ainoat tiet pyhyyteen, joihin rehellisyyden nimessä täytyy tosin lisätä myös puhdas leskeys.
      b) pukeutuisimme ja käyttäytyisimme naisellisesti emmekä miehiä matkien. Katolinen nainen on aidosti naisellinen.
      c) jättäisimme miesten asiat miehille.

      Siinäpä tämä, näin lyhyesti sanottuna.

    • PasiToivonen

      >>Uskossa ihminen on jo osallinen Kristuksen ansaitsemasta vanhuskaudesta ja sen vuoksi hänellä on halu toimia Jumalan tahdon mukaan vapaana armolapsena eikä orjan pelossa kuten lainalaiset ihmiset, jotka tekevät hyvää ja välttävät pahaa vain rangaistuksen pelossa. >>

      Kerro se niille protestanteille jotka äänestävät Hillarya marraskuun vaaleissa.


      Black churches – especially Baptist, AME and AME Zion – have been politically active since the early days of the civil rights movement, which was powered by preachers and their marching flocks. Equal rights remains a central issue to these voters. Unlike working-class whites, black voters have remained loyal to the Democratic Party, and a high turnout from this community is especially key in Southern primaries and on Election Day in November.

      Spiritual hero: Dr. Martin Luther King, Jr.

      Political icon: President Barack Obama.

      Big issues: Jobs, poverty, voting rights, mass incarceration, and “Black Lives Matter” (concerns about police shootings of African-Americans).

      Early White House favorite: Former Secretary of State Hillary Clinton.

      http://www.charlotteobserver.com/living/religion/article56234060.html

    • Pyhä.Franciscus.A

      Lisää kirkollisia juhlapäiviä! Perustelu: Fiestat ja feriat ynnä karnevaalit lisäävät matkailubisneksen kassavirtaa, josta Kirkollekin jokunen roponen kertynee...?

      • F.I._Nale

        Eikö tänään ole sellainen? Tosin useissa "katolisissa" maissa ollaan käytännöllisiä ja juhla on siirretty seuraavalle sunnuntaille. Se on fiksua, kun muuten kauppojen pitää olle kiinni, ja pätäkkää ei kerry, ja eukon pitää silittää pyhähousut kahdesti viikossa.

        Ei muuta kuin hostia monstransiin ja menoksi. Jos ei tänään vielä, niin viimeistään sunnuntaina. Vai mitä?


    • kannatan

      Timo tekee vahvan puolustussopimuksen Puolan kanssa, jonka lisäksi Puola auttaa Suomea liittymään Natoon. Siinä sivussa Timo ja Puola käännyttävät hannaaavan Sipilänkin lännen kirkkoon.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2639
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      213
      2442
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2302
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      186
      1787
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1308
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1243
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe