Asevelvollisena vammautuneille ei ole kunnon tuki- ja turvapalveluita.
Usein tuki jää saamatta, samoin korvaukset. Lisäksi korvaukset esim. meneteystä silmästä, kädestä, jalasta, näöstä, kuulosta ovat murto-osan siitä, mitä ammattisotilailla kun varusmiehille ja reserviläisille ns. kuntoutusta, jälkihoitoa, terapiapalveluita yms. ei ole.
Tapettujen, kuolleiden, haavoittuneiden, invalidisoituneiden varusmiesten lähiomaiset, omaiset, orpolapset ovat myös huonossa asemassa.
Kun puolustusvoimat ei ole tehnyt mitään vammautuneiden varusmisten olojen parantamiseksi, vammautuneita asevelvollisia varten on perustettu yhditys Asevelvollisena vammautuneiden tuki ry., joka yrittää auttaa vammautuneita asevelvollisia.
Sauli Niinistön NATO-kiima näkyy jo varusmiesten ja reserviläisten vammautumisessakin.
Nyt ylipäälikkö Niinistön aikana varusmiespalveluksen ja kertausharjoitusten aikana pysyvästi vammautuneiden määrä on ohittamassa sotainvalidien määrän.
Vammautuneiden varusmiesten ydinjoukkona on 3000 pysyvästi vammautunutta, mutta viime vuosina noin 1500 varusmiestä hakee korvausta vammautumisestaan armeijassa, mutta vain pieni osa saa korvauksen.
Kun Sauli Niinistö alkaa lähettää varusmiehiä sotiin, kuolemantapaukset ja haavoittumiset nousevat kymmeniin tuhansiin.
Usein tuki jää saamatta, samoin korvaukset. Lisäksi korvaukset esim. meneteystä silmästä, kädestä, jalasta, näöstä, kuulosta ovat murto-osan siitä, mitä ammattisotilailla kun varusmiehille ja reserviläisille ns. kuntoutusta, jälkihoitoa, terapiapalveluita yms. ei ole.
Tapettujen, kuolleiden, haavoittuneiden, invalidisoituneiden varusmiesten lähiomaiset, omaiset, orpolapset ovat myös huonossa asemassa.
Kun puolustusvoimat ei ole tehnyt mitään vammautuneiden varusmisten olojen parantamiseksi, vammautuneita asevelvollisia varten on perustettu yhditys Asevelvollisena vammautuneiden tuki ry., joka yrittää auttaa vammautuneita asevelvollisia.
Sauli Niinistön NATO-kiima näkyy jo varusmiesten ja reserviläisten vammautumisessakin.
Nyt ylipäälikkö Niinistön aikana varusmiespalveluksen ja kertausharjoitusten aikana pysyvästi vammautuneiden määrä on ohittamassa sotainvalidien määrän.
Vammautuneiden varusmiesten ydinjoukkona on 3000 pysyvästi vammautunutta, mutta viime vuosina noin 1500 varusmiestä hakee korvausta vammautumisestaan armeijassa, mutta vain pieni osa saa korvauksen.
Kun Sauli Niinistö alkaa lähettää varusmiehiä sotiin, kuolemantapaukset ja haavoittumiset nousevat kymmeniin tuhansiin.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Missään ei ole puuhattu varusmiesten lähettämistä sotiin tai muutoinkaan ulkomaille. Tehty lakiesitys mahdollistaa varusmiesten käytön kotimaassa silloin, jos maahan hyökätään!
Jaa täälä taas tiltu vääntää asian oman mielensä mukaiseksi.
Asevelvollisten käyttö yllättävää maahantunkeutumista vastaan on hyvin ymmärrettävissä.Siinä ei ole aikaa miehiä kokoamaan maakunnista jos
yllättäin alkaa ukkoa ilmestyyn.
Venäläisten varalta tämä lakimuutos on tehtävä,ei tänne esimerkiksi ruotsalaiset ole jatkossakaan hyökkäämässä.
Kummallista miten vasta nyt aletaan tuomosta lakia tekemään,johan tuo olis pitänyt olla aina.Olisin kyllä uskonut tuomosen lain olevan aina voimassa.
Ukraina ja Krimi tarvittiin ennen kun tuomonen tuli mieleen päättäjille ?
Anteeksi vaan ... sen kummemmin dissaamatta päättäjiä ... Ovat paikka paikoin turhan luottavaisia, ja liian hitaasti reagoivia. IMO.
Mikä se on nuilla päättäjillä,mutta hitailta ne päätökset aina tuntuvat.
Jos nyt vaikka ajatellaan tuomosta Krimin tapaista maahantunkeutumista, ei siinä voidä jättää päätöksi muotoseikkojen takia tekemättä heti.Silloin on tunneista kysymys ja varusmiehet on ne jotka ovat koolla ja aseissa.
Oikein hyvä että nyt on Jussi Niinistön tapainen mies puolustusministerinä
Häntä pidän toimintakykyisenä ja isänmaallisena miehenä.
Puolustusvoimat on kaikessa hiljaisuudessa hyväksynyt USA:n ja NATO:n sotilailla havaitut posttraumaattiset oireyhtymät (tulee hulluksi, mieli järkkyy tappamisesta ja sodasta) terapeuttisten hoitojen piiriin, mutta varusmiehet eivät sitä saa, vain suomalaiset NATO-veteraanit.
Tapetuille varusmiehille ei anneta samaa hautajaisrahaa kuin kapiaisille.
Tapetun kapiaisen omaisille korvataan ruumisarkku, papin, kirkon kulut, puolustusvoimien huomionosoitus/peltimerkki.
Varusmiehelle ei makseta kuin ruumisarkku.
PIDÄ TURPASI KIINNI, stnan SAIRAS PASKAKASA !!!!!!! . IMO.
Jos Suomen maaperälle tulee vihollinen, joka tappaa suomalaisen varusmiehen.
Eiköhän siihen syyllinen löydy muualta kun suomalaisista ?
Onhan tämä tiltulta taas teatteria,muka huolissaan suomalaisista varusmiehistä ja
niiden hautauskuluista ?
Natodildo sai kohtauksen, toivottavast kuukahti.
Sotavamma korvauksia leikataan, eli taas päästään kerjuulle.
Miksi tätä höttö paskaa eu vasallia pitäisi puolustaa?
Minusta sen kohtauksen on saanut tuo aloittaja joka naputtelee luultavsti Leninkraatissa.
Tätä maata kyllä puolustetaan ihan niin kuin on puolustettu aina ennenkin,
tuon voi myös tiltu painaa lähtemättömästi mieleensä.
Venäläisten takia lakia on muutettava,valmiutta on parannettava.
Suomeen ei kukaan muu ole koskaan hyökännyt kun venäläiset ja tuskin sitä vastaisuudessakaan tekee.
Venäjällä alaraaja-amputoidulle sotainvalidille valtio maksaa puolet skeittilaudasta, jolla pääsee käsillä lykkimään kerjuulle metroasemalle. Noita poloisia siellä näkyy.
Kyllä Suomessa kelpaa; sivistysvaltio, kaikki hyvin.
Natolle ja Niinistöle tulee paljon halvemmaksi kun Suomen varusmiehiä ja reserviläisiä tapetaan kuin kapiaisia ja Naton sotilaita.
Halvempia eikä kalliimpia uhreja ei tule ilman, että joku hyökkää maahan.
Minusta se suurin syyllinen on kyllä hyökkääjä. Joten koitappas sieltä välillä etsiä syyllistä,äläkä niistä aina jotka omaa maataan puolustavart hyökkääjää vastaan.
Mistä varte sotilaat ovat? Eikö ne ole tehty tappamista varten? Ryssälässä on hyvä esimerkki.
Varusmies on täysin altavastaaja armeijan kapteeni-majurilääkäreihin.
Niinpä kun varusmieheltä on käsi lähtenyt irti ja se hakee siihen korvausta intin lääkäri voi sanoa että se oli heikosti kiiinni jo ennestään, ei korvauksia.
Varusmiehet saavat minimikorvaukset koska toimivat minimipäivärahallakin.
Nii... Nato-armeijassa sentään saavat lasaknea ja gamburgereita mutta meillä lämmintä vettä kaalinlehtiesanssilla. On se niiiiiin väärin.
Armeijan lääkärit pitäisi saada siviililääkärien viranomaisvalvontaan.
Varusmiehet saavat aina asiallisen korvuksen loukkaantumisest!
Sen sijan Venäjän Tiltut ovat aina yhtä epäasiallisia!
Sauli Niinistö ei aio esittää parannuksia varusmiesten ja reserviläisten vammautumis-kuolintapauskorvauksiin vaikka lähettää ne sotaan ulkomaille.
Turpa kiinni, stnan SAIRAS PASKAKASA !!!!!!.
Ja mistähän sinä ulkomaalaisena Sauli Niinistön aikomukset tiedät ?
Minäkään en tiedä, vaikka olen suomalainen.Mutta minä luotan häneen,
hyvä presitentti meillä suomalaisilla.
Varusmiehillä ei ole asiaa sotaveteraanien hoito- ja kuntoutuslaitoksiin. Ne on tarkoitettu Nato-sotilaille ja Nato-veteraaneille.
Sen sopimuksen teki jo Haglund mutta toki Sauli Niinistön pyynnöstä.
Vanhempasi ovat arvatenkin sisaruksia ... olet sinä niin stnan sisäsiittoinen VAJAKKI!. IMO.
Suomessa vaan EI OLE mitään Nato-sotilaita tai Nato-veteraaneja!
On vain YK-tehtävissä olleita veteraaneja!
Ja suomessa puolustusministeri ajattelee ja päättää aivan itse ilman apuja!
Nuorelle kuolla kuuluu.
Kaunis on kuolla kun joukkosi eessä Urhona kaadut puolesta hengen, Heimon ja maan.
-Ateenalaisten Laulu-
Todellisuudessa varusmiespalveluksessa kuollaan äärimmäisen harvoin!
Tismalleen noin ... .
On tämä ihmemaa,
presidentti tekee salaa kansalta töitä, että kansalaisia erityisesti nuoria koskeva asevelvollisuuslaki muutetaan niin, että suomalaisten varusmiesten ja reserviläisten on taisteltava, kuoltava ja haavoituttava Usan ja Naton puolesta, mutta haavoittumis, invalidoitumis, kuoleman korvauksia ei paranneta,
ja kaikki ovat hiljaa vaan.
Varusmiehien omaisille ei makseta kuin minimi hautaamiskorvaus. Varusmiehet eivät saa kunniahautausta.
Saavat täysin entiseen tapaan! Ttiltu tuntuu uskovan, että maailmalla onsota?
Varusmiehet jätetään taistelukentälle Naton ja puolustusvoimien uuden kenttähautaamisohjesäännön mukaan.
Sitten kuolema laitetaan niiden omaksi syyksi, että voidaan maksaa minimi.
Joko tetsareissasi lukee MAANPETTURI ja SUOMISYÖJÄ, jotta voimme toteuttaa viimeisen tahtosi ylistämäsi "NATO doktriinin" mukaisesti ja polkea sinut tunkioon?.
HILJAA! pikku musikka, siellä kaalimaan laidalla. Eta Prikaz!
Ei jätetä a Tiltu sepittää uusia " sääntöjä" hatusta!
Suomi ei kuulu Natoon ja meillä tuodaan kaatunut AINA kotiseudun multiin!