Museo paskalle

Juopotteleva.mies

Britit avasivat museon paskalle.

"Briteissä avattiin paskamuseo

Ulosteelle omistetussa museossa on esillä näytteitä niin eläinten kuin ihmisten maailmasta.

THE NATIONAL POO MUSEUM

Englannin etelärannikolla sijaitsevalla Wightsaarella on juuri avattu The National Poo Museum eli kansallinen paskamuseo.

Kokoelmassa on ulostenäytteitä muun muassa hirviltä, leijonilta ja ihmisvauvoilta.

Erilaiset ulostenäytteet on ensin kuivattu ja sitten valettu kahteenkymmeneen läpinäkäyvään palloon. Niitä on kerätty sekä saatu lahjoituksina ympäri maailmaa. Näytillä on lisäksi fossiloitunutta ulostetta 140 miljoonan vuoden takaa.

Ilmiöinä näyttelyssä käsitellään myös koiranpaskaa sekä kehitysmaiden puutteellista puhtaanapitoa.

- Pienet lapset saattavat luonnostaan ilahtua paskasta, mutta myöhemmin opimme välttämään tätä inhottavaa, tauteja levittävää ainetta. Jopa paskasta puhumista pidetään pahana. Mutta kaikesta inhosta ja aiheen välttämisestä huolimatta paska kiehtoo suurinta osaa meistä ihmisistä, sanoo yhtenä kuraattoreista toimiva Nigel George näyttelyn kotisivuilla.

Museo sijaitsee yksityisen Isle of Wight Zoo -eläintarhan yhteydessä. Se on avoinna kevään ja kesän, minkä jälkeen näyttely lähtee kiertämään.

- Suunnitelmamme on, että pidämme pysyvää museota Wightsaarella, mutta kesälomien jälkeen syyskuussa pienempi näyttely kiertää muita paikkoja. Meidän taiteilijakollektiivillamme Eccleston Georgella on ollut useita projekteja, mutta mikään ei ole saanut osakseen näin suurta huomiota näin lyhyessä ajassa, iloitsee kuraattori Daniel Roberts.

- Kiinnostus on ollut suurta ja yhteistyötarjouksia on tullut myös ulkomailta. Kenties näyttely voi lähteä jopa kansainväliselle kiertueelle.

http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2016040821379359_ma.shtml

21

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pyhiinvaellusmatkalle

      Täytyy mennä käymään.

    • En ole tissu

      • Mikset.tapa.itseäsi

        Olet vain jankuttava homo.


      • Mikset.tapa.itseäsi kirjoitti:

        Olet vain jankuttava homo.

        Kuinka voisin olla jankuttava, jos en ole moneen kuukauteen sanonut mitään?


      • Olet.uliseva.homo
        yuggis_ kirjoitti:

        Kuinka voisin olla jankuttava, jos en ole moneen kuukauteen sanonut mitään?

        Ainahan sinä lässytät paskaasi muilla nimimerkeillä.


      • Olet.uliseva.homo kirjoitti:

        Ainahan sinä lässytät paskaasi muilla nimimerkeillä.

        Tämä on ainut nimimerkkini


      • Mikset.tapa.itseäsi
        yuggis_ kirjoitti:

        Tämä on ainut nimimerkkini

        Olet valehteleva paska.


      • hauka.pippelissä
        yuggis_ kirjoitti:

        Tämä on ainut nimimerkkini

        Tuo ei pidä paikkaansa.


      • hauka.pippelissä kirjoitti:

        Tuo ei pidä paikkaansa.

        Pitää. Jos olet eri mieltä, todista väitteesi


      • hahaaaaaaaaaaa
        yuggis_ kirjoitti:

        Pitää. Jos olet eri mieltä, todista väitteesi

        Tässä todiste.


        ……╚⊙ ⊙╝
        ..╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        ╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        ..╚═(███)═╝
        …╚═(███)═╝
        …╚═(███)═╝
        ..╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        ╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        ..╚═(███)═╝
        …╚═(███)═╝
        …╚═(███)═╝
        ..╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        ╚═(███)═╝
        ╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        ..╚═(███)═╝
        Go suck yourself
        …╚═(███)═╝
        …╚═(███)═╝
        ..╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        ╚═(███)═╝
        ╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        ..╚═(███)═╝
        …╚═(███)═╝
        …╚═(███)═╝
        ..╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        ╚═(███)═╝
        ╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        ..╚═(███)═╝
        …╚═(███)═╝
        that’s right I said suck
        …╚═(███)═╝
        ..╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        ╚═(███)═╝
        ╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        ..╚═(███)═╝
        …╚═(███)═╝
        …╚═(███)═╝
        ..╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        ╚═(███)═╝
        ╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        ..╚═(███)═╝
        …╚═(███)═╝
        …╚═(███)═╝
        ..╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        ╚═(███)═╝
        ╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        ..╚═(███)═╝
        …╚═(███)═╝
        …╚═(███)═╝
        ..╚═(███)═╝
        deal with it!
        .╚═(███)═╝
        ╚═(███)═╝
        ╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        ..╚═(███)═╝
        …╚═(███)═╝
        …╚═(███)═╝
        ..╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        ╚═(███)═╝
        ╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        Still reading this?
        ..╚═(███)═╝
        …╚═(███)═╝
        …╚═(███)═╝
        ..╚═(███)═╝
        .╚═(███)═╝
        ╚═(███)═╝


    • Kauhistunut.raitistelija

      Ovatko britit KOPROFIILEJÄ?

    • RI-PULIUKKO

      Onko sinne talletettu suurmiesten ulosteita? Urho Kekkonen, Muammar Gaddafi, Saddam Hussein jne.

    • hieno.koriste

      Mulla muuten on koproliittia, miljoonia vuosia vanhaa dinosauruksen paskaa.

      • bentsoidi

        Kiinnostuinpas koproliitista niin paljon, että menin heti innokkaana etsimään lisää tietoa aiheesta. Googlella löysinkin paljon mielenkiintoista lukemista koproliitista, mutta suomi24:n runopalstalta löysin kaikkein mielenkiintoisimman tarinan yhdentoista vuoden takaa.

        Se on oikein hyvä tarina ja varmasti kolahtaa myös alkopalstalaisiin. http://keskustelu.suomi24.fi/t/2649172/koproliitti


      • bentsoidi
        bentsoidi kirjoitti:

        Kiinnostuinpas koproliitista niin paljon, että menin heti innokkaana etsimään lisää tietoa aiheesta. Googlella löysinkin paljon mielenkiintoista lukemista koproliitista, mutta suomi24:n runopalstalta löysin kaikkein mielenkiintoisimman tarinan yhdentoista vuoden takaa.

        Se on oikein hyvä tarina ja varmasti kolahtaa myös alkopalstalaisiin. http://keskustelu.suomi24.fi/t/2649172/koproliitti

        Jostain syystä luulin, että nyt on vuosi 2017, mutta nythän on 2016.


      • KoproIiittiä
        bentsoidi kirjoitti:

        Kiinnostuinpas koproliitista niin paljon, että menin heti innokkaana etsimään lisää tietoa aiheesta. Googlella löysinkin paljon mielenkiintoista lukemista koproliitista, mutta suomi24:n runopalstalta löysin kaikkein mielenkiintoisimman tarinan yhdentoista vuoden takaa.

        Se on oikein hyvä tarina ja varmasti kolahtaa myös alkopalstalaisiin. http://keskustelu.suomi24.fi/t/2649172/koproliitti

        Ja ei ole edes kallista, täältä joskus tilasin muiden fossiilinäytteiden kanssa:
        http://www.ukge.com/Category.aspx?CategoryID=301&strParent=15&CPGR=0&PPGR=0&L=1&site=en-gb


      • Paskantaja

        Koproliitti tekee raitistelijan voimattomaksi. Tästä syystä raitistelija vihaa paskaa niin voimallisesti.


      • Koprologi
        Paskantaja kirjoitti:

        Koproliitti tekee raitistelijan voimattomaksi. Tästä syystä raitistelija vihaa paskaa niin voimallisesti.

        Koproliitti on raitistelijalle kryptoniittia, mutta juopolle se antaa maagista voimaa!


      • uiuiuiuiuiuiii
        KoproIiittiä kirjoitti:

        Ja ei ole edes kallista, täältä joskus tilasin muiden fossiilinäytteiden kanssa:
        http://www.ukge.com/Category.aspx?CategoryID=301&strParent=15&CPGR=0&PPGR=0&L=1&site=en-gb

        Tuolta saa myös avaruuskiviä jotka on vanhempia kuin maapallo. Mielenkiintoista.


      • bentsoidi
        uiuiuiuiuiuiii kirjoitti:

        Tuolta saa myös avaruuskiviä jotka on vanhempia kuin maapallo. Mielenkiintoista.

        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016040521368023_ul.shtml
        Nuo ulosteet on kyllä säilötty erittäin hienosti ja kiehtovasti. Näyttää joltain avaruuskristalleilta. Tuommoinen kyllä sopisi erittäin hyvin juoppokämpän sisustukseen.

        Voisiko tissu rahamiehenä maksaa palstalaisille kevätretken paskamuseoon?


    • yääääkkkk

      Valitaan uusi hallitus ja lähetetään se entinen tuonne museoon! Britit ottavat ehkä vastaan on se niin ainutlaatuinen lähetys!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      59
      1105
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      861
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      315
      627
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      604
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      598
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      65
      514
    Aihe