taas annetaan rahaa, ei suomalaisten. Olen sitä mieltä, että sellainen pakolainen joka ei itse saa töitä, on palautettava kotimaahansa. Ei tänne tarvitse tulla loisimaan toisten kustannuksella. Aivan liikaa heitä paapotaan. Miksi he eivät ole suomalaisten kanssa samalla viivalla?
pakolaisten työllistämiseen
15
175
Vastaukset
- kannatan
Töihin vaan ja mitä nopeammin sen parempi.
- loiseläjät
No, minä en ainakaan asioi sellaisessa paikassa, jossa mamu minua palvelisi. Lähinnä kaupassa. Vaan oli tässä takavuosina Kelassakin töissä huivipäinen mamunainen. Asumistukiasioissa olin. En ymmärtänyt hänen puhettaan, vaikka suomenkieltä se kai oli. Loppujen lopuksi tämä kutsui aidon suomalaisen naisen selventämään minulle mitä hän tarkoitti. No, onhan se hyvä, saadaan työllisyys nousuun kun ensin palkataan mamu hoitamaan jotain juttuja ja sitten hänelle suomentaja. Kaksi ihmistä hoitamaan yhtä asiaa. En vieläkään ole tavannut yhtään mamua, joka puhuisi suomenkieltä ymmärrettävästi. No, tietenkin Suomessa syntyneet, mutta eivät minun tielleni ole sattuneet.
Vähintä mitä edes voisi vaatia on ymmärrettävä suomenkieli. Heidät pitäisi tenttiä käytännössä eikä vain siten, että jotain opetetaan, mutta ei edes tarkisteta osaako hän loppujen lopuksi mitään.
Mitäpä tykkäisitte jos lääkärikoulutus olisi samanlaista. Opetetaan lääkäreille teoriaa hänen näkemättä edes potilasta. Leikkaus olisikin mielenkiintoista katsottavaa. Avataan ihminen ja arvuutellaan mikä vikana. Tähän kyllä mamujen koulutusta voisi verrata. Ei työtä ennen kuin osaavat puhua suomea ymmärrettävästi! - paraskin-puhuja
loiseläjät kirjoitti:
No, minä en ainakaan asioi sellaisessa paikassa, jossa mamu minua palvelisi. Lähinnä kaupassa. Vaan oli tässä takavuosina Kelassakin töissä huivipäinen mamunainen. Asumistukiasioissa olin. En ymmärtänyt hänen puhettaan, vaikka suomenkieltä se kai oli. Loppujen lopuksi tämä kutsui aidon suomalaisen naisen selventämään minulle mitä hän tarkoitti. No, onhan se hyvä, saadaan työllisyys nousuun kun ensin palkataan mamu hoitamaan jotain juttuja ja sitten hänelle suomentaja. Kaksi ihmistä hoitamaan yhtä asiaa. En vieläkään ole tavannut yhtään mamua, joka puhuisi suomenkieltä ymmärrettävästi. No, tietenkin Suomessa syntyneet, mutta eivät minun tielleni ole sattuneet.
Vähintä mitä edes voisi vaatia on ymmärrettävä suomenkieli. Heidät pitäisi tenttiä käytännössä eikä vain siten, että jotain opetetaan, mutta ei edes tarkisteta osaako hän loppujen lopuksi mitään.
Mitäpä tykkäisitte jos lääkärikoulutus olisi samanlaista. Opetetaan lääkäreille teoriaa hänen näkemättä edes potilasta. Leikkaus olisikin mielenkiintoista katsottavaa. Avataan ihminen ja arvuutellaan mikä vikana. Tähän kyllä mamujen koulutusta voisi verrata. Ei työtä ennen kuin osaavat puhua suomea ymmärrettävästi!Asumistukiasioissa olin.???
Etkö sinä "loiseläjä" ole pystynyt itsellesi asuntoa hankkimaan, kun yhteiskunnalta siihen olet apua pyytämässä?
- kehitrysvie
Suomi muuttuu. Alkuperäisväestö kohta orjina!
Opeta Ruotsia!
Ruotsi on lähin maa, minne laittaa lapsemme suojaan.
Kun Suomen talous romahtaa.
H.- päivän.työ
Palkkaa serpa kantamaan sinua
- punatukkako-seuraava
Toista se oli ennen, kun Amerikasta asti tultiin hakemaan laivoilla näitä tummia ja tietenkin töihin, ei suinkaan sosiaalituella eläviksi.
No, tosin heillä oli kurjat olot, mutta kuinka he ovat sinniteleet siitä itsensä ns. pinnalle, koska aika tumma siellä on nyt presidentinäkin.! - menoa.on
hunksz kirjoitti:
Opeta Ruotsia!
Ruotsi on lähin maa, minne laittaa lapsemme suojaan.
Kun Suomen talous romahtaa.
H.Ruåtsi luhistuu lähivuosina
Ovatko omat tulosi vaarassa jos mamu saa työtä?
- ent.siivoojaparka
Tuskin enää eläkeläisen palkkatulot ovat sen takia vaarassa.
Kyllä monienkin tulot ovat menneet siinä, kun työnantaja palkkaa mieluummin niitä, joitten palkkaamisesta saa hintaa sen sijaan, että joutuisivat maksamaan palkkaa. - Korppis1
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Tuskin enää eläkeläisen palkkatulot ovat sen takia vaarassa.
Kyllä monienkin tulot ovat menneet siinä, kun työnantaja palkkaa mieluummin niitä, joitten palkkaamisesta saa hintaa sen sijaan, että joutuisivat maksamaan palkkaa.Teillä olekin siellä Ruotsissa kokemuksia työelämästä syrjäytyneiden nuorten maahanmuuttajien järjestämistä lähiömellakoista mm. Tukholman Husbyssa keväällä 2013. Niiden seuraamuksetkin maksaa.
Kumpi parempi maata ja haista vai tehdä työtä ja haista. - ent.siivoojaparka
Korppis1 kirjoitti:
Teillä olekin siellä Ruotsissa kokemuksia työelämästä syrjäytyneiden nuorten maahanmuuttajien järjestämistä lähiömellakoista mm. Tukholman Husbyssa keväällä 2013. Niiden seuraamuksetkin maksaa.
Kumpi parempi maata ja haista vai tehdä työtä ja haista.Onko sitten parempi, että ne jotka eivät haise, joutuvat makaamaan kotona, että saadaan järjestettyä työpaikkoja haiseville, joista työnantaja saa hintaa?
Älä muistele enää sitä Husbytä. Sehän oli vasta alkua. Nykyisin se on niin tavallista, että siitä ei enää välitetä uutisoida. Ja työelämästä syrjäytyneet? Kyllä ne vielä olivat kouluikäisiä (ainakin paperilla) suurin osa.
Justiin äskettäin luin siitä, että suurella osalla yksintulevista "lapsista" on jo valmiiksi huumeongelmia Ruotsiin saapuessaan.
- tukien-varassa-en-ole
" joka ei itse saa töitä, on palautettava kotimaahansa. Ei tänne tarvitse tulla loisimaan toisten kustannuksella".
Mihin nämä suomalaiset laitettaisiin, joiden ei "kannata" mennä töihin, jos ei saa vähintään 2.400,-€/kk? Meidän kaikkien elätettävänä hekin ovat.
Minä taas järkeilen näin, että on hyvä, jos he työllistyvät, saavat palkkaa, maksavat siitä kertyvää eläkettä, niin tulevaisuudessa he ei ehkä ole sossun luukulla kerjäämässä kaikenmaailman tukia.
Hyvä huomio Korppikselta, jota olen itsekkin ajatellut, että nämä valittajat uskovat saavansa itselleen lisää tukia, kun on jos jonkinlaista kateutta, mihin miljonäärit sijoittavat rahansa? Minäkin sijoitin aikanaan, vaikka en miljoonia, mutta hyvän pesämunan siitä sain ja en ole yhtään kateellinen, jos ja kun toisilla on enenpi varaa sijoitella. - bessie-
"Miksi he eivät ole suomalaisten kanssa samalla viivalla?"
Herranjestas, se tästä nyt vielä puuttuisi! - elätitmaksaa
Mamutus tuhoaa Suomen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1711111
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49477
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45472