Hullu Berner, Kepu? on pysäytettävä....Liikennevir

..virasto lihoiksi - Myydään sijoittajille - Väylien arvo 20 miljardia - keinottelijoille!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016041721429399_uu.shtml

Tieverkon yhtiöittäminen voi olla ministeri Anne Bernerin (kesk) loppukiri. Poliittiset huhut ovat väittäneet, että hän jättää ministerin tehtävät ensi syksynä.

Keskustan ministeri Anne Berner ja hänen johtamansa liikenne- ja viestintäministeriö kaavailevat Iltalahdelle puhuneiden virkamieslähteiden mukaan valtion väyläverkoston eli maanteiden, ratojen ja meriväylien yhtiöittämistä. Suunnitelmiin kuuluu lisäksi laajojen liikennejärjestelmien yksityistäminen.
Jos ajatukset toteutuvat, kyseessä olisi yksi Suomen historian suurimmista julkisen omaisuuden uudelleenjärjestelyistä.
.
Liiikennevirasto lihoiksi
Valtion maa-, rautatie- ja vesiväylät ovat nykyisin Liikenneviraston hallussa. Väylien arvo on viraston tuoreen tilinpäätöksen mukaan noin 20 miljardia euroa.
Tieomaisuuden kirjanpitoarvo on 15 miljardia euroa, rautatieomaisuuden arvo on 4,4 miljardia euroa ja meriväyläomaisuuden arvo 300 miljoonaa euroa. Omaisuus on kirjanpidossa arvostettu hankintahintaan, josta on tehty tavanomaiset vuotuista kulumista vastaavat poistot.
Jos omaisuus yhtiöitetään, omaisuuden laskennallinen arvo voi jopa kolminkertaistua, sillä arvostus pitää tehdä tuottoperustein käypään hintaan.
.
Myydään sijoittajille
Yhtiöittämisen ja tasearvojen nostattamisen tarkoituksena on houkutella yksityisiä sijoittajia ostamaan siivuja väyläomaisuudesta, mikä vähentäisi valtion maksutaakkaa. Yksityiset sijoittajat vastaisivat omistamiensa tai osaomistamiensa teiden, siltojen ja kiskojen rakentamisesta ja kunnossapidosta.
Sijoittajat saisivat tuoton investoinneilleen ratamaksuista ja kilometriperusteisista autoilijan tiemaksuista. Maksut kerättäisiin seuranta- ja paikanninlaitteiden avulla. Paikannus on mahdollista tehdä esimerkiksi matkapuhelinverkkoa hyödyksi käyttäen.
41380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Voi saatana.
Täysin järjetöntä. Voi ahneuden ahneus. Voi tyhmyyden tyhmyys.

Äänestä
  • Coup d'etat eli valtionkappaus on käynnissä.
    Hallitus on kaapannut Suomi nimisen valtion ja aikoo myydä sen kansallisomaisuuden veroparatiiseista toimiville monikansallisille yrityksille.

    Herätkää toimimaan!

    Äänestä

Nyt riitti.
Pöpilä ja Berner helvettiin. Helvettiin Suomen hallituksesta. Yleislakko vaikka pystyyn.
Suomen tuhoojat, nämä kepuli-paskat valtakunnanoikeuteen!

Äänestä

Niinpä tietenkin. Se saatanan paikanninkin taas. Kenenkäs tuotantoa se taas olikaan koko laite?

Nytkö lähdetään barrikadeille jo vihdoin?

Äänestä

Kuka on tuolle Bernerille antanut tällaisen valtakirjan???
Ei varmasti kukaan.
Hullu ämmä. Sairas ahne paskiainen. Lastensairaala-huijari/rosvo.
Berber loppuiäkseen telkien taakse, mielisairaalaan/vankilaan.

Äänestä
  • Hän ei ole kansan valitsema, vaan Sipilän.

    Äänestä

Akoista ei ole kuin harmia. Mikä vitun hinku on ajaa sitä paikanninjärjestelmää?? Kuka sillä tekee tiliä?? Berner, vai lähipiiri?? Onko inssi Sipilä jo kehittänyt laitteiston?

Äänestä
  • SSSipilä on pelkkä keinottelija. Teki pakkolaki-paskakaivoilla Paska-Paulan kanssa ison tilin.
    Vai kehittikö SSSipilä mummujen paskatkin itse? Istuiko paskakaivossa suunnittemassa laitteitaan?
    Kepuli Sipilä ja Kepuli Berner ... KEPU PETTÄÄ AINA !!!

    Äänestä

Kenen asialla tämä Berner oikein on?
Kenen asialla se Saatanan Sipilä oikein on?
Miksi nämä maanpetturit "esiintyvät" kepulaisina???
Ei näillä maanpettureilla ole yhtään mitään tekemistä Kepun eikä varsinkaan Suomen etujen kanssa!

Äänestä
  • tarkoitit siis myös persuja ja nuolija lindstömiä?

    Äänestä

Muistakaa punikit sata vuotta sitten.

Äänestä

Kiittäkää Insinööri Sipilää siintä,että otti äärikokomuksen Bernerin ehdokkaaksi kepulle.Ei Sipilä ja Berner nitään kskustalaisia ole ,vaan ääri maan tuhoojia kokomuksesta.
Sitä toivottiin ja kuviteltiin Kataisen hallituksen jälkeen parempaa tulevaisuutta uusien
toimesta,mutta tämän hallituksen toimet ovat suurin pettymys ,mitkä Suomea on
kohdannut.Tämä Berner pitäisi laittaa sinne ,mistä tulikin ,veroparatiisien johtajaksi.
Tuollainen maho ei muutakun tuhoo Suomen,ja tekee mastamme yhdysvaltojen vasallin,pienoiskoossa Stupin esikuvan mukaisesti.
Tämän hallituksen pitää saada kaadettua,se on tekonsa näyttänyt.

Äänestä

Katalainen valehteli suomalaisille päin naamaa "perustellellessaan" sähköverkkojen myyntiä Carunalle!
99% suomalaisista ei olisi tätä ikinä kyväksynyt.
Mutta pelottavinta on, että Katalainen sai jopa vihreiden Pekka Haaviston "esittelemään asian" - miten se oli mahdollista???
Ja miksi myös SDP äänesti sähköverkkojen Carunalle myynnin puolesta???
Miten Suomen eduskunta ( eduskunnan sokea kanalauma) saadaan sokeasti seuraamaan hullua-kin poliitikkoa. Rahalla+lahjonnalla+puoluekurilla???

Äänestä
  • Kittilän kultakin myytiin ulkomaisille...

    Äänestä

  • lopeta nyt jo toi kitinä Carunan verkoista!
    Fortum tienansi sillä MILJARDEJA, eli me, valtio tienasi myös.

    Carunan verkot ovat 20-25% markkinaosudella, ei valtion KUULU
    omistaa niitä. Eikä Fortumia

    Äänestä

  • Veroparatiisiyhtiöt, ulkomaiset "sijoittajat" = keinoittelijat, nämä onnettomat Carunat tienaavat Suomen sähköverkoilla miljardeja, Fortumin Tapio Kuulakin sai myynnin järjestämisestä "vain" 800.000€ bonuksen. Entäpä tämä katala Katalainen???

    Carunan johtajat vetävät jo nyt 30.000-36.000 € kuukausipalkkoja, yo-pohjalta, rahastavat törkeästi kaikin tavoin Suomea. Eivätkä välitä pätkääkään verkkojen kunnosta.

    Äänestä

  • CarunaCaruaCertomaa kirjoitti:

    Veroparatiisiyhtiöt, ulkomaiset "sijoittajat" = keinoittelijat, nämä onnettomat Carunat tienaavat Suomen sähköverkoilla miljardeja, Fortumin Tapio Kuulakin sai myynnin järjestämisestä "vain" 800.000€ bonuksen. Entäpä tämä katala Katalainen???

    Carunan johtajat vetävät jo nyt 30.000-36.000 € kuukausipalkkoja, yo-pohjalta, rahastavat törkeästi kaikin tavoin Suomea. Eivätkä välitä pätkääkään verkkojen kunnosta.

    koita nyt jo tajuta, ei Caruna tienaa "Suomen" sähköverkoilla.
    Tottakai johto sain bonarit, 5-6MILJARDIN kaupoista!

    Eivät välitä verkkojen kunnosta?
    Otappa selvää asioista, siellä on massiiviset investointiohjelmat päällä

    Äänestä

Pointtihan tässä voi olla esim. se että autovero poistuu

Äänestä
  • Autoveron poistaminen on pelkkä syötti, katala ansa. Huijarin huijaus.
    Veroparasiitti-yhtiöt perivät senkin "summan" moninkertaisina.
    Wittu mitä paskaa yrittää tuo kuvottava Berner syöttää suomalaisille, hulluhan se on...ja pohjattoman ahne hullu. Ja rosvo.

    Äänestä

  • Auto vero poistuu valtiolta tilalle helvetinmoiset tiemaksut sijoittajille. Eli maksamme tiet toiseen kertaan.
    Kyllä jossakin toisessa kultuurissa olisi jo toimittu. Tätä kusipää kansaa voi vedellä mielin määrin ja me vaan ITTE keksimme mistä voisi vielä luopua ja antaa viimeisenkin euron sinne veroparatiisin tileille, näille varkaille.

    Äänestä

  • sama kun uskos joulupukkiin.
    saako kepun jäsenkirjalla ajella ilman tietullia.

    Äänestä

Meneillä on SSS järjestämät valtion omaisuuden kahminan hullut päivät, oikeat sembalot. Ei ole valtionomaisuutta, joka ei SSS'lle kelpaisi myytäväksi tai mistä ei kermaa kuoritavaksi löytyisi.
Eihän tästä ole kuin muutama kuukausi kun Caruna oli tapetilla, kun sille hölmöläiset monopoliverkkonsa myyjät. Se ei riitä opetukseksi. Nyt myydään jo maantie- ja rautatieverkot rahastettavaksi paratiisisaarille.

Äänestä

..muistakaa, kun oli ihan mahdotonta, että yksityiset firmat ryhtyisivät rakentamaan moottoritietä.- Säästöjä tuli satoja miljoonia.
Ei heti pidä ryhtyä vastarintaan.
Sähköverkoista näimme, että valtion omistus tai yli 50% omistus olisi hyvä asia.Nythän jotkut rahastot nostavat hintoja miljardeilla.

Berner on toimeenpaneva muija, jospa tässäkin on jotakin kehittelemisen arvoista. Vaikka keskustan politiikka on palkansaajiin kohdistuneessa vainossa väärää...

Äänestä

Kaava on yksinkertainen. Pistettäessä joku palvelu yhteiskunnan ja vapaan markkinavoimien väliseksi kilpailuksi, lyhyellä aikajaksolla vapaat markkinavoimat voittaa ilman muuta dumpaamalla hinnan. Ensimmäisen tappion jälkeen yhteiskunnan järjestämä palvelu lopetataa koska se ei ole ollut kannatavaa ja palvelun ylläpitoa ei voida kustantaa kannattamattomana. Sen jälkeen palvelusta tuleekin vapaan markkinavoimien monopoli rahastajalleen. SSS hallitus on housuun kusija, mutta he eivät siitä välitä, niin kauan kun eivät kuse omaan lahkeeseen.

Näin tulee SSS toimimana ja järjestämään kaikille yhteiskunna palveluille. Ennen vaaleja he eivät puhuneet kansallisen omaisuuden ryöstämisestä mitään. Sillä perusteella heillä ei ole mitään valtaa ryöväyksilleen javaltion omaisuuden sosialisoimiselle omilleen. 5 v päästä yhteiskunna ylläpitämiä palveluita ei ole kuin veronperintä, sekin ainoastaan toistaiseksi, sekä eliitin sekä jussien ylläpito.

Äänestä

Niin on varastettu myös valtion metsät! Yhtiöittäminen on ensi askel varastamiseen. Kepu vain miettii kuka on metsien uusi omistaja. Sehän löytyy kepun piiristä.

Äänestä
  • Lapista kuuluu että hakkuut olisi aloitettu jo.

    Äänestä

Miten sityBerneri on päätynyt aivan vieraaseen kepulaiseen porukkaan.Kananpokanen joka sinisilmäisesti on laitettu nokkimaan ulos miten hyvänsä.Eikä tietysti niitä paratiisi sotkujakaan ollut vaan joutu mukaan ihan.Tuollainen tuuliviiri vedätettävissä mihin hyvänsä.Ja jotkut vedättävät.

Äänestä

SSSipilä on "värvätty" myymään koko Suomi ulkomaalaisille huijareille, veroparasiiteille.
Saatana kusipää, sairas kepuli-paska SSSipilä houkutteli muslimimatuja muka lupaamalla oman talonsa matujen käyttöön...mutta senkin se Saatanan SSSipilä valehteli.

Haista-paska-vatuloiva-paskiainen helvettiin.

Äänestä

...."liikenneveroista saadaan pääomaa yli 10 miljardia....tätä voidaan käyttää mm. maahanmuuton edistämiseen...."
Näin se Saatanan Berner sanoi !!!
Näikö yrittävät ääri-riistäjät, ääri-kapitalistit, SSSipilä ja Berner houkutella SDP :tä ja Vihreitä muka mukaan???
Kuka pelastaa Suomen näiltä hulluilta??? Mitä Wittua tämä hullu Berner edustaa????
Ps. olen ex. kokoomuslainen.

Äänestä
  • ...liikenneverkoista...

    Äänestä

  • Sanoiko se todellakin noin? Nyt ei ole enää millään mitään väliä.

    Äänestä

Berner kyllä puhui että perustettava yhtiö olisi valtion,eikä yksityinen,jolloinka kaikki tuotot teistä menisivät valtion kassaan.Sehän olisi hyvä,jos tulee ajosuorite perusteiset maksut,ne maksaa paljon ketkä ajaa paljon,jos ei ole kuin pieniä rahoja käyttää vain halpoja yksityisiä joukkokuljetusvälineitä. Eihän se ole huono ajatus.Tiet maksaa ne jotka niitä eniten kuluttaakin eli raskaskalusto ja esim.nastarenkailla ajavat. Rekkojen ja bussien tiemaksut nousee,mutta maksu/kg/km tai henkilö/km on aika pieni.Ja jos on valtion osakeyhtiö ,kaikki voittohan menee valtiolle,jonka ei tarvitse ottaa enää lisää valtion velkaa ja yksityisen ihmisen verorasite pienenee huimasti.

Äänestä
  • Vitut ole mikään hyvä idea. Välimatkat syrjäseudulla suuret, joten pitkistä työmatkoista joutuu vielä perkele maksamaan.

    Äänestä

  • Berner-ämmä valehtelee päin naamaa , valehtelee suomalaisille päin naamaa aivan kuin katala Kataispaska Suomen sähköverkoista&Caruna-veroparasiiiteista.
    Röyhkeyttä huijari-rosvoilla riittää!

    Äänestä

  • maalla asuvat joutuu ajamaan kauppaan. töihin, lääkäriin ym. julkisia ei kulje. haistakoon pernerin akka pitkän paskan hyi mikä verenimijä.

    Äänestä

Berner on laitettava valtakunnanoikeuteen maanpetoksesta/maanpetoksen yrittämisestä!

Äänestä
  • Sinne ehkä joutaisi muutama muukin.

    Äänestä

Se on kokkare mutta varmisti pääsynsä kepun listoilta, oli varmempi läpimeno. Että sillain.

Äänestä

Miksei kukaan estä tätä?

Äänestä

Näistä natseista olisi erottava ja äkkiä kanssa.

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/juncker-povaa-erittain-vaikeita-brexit-neuvotteluita---eusta-hyinen-viesti-trumpille/74iR5QEF

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/autoala-bernerin-selvityshan-kuulostaa-hyvalta/frAihSwr?ref=iltalehti:f868&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=boksi&utm_campaign=AlmaInternal&_ga=1.188739816.1374802279.1484306915

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701182200055835_uu.shtml

Ministeri Berner paljastaa hurjien liikennevisioidensa taustat
Keskiviikko 18.1.2017 klo 07.13
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701182200055402_uu.shtml

"Tapaaminen ratkaisi

Päätös poliitikoksi ryhtymisestä sai sinettinsä loppuvuonna 2014, kun Berner tapasi keskustan puheenjohtajan ja tulevan pääministerin, Juha Sipilän.

- Puhuimme silloin muun muassa sotesta ja omistajuudesta. Keskustelussa nousi myös esiin ajatus, että ehkä sittenkin minulla voisi olla mahdollisuus tehdä jotain hyvää, joka kantaisi ja kestäisi, Berner sanoo.

Kevään 2015 hallitusohjelmaneuvotteluissa tuore keskustan kansanedustaja pääsi mukaan tiimiin, joka kirjoitti hallitusohjelmaa yrittäjyydestä ja työllisyydestä.

- Olin yllättynyt, kuinka paljoin sain lopulta olla mukana vaikuttamassa hallitusohjelmatekstiin, Berner sanoo.

Työ tuotti tulosta ja Sipilä valitsi Bernerin hallitukseensa. Ministeripesti tuli Bernerille yllätyksenä.

- Se oli yllätys kaikille, myös minulle. Olin vaikuttunut siitä päätöksestä, joka ei varmasti ollut Juhalle helppo.

Taksit tapetilla

Vuosi sitten Sipilän hallitus päätti, että Berner saa selvittääkseen valtion väyläyhtiön perustamisen. Bernerin tehtäväksi tuli myös edistää hallituksen kärkihanketta eli liikennekaarta, jossa liikennemarkkinoiden sääntely oli tarkoitus modernisoida.

Eniten poliittista kuohuntaa on liikennekaaressa toistaiseksi aiheuttanut taksilupien ja taksien hinnoittelun vapauttaminen, johon hallituskumppanit taipuivat viime syksynä.

”Kehityshyppy”

- Kokonaisuudessaan liikennekaaren pitäisi olla valmis vuonna 2018. Siihen kuuluu kolme palikkaa eli tieliikenne, digitalisaatio ja yhtenäiset lippujärjestelmät. Toisena kokonaisuutena on ilmailu, merenkulku ja raideliikenne. Kolmannessa vaiheessa katsotaan vielä, että onko meillä sellaista lainsäädäntöä, jota pitäisi perata tai liittää liikennekaareen, Berner sanoo."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pkkm20 kirjoitti:

..virasto lihoiksi - Myydään sijoittajille - Väylien arvo 20 miljardia - keinottelijoille!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016041721429399_uu.shtml

Tieverkon yhtiöittäminen voi olla ministeri Anne Bernerin (kesk) loppukiri. Poliittiset huhut ovat väittäneet, että hän jättää ministerin tehtävät ensi syksynä.

Keskustan ministeri Anne Berner ja hänen johtamansa liikenne- ja viestintäministeriö kaavailevat Iltalahdelle puhuneiden virkamieslähteiden mukaan valtion väyläverkoston eli maanteiden, ratojen ja meriväylien yhtiöittämistä. Suunnitelmiin kuuluu lisäksi laajojen liikennejärjestelmien yksityistäminen.
Jos ajatukset toteutuvat, kyseessä olisi yksi Suomen historian suurimmista julkisen omaisuuden uudelleenjärjestelyistä.
.
Liiikennevirasto lihoiksi
Valtion maa-, rautatie- ja vesiväylät ovat nykyisin Liikenneviraston hallussa. Väylien arvo on viraston tuoreen tilinpäätöksen mukaan noin 20 miljardia euroa.
Tieomaisuuden kirjanpitoarvo on 15 miljardia euroa, rautatieomaisuuden arvo on 4,4 miljardia euroa ja meriväyläomaisuuden arvo 300 miljoonaa euroa. Omaisuus on kirjanpidossa arvostettu hankintahintaan, josta on tehty tavanomaiset vuotuista kulumista vastaavat poistot.
Jos omaisuus yhtiöitetään, omaisuuden laskennallinen arvo voi jopa kolminkertaistua, sillä arvostus pitää tehdä tuottoperustein käypään hintaan.
.
Myydään sijoittajille
Yhtiöittämisen ja tasearvojen nostattamisen tarkoituksena on houkutella yksityisiä sijoittajia ostamaan siivuja väyläomaisuudesta, mikä vähentäisi valtion maksutaakkaa. Yksityiset sijoittajat vastaisivat omistamiensa tai osaomistamiensa teiden, siltojen ja kiskojen rakentamisesta ja kunnossapidosta.
Sijoittajat saisivat tuoton investoinneilleen ratamaksuista ja kilometriperusteisista autoilijan tiemaksuista. Maksut kerättäisiin seuranta- ja paikanninlaitteiden avulla. Paikannus on mahdollista tehdä esimerkiksi matkapuhelinverkkoa hyödyksi käyttäen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu