Viihde- ja ajankohtaisohjelma YleLeaks poistuu syksyllä Ylen ohjelmistosta.Yle on hiljattain lopettanut muitakin suosittuja ohjelmiaan. Alkuvuodesta loppuivat uutis- ja ajankohtaisohjelma Ajankohtainen kakkosen lähetykset. TV2:n lippulaivana pidettyä ohjelmaa esitettiin kanavalla vuodesta 1969. Sitä ennen Yle ehti lakkauttaa useita palkintoja kahmineen, muun muassa Bonnier-palkitun dokumenttisarjan Silminnäkijän. Ohjelmaa esitettiin vuodesta 1998.
YLE:ä siivotaan rienausohjelmista..
Vihdoinkin
8138
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Saisi jo alkaa pakkaamaan laukkujaan vihervasuri toimittajat.
Heidän aikansa on ohi pikkuhiljaa.
YleLeaks on poliittinen huumoriohjelma, jossa puolueita ei kunnioiteta, mutta millä lailla muka Ajankohtainen kakkonen ja Silminnäkijä ovat olleet huumori- tai tosikkomaisesti ajatellen rienausohjelmia?
YleLeaksin tilalle tulee varmaan taas joku toinen suomalaiselta tuotantoyhtiöltä ostettava poliittinen huumoriohjelma. Niitä on YleLeaksin ohjelmapaikalla ollut lukuisia vaihtuen 2-4 vuoden välein jo Iltalypsyn ajoista alkaen. Ylivoimaisesti paras noista poliittisista huumoroohjelmista on mielestäni ollut Ihmisten Puolue, joka jouduttiin lopettamaan lyhyeen Hannes Säkkijärveä esittäneen näyttelijän kuoleman takia.
Ajankohtaisen taso romahti viime vuosina niin paljon, että se joutikin kuopata. Silminnäkijä oli melko tasokas ja olisi ansainnut säilyä, mutta paremmalla esitysajalla.
ohjelmat YLEN:n pohjasakkaa, jäänne 70 luvulta, katselkaa joskus vaikka BBC:n uutisohjelmia niin tajuatte vitsin..
Koko Yle laittaa ½ tuloteholle.
250 miljoonalla.
Turha politiikan jatke.
Ei kansanradion tule olla kuin kommareitten teatterit.
Hävettävä laitos.
Pitkästä aikaa viitsin katsoa YleLeaksin. Viime lauantai oli pohjanoteeraus. Suoraa ja piilotettua SDP:n mainontaa ja vääristelyä, samoin RKP:n.
Eläinseksi-Stasi-Tarjaa nostetaan, Niinistössä ei nähdä mitään hyvää.
Iso osa Ylen valtavasta budjetista valuu puoluetukena SDP:lle ja RKP:lle.
Kansan enemmistön kusetusta. SAK/SDP olisi takiaispuolue tai olisi jo kadonnut puoluekartalta ilman YLEn ja muun sensuurimedian tukea.
Yle on p i l k o t t a v a . Jopa Yle1 esittää ison osan päivästä ostettuja typeriä brittifilmejä.
Yle 2 ja YleFem on lopetettava tai myytävä.
YleTeemaan voisi lisätä monikielisiä lastenohjelmia, opetus- ja kulttuuriohjelmia. Yle1:n brittifilmien lähetysajat voisi korvata 15 minuutin uutisilla saamen, ruotsin, eestin, venäjän, somalin ja englannin kielillä kaksi kertaa päivässä, yhteensä kolme tuntia päivässä.
Yle k i l p a i l e e verovaroilla kaupallisten, omarahoitteisten MTV:n, Nelosen ym. kanssa, toisin sanoen haittaa niiden toimintaa.
YLE jota me kaikki rahoitamme toimii vain vallanpitäjien hyväksi, se on lainvastaista.
Julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti:
1) tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia;
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931380
____________________________________________________
Toimiiko YLE näin, keskustelut on täysin yksipuolisia, yhdessäkään ohjelmassa ei keskustella siitä pitäisikö midän erota EUsta ja eurosta, ja jos erotaan niin mitä siitä mahdollisesti seuraa,
jos jossain asia mainitaan niin se on hyvin yksipuolista, eli annetaan kuva siitä että
ero on mahdoton, mikä ei lainkaan pidä paikkaansa.
Lipponen aikoinaan huijatessaan meitä EUn ja euron tukijoiksi lausui vastustajille,
(pimeää pelottelua, pimeää pelottelua) nyt nuo pelot on käynyt toteen ja Lipponen sanoo BÖÖ.
Onko meidän lähdettävä suurella joukolla kertomaan YLElle että me haluamme tasapuolista ohjelmaa, emme vain eduskunnan valheita.
Täytyy olla todella ruusunpunaiset silmälasit, jos näkee Jouko Kitkan kommenttien olevan mainontaa SDP:lle. :D
Ulkonäöltään ja olemukseltaan Kitka on erinomaisen onnistunut karikatyyri sosialidemokraatista. Aika hyvä myös Kesä Steiner vihreästä. Kesä painottaa puhettaan samalla tavalla kuin Ville Niinistö. Arhippa Korhonenkin käy hyvin vasemmistoliittolaisesta.
Huonoimmin onnistuneet karikatyyrit ovat RKP:n Peter Smörö ja kokoomuksen Kalle Vapaamäki. Smörön puheestahan ei erotu suomenruotsalaisuus millään lailla ja Vapaamäen vaatetus on outo. Heidän juttunsakaan eivät ole erityisen hauskoja.
Keskustan Juhani Käki ja kristillisten Mailis Lumpio ovat tasapaksuja. Persujen Ritu Koponen-Papadokus on sympaattinen, mutta karikatyyrinä epäonnistunut.
Pankkopoika pitää laittaa ½tuloteholle.
Hoh-hoh-hoo
Naurua. Kieriskelyä. Piereskelyä.