SUOMI-SYÖJIEN HALLITUS ON KAADETTAVA

tuntemattomatsotilaat

Nyt on jokaisen rehellisen ja isänmaallisen suomalaisen noustava esiin ja iskettävä takaisin. On lopetettava alistuminen ahneiden liikemiesten ja lahjotun eliitin mielivallalle. Leikkaushallituksen moraali on mätä. On pantava kova kovaa vastaan.

Kolmen oikeistopuolueen hallitus on osoittanut olevansa Suomi-syöjien hallitus. Viikko toisensa jälkeen se pala palalta on myymässä Suomea ylikansallisille suursijoittajille. Veronkierron edistäminen on hallituksen toinen keskeinen tavoite.

Kaikki poliittiset keinot ovat tarpeen. Yleislakko oli Suomessa viimeksi 60 vuotta sitten. Sille on nyt selkeä tarve. Sähköverkon yksityistäminen oli vasta alku. Metsien ja järvien myyminen, rautateiden ja maanteiden myyminen, postin myyminen, vanhustenhoidon ja sairaanhoidon myyminen. Ja niin edelleen. Kaikki ovat kaupan.

Ennen vaaleja hallituksen suunnittelemista tihutöistä ei puhuttu mitään. Kuinka olisi voitukaan, koska vaaleissa saatu kannatus tuhopolitiikalle perustui valheeseen ja pimitykseen. Sipilä ja Berner eivät ole edes poliittikkoja, vaan bisneksentekijöitä. Heidän politiikkansa avaa kaikki portit veronkiertäjien ja rikollisten tulla Suomeen.

Hallituksen kannatus on jo nyt romahtanut. Missaan kannatuskyselyissä tämän vuoden aikana hallituspuolueilla ei ole enää ollut enemmistöä. Hallituksen kaataminen mielenosoituksin, yleislakon avulla ja suoraa toimintaa käyttäen tulee johtamaan demokratian pelastamiseen ja uusiin vaaleihin. On aika toimia.

Uusissa eduskuntavaaleissa Sipilä ja Berner eivät uskalla edes asettua ehdolle eikä yksikään puolue heitä tulisi ehdokkaakseen edes hyväksymään. Alexander Stubb ja Timo Soini tulevat lähtemään maanpakoon europarlamenttiin. Tai oman puolueensa ja omien rahoittajiensa heille viimeisenä palveluksenaan tarjoamiin suojavirkoihin.

Vuodet 2015-2016 ovat satavuotiaan Suomen itsenäisyyden ajan häpeällisimpiä. Suomessa on tullut aika lopettaa suuryhtiöiden lahjomien poliitikkojen yksinvalta. Keinot siihen löytyvät kyllä. Tätä kansaa ei yksikään suurvalta tai suuryhtiö hallitse!

9

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JohanOnUrpo

      Per-settä penkkiin! Mennään kaikki lakkoon. Vaikka koko kesäksi. Sillä Suomi nousee!

    • Raahelainen

      Niin muuten nousee. Ja hallitus haudataan.

      • tuppen

        RKP hallitukseen, pääministeriksi ehkä Anna-Maja.


    • RKPLakkautetaan

      Sillä ehdolla, että RKP lakkautetaan.

    • Karstatpois

      Vasemmistohallitukseen ei huolita yhtäkään nykyhallituksen puoluetta. Paavo Väyryne, Anna-Maija Henriksson tai Sari Essayah voi kelvata, ehkä.

    • Allt skiter sig då SFP inte är i regeringen. V.S.B.

    • VääräPalsta

      Kirjoitit täysin väärälle palstalle! Nimittäin suurin Suomi-syöjä RKP on vihdoinkin saatua oppositioon. Tosin Stubb hyörii siellä RKP-kätyrinä ja se näkyy hallituksen työskentelyssä.

    • HALLITUSKAATUU
    • Kurjistunut.Suomi

      Kokoomus yksityistää kaikki Suomessa, mitä ihminen on rakentanut ja vielä päälle maat, metsät ja vesistöt.
      Yksityistäminen on edennyt Metsähallitukseen. Seuraavaksi menee maantiet, Veikkaus, rautatiet ja VR.
      Valtion omaisuus pitää säilyttää. Elämisen kustannukset nousevat ainakin puolella kun yksityinen omistaja alkaa nostamaan monopolinsa hintoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      136
      1260
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      34
      801
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      570
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      25
      531
    6. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      25
      528
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      29
      516
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      23
      476
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      14
      471
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      14
      462
    Aihe