Umpisurkeaa kaivospolitiikkaa: Suomi myi miljardien kultaesiintymän pilkkahintaan
Uutisanalyysi: Kittilä on hyvä esimerkki suomalaisesta lyhytnäköisyydestä.
Suomen valtion kaivospolitiikka on ollut kannattavaa ainakin Kittilän Suurikuusikon omistavalle kanadalaiselle kaivosyhtiö Agnico Eagle Minesille.
Kanadalainen kultajätti on tuottanut vajaassa kymmenessä vuodessa miljoona unssia kultaa, jonka arvo tämänhetkisellä kullan maailmanmarkkinahinnalla on noin 1,2 miljardia dollaria.
Eikä tässä vielä kaikki.
Agnico Eagles on arvioinut, että Kittilän kultakaivos tuottaa koko sen elinkaaren aikana kultaa noin 4,4 miljoonaa unssia. Nykyisellä kullan hinnalla kaivos siis tuottaisi kultaa lähes 5,3 miljardilla dollarilla eli 4,7 miljardia euroa. Summa vastaa Suomen puolustusvoimien lähes kahden vuoden budjettia.
Kittilässä sijaitseva kultaesiintymä on ollut valtion tiedossa vuodesta 1986. Tuolloin Kittilän kirkonkylän ja Pokan välisellä tiellä tehtiin korjaustöitä ja kallioleikkauksen räjäytyksen yhteydessä löytyi kivi, josta jokainen näki heti, että siinä oli kultaa.
Valtio ei kuitenkaan rohjennut itse aloittaa kaivostoimintaa, sillä kaivokseen investoimista pidettiin ja pidetään edelleen veronmaksajien näkökulmasta katsottuna kalliina ja liian riskipitoisena.
Kittilän kulta makasikin yli kymmenen vuotta maanpovessa, kunnes silloinen pääministeri Paavo Lipposen (sd) hallitus päätti myydä vuonna 1998 kultaesiintymän valtauksen ruotsalaiselle Riddarhyttan Resources Ab:lle nykyrahassa noin 200 000 euron kauppahintaan.
Valtauksen malmianalyysit ja tutkimukset teki valtion omistama Geologinen tutkimuskeskus GTK. Ruotsalaisten puolesta oli tehty siis myös tutkimustyöt.
Ruotsalaisyhtiö ei kuitenkaan ollut Suomen valtiota rohkeampi, eikä se saanut aikaiseksi kultatuotantoa. Lopulta se myi malmion kanadalaiselle Agnico Eagle Minesille, joka aloitti kaivoksen rakentamisen vuonna 2006.
Ja hyvin on kannattanut. Niin hyvin, että kaivosyhtiö on laajentanut muun muassa rikastamoaan ja siirtynyt avolouhostoiminnasta maanalaiseen louhintaan.
Rahaa Suomen valtiolla ei ollut kaivosten perustamiseen vuosikymmeniin, kunnes eteen tipahti Talvivaara. Sotkamolaisen nikkelikaivoksen ylösajoon on valtion budjetista otettu jo 209 miljoonaa euroa, ja tänä kesänä valtio joutuu todennäköisesti antamaan lisärahaa kaivoksen pyörittämiseen.
Yksityisiä sijoittajia ja ulkomaisia kaivosyhtiöitä on yritetty houkutella Kainuun korpiin toistaiseksi tuloksetta. Tämä on ymmärrettävää, sillä kukaan ei sijoita kaivokseen ennen kuin tietää, että se todellakin toimii ja tuottaa omistajalleen rahaa.
Sijoittajat odottavat rauhassa, että valtio ajaa kaivoksen ylös ja nikkelin hinta lähtee pikkuhiljaa nousuun.
Tämän jälkeen on helppo tehdä tarjous, josta valtio ei poliittisista syistä voi kieltäytyä, sillä kaivoksen omistaminen, varsinkin Talvivaaran kaivoksen omistaminen, on ennen kaikkea kansantaloudellinen riski, myös poliittinen riski.
Toivottavasti Juha Sipilän (kesk) hallituksen siunauksella sadoilla miljoonilla euroilla tuettua Talvivaaran kaivosta (nykyinen Terrafame) ei myydä 200 000 eurolla, niin kuin kävi Kittilän kaivosoikeuksille. Rahaa olisi virrannut Kittilästä valtion pohjattomaan kassaan miljardeja. Mutta ei, sillä suomalainen kaivospolitiikka on niin kallista meille veronmaksajille.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/umpisurkeaa-kaivospolitiikkaa-suomi-myi-miljardien-kultaesiintyman-pilkkahintaan/?shared=907136-f9390a3b-500
Suomi myi miljardien kultaesiintymän pilkkahintaan
73
2983
Vastaukset
- Suomalaisetko
on mamuja?
- Anonyymi
Katainen kokoomus-hallitus tuon teki-
"""kyky"""-puolueen perustelu oli että säästettiin valtiolta 20 miljoonaa...
Samaan aikaa Kreikka-tuki-Katainen loi Suomelle yli 100 000 miljoonan wli 100 miljardin euron valtiovelat Kreikka-tukibisneksellä...
Ehtipä myös vapauttaa ulkomaisille Caruna- verkonsiirtohinta-laskutuksetkin pois säännöstelystä...= jokainen suomalainen maksaa nyt turhaa maksua ja ilmaista rahaa ulkomaisille sähköfirmoille... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katainen kokoomus-hallitus tuon teki-
"""kyky"""-puolueen perustelu oli että säästettiin valtiolta 20 miljoonaa...
Samaan aikaa Kreikka-tuki-Katainen loi Suomelle yli 100 000 miljoonan wli 100 miljardin euron valtiovelat Kreikka-tukibisneksellä...
Ehtipä myös vapauttaa ulkomaisille Caruna- verkonsiirtohinta-laskutuksetkin pois säännöstelystä...= jokainen suomalainen maksaa nyt turhaa maksua ja ilmaista rahaa ulkomaisille sähköfirmoille...ja sitten hölmöläiset jauhaa kuukauden jostain kokoomus-valtamedioiden niille toitottamasta romulaivasta Suomen edustalla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja sitten hölmöläiset jauhaa kuukauden jostain kokoomus-valtamedioiden niille toitottamasta romulaivasta Suomen edustalla
Jyrki Katainen- Caruna-Katainen totesi että huono bisnes Suomelle- annetaan tuhannet miljardit Kanadaan...
ja kerätään me Suomessa köyhien rahoista säästöjä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jyrki Katainen- Caruna-Katainen totesi että huono bisnes Suomelle- annetaan tuhannet miljardit Kanadaan...
ja kerätään me Suomessa köyhien rahoista säästöjä...YLITORNIOSSA MAAILMAN RIKKAIN KULTAKAIVOS-
Purra jakaa rahat ulkomaille- EI SUOMEEN ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
YLITORNIOSSA MAAILMAN RIKKAIN KULTAKAIVOS-
Purra jakaa rahat ulkomaille- EI SUOMEEN !Purra teki kanadan muutamasta vapaamuurarista rikkaamman kuin koko Suomen kansa...
Kaivosvero Norjassa 76%
Kaivosvero USAssa 25%
Kaivosvero Suomessa 0,6%
siksi Norja on rikas mutta Suomi köyhä ja velkainen.
Suomen maaperässä ainakin 16 arvomineraalin esiintymiä.
Norjan kansallinen rahasto (työläispuolueen ansiosta) on 1 700 MILJARDIN kokoinen
Maailman suurin rahasto
Suomi-oikeisto "sosialismin vastaisena" yksityistää ja myy kaiken kansallisen. alihintaan.
Suomi menettää luonnonvaransa, ympäristövahingot jää.
Onko meidän poliitikot jotain fasistirikollisia vapaamuurareja? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra teki kanadan muutamasta vapaamuurarista rikkaamman kuin koko Suomen kansa...
Kaivosvero Norjassa 76%
Kaivosvero USAssa 25%
Kaivosvero Suomessa 0,6%
siksi Norja on rikas mutta Suomi köyhä ja velkainen.
Suomen maaperässä ainakin 16 arvomineraalin esiintymiä.
Norjan kansallinen rahasto (työläispuolueen ansiosta) on 1 700 MILJARDIN kokoinen
Maailman suurin rahasto
Suomi-oikeisto "sosialismin vastaisena" yksityistää ja myy kaiken kansallisen. alihintaan.
Suomi menettää luonnonvaransa, ympäristövahingot jää.
Onko meidän poliitikot jotain fasistirikollisia vapaamuurareja?koittakaa nyt edes jo tajuta että suomea johtaa RKP on aina johtanut
- LahjuksetVälistäVetäjät
Kaupan järjestäjä (tässä Putki-Paavo) saa sitä suuremmat lahjukset mitä halvemmalla vain kehtaa myydä.
Ruotsalaisen "konsultti"firman annettiin välittää kauppa eteenpäin ja vetää mahtavat voitot välistä.- Anonyymi
suomessa ollut 10 hallitusta tuon jälkeen- Katainen myi kaivokset ilmaisena.
Sipilä satsasi sitten satoja miljoonia euroja enemmän kannattamattomaan Talvivaara-kaivostoimintaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
suomessa ollut 10 hallitusta tuon jälkeen- Katainen myi kaivokset ilmaisena.
Sipilä satsasi sitten satoja miljoonia euroja enemmän kannattamattomaan Talvivaara-kaivostoimintaan.Purra ja Halla aho petti kansamme
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
suomessa ollut 10 hallitusta tuon jälkeen- Katainen myi kaivokset ilmaisena.
Sipilä satsasi sitten satoja miljoonia euroja enemmän kannattamattomaan Talvivaara-kaivostoimintaan.Katainenkin siirsi viisaasti kannattavaan Kreikka-tukeen n. 100 miljardia eur
= 100 000 miljoonaa euroa valtionvelkaa Kreikkaan kuolleiden taksikuskien tukemiseen.
- kirveelle.töitä
Sama homma Carunan kanssa. Annettiin lypsävä lehmä ulkomaalaisille veroparasiittiyrityksille.
- Anonyymi
sähkönsiirto ei aiheuta kustannuksia eli nuo siirtomaksut on tyhjästä laskuttamista- josta voi valittaa.
Jaana Kavonius kertoo sivuillaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sähkönsiirto ei aiheuta kustannuksia eli nuo siirtomaksut on tyhjästä laskuttamista- josta voi valittaa.
Jaana Kavonius kertoo sivuillaanKatainen vapautti ulkomaa-firmat tyhjästä-laskuttamiseen eli poisti säännöt sähkölaskutuksista.
Savon lahja maailmalle- Katainen
- Nbvbvxx
Suomalaisten päättäjien tyhmyys on vertaansa vailla, ei vaan tajuta oman maaperän arvoa. Varmaan ulkomaiset yritykset nauraa kippurassa tälle pöljälle kansalle. Suomalaiset ovat niin ulkomaalaisten hyväksynnän perään, että myyvät vaikka äitinsä, jos osataan oikein lipevästä ja kohteliaasti pyytää, sairasta touhua.
- Anonyymi
Ei se tyhmyyttä ja sinisimäisyyttä missään nimessä ole vaan tahallista ja suunnitelmallista Suomen kansantalouden alasajoa jonka kruunaa toteutuessaan "vihreäsiirtymä" joka on liian kauan kestänyttä ja sittemmin covid19 hysteria sekä ilmastohysteria kapellimestari Greta "blaablaa" Thurnbergin ja tähän elämöintiin vielä homo, LGBTXYZ, cancel, woke, pride yms. sekä Soklin satojen miljardien fosfori, niobi, uraani malmin lahjoittaminen muutamalla satasella norjalaisten huostaan, Carunat, sähköpörssit, "imastovelvvoitteet" jne. eikä loppua näy. En tiiä sitten kummatko sosialisoi Suomea enempi Vasemmistoliitto, SDP + sen tukipuolue Kepu vaiko Kokoomus. Vasemmisto saa kumminkin nyt vaaleissa epäilemättä rymy menestyksen ja sama peli jatkuu kuten nyt tähänkin asti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se tyhmyyttä ja sinisimäisyyttä missään nimessä ole vaan tahallista ja suunnitelmallista Suomen kansantalouden alasajoa jonka kruunaa toteutuessaan "vihreäsiirtymä" joka on liian kauan kestänyttä ja sittemmin covid19 hysteria sekä ilmastohysteria kapellimestari Greta "blaablaa" Thurnbergin ja tähän elämöintiin vielä homo, LGBTXYZ, cancel, woke, pride yms. sekä Soklin satojen miljardien fosfori, niobi, uraani malmin lahjoittaminen muutamalla satasella norjalaisten huostaan, Carunat, sähköpörssit, "imastovelvvoitteet" jne. eikä loppua näy. En tiiä sitten kummatko sosialisoi Suomea enempi Vasemmistoliitto, SDP sen tukipuolue Kepu vaiko Kokoomus. Vasemmisto saa kumminkin nyt vaaleissa epäilemättä rymy menestyksen ja sama peli jatkuu kuten nyt tähänkin asti.
Rikollisia ne on- ei ole kyse vain 'tyhmyydestä'.
- jgwislg
Aika vähän tuntuu suomalaisia kiinnostavan kaivoslain muuttamiseen tähtäävä kansalaisaloite.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2604
Ideologisia työttömiä ja muita pösilöitä kyllä tuetaan. Nähtävästi liian suuri osa porukasta asuu kaupungeissa. Ei heitä puhdas luonto tunnu kiinnostavan lainkaan. Riittää että sähköä tulee töpselistä ja rahaa taikaseinästä.- Anonyymi
no kun ei media tätä toitota-
vaan rasismia, ilmasto-"uhkaa", jne- niitä aivopestyt rientää vastustamaan
- Rompas-paljon-isompi
Kittilä on kuin hippu kultaharkon rinnalla, kun sitä verrataan Ylitornion esiintymään, mikä on paljon laajemi ja pitoisuuksiltaan monikertainen. Vaikka Kittilän kaivos on Euroopan suurin, ei se mahdu edes maailman top 100 listalle.
Kun Ylitornion kaivos avataan, tulee se olemaan kultapitoisuudeltaan ja -varannnoltaan maailman TOP-3 listalla, ehkä jopa ykkönen. Se tulee tuottamaan kanadalaiselle Mawsonille helposti 50-100 miljardia euroa puhdasta voittoa tulevien vuosikymmenten aikana, jos kullan arvo ei romahda. Romppaan kultavarojen rosvoaminen Kokoomusen johdolla kansalta maailman sijoittajille on suurin rikos mitä Suomen historiassa on koskaan tehty.
"Jos perjantaina julkaistua löydöstä - 3,5 kilogrammaa tonnissa - vertaa esimerkiksi Kittilän Petäjäselän lupaaviin koekairauksiin, on siellä paikoin päästy 30:een grammaan tonnissa. Yksi aiemmista Rompaksen näytteistä on osoittanut kultaa olevan vieläkin enemmän, jopa 12,8 kilogrammaa tonnissa."
https://yle.fi/uutiset/3-6148478- OletSekopää
Olet sekopääs kun kirjoitat tuollaisia järjettömyyksiä. Mikset itse perusta kaivosta jos se on niin helppoa ja kunnon rahasampo. Jokaisella suomalaisella on vapaus tehdä kaivosvaltaus ja alkaa louhimaan rikkauksia maaperästämme. Kunnon esiintymiä on kymmeniä tai satoja jotka vain odottavat kaivostoiminnan aloittamista.
Se on vain niin että kaivoksen perustamiseen vaadittavaa miljardin euron rahapanostusta ei löydy miltään suomalaielta yritykseltä ja sellaisia rahoja ei löydy edes valtiolta kun velkaa tehdään viisi miljardia vuodessa. Sitä paitsi kaivostoiminta ei kuulu valtion tehtäväksi ja kansalaisten rahoitettavaksi, Kokemuksia pieleen menneistä projekteista ja yrityksistä riittää. Viimeksi Rautaruukin tappiollinen toiminta saatiin lopetettua kun valtionyhtiö myytiin SSAB:lle. Valtion kaivosyhtön kohdalla kullan hinnanlasku maksatettaisiin valtiolla.
Veronmaksajat joutuvat jo rahoittamaan miljardin arvoisen maahanmuuttobisneksen ja viiden miljardin edestä työttömiä laiskureita mikä pistää vihaksi jokaikinen päivä. Siihen ei tarvita yhtään Talvivaaraa tai muita kusetusyhtiöitä lisää. - Anonyymi
OletSekopää kirjoitti:
Olet sekopääs kun kirjoitat tuollaisia järjettömyyksiä. Mikset itse perusta kaivosta jos se on niin helppoa ja kunnon rahasampo. Jokaisella suomalaisella on vapaus tehdä kaivosvaltaus ja alkaa louhimaan rikkauksia maaperästämme. Kunnon esiintymiä on kymmeniä tai satoja jotka vain odottavat kaivostoiminnan aloittamista.
Se on vain niin että kaivoksen perustamiseen vaadittavaa miljardin euron rahapanostusta ei löydy miltään suomalaielta yritykseltä ja sellaisia rahoja ei löydy edes valtiolta kun velkaa tehdään viisi miljardia vuodessa. Sitä paitsi kaivostoiminta ei kuulu valtion tehtäväksi ja kansalaisten rahoitettavaksi, Kokemuksia pieleen menneistä projekteista ja yrityksistä riittää. Viimeksi Rautaruukin tappiollinen toiminta saatiin lopetettua kun valtionyhtiö myytiin SSAB:lle. Valtion kaivosyhtön kohdalla kullan hinnanlasku maksatettaisiin valtiolla.
Veronmaksajat joutuvat jo rahoittamaan miljardin arvoisen maahanmuuttobisneksen ja viiden miljardin edestä työttömiä laiskureita mikä pistää vihaksi jokaikinen päivä. Siihen ei tarvita yhtään Talvivaaraa tai muita kusetusyhtiöitä lisää.Kaivoslain mukaan suomalaiselle ei edes kerrota niitä esiintymiä- jotka kokoomus heti kartoitti koko maasta EUn alettua.
Luultavasti pitää olla iso ulkomainen yhtiö, jolle toedot annetaan?... lahjuksia vastaan?
Tiedot on jossain etelä-hämeen arvatenkin kokoomus-fasistisessa pikkukannassa kassakaapissa. - Anonyymi
tuosta tulee varmaan suomen kansan tekemä joukkoteurastus jos kokoomuslaiset saadaan tuomiolle ...?
- TÄYSINMASENTUNEENA
JOUDUN SANOMAAN, että uskomattoman tyhmiä ja osaamattomia idiootteja ovat meidän valtion kapustapöntön hämmentäjät !
TODELLAKIN USKOMATTOMAN OSAAMATTOMIA ! IHANKUIN EIVÄT OLISI KOSKAAN KUULLEETKAAN VIISAUDESTA JA HUIJAREIDEN ESTÄMISESTÄ- KUN OVAT NIIN HURMAANTUNEET SUVAITSEVAISUUDEN SUOMASTA VASTUUTTOMUUDESTA , JA LAISKANA PLÖSÖTTÄMISESTÄ-ETTÄ MAAMME ARVOMETALLITKIN RYÖSTETÄÄN POLIITIKKOMME NOKAN ALTA-NÄIDEN TÖLJÖTTÄESSÄ SIERAIMET HURMOKSISTA HÖYRYTEN YLÖSPÄIN REVONTULIA IHASTELLESSA !- Anonyymi
osaavia ammattirikollisia he on?
- Per-kel
On maamme köyhä, siksi jää,
jos kultaa kaivannet.-
Kyllä tuollaiset Suomen myyjät joutais saunan taakse :( Tfyi saatana!- Anonyymi
"Kyllä tuollaiset Suomen myyjät joutais saunan taakse"
kokoomuslaisia,- tosin RKPn alainenhan tuo kokoomus on...
- KaivostoimintaEiKannata
Kaivoksen perustaminen maksaa miljardin eli valtavan kasan rahaa. Sellaisia rahoja ei Suomesta yksinkertaisesti löydy. Ei löydy valtiolta tai yrityksiltä.
Ainakin valtion rahojen laittaminen kaivosbisnekseen on sulaa hulluutta kuten on nähty Talvivaaran tai minkä tahansa kaivoshankkeen kautta. Aina on tullut tappiota ja metrotunnelinkin tekeminen maksoi miljardin eli tuplasti enemmän kuin luvattiin.
Antaa ulkomaisten firmojen tehdä investoinnit ja rokotetaan sitten kaivosfirman tekemästä voitosta oikein kunnolla kuten suomalainen verottaja osaa. Samalla suomalaiset saavat työtä mitä maaseudulla kovasti tarvitaan.- Maahanmuuttajille
ja pakoloisille kyllä löytyy heti eikä edes tee tiukkaa.
- Hyrhyrrrr
Voi persua voi. Mutkunmatu näkökulma löytyy reppanalta kaikkeen. Mene ihmeessä ja perusta kaivos.
- Selvitä_nyt_kokkare
Hyrhyrrrr kirjoitti:
Voi persua voi. Mutkunmatu näkökulma löytyy reppanalta kaikkeen. Mene ihmeessä ja perusta kaivos.
että millä tavalla rahan sijoittaminen matuihin on kannattavampaa kuin miljardeja tuottaviin kaivoksiin kun kerran kokkareilla on varaa pakoloiskeskuksiin laittaa sitä rahaa miksi et itse rupea rahoittamaan pakoloistoimintaa omilla varoillasi?
- Anonyymi
kokoomus-ruuneperi vauhdissa...
Purralla kyllä löytyi heti 20 000 miljoonaa eli 20 miljardia jotka katosi samantein ulkomaille ja rikkaille-
olis sillä voinut 20 tuollaista suurkaivosta saada toimintaan- jotka siis tuottaa luokkaa 100-1000 kertaisia voittoja - Anonyymi
Löytyi kuitenkin Sipilän bisnekseen joka ei tuottanutkaan muuta kuin myrkkyjä luontoon ja Sipilälle hyvän tilin. On siinä oikea lestaketku.
- Hyrhyrrrr
Lähtökohtaisesti yritystoiminta ei kuulu valtiolle, ei onnistu sillä päätöksenteolla. Eri asia millä hinnalla kaivosoikeudet myydään. Outokumpu sössi aiemmin myymällä kannattavan kaivostoiminnan.
Eniten harmittaa Siilinjärven apatiittin myynti Yaralle ja maailmalle. Fosforilannotteista tulee pian ihan oikeasti pula ja noin puhdasta ei saa mistään.- Myyjänä_oli
Kokoomuksen vatipäät ja kuten aina niin edullisesti meni koska ostaja oli ulkomaalainen.
- Anonyymi
Talvivaara vai mikä se nyt on kaiketi kuuluu valtiolle. Niin paljon sinne on vastikkeetonta rahaa upotettu.
- Anonyymi
"Lähtökohtaisesti yritystoiminta ei kuulu valtiolle, ei onnistu sillä päätöksenteolla. Eri asia millä hinnalla kaivosoikeudet myydään. Outokumpu sössi aiemmin myymällä kannattavan kaivostoiminnan."
porvari-hullut on herännyt vastailemaan.
Yritystoiminta kuuluu valtiolle- Suomessa on ollut suuri määrä valtionyrityksiä-
on vieläkin VR
Myös OUTOKUMPU OLI VALTION KANNATTAVA KAIVOSYHTIÖ- JOKA LOPETETTIIN KUN TIEDETTTIIN TÄMÄ SUUNITELMA MYYDÄ KAIVOSTUOTOT ULKOMAILLE-
TARKOITUS TIETENKIN KÖYHISTÄÄ Suomi EU-LIITTOVALTIOON RUOTSIN OSAVALTIOKSI - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Lähtökohtaisesti yritystoiminta ei kuulu valtiolle, ei onnistu sillä päätöksenteolla. Eri asia millä hinnalla kaivosoikeudet myydään. Outokumpu sössi aiemmin myymällä kannattavan kaivostoiminnan."
porvari-hullut on herännyt vastailemaan.
Yritystoiminta kuuluu valtiolle- Suomessa on ollut suuri määrä valtionyrityksiä-
on vieläkin VR
Myös OUTOKUMPU OLI VALTION KANNATTAVA KAIVOSYHTIÖ- JOKA LOPETETTIIN KUN TIEDETTTIIN TÄMÄ SUUNITELMA MYYDÄ KAIVOSTUOTOT ULKOMAILLE-
TARKOITUS TIETENKIN KÖYHISTÄÄ Suomi EU-LIITTOVALTIOON RUOTSIN OSAVALTIOKSIOutokumpu lopetettiin- vapaamuurarien juttu?- kun EU-valta alkoi...
- Anonyymi
eikös tuo Yara ollut myös kokoomuksen joku juttu
- tutkintaan
Mikä muu maa maailmalla myy kaivosoikeuksia pilkkahinnalla. Kuka ja ketkä politiikot on tämän takana? Olisko tutkinan paikka
- Anonyymi
Joku afrikan korruptoitunut maa ja sen ministerit.
- Anonyymi
BAANAANITASAVALLAT- SUOMI ON EU:n BANAANITASAVALTA
- KOKOOMUS-KEPARDIHATTUJEN HÖLMÖLÄ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
BAANAANITASAVALLAT- SUOMI ON EU:n BANAANITASAVALTA
- KOKOOMUS-KEPARDIHATTUJEN HÖLMÖLÄVapaus tulee vasta kun kapina 1918 on käyty uudelleen? ... - ja oikeiston fasistinen valta tällä kertaa kukistettu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vapaus tulee vasta kun kapina 1918 on käyty uudelleen? ... - ja oikeiston fasistinen valta tällä kertaa kukistettu?
persut huijaa kansaa
- kultaleimahdus
Onko koko lappi täynnä kultaa? Ennen eläneet puhuivat lapin kultakolmiosta. Kittilä-Sodankylä-Pokka. Nyt jo Ylitorniollakin jättiesiintymästä. Itsekin olen ollut malminetsintätöissä lapissa ja havaitsin, että paljon on vielä löytämättä. Tiedän joitakin esiintymiä, mitä muut eivät. Keski-Suomikin on täynnä löytämättömiä kaivosmahdollisuuksia. Kun turismin valtava kasvu lasketaan mukaan, alkaa Väyrysellä olla oman valtion eväät jo olemassa. Lapissa on vähän asukkaita. Hehän kaikki asuvat miljardiomaisuuksien päällä? ...No, kyllä ulkomailta löytyy ottajia. Saavathan suomalaiset palkkaa jonkun aikaa. Ellei Väyryslandiaa perusteta piakkoin ja se eroaa EU:sta, kansallistaa kaivokset ja alkaa elää herroiksi. Arabimaissa kun on öljyä, siellä ei kuulemma edes kaikkialla tarvitse maksaa veroja ja valtio kustantaa kaiken. Nykyään öljy maksaa alla 50 senttiä litralta ja vesipullo jo 3 euroa. Ja lapissa on vettäkin ja hyvänlaatuista onkin. Ja kumpi on kalliimpaa, kulta vai öljy? Väyrysellä on polleat oltavat sitten Lapin keisarina tai tsaarina. Kuunnella vain lapin äidin kehtolaulua hoidettaviensa kanssa ja poltella rauhanpiippua silloin tällöin naapurivaltioiden kanssa.
- Anonyymi
Persut myi nyt pohjavedet ja VR:n - kansalle ei taaskaan kerrottu mitään...
- Anonyymi
Lipposta tyhmempää saa hakea suomesta...no vassari kun on niin ei yllätä enää...
- Anonyymi
Nämä kansallisen omaisuuden myyjät tulisi teloittaa.
- Anonyymi
..... vetämällä köydessä auton perässä.
- Anonyymi
Suomella on vain 3 ongelmaa:- kokoomus, kokoomus ja kokoomus...
- Anonyymi
Yleisradion torni myytiin muistaakseni Ausseille . 100 miljoonan vuosivuokralle ?
- Anonyymi
Parker Shnabel olisi tuon Kittilän kultakaivoksen helposti perustanut . Suomen n.s kommunisti nyk. porvari Lipposet ei osaa kun möhliä ! ( erikoista että Australia ja Kanada pelaa hyvin yhteen kullan kaivoksissa ) Siinä typerimmät kansat kärsii .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parker Shnabel olisi tuon Kittilän kultakaivoksen helposti perustanut . Suomen n.s kommunisti nyk. porvari Lipposet ei osaa kun möhliä ! ( erikoista että Australia ja Kanada pelaa hyvin yhteen kullan kaivoksissa ) Siinä typerimmät kansat kärsii .
molemmat USA-valtaeliitin hallitsemia valtioita
- Anonyymi
Eiköhän kuitenkin hyvät veljet tehneet jättitilin, jos ei muuten, tiskin alta.
- Anonyymi
Ruomi, eli Ruotsi-Suomi, myy kaiken ja laittaa rahat veroparatiisiin.
- Anonyymi
On se häpeällisen surkeaa politiikkaa. Ja sitten ällistellään, kun Suomi on jatkuvasti kerjäläisen asemassa muihin pohjoismaihin verrattuna.
Kaiken maaliman UMTS ja fortumin ja vastaaviin kehitysapuihin kyllä löytyy rahat.
Kyllä on hullua touhua ja kaupanohjaus ministerit-Nyt alakaa jo naurattaa, mitä riihitonttuja he ovatkaan.- Anonyymi
Oman kansan ajattelu on vahingollista sanoo ministeri, kun ilopissiä liritteli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oman kansan ajattelu on vahingollista sanoo ministeri, kun ilopissiä liritteli.
persuilla ajattelu ei kuulu toimenkuvaan- vain rasismi ja valehtelu
- Anonyymi
Kuka tämä "suomi" oli jonka päätöksellä nuo kaupat lyötiin lukkoon? Villi veikkaus että tällä hetkellä jossakin arvostetussa palkkio virassa.
- Anonyymi
Naivit ja laskutaidottomat tollot, suomi on yksi hölmölandia.
- Anonyymi
niinpä tulee heti mieleen tää fortummin tytti ja sdp hyvin saadaan myytyä tappiolla ,,ja onhan nyt muutkin kovat puolueet mukana vassari hallitus ,,, mitenköhän olisi käynyt jos ei olisi ollut tämän neljän vuoden aikana olleenkaan hallitusta ollut ,, ainakaan näin pahaa jälkeä ei olisi voinut tulla ,, tuntuu että nää on vienyt tuhkatkin pesästä ,,
- Anonyymi
unohtakaa tulee uudet vaalit ps ylös ,, kaikki muu on turhaa
- Anonyymi
Kokoomuksen bisnes miehet saaneet lobbaus rahaa,, ja ulkomaalaiset Kittilän kullan.
- Anonyymi
Nyt on putkessa melkoista arvometallia aivan suojelu alueiden kainalossa.Soista aluetta jonka alla valtavat arvometallit.Ja kuka näitä tulee omistamaan sieltä kaukaa.Itse nuolemme näppejä.
- Anonyymi
Hölmölässä vihervassuineen asumme.
- Anonyymi
Tyhmyys on siinä,että halutaan pieni pokavoitto, joka ei edes riitä haittojen korjaamiseksi toiminnan loputtua. Sekin kun jätetään yhteiskunnan hoidettavaksi. Tästäkin Orivedeltä hyvä esimerkki.
- Anonyymi
Kultakaivos, lannoitekaivos, sähköverkot, Rautaruukki ja muita tehtaita myyty pilkkahinnalla ulkomaiseen omistukseen. Siitä huolimatta työttömiä syyllistetään suomen konkurssista. Milloin ne oikeat suomen tuholaiset asetetaan vastuuseen teoistaan? On siinä varmaan seteliniputkin pimeässä vaihtaneet omistajaa. Köyhiä kyllä osataan kurmottaa joka suunnalta ja pilkata ja ivata että on oma syy jos on köyhä. Köyhyys on sukuvika niillä jotka eivät saaneet syntyä kultalusikka persiissä.
- Anonyymi
Tottakai täältä täytyy myydä kaikki, ja vähiten tarjoavalle tietysti.
Suomi on kansalaisineen niin pieni ja takapajuinen alue, että tämä joutaa maailmanrakoon katoamaan.
Rikkaudet kuuluvat rikkaille, ei meille. - Anonyymi
Tottakai, maan tapa. Oman kansan etua ei pidä koskaan ajaa kuten Tuppura osuvasti totesi.
- Anonyymi
Katainen taisi Sweitsiin jemmata korruptio palkkionsa ?
- Anonyymi
Kannattaa ymmärtää, että ei niitä ostajia ole maailmalla montakaan kilpailemassa kaivoksista. Sieltä löytyy melkein jokaisen yhtiön osakkeenomistajista nimet BlackRock ja Vanquard. Omilla nimillään ne omistavat yleensä kumpikin 7, 5% yhtiön osakkeista. Kun siihen lisätään niiden omistukset muiden yhtiöiden kautta, nousee näiden oligarkkien omistus niin suureksi, että ne hallitsevat käytännössä yli 90% kaikista maailman yhtiöistä.
Jos jokin taho lähtee kilpailemaan heidän kanssaan, niin eipä kestä montakaan vuotta, kun ne ovat vallattu, konkurssissa tai omistajat poistettu maan päältä.
Hyvä esimerkki oli maailman suurimman lääketehtaan omistajat, jotka valmistivat oksiklorinia ennen koronaa. Eivät myyneet valmistusta ja pariskunta löydettiin murhattuna kotoaan.
Muuten Saksan nykyinen liittokansleri Merz oli 10 vuotta BlackRokin lobbari Brysselissä. - Anonyymi
Täällä vaan uikutetaan mutta kukaan ei järjestä miekkaria uuden kaivoslain puolesta
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti29546150Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!5411558Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy27611194Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump589956Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla958759Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua3116867Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka193909Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j73616- 893520
Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti33470