Milloin olette saaneet välittäjältä kauppakirjaluonnoksen nähtäväksi?
Meillä olisi perjantaina kaupanteko sovittuna, mutta kauppakirjaluonnosta ei näy eikä kuulu. Sellainen on kyllä luvattu toimittaa ennen kaupantekoa.
Milloin välittäjän pitäisi se viimeistään toimittaa?
Kauppakirjaluonnos - milloin viimeistään?
2
673
Vastaukset
Hyvän välitystavan mukaan useampi päivä ennen kaupantekoa (ellei kaupantekoa ole esimerkiksi sovittu tehtäväksi tarjouksen jättämistä seuuraavana päivänä). Yksi syy kauppakirjavedoksen viipymiseen voisi kiinteistökaupassa olla esimerkiksi kuntokartoistusraportin saamisen venyminen, ilman sitä kun ei kauppakirjassa voi tehdä yksilöityjä ja myyjää oikeasti suojaavia vastuurajoituksia (tosin suojaavat samalla ostajaa, koska ostaja tietää silloin minkä kokoisen riskin ottaa vastuulleen ja sen myötä pystyy arvioimaan ostohalukkuuttaan).
- Luonnostayhäodottaen
Kiitos vastauksesta! Kyseessä on uudiskohde, joten siitä ei ole kyse. Kaikki paperit pitäisi olla nyt kunnossa rs-papereita ym myöten..
Välittäjä sanoi, että hänellä on yli 60 kaupantekoa nyt sovittuna. No, ok, ymmärrän että tämän takia on kiire, mutta jos teen "elämäni isoimman ostoksen" niin odottaisi palvelun olevan hinnan mukaista. En ihan ymmärrä, että miksi iso rakennusliike on ottanut pikkuisen välitysfirman myymään asuntoja kun resursseja hoitaa asiat kunnolla ei selvästikään ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2689653IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3076836Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?741705Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61421Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.941297- 1091161
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751079Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin41882Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23756MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk313748