Suomessa supermenestykseen viime vuosina yllättänyt näyttelijä ja kirjailija Antti Holma, 33, kertoo Helsingin Sanomissa olevansa kotimaassaan "hirveän kyllästynyt kaikkeen".
Holma kertoo haastattelussa Suomen olevan hieno maa, jos elämä kulkee heteroseksuaalisten käytäntöjen mukaan.
- Vaikka minulla on viimeisen kahden vuoden aikana mennyt erittäin hyvin, olen kuitenkin monta kertaa havahtunut ihmettelemään: mitä minä oikein täällä teen? hän sanoo.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2016041621425973_vi.shtml
Piispa Seppo Häkkinen ei salli mies- tai naisparien vihkimistä. Mikkelin hiippakunnan piispan mukaan papin tulee noudattaa kirkkokäsikirjaa ja kirkolliskokouksen päätöksiä. Tämän mukaan mies- tai naisparien vihkiminen ei tule kysymykseen, vaikka laki sen sallisikin.
http://yle.fi/uutiset/piispa_seppo_hakkinen_ei_salli_mies-_tai_naisparien_vihkimista/8807917
Ja vielä lopuksi: http://eroakirkosta.fi/
Homoseksuaali näyttelijä-kirjailija jättää Suomen
16
233
Vastaukset
- iltatuulenviesti
Hyvä että lähtee. Hänen kirjoituksensa ja esiintymisensä onkin ollut melko alatyylistä. Vitsinsä eivät enää jaksa naurattaa. Hän ei ole onnistunut kuin yhdessä pikku sketsiroolissa, ja siinä hän esitti erästä ministeriä, nimeä mainitsematta. Joten, tervemenoa, emme jää kaipaamaan.
Voi tyttö kulta, kyllä hän jatkaa töiden tekemistä Suomessa, vaikka asuukin väliajat Lontoossa. Eurooppa on pieni, eikä enää olla riippuvaisia hevosista ja purjelaivoista.
- not.the.point
Tässä tuskin oli pointtina miehen lahjakkuus, vaan se, että nämä äärikristityt alkavat jo häätää käytöksellään ihmisiä Suomesta.
- vatkutin
Islamin tuputtajat ovat niin haltioissaan muslimeista eivätkä voi muuta kuin ihailla koraania ja sharia-lakia. Sharia-laissa homoudesta rangaistaan kuolemalla, koska homous on muka moraalitonta, tappaminen sensijaan ei ole moralitonta rauhanuskoisten muslimeiden mielestä. Jos papit ryhtyy vihkimään homopareja, muslimit prosoituvat siksi saattavat syrjäytyä ja radikalisoitua.
"saattavat syrjäytyä ja radikalisoitua."
Voikohan viher-vasemmistolainen humanistifemakko radikalisoitua liiasta punaisen langan tai muun sössötysohjelman katselusta?
"Mikkelin hiippakunnan piispan mukaan papin tulee noudattaa kirkkokäsikirjaa ja kirkolliskokouksen päätöksiä. Tämän mukaan mies- tai naisparien vihkiminen ei tule kysymykseen, vaikka laki sen sallisikin."
Onneksi työnantajan, oli se sitten vaikka kirkko, tulee noudattaa vallitsevia maallisia lakeja.
Ihan vaan kuriositeettina mietin tässä, että voiko kirkkohallituksen yms polkumokokomppanian haastaa oikeuteen syrjinnästä tms ihmisoikeustuubasta, jos ajavat määrätietoisesti tuollaista kansanryhmää kohtaan olevaa toimintaa?- Mikkeliläinen_opiskelija
Mielenkiintoinen idea voiko esimerkiksi kirkkohallituksen haastaa vaikka oikeuteen syrjinnästä. En ole itse edes tullut ajatelleeksi vaikka tätä asiaa pohdin melkein päivittäin.
Kirkolla on kyllä asian kanssa suuren äärellä. Ei ole varaa tehdä virhepäätöstä. Toisaalta jonkun mielestä toinen on aina väärässä.
Helsingin seurakuntayhtymän julkaisemaan lehteen Kirkko &kaupunki (9.6.2016) on haastatellut siviilioikeuden professori Urpo Kangasta samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä. Asiantuntijalausunnossaan kirkkohallitukselle Kangas sanoo, että kirkolla olisi velvollisuus vihkiä samaa sukupuolta olevat parit. "Kirkkokäsikirjan sisältämät kasuaalitoimituksia koskevat ohjeet eivät ole oikeusnormeja, eikä niillä ole samanlaista oikeudellista velvollisuutta kuin esimerkiksi kirkkolain tai avioliittolain säädöksillä", hän sanoo haastattelussa.
Pappien vihkimisvelvollisuudesta päättää eduskunta eikä kirkolliskokous. Olet todellakin oikeassa: kirkon täytyy noudattaa samoja lakeja. Tietysti kirkolliskokous voisi välttämättä kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja, mutta onko kyseessä silloin syrjintä.
Pitäisikö kirkon mahdollisesti luopua vihkimisoikeudestaan kokonaan? Mikkeliläinen_opiskelija kirjoitti:
Mielenkiintoinen idea voiko esimerkiksi kirkkohallituksen haastaa vaikka oikeuteen syrjinnästä. En ole itse edes tullut ajatelleeksi vaikka tätä asiaa pohdin melkein päivittäin.
Kirkolla on kyllä asian kanssa suuren äärellä. Ei ole varaa tehdä virhepäätöstä. Toisaalta jonkun mielestä toinen on aina väärässä.
Helsingin seurakuntayhtymän julkaisemaan lehteen Kirkko &kaupunki (9.6.2016) on haastatellut siviilioikeuden professori Urpo Kangasta samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä. Asiantuntijalausunnossaan kirkkohallitukselle Kangas sanoo, että kirkolla olisi velvollisuus vihkiä samaa sukupuolta olevat parit. "Kirkkokäsikirjan sisältämät kasuaalitoimituksia koskevat ohjeet eivät ole oikeusnormeja, eikä niillä ole samanlaista oikeudellista velvollisuutta kuin esimerkiksi kirkkolain tai avioliittolain säädöksillä", hän sanoo haastattelussa.
Pappien vihkimisvelvollisuudesta päättää eduskunta eikä kirkolliskokous. Olet todellakin oikeassa: kirkon täytyy noudattaa samoja lakeja. Tietysti kirkolliskokous voisi välttämättä kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja, mutta onko kyseessä silloin syrjintä.
Pitäisikö kirkon mahdollisesti luopua vihkimisoikeudestaan kokonaan?En ymmärrä miksi juuri vihkimisoikeus olisi se taikasana. Se voisi olla pienuskotojen osalta, koska niillä vihkiminen on yksittäinen julkinen tehtävä. Valtionkirkot sen sijaan ovat kokonaan julkista valtaa, sehän on oikeastaan valtionkirkon määritelmä.
Jos evlut kirkko kieltäytyisi siunaamasta erirotuista siviilivihkimisenä solmittua avioliittoa, se ehkä olisi rikos. Ja jos ei olisi, niin miten olisi kieltäytyä vihkimisestä?- Mikkeliläinen_opiskelija
jori.mantysalo kirjoitti:
En ymmärrä miksi juuri vihkimisoikeus olisi se taikasana. Se voisi olla pienuskotojen osalta, koska niillä vihkiminen on yksittäinen julkinen tehtävä. Valtionkirkot sen sijaan ovat kokonaan julkista valtaa, sehän on oikeastaan valtionkirkon määritelmä.
Jos evlut kirkko kieltäytyisi siunaamasta erirotuista siviilivihkimisenä solmittua avioliittoa, se ehkä olisi rikos. Ja jos ei olisi, niin miten olisi kieltäytyä vihkimisestä?Vihkimisoikeus on periaatteessa ainoa kirkolle annettu juridinen tehtävä. Vihkimisessä pappi toimii maallisen esivallan edustajana ja vihkimisessä yhdistyy juridisen sopimuksen, avioliiton, solmiminen ja avioliiton siunaaminen uskonnollisessa näkökulmassa. Avioliiton siunauksessa pappi edustaa enemmänkin kirkkoa kuin valtiota. Laki siis voisi velvoittaa "vihkimään", siis sitomaan juridisesti sitovan liiton, mutta voisi kieltäytyä pelkästä avioliiton siunaamisesta, koska tästä ei ole laissa vaadittu. Toisaalta en ole ikinä kuullut tilanteesta, jossa pappi sitoisi liiton ilman siunausta. Pelkkiä avioliiton siunauksia kyllä tapahtuu useinkin. Tällöin itse avioliiton solmiminen tapahtuu maistraatissa.
Mitä haet takaa sanomalla, että valtionkirkot ovat kokonaan julkista valtaa? Kyllähän asia toisaalta on näin. Ev. lut. kirkolla on taloudellisia ja hallinnollisia riippuvuuksia valtiosta, se nostetaan muiden uskonnolisten yhdyskuntien "edelle" lainsäädännössä ja siksi se voidaan asettaa erilaiseen asemaan ko. asiassa.
Löysin muuten itselleni uutta tietoa. Uskonnollisilla yhdyskunnillahan on oikeus kieltäytyä vihkimisestä. Esimerkiksi katolinen kirkko voi kieltäytyä vihkimästä eronneita.
Mielestäni juuri valtionkirkolla ei pitäisi olla mahdollisuutta kieltäytyä vihkimisistä. Niin suurella järjestöllä ei kuuluisi mielestäni olla mahdollisuutta syrjiä mitään ihmisryhmää. Mikkeliläinen_opiskelija kirjoitti:
Vihkimisoikeus on periaatteessa ainoa kirkolle annettu juridinen tehtävä. Vihkimisessä pappi toimii maallisen esivallan edustajana ja vihkimisessä yhdistyy juridisen sopimuksen, avioliiton, solmiminen ja avioliiton siunaaminen uskonnollisessa näkökulmassa. Avioliiton siunauksessa pappi edustaa enemmänkin kirkkoa kuin valtiota. Laki siis voisi velvoittaa "vihkimään", siis sitomaan juridisesti sitovan liiton, mutta voisi kieltäytyä pelkästä avioliiton siunaamisesta, koska tästä ei ole laissa vaadittu. Toisaalta en ole ikinä kuullut tilanteesta, jossa pappi sitoisi liiton ilman siunausta. Pelkkiä avioliiton siunauksia kyllä tapahtuu useinkin. Tällöin itse avioliiton solmiminen tapahtuu maistraatissa.
Mitä haet takaa sanomalla, että valtionkirkot ovat kokonaan julkista valtaa? Kyllähän asia toisaalta on näin. Ev. lut. kirkolla on taloudellisia ja hallinnollisia riippuvuuksia valtiosta, se nostetaan muiden uskonnolisten yhdyskuntien "edelle" lainsäädännössä ja siksi se voidaan asettaa erilaiseen asemaan ko. asiassa.
Löysin muuten itselleni uutta tietoa. Uskonnollisilla yhdyskunnillahan on oikeus kieltäytyä vihkimisestä. Esimerkiksi katolinen kirkko voi kieltäytyä vihkimästä eronneita.
Mielestäni juuri valtionkirkolla ei pitäisi olla mahdollisuutta kieltäytyä vihkimisistä. Niin suurella järjestöllä ei kuuluisi mielestäni olla mahdollisuutta syrjiä mitään ihmisryhmää.Huomaa, että valtionkirkkoja on kaksi. Pitäisikö sitten Ortodoksisella kirkolla olla oikeus kieltäytyä, mutta Evankelis-luterilaisella kirkolla ei?
Valtionkirkot ovat kokonaan julkista valtaa sikäli, että rinnastuvat kuntiin ja valtioon. Papin tekosia voidaan puida ylimpien laillisuusvalvojien tai hallinto-oikeuden piirissä, hankintoja koskee hankintalaki, seurakuntaa ei voi asettaa konkurssiin... Edes sotimaan ei kutsuta kirkkoherraa sen enempää kuin kunnanjohtajaa.
- Tervemenoa
Mä en jää mitään homoo kaipaamaan ....
- Tervemenoa
jori.mantysalo kirjoitti:
Ei kai tässä Holmaa homona kaivatakaan, vaan näyttelijänä.
Mä en jää mitään näyttelijää kaipaamaan ...
- xfghf
Ja siksi sinua ei kiinnoista että joku "savustetaan" ulon Suomesta, kotimaastaan koska kokee tulevansa syrjityksi.
Jos joku uskovainen julkimo lähtisi samasta syystä ulkomaille, jäisitkö kaipamaan häntä? - Tervemenoa
xfghf kirjoitti:
Ja siksi sinua ei kiinnoista että joku "savustetaan" ulon Suomesta, kotimaastaan koska kokee tulevansa syrjityksi.
Jos joku uskovainen julkimo lähtisi samasta syystä ulkomaille, jäisitkö kaipamaan häntä?En ...
- TheHeatOfFlorida
Holma tulisi varmasti vieläkin oikeudemukaisemmin kohdelluksi vaikkapa Orlandossa. Orlandossa on aivan erityisen vilkas ja monipuolinen Gaykulttuuri. Toki sielläkin on pieni vähemmistö, joka suhtautuu uskonnollisen vihamielisesti sateenkaariväkeen, mutta niinhän asian laita on kaikkialla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.745019Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.163403Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242700Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581760- 471576
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346- 941342
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2331221Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711025IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54912