Jussi Niinistöltä kysymys Eduskunnassa
Valtioneuvosto jakoi 10. maaliskuuta 2011 vastinrahaa ensimmäisen kerran julkisoikeudellisille yliopistoille yhteensä 175 miljoonaa euroa. Kaksi ruotsinkielistä yliopistoa, Åbo Akademi ja Svenska handelshögskolan, saivat valtiolta yhteensä 60 miljoonaa euroa eli 34 prosenttia jaetun vastinrahoituksen kokonaissummasta. Vastinrahoitusta opiskelijaa kohden sai ylivoimaisesti eniten Svenska handelshögskolan, jolle maksettiin 13 700 euroa opiskelijaa kohden. Toiseksi eniten opiskelijaa kohden sai Åbo Akademi, 4 500 euroa.
Ruotsinkieliseen yliopisto-opetukseen on tunnetusti varattu aloituspaikkoja yli väestöosuuden. Yliopistokoulutus ei kohtele Suomessa kieliryhmiä tasapuolisesti. Vastinrahoituksen jakautuminen näyttää kärjistävän kieliryhmien epätasa-arvoa entisestään.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko valtioneuvosto tietoinen yliopistojen vastinrahoituksen epäsuhtaisesta jakaantumisesta suomen- ja ruotsinkielisten yliopistojen kesken ja mitä se aikoo tehdä tämän koulutuksellisen tasa-arvo-ongelman ratkaisemiseksi?
Helsingissä 8 päivänä elokuuta 2011
Pia Kauma kauppatieteellisten eriarvoistamisesta:
https://www.youtube.com/watch?v=0O5xEoyPHkM
Yliopistojen ovet aukeavat helpommin ruotsinkielisille:
https://www.google.fi/#q=yliopistojen ovet ruotsinkielisille
Viimeksi kävi taas ilmi, että lähes 20% ruotsinkielisistä hakijoista pääsi luokanopettajakoulutukseen, kun suomenkielisten kiintiössä luokanopettajakoulutukseen pääsee n.6 % hakijoista.
Suomenkielisten ylioppilaiden kannattaa prepata pakkor lähteä vaikka Ruotsiin uotsinsa, niin että riittää pääsykokeisiin. Pienillä paikkakunnilla kannattaa verkostoitua ja yhdessä lähteä vaikka Ruotsiin töihin.
Mikäli ei ole kesätöitä käyttäkää koulua pääsykokeisiin lukemiseen.
Huomatkaa, että ruotsiksi se on helpompaa, nimittäin sisäänpääsy.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Suomenkielisten kannattaa kaksikielisillä paikkakunnilla käyttää hyväkseen yhteiskunnan tarjoama mahdollisuus ja kouluttaa lapsensa ruotsiksi.