Kirkko on ajautunut sisäisiin erimielisyyksiin homoliitot sallivan avioliittolain suhteen, kertoo MTV:
"Pappisliitossa toivotaan, että kun uusi avioliittolaki vajaan vuoden kuluttua astuu voimaan, papistolla olisi silloin selvät ohjeet työhönsä. Piispainkokous pohtii parhaillaan papeille annettavaa ohjeistusta.
– Yhteiset linjaukset ja ohjeet ovat tosi tärkeitä käytännön työn kannalta. Kirkolliskokous tulee sitten aikanaan käsittelemään tätä kirkollisen avioliiton vihkimisen kysymystä, eikä Pappisliiton ole tarkoitus ohjeistaa papistoa ohi kirkon linjausten tai piispojen kaitsennan, Pappisliiton puheenjohtaja ja Alavieskan seurakunnan kirkkoherra Eija Nivala sanoo.
Kirkkohallituksen täysistunnon pappisjäsenenäkin toimivan Nivalan mukaan yhteiskunta haastaa kirkon nyt tarkistamaan omaa näkemystään avioliitosta ja arvioimaan, onko kirkon käsitys edelleen sama mikä se on vuosituhannet ollut.
Hän arvioi, että alueelliset erot pappien suhtautumisessa sukupuolineutraaliin avioliittoon tulevat olemaan suuria.
– Kyllä tämä on ilman muuta yksi niistä asioista, jotka jakavat pappeja niin kuin kansalaisiakin. Pappisliitolla ei ole tähän asiaan yhtenäisesti linjattua, kirkon linjasta poikkeavaa kantaa. Toivoisin kuitenkin, että löytyisi viisautta yhteiseen kirkon järjestykseen sitoutumiseen."
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/uusi-avioliittolaki-jakaa-papistoa-papit-toivovat-selvia-ohjeita/5844676
https://eroakirkosta.fi/

Vastaukset 4
Vanhimmat
Että evlut kirkon sisällä riidellään homoseksuaalisuudesta! Enpä olisi arvannutkaan!
No, kai se on oikeasti hyvä että MTV3 uutisoi tuosta. Saisi uutisoida siitä, että kannattajat ovat noin suunnilleen tasan. Ei tunnu helpolta selvittää Kaikkivaltiaan tahtoa.
Kirkolla on päätökseteossaan änkyräkonservatiivivähemmistösuoja, joka monia liberaaleja kirkonmiehiä harmittaa, esim. Seppo Simolaa korpeaa niin maan perusteellisesti, että kirkko on konsuvähemmistön talutusnuorassa.
Simola jo haikailee pk-seudulle omaa kirkkoa tai sen sisällä lisää vapauksia. Hlöseurakunnat. Evl. kirkon jäsenet voisivat valita vapaasti srk:ien välillä, joista toiset dsallisivat esim. homoliittoon vihkimisen kirkossa.
Vaan eipä taida tulla mitään kummastakaan ainakaan piiitkään aikaan.
Ei taida YLE enää uskaltaa järjestää aiheesta toista A2 -keskusteluiltaa. Vaikka selvä tilaus ohjelmalle olisi ensi syksyksi.
Aijaijai. Se olisi aika haipakkaa sitten. Voihan tuota vaikka joku ehdottaa YLElle.