Nimien kerääminen kansalaisaloitteeseen kansanäänestyksen järjestämiseksi metsähallituslain kumoamisesta on alkanut.
Käykää allekirjoittamassa!
Aloitteen voi allekirjoittaa oikeusministeriön ylläpitämässä palvelussa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Uusi metsähallituslaki yhtiöittämisineen ja kolmansine taseineen on ilmeinen uhka Suomen luonnolle. Perustuslain 20 §:n mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille.
Suomen kansalaisina tunnustamme tämän vastuun ja vaadimme, että meitä kuullaan yhteistä ympäristöämme koskevassa päätöksenteossa.
Kansalaisaloite on lakiehdotus kansanäänestyksen järjestämiseksi uudesta metsähallituslaista. Äänestyksessä esitettäisiin seuraava kysymys: ”Kannatatko uuden metsähallituslain kumoamista?” Äänestäjän tulisi vastata kysymykseen joko "KYLLÄ" tai "EI".
Kansalaisaloite koskee nimenomaan kansanäänestyksen järjestämistä, koska ei ole mitään syytä uskoa, että nykyeduskunta kumoaisi uuden metsähallituslain uudessa käsittelyssä. Perusteluthan kaikuivat nytkin kuuroille korville.
Sen sijaan poliittisten päättäjien olisi lähes mahdoton olla kunnioittamatta kansanäänestyksen tulosta. Äänestys kertoisi yksiselitteisesti, hyväksyvätkö suomalaiset uuden metsähallituslain.
Lisäksi kansanäänestys on ainoa tapa punnita lain legitimiteetti tilanteessa, jossa lainsäädäntöprosessi ei vastannut avoimen demokratian vaatimuksia. Esimerkiksi yhtiöittämisen välttämättömyyttä korostavat perustelut eivät pitäneet paikkaansa.
Edustuksellinen demokratia ei tarkoita sitä, että vaalien jälkeen valtapuolueilla olisi neljä vuotta aikaa toteuttaa visioitaan muusta yhteiskunnasta piittaamatta. On äärimmäisen vaarallista, jos lainsäätäjät eivät välitä tosiasioista eivätkä kansalaisten, alueiden, asiantuntijoiden, järjestöjen ja asiantuntijaorganisaatioiden vastalauseista.
Jos me hyväksymme tämän nyt, kun vaakakupissa on kolmannes Suomen pinta-alasta, yhteinen kansallisaarteemme, mitä voimme odottaa tulevaisuudessa tapahtuvan?
Kansalaisaloitteen yksityiskohtaiset perustelut löytyvät allekirjoituspalvelusta sekä Minimahdin artikkelista. Levitä alussa olevaa allekirjoitus-linkkiä tai artikkelia nimikeräyksen alkamisesta: https://goo.gl/0IQuM0
Käydään siis töihin: allekirjoittakaa & jakakaa tietoa. Annetaan aloitteelle lentävä lähtö!
Kiitos kaikille & keväisiä päiviä!

Vastaukset 47
Vanhimmat
2000-luvun Suuri Adressi.
Jean Sibelius-Finlandia
http://www.youtube.com/watch?v=F5zg_af9b8c
Puilla on sosiaaliset verkostot
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016020221053728_ul.shtml
RAUHANOMAINEN JA ISÄNMAALLINEN KANSANNOUSU AINOA VAIHTOEHTO ! .
Kova kovaa vastaan kun ei muu auta.
https://www.youtube.com/watch?v=C4jHY8h05jE&ebc=ANyPxKoG8BHVYpb7HtBxAGEASAc0U1D3BBYGDOeCYGqBFkwGzFWhxdwe5Mgn1vcytLB-_UyQKCB2hrLW-6J3smbqJWMVIVOdjw&nohtml5=False
Hallitus kyllä kaatuu ennen Lapin metsiä.
Tästä kansanäänestyksestä tulee Sipilälle hautajaiset.
Elämme todella mielenkiintoisia aikoja.
Yhdessä päivässä kertynyt 6500 virallista allekirjoitusta kansanäänestyksen tueksi. Määrä on näin lyhyessä ajassa suunnaton ja uusi yhden päivän Suomen ennätys.
Vertailun vuoksi Väyrysellä on yhä kuukausien keräyksen jälkeenkin puolet vähemmän virallisia allekirjoituksia oman puoluealoitteensa tueksi.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Tämä kannattaa ottaa tosissaan. Se on kynnys myös vesistöjen ja pohjavesien myyntiin. Siis seuraava askel on näiden myynti ylikansallisille yhtiöille.
Jos vesivarat myydään, niin aseet otetaan esiin!
Aseet otetaan esiin ennen myyntiä.
9000 virallista allekirjoitusta kahdessa päivässä. Ja tämä pelkästään netissä. Käsinkirjoitetut viralliset allekirjoitukset lisäksi.
Kansanäänestyksessä oikeus voittaa.
10.000 virallista allekirjoitusta aivan hetkessä. Suomen kansa on ottanut tämän asian omakseen . Ja niin on hyvä.
11.000.
Allekirjoitin.
12.000 täynnä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Tämä laki on häpeällinen tekele. Sen jälkeen kun se on kansanäänetyksessä kaatunut niin sen laatijoilla ei ole enää mitään asiaa tämän maan virkoihin.
Berner ja Sipilä valtakunnanoikeuteen.
Oikealla asialla.
Fosfori, elämän yksi tärkeimmistä alkuaineista.
http://areena.yle.fi/1-2171427
http://www.vihrealanka.fi/lanka-200819/norjalaisyhtio-lihoo-suomen-lannoitemarkkinoilla
http://yle.fi/uutiset/mustajarvi_kemiran_myynti_osoitti_typeryytensa/5315759
http://www.youtube.com/watch?v=zEcVmM0QeR4
Suomenkansa!
Demokratia toteutuu kansanäänestyksessä.
ELIITTI EI LUOVUTA VALTAANSA DEMOKRATIAA TOTEUTTAVIEN POLIITIKKOJEN KÄSIIN ! . RAUHANOMAINEN KANSANNOUSU JA ENNENAIKAISET VAALIT OVAT AINOAT VAIHTOEHDOT SUOMEN DEMOKRAATTISEN TASAVALLAN TOTEUTUMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ . KAIKKI VANHAT POLIITIKOT ON SAMANTIEN VAIHDETTAVA UUSIIN ! .
Riistokapitalismia parhaimillaan.
http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2015/03/12/wahlroos-yksityistaisi-veden-ja-neuvoo-lapsenteossa/20153136/12
Pysähdy hetkeksi.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Hyvää kevättä takatalven keskelle.
Kiitos kaikille kansanäänestyksen järjestämistä kannattaville. Meitä on jo valtavan paljon. Allekirjoituksesi auttaa varmistamaan, että maamme metsien, maiden ja vesien kohtalosta päättää tulevaisuudessakin Suomen kansa eikä lahjottu eliitti.
Osallistu: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Me allekirjoitimme myös
Allekirjoitettu.
Allekirjoitin. Kiitos kampanjaan osallistuville. Teette tärkeää työtä kansanvallan vahvistamiseksi.
Alkuperäiskansojen oikeudet ovat tärkeämmät kuin Sipilän yksityiset anastusoikeudet.
Kiitos kaikille kansanäänestyksen järjestämistä kannattaville! Meitä on jo valtavan paljon. Allekirjoituksesi auttaa varmistamaan, että maamme metsien, maiden ja vesien kohtalosta päättää tulevaisuudessakin Suomen kansa eikä lahjottu eliitti.
Osallistu: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Valta takaisin kansalle. Metsiämme ei saa myydä veronkiertäjille.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Johan noi rupeen myymään takaisin omia teitämme meille tai pikeminkin härkisti perimään maksua niistä. Onko tuota lähdetty aloitteellisesti vastustamaan ja keräämään nimiä jossain?
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/juuri-nyt-valtion-liikenneverkko-oy-pystyyn-autoilijoille-tulee-tiemaksu/
Valta takaisin kansalle! Niin justiinsa!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Korruptoituneen hallituksen vallankaappausyritys Bahaman veronkiertäjien bisneksien edistämiseksi on torjuttava. Allekirjoita kansanäänestyksen puolesta:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Allekirjoitettu oikean asian puolesta.
Sipilän jätökset korjattava!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
15.000 virallista allekirjoitusta koossa. Jatketaan nimien keräämistä kansanäänestystä varten: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
16.000 virallista allekirjoitusta. Kirjoita sinäkin Suomen metsien ja järvien puolesta:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Metsät ansaitsevat kunnioituksemme. Hallitus ei.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Kolmasosa allekirjoituksista jo koottu. Kuuden kuukauden keruuajasta viisi jäljellä.
Allekirjoita: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Metsärosvot kiinni!
Allekirjoita:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Kaadetaan hallitus eikä Suomen metsiä!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Jokainen suomalainen saa äänensä kuuluviin kansanäänestyksessä:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Valta Kansalle! Metsät ovat meidän!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Allekirjoitettu!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Allekirjoittakaa kaikki luonnosta ja kaikki maamme demokratiasta huolta kantavat ihmiset. Meitä on ylivoimainen enemmistö suomalaisista ja me kaikki yhdessä toteutamme muutoksen. On aika nousta ylös ja taistella vastaan ja sanoa EI !
Aloitteen kansanäänestyksestä voi allekirjoittaa oikeusministeriön ylläpitämässä palvelussa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986